Mistä lähtien ystävyys on ollut pakollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ymmärrän myös jos välit viilenevät ja hiipuvat. Mutta suoranainen ghostaus tiiviistä ystävyydestä ei ole okei käytöstä. Jättää suoranaisesti trauman, että voi tulla yhtäkkiä hylätyksi.

Seuraavaksi kun uutisen Annika lähtee jonkun ystävän kanssa matkalla, voin vain kuvitella miten sama pelko hänen mielessä toistuu, tuleeko hän matkan jälkeen hylätyksi. Pystyykö hän rentoutumaan matkan aikana, vai pelkääkö hän koko ajan, että onko tietämättään loukannut toista.

Hylätyksi? Puhut kuin parisuhteesta, juoksisin jos olisit minun ystäväni. Siksi en enää halua ystäviä lainkaan, niin monella menee sekaisin ystävyys ja parisuhde.

Jokainen tulee jätetyksi joskus, eikä se ole kenenkään muun ongelma kuin sen, joka ei asiaa halua hyväksyä.

Olen eri, mutta tämä olikin alkuperäinen kommenttini että ihmettelin miten niin moni ajattelee noin välinpitämättömästi ystävyyssuhteista. Ja pohdin onko se jotenkin tyypillisen suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Kyllä itse ainakin olen tosi kiintynyt kavereihini, vaikken heitä tyyliin koko ajan näe ja eletään kaikki omia elämiämme. Mulle oli yllätys miten niin monelle ne on ihan yhdentekeviä, ja että kaveri hankitaan vaan esim.harrastukseen seuraksi ja unohdetaan jos harrastus loppuu. Siis en vaan ymmärrä sellaista. Itse bondaan ehkä syvällisemmin ja ei mulla edes ole sellaisia keveitä kaverisuhteita joiden kanssa puhutaan vaan säästä. Tai on ne tavallaan keveitä, mutta kiintymys on läsnä.

Tällainen tyyli, että ihminen, joka ei halua olla sinun kanssasi ystävä ja päättää suhteen parhaaksi kokemallaan tavalla määritellään mielellään jollain psykiatrisella diagnoosilla ei ihan oikeasti ole kovin kypsä tapa ajatella ihmissuhteista. Ei liioin se, että minä olen syvällisemmin bondaava kuin muut ihmiset, koska minä toimin omasta mielestäni oikein. Eikö todella riitä ymmärrystä sille, että muilla on oma elämänsä, arvonsa ja mielipiteensä ilman, että he ovat jotenkin viallisia? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiakin on jutussa mainittu minusta sellaisena ennaltaehkäisevänä juttuna. Asiantuntijoiden mielestä on parempi opetella sanoittamaan esim.ärtymys kuin vaan liueta aina paikalta. Oikeastaan alkaa jo vähän ärsyttää että ap jatkaa ghostaamisen puolustelua viestitolkulla. Sanompa suoraan että vaikuttaa että olet ghostannut monesti etkä tahdo ja osaa kohdata epämiellyttäviä tunteita.

Opetella sanoittamaan? Kyllä minä ihan osaan sanoa, että entisestä ystävästäni on tullut itsekeskeinen ankeuttaja. En vaan halua sanoa hänelle noin. 

Hyvä esimerkki huonosta terapeutista lähinnä tämä.

Mikset halua sanoa? Ettet joudu epämukavaan tilanteeseen? Vaikka toinen ei varmaan tajua miksi katosit. Se on henkistä väkivaltaa. Olet itsekäs.

Sen sijaan että ghostaat, voit sanoa kun joku ehdottaa tapaamista että nyt on vähän kiire (jos haluat olla epäsuora mutta sekään ei ole kovin kestävä tapa koska hän voi kysyä uudestaan), tai sanoa että tuntuu että ollaan menossa vähän eri suuntiin enkä halua nyt tavata mutta hyvää jatkoa. Voit myös ihan suoraan sanoa että tuntuu että olet viime aikoina ollut vähän piikittelevä, ikävä, tms. Etkä halua jatkaa kaveruutta. Jos alkaa inttämään, sitten voi blokata. Näin saat closuren sille toiselle ja osaa mennä itseensä. Siinä katsos ajatellaan vähän muitakin kuin itseä, kun kerrotaan jotain eikä vaan ihan yhtäkkiä blokata ja toinen murehtii vuosikaudet eikä pahimmassa tapauksessa tajua minä vialla. Kuten sanoin selvästi luonnevikaiset voi ghostata.

