Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Menetin nuoruuteni masennuksen vuoksi. Mihin voin valittaa? Ei ole olemassa mitään etuoikeutta, jonka mukaan ihmiselle KUULUU tietyt kokemukset.
N39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Lastenleikkiä, jos verrataan 1930-40-luvun nuorten(aikuisten) elämään. Vaan jospa se Ukraina poikisi tällekin sukupolvelle oman sukupolvikokemuksen johon samaistua.
Mitäpä sinä tiedät aiempien polvien kokenuksista kun et ole pullamössöpolveen kuuluvana kokenut sotaa. Siitä huolimatta sitä ollaan vaatimassa muille vastoinkäymisiä, joista itselläsi ei ole mitään kokemusta. Reilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko asiat todella niin kurjasti, että opiskelijat ovat istuneet kaksi vuotta lukkojen takana ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan ja saamatta koskaan raitista ilmaa?
Huomaa ettet ole koskaan opiskellut yhtään mitään.
Kyllä sekä mun lukiolaiseni että korkeakouluopiskelijani todellakin ovat joutuneet kököttämään todella paljon sisällä, koska sitä opiskelua on niin valtavasti.
Monotonista itsekseen nyhräämistä koko ajan loputtomiin.
Nytkin on lukiolaisella koeviikot ja aamusta iltaan hän opiskelee. Käyttäö kyllä koiran aina välillä lenkillä että jaksaa.
Korkeakouluopiskelija teki tenttejä ja ryhmätöitä kotoa käsin ja sama juttu. Aamusta iltaan.
Todella paljon sisällä ja koiran kanssa lenkillä ja ryhmätöitä verkossa ja tosi paljon opiskelemista eli opiskelijan työtä. Missä kohdassa siis ei päästä koskaan raittiiseen ilmaan tai olla yhteydessä muihin ihmisiin?
t. Maisteri
Kuten kirjoitin - eikö "maisteri" osaa lukea - raitista ilmaa saa kun käyttää koiraa ulkona.
Sitä työtä on etänä todella paljon. Ja se on kaikki loputtomiin yhtä samaa, sitä ruudun edessä kököttämistä.
Yhteys muihin ihmisiinkin on sitä ruudun edessä kököttämistä.
Minun lapseni ovat olleet kotona. Kaikki opiskelijat eivät todellakaan ole, vaan he on yksin vieraassa kaupungissa, ja moni lukiolainenkin opiskelee muualla kuin kotikunnassa.
No, nuorilta pois kännykät ja tietokoneet, ja sitten katsotaan, miltä oikea eristäytyneisyys tuntuu.
On surkuhupaisaa, miten suuria kärsimyksiä ruudun edessä kököttäminen tuottaa nuorisolle, joka kököttää ruudun edessä ihan omasta halustaan lähes koko valveillaoloaikansa.
Pitää myöntää, että onhan se ihan eri nyt työelämässä kuin opiskellessa olla etänä ja tapaamatta ihmisiä. Tässä vaiheessa on jo luotu ne kaverisuhteet tai löydetty se puoliso mahdollisesti sieltä opinnoista. Opiskellessa jos jää nuo samat suhteet solmimatta niin ei niitä välttämättä enää työelämässä tule samalla tavalla luotua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se opiskelemaan lähtö on semmoinen asia jota moni odottaa kovasti, pääsee uusiin ympyröihin, saa tutustua uusiin ihmisiin, on kuullut juttuja opiskelijaelämästä ja sen hauskuudesta. Ja sitten yhtäkkiä sanotaan että ei, kaikki on kielletty, pysy kotona. Et saa tutustua uusiin kavereihin livenä, et saa juhlia, et saa edes käydä siellä yliopistolla jota olet ihaillen kauempaa aiemmin katsonut ja lopulta kovalla työllä päässyt sisään. Istu kotona koneen äärellä ja opiskele itse. Et saa tuskailla muiden samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa yliopiston ruokalassa hankalia kursseja ja omillaan asumisen ensimmäisiä haasteita tai innolla keskustella luennolla käsitellyistä aiheista. Et tiedä miten muut asiat kokee, kun et tunne tai nää heitä koskaan, et saa tukea omiin pohdintoihisi vertaisilta. Opiskelumotivaatio kärsii, ei pysty verkostoitumaan, kyllä sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten tämä on vaikuttanut opinnot keskeyttäneiden tai alaa vaihtaneiden määriin, uudella alalla saisi mahdollisuuden uuteen alkuun.
