Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Onkos tuo maksumuurin takana oleva juttu samanlainen kuin kaikki muutkin tästä aiheesta että tytöt ja naiset ovat ahdistuneet ja masentuneet kun ei pääse bilettämään ja viettämään kavereiden kanssa aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin aina välillä, millaisen jäljen nämä pari vuotta jättävät nykyisiin parikymppisiin. Heidät on unohdettu täysin. Kaikkialla paasataan vain lapsista ja teineistä sekä näiden henkisestä hyvinvoinnista, kun harrastukset ovat tauolla pari viikkoa. Nuori aikuinen taas selviää vaikka pari vuotta ilman opiskelukavereita, harrastuksia ja vapaa-ajan rientoja. Kyllä minulle tulisi vähemmästäkin hyljeksitty olo. Rokotuksetkin saatiin ihan vihoviimeisenä, vaikka samaan aikaan nuoria syyllistetään korona levittämisestä.
Jopa koronarajoitukset on suunniteltu täysin keskiluokkaisen ydinperheen ehdoilla. Helppohan keski-ikäisen perheellisen on elää koronan keskellä, kun etätyöt voi tehdä erillisessä työhuoneessa, kotona on tilaa treenaamiselle, omasta perheestä saa seuraa, ja seinien kaatuessa päälle voi hurauttaa kesämökille. Yksinasuva pienessä asunnossaan taas on hieman eri tilanteessa. Britanniassa sentään tehtiin ohjeistus, jonka mukaan yksinasuvat saivat muodostaa keskenään perheitä vastaavia "kuplia", mutta täällä vaan houhotettiin siitä, että saa tavata vain omaa perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Me, joihin 90-luvun lama iski, menetimme parhaat vuotemme työttömyydelle, pätkätöille ja monella meistä ei ole koskaan ollut normaalia työsuhdetta tai mahdollisuutta perustaa perhettä. Lapsia ei uskallettu tehdä, kun kaikki perhe-etuudet ja -palvelut olivat jäissä ja juustohöylätty. Jos ei ollut työpaikkaa, ei saanut lapselle hoitopaikkaa ja päin vastoin.
Aina on jotakin, eikä kaikki kaikkiin kolahda samalla tavalla.
Tämä on täyttä pötyä. 90-luvulla oli jo subjektiivinen päivähoito-oikeus. Lisäksi perhe-etuudet lapsilisistä lähtien olivat paremmat kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se opiskelemaan lähtö on semmoinen asia jota moni odottaa kovasti, pääsee uusiin ympyröihin, saa tutustua uusiin ihmisiin, on kuullut juttuja opiskelijaelämästä ja sen hauskuudesta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ennakko-odotuksista huolimatta opiskeluaika ei läheskään kaikille ole sitä "elämän parasta aikaa". Moni kituuttaa pienillä tuloilla ja kalliisiin opiskelijarientoihin ei ole varaa osallistua. Moni myös huomaa fuksisyksynä, että "akateeminen ryyppääminen" ei muista syistä jihtuen ole heitä varten ja opiskeluelämä osoittautuu pettymykseksi odotuksiin verrattuna.
Kuka on puhunut opiskelijariennoista?
Kyse on kuule ihan siellä yliopistolla olemisesta. Kirjastosta, kahvittelusta, juttelemisesta luentojen yhteydessä.
Tiedätkö paljonko työelämässä olevat kärsii mainitsemiesi asioiden puutteesta. Me sentään ihan tosissaan tehdään kokonainen työpäivä kotona pöydän ja tietokoneen ääressä aamusta iltaan. Ja niihin töihin pitää paneutua oikeasti, eikä voi laiskotella, kuten Hesarin jutussa opiskelija valitteli.
Meillä etätyöläisillä ei myöskään ole kahvitteluita ja ajatusten live-vaihtoa kollegoiden kanssa. Monia kollegoita, joiden kanssa en tee suoraan samoja töitä, niin en ole nähnyt kahteen vuoteen, kun ennen törmäsin satunnaisesti käytävillä, lounaalla ja kahvilla.