Kuulostat siltä, että jonkinlainen itsereflektio ja terapia voisi olla sinulle hyödyksi. Vaikka et olisikaan tullut ghostatuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ymmärrän myös jos välit viilenevät ja hiipuvat. Mutta suoranainen ghostaus tiiviistä ystävyydestä ei ole okei käytöstä. Jättää suoranaisesti trauman, että voi tulla yhtäkkiä hylätyksi.

Seuraavaksi kun uutisen Annika lähtee jonkun ystävän kanssa matkalla, voin vain kuvitella miten sama pelko hänen mielessä toistuu, tuleeko hän matkan jälkeen hylätyksi. Pystyykö hän rentoutumaan matkan aikana, vai pelkääkö hän koko ajan, että onko tietämättään loukannut toista.

Hylätyksi? Puhut kuin parisuhteesta, juoksisin jos olisit minun ystäväni. Siksi en enää halua ystäviä lainkaan, niin monella menee sekaisin ystävyys ja parisuhde.

Jokainen tulee jätetyksi joskus, eikä se ole kenenkään muun ongelma kuin sen, joka ei asiaa halua hyväksyä.

Olen eri, mutta tämä olikin alkuperäinen kommenttini että ihmettelin miten niin moni ajattelee noin välinpitämättömästi ystävyyssuhteista. Ja pohdin onko se jotenkin tyypillisen suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Kyllä itse ainakin olen tosi kiintynyt kavereihini, vaikken heitä tyyliin koko ajan näe ja eletään kaikki omia elämiämme. Mulle oli yllätys miten niin monelle ne on ihan yhdentekeviä, ja että kaveri hankitaan vaan esim.harrastukseen seuraksi ja unohdetaan jos harrastus loppuu. Siis en vaan ymmärrä sellaista. Itse bondaan ehkä syvällisemmin ja ei mulla edes ole sellaisia keveitä kaverisuhteita joiden kanssa puhutaan vaan säästä. Tai on ne tavallaan keveitä, mutta kiintymys on läsnä.

Mä en ajattele välinpitämättömästi ystävyyssuhteista, mutta ystävyyssuhteet eivät ole mulle sama asia kuin suhteeni puolisooni, lapsiini tai muihin lähisukulaisiini. Näissä ihmissuhteissa on mulle aivan selkeä ero. Jos haluat esimerkin, miten ero näkyy, niin vaikkapa seuraavaksi: A on joutunut autokolariin Yhdysvalloissa ja makaa siellä sairaalassa vakavasti loukkaantuneena. Otanko välittömästä palkatonta vapaata töistä ja varaan heti lentoliput? Kyllä, jos kyseessä on mun läheiseni (puolisoni, omat lapseni, siskoni, vanhempani). En, jos kyseessä on ystäväni. Toinen esimerkki: B:n vuokrasopimus päättyy ja hän joutuu muuttamaan. Hän löytää mieleisensä uuden asunnon, mutta hänen rahansa eivät riitä takuuvuokraan. Maksanko puuttuvan osan takuuvuokrasta tai lainaanko tarvittavan summan? Kyllä, jos kyseessä on mun läheiseni. En, jos kyseessä on ystäväni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ymmärrän myös jos välit viilenevät ja hiipuvat. Mutta suoranainen ghostaus tiiviistä ystävyydestä ei ole okei käytöstä. Jättää suoranaisesti trauman, että voi tulla yhtäkkiä hylätyksi.

Seuraavaksi kun uutisen Annika lähtee jonkun ystävän kanssa matkalla, voin vain kuvitella miten sama pelko hänen mielessä toistuu, tuleeko hän matkan jälkeen hylätyksi. Pystyykö hän rentoutumaan matkan aikana, vai pelkääkö hän koko ajan, että onko tietämättään loukannut toista.

Hylätyksi? Puhut kuin parisuhteesta, juoksisin jos olisit minun ystäväni. Siksi en enää halua ystäviä lainkaan, niin monella menee sekaisin ystävyys ja parisuhde.

Jokainen tulee jätetyksi joskus, eikä se ole kenenkään muun ongelma kuin sen, joka ei asiaa halua hyväksyä.

