Lue keskustelun säännöt.
Mistä lähtien ystävyys on ollut pakollista?
01.02.2022 |
Ihmettelen suuresti tätä ghostaamista koskevaa juttua ja psykoterapeutin lausuntoja asiasta tai lähinnä sitä mitä hän sanoo ystävyydestä. Eli että pitäisi mennä pariterapiaan kun ystävyyden haluaa päättää? Siis mitä ihmettä?
Näistä ystävyyden katkaisemista koskevia juttuja on ollut jo useampi, missä ystävyyden loppumisesta syytetään sitä osapuolta, joka ei halua ystävyyttä jatkaa. Vaikka
1. Ystävyys on aina vapaaehtoista.
2. Suurin osa ystävyyksistä päättyy, vain hyvin pieni osa säilyy läpi elämän (tutkimustulos)
Kun käytetään nimitystä ghostaus ja syyllistetään siitä, niin hyväksytään täysin toisen osapuolen näkemys ystävyydestä ja sen päättymisestä. Ja sittenkö vielä pitäisi mennä pariterapiaan ihmisen kanssa, jonka kanssa ystävyys ei kiinnosta juuri sen vuoksi, ettei ystävyys ole vastavuoroinen.
Avioliitossa on sentään menty naimisiin ja koettu sen verran yhteistä. Ystävyys joka katkaistaan ghostaamalla on usein sellainen, missä ghostaaja ei koskaan ole kokenut toista hyväksi ja luotettavaksi ystäväksi. Tai on tapahtunut jotain sellaista, ettei luottamusta enää ole tai ei ole mitään yhteistä enää.
Hämmentävän yksipuolinen näkemys terapeutilta.
Kommentit (900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Rehellisyys on monesti myös loukkaavaa. Tässä muuten on ero parisuhteeseen verraten eli silloin kun toisen osapuolen jutut todellä ärsyttävät, niin ne voi ottaa esille ja käsitellä koko laajuudessaan, jolloin suhde saattaa syvetä (tai sitten katketa). Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.
Tietenkin tähän vaikuttaa sekin miten itse kukin ystävyydestä ajattelee. Joku puhui miestyyppisestä ystävyydestä, mihin samaistuin itsekin. Olen aina kokenut sellaisen ystävyyden raskaaksi, missä vaaditaan jatkuvaa uskoutumista, pitkiä puhelinkeskusteluja jne. Kun taas pitkäaiset ystäväni ovat itsekseen ilman minkäänlaisia selityksiä ja selvittelyjä ajatelleen samoin eli joskus ystävyys on tiiviimpää, mutta aina jatketaan siitä mihin jäätiin. Ja tiedän voivani soittaa vaikka yöllä, jos tarvis on, ja myös ystäväni on soittanut, kun on oikea kriisi. Ja niitä ei ole ihan koko ajan tilitettäväksi, vaan silleen normaalisti. Eli ystäväni ovat sellaisia, jotka osaavat käsitellä asioitaan myös yksinkin ja hakeutua tarvittaessa terapiaan. En rupeasi kenenkään tukikepiksi enää. Yksi sellainen yksipuolinen ystävyys oli nuoruudessa, otin opikseni. Ap
Mitä helvettiä!
”Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Rehellisyys on monesti myös loukkaavaa. Tässä muuten on ero parisuhteeseen verraten eli silloin kun toisen osapuolen jutut todellä ärsyttävät, niin ne voi ottaa esille ja käsitellä koko laajuudessaan, jolloin suhde saattaa syvetä (tai sitten katketa). Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.
Tietenkin tähän vaikuttaa sekin miten itse kukin ystävyydestä ajattelee. Joku puhui miestyyppisestä ystävyydestä, mihin samaistuin itsekin. Olen aina kokenut sellaisen ystävyyden raskaaksi, missä vaaditaan jatkuvaa uskoutumista, pitkiä puhelinkeskusteluja jne. Kun taas pitkäaiset ystäväni ovat itsekseen ilman minkäänlaisia selityksiä ja selvittelyjä ajatelleen samoin eli joskus ystävyys on tiiviimpää, mutta aina jatketaan siitä mihin jäätiin. Ja tiedän voivani soittaa vaikka yöllä, jos tarvis on, ja myös ystäväni on soittanut, kun on oikea kriisi. Ja niitä ei ole ihan koko ajan tilitettäväksi, vaan silleen normaalisti. Eli ystäväni ovat sellaisia, jotka osaavat käsitellä asioitaan myös yksinkin ja hakeutua tarvittaessa terapiaan. En rupeasi kenenkään tukikepiksi enää. Yksi sellainen yksipuolinen ystävyys oli nuoruudessa, otin opikseni. Ap
Mitä helvettiä!
”Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.”
Miten intiimi taso liittyy keskustelun repivyyteen? 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
On reilua antaa toiselle myös rehellinen palaute. Ja jos ei enää muutenkaan halua olla tekemisissä, niin kuinka paljon se herne nenässä nyt siellä haittaa?
Ghostaajat eivät vain pysty ottamaan vastaan muiden ihmisten negatiivisia tunteita, ja yrittävät päästä itse helpolla. Ei ole kanttia sanoa, niin kuin asiat ovat, vaan puhutaan vaan selän takana pahaa kunnes hävitään. Toisen pitäisi olla jonkin sortin ajatustenlukija, joka pystyy näkemään läpi epärehellisestä käytöksestä ja muuttamaan omaa käytöstään sen perusteella toiselle mieluisammaksi. Minusta aika kova vaatimus.
Eri asia toki, jos vastapuoli on jollain tavalla potentiaalisesti vaarallinen, mutta let's face it: sellaiset tapaukset ovat loppuviimein häviävän pieni vähemmistö. Tai jos koko tuttavapiiri tuntuu olevan tulvillaan pelkkää psykopaattia ja narsistia, niin kannattaa ehkä itse vilkaista peiliin. Ja kuten totesi, feidata voi myös nätisti vetoamalla kiireisiin ja kieltäytymällä tapaamisista.
