Mistä lähtien ystävyys on ollut pakollista?

Ystävällä ja kaverilla on ero. Tätä tutkija ei tajua.

Ystäville kerrotaan kaikki. Ihan kaikki

Kavereille ei kerrota kaikkea ja se jääkin vaan small talkin puolelle.

Kavereita pitää olla että ei syrjäydy mutta ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä sanoi tutkijat mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Niin ovat parisuhteetkin.

Parisuhteessa ollaan yleensä tiiviisti yhteydessä. Ystävien kanssa viikkojen tai kuukausienkaan hiljaisuus ei ole poikkeuksellista.

Ei tuollainen ole ystävyyttä. Korkeintaan kaveruutta jos sitäkään.

Eri mieltä. Parhaan ystäväni kanssa voi olla hiljaisuutta muutama kuukausi. Sitten kun nähdään, voidaan puhua syvällisiä tuntitolkulla ja keskustella asioista, joista ei tulisi mieleenkään puhua puolituttujen kavereiden kanssa.

Tämä ainakin näin 5-kymppisenä perheen äitinä. Toki teini-ikäisenä ollaan ystävän kanssa päivittäin kuin paita ja peppu ja silti minusta nyt vanhempana tämä ystävyys on aidompaa ja antaa enemmän. Nuorena roikkui jonkun kanssa, koska se kuului asiaan ja olisi ilman kaveria vaikuttanut luuserilta.

Syrjäytynyt nuori kirjoitti:

Ystävällä ja kaverilla on ero. Tätä tutkija ei tajua.

Ystäville kerrotaan kaikki. Ihan kaikki

Kavereille ei kerrota kaikkea ja se jääkin vaan small talkin puolelle.

Kavereita pitää olla että ei syrjäydy mutta ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä sanoi tutkijat mitä tahansa.

Ei tietenkään voi. Eihän siellä terapiassakaan olla suhdetta jatkamassa, vaan käymässä läpi syitä sen loppuun. Kyse on siitä, että normaali ihminen ei vain katoa ihmissuhteestaan.

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytynyt nuori kirjoitti:

Ystävällä ja kaverilla on ero. Tätä tutkija ei tajua.

Ystäville kerrotaan kaikki. Ihan kaikki

Kavereille ei kerrota kaikkea ja se jääkin vaan small talkin puolelle.

Kavereita pitää olla että ei syrjäydy mutta ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä sanoi tutkijat mitä tahansa.

Ei tietenkään voi. Eihän siellä terapiassakaan olla suhdetta jatkamassa, vaan käymässä läpi syitä sen loppuun. Kyse on siitä, että normaali ihminen ei vain katoa ihmissuhteestaan.

Mä ymmärrän sen, jos "jätetyksi tullut" kokee tarvitsevansa terapiaa. Mutta miksi sen ystävyyssuhteen lopettaneen pitäisi mennä terapiaan? Eihän hänelle ole millään tavalla epäselvää, miksi ystävyys päättyi. Mulla oli aikoinaan yksi ystävä, joka oli hyvin negatiivinen ihminen. Hänellä oli aina kaikki huonosti. Koskaan ei ollut mikään hyvin. Aina, kun oltiin yhteyksissä, hän alkoi milloin mistäkin valittamisen. Hänen seuransa ja yhteydonottonsa olivat rehellisesti sanottuna uuvuttavia. Vaikka miten yritin vaihtaa puheenaihetta, hän käänsi puheen taas omista jutuistaan valittamiseen. Monta kertaa kehotin häntä hakemaan ammattiapua, mutta ei. En ghostannut, mutta aloin tavata yhä harvemmin ja vastata viesteihinsä yhä pidemmällä viiveellä. Ystävyytemme päättyminen oli mulle helpotus, joten miksi mun olisi pitänyt mennä terapiaan?