Olen eri, mutta tämä olikin alkuperäinen kommenttini että ihmettelin miten niin moni ajattelee noin välinpitämättömästi ystävyyssuhteista. Ja pohdin onko se jotenkin tyypillisen suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Kyllä itse ainakin olen tosi kiintynyt kavereihini, vaikken heitä tyyliin koko ajan näe ja eletään kaikki omia elämiämme. Mulle oli yllätys miten niin monelle ne on ihan yhdentekeviä, ja että kaveri hankitaan vaan esim.harrastukseen seuraksi ja unohdetaan jos harrastus loppuu. Siis en vaan ymmärrä sellaista. Itse bondaan ehkä syvällisemmin ja ei mulla edes ole sellaisia keveitä kaverisuhteita joiden kanssa puhutaan vaan säästä. Tai on ne tavallaan keveitä, mutta kiintymys on läsnä.

Tällainen tyyli, että ihminen, joka ei halua olla sinun kanssasi ystävä ja päättää suhteen parhaaksi kokemallaan tavalla määritellään mielellään jollain psykiatrisella diagnoosilla ei ihan oikeasti ole kovin kypsä tapa ajatella ihmissuhteista. Ei liioin se, että minä olen syvällisemmin bondaava kuin muut ihmiset, koska minä toimin omasta mielestäni oikein. Eikö todella riitä ymmärrystä sille, että muilla on oma elämänsä, arvonsa ja mielipiteensä ilman, että he ovat jotenkin viallisia? Ap

Eihän siihen oletukseen että jollain on välttelevä tai turvallinen kiintymyssuhde sisälly mitään oletusta että toinen on toista parempi, se vain on erilainen. 

Eikös ghostaaminen tarkoita vain sitä, että kadotaan/ollaan vastaamatta ilman mitään selityksiä.

Sellainen käytöshän on pers**tä, vaikka se toinen olisikin joku vainoaja.

Kun kerran vastaa toiselle, että "eiköhän tämä ollut tässä, hyvästi" nini ei se sen jälkeen ole mitään ghostaamista. Ei se sen vaikeampaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ymmärrän myös jos välit viilenevät ja hiipuvat. Mutta suoranainen ghostaus tiiviistä ystävyydestä ei ole okei käytöstä. Jättää suoranaisesti trauman, että voi tulla yhtäkkiä hylätyksi.

Seuraavaksi kun uutisen Annika lähtee jonkun ystävän kanssa matkalla, voin vain kuvitella miten sama pelko hänen mielessä toistuu, tuleeko hän matkan jälkeen hylätyksi. Pystyykö hän rentoutumaan matkan aikana, vai pelkääkö hän koko ajan, että onko tietämättään loukannut toista.

Hylätyksi? Puhut kuin parisuhteesta, juoksisin jos olisit minun ystäväni. Siksi en enää halua ystäviä lainkaan, niin monella menee sekaisin ystävyys ja parisuhde.

Jokainen tulee jätetyksi joskus, eikä se ole kenenkään muun ongelma kuin sen, joka ei asiaa halua hyväksyä.

Olen eri, mutta tämä olikin alkuperäinen kommenttini että ihmettelin miten niin moni ajattelee noin välinpitämättömästi ystävyyssuhteista. Ja pohdin onko se jotenkin tyypillisen suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Kyllä itse ainakin olen tosi kiintynyt kavereihini, vaikken heitä tyyliin koko ajan näe ja eletään kaikki omia elämiämme. Mulle oli yllätys miten niin monelle ne on ihan yhdentekeviä, ja että kaveri hankitaan vaan esim.harrastukseen seuraksi ja unohdetaan jos harrastus loppuu. Siis en vaan ymmärrä sellaista. Itse bondaan ehkä syvällisemmin ja ei mulla edes ole sellaisia keveitä kaverisuhteita joiden kanssa puhutaan vaan säästä. Tai on ne tavallaan keveitä, mutta kiintymys on läsnä.

Mä en ajattele välinpitämättömästi ystävyyssuhteista, mutta ystävyyssuhteet eivät ole mulle sama asia kuin suhteeni puolisooni, lapsiini tai muihin lähisukulaisiini. Näissä ihmissuhteissa on mulle aivan selkeä ero. Jos haluat esimerkin, miten ero näkyy, niin vaikkapa seuraavaksi: A on joutunut autokolariin Yhdysvalloissa ja makaa siellä sairaalassa vakavasti loukkaantuneena. Otanko välittömästä palkatonta vapaata töistä ja varaan heti lentoliput? Kyllä, jos kyseessä on mun läheiseni (puolisoni, omat lapseni, siskoni, vanhempani). En, jos kyseessä on ystäväni. Toinen esimerkki: B:n vuokrasopimus päättyy ja hän joutuu muuttamaan. Hän löytää mieleisensä uuden asunnon, mutta hänen rahansa eivät riitä takuuvuokraan. Maksanko puuttuvan osan takuuvuokrasta tai lainaanko tarvittavan summan? Kyllä, jos kyseessä on mun läheiseni. En, jos kyseessä on ystäväni. 