On se jännä, jos ei ystävyyssuhteita pysty luomaan, kun nettideittailu on kuitenkin tänä päivänä täysin mainstriimiä. Sitä paitsi harrastepalstoilla tuttavuuksia ja ystävyyksiä on luotu sähköisesti jo parikymmentä vuotta. Toki, jos haluaa pitää jääräpäisesti vanhasta kiinni, eikä osaa katsoa asioita ratkaisukeskeisesti, kärsii sen nahoissaan ja se jo itsessään masentaa.
Ja siellä nettideiteillä syntyy siis sinusta syvällisiä loppuelämän kestäviä ystävyyksiä?
Näinkin on käynyt, lisäksi harrastefoorumeilta on löytynyt samanhenkisiä kavereita. Mistä hitosta sinä tiedät, että kurssikavereista löytyy loppuelämän kestäviä ystävyyksiä? Kuten jo todettu, suhtautuminen kertoo asennevammasta ja uusavuttomuudesta. Sitä ei odottaisi korkeakouluopiskelijoilta.
Minä löysin mieheni rock-lehden pikkuilmojen ja kirjeenvaihdon kautta, mutta siitä onkin jo yli 30 vuotta aikaa. Itse olin silloin opiskelija, mies työelämässä, asuimme eri kaupungeissa. Yhdessä ollaan edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menetin nuoruuteni masennuksen vuoksi. Mihin voin valittaa? Ei ole olemassa mitään etuoikeutta, jonka mukaan ihmiselle KUULUU tietyt kokemukset.
N39
Opiskelijoista moni kärsii masennuksesta. Sen lisäksi on koronanuoruus.
Turhaa narinaa - parit opiskelijabileet jääneet väliin, niin muka menetetty elämän parhaat vuodet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta ja on sitä parasta aikaa? Niin, hänellä on sitä aikaa vaikka kuinka vielä jäljellä ja tallessa.
Huomaa kuinka lyhyellä elämänkokemuksella (juuri niin!) nuori nainen puhuu. Hänen parin vuoden hiljaiselo ei ole mitenkään relevanttia yhteiskunnallisella tasolla.
Kaikkihan tästä korona-ajasta ovat kärsineet. Ei hän ole mikään erikoistapaus!
Tällä logiikalla kenenkään ongelmat ei ole relevantteja yhteiskunnan kannalta. Nytpä vaan sattuu olemaan niin, että tilanne on vaikuttanut suureen joukkoon nuoria, joten sillä on yhteiskunnallista merkitystä.
Vanhempien on turha louskuttaa leukojaan, sillä kukaan heistä ei ole kokenut koronanuoruutta. Sotaan on turha verrata. Ette ole kokeneet sotaakaan, mutta se ei estä näköjään ratsastamasta kaatuneilla. Noloa.
Moni on kokenut työttömyyttä, sairautta, kuolemaa jne.
Asioilla on monenlaisia painoarvoja. Olisivat nuo kiitollisia, kun on terveyttä ja opiskelupaikka = elämä edessä kohti parempaa.
T. nuo vastoinkäymiset kokenut.
Ei mutta kun parhaat vuoteni menetin 😢. On sotia, orjuutta, ties mitä muutakin maailmalla toki, mutta parhaat juhlavuoteni menetin. Veteraanimitalit näille sankareille?
Et oo itekään ollu sodassa, tuskin ees käyny koko armeijaa niin ooppa hilijaa.