Nykyäänhän kaikesta pitää mennä terapiaan ja kaataa kaikki rahansa terapeuttien kukkaroon. Terapeutti ei välttämättä edes puhu mitään, mutta sen 45 minuuttia on yhtä kallis kuin yksityisen erikoislääkärin 45 minuuttia. Ja terapeutti suunnittelee asiat niin ettei yksi käynti mitään auta, eikä vielä satakaan. Pitää käydä vuosia monta kertaa viikossa. Kuulemma kahden vuoden päästä vasta päästään itse asiaan 😂 Hölmöt maksaa ja luulee lopulta jotenkin eheytyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä myös hämmästelen tätä ghostaamisen demonisointia. Jos missä tahansa ihmissuhteessa voi hyvin, on luottamusta, välittämistä ja tasavertaisuutta, niin ei sellaisesta ylipäätään mielellään kävele pois. Jos päätyy häipymään jälkiä jättämättä, siihen saattaapi olla joku syy.

Eikä se syy välttämättä ole sen kummempi kuin että toinen on elämässään kulkenut niin eri suuntaan, ettei enää tunnu mielekkäältä jatkaa ystävyyttä. Näin varsinkin käy, jos on ollut suhde, jossa toinen on aurinko ja toinen kuu, joka heijastaa sen auringon valoa. Sitten kun se kuu alkaa löytää omaa valoaan, niin alkaa loitontua auringosta. Eikä koskaan tule kertoneeksi mitä tapahtui, ja ehkä aurinko ei omassa valossaan edes näe sen kuun omaa pienempää valoa.

Vaikka toisaalta loittoneminen ja ghostaaminen ovatkin 2 eri asiaa. 

Jos ei halua olla tekemisissä enää avataan se suu ja kerrotaan se, tai laitetaan vaikka tekstari. Ei pitäisi olla aikuiselle vaikeaa? Ghostaaminen varsinkaan vuosien jälkeen ei ole mitään muuta kuin selkärangattomuutta ja lieroutta ja kertoo henkilön luonteesta aika paljon. 

Mitä viddua nyt taas, alapeukuttajien mielestä siis juurikin pitäisi väin törkeästi ghostata läheiset ihmiset eikä kenellekkään tarvitse sanoa mitään? Kunnon narsisteja mutta alapeukuista päätellen tämä keskustelu onkin täynnä niitä. Suomalaiset ovat varmaan ainoita jotka inhoavat aitoa ystävyyttä ja siihen kuuluvia siteitä(ystävä ei ole mikään kännipano jonka voi unohtaa seuraavana päivänä)

Alapeukutin siksi, että mun mielestä suun avaamisen ja syyn kertomisen ainoa vaihtoehto ei ole ghostaaminen vaan se, että antaa ystävyyssuhteen vain hiipua. Otetaan etäisyyttä. 

Miten sitä etäisyyttä otetaan yksipuolisesti? Jos vastaat kun toinen ottaa yhteyttä, se homma ei pääty koskaan, tulee vaan lisäksi valitus, että miksi et heti vastaa. Jos et vastaa, ghoustaat.

Sori, mutta mä päätän ihan itse miten päätän minkäkin ihmissuhteen. Jos se tulee ihan yllätyksenä jollekin, niin omapa on asiansa. Ei kukaan ystävyyttä päätä ilman syytä.

Syrjäytynyt nuori kirjoitti:

Ystävällä ja kaverilla on ero. Tätä tutkija ei tajua.

Ystäville kerrotaan kaikki. Ihan kaikki

Kavereille ei kerrota kaikkea ja se jääkin vaan small talkin puolelle.

Kavereita pitää olla että ei syrjäydy mutta ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä sanoi tutkijat mitä tahansa.

Niin, tätä eivät myöskään kaikki ihmiset tajua.

Joillekin kaikki tuttavat ja kevyt-ystävät (=kaverit) on ystäviä heti muutaman tapaamiskerran jälkeen. Heille ei kai toisen syvällinen tunteminen ole sitten sillä lailla tärkeää.

Itselleni kynnys ajatella toista ystävänä on noussut melko korkeaksi. Olen ajan saatossa todennut joistakin ihmisistä jopa vuosien tuntemisen jälkeen, etten sittenkään tainnut toista oikein tuntea, että toinen on onnistunut vuosia pitämään yllä jonkinlaista "kulissia" minuun päin. Ja sitten kaikki se aito oikea jossain tilanteessa tulee kuin märkä rätti päin näköä. Se todellinen luonne ja ihminen. Pahantahtoinen, kateellinen, dissaava. Kun on ensin luullut panostaneensa aitoon ystävyyssuhteeseen oikean luonteen näkeminen saattaa aiheuttaa sen että näkee, miten ei itse toiselle sitten ollutkaan samanlainen ystävä kuin oli kuvitellut, vaan pelkkä väline ja yleisö. Niin kauan kuin oli kivaa, voitiin olla kevyesti "ystäviä" ja keskustella vaan verhojen väristä ja resepteistä ja musiikkimausta.,,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä myös hämmästelen tätä ghostaamisen demonisointia. Jos missä tahansa ihmissuhteessa voi hyvin, on luottamusta, välittämistä ja tasavertaisuutta, niin ei sellaisesta ylipäätään mielellään kävele pois. Jos päätyy häipymään jälkiä jättämättä, siihen saattaapi olla joku syy.