Tässä minusta on se pattitilanne eli tuon toisen keskustelijan tapaan epäilen vahvasti, että kukaan haluaisi kuulla rehellistä mielipidettä ex-ystävän suusta. Jos ystävyyden haluaa katkaista niin sieltä voi tulla oikeasti haavoittavaa ja traumatisoivaa settiä, koska toisen on tuntenut hyvin (erityisesti, jos se toinen on pitänyt sydänystävänään ja vuodattanut asioitaan pyytämättä).
Minä en ainakaan haluaisi kuulla tuollaista. Ja olenkin tullut feidatuksi ja ghostatuksi vähittelen muutaman kerran, mistä olen ihan tyytyväinen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Ei tuossa ole mitään valehtelemista. Totuus nimittäin on, että vika on MEISSÄ. Emme tule juttuun. Ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta. The end. Ja sen voin ihan sanoa, ei tarvitse vapisten paeta paikalta.
Kyllä se vika voi olla ihan vain siinä toisessa. Eikä sen takia enää haluta pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin monella on mennyt ystävyys ja parisuhde sekaisin, etten enää halua olla kenenkään ystävä. Ne alkavat esittää vaatimuksia ja takertua.
Sama. On järkyttävää, miten naiset yrittävät hakea naispuoliselta kaveriltaan sellaista emotionaalista yhteyttä, jota varten ainakin minulla on mies.
En uskalla enää yrittää ystävystyä, koska tässä iässä kaikki ystävän tarpeessa olevat tuntuvat olevan noita takertujia. (Omat vanhat ystävyyssuhteet haipui kun sairastin monta vuotta enkä jaksanut pitää yhteyttä.)
On kyllä järkyttävää! Kukapa olisi uskonut, että ystäviltä kaivataan emotionaalista yhteyttä. Olet kyllä aika outolintu, jos yksi ihminen riittää täyttämään kaikki emotionaaliset tarpeet. Aika monien miehillä ei edes ole mitään taitoja tarjota jotain emotionaalista tukea. En itse ole koskaan ajatellut, että mies olisi ainoa, jolta sellaista on sopivaa hakea, vaikka omani onkin siinä hyvin taitava.
Ymmärtänet, että osa meistä on kasvanut aikuiseksi eikä tarvitse jatkuvaa emotionaalista tukea koko ajan.
Emotionaalisessa mielessä minä tarvitsen jonkun, jota rakastaa. Eli sen miehen ja mukulat. Mutta en minä tarvitse mitään emotionaalista/henkistä tukea. En edes ymmärrä, mitä sellaisessa tarkoitetaan. Ettekö te osaa käsitellä omia tunteitanne ilman päänsilitystä vai mistä on kyse?
Joskus voin tarvita neuvoja jossain ongelmassa, mutta niitä voi antaa kuka tahansa täyspäinen aikuinen. Ei siihen tarvita kiintymyssuhdetta. Itse asiassa etäisempi antaa objektiivisempia neuvoja.
Nyt on kyllä aidosti niin erilainen näkökulma, että on jotenkin todella vaikea kommentoida mitään... Henkinen yhteys, tuki, rakkaus, kaikki nämä termit viittaavat minusta samalle alueelle. Ja useimmilla ihmisillä tulee vastaan elämässä asioita kuten oma tai läheisen sairastuminen tai kuolema jne, joissa voi ihan aidosti kaivata myös emotionaalista tukea. Ja vaikkapa maksettu terapia ei monelle vastaa sitä mitä siinä haetaan.
Itse rakastan miestäni syvästi ja voin puhua hänen kanssaan kaikesta, mutta silti ystävä, joka on tuntenut minut 6-vuotiasta tuntee minut tietyiltä osin paremmin ja hänen kanssaan on mahdollista tuntea erilaista henkistä yhteyttä kuin mieheni. On myös mukava tietää, että jos mieheni vaikka sairastuisi tai kuolisi, olisi silti ihmisiä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua enkä jäisi aivan yksin
Jotenkin suhtautumisesti tunteisiin ja toisiin ihmisiin kuulostaa aika kylmältä, siis jos et oikeasti kykene ymmärtämään mitä tarkoitetaan henkisellä tuella, niin kenties oma tunnemaailmasi on tässä se poikkeava. Eikä siinä siis ole mitään pahaa. Toki saat viettää aikaa vain ydinperheesi kanssa, mutta ei ehkä kannata ihmetellä, että toiset kaipaavat myös muita ihmisiä ja sinäkin sitten ikävästi joudut näiden ystävystymisyritysten kohteeksi. Tapasi puhua tästä aiheesta ja ihmisistä joille ystävyys on tärkeää kuulostaa vain aika ikävältä - "jotkut meistä ovat kasvaneet aikuisiksi", "en kaipaa päänsilittelyä" yms, ikäänkuin ystävyys ja toisen tukeminen olisi vain joku nuoruuteen kuuluva ohimenevä vaihe ja olisi ikäänkuin henkistä heikkoutta kaivata "päänsilittelyä". Sinulle ystävyys selvästi on jotain tällaista, mutta kokemuksesi on enemmän poikeus kuin sääntö, eikä sitä voi yleistää koskemaan muita.
Ystävyys on kuitenkin ihan normaali osa elämää ja useimmat ihmiset kokevat sen aika merkitykselliseksi asiaksi - monille ystävättömyys voi olla paljon kovempi paikka kuin vaikka se, ettei ole löytänyt parisuhdetta. Mukavaa, ettei sinun tarvitse kantaa huolta yksinäisyydestä, mutta ei silti tarvitsisi väheksyä ihmisiä siitä, että heillä on täysin normaaleja psykologisia ja sosiaalisia tarpeita.
Hyvin harvat aikuiset ihmiset roikkuuvät aikuisina lapsuudenystävissään. Normaalit ihmiset lähtivät opiskelemaan eripuolille maailmaa ja yhteydenpito välineinä oli postikortit ja kirjeet satunnaisesti. Harvalla opiskelijalla oli edes lankapuhelinta käytössään.
Uusissa ympyröissä löytyi itse kullekin uudet ystävät ja ne joiden kanssa ei ole yhteistä jäävät. Opiskelukaverit ovat siitä huolimatta viä ,että ei tarvitse olla 24/7 yhteydessä, mutta silti juttu jatkuu vaivatta kun tavataan.