No tämä pari vuotta on sinun työurasta vain murto-osa. Opiskelijalle se on keskimäärin puolet koko opiskeluajasta. Lisäksi työssäkäyvällä on yleensä jo oma elämä "valmis", on oma perhe, ystäviä, kiva koti. No ei kaikilla tietysti, kyllähän se on yleisesti tiedossa että yksin asuville tämä on vaikeinta. Silti tämmöiset kommentit kertoo tosiaan siitä ettei ikä aina tuo viisautta ja perspektiiviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin nuoruuteni masennuksen vuoksi. Mihin voin valittaa? Ei ole olemassa mitään etuoikeutta, jonka mukaan ihmiselle KUULUU tietyt kokemukset.
N39Opiskelijoista moni kärsii masennuksesta. Sen lisäksi on koronanuoruus.
Koronanuoruus 😂. Siitä sitten piltit koronaveteraanieläkkeelle suremaan niitä menetettyjä, parhaita vuosia. Nykykakarat ovat kyllä loputon huumorinlähde 😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se opiskelemaan lähtö on semmoinen asia jota moni odottaa kovasti, pääsee uusiin ympyröihin, saa tutustua uusiin ihmisiin, on kuullut juttuja opiskelijaelämästä ja sen hauskuudesta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ennakko-odotuksista huolimatta opiskeluaika ei läheskään kaikille ole sitä "elämän parasta aikaa". Moni kituuttaa pienillä tuloilla ja kalliisiin opiskelijarientoihin ei ole varaa osallistua. Moni myös huomaa fuksisyksynä, että "akateeminen ryyppääminen" ei muista syistä jihtuen ole heitä varten ja opiskeluelämä osoittautuu pettymykseksi odotuksiin verrattuna.
Tästä ole täysin samaa mieltä. Opiskeluaika oli pelkästään stressaavaa ja toivoin vain pääseväni mahdollisimman pian työelämään.
Vierailija kirjoitti:
Mietin aina välillä, millaisen jäljen nämä pari vuotta jättävät nykyisiin parikymppisiin. Heidät on unohdettu täysin. Kaikkialla paasataan vain lapsista ja teineistä sekä näiden henkisestä hyvinvoinnista, kun harrastukset ovat tauolla pari viikkoa. Nuori aikuinen taas selviää vaikka pari vuotta ilman opiskelukavereita, harrastuksia ja vapaa-ajan rientoja. Kyllä minulle tulisi vähemmästäkin hyljeksitty olo. Rokotuksetkin saatiin ihan vihoviimeisenä, vaikka samaan aikaan nuoria syyllistetään korona levittämisestä.
Jopa koronarajoitukset on suunniteltu täysin keskiluokkaisen ydinperheen ehdoilla. Helppohan keski-ikäisen perheellisen on elää koronan keskellä, kun etätyöt voi tehdä erillisessä työhuoneessa, kotona on tilaa treenaamiselle, omasta perheestä saa seuraa, ja seinien kaatuessa päälle voi hurauttaa kesämökille. Yksinasuva pienessä asunnossaan taas on hieman eri tilanteessa. Britanniassa sentään tehtiin ohjeistus, jonka mukaan yksinasuvat saivat muodostaa keskenään perheitä vastaavia "kuplia", mutta täällä vaan houhotettiin siitä, että saa tavata vain omaa perhettä.
Lapset ja teinit on laiminlyöty täysin.
Ja siellähän he on nyt eturintamassa ottamassa tautia vastaan.
Ilman kunnollista rokotussuojaa, kun sekin on unohtunut hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin nuoruuteni masennuksen vuoksi. Mihin voin valittaa? Ei ole olemassa mitään etuoikeutta, jonka mukaan ihmiselle KUULUU tietyt kokemukset.
N39Opiskelijoista moni kärsii masennuksesta. Sen lisäksi on koronanuoruus.
Koronanuoruus 😂. Siitä sitten piltit koronaveteraanieläkkeelle suremaan niitä menetettyjä, parhaita vuosia. Nykykakarat ovat kyllä loputon huumorinlähde 😆
Nauran mieluummin pullamössösukupolvelle, joka on elänyt koronakeski-iän ja luulee tietävänsä, mitä on elää koronanuoruutta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä parikymppisenä aika on arvokkaampaa ku viiskymppisenä
Ottamatta kantaa alkuperäiseen aiheeseen niin tätä en kyllä allekirjoita. Nuorena tuntui että elämä on tolkuttoman pitkä eikä ajan kulumista edes liiemmin ajatellut, kyllä sitä riittää.