Loistava vasta-argumentti 🤭. En taida siltikään kokea suurta sympatiaa itku-iitasukupolven kauheiden vastoinkäymisten edessä. Ajatella, että ei pääse koko ajan ryyppäämään. Oiskohan tässä taas ajalle tyypillistä "minäkin olen uhri"-ajattelua?
Vierailija kirjoitti:
Itku-iitoja. Mietitään hetki millaisissa oloissa suuri osa maailman ihmisistä elää (useimmiten koko elämänsä) ja suhteutetaan vähän sitä "menetin parhaat vuodet"-itkua siihen, eikö?
Britanniassa ja jenkeissä ei oo ollu minkäänlaisia rajotuksia pitkään aikaan niin se vaan kääntää veistä haavassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ikää ja kokemuksia tulee se 20-30 vuotta lisää, niin osaa laittaa korona-ajankin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän sikäli parikymppisiä nuoria, joilla ei ole välttämättä kokemusta elämän oikeista ongelmista. Heille opiskelijaelämän menettäminen hyvin voi olla se elämän kovin koettelemus.
Meidän opiskelija muutti takaisin kantahimaansa ja opiskeli täältä käsin. Lähellä olevan yliopiston tiloissa on tenttiakvaario, jossa voi tehdä tentit. Kummasti tuo tapasi kavereitaan ja harrasti mitä aiemminkin. Töihin pääsi samaan paikkaan, missä oli harjoittelijana.
Oma opiskeluaikani oli sellaista, että ison osan ajasta välillä 1.9.-31.5. vietin 35 neliön yksiössäni pänttäämässä, kun ei edes pakollisia luentoja ollut. Tavalla ja Bottalla tuli joskus käytyä, mutta luultavasti olisin pärjännyt käymättäkin.
Olen ollut etätyössä maaliskuusta 2020 ja pidän tästä. Ainoa, mikä on jäänyt pois on kuntosalilla käynti. Kummasti sitäkin voi harrastaa kotona.
Mieheni isä joutui jatkosotaan 18-vuotiaana. Että siinä jäi kesken koulut vähäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen on nyt ekan vuoden opiskelija. Hän opiskeli lukiosta puolet kokonaan etänä.
Nyt on ollut tästä vuodesta suht normaalisti 1,5 kuukautta, sen jälkeen tuli taas rajoituksia. Suurin osa ajasta ennnen joulua meni 9 neliön huoneessa.
Sitten oli kaksi kuukautta kotona ja opiskeli täältä etänä.
Ja nyt on taas siellä.
Eihän tässä ole mitään normaalia elämää, oikeasti. Normaalia nuoruutta. Huolettomuutta ja toivoa.
Onko meillä muilla ihmisillä normaalia elämää ollut viimeiset kaksi vuotta? Ei harrastuksia, ei ystäviä, ei illanviettoja, ei saunailtoja, ei baari-iltoja ja sinkkujen pariutumista, ei työapaikan yhteisiä tapahtumia ja päivittäisiä kahvihetkiä ja lounaita. Ihan samat ongelmat meillä on kaikilla.
Oletko sinä kököttänyt huoneessasi kaksi vuotta opiskelemassa itseksesi? Mennyt vieraalle paikkakunnalle tai vieraasene maahan jossa et tunne ketään ja kököttänyt 9 neliön huoneessa pelkkä läppäri seuranasi kuukausitolkulla?
Minä en ainakaan ole. Olen kököttänyt mukavasti 300 neliön talossani ja kerrankin mieskin on ollut kotona. On syöty yhdessä mukavasti lounaat, jonka ainekset paikallinen cittari roudaa kotiovelle.
Viikonloput mukavasti mökillä paikkakunnalla, jossa koronaluvut koko ajan mukavan alhaalla. On ollut aikaa nähdä lapsuudenkavereita, ulkoilla ja liikkua.
Korona-aikana on ollut mukavampaa kuin normaalisti.