Ihan samalla lailla minäkin toimisin kavereideni kanssa. Mutta tässä oli puhe siitä että jos kaveri yhtäkkiä ghostaa, eikä vastaa kysymykseen mitä tapahtui yhtäkkiä vaikka viime viikolla lomamatkalla oltiin ihan normaalisti tekemisissä, niin se tuntuu minusta järkyttävältä.

heebo_ kirjoitti:

Eikös ghostaaminen tarkoita vain sitä, että kadotaan/ollaan vastaamatta ilman mitään selityksiä.

Sellainen käytöshän on pers**tä, vaikka se toinen olisikin joku vainoaja.

Kun kerran vastaa toiselle, että "eiköhän tämä ollut tässä, hyvästi" nini ei se sen jälkeen ole mitään ghostaamista. Ei se sen vaikeampaa ole.

Siis juuri näin. Asia on minustakin näin simppeli. Kohdellaan muita arvostaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ymmärrän myös jos välit viilenevät ja hiipuvat. Mutta suoranainen ghostaus tiiviistä ystävyydestä ei ole okei käytöstä. Jättää suoranaisesti trauman, että voi tulla yhtäkkiä hylätyksi.

Seuraavaksi kun uutisen Annika lähtee jonkun ystävän kanssa matkalla, voin vain kuvitella miten sama pelko hänen mielessä toistuu, tuleeko hän matkan jälkeen hylätyksi. Pystyykö hän rentoutumaan matkan aikana, vai pelkääkö hän koko ajan, että onko tietämättään loukannut toista.

Hylätyksi? Puhut kuin parisuhteesta, juoksisin jos olisit minun ystäväni. Siksi en enää halua ystäviä lainkaan, niin monella menee sekaisin ystävyys ja parisuhde.

Jokainen tulee jätetyksi joskus, eikä se ole kenenkään muun ongelma kuin sen, joka ei asiaa halua hyväksyä.

Olen eri, mutta tämä olikin alkuperäinen kommenttini että ihmettelin miten niin moni ajattelee noin välinpitämättömästi ystävyyssuhteista. Ja pohdin onko se jotenkin tyypillisen suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Kyllä itse ainakin olen tosi kiintynyt kavereihini, vaikken heitä tyyliin koko ajan näe ja eletään kaikki omia elämiämme. Mulle oli yllätys miten niin monelle ne on ihan yhdentekeviä, ja että kaveri hankitaan vaan esim.harrastukseen seuraksi ja unohdetaan jos harrastus loppuu. Siis en vaan ymmärrä sellaista. Itse bondaan ehkä syvällisemmin ja ei mulla edes ole sellaisia keveitä kaverisuhteita joiden kanssa puhutaan vaan säästä. Tai on ne tavallaan keveitä, mutta kiintymys on läsnä.

Mä en ajattele välinpitämättömästi ystävyyssuhteista, mutta ystävyyssuhteet eivät ole mulle sama asia kuin suhteeni puolisooni, lapsiini tai muihin lähisukulaisiini. Näissä ihmissuhteissa on mulle aivan selkeä ero. Jos haluat esimerkin, miten ero näkyy, niin vaikkapa seuraavaksi: A on joutunut autokolariin Yhdysvalloissa ja makaa siellä sairaalassa vakavasti loukkaantuneena. Otanko välittömästä palkatonta vapaata töistä ja varaan heti lentoliput? Kyllä, jos kyseessä on mun läheiseni (puolisoni, omat lapseni, siskoni, vanhempani). En, jos kyseessä on ystäväni. Toinen esimerkki: B:n vuokrasopimus päättyy ja hän joutuu muuttamaan. Hän löytää mieleisensä uuden asunnon, mutta hänen rahansa eivät riitä takuuvuokraan. Maksanko puuttuvan osan takuuvuokrasta tai lainaanko tarvittavan summan? Kyllä, jos kyseessä on mun läheiseni. En, jos kyseessä on ystäväni. 

Ihan samalla lailla minäkin toimisin kavereideni kanssa. Mutta tässä oli puhe siitä että jos kaveri yhtäkkiä ghostaa, eikä vastaa kysymykseen mitä tapahtui yhtäkkiä vaikka viime viikolla lomamatkalla oltiin ihan normaalisti tekemisissä, niin se tuntuu minusta järkyttävältä.

