Lue keskustelun säännöt.
Mistä lähtien ystävyys on ollut pakollista?
01.02.2022 |
Ihmettelen suuresti tätä ghostaamista koskevaa juttua ja psykoterapeutin lausuntoja asiasta tai lähinnä sitä mitä hän sanoo ystävyydestä. Eli että pitäisi mennä pariterapiaan kun ystävyyden haluaa päättää? Siis mitä ihmettä?
Näistä ystävyyden katkaisemista koskevia juttuja on ollut jo useampi, missä ystävyyden loppumisesta syytetään sitä osapuolta, joka ei halua ystävyyttä jatkaa. Vaikka
1. Ystävyys on aina vapaaehtoista.
2. Suurin osa ystävyyksistä päättyy, vain hyvin pieni osa säilyy läpi elämän (tutkimustulos)
Kun käytetään nimitystä ghostaus ja syyllistetään siitä, niin hyväksytään täysin toisen osapuolen näkemys ystävyydestä ja sen päättymisestä. Ja sittenkö vielä pitäisi mennä pariterapiaan ihmisen kanssa, jonka kanssa ystävyys ei kiinnosta juuri sen vuoksi, ettei ystävyys ole vastavuoroinen.
Avioliitossa on sentään menty naimisiin ja koettu sen verran yhteistä. Ystävyys joka katkaistaan ghostaamalla on usein sellainen, missä ghostaaja ei koskaan ole kokenut toista hyväksi ja luotettavaksi ystäväksi. Tai on tapahtunut jotain sellaista, ettei luottamusta enää ole tai ei ole mitään yhteistä enää.
Hämmentävän yksipuolinen näkemys terapeutilta.
Kommentit (900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Eikös Hesarissa puhuttu ihan muusta? "Ghostaus tarkoittaa sitä, että ihmissuhteen toinen osapuoli katoaa yllättäen ilman selityksiä." Se, että yhteydenpito hiipuu hiljalleen ei ole yllättäen katoamista ja tuskin traumatisoi ketään, vaikka surua toki voi sekin aiheuttaa.
Tämä. Täällä sotketaan nyt puurot ja vellit. Ghostaus ei ole sitä, että sanot suoraan ja jos toinen yhä sekoilee, laitat viestintäkanavat tukkoon. Vielä vähemmän ”hiljaa hiipumista”. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos selvittää syyt (ystävä on takertunut liikaa, käyttäytyy kusipäisesti, arvostelee ulkonäköä) ja näitä selvityksiä saisi hokea kuin papukaija, kun ei mene perille. Ystävyys on käynyt painolastiksi elämässä. Sitten vielä julkisesti arvostellaan päälle somessa. Silloin on tällä vetäytyjällä on täysi oikeus vetäytyä.
Ei niitä selvityksiä tarvi hokea kuin papukaija , riittää kun sanoo miksi ystävyys päättyy.
Luitko ketjua yhtään? Ei läheskään kaikille riitä että kertoo miksi ystävyys päättyy, haluavat silti lisää selityksiä ja vielä lisää mahdollisuuksia parantaa tapojaan, vaikka mahdollisuuksia on jo antanut kuinka paljon. Nyt oli vielä kyse siitä että tästä olisi pitänyt oikein mennä pariterapiaan vatvomaan niitä asioita. Joillekin ei riitä sekään vaan haukutaan sitten selän takana ja vielä somessa, siinä vaiheessa on jo tajunnut että ystävyyden irtisanominen taisi olla se paras ratkaisu ikinä.
Ihmisyhteisö on sitä, kun miehet ja naiset teeskentelevät sitä,
ettei mitään teeskentelyä olisi meneilläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Eikös Hesarissa puhuttu ihan muusta? "Ghostaus tarkoittaa sitä, että ihmissuhteen toinen osapuoli katoaa yllättäen ilman selityksiä." Se, että yhteydenpito hiipuu hiljalleen ei ole yllättäen katoamista ja tuskin traumatisoi ketään, vaikka surua toki voi sekin aiheuttaa.
Keskustelu alkaa jo kiertää kehää, mutta toin jo aiemmin esille, että näkemys ko. tilanteessa oli vain toisen osapuolen näkemys siitä mitä tapahtui. Se on minusta selvää, ettei tosiystävä noin vain katoa, vaikka toinen on tilanteen kokenut noin tai esittää sen noin, ghostaamisena. Ystävyys on tuolloin ollut yksipuolista ja paljon on tapahtunut sitä ennen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
En ota kantaa sun viestin tärkeimpään pointtiin, mutta tuo yksi pienenpieni yksityiskohta vain on hämärä. Vetoaa muihin kiireisiin? Häh? Siis valehteleminen on nättiä? Sillä lailla auttaa toista niin ettei se saa traumoja? Öö?
Jos toiselle ihmiselle tarvitsee tuolla lailla esittää, niin ei oltu ystäviä ylipäänsäkään.
Ystävälle ei tarvitse esittää ikinä mitään, ei tarvitse kertoa ainuttakaan valhetta, ystävää ei todellakaan "auteta" salailulla ja manipuloinnilla,...