Nyt viittäkymmentä lähestyttäessä on paremmin tietoinen itsestään ja kauhuissaan huomaa että aikanaan kuullut lausahdukset elämän lyhyydestä todellakin pitävät paikkaansa, puoliväli on jo todennäköisesti ylitetty ja ajankulu tuntuu vain kiihtyvän.
Kyllä minä ainakin tämän ikäisenä enemmän mietin että millä tavoin lopun aikaani täällä haluan kuluttaa ja aika on voittanut rahan kilpailussa suosiostani jo pitkä tovi sitten. Joskus oli toisin ja moni painelee arkkuunkin vaaka täysin eri asennossa. Josko se setelinippu sitten kelpaa pehmikkeeksi pään alle kun arkussa lepäilee. 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää ja kokemuksia tulee se 20-30 vuotta lisää, niin osaa laittaa korona-ajankin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän sikäli parikymppisiä nuoria, joilla ei ole välttämättä kokemusta elämän oikeista ongelmista. Heille opiskelijaelämän menettäminen hyvin voi olla se elämän kovin koettelemus.
Jep. Ja kun niitä oikeita koettelemuksia tulee, niin kuin kaikille tulee, niin huokaavat, että oli se korona-aika sentään leppoisaa tähän verrattuna. Siis kun aviopuoliso pettää, lapsi sairastuu vakavasti, töissä on kurjaa eikä ylennystä kuulu ja vanhemmat vanhenevat ja dementoituvat eikä hoitopaikkoja ole ja tapellaan sisarusten kanssa, kuka ottaa vanhemmat luokseen asumaan.
Tervetuloa ihan oikeiden aikuisten elämään.
Omasta (mielen)terveydestä ja hyvinvoinnista on itse huolehdittava, kaikkea ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle. Amk ja yliopisto-opiskelijat on kuitenkin täysi-ikäisiä ja vastaa omista tekemisistään ja suurin osa opiskelijoista haluaa olla "aikuisia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se opiskelemaan lähtö on semmoinen asia jota moni odottaa kovasti, pääsee uusiin ympyröihin, saa tutustua uusiin ihmisiin, on kuullut juttuja opiskelijaelämästä ja sen hauskuudesta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ennakko-odotuksista huolimatta opiskeluaika ei läheskään kaikille ole sitä "elämän parasta aikaa". Moni kituuttaa pienillä tuloilla ja kalliisiin opiskelijarientoihin ei ole varaa osallistua. Moni myös huomaa fuksisyksynä, että "akateeminen ryyppääminen" ei muista syistä jihtuen ole heitä varten ja opiskeluelämä osoittautuu pettymykseksi odotuksiin verrattuna.
Kuka on puhunut opiskelijariennoista?
Kyse on kuule ihan siellä yliopistolla olemisesta. Kirjastosta, kahvittelusta, juttelemisesta luentojen yhteydessä.
Tiedätkö paljonko työelämässä olevat kärsii mainitsemiesi asioiden puutteesta. Me sentään ihan tosissaan tehdään kokonainen työpäivä kotona pöydän ja tietokoneen ääressä aamusta iltaan. Ja niihin töihin pitää paneutua oikeasti, eikä voi laiskotella, kuten Hesarin jutussa opiskelija valitteli.
Meillä etätyöläisillä ei myöskään ole kahvitteluita ja ajatusten live-vaihtoa kollegoiden kanssa. Monia kollegoita, joiden kanssa en tee suoraan samoja töitä, niin en ole nähnyt kahteen vuoteen, kun ennen törmäsin satunnaisesti käytävillä, lounaalla ja kahvilla.
No tämä pari vuotta on sinun työurasta vain murto-osa. Opiskelijalle se on keskimäärin puolet koko opiskeluajasta. Lisäksi työssäkäyvällä on yleensä jo oma elämä "valmis", on oma perhe, ystäviä, kiva koti. No ei kaikilla tietysti, kyllähän se on yleisesti tiedossa että yksin asuville tämä on vaikeinta. Silti tämmöiset kommentit kertoo tosiaan siitä ettei ikä aina tuo viisautta ja perspektiiviä.
Oman kokemuksen mukaan se oma elämä rakennetaan kyllä vasta opiskelun jälkeen, ei sen aikana. Valmistumisen jälkeen menee monta vuotta, kun hankitaan se pysyvä parisuhde, vakituinen asunto, vakituinen työ, perhe jne.