No mutta mä vastasinkin kommenttiin, jossa puhuttiin joidenkin suhtautuvan välinpitämättömästi ystävyyssuhteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä perusteluvaatimukset on oikeasti sitä, ettei hyväksy sitä toisen halua päästä sinusta eroon. Ei hyväksy sitä, ettei voi vaikuttaa lopputulokseen ja sen toisen päätökseen, ja siksi kiukkuaa ja heittelee diagnooseja. Kartettava päällepäsmäri.

Olet itseasiassa väärässä, ei tämä ole sitä ettei hyväksyisi toisen halua päästä eroon, vaan se on sellaista closuren hakemista. On tosi iso trauma jos ystävä yhtäkkiä mitään sanomatta katkaisee vaan välit eikä vastaa jos toinen kysyy "onko jotain tapahtunut?". Jos toinen ei halua olla enää kaveri se on ihan ok, ei se selityksen vaatiminen ole sitä että haluaisi olla väkisin kaveri. 

Tämäkin keskustelu osoittaa, että selityksen vaatijat ovat jankkaajia.

Kyllä. Ja niitä perusteluja vaaditaan siksi, että saataisiin jotenkin pyörrettyä sen toisen päätös. Eli jyrättyä.

Ei siksi, että ihminen oikeasti haluaa kuulla olevansa mustavalkoinen, päsmäröivä, jankuttava  ja lapsellinen.

Osalle on mahdotonta hyväksyä sitä, että muilla on itsemääräämisoikeus. Että heillä on oikeus heivata sellainen ihminen elämästään, jonka kanssa ei enää halua olla tekemisissä. Osalle tämä menee niin tunteisiin, että mieluummin jopa tapetaan se läheinen, kun hyväksytään se että hän ei enää halua olla tekemisissä. 

Voin kuvitella, millaista olisi "keskustelu" tämän yhden jankkaajan kanssa. Hän huutaisi ensin kaikki mahdolliset mt-diagnoosit mitä hänelle tulee mieleen, ja sitten alkaisi syyllistäminen, että miten hän ei kestä hylkäämistä, että et saa hylätä ja yhyy. Sitten alkaa "hylänneen" ihmisen haukkuminen kaikille yhteisille tutuille, kuten hän itse kertoi.

Ei hänelle tule mieleen, että hän tässä se liian ripustautuva päällepäsmäri.

Vierailija kirjoitti:

Niin monella on mennyt ystävyys ja parisuhde sekaisin, etten enää halua olla kenenkään ystävä. Ne alkavat esittää vaatimuksia ja takertua.

Jotenkin harhaa ajatella, että toisen ihmisen voisi omistaa - ei nykyisin. Eikö olisi huomattavasti ihanampaa elää ihmissuhteissa, joiden tietää olevan pitkäikäistä vapaaehtoisuuden vuoksi - ei siksi, että toisen on pakko olla kanssasi. Sitä näkee enemmän vaivaakin ihmissuhteissaan, kun se toinen ei ole itsestäänselvyys. Ystävyys, kuten myös parisuhde tulisi perustua molemminpuoliseen toisen huomioimiseen. Toki eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä perusteluvaatimukset on oikeasti sitä, ettei hyväksy sitä toisen halua päästä sinusta eroon. Ei hyväksy sitä, ettei voi vaikuttaa lopputulokseen ja sen toisen päätökseen, ja siksi kiukkuaa ja heittelee diagnooseja. Kartettava päällepäsmäri.

Olet itseasiassa väärässä, ei tämä ole sitä ettei hyväksyisi toisen halua päästä eroon, vaan se on sellaista closuren hakemista. On tosi iso trauma jos ystävä yhtäkkiä mitään sanomatta katkaisee vaan välit eikä vastaa jos toinen kysyy "onko jotain tapahtunut?". Jos toinen ei halua olla enää kaveri se on ihan ok, ei se selityksen vaatiminen ole sitä että haluaisi olla väkisin kaveri. 

Tämäkin keskustelu osoittaa, että selityksen vaatijat ovat jankkaajia.

Kyllä. Ja niitä perusteluja vaaditaan siksi, että saataisiin jotenkin pyörrettyä sen toisen päätös. Eli jyrättyä.

Ei siksi, että ihminen oikeasti haluaa kuulla olevansa mustavalkoinen, päsmäröivä, jankuttava  ja lapsellinen.