Kyllä se paras tuki tulee omalta mieheltä ja sisaruksilta. Minä ainakaan en kaipaa ystäviltä mitään uskoutumisia ja roikkumisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan, että ap pysyy samassa mielipiteessä, kun aviomies katoaa yllättäen tai kun ap palaa kotiin, lukot vaihdettu ja tavarat ulkona; kun omat lapset lopettavat yhteydenpidon yhtenä päivänä eivätkä sen jälkeen enää koskaan vastaa yhteydenottoihin etkä enää koskaan kuule niistä, kun muuttivat samalla muualle, minkä saat selville uudesta nimestä ovessa; kun tutut kaupungilla vain katsovat läpi kuin sinua ei olisi olemassa, teeskentelevät etteivät kuule kun puhut ja poistuvat paikalta.
Aloitus oli niin lapsellinen ja typerä. Oikein malliesimerkki siitä, että pitää louskuttaa omia mielipiteitä vaikkei mitään tiedä mistään. Tietämätön ja tyhmä ihminen.
Avioliitto on aivan eri asia kuin ystävyys, ei niitä voi verrata kuten jo toin esille aiemmin. Ystävyydessä voi olla hyvin niin, että vain toinen on kokenut ystävyyden läheisenä, kun taas toiselle se on jo pitkään ollut velvoite, tuttavuus tai muu epämääräisempi suhde. Ystävyys ei ole ystävyyyttä, jos se ei toisen mielestä ole ystävyyttä myös. On sellaisiakin ihmisiä, jotka pyrkivät väkisin ystäväksi tai takertuvat ihmisiin epäterveellä tavalla, yksipuolisesti kuten jo tuotiin esille. Ap
Yksipuolisella sopimuksella "ystävystyminen" on muuten kovin yleistä. Minä olen ollut useita kertoja tilanteessa, jossa ihminen jota pidän satunnaisena tuttavana, on päättänyt että olemme henkiystäviä. Minulla on hyvin pidättyväinen luonne, ja voin tuntea jonkun vaikka kymmenen vuotta ja pitää häntä silti satunnaisena tuttavana. Nämä eivät kuitenkaan sitä ymmärrä, koska ilmeisesti ovat niin huonoista perheistä, että ventovieraan etäisen kohtelias käytös tulkitaan kiinnostuksesi ja ystävällisyydeksi.
Tuollaisten ihmisten kanssa käy väistämättä niin, että päädyn "ghostaamaan", koska keskustella ei voi. On nimittäin vaikea selittää ihmiselle, että "ystävyys päättyy siksi että..." kun minun nähdäkseni mitään ystävyyttä ei ole ollutkaan. On ollut vain satunnaista tuttavuutta minun puoleltani ja touchy-feely-needy -takertumista toisen puolelta.
Minusta on muutenkin hyvin outoa, miten emotionaalisesti kiinni jotkut naiset tuntuvat ystävissään olevan. En minä ainakaan halua olla sellaisen kiintymyksen kohteena muiden kuin mieheni ja perheenjäsenten taholta.
Monilla ei ole miestä ja lapsuudenperhekään ei monille todellakaan ole mikään tuki ja turva, läheisiä ihmissuhteita kuitenkin kaipaa meistä (lähes) jokainen. Sinänsä ymmärrän kuvaamasi tilanteen, jossa joku ripustautuu toiseen, mutta oudolta tuntuu silti, että ystävyys olisi ikäänkuin jotain ylimääräistä elämässä, ja että oma perhe kattaisi kaikki läheiset ihmissuhteet. Ei siinä, meitä on moneksi, mutta luulen että aika harva kokee ihmissuhteet samalla tavalla kuin sinä.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta kommentoin silti. Kommenttisi pisti mut miettimään. Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta he eivät ole mulle "tuki ja turva". Kuulun yhteisölliseen (en kuitenkaan uskonnolliseen) perheeseen ja sukuun, joten jos esimerkiksi sairastun tms, en mä ystäviltäni pyydä apua vaan siskoltani ja nykyisin, kun lapsenikin ovat jo aikuisia, heiltä. Aiemmin tarpeen vaatiessa vanhemmiltani, mutta nyt he ovat jo iäkkäitä). Asiasta riippuen saatan pyytää apua myös siskoni lapsilta.
Olen syntymästäni asti tottunut siihen, että kun joku tarvitsee jotain, apu on aina saatavilla. Ei tarvitse kysellä ystäviltä tai kavereilta. Ja sen vuoksi ystävillä ja kavereilla on mulle erilainen merkitys kuin vanhemmillani, siskollani, lapsillani ja siskoni lapsilla. Silti ystävät ja kaverit ovat mulle tärkeitä, mutta eivät he ole kuitenkaan perhettäni. Emotionaalinen suhde heihin on erilainen. Tästä syystä en edes odota ystävyyssuhteilta sitoumuksia enkä mitään YYA-sopimustakaan Autan tarvittaesa ystäviäni, joilla ei ole ketään muutakaan auttamaan, mutta en tarvitse heiltä vastavuoroisesti apua, koska mulla on apua saatavilla "omasta takaa".
Olen tuo kelle kommentoit, ja jäin itse miettimään, voisiko kyse olla myös jonkinlaisesta sukupolvikysymyksestä. Nykyään kun on aika yleistä, että yhteydet sukuun ei ikäisilläni (25-30v) ole enää kovin tiiviit, isovanhemmat ehkä voi olla läheisiä, mutta esim. serkut ja muut etäisemmät sukulaiset asuvat usein kaukana tai ovat muuten etäisiä, ja koen itse asiassa, että monet kokevat sukulaisiin yhteydenpidon vähän samanlaiseksi kuin tässä keskustelussa on esitety ghostaavan osapuolen ajattelevan ystävästä. Eli että on tavan vuoksi nähnyt jossain sukujuhlissa kerran parissa vuodessa, ehkä oltiin lapsena läheisiä, mutta ollaan ajauduttu erilleen eikä enää ole mitään yhdistävää tekijää, eikä pelkkä veriside monille tee ihmissuhteesta sen arvokkaampaa. Tämä siis ihan vain mutuilua oman ja tuttavapiirin kokemuksien perusteella. Toki on varmasti myös paljon sinunkaltaisiasi, joilla on tiiviit kontaktit perheeseen, mutta omassa tuttavapiirissäni nämä ovat kyllä vähemmistössä. Ei myöskään enää ole niin vahvaa kulttuuria, jossa tavan vuoksi pitää pitää yhteyttä sukulaisiin.