Eikä se syy välttämättä ole sen kummempi kuin että toinen on elämässään kulkenut niin eri suuntaan, ettei enää tunnu mielekkäältä jatkaa ystävyyttä. Näin varsinkin käy, jos on ollut suhde, jossa toinen on aurinko ja toinen kuu, joka heijastaa sen auringon valoa. Sitten kun se kuu alkaa löytää omaa valoaan, niin alkaa loitontua auringosta. Eikä koskaan tule kertoneeksi mitä tapahtui, ja ehkä aurinko ei omassa valossaan edes näe sen kuun omaa pienempää valoa.

Vaikka toisaalta loittoneminen ja ghostaaminen ovatkin 2 eri asiaa. 

Jos ei halua olla tekemisissä enää avataan se suu ja kerrotaan se, tai laitetaan vaikka tekstari. Ei pitäisi olla aikuiselle vaikeaa? Ghostaaminen varsinkaan vuosien jälkeen ei ole mitään muuta kuin selkärangattomuutta ja lieroutta ja kertoo henkilön luonteesta aika paljon. 

Mitä viddua nyt taas, alapeukuttajien mielestä siis juurikin pitäisi väin törkeästi ghostata läheiset ihmiset eikä kenellekkään tarvitse sanoa mitään? Kunnon narsisteja mutta alapeukuista päätellen tämä keskustelu onkin täynnä niitä. Suomalaiset ovat varmaan ainoita jotka inhoavat aitoa ystävyyttä ja siihen kuuluvia siteitä(ystävä ei ole mikään kännipano jonka voi unohtaa seuraavana päivänä)

Alapeukutin siksi, että mun mielestä suun avaamisen ja syyn kertomisen ainoa vaihtoehto ei ole ghostaaminen vaan se, että antaa ystävyyssuhteen vain hiipua. Otetaan etäisyyttä. 

Miten sitä etäisyyttä otetaan yksipuolisesti? Jos vastaat kun toinen ottaa yhteyttä, se homma ei pääty koskaan, tulee vaan lisäksi valitus, että miksi et heti vastaa. Jos et vastaa, ghoustaat.

Sori, mutta mä päätän ihan itse miten päätän minkäkin ihmissuhteen. Jos se tulee ihan yllätyksenä jollekin, niin omapa on asiansa. Ei kukaan ystävyyttä päätä ilman syytä.

Tajuan pointtisi, mutta mulle ei onneksi ole koskaan käynyt niin, että toinen jatkaisi vuosikausia viestittelemistä, vaikka multa vastaus kestää yhä pidempään ja vastaukseni ovat yhä lyhytsanaisempia. 

Syrjäytynyt nuori kirjoitti:

Ystävällä ja kaverilla on ero. Tätä tutkija ei tajua.

Ystäville kerrotaan kaikki. Ihan kaikki

Kavereille ei kerrota kaikkea ja se jääkin vaan small talkin puolelle.

Kavereita pitää olla että ei syrjäydy mutta ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä sanoi tutkijat mitä tahansa.

Kun olet vähän vanhempi, tajuat ettei ystävällekään kerrota kaikkea. Siinä olen samaa mieltä, että vaikka joku kuinka itku-potku-raivoaisi, niin ketään ei voi pakottaa olemaan ystävä. Rehellinen perustelu miksi ei halua on taas oikeasti loukkaavaa, ei kukaan oikeasti halua kuulla että ei kelpaa.

Lisättynä sillä, että kannattaa kiertää kaukaa ne ihmiset jotka haukkuvat entisiä ystäviään, ihan sata varmasti itse päätyy haukuttavaksi jossakin vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Niin ovat parisuhteetkin.