Toivottavasti mainitsit nuo valkoiset valheet ystävyyteen liittyen ihan vain erehdyksessä etkä vakavissasi. Jos vakavissasi mainitsit niin et tiedä mitä ystävyys on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Tämä on minusta hankala tapa lopettaa ystävyyssuhde, kun tuota samaa selitystä käytetään ihan oikeasti sellaisiinkin ihmisiin, joiden kanssa haluaa edelleen olla tekemisissä. Kyllä minullakin on usein sen verran kiirettä tai henkistä kuormitusta, etten jaksa introverttina tavata kovin usein ystäviä. En silti halua heistä eroonkaan! Sama juttu monilla kaltaisillani ystävillä. Vaikea siis tuolla periaatteella tietää, milloin joku haluaa minut eroon elämästään ja milloin on oikeasti kiire. Minua loukkaisi vähemmän, jos ystävällisesti sanottaisiin, että olisi ehkä parempi jättää ystävyys sikseen, kuin että joutuisin arvailemaan milloin ystävän "en nyt ehdi nähdä" tarkoittaa sitä mitä hän sanoo, ja milloin hän yrittää päästä minusta eroon. Enemmän tuollainen rehellisyys minusta osoittaa arvostusta ja hyviä käytöstapoja toista kohtaan.
Sopisiko sellaiseksi merkiksi, että yhteydenpito on täysin yksipuolista? Jos ystävä ei koskaan ota itse yhteyttä ja sanoo aina, että hänellä on kiireitä yms. niin se on minusta ainakin vahva merkki, ettei hän halua jatkaa ystävyyttä tai tuttavuutta. Ap
Entäs ne jotka laittaa muutaman kerran vuodessa itse viestiä pahoitellakseen, etteivät ehdi nähdä? 😆
Minusta tämä "kiire" on hyvä jos eroa miettii. Silloinhan kertoo selvän syyn vaikka ois valkoinen valhe. Ghostaus on sitä että häivytään kuin pieru saharaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Tämä on minusta hankala tapa lopettaa ystävyyssuhde, kun tuota samaa selitystä käytetään ihan oikeasti sellaisiinkin ihmisiin, joiden kanssa haluaa edelleen olla tekemisissä. Kyllä minullakin on usein sen verran kiirettä tai henkistä kuormitusta, etten jaksa introverttina tavata kovin usein ystäviä. En silti halua heistä eroonkaan! Sama juttu monilla kaltaisillani ystävillä. Vaikea siis tuolla periaatteella tietää, milloin joku haluaa minut eroon elämästään ja milloin on oikeasti kiire. Minua loukkaisi vähemmän, jos ystävällisesti sanottaisiin, että olisi ehkä parempi jättää ystävyys sikseen, kuin että joutuisin arvailemaan milloin ystävän "en nyt ehdi nähdä" tarkoittaa sitä mitä hän sanoo, ja milloin hän yrittää päästä minusta eroon. Enemmän tuollainen rehellisyys minusta osoittaa arvostusta ja hyviä käytöstapoja toista kohtaan.
Sopisiko sellaiseksi merkiksi, että yhteydenpito on täysin yksipuolista? Jos ystävä ei koskaan ota itse yhteyttä ja sanoo aina, että hänellä on kiireitä yms. niin se on minusta ainakin vahva merkki, ettei hän halua jatkaa ystävyyttä tai tuttavuutta. Ap
Entäs ne jotka laittaa muutaman kerran vuodessa itse viestiä pahoitellakseen, etteivät ehdi nähdä? 😆
Minä olen kerran vastannut tuollaiseen viestiin että ”olet loukkaava, lopeta tuo”. Ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Tämä on minusta hankala tapa lopettaa ystävyyssuhde, kun tuota samaa selitystä käytetään ihan oikeasti sellaisiinkin ihmisiin, joiden kanssa haluaa edelleen olla tekemisissä. Kyllä minullakin on usein sen verran kiirettä tai henkistä kuormitusta, etten jaksa introverttina tavata kovin usein ystäviä. En silti halua heistä eroonkaan! Sama juttu monilla kaltaisillani ystävillä. Vaikea siis tuolla periaatteella tietää, milloin joku haluaa minut eroon elämästään ja milloin on oikeasti kiire. Minua loukkaisi vähemmän, jos ystävällisesti sanottaisiin, että olisi ehkä parempi jättää ystävyys sikseen, kuin että joutuisin arvailemaan milloin ystävän "en nyt ehdi nähdä" tarkoittaa sitä mitä hän sanoo, ja milloin hän yrittää päästä minusta eroon. Enemmän tuollainen rehellisyys minusta osoittaa arvostusta ja hyviä käytöstapoja toista kohtaan.
Sopisiko sellaiseksi merkiksi, että yhteydenpito on täysin yksipuolista? Jos ystävä ei koskaan ota itse yhteyttä ja sanoo aina, että hänellä on kiireitä yms. niin se on minusta ainakin vahva merkki, ettei hän halua jatkaa ystävyyttä tai tuttavuutta. Ap
Entäs ne jotka laittaa muutaman kerran vuodessa itse viestiä pahoitellakseen, etteivät ehdi nähdä? 😆
No sellaiset voi tietty lukea tuttaviksi suosiolla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Eikös Hesarissa puhuttu ihan muusta? "Ghostaus tarkoittaa sitä, että ihmissuhteen toinen osapuoli katoaa yllättäen ilman selityksiä." Se, että yhteydenpito hiipuu hiljalleen ei ole yllättäen katoamista ja tuskin traumatisoi ketään, vaikka surua toki voi sekin aiheuttaa.