Itsellänikin on useampi sisarus, joihin en ole melkein ollenkaan yhteyksissä. Ei vain ole enää sellaista luontevaa tapaa olla ja tuntuisi oudolta koettaa pakottaa ihmissuhdetta vain sen takia, että ollaan sisaruksia. Meillä ei kyllä koskaan ollut muutenkaan kovin tiivis perhe tai sukuyhteisö, joten ei ole yllättävää, että aikustuessa välit ovat etääntyneet entisestään. Olen kuitenkin onnellinen, että on hyviä ystäviä jotka on samankaltaisessa tilanteessa, ja voidaan joskus viettää esim. kaverijouluja tms mitä on totuttu tekemään perheenä. Hyvin viihdyn tosin yksinkin, mutta kyllä ystävyydellä on silti ainutlaatuinen merkitys elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Rehellisyys on monesti myös loukkaavaa. Tässä muuten on ero parisuhteeseen verraten eli silloin kun toisen osapuolen jutut todellä ärsyttävät, niin ne voi ottaa esille ja käsitellä koko laajuudessaan, jolloin suhde saattaa syvetä (tai sitten katketa). Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.
Tietenkin tähän vaikuttaa sekin miten itse kukin ystävyydestä ajattelee. Joku puhui miestyyppisestä ystävyydestä, mihin samaistuin itsekin. Olen aina kokenut sellaisen ystävyyden raskaaksi, missä vaaditaan jatkuvaa uskoutumista, pitkiä puhelinkeskusteluja jne. Kun taas pitkäaiset ystäväni ovat itsekseen ilman minkäänlaisia selityksiä ja selvittelyjä ajatelleen samoin eli joskus ystävyys on tiiviimpää, mutta aina jatketaan siitä mihin jäätiin. Ja tiedän voivani soittaa vaikka yöllä, jos tarvis on, ja myös ystäväni on soittanut, kun on oikea kriisi. Ja niitä ei ole ihan koko ajan tilitettäväksi, vaan silleen normaalisti. Eli ystäväni ovat sellaisia, jotka osaavat käsitellä asioitaan myös yksinkin ja hakeutua tarvittaessa terapiaan. En rupeasi kenenkään tukikepiksi enää. Yksi sellainen yksipuolinen ystävyys oli nuoruudessa, otin opikseni. Ap
Mitä helvettiä!
”Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.”
Miten intiimi taso liittyy keskustelun repivyyteen? 😳
Ehkä sinä olet riidellyt ystäviesi kanssa repivästi, minä en ole enkä haluakaan tehdä niin, en kenenkään kanssa. Parisuhteessa olen kuitenkin riidellyt repivästikin, mikä monesti on selkiyttänyt tilannetta, kun on sovittu. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee ghostatuksi, niin kannattaa miettiä syitä itsestä. Ei kukaan oikeaa ystävää ghostaa, vaan niitä joiden kanssa ei halua olla tekemisissä. Eikä ghostaus oikeasti tule yllätyksenä, yleensä sitä edeltää passivoituva vaihe.
Jännittävää miten moni ei halua antaa toiselle edes mahdollisuutta muuttaa käytöstään, vaan pitäisi jostain rivien välistä osata lukea verhottuja viestejä.
Pisimmät ystävyyssuhteeni ovat kestäneet joitain vuosikymmeniä, ja voisin sanoa että hieman hämmentäisi, jos yhtäkkiä joku vain katoaisi. Onneksi olen onnekas eikä omalle kohdalle ole osunut tällaista selkärangan puutetta. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos tällaiset telepatian varaan laskevat passiivis-aggressiiviset ihmiset voisi jotenkin tunnistaa vaikka t-paidasta, niin jokainen voisi pysytellä tiiviisti omassa leirissään. Toisessa puhutaan erimielisyydet läpi ja haetaan yhteistä näkemystä, ja toisessa vain lähdetään vetämään, kun 'itestä ei siltä tunnu'.
Toivottavasti sovellatte samoja sääntöjä, kun joku teille tärkeä ihminen häviää elämästänne sanomatta sanaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan, että ap pysyy samassa mielipiteessä, kun aviomies katoaa yllättäen tai kun ap palaa kotiin, lukot vaihdettu ja tavarat ulkona; kun omat lapset lopettavat yhteydenpidon yhtenä päivänä eivätkä sen jälkeen enää koskaan vastaa yhteydenottoihin etkä enää koskaan kuule niistä, kun muuttivat samalla muualle, minkä saat selville uudesta nimestä ovessa; kun tutut kaupungilla vain katsovat läpi kuin sinua ei olisi olemassa, teeskentelevät etteivät kuule kun puhut ja poistuvat paikalta.
Aloitus oli niin lapsellinen ja typerä. Oikein malliesimerkki siitä, että pitää louskuttaa omia mielipiteitä vaikkei mitään tiedä mistään. Tietämätön ja tyhmä ihminen.
Avioliitto on aivan eri asia kuin ystävyys, ei niitä voi verrata kuten jo toin esille aiemmin. Ystävyydessä voi olla hyvin niin, että vain toinen on kokenut ystävyyden läheisenä, kun taas toiselle se on jo pitkään ollut velvoite, tuttavuus tai muu epämääräisempi suhde. Ystävyys ei ole ystävyyyttä, jos se ei toisen mielestä ole ystävyyttä myös. On sellaisiakin ihmisiä, jotka pyrkivät väkisin ystäväksi tai takertuvat ihmisiin epäterveellä tavalla, yksipuolisesti kuten jo tuotiin esille. Ap
Yksipuolisella sopimuksella "ystävystyminen" on muuten kovin yleistä. Minä olen ollut useita kertoja tilanteessa, jossa ihminen jota pidän satunnaisena tuttavana, on päättänyt että olemme henkiystäviä. Minulla on hyvin pidättyväinen luonne, ja voin tuntea jonkun vaikka kymmenen vuotta ja pitää häntä silti satunnaisena tuttavana. Nämä eivät kuitenkaan sitä ymmärrä, koska ilmeisesti ovat niin huonoista perheistä, että ventovieraan etäisen kohtelias käytös tulkitaan kiinnostuksesi ja ystävällisyydeksi.