Osalle on mahdotonta hyväksyä sitä, että muilla on itsemääräämisoikeus. Että heillä on oikeus heivata sellainen ihminen elämästään, jonka kanssa ei enää halua olla tekemisissä. Osalle tämä menee niin tunteisiin, että mieluummin jopa tapetaan se läheinen, kun hyväksytään se että hän ei enää halua olla tekemisissä. 

Voin kuvitella, millaista olisi "keskustelu" tämän yhden jankkaajan kanssa. Hän huutaisi ensin kaikki mahdolliset mt-diagnoosit mitä hänelle tulee mieleen, ja sitten alkaisi syyllistäminen, että miten hän ei kestä hylkäämistä, että et saa hylätä ja yhyy. Sitten alkaa "hylänneen" ihmisen haukkuminen kaikille yhteisille tutuille, kuten hän itse kertoi.

Ei hänelle tule mieleen, että hän tässä se liian ripustautuva päällepäsmäri.

No jopas on jutut ja tulkinnat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä perusteluvaatimukset on oikeasti sitä, ettei hyväksy sitä toisen halua päästä sinusta eroon. Ei hyväksy sitä, ettei voi vaikuttaa lopputulokseen ja sen toisen päätökseen, ja siksi kiukkuaa ja heittelee diagnooseja. Kartettava päällepäsmäri.

Olet itseasiassa väärässä, ei tämä ole sitä ettei hyväksyisi toisen halua päästä eroon, vaan se on sellaista closuren hakemista. On tosi iso trauma jos ystävä yhtäkkiä mitään sanomatta katkaisee vaan välit eikä vastaa jos toinen kysyy "onko jotain tapahtunut?". Jos toinen ei halua olla enää kaveri se on ihan ok, ei se selityksen vaatiminen ole sitä että haluaisi olla väkisin kaveri. 

Ohis...jos ystävä ei enää vastaa viesteihin, eikö se ole aivan sama asia kuin jos hän sanoisi: "en halua olla enää ystäväsi"?  Molemmissa tapauksissa case closed.

Niin mutta miksi ei halua olla?

Mitä merkitystä sillä on? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä perusteluvaatimukset on oikeasti sitä, ettei hyväksy sitä toisen halua päästä sinusta eroon. Ei hyväksy sitä, ettei voi vaikuttaa lopputulokseen ja sen toisen päätökseen, ja siksi kiukkuaa ja heittelee diagnooseja. Kartettava päällepäsmäri.

Olet itseasiassa väärässä, ei tämä ole sitä ettei hyväksyisi toisen halua päästä eroon, vaan se on sellaista closuren hakemista. On tosi iso trauma jos ystävä yhtäkkiä mitään sanomatta katkaisee vaan välit eikä vastaa jos toinen kysyy "onko jotain tapahtunut?". Jos toinen ei halua olla enää kaveri se on ihan ok, ei se selityksen vaatiminen ole sitä että haluaisi olla väkisin kaveri. 

Ohis...jos ystävä ei enää vastaa viesteihin, eikö se ole aivan sama asia kuin jos hän sanoisi: "en halua olla enää ystäväsi"?  Molemmissa tapauksissa case closed.

Niin mutta miksi ei halua olla?

Mitä merkitystä sillä on? 

Se on selitetty tuolla aiemmin jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä perusteluvaatimukset on oikeasti sitä, ettei hyväksy sitä toisen halua päästä sinusta eroon. Ei hyväksy sitä, ettei voi vaikuttaa lopputulokseen ja sen toisen päätökseen, ja siksi kiukkuaa ja heittelee diagnooseja. Kartettava päällepäsmäri.

Olet itseasiassa väärässä, ei tämä ole sitä ettei hyväksyisi toisen halua päästä eroon, vaan se on sellaista closuren hakemista. On tosi iso trauma jos ystävä yhtäkkiä mitään sanomatta katkaisee vaan välit eikä vastaa jos toinen kysyy "onko jotain tapahtunut?". Jos toinen ei halua olla enää kaveri se on ihan ok, ei se selityksen vaatiminen ole sitä että haluaisi olla väkisin kaveri. 

Ohis...jos ystävä ei enää vastaa viesteihin, eikö se ole aivan sama asia kuin jos hän sanoisi: "en halua olla enää ystäväsi"?  Molemmissa tapauksissa case closed.

Niin mutta miksi ei halua olla?

Koska ei halua. Eikä ole velvollisuutta. Tosiaan kuten joku sanoi, tässä hyvin näkyy miksi on parempi ghoustata. 