Keskustelu alkaa jo kiertää kehää, mutta toin jo aiemmin esille, että näkemys ko. tilanteessa oli vain toisen osapuolen näkemys siitä mitä tapahtui. Se on minusta selvää, ettei tosiystävä noin vain katoa, vaikka toinen on tilanteen kokenut noin tai esittää sen noin, ghostaamisena. Ystävyys on tuolloin ollut yksipuolista ja paljon on tapahtunut sitä ennen. Ap
Jos ollaan tunnettu vuosikymmeniä ja juuri oltu yhteisellä lomamatkalla, minkä jälkeen lopetetaan kokonaan yhteydenpito ilman sanaakaan, niin kyllä siinä yhden osapuolen näkemys riittää. Aikuiset ihmiset eivät hoida asioita näin, vaan kertovat kun asiat alkavat mennä pieleen niin, että toinenkin sen ymmärtää.
Näe ihmisten höpötys höpötyksenä, ja säästä vuosia yrittäessäsi ymmärtää sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
Juuri tämä on se ihmistyyppi jonka kohdalla voin ymmärtää ghostauksen ”epätoivoisuuden”. Suhde on muuttunut niin umpifalskiksi/kieroksi että lähtijää ällöttää itseäänkin. Raivari tai muu suorien sanojen paukutus ei kuitenkaan tunnu sopivalta, joskus on lopulta vaikea osoittaa yhtä selkeää syytä mikä suhteessa on pielessä. Toki jos kanttia riittää oikeat sanat olisivat jotain ”tämä on ollut pidempään falskia näytelmää, en pysty ottamaan sinua vakavasti/arvostamaan sinua, joten lopetetaan yhteydenpito”.
Kestävätkö ihmiset kuulla rehellistä tekstiä nykyään?
Niinpä. Pitääkö valehdella, että vika ei ole sinussa, vaan minussa. Uskooko joku tuollaisen.
Vai haluaako se toinen todella kuulla, että hänestä vuosien mittaan on kasvanut hyvin itsesäälinen tylsä valittaja, jonka kanssa minulla ei enää ole mitään yhteistä, vaikka lapsina oltiin ihan erottamattomat. Olisiko se tosiaan parempi kuin se, ettei selitä mitään.
Voisiko sanoa vaikka että elämässä on nykyään itsellä kaikenlaista kiirusta, ja tuntuu että aika ei nyt riitä aktiiviseen yhteydenpitoon? Ja että vähän muutenkin tuntuu, että mielenkiinnonkohteet on erilaiset tässä hetkessä.
Ei ghostaamisen välttäminen tarkoita, että pitäisi ladella kaikki mielen päällä majailevat törkeydet toisen persoonasta.
Tämä on juuri sitä ghostausta mitä lehtiartikkelissa paheksuttiin ja mikä kiinnitti huomiota. Eli minulle on ollut aina itsestäänselvyys, että ystävyys lopetetaan noin. Toista loukkaamatta ja toivoen, että viesti menee perille, kun yhteydenotot harvenevat ja loppuvat. Sehän ei aina edes tarkoita, että mitään pahaa sanottavaa olisi, vaan useimmiten vain, että aika on ajanut ystävyyden ohitse. Ap
Tämä on minusta hankala tapa lopettaa ystävyyssuhde, kun tuota samaa selitystä käytetään ihan oikeasti sellaisiinkin ihmisiin, joiden kanssa haluaa edelleen olla tekemisissä. Kyllä minullakin on usein sen verran kiirettä tai henkistä kuormitusta, etten jaksa introverttina tavata kovin usein ystäviä. En silti halua heistä eroonkaan! Sama juttu monilla kaltaisillani ystävillä. Vaikea siis tuolla periaatteella tietää, milloin joku haluaa minut eroon elämästään ja milloin on oikeasti kiire. Minua loukkaisi vähemmän, jos ystävällisesti sanottaisiin, että olisi ehkä parempi jättää ystävyys sikseen, kuin että joutuisin arvailemaan milloin ystävän "en nyt ehdi nähdä" tarkoittaa sitä mitä hän sanoo, ja milloin hän yrittää päästä minusta eroon. Enemmän tuollainen rehellisyys minusta osoittaa arvostusta ja hyviä käytöstapoja toista kohtaan.