Tuollaisten ihmisten kanssa käy väistämättä niin, että päädyn "ghostaamaan", koska keskustella ei voi. On nimittäin vaikea selittää ihmiselle, että "ystävyys päättyy siksi että..." kun minun nähdäkseni mitään ystävyyttä ei ole ollutkaan. On ollut vain satunnaista tuttavuutta minun puoleltani ja touchy-feely-needy -takertumista toisen puolelta.
Minusta on muutenkin hyvin outoa, miten emotionaalisesti kiinni jotkut naiset tuntuvat ystävissään olevan. En minä ainakaan halua olla sellaisen kiintymyksen kohteena muiden kuin mieheni ja perheenjäsenten taholta.
Miksi et voi sanoa, että olet pidättyväinen luonne, läheisriippuvainen ydinperheestäsi etkä tunne suhdetta ystävyydeksi? Mikä sinussa saa aikaan ghostaamisen, etkä kykene sanomaat tuota? Näytät kuitenkin sen tiedostavan.
Miksi minun pitäisi selitellä? Minä en ole millään tavalla antanut ymmärtää, että kyseessä olisi muu kuin satunnainen tuttavuus. Kaikki on sen toisen päässä. Ei voi olla minun velvollisuuteni oikoa toisten harhoja.
Selvitä itsellesi mitä läheisriippuvuus tarkoittaa. Ei kannata käytää sanoja joita ei ymmärrä. Sinun on ilmeisesti mahdoton käsittää, että on olemassa ihmisiä joilla on hyvin itsenäinen ja itseriittoinen luonne?
Sivusta, mutta kyllä ydinperhepsykoosi on juurikin läheisriippuvuutta. Minusta sinä et ole itsenäinen ja itseriittoinen, lähinnä egoistinen. Elämä opettaa toivottavasti sinuakin.
Kyllä. Hyvin harvoin törmää ihmisiin, jotka pelkän tekstin perusteella antaa noin totaalisen kylmän ja kuvottavan vaikutelman. Huh, aivan hirveän kuuloinen ihminen. Ja olen muuten ihmissuhteissa sillä kannalla, ettei ystävyyttä eikä rakkautta voi pakottaa. - sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota artikkelia vain silmäilin, koska se näytti olevan ihan samaa kuin lukuisat aiemmatkin ghostausta koskevat lehtijutut.
Lehdessä ja tässä ketjussa esiintyvä väite siitä, että ghostatulla olisi oikeus tietää ghostaamisen syy, on minun näkökulmastani kummallinen. Olen ghostannut useampiakin ihmisiä parinkymmenen vuoden aikana, ja aina on tilanne ollut joko se, että asiasta keskusteleminen ei ole ollut mahdollista, tai se, että heille on ihan oikein miettiä ghostaamisen syytä vaikka sitten loppuikänsä.
Olen siis ghostannut ihmisiä sen vuoksi, että ystävänäni tai kaverinani on oltu vain minusta hyötymisen vuoksi ja tätä hyötymistä on venytetty siihen pisteeseen, että olen kerta kaikkiaan saanut tarpeekseni. Kun vaakakupissa on se, saako ex-kaveri selville ghostaamisen syyn, vai joudunko minä erittäin ikävään ja tuloksettomaan keskustelutilanteeseen, katson oman etuni ehdottomasti painavammaksi.
Olen ghostannut pari kaveriani myös sen vuoksi, että jotakin vuosia sitten nopeasti huonontunut elämäntilanteeni on silminnähden antanut heille tyydytystä. Siis herättänyt vahingoniloa. Sitä on surullista nähdä kaverissa, jonka on tuntenut kymmeniä vuosia.
Jos tunnette tulleenne ghostatuiksi, miettikää sitä, mitä itse olette tehneet lyhyen tai pitkän ajan kuluessa. Syy ei välttämättä ole teissä itsessänne, mutta saattaa se silti olla.
Oma elämän tilanne muuttunut huonommaksi ja joku muu alkaisi saamaan siitä tyydytystä? Voisiko kuitenkin olla niin että itseä harmittaa kun asiat ovat menneet solmuun ja toisilla jatkunut niin kuin ennenkin niin se oma harmitus on luonut illuusion siitä että toiset muka nauttisivat siitä? Oma kokemus on se että kun ihmisille tapahtuu jotain ikävää niin he vain vetäytyvät omaan koureensa ilman että kukaan olisi sen enempää ilkkunut tai pilkannut. Tilanne vain on saanut heidät häpeämään niin paljon ettei kavereiden näkeminen ole tuntunut hyvältä. Kun tilanne on parantunut niin tyypit ovat taas "heränneet" ja alkaneet pitää yhteyttä ihan kuin mitään ikävää ei olisi ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin monella on mennyt ystävyys ja parisuhde sekaisin, etten enää halua olla kenenkään ystävä. Ne alkavat esittää vaatimuksia ja takertua.
Sama. On järkyttävää, miten naiset yrittävät hakea naispuoliselta kaveriltaan sellaista emotionaalista yhteyttä, jota varten ainakin minulla on mies.
En uskalla enää yrittää ystävystyä, koska tässä iässä kaikki ystävän tarpeessa olevat tuntuvat olevan noita takertujia. (Omat vanhat ystävyyssuhteet haipui kun sairastin monta vuotta enkä jaksanut pitää yhteyttä.)
On kyllä järkyttävää! Kukapa olisi uskonut, että ystäviltä kaivataan emotionaalista yhteyttä. Olet kyllä aika outolintu, jos yksi ihminen riittää täyttämään kaikki emotionaaliset tarpeet. Aika monien miehillä ei edes ole mitään taitoja tarjota jotain emotionaalista tukea. En itse ole koskaan ajatellut, että mies olisi ainoa, jolta sellaista on sopivaa hakea, vaikka omani onkin siinä hyvin taitava.