Vastasin vain kysymykseen, kun sanottiin eikö asia ole sillä selvä että kaveri jättää vastaamatta, niin ei, sillä se ei ole selvä se syy miksi niin tapahtui.

Siksi, että se kaveri ei enää halua olla kanssasi tekemissä. Mitä sinä lisätiedoilla teet? Ei oikeasti tarvitse olla muuta syytä ettei enää halua olla ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ymmärrän myös jos välit viilenevät ja hiipuvat. Mutta suoranainen ghostaus tiiviistä ystävyydestä ei ole okei käytöstä. Jättää suoranaisesti trauman, että voi tulla yhtäkkiä hylätyksi.

Seuraavaksi kun uutisen Annika lähtee jonkun ystävän kanssa matkalla, voin vain kuvitella miten sama pelko hänen mielessä toistuu, tuleeko hän matkan jälkeen hylätyksi. Pystyykö hän rentoutumaan matkan aikana, vai pelkääkö hän koko ajan, että onko tietämättään loukannut toista.

Hylätyksi? Puhut kuin parisuhteesta, juoksisin jos olisit minun ystäväni. Siksi en enää halua ystäviä lainkaan, niin monella menee sekaisin ystävyys ja parisuhde.

Jokainen tulee jätetyksi joskus, eikä se ole kenenkään muun ongelma kuin sen, joka ei asiaa halua hyväksyä.

Olen eri, mutta tämä olikin alkuperäinen kommenttini että ihmettelin miten niin moni ajattelee noin välinpitämättömästi ystävyyssuhteista. Ja pohdin onko se jotenkin tyypillisen suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Kyllä itse ainakin olen tosi kiintynyt kavereihini, vaikken heitä tyyliin koko ajan näe ja eletään kaikki omia elämiämme. Mulle oli yllätys miten niin monelle ne on ihan yhdentekeviä, ja että kaveri hankitaan vaan esim.harrastukseen seuraksi ja unohdetaan jos harrastus loppuu. Siis en vaan ymmärrä sellaista. Itse bondaan ehkä syvällisemmin ja ei mulla edes ole sellaisia keveitä kaverisuhteita joiden kanssa puhutaan vaan säästä. Tai on ne tavallaan keveitä, mutta kiintymys on läsnä.

Tällainen tyyli, että ihminen, joka ei halua olla sinun kanssasi ystävä ja päättää suhteen parhaaksi kokemallaan tavalla määritellään mielellään jollain psykiatrisella diagnoosilla ei ihan oikeasti ole kovin kypsä tapa ajatella ihmissuhteista. Ei liioin se, että minä olen syvällisemmin bondaava kuin muut ihmiset, koska minä toimin omasta mielestäni oikein. Eikö todella riitä ymmärrystä sille, että muilla on oma elämänsä, arvonsa ja mielipiteensä ilman, että he ovat jotenkin viallisia? Ap

Eihän siihen oletukseen että jollain on välttelevä tai turvallinen kiintymyssuhde sisälly mitään oletusta että toinen on toista parempi, se vain on erilainen. 

Luepa viestisi loppu uudemman kerran. Sinä olet syvällisemmin bondaava, muiden ystävyydet ovat vain pinnallisia jne. Ketjussa jo aiemmin viitattiin samaan asiaan (turvattomaan kiintymyssuhteeseen), joko sinä tai jokin muu henkilö.

Kuten jo edeltävällä sivulla kirjoitin, niin joillakin ihmisillä on tarve leimata tavalla tai toisella muulla tavoin ajattelevat tai elävät ihmiset, kun ystävyys ei onnistu. Tätä harrastavat ketjussa sekä ystävän hylänneet että hylätyksi tulleet. Siinä se kaivattu syykin varmasti piilee, ettei ystävyys onnistu. Ollaan liian monessa asiassa erilaisia ja se ärsyttää vähintään toista osapuolta, jolloin hän tekee johtopäätökset. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa se loukkaa paljon enemmän jos yhtäkkiä vaan katkaisee yhteydet. Ei parisuhdettakaan lopeteta niin. Ei ihmisiä kohdella niin. Poikkeuksena todella nuo luonnevikaiset.

Eikä loukkaa, vaan se loukkaa jos asiaa kiertelee ja venyttää. Se satuttaa hetken, mutta lopulta totuus on parasta kertoa aina mahdollisimman ajoissa. Tämä siis minun mielipide.

Eli tästä näkee hyvin sen, että ihmiset on kovin erilaisia kukin loukkaantuu ties mistä asiasta tai tavoista.