Sopisiko sellaiseksi merkiksi, että yhteydenpito on täysin yksipuolista? Jos ystävä ei koskaan ota itse yhteyttä ja sanoo aina, että hänellä on kiireitä yms. niin se on minusta ainakin vahva merkki, ettei hän halua jatkaa ystävyyttä tai tuttavuutta. Ap
Entäs ne jotka laittaa muutaman kerran vuodessa itse viestiä pahoitellakseen, etteivät ehdi nähdä? 😆
No sellaiset voi tietty lukea tuttaviksi suosiolla. Ap
Joo niin teenkin. Mut ihmettelen, mikä tarve se on ilmoittaa, ettei ehdi nähdä. Ja miksi olettavat, että mä sen paremmin ehtisin tai haluaisin. 😆
Vierailija kirjoitti:
En pääse lukemaan juttua, joten kommentoin vain aloituksen ja jutun ensimmäisen kappaleen kannalta. Tietenkään ystävyys ei ole pakollista, mutta kyllä tuollainen yhtäkkinen ghostaus voi oikeasti olla aika traumatisoivaa, varsinkin jos itse on oikeasti kuvitellut, että kaikki on ok. Siis että ei vastakaan enää puhelimeen, sen sijaan että sanoisi suoraan että jokin on vinossa. Annikan asemassa olisin itse aivan yhtä ymmälläni ja varmasti todella surullinen. Se epätietoisuushan tuollaisessa tilanteessa on pahinta, jos ystävä suoraan sanoo ettei halua olla tekemisissä ja kertoo sille syyn, niin voi ainakin surra ystävyyden päättymistä rauhassa eikä tarvitse pohtia, mikä itsessä on vikana. Ystävyyden päättyminen kun on joka tapauksessa surullinen asia!
Tietysti jos juttu jatku niin, että siinä luetellaan kaikki tavat, millä Annika on hyväksikäyttänyt ystävää ja kohdellut tätä huonosti, niin ymmärrän, että on ghostattu. Siltikin voisi vaikka laittaa viestin ja blokata sen jälkeen jos ei halua olla missään tekemisissä, siinähän pääsisi ystävyyden päättävä osapuoli sanomaan ne asiat mitkä on kaihertaneet.
Ystävyyksiä on myös monenlaisia. Ainakin itselläni suurin osa itsestään hiipuneista ystävyyksistä ei ole jäänyt kaihertamaan, vaikka joitain ystäviä jollain tapaa kaipaankin ja jos asuisin esim. samalla paikkakunnalla niin varmaan koittaisin niitä elvyttää. Mutta kun parhaan ystävän kanssa meni välit riitaisasti poikki, niin olin todella surullinen ja olisin ollut itse ihan valmis vaikka pariterapiaan! :D On iso ero, tuleeko välirikko yllättäen ja liittykö siihen riitaa tai jääkö syy mysteeriksi, vai hiipuuko ystävyys vain elämäntilanteiden muutoksissa pikkuhiljaa pois.
En nyt jaksa pohtia sun koko logiikkaa, mutta huomaan sun viestissä yhden todella hälyttävän, sairaan, epäilyttävän jutun. Mainitset samassa yhteydessä sanat "suru" ja "vikana". Tuo "vikana" on siis syyn etsimistä, syyllisen etsimistä, syyttämistä, siis väkivaltaa, siis aggressiota. Eli mainitset samassa yhteydessä asiat "suru" ja "aggressio". Tuo on todella hälyttävää. Jos nuo kaksi asiaa on sinulla jotenkin yhteydessä niin sinä olet juurikin sellainen jonkinlainen sosiopaatti.
Suru on surua. Suru on ihan vain surua. Siihen ei kuulu liittyä aggressiota. Sitä en tiedä mihin kaikkeen aggressio voi liittyä, mutta ei suruun. Ainoastaan sosiopaateilla noiden asioiden välillä on jonkinlainen yhteys..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan, että ap pysyy samassa mielipiteessä, kun aviomies katoaa yllättäen tai kun ap palaa kotiin, lukot vaihdettu ja tavarat ulkona; kun omat lapset lopettavat yhteydenpidon yhtenä päivänä eivätkä sen jälkeen enää koskaan vastaa yhteydenottoihin etkä enää koskaan kuule niistä, kun muuttivat samalla muualle, minkä saat selville uudesta nimestä ovessa; kun tutut kaupungilla vain katsovat läpi kuin sinua ei olisi olemassa, teeskentelevät etteivät kuule kun puhut ja poistuvat paikalta.
Aloitus oli niin lapsellinen ja typerä. Oikein malliesimerkki siitä, että pitää louskuttaa omia mielipiteitä vaikkei mitään tiedä mistään. Tietämätön ja tyhmä ihminen.
Avioliitto on aivan eri asia kuin ystävyys, ei niitä voi verrata kuten jo toin esille aiemmin. Ystävyydessä voi olla hyvin niin, että vain toinen on kokenut ystävyyden läheisenä, kun taas toiselle se on jo pitkään ollut velvoite, tuttavuus tai muu epämääräisempi suhde. Ystävyys ei ole ystävyyyttä, jos se ei toisen mielestä ole ystävyyttä myös. On sellaisiakin ihmisiä, jotka pyrkivät väkisin ystäväksi tai takertuvat ihmisiin epäterveellä tavalla, yksipuolisesti kuten jo tuotiin esille. Ap
Yksipuolisella sopimuksella "ystävystyminen" on muuten kovin yleistä. Minä olen ollut useita kertoja tilanteessa, jossa ihminen jota pidän satunnaisena tuttavana, on päättänyt että olemme henkiystäviä. Minulla on hyvin pidättyväinen luonne, ja voin tuntea jonkun vaikka kymmenen vuotta ja pitää häntä silti satunnaisena tuttavana. Nämä eivät kuitenkaan sitä ymmärrä, koska ilmeisesti ovat niin huonoista perheistä, että ventovieraan etäisen kohtelias käytös tulkitaan kiinnostuksesi ja ystävällisyydeksi.