Ymmärtänet, että osa meistä on kasvanut aikuiseksi eikä tarvitse jatkuvaa emotionaalista tukea koko ajan.
Emotionaalisessa mielessä minä tarvitsen jonkun, jota rakastaa. Eli sen miehen ja mukulat. Mutta en minä tarvitse mitään emotionaalista/henkistä tukea. En edes ymmärrä, mitä sellaisessa tarkoitetaan. Ettekö te osaa käsitellä omia tunteitanne ilman päänsilitystä vai mistä on kyse?
Joskus voin tarvita neuvoja jossain ongelmassa, mutta niitä voi antaa kuka tahansa täyspäinen aikuinen. Ei siihen tarvita kiintymyssuhdetta. Itse asiassa etäisempi antaa objektiivisempia neuvoja.
Nyt on kyllä aidosti niin erilainen näkökulma, että on jotenkin todella vaikea kommentoida mitään... Henkinen yhteys, tuki, rakkaus, kaikki nämä termit viittaavat minusta samalle alueelle. Ja useimmilla ihmisillä tulee vastaan elämässä asioita kuten oma tai läheisen sairastuminen tai kuolema jne, joissa voi ihan aidosti kaivata myös emotionaalista tukea. Ja vaikkapa maksettu terapia ei monelle vastaa sitä mitä siinä haetaan.
Itse rakastan miestäni syvästi ja voin puhua hänen kanssaan kaikesta, mutta silti ystävä, joka on tuntenut minut 6-vuotiasta tuntee minut tietyiltä osin paremmin ja hänen kanssaan on mahdollista tuntea erilaista henkistä yhteyttä kuin mieheni. On myös mukava tietää, että jos mieheni vaikka sairastuisi tai kuolisi, olisi silti ihmisiä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua enkä jäisi aivan yksin
Jotenkin suhtautumisesti tunteisiin ja toisiin ihmisiin kuulostaa aika kylmältä, siis jos et oikeasti kykene ymmärtämään mitä tarkoitetaan henkisellä tuella, niin kenties oma tunnemaailmasi on tässä se poikkeava. Eikä siinä siis ole mitään pahaa. Toki saat viettää aikaa vain ydinperheesi kanssa, mutta ei ehkä kannata ihmetellä, että toiset kaipaavat myös muita ihmisiä ja sinäkin sitten ikävästi joudut näiden ystävystymisyritysten kohteeksi. Tapasi puhua tästä aiheesta ja ihmisistä joille ystävyys on tärkeää kuulostaa vain aika ikävältä - "jotkut meistä ovat kasvaneet aikuisiksi", "en kaipaa päänsilittelyä" yms, ikäänkuin ystävyys ja toisen tukeminen olisi vain joku nuoruuteen kuuluva ohimenevä vaihe ja olisi ikäänkuin henkistä heikkoutta kaivata "päänsilittelyä". Sinulle ystävyys selvästi on jotain tällaista, mutta kokemuksesi on enemmän poikeus kuin sääntö, eikä sitä voi yleistää koskemaan muita.
Ystävyys on kuitenkin ihan normaali osa elämää ja useimmat ihmiset kokevat sen aika merkitykselliseksi asiaksi - monille ystävättömyys voi olla paljon kovempi paikka kuin vaikka se, ettei ole löytänyt parisuhdetta. Mukavaa, ettei sinun tarvitse kantaa huolta yksinäisyydestä, mutta ei silti tarvitsisi väheksyä ihmisiä siitä, että heillä on täysin normaaleja psykologisia ja sosiaalisia tarpeita.
Hyvin harvat aikuiset ihmiset roikkuuvät aikuisina lapsuudenystävissään. Normaalit ihmiset lähtivät opiskelemaan eripuolille maailmaa ja yhteydenpito välineinä oli postikortit ja kirjeet satunnaisesti. Harvalla opiskelijalla oli edes lankapuhelinta käytössään.
Uusissa ympyröissä löytyi itse kullekin uudet ystävät ja ne joiden kanssa ei ole yhteistä jäävät. Opiskelukaverit ovat siitä huolimatta viä ,että ei tarvitse olla 24/7 yhteydessä, mutta silti juttu jatkuu vaivatta kun tavataan.
Kyllä se paras tuki tulee omalta mieheltä ja sisaruksilta. Minä ainakaan en kaipaa ystäviltä mitään uskoutumisia ja roikkumisia.
Kuten sanottu, on hienoa että olet löytänyt oman tapasi elää, mutta se ei silti ole mikään kaikkia koskeva totuus, vaan ihan vain sinun täysin subjektiivinen kokemuksesi. Et voi toisten puolesta sanoa, että "paras tuki" tulee omalta mieheltä ja perheeltä. Aika monille ei tule, aivan absurdi väite.
En oikeasti ymmärrä, miten voit nähdä esimerkiksi sisaruksen ja ystävän, jonka on tuntenut 4-vuotiaasta lähtien niin erilaisina ihmissuhteina. Monilla on tällaisia ystäviä, jotka on tuntenut käytännössä koko elämän, mutta he ei sitten ole tarpeeksi hyviä antamaan tukea, koska eivät ole sukua. Kuinka läheinen sukuside pitää olla, että ihmissuhde on tarpeeksi korkealla tasolla siihen, ettei siitä kiinnipitäminen ole "roikkumista" vaan normaalia vuorovaikutusta ja ihmissuhteista huolehtimista? Täytyykö olla sisarus vai riittääkö serkkuus? Entäs avioliiton kautta tulevat siteet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en riitele repivästi kenenkään kanssa, yksi syy miksi ghostasin yhden ihmisen. Hänestä oli ok kiukuilla ja riidellä, ja sitten taas kun hänelle sopi, niin oltaisiinkin ihan bestikset.
