Milloin se nuoruuden epävarmuus oikein katoaa?

Ei sellaista aikuistumista tule koskaan, jossakin vaiheessa sen tajuaa ja sitten ei enää välitä

M51

Ei se ole kiinni iästä vaan elämänkokemuksesta. 

En tiedä. Olen 43 ja edelleen kipuilen mm. ulkonäköni kanssa.

Siinä 35v omalla kohdallani...

Sitten kun tieto ja kokemus karttuu. Kuka tahansa on uusien asioiden edessä epävarma, kuuluu elämään.

Ei ne itsestään häviä. Lisäksi iän myötä ulkonäkö rumenee mikä lisää epävarmuutta siitä. 

Minulla omien lasten (ja nuorten kanssa tehtävän työn) kautta tapahtunut kasvu oli ikää oleellisempi. Ei voi sanoa heille että oot hyvä just tuollaisena kun oot, jos samalla itse nipistelee mahamakkaroitaan tyytymättömänä. Mun arvo on jotain ihan muuta. Ihan niin kuin niiden lastenkin. 

ei ole kadonnut. Olen 32v ja mua luullaan tän takia tyttökseksi

Se muuttuu vain, ettei sinua kiinnosta. Muutos ei ole pelkästään hyvä. Vaikket olisi vielä vanha niin olet silloin jo elänyt pitkän elämän. Teineillä on uudet puhesanat ja tanssiliikkeet. Itse et ymmärrä sellaisten päälle.

Laaja-alainen elämänkokemus ihmissuhteissa, opinnoissa, työssä ja yleensä yhteiskunnassa toimimisessa rakentaa aikuisen itsetunnon, joka on kokonaisuus. Ulkonäköä koskeva epävarmuus voi vaivata tai olla vaivaamatta, mutta on vain pieni osa identiteettiä.

On kadonnut. En kyllä muista missä vaiheessa. N54

30-32v. Aiemminkin jos haluat.

Siinä 30-40v korvilla ei silleen enää kiinnosta ja sitten häviää se epävarmuuskin. Toisaalta häviää kaikki kipinäkin samalla eikä oikein huvita mikään enää.

Huumeet viina silloin kyllä puhe luistaa.

Ei kannata odottaa, että jonain mystisenä hetkenä kaikki olisi toisin. Ajattele kasvuprosessia mieluummin pala kerrallaan: uskallat tehdä nyt jotain mitä et vielä vuosi tai viisi vuotta sitten uskaltanut. Vuoden päästä uskallat jotain mitä et uskalla nyt jne. Itse toimin nyt sosiaalisuutta vaativassa ammatissa, vaikka en ole koskaan pitänyt itseäni minkäänlaisena esiintyjäpersoonana. Vaikka yhä jännittää "nousta lauteille", tunnen sen silti oikeaksi valinnaksi, ja parikymppinen minäni olisi varmasti ihmeissään. 

M43

Vierailija kirjoitti:

Siinä 30-40v korvilla ei silleen enää kiinnosta ja sitten häviää se epävarmuuskin. Toisaalta häviää kaikki kipinäkin samalla eikä oikein huvita mikään enää.

Olin tulossa sanomaan juuri tätä. Itselläni tuo kävi kun täytin 30. Sen jälkeen ei ole kiinnostanut ulkonäkö enää. Toki suren edelleen sitä etten näytä urheilulliselta ja annoin itseni repsahtaa aktiiviurani jälkeen, mutta ei enää inhota mennä vaikka rannalle. Ei kiinnosta muiden mielipide enää lainkaan. Oman silmäni takia haluaisin laihtua, mutta en enää siksi että en miellytä muiden silmää.

Samalla katosi myös epävarmuus töissä yms. Teen kaikkialla sen mitä pitää, sanon mielipiteeni ääneen ja ihmiset sitten ovat sitä mieltä mitä ovat. 

Ei ole kyse numeroista vaan ihan elämästä. Sen mukaan mennään.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata odottaa, että jonain mystisenä hetkenä kaikki olisi toisin. Ajattele kasvuprosessia mieluummin pala kerrallaan: uskallat tehdä nyt jotain mitä et vielä vuosi tai viisi vuotta sitten uskaltanut. Vuoden päästä uskallat jotain mitä et uskalla nyt jne. Itse toimin nyt sosiaalisuutta vaativassa ammatissa, vaikka en ole koskaan pitänyt itseäni minkäänlaisena esiintyjäpersoonana. Vaikka yhä jännittää "nousta lauteille", tunnen sen silti oikeaksi valinnaksi, ja parikymppinen minäni olisi varmasti ihmeissään. 

M43

Voi käydä myös toisinpäin. Nuorena uskalsin mennä yksin baariin, mutta nyt nelikymppisenä en.

Naisten kanssa se epävarmuus on vain pahentunut kokemusten myötä. Aina olen tullut jätetyksi. Kun en riitä, niin en riitä. Ihastujia on vieläkin ulkonäköni ja terävän supliikkini myötä, mutta ei se alkuhuumaa pidemmälle kanna.

M40+

50-60 välissä saa huoletta kulkea huoletta =)   Yks lysti mitä toiset ajattelee.

Toivoisin että tämän jo nuoremmat ymmärtää, rooleja turha vetää. Oma elämä ole oma itsesi.