Tuollaisten ihmisten kanssa käy väistämättä niin, että päädyn "ghostaamaan", koska keskustella ei voi. On nimittäin vaikea selittää ihmiselle, että "ystävyys päättyy siksi että..." kun minun nähdäkseni mitään ystävyyttä ei ole ollutkaan. On ollut vain satunnaista tuttavuutta minun puoleltani ja touchy-feely-needy -takertumista toisen puolelta.
Minusta on muutenkin hyvin outoa, miten emotionaalisesti kiinni jotkut naiset tuntuvat ystävissään olevan. En minä ainakaan halua olla sellaisen kiintymyksen kohteena muiden kuin mieheni ja perheenjäsenten taholta.
Monilla ei ole miestä ja lapsuudenperhekään ei monille todellakaan ole mikään tuki ja turva, läheisiä ihmissuhteita kuitenkin kaipaa meistä (lähes) jokainen. Sinänsä ymmärrän kuvaamasi tilanteen, jossa joku ripustautuu toiseen, mutta oudolta tuntuu silti, että ystävyys olisi ikäänkuin jotain ylimääräistä elämässä, ja että oma perhe kattaisi kaikki läheiset ihmissuhteet. Ei siinä, meitä on moneksi, mutta luulen että aika harva kokee ihmissuhteet samalla tavalla kuin sinä.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta kommentoin silti. Kommenttisi pisti mut miettimään. Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta he eivät ole mulle "tuki ja turva". Kuulun yhteisölliseen (en kuitenkaan uskonnolliseen) perheeseen ja sukuun, joten jos esimerkiksi sairastun tms, en mä ystäviltäni pyydä apua vaan siskoltani ja nykyisin, kun lapsenikin ovat jo aikuisia, heiltä. Aiemmin tarpeen vaatiessa vanhemmiltani, mutta nyt he ovat jo iäkkäitä). Asiasta riippuen saatan pyytää apua myös siskoni lapsilta.
Olen syntymästäni asti tottunut siihen, että kun joku tarvitsee jotain, apu on aina saatavilla. Ei tarvitse kysellä ystäviltä tai kavereilta. Ja sen vuoksi ystävillä ja kavereilla on mulle erilainen merkitys kuin vanhemmillani, siskollani, lapsillani ja siskoni lapsilla. Silti ystävät ja kaverit ovat mulle tärkeitä, mutta eivät he ole kuitenkaan perhettäni. Emotionaalinen suhde heihin on erilainen. Tästä syystä en edes odota ystävyyssuhteilta sitoumuksia enkä mitään YYA-sopimustakaan Autan tarvittaesa ystäviäni, joilla ei ole ketään muutakaan auttamaan, mutta en tarvitse heiltä vastavuoroisesti apua, koska mulla on apua saatavilla "omasta takaa".
Olen tuo kelle kommentoit, ja jäin itse miettimään, voisiko kyse olla myös jonkinlaisesta sukupolvikysymyksestä. Nykyään kun on aika yleistä, että yhteydet sukuun ei ikäisilläni (25-30v) ole enää kovin tiiviit, isovanhemmat ehkä voi olla läheisiä, mutta esim. serkut ja muut etäisemmät sukulaiset asuvat usein kaukana tai ovat muuten etäisiä, ja koen itse asiassa, että monet kokevat sukulaisiin yhteydenpidon vähän samanlaiseksi kuin tässä keskustelussa on esitety ghostaavan osapuolen ajattelevan ystävästä. Eli että on tavan vuoksi nähnyt jossain sukujuhlissa kerran parissa vuodessa, ehkä oltiin lapsena läheisiä, mutta ollaan ajauduttu erilleen eikä enää ole mitään yhdistävää tekijää, eikä pelkkä veriside monille tee ihmissuhteesta sen arvokkaampaa. Tämä siis ihan vain mutuilua oman ja tuttavapiirin kokemuksien perusteella. Toki on varmasti myös paljon sinunkaltaisiasi, joilla on tiiviit kontaktit perheeseen, mutta omassa tuttavapiirissäni nämä ovat kyllä vähemmistössä. Ei myöskään enää ole niin vahvaa kulttuuria, jossa tavan vuoksi pitää pitää yhteyttä sukulaisiin.
Itsellänikin on useampi sisarus, joihin en ole melkein ollenkaan yhteyksissä. Ei vain ole enää sellaista luontevaa tapaa olla ja tuntuisi oudolta koettaa pakottaa ihmissuhdetta vain sen takia, että ollaan sisaruksia. Meillä ei kyllä koskaan ollut muutenkaan kovin tiivis perhe tai sukuyhteisö, joten ei ole yllättävää, että aikustuessa välit ovat etääntyneet entisestään. Olen kuitenkin onnellinen, että on hyviä ystäviä jotka on samankaltaisessa tilanteessa, ja voidaan joskus viettää esim. kaverijouluja tms mitä on totuttu tekemään perheenä. Hyvin viihdyn tosin yksinkin, mutta kyllä ystävyydellä on silti ainutlaatuinen merkitys elämässäni.