Minä en jaksa tuollaista. Komps tuo joka sanoo, että alkuun ei näe niitä kaikkia ikäviä tapoja, kuten tätä halua riidellä tyhjästä. Tämä ei luovuttanut vaan yritti kutsua kylään vielä pari v myöhemmin, ainoa siisti tapa lopettaa ystävyys oli olla ihan hiljaa. Mikään keskustelu ei olisi johtanut muuhun kuin että sama riitely-möksähdys-tyyli jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Rehellisyys on monesti myös loukkaavaa. Tässä muuten on ero parisuhteeseen verraten eli silloin kun toisen osapuolen jutut todellä ärsyttävät, niin ne voi ottaa esille ja käsitellä koko laajuudessaan, jolloin suhde saattaa syvetä (tai sitten katketa). Mutta ystävyyteen eivät tuollaiset repivät keskustelut kuulu, vaan ystävyys on samanmielisyyttä ja toisen tukemista lähtökohtaisesti, koska ei olla niin intiimillä tasolla toisen kanssa.
Tietenkin tähän vaikuttaa sekin miten itse kukin ystävyydestä ajattelee. Joku puhui miestyyppisestä ystävyydestä, mihin samaistuin itsekin. Olen aina kokenut sellaisen ystävyyden raskaaksi, missä vaaditaan jatkuvaa uskoutumista, pitkiä puhelinkeskusteluja jne. Kun taas pitkäaiset ystäväni ovat itsekseen ilman minkäänlaisia selityksiä ja selvittelyjä ajatelleen samoin eli joskus ystävyys on tiiviimpää, mutta aina jatketaan siitä mihin jäätiin. Ja tiedän voivani soittaa vaikka yöllä, jos tarvis on, ja myös ystäväni on soittanut, kun on oikea kriisi. Ja niitä ei ole ihan koko ajan tilitettäväksi, vaan silleen normaalisti. Eli ystäväni ovat sellaisia, jotka osaavat käsitellä asioitaan myös yksinkin ja hakeutua tarvittaessa terapiaan. En rupeasi kenenkään tukikepiksi enää. Yksi sellainen yksipuolinen ystävyys oli nuoruudessa, otin opikseni. Ap
Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Mullekaan ystävyys ei ole mitään jatkuvaa uskoutumista. Tosin kun olen tässä asiaa tarkemmin miettinyt, niin sekä mun että ystävieni elämä taitaa olla aika tylsää. Ei tapahdu mitään dramaattisia juttuja eikä menneisyydessäkään ole sellaisia luurankoja kaapissa, joista olisi tarvetta uskoutua kenellekään. Temperamentiltanikin olen varsin samanlainen kuin ystäväni, joten ei olla edes luonteeltammekaan sellaisia, että saataisiin draamaa aikaan sen paremmin ystävyyssuhteessamme kuin muissakaan ihmissuhteissa.
- Nro 162 -
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee ghostatuksi, niin kannattaa miettiä syitä itsestä. Ei kukaan oikeaa ystävää ghostaa, vaan niitä joiden kanssa ei halua olla tekemisissä. Eikä ghostaus oikeasti tule yllätyksenä, yleensä sitä edeltää passivoituva vaihe.
Jännittävää miten moni ei halua antaa toiselle edes mahdollisuutta muuttaa käytöstään, vaan pitäisi jostain rivien välistä osata lukea verhottuja viestejä.
Pisimmät ystävyyssuhteeni ovat kestäneet joitain vuosikymmeniä, ja voisin sanoa että hieman hämmentäisi, jos yhtäkkiä joku vain katoaisi. Onneksi olen onnekas eikä omalle kohdalle ole osunut tällaista selkärangan puutetta. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos tällaiset telepatian varaan laskevat passiivis-aggressiiviset ihmiset voisi jotenkin tunnistaa vaikka t-paidasta, niin jokainen voisi pysytellä tiiviisti omassa leirissään. Toisessa puhutaan erimielisyydet läpi ja haetaan yhteistä näkemystä, ja toisessa vain lähdetään vetämään, kun 'itestä ei siltä tunnu'.
Toivottavasti sovellatte samoja sääntöjä, kun joku teille tärkeä ihminen häviää elämästänne sanomatta sanaakaan.
Olen soveltanut. Minä en näe sitä passiivis-aggressiivisuutena, vaan aivan normaaleina käytöstapoina. En ole selvitellyt entisten ystävieni kanssa yhtään mitään eikä kukaan heistä ole tuollaista tarvetta edes esittänyt yhtä lukuunottamatta, joka yritti "pakottaa" minut ystäväkseen joskus nuorena.
Mitä tulee näkemykseen siitä, että vuosikymmenten sydänystävä katoaisi noin vain hiljaisuuteen, niin silloin epäilisin, että ystävyys tosiasiassa on ollut kaikkea muuta kuin sydänystävyyttä jo pitkään. Tätä jo käsittelinkin toisessa viestissäni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan, että ap pysyy samassa mielipiteessä, kun aviomies katoaa yllättäen tai kun ap palaa kotiin, lukot vaihdettu ja tavarat ulkona; kun omat lapset lopettavat yhteydenpidon yhtenä päivänä eivätkä sen jälkeen enää koskaan vastaa yhteydenottoihin etkä enää koskaan kuule niistä, kun muuttivat samalla muualle, minkä saat selville uudesta nimestä ovessa; kun tutut kaupungilla vain katsovat läpi kuin sinua ei olisi olemassa, teeskentelevät etteivät kuule kun puhut ja poistuvat paikalta.
Aloitus oli niin lapsellinen ja typerä. Oikein malliesimerkki siitä, että pitää louskuttaa omia mielipiteitä vaikkei mitään tiedä mistään. Tietämätön ja tyhmä ihminen.
Avioliitto on aivan eri asia kuin ystävyys, ei niitä voi verrata kuten jo toin esille aiemmin. Ystävyydessä voi olla hyvin niin, että vain toinen on kokenut ystävyyden läheisenä, kun taas toiselle se on jo pitkään ollut velvoite, tuttavuus tai muu epämääräisempi suhde. Ystävyys ei ole ystävyyyttä, jos se ei toisen mielestä ole ystävyyttä myös. On sellaisiakin ihmisiä, jotka pyrkivät väkisin ystäväksi tai takertuvat ihmisiin epäterveellä tavalla, yksipuolisesti kuten jo tuotiin esille. Ap
Yksipuolisella sopimuksella "ystävystyminen" on muuten kovin yleistä. Minä olen ollut useita kertoja tilanteessa, jossa ihminen jota pidän satunnaisena tuttavana, on päättänyt että olemme henkiystäviä. Minulla on hyvin pidättyväinen luonne, ja voin tuntea jonkun vaikka kymmenen vuotta ja pitää häntä silti satunnaisena tuttavana. Nämä eivät kuitenkaan sitä ymmärrä, koska ilmeisesti ovat niin huonoista perheistä, että ventovieraan etäisen kohtelias käytös tulkitaan kiinnostuksesi ja ystävällisyydeksi.