Opiskelut kannattaakin siksi suorittaa vain pikaisesti pois päivän järjestyksestä, jotta voi alkaa rakentaa sitä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Valmistumisen jälkeen menee monta vuotta, kun hankitaan se pysyvä parisuhde
#vainhelsinkijutut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää ja kokemuksia tulee se 20-30 vuotta lisää, niin osaa laittaa korona-ajankin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän sikäli parikymppisiä nuoria, joilla ei ole välttämättä kokemusta elämän oikeista ongelmista. Heille opiskelijaelämän menettäminen hyvin voi olla se elämän kovin koettelemus.
Jep. Ja kun niitä oikeita koettelemuksia tulee, niin kuin kaikille tulee, niin huokaavat, että oli se korona-aika sentään leppoisaa tähän verrattuna. Siis kun aviopuoliso pettää, lapsi sairastuu vakavasti, töissä on kurjaa eikä ylennystä kuulu ja vanhemmat vanhenevat ja dementoituvat eikä hoitopaikkoja ole ja tapellaan sisarusten kanssa, kuka ottaa vanhemmat luokseen asumaan.
Tervetuloa ihan oikeiden aikuisten elämään.
Opiskelijat elävät oikeaa elämää. Heillä on kaikki samat ongelmat kuin muillakin, sen lisäksi korona-aika vaikuttaa heihin voimakkaammin kuin moneen muuhun.
Lapsuus vietettiin niin että aina sai tahtonsa läpi niin on se rankkaa nyt kun opiskelu aikana ei saakkaan enää joka asiassa tahtoonsa läpi
Eipä nää pari vuotta sinänsä paljoa koko työuralla merkitse. Se kyllä pitää paikkansa että opiskelijalle olisi ehkä parempi saada sitä palautetta tai kommentteja muilta opiskelijoilta tai opettajilta ihan lähitapaamisissa. Saa vähän sosiaalistakin harjoitusta jota työelämässä tarvitaan.
Moni menettänyt "parhaat" vuotensa paljon traagisemminkin. Ymmärrän ettei opiskeluaika vastaa odotuksia, ja onhan se nyt kyrpiinnyttävää kun nuoret ovat vain yrittäneet sopeutua parhaansa mukaan, mutta heitä syytetään itsekkäiksi väärin perustein. Toivottavasti mielenterveysongelmien hoitoon annetaan oikeasti tarpeeksi lisäresursseja, muutoin tikittävä aikapommi tullee räjähtämään jossain vaiheessa.
Tässä pitäisi miettiä vähän, että kanavoituuko 20-25 ikävuosiin kuuluva luonnollinen ahdistus, oman identiteetin ja paikan hakemisen tuska nyt koronarajoituksiin?
En siis vähättele heidän kokemusta! Uskon, että heitä aidosti harmittaa myös korona, mutta noin yleisesti noi ikävuodet on monelle todella ahdistavia ja sitä ei helpota "onnellisen bilettämisen" narratiivi. Sitä iloista, huoletonta aikaa tuo on harvoille.
Suomessa on jo pitkään 20-25-vuotiaat olleet hirveässä välitilassa ja se ahdistaa. Ei ole kunnon osa-aikatöitä, opinnot kuormittaa, talous kuormittaa, kuormittaa se jos ei saa henkistä tukea perheeltä, pariutumiskuviot- ja ystävyydet on solmuisia, eletään ihme putkissa ja kaikki on epävarmaa. Uutiset toitottaa ja vanhempi väki syyllistää. Opettajat lätkii vain lisää tehtävää ja osaamistavoitetta. Digit viuhuu ja lisääntyy. Pitäisi juosta kieli vyön alla paikasta toiseen ja väsyttää. Kauheat menestymisen paineet ja arat toiveet hyvästä elämästä. Yksinäisyys korostuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmistumisen jälkeen menee monta vuotta, kun hankitaan se pysyvä parisuhde
#vainhelsinkijutut
Pikemminkin #kaupunkilaistenjutut, maaseudulla ilman yliopisto-opintoja ymmärrän kyllä, että elämä menee eri tahtiin.
Naisten elämää ei hirveesti rajotettu sota-aikana, varsinkaan asemasotavaiheessa. Tanssikielto oli mutta ainoa asia mikä Tove Janssonia harmitti oli se, että valot piti sammuttaa yöksi kerrostaloissa eikä saanu piirtää.