Minulle tosiaan omat sisarukset ja mies ovat ne lähimmät. Itse en ole ollut edes omiin vanhempiin juurikaan yhteydessä sen jälkeen kun lähdin opiskelemaan toiselle puolelle maata. Sisarusten perheiden kanssa vietetään eniten aikaa yhdessä lomilla ja muutenkin. Onkin tosi omituista kun oma nuoriso tuntuu olevan 24/7 yhteydessä niin kavereihinsa, serkkuihinsa kuin myös meihin vanhempiin, vaikka asuvat jo omillaan opiskelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pääse lukemaan juttua, joten kommentoin vain aloituksen ja jutun ensimmäisen kappaleen kannalta. Tietenkään ystävyys ei ole pakollista, mutta kyllä tuollainen yhtäkkinen ghostaus voi oikeasti olla aika traumatisoivaa, varsinkin jos itse on oikeasti kuvitellut, että kaikki on ok. Siis että ei vastakaan enää puhelimeen, sen sijaan että sanoisi suoraan että jokin on vinossa. Annikan asemassa olisin itse aivan yhtä ymmälläni ja varmasti todella surullinen. Se epätietoisuushan tuollaisessa tilanteessa on pahinta, jos ystävä suoraan sanoo ettei halua olla tekemisissä ja kertoo sille syyn, niin voi ainakin surra ystävyyden päättymistä rauhassa eikä tarvitse pohtia, mikä itsessä on vikana. Ystävyyden päättyminen kun on joka tapauksessa surullinen asia!
Tietysti jos juttu jatku niin, että siinä luetellaan kaikki tavat, millä Annika on hyväksikäyttänyt ystävää ja kohdellut tätä huonosti, niin ymmärrän, että on ghostattu. Siltikin voisi vaikka laittaa viestin ja blokata sen jälkeen jos ei halua olla missään tekemisissä, siinähän pääsisi ystävyyden päättävä osapuoli sanomaan ne asiat mitkä on kaihertaneet.
Ystävyyksiä on myös monenlaisia. Ainakin itselläni suurin osa itsestään hiipuneista ystävyyksistä ei ole jäänyt kaihertamaan, vaikka joitain ystäviä jollain tapaa kaipaankin ja jos asuisin esim. samalla paikkakunnalla niin varmaan koittaisin niitä elvyttää. Mutta kun parhaan ystävän kanssa meni välit riitaisasti poikki, niin olin todella surullinen ja olisin ollut itse ihan valmis vaikka pariterapiaan! :D On iso ero, tuleeko välirikko yllättäen ja liittykö siihen riitaa tai jääkö syy mysteeriksi, vai hiipuuko ystävyys vain elämäntilanteiden muutoksissa pikkuhiljaa pois.
En nyt jaksa pohtia sun koko logiikkaa, mutta huomaan sun viestissä yhden todella hälyttävän, sairaan, epäilyttävän jutun. Mainitset samassa yhteydessä sanat "suru" ja "vikana". Tuo "vikana" on siis syyn etsimistä, syyllisen etsimistä, syyttämistä, siis väkivaltaa, siis aggressiota. Eli mainitset samassa yhteydessä asiat "suru" ja "aggressio". Tuo on todella hälyttävää. Jos nuo kaksi asiaa on sinulla jotenkin yhteydessä niin sinä olet juurikin sellainen jonkinlainen sosiopaatti.
Suru on surua. Suru on ihan vain surua. Siihen ei kuulu liittyä aggressiota. Sitä en tiedä mihin kaikkeen aggressio voi liittyä, mutta ei suruun. Ainoastaan sosiopaateilla noiden asioiden välillä on jonkinlainen yhteys..
Ihan normaalia se aggressiokin on, ei sitä tarvii pelätä. Ihmissuhteiden päättymiseen liittyy usein aggressiota ja vihaa, jotka auttaa päästämään irti siitä suhteesta. Ei mikään tunne tee kestään sosiopaattia. Ja tuonnehan on aina eri asia kuin sen vallassa toimiminen. - eri
Jos haluan Fridasta jonkun yhdentekevän ystävän, niin vetoan vain kiireeseen aina kun haluaa nähdä. Viesteihin vastaan vasta seuraavana päivänä mahdollisimman lyhyesti. Suurimmalle osalle menee jakeluun aika nopeasti. Ei tässä mitään ghostausta tarvita.
Muhun on pistetty välit poikki ilman selittelyä (myöhemmin sitten sain senkin edestä selittelyä, kun ex-ystävä koetti jonkun oman oikkunsa vuoksi pilata minunkin kaverisuhteita kolmansiin osapuoliin). Olen myös itse pistänyt välit poikki ilman ennakkovaroitusta, syystä koska kyseinen henkilö oli vaativa ihminen ja raskasta seuraa kaikin puolin enkä kokenut, että jaksan häntä enempää tai haluan tutustua lähemmin.