Tuollaisten ihmisten kanssa käy väistämättä niin, että päädyn "ghostaamaan", koska keskustella ei voi. On nimittäin vaikea selittää ihmiselle, että "ystävyys päättyy siksi että..." kun minun nähdäkseni mitään ystävyyttä ei ole ollutkaan. On ollut vain satunnaista tuttavuutta minun puoleltani ja touchy-feely-needy -takertumista toisen puolelta.
Minusta on muutenkin hyvin outoa, miten emotionaalisesti kiinni jotkut naiset tuntuvat ystävissään olevan. En minä ainakaan halua olla sellaisen kiintymyksen kohteena muiden kuin mieheni ja perheenjäsenten taholta.
Miksi et voi sanoa, että olet pidättyväinen luonne, läheisriippuvainen ydinperheestäsi etkä tunne suhdetta ystävyydeksi? Mikä sinussa saa aikaan ghostaamisen, etkä kykene sanomaat tuota? Näytät kuitenkin sen tiedostavan.
Miksi minun pitäisi selitellä? Minä en ole millään tavalla antanut ymmärtää, että kyseessä olisi muu kuin satunnainen tuttavuus. Kaikki on sen toisen päässä. Ei voi olla minun velvollisuuteni oikoa toisten harhoja.
Selvitä itsellesi mitä läheisriippuvuus tarkoittaa. Ei kannata käytää sanoja joita ei ymmärrä. Sinun on ilmeisesti mahdoton käsittää, että on olemassa ihmisiä joilla on hyvin itsenäinen ja itseriittoinen luonne?
Sivusta, mutta kyllä ydinperhepsykoosi on juurikin läheisriippuvuutta. Minusta sinä et ole itsenäinen ja itseriittoinen, lähinnä egoistinen. Elämä opettaa toivottavasti sinuakin.
Sinä olet juuri sellainen ihminen, joita kartan ja jotka yrittävät tunkea elämään suunnilleen perheenjäseneksi, kun minulle riittää että nähdään sattumalta joskus harrastuksessa. Mieluiten ei liian usein, on mielenkiintoisempaa jutella monen ihmisen kanssa kuin jauhaa aina sitä samaa yhden kanssa. Et vaan ole niin kiinnostava, että sinun kanssasi tahtoisi olla tekemisissä.
Minua elämä on jo opettanut, olen oppinut ettei ei tarvitse pitää elämässä ihmistä josta ei edes pidä, vaikka hän kuinka olisi tuen tarpeessa ja vaativa, kuten sinä. Kaltaisesi on parempi ghostata, koska olet aika ilkeä ja toivot muille pahaa, heti kun et saa tahtoasi läpi. Keskustelu kanssasi ei johda mihinkään, ajanhukkaa.
Eiköhän ole niin, etteivät normaaleihin lämpimiin ystävyyssuhteisiin tottuneet hakeudu sinun seuraan. Jos niitä seuraantunkijoita on, niin luultavasti ovat jotenkin traumariippuvaisia henkilöitä. Sellaiset fiksoituu kylmiin ja torjuviin ihmisiin, joiden kanssa traumakokemus toistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee ghostatuksi, niin kannattaa miettiä syitä itsestä. Ei kukaan oikeaa ystävää ghostaa, vaan niitä joiden kanssa ei halua olla tekemisissä. Eikä ghostaus oikeasti tule yllätyksenä, yleensä sitä edeltää passivoituva vaihe.
Jännittävää miten moni ei halua antaa toiselle edes mahdollisuutta muuttaa käytöstään, vaan pitäisi jostain rivien välistä osata lukea verhottuja viestejä.
Pisimmät ystävyyssuhteeni ovat kestäneet joitain vuosikymmeniä, ja voisin sanoa että hieman hämmentäisi, jos yhtäkkiä joku vain katoaisi. Onneksi olen onnekas eikä omalle kohdalle ole osunut tällaista selkärangan puutetta. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos tällaiset telepatian varaan laskevat passiivis-aggressiiviset ihmiset voisi jotenkin tunnistaa vaikka t-paidasta, niin jokainen voisi pysytellä tiiviisti omassa leirissään. Toisessa puhutaan erimielisyydet läpi ja haetaan yhteistä näkemystä, ja toisessa vain lähdetään vetämään, kun 'itestä ei siltä tunnu'.
Toivottavasti sovellatte samoja sääntöjä, kun joku teille tärkeä ihminen häviää elämästänne sanomatta sanaakaan.
Tottakai minut saa heivata. Tosin kuka se olisi, minä välttelen ihmisiä jotka ei osaa pysyä siellä tuttavatasolla. Ei ihminen voi muuttaa koko persoonallisuuttaan, eikä edes pitäisi yrittää muuttua jonkun toisen tarpeiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Miksi pitää olla tyly ja ilkeä? Eikö ole muita vaihtoehtoja kuin ghostata tai sitten sanoa, "En pidä sinusta enää senkin itsesäälissä kierivä type rys"
Tuossakin tilanteessa voi jutella että "Hei, olen huomannut, että meillä ei ole enää kauheasti yhteistä ja elämäntilanteetkin on tosi erilaiset. Meillä on ollut mukavat hetkemme mutta nyt koen että mulla ei vaan enää ole aikaa ja annettavaa tälle meidän kaveruudelle. En halua vain ghostata joten siksi tuon tämän esiin. Toivotan sinulle kaikkea hyvää jatkoon, toivottavasti voidaan lähteä eri suuntiin hyvissä väleissä"
Olipas vaikeaa.
Ei tuossa ole mitään valehtelemista. Totuus nimittäin on, että vika on MEISSÄ. Emme tule juttuun. Ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta. The end. Ja sen voin ihan sanoa, ei tarvitse vapisten paeta paikalta.