Kaikilla työssäkäyvillä ei ole mökkiä, isoja taloa tai varaa tilata Cittarista hienoja ruokia. Esim.minulla. Toisaalta taas opiskelijalla voi olla käytössä vanhempien omistama mökki. Eikä kaverien tapaamista ole opiskelijoiltakaan kielletty. Vastauksesi ei liity opiskelijoihin siis mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se opiskelemaan lähtö on semmoinen asia jota moni odottaa kovasti, pääsee uusiin ympyröihin, saa tutustua uusiin ihmisiin, on kuullut juttuja opiskelijaelämästä ja sen hauskuudesta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ennakko-odotuksista huolimatta opiskeluaika ei läheskään kaikille ole sitä "elämän parasta aikaa". Moni kituuttaa pienillä tuloilla ja kalliisiin opiskelijarientoihin ei ole varaa osallistua. Moni myös huomaa fuksisyksynä, että "akateeminen ryyppääminen" ei muista syistä jihtuen ole heitä varten ja opiskeluelämä osoittautuu pettymykseksi odotuksiin verrattuna.
Minulla oli juuri noin. Olen paljon onnellisempi nyt 56-vuotiaana kuin 21-vuotiaana opiskelijana. Se ei todellakaan aina ollut hauskaa ja huoletonta aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisia omat opiskeluvuotesi olivat?
No aika vaihtelevat muistot. Sosiaalista elämää oli ja opiskelijariennoissa tuli käytyä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en koe, että ne olisi olleet jotain korvaamatonta. Aika pinnallista touhua, kun vertaa opiskelun jälkeiseen elämään. Omasta mielestäni opiskelu kannattaa vaan hoitaa ”alta pois”, jotta pääsee elämään elämäänsä, rakentamaan uraa, parisuhdetta sekä mahdollista perhettä.
Vaihtariksi kannattaa ehdottomasti lähteä, sinne ehtii hyvin opiskelujen lopullakin.
Rehellisesti sanottuna aivan hemmetin tyhmää ja typerää verrata johonkin etätyöläiseen. Se, että opiskelija on aloittanut opintonsa korona-aikana uudessa oppilaitoksessa on täysin eri tilanne kuin jollain työssäkäyvällä. Opintojen alussa se muiden opiskelijoiden läsnäolo ja tuki on nuorelle ihan eri tavalla tärkeä asia, varsinkin kun monet samaan aikaan itsenäistyvät ja muuttavat omilleen.
Me, joihin 90-luvun lama iski, menetimme parhaat vuotemme työttömyydelle, pätkätöille ja monella meistä ei ole koskaan ollut normaalia työsuhdetta tai mahdollisuutta perustaa perhettä. Lapsia ei uskallettu tehdä, kun kaikki perhe-etuudet ja -palvelut olivat jäissä ja juustohöylätty. Jos ei ollut työpaikkaa, ei saanut lapselle hoitopaikkaa ja päin vastoin.
Aina on jotakin, eikä kaikki kaikkiin kolahda samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia omat opiskeluvuotesi olivat?
No aika vaihtelevat muistot. Sosiaalista elämää oli ja opiskelijariennoissa tuli käytyä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en koe, että ne olisi olleet jotain korvaamatonta. Aika pinnallista touhua, kun vertaa opiskelun jälkeiseen elämään. Omasta mielestäni opiskelu kannattaa vaan hoitaa ”alta pois”, jotta pääsee elämään elämäänsä, rakentamaan uraa, parisuhdetta sekä mahdollista perhettä.
Vaihtariksi kannattaa ehdottomasti lähteä, sinne ehtii hyvin opiskelujen lopullakin.
Tosissasiko väität, että ei niin kovin tärkeää ollut opintojen alkuvaiheessa se muiden opiskelijoiden tuki?