Sitten on pari tapausta siltä väliltä. Suurin osa ihmisistä on ollut asian kanssa aivan sujut, kuten myös minä jos olen huomannut ettei seurani oli ehkä sitä mitä toinen ihminen haluaa. Pari näitä tämmöistä ilmeisesti piti mua parempana kaverina/ystävänä kuin olinkaan, ja jouduin molempien kohdalla ärsyttävään limboon, jossa koitin parhaani mukaan olla asiallinen ja heitä loukkaamatta ilmaista tuntemukseni. Toinen ymmärsi lopulta, että en muuta kantaani ja ollaan edelleen hyvänpäiväntuttuja jos jossain törmätään. Toinen pommitti kuukausia viesteillä eri kanavissa eikä millään suostunut tajuamaan miten vaivaannuttavaa se mulle oli. Myös jos jossain nähtiin, niin se tuli tivaamaan joko kautta rantain tai suoraan, että mikä on ja mitä väärää hän teki. Koita siinä sitten selittää, että hän ei tehnyt mitään väärää mutta että mulla itselläni oli omia juttuja miksi en jaksanut just silloin pidemmälle tutustua ja/tai ylläpitää sitä kaveruutta. Saati sitä, että viimeistään tolla kuukausien ahdistelulla pilasi ihan itse omat mahdollisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
No, jos minä olisin vuosikausia ollut niinsanotusti sinun ystäväsi ja jos tuo meinaisi niinsanotusti päättyä, niin kyllä minä voisin ihan selkärankaisesti suoraan kertoa sinulle:
>>Minä olen olemassa maapallolla ja olen varmaan jatkossakin. Sinä olet olemassa maapallolla ja olet varmaan jatkossakin. Aika varmaan kuluu jatkossakin. Joten me jatkossakin tulemme olemaan olemassa kutakuinkin samassa paikassa samana aikana. Välillämme saattaa kuitenkin jatkossa olla enemmän etäisyyttä kuin mitä aiemmin on ollut. Kenties välillämme on aiemmin useina ajankohtina ollut vain joitain metrejä, mutta tulevaisuudessa useina ajankohtina välillämme saattaa olla ainakin joitain kilometrejä. Näin, olen selittänyt sinulle miten sinä ja minä olemme tulevaisuudessakin olemassa samalla maapallolla. Jos kuitenkin tarvitset vielä lisää selityksiä vaikkapa sellaisiin asioihin liittyen kuin "ystävyys", "ihmissuhde", "alkaa", "loppua",... niin kenties sinun tarvitsee mennä terapeutille saamaan selityksiä tuollaisiin asioihin liittyen. Nuo ovat sinun sanojasi, ihan sinun omia juttujasi, omia keksintöjäsi, minä en niihin mitenkään liity. Minä en voi sinua sinun omien sanojesi kanssa auttaa, en ole sinun terapeuttisi.<<
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.
Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.
Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi.
Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.
Ei kukaan ghostaa hyvin läheistä ystävää, vaan niitä jotka ovat muuttuneet yhdentekeviksi tai rasittavaksi. Ikävää tietenkin jos joku kokee yksipuolisen ystävyyden tärkeäksi, mutta ei toinen ole millään tavalla selitysvelvollinen, jos ei enää halua pitää yhteyttä.
Rautalankaa: jos joku ghostaa sinut, et ollut hänelle tärkeä.
Höpö höpö. Ihmisessä pitää olla sen verran selkärankaa että päättää ihmissuhteen suoraan. Herrajumala sentään. Ei ole paljoa vaadittu.
Ihmiset ei kestä totuutta. Jos sanoo, että susta on tullut uskomattoman rasittava eikä sun jutut kiinnosta, niin 99% ihmisistä ottaa herneen nenään.
On reilua antaa toiselle myös rehellinen palaute. Ja jos ei enää muutenkaan halua olla tekemisissä, niin kuinka paljon se herne nenässä nyt siellä haittaa?
Ghostaajat eivät vain pysty ottamaan vastaan muiden ihmisten negatiivisia tunteita, ja yrittävät päästä itse helpolla. Ei ole kanttia sanoa, niin kuin asiat ovat, vaan puhutaan vaan selän takana pahaa kunnes hävitään. Toisen pitäisi olla jonkin sortin ajatustenlukija, joka pystyy näkemään läpi epärehellisestä käytöksestä ja muuttamaan omaa käytöstään sen perusteella toiselle mieluisammaksi. Minusta aika kova vaatimus.
Eri asia toki, jos vastapuoli on jollain tavalla potentiaalisesti vaarallinen, mutta let's face it: sellaiset tapaukset ovat loppuviimein häviävän pieni vähemmistö. Tai jos koko tuttavapiiri tuntuu olevan tulvillaan pelkkää psykopaattia ja narsistia, niin kannattaa ehkä itse vilkaista peiliin. Ja kuten totesi, feidata voi myös nätisti vetoamalla kiireisiin ja kieltäytymällä tapaamisista.
Tässä minusta on se pattitilanne eli tuon toisen keskustelijan tapaan epäilen vahvasti, että kukaan haluaisi kuulla rehellistä mielipidettä ex-ystävän suusta. Jos ystävyyden haluaa katkaista niin sieltä voi tulla oikeasti haavoittavaa ja traumatisoivaa settiä, koska toisen on tuntenut hyvin (erityisesti, jos se toinen on pitänyt sydänystävänään ja vuodattanut asioitaan pyytämättä).