Ainut looginen lopputulema on, että totuus ja avoimuus ratkaisun syistä on ainut oikea ratkaisu. Asiaan voi aika paljon vaikutta toki sillä, miten asian otta esiin. voi sen kylmästi sylkäistä ulos, tai ottaa asian empaattisesti ja pehmeästi pahoitellen.

Moni ihminen on kovin rajaton. Ja rajaton ihminen ei mielellään suo rajoja toisillekaan.

Omassa elämässä monet ystävyydet ovat hiipuneet, kun on muuttunut paikkakunta, elämäntilanne, kiinnostuksen kohteet. Joidenkin kanssa viestitellään muutaman kerran vuodessa ja nähdään kun sattuu sopimaan, osan kanssa satunnaisia viestejä. Aina vastaan, joskus laitan itse viestiä ensin. Ystävyydestä on kuitenkin jäljellä keskinäinen arvostus, tai niin ainakin haluaisin ajatella. Kovin väkevää omistushaluisuutta (eli vallankäyttöä) pitäisi välttää, kun on kyse muista ihmisistä.

Minulle mahtuu arkeen rajallinen määrä sydänystäviä, joiden kanssa enemmän vietän aikaa. Olen heistä iloinen, kuten niistäkin ystävistä, joiden kanssa ei enää olla juurikaan tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Ohis...jos ystävä ei enää vastaa viesteihin, eikö se ole aivan sama asia kuin jos hän sanoisi: "en halua olla enää ystäväsi"?  Molemmissa tapauksissa case closed.

Ei todellakaan ole sama asia. Ethän voi tietää mitä ystävälle on tapahtunut, jos se ei vastaa. Onko saanut vaikka sairaskohtauksen ja sairaalassa, vaipunut syvään masennukseen tms. johon voisi tarvita apua/tukea. 

Tämä kuulostaa vähän samalta kuin kehopositiivisten ja transujen valitus siitä, että miehet eivät pyydä heitä ulos. Se on kuulemma syrjintää ja väärin.

Ehkä terapeutille meno (tämä aikamme suosituin kusetus) auttaisi miehiä hyväksymään vaimokseen entisen miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä perusteluvaatimukset on oikeasti sitä, ettei hyväksy sitä toisen halua päästä sinusta eroon. Ei hyväksy sitä, ettei voi vaikuttaa lopputulokseen ja sen toisen päätökseen, ja siksi kiukkuaa ja heittelee diagnooseja. Kartettava päällepäsmäri.

Olet itseasiassa väärässä, ei tämä ole sitä ettei hyväksyisi toisen halua päästä eroon, vaan se on sellaista closuren hakemista. On tosi iso trauma jos ystävä yhtäkkiä mitään sanomatta katkaisee vaan välit eikä vastaa jos toinen kysyy "onko jotain tapahtunut?". Jos toinen ei halua olla enää kaveri se on ihan ok, ei se selityksen vaatiminen ole sitä että haluaisi olla väkisin kaveri. 

Tämäkin keskustelu osoittaa, että selityksen vaatijat ovat jankkaajia.

Kyllä. Ja niitä perusteluja vaaditaan siksi, että saataisiin jotenkin pyörrettyä sen toisen päätös. Eli jyrättyä.

Ei siksi, että ihminen oikeasti haluaa kuulla olevansa mustavalkoinen, päsmäröivä, jankuttava  ja lapsellinen.

Osalle on mahdotonta hyväksyä sitä, että muilla on itsemääräämisoikeus. Että heillä on oikeus heivata sellainen ihminen elämästään, jonka kanssa ei enää halua olla tekemisissä. Osalle tämä menee niin tunteisiin, että mieluummin jopa tapetaan se läheinen, kun hyväksytään se että hän ei enää halua olla tekemisissä. 

Voin kuvitella, millaista olisi "keskustelu" tämän yhden jankkaajan kanssa. Hän huutaisi ensin kaikki mahdolliset mt-diagnoosit mitä hänelle tulee mieleen, ja sitten alkaisi syyllistäminen, että miten hän ei kestä hylkäämistä, että et saa hylätä ja yhyy. Sitten alkaa "hylänneen" ihmisen haukkuminen kaikille yhteisille tutuille, kuten hän itse kertoi.

Ei hänelle tule mieleen, että hän tässä se liian ripustautuva päällepäsmäri.

No jopas on jutut ja tulkinnat.

Mitä, eikö ollutkaan kivaa saa perusteluja?