Parisuhteessa ollaan yleensä tiiviisti yhteydessä. Ystävien kanssa viikkojen tai kuukausienkaan hiljaisuus ei ole poikkeuksellista.

Ei tuollainen ole ystävyyttä. Korkeintaan kaveruutta jos sitäkään.

Tässä otettava huomioon ikä : nuorena pari päivää tai viikko voi tuntua todella pitkältä , mutta ikää kertyessä ei parin-kolmen kuukauden väli yhteydenpidossa tunnu miltään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Niin ovat parisuhteetkin.

Parisuhteessa ollaan yleensä tiiviisti yhteydessä. Ystävien kanssa viikkojen tai kuukausienkaan hiljaisuus ei ole poikkeuksellista.

Ei tuollainen ole ystävyyttä. Korkeintaan kaveruutta jos sitäkään.

Mikä taho olet määrittelemään virallisen ystävyyden mittarin? Monelle ystävä ja kaveri voivat olla synonyymejä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Niin ovat parisuhteetkin.

Parisuhteessa ollaan yleensä tiiviisti yhteydessä. Ystävien kanssa viikkojen tai kuukausienkaan hiljaisuus ei ole poikkeuksellista.

Ei tuollainen ole ystävyyttä. Korkeintaan kaveruutta jos sitäkään.

Mikä taho olet määrittelemään virallisen ystävyyden mittarin? Monelle ystävä ja kaveri voivat olla synonyymejä.  

Jokainen toki määrittelee asian itse, mutta siinäpä juuri tuleekin ongelmia, jos Maija pitää Minnaa hyvänä ystävänään ja Minnalle taas Maija on korkeintaan kaveri. 

Jokainen, joka on ghostattu, tietää kyllä syyn siihen. Eivät vain kehtaa tunnustaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Poimin tämän pitkästä lainauksen ketjusta "Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap"

Olen "ghostannut" useita kertoja. Mitä toiset osapuolet eivät tiedä: esim. läheisen kuolema, josta toipumisen aikana kaikki "välien selvittelyt" tuntuivat täysin merkityksettömiltä. Lisäksi samoihin aikoihin mieheni masentui. Jos olisi pitänyt alkaa selittää ja käyttää yhtään energiaa ystävyyssuhteisiin, olisin romahtanut täysin. Mutta ihmisiä kiinnostaa vain oma itsensä (niin minuakin tuossa tilanteessa) ja he loukkaantuivat verisesti koska HEIDÄN egonsa kolhiintui.

Olisiko alapeukuttajien mielestä pitänyt vielä istua kavereitten kanssa jauhamassa pariterapiassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Niin ovat parisuhteetkin.

Parisuhteessa ollaan yleensä tiiviisti yhteydessä. Ystävien kanssa viikkojen tai kuukausienkaan hiljaisuus ei ole poikkeuksellista.

Ei tuollainen ole ystävyyttä. Korkeintaan kaveruutta jos sitäkään.

Mikä taho olet määrittelemään virallisen ystävyyden mittarin? Monelle ystävä ja kaveri voivat olla synonyymejä.  

Jokainen toki määrittelee asian itse, mutta siinäpä juuri tuleekin ongelmia, jos Maija pitää Minnaa hyvänä ystävänään ja Minnalle taas Maija on korkeintaan kaveri. 

Niinpä. Minulla ei ole yhtään ystävää, koska en niitä halua, minulle riittää hyvin että moikataan kun sattumalta  tavataan, eikä ole mitään sitoumuksia näihin ihmisiin. Näille ihmisille se ei tunnu riittävän, heidän mielestään olemme ystäviä, tai ainakin meistä on tulossa ystäviä. Kun kerran tapaamme säännöllisesti siellä harrastuksessa, kun minusta meillä on yhteistä vaan se harrastus. Mielestäni en ole heille mitään selityksiä velkaa, en ole mitään sitoumuksia antanut. Heistä ollaan ystäviä vuosien takaa. (Ei siis koske koko harrastusporukkaa, vaan osaa siellä. Enemmistö ei ripustaudu).