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää ja kokemuksia tulee se 20-30 vuotta lisää, niin osaa laittaa korona-ajankin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän sikäli parikymppisiä nuoria, joilla ei ole välttämättä kokemusta elämän oikeista ongelmista. Heille opiskelijaelämän menettäminen hyvin voi olla se elämän kovin koettelemus.
Sinulla ei ole kokemusta koronasta opiskeluaikana, joten millä lihaksilla arvioit sen vaikutuksia?
Huvittavaa kun nuoruuden ilman pandemiaa kokeneet lässyttävät, miten vähäinen asia on. Asia epäilemättä ei ole ongelma niille, jotka eivät ole nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta ja on sitä parasta aikaa? Niin, hänellä on sitä aikaa vaikka kuinka vielä jäljellä ja tallessa.
Huomaa kuinka lyhyellä elämänkokemuksella (juuri niin!) nuori nainen puhuu. Hänen parin vuoden hiljaiselo ei ole mitenkään relevanttia yhteiskunnallisella tasolla.
Kaikkihan tästä korona-ajasta ovat kärsineet. Ei hän ole mikään erikoistapaus!
Tällä logiikalla kenenkään ongelmat ei ole relevantteja yhteiskunnan kannalta. Nytpä vaan sattuu olemaan niin, että tilanne on vaikuttanut suureen joukkoon nuoria, joten sillä on yhteiskunnallista merkitystä.
Vanhempien on turha louskuttaa leukojaan, sillä kukaan heistä ei ole kokenut koronanuoruutta. Sotaan on turha verrata. Ette ole kokeneet sotaakaan, mutta se ei estä näköjään ratsastamasta kaatuneilla. Noloa.
Moni on kokenut työttömyyttä, sairautta, kuolemaa jne.
Asioilla on monenlaisia painoarvoja. Olisivat nuo kiitollisia, kun on terveyttä ja opiskelupaikka = elämä edessä kohti parempaa.
T. nuo vastoinkäymiset kokenut.
Niin siis sitä terveyttähän ei todella monella enää ole etäopiskelusta johtuen. Opiskelijoiden mielenterveys on kriiisissä. Siinä kohteena on valtaosin juuri ne tavallisen opiskelijat, jotka toisinaan käyvät sitseillä, mutta käyttävät valtaosan päivistä ja illoista opiskelemiseen.
Etäajan ongelma ei ole siinä, etteivätkö rankkaa dokaamista harrastavat voisi dokata kotibileissä yms. ja olla siellä sosiaalisia. Ongelma on siinä, että keskiverto-opiskelijat eivät pääse luennoille, kiltahuoneille, laskareihin, lounaille, kirjastoihin tai muuallekaan pois solusta tai yksiöstä kaltaisiensa joukkoon. Keskiverto-opiskelijat eivät pääse luomaan sosiaalisia suhteita. Typerää argumentoida, että jokainen voi järjestää lähitapahtumia omalle porukalle, kun opiskelijat eivät pääse näitä omia porukoita muodostamaan.
Jokainen opiskelijoiden pahaa oloa väheksyvä voi kysyä itseltään, montako päivää on viettänyt yksin puhumatta yhdellekään ihmiselle ja minkälainen fiilis on sellaisten päivien päätteeksi. Monelle opiskelijalle tämä on nykyistä arkipäivää.
Tiedätkö paljonko työelämässä olevat kärsii mainitsemiesi asioiden puutteesta. Me sentään ihan tosissaan tehdään kokonainen työpäivä kotona pöydän ja tietokoneen ääressä aamusta iltaan. Ja niihin töihin pitää paneutua oikeasti, eikä voi laiskotella, kuten Hesarin jutussa opiskelija valitteli.
Meillä etätyöläisillä ei myöskään ole kahvitteluita ja ajatusten live-vaihtoa kollegoiden kanssa. Monia kollegoita, joiden kanssa en tee suoraan samoja töitä, niin en ole nähnyt kahteen vuoteen, kun ennen törmäsin satunnaisesti käytävillä, lounaalla ja kahvilla.