Minä en ainakaan haluaisi kuulla tuollaista. Ja olenkin tullut feidatuksi ja ghostatuksi vähittelen muutaman kerran, mistä olen ihan tyytyväinen. Ap
Hyvin usein kyse on kuitenkin vain väärinymmärryksistä. Kyllähän se voi satuttaa kuulla ikäviä asioita, mutta se voi myös puhdistaa ilmaa ja parantaa ihmissuhdetta. Tietysti toisen pitäisi myös pyrkiä ilmaisemaan asia jotenkin muuten kuin haukkumalla, jos siis on intressi jatkaa suhdetta. Omassa elämässäni nämä tilanteet ovat pääasiassa edenneet niin, että toinen on tuonut esiin jonkin ongelman, joka yleensä on liittynyt siihen että toinen on käyttäytynyt tökeröllä tavalla joka on loukannut, mutta ei ole itse tajunnut sitä.
Itse kyllä haluisin mieluummin kuulla ne ikävät, satuttavatkin syyt päättää ystävyys kuin jäädä miettimään, miksi läheisenä pitämäni ihminen feidasi minut yllättäen. Silloin voisin ainakin itse käsitellä asian pois mielestäni, joko ajatuksella "olenpas toiminut typeräsi, täytyy pyytää anteeksi ja kiinnittää tähän asiaan tulevissa ihmissuhteissa huomiota" tai sitten tyyliin "Riitta kyllä ylireagoi nyt vahvasti, varmaan johtuu asiasta X hänen elämäntilanteessaan. No, ehkä laitan hänelle vielä viestin, jossa pyydän anteeksi mutta kerron myös miten tuo tilanne minusta meni, hän voi sitten päättää haluaako jatkaa ystävyyttä tulevaisuudessa vai ei". Molemmissa tapauksissa voisin jättää asian tuon jälkeen aikalailla sikseen. Ilman selitystä ghostatessa jäisin kyllä itse miettimään, mitä olen tehnyt väärin. Ja huom, viittaan tässä nyt vähän läheisempiin ihmissuhteisiin, kuin johonkin kaveriin jonka kanssa käy joskus harvoin kahvilla tai juttelee joogan jälkeen mukavia.
Tuolla aikaisemmin joku puhui keskusteluista, minkä perusteella toinen voisi muuttaa käyttäytymistään ja ystävyys voisi jatkua. Tässä viestissä puhutaan väärinymmärryksestä, mutta uskoisin, että monen tarinan takana ovat vähän vakavammat asiat eli se, että ystävän persoona on sellainen, että ei halua hänen kanssaan olla ystävä enää. Joko se on ollut sellainen jo alkujaan (on halunnut vuosia katkaista suhteen, mutta toinen vain roikkuu) tai sitten on tapahtunut jotakin sellaista, mikä on muuttanut kaiken (ystävästä on tullut alkoholisti, hän on tehnyt jotain omien arvojen vastaista tms.) eli hän on paljastunut muunlaiseksi ihmiseksi mitä on kuvitellut.
Ei tuollaisia asioita voi sanoa kenellekään, ellei sitten kuvittele olevansa juuri se totuuden torvi, joka tietää ehdottoman totuuden ihmisestä. Juuri sen vuoksi en ole sanonut toiselle noita asioita (jos kyseessä oli ystävyys), että tiedostan oman näkemykseni subjektiivisuuden, enkä halua loukata. Vaikkapa muistojen takia, jos ystävyys on ollut pitkä tai siksi, että en halua mitenkään vaikeuttaa entisen kaverin matkaa. Muuta en halua kuin että ystävyys loppuu. Siis en halua, että ystävyys selvittelyn jälkeen jatkuu kuten noissa selvittelyjen pyytämisissä usein on tilanne. Eli he eivät oikein suostu hyväksymään, että toinen ei halua jatkaa ystävyyttä.
Tavoite ei siis ole ystävyyden parantaminen vaan ystävyyden lopettaminen. Ap
Mun yksi ystävyyssuhteeni päättyi toisen alkoholismiin. Eikä mua olisi se alkoholiongelmakaan niin haitannut, mutta tästä ihmisestä tuli alkoholia juotuaan hirveän ilkeä. Ensimmäisten lasillisten jälkeen haukkui kaikki läheisensä, työkaverinsa, naapurinsa jne. Ja viimeisten ennen sammumista alkoi haukkua mua. Ymmärrän hänen alkoholisminsa syyn (oli katkera avioerostaan, joka oli tapahtunut 10 vuotta aikaisemmin), mutta vaikka miten monta kertaa kehotin häntä hakemaan ammattiapua, syy ei hänen mielestään ollut hänessä vaan exässään. En kuitenkaan ghostannut häntä vaan annoin suhteen vain viilentyä. Nyt en ole kuullut hänestä mitään yli 15:een vuoteen.
Juuri noin. Mulla oli "ystävä", joka hirveästi pahoitteli, kun on kiire ja ei ehdi nähdä. Sanoin hänelle ihan suoraan että ei se haittaa, jos joskus ehdit, ota yhteyttä. Hän meni vähän hämilleen, kun tajusi, ettei se mua haitannut, että on priorisoi muut menot. Lopetti selittelyt eikä koskaan ottanut yhteyttä. Oisko se ollut jotain velvollisuudentuntoa hältä ollut ajoittain viestitellä ja kertoa, miten kiva ois nähdä, mutta ei ehdi.