Jo tuon vuoksi kukaan terapeutti ei voi olla pätevä ja yksipuolisen tarinan perusteella sanoa, että terapiaa tarvitaan ellen edelleenkään ole sitä mieltä, että olen noille jotakin perusteluja velkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poimin tämän pitkästä lainauksen ketjusta "Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap"

Olen "ghostannut" useita kertoja. Mitä toiset osapuolet eivät tiedä: esim. läheisen kuolema, josta toipumisen aikana kaikki "välien selvittelyt" tuntuivat täysin merkityksettömiltä. Lisäksi samoihin aikoihin mieheni masentui. Jos olisi pitänyt alkaa selittää ja käyttää yhtään energiaa ystävyyssuhteisiin, olisin romahtanut täysin. Mutta ihmisiä kiinnostaa vain oma itsensä (niin minuakin tuossa tilanteessa) ja he loukkaantuivat verisesti koska HEIDÄN egonsa kolhiintui.

Olisiko alapeukuttajien mielestä pitänyt vielä istua kavereitten kanssa jauhamassa pariterapiassa?

Niin, täytyy sanoa, että naurahdin epäuskoisesti, kun luin tuon suosituksen pariterapiasta ystävyyden päättymisen takia. Sen minäkin ymmärrän, että joku hylätyksi tullut voi tarvita terapiaa, mutta miksi pitäisi mennä terapiaan ihmisen kanssa, jota ei edes halua tavata?

Lisäksi jos joku menee terapiaan ystävyyden päättyessä, niin eikö rakentavaa olisi kääntää keskustelua siihen suuntaan mikä oma osuus oli ystävyydessä ja sen päättymisessä eikä kaataa syytöksiä entisen ystävän niskaan terapeutin kompatessa. Oma osuus vuorovaikutuksessa on kuitenkin ainoa asia mistä voi varmuudella tietää. Tuskinpa parisuhdeterapiassa käsitellään vain toisen osapuolen "pahuutta" ja vääriä tekoja, vaan eiköhän sielläkin pyritä luotaamaan myös omaa osuutta tapahtumissa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poimin tämän pitkästä lainauksen ketjusta "Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap"

Olen "ghostannut" useita kertoja. Mitä toiset osapuolet eivät tiedä: esim. läheisen kuolema, josta toipumisen aikana kaikki "välien selvittelyt" tuntuivat täysin merkityksettömiltä. Lisäksi samoihin aikoihin mieheni masentui. Jos olisi pitänyt alkaa selittää ja käyttää yhtään energiaa ystävyyssuhteisiin, olisin romahtanut täysin. Mutta ihmisiä kiinnostaa vain oma itsensä (niin minuakin tuossa tilanteessa) ja he loukkaantuivat verisesti koska HEIDÄN egonsa kolhiintui.

Olisiko alapeukuttajien mielestä pitänyt vielä istua kavereitten kanssa jauhamassa pariterapiassa?

Niin, täytyy sanoa, että naurahdin epäuskoisesti, kun luin tuon suosituksen pariterapiasta ystävyyden päättymisen takia. Sen minäkin ymmärrän, että joku hylätyksi tullut voi tarvita terapiaa, mutta miksi pitäisi mennä terapiaan ihmisen kanssa, jota ei edes halua tavata?

Lisäksi jos joku menee terapiaan ystävyyden päättyessä, niin eikö rakentavaa olisi kääntää keskustelua siihen suuntaan mikä oma osuus oli ystävyydessä ja sen päättymisessä eikä kaataa syytöksiä entisen ystävän niskaan terapeutin kompatessa. Oma osuus vuorovaikutuksessa on kuitenkin ainoa asia mistä voi varmuudella tietää. Tuskinpa parisuhdeterapiassa käsitellään vain toisen osapuolen "pahuutta" ja vääriä tekoja, vaan eiköhän sielläkin pyritä luotaamaan myös omaa osuutta tapahtumissa. Ap

Mä olen ollut terapiassa ainoastaan PTSD:n vuoksi, mutta ei silloin käsitelty, MIKSI olin joutunut kyseiseen onnettomuuteen vaan millaisia tunteita mulle siitä oli syntynyt, miten ne tunteet vaikuttivat elämääni ja miten pääsisin elämässäni eteenpäin tapahtuneesta huolimatta. En siis osaa sanoa, millaista tuon artikkelin tarkoittaman terapian olisi tarkoitus olla (juttuhan on maksumuurin takana). Etsiä syitä ystävyyden päättymiseen? Vai kuten mulla aikoinaan terapiassa: hyväksyä ystävyyden päättyminen, käsitellä sen aiheuttamat tunteet ja päästä elämässä eteenpäin? Mihin siinä tarvitaan ystävyyden päättänyttä? En mäkään kokenut tarpeelliseksi mennä terapiaan yhdessä onnettomuuden aiheuttaneen autoilijan kanssa. Ei mua kiinnostanut hänen selityksensä, miksi kävi niinkuin kävi. Jos hän koki tarvitsevansa terapiaa, niin sitten meni ihan itse terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo psykoterapeutti tiedä mistään mitään. Tuon lehtijutun yksi lause kertoo kaiken tarvittavan. Se on ilmeisesti tuo ghostattu Annika joka sanoo: "Lähetin viestejä monessa eri sovelluksessa, mutta hän ei vastannut yhteenkään." Siis viesteillä pommittamista. Eli kun ei yhteyttä normaaliin tapaan saanut niin alkoi viesteillä ahdisteleminen, rauhanhäirintä,... vainoaminen.

Tuskin yksikään vainoaja tietää olevansa vainoaja. Tuskin yksikään vainoaja tietää olevansa rikollinen ja että se pois lähtenyt henkilö on ihan vain rikollisen uhri joka yrittää pysytellä turvallisen välimatkan päässä. Ei vainoaja tuollaista tilannetta itse voi tunnistaa. Psykoterapeuttien pitäisi tilanne tunnistaa.

Osa varmasti on mainittuja takertujia, jopa vainoojia. Itselläkin on yksi samantyyppinen tapaus kauan sitten, joka yritti eri tavoin painostamalla ja pommittamalla jatkaa ystävyyttä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tuollaisia, vaan tapauksia, missä on jotain ystävyyttä on ollut, mutta syystä tai toisesta toinen osapuoli ei ole kokenut läheistä ystävyyttä tai sitten ei enää koe läheistä ystävyyttä. Psykoterapeutti esitti asian niin kuin ystävyyden lopettaminen olisi jotain poikkeuksillista ja erityistä käsittelyä vaativaa, vaikka suurin osa ystävyyksistä todellakin päättyy luonnostaan jomman kumman tai molempien yhteisestä päätöksestä. Näin syvällä kai on ajatus ystävyyden ikuisuudesta. Jokainen yli viisikymppinen kuitenkin tietää, että ystävyyksistä suurin osa loppuu. Itselläni on vain yksi ystävä, joka on peräisin lapsuudesta asti. Jos asuu koko ikänsä samalla paikkakunnalla voi ystäviä kauempaa lapsuudesta ja nuoruudesta ehkä säilyä pitempään. Ap

Ja sinä kuvittelet ymmärtäväsi tämän asian paremmin kuin ammattilainen? Minusta olet lähinnä narsistinen, samoin ajattelusi.

Sen sijaan että syytät minua narsistiseksi voisit varmaan perustella kantasi? Miksi psykoterapeutin näkemys on mielestäsi perusteltu eli oletko esimerkiksi sitä mieltä, että ystävyyden päättyessä pitäisi mennä pariterapiaan? Ap

Pitkän ystävyyden päättyminen voi olla toiselle niin traumaattista, että kyllä, jos tämä niin haluaa. Selvittää syyt ja tapahtumat jotka päättävät ihmissuhteen.

Minulta on päättynyt useampi ystävyyssuhde, joten olisin sitten varmaan istunut terapiassa lähes koko elämäni. Toivottavasti se jätetty ystävä sitten maksaa vai ajattelitko, että ghostaajan pitää maksaa se terapia ikään kuin kärsimyskorvauksena?

Se on kyllä liikaa vaadittu, että lähtee entisen ystävän kanssa terapiaan. Ghostaamisen tarkoitushan on päästä nimenomaan eroon raskaaksi käyneestä ystävyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poimin tämän pitkästä lainauksen ketjusta "Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap"

Olen "ghostannut" useita kertoja. Mitä toiset osapuolet eivät tiedä: esim. läheisen kuolema, josta toipumisen aikana kaikki "välien selvittelyt" tuntuivat täysin merkityksettömiltä. Lisäksi samoihin aikoihin mieheni masentui. Jos olisi pitänyt alkaa selittää ja käyttää yhtään energiaa ystävyyssuhteisiin, olisin romahtanut täysin. Mutta ihmisiä kiinnostaa vain oma itsensä (niin minuakin tuossa tilanteessa) ja he loukkaantuivat verisesti koska HEIDÄN egonsa kolhiintui.

Olisiko alapeukuttajien mielestä pitänyt vielä istua kavereitten kanssa jauhamassa pariterapiassa?

Niin, täytyy sanoa, että naurahdin epäuskoisesti, kun luin tuon suosituksen pariterapiasta ystävyyden päättymisen takia. Sen minäkin ymmärrän, että joku hylätyksi tullut voi tarvita terapiaa, mutta miksi pitäisi mennä terapiaan ihmisen kanssa, jota ei edes halua tavata?

Lisäksi jos joku menee terapiaan ystävyyden päättyessä, niin eikö rakentavaa olisi kääntää keskustelua siihen suuntaan mikä oma osuus oli ystävyydessä ja sen päättymisessä eikä kaataa syytöksiä entisen ystävän niskaan terapeutin kompatessa. Oma osuus vuorovaikutuksessa on kuitenkin ainoa asia mistä voi varmuudella tietää. Tuskinpa parisuhdeterapiassa käsitellään vain toisen osapuolen "pahuutta" ja vääriä tekoja, vaan eiköhän sielläkin pyritä luotaamaan myös omaa osuutta tapahtumissa. Ap

Mä olen ollut terapiassa ainoastaan PTSD:n vuoksi, mutta ei silloin käsitelty, MIKSI olin joutunut kyseiseen onnettomuuteen vaan millaisia tunteita mulle siitä oli syntynyt, miten ne tunteet vaikuttivat elämääni ja miten pääsisin elämässäni eteenpäin tapahtuneesta huolimatta. En siis osaa sanoa, millaista tuon artikkelin tarkoittaman terapian olisi tarkoitus olla (juttuhan on maksumuurin takana). Etsiä syitä ystävyyden päättymiseen? Vai kuten mulla aikoinaan terapiassa: hyväksyä ystävyyden päättyminen, käsitellä sen aiheuttamat tunteet ja päästä elämässä eteenpäin? Mihin siinä tarvitaan ystävyyden päättänyttä? En mäkään kokenut tarpeelliseksi mennä terapiaan yhdessä onnettomuuden aiheuttaneen autoilijan kanssa. Ei mua kiinnostanut hänen selityksensä, miksi kävi niinkuin kävi. Jos hän koki tarvitsevansa terapiaa, niin sitten meni ihan itse terapiaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla haastatellun terapeutin näkemys tähän kysymykseen. Miksi pitäisi mennä terapiaan sellaisen ihmisen kanssa, johon ei koe läheistä tunnesidettä ja jolle ei halua kertoa itsestään enää mitään merkittävää: terapiassahan on tarkoitus kertoa omista tunteistaan ja tarpeistaan. Jos haluaisi kertoa tuollaisia asioita, niin ystävyyshän jatkuisi.

Päinvastoin kuin ghostatuksi tulleen mielestä, on ystävyydessä voinut ghostaajan mielestä tai tosiasiallisestikin tapahtua jotakin sellaista rajoja rikkovaa ja epämiellyttävää, vähintäänkin luottamuksen ja kunnioituksen menettämistä, että hän näkee ghostatuksi tulleen olevan viimeisenä listalla, jonka kanssa lähtisi terapiaan. Häipyminen sanomatta mitään on vahva kannanotto. Ap

Itse olen yllättynyt että niin monen mielestä ghostaaminen on ok, ja terapiaa väheksytään. Kai se on tämä suomalainen etäinen kiintymyssuhde mikä tekee tuosta asenteesta niin yleistä. Olen siis ihan aidosti ihmeissäni. Moni on vaan että no ihmisiä tulee ja menee, entä sitten jos ystävä katoaa. Olen lukenut kaikki ap:n perustelut mutten silti vaan ole samaa mieltä.

Minusta pitää kunnioituksenkin vuoksi kertoa ystävälle jotain eikä vaan lakata vastaamasta viesteihin yhtäkkiä. Poikkeus jonka keksin on vain luonnevikaiset jotka on ok ghostata.