Mies otti ja häipyi kesän ajaksi.
Esikoinen ollut pappalassa tämän päivän, minä vauvan kanssa ostoksilla. Mies laittoi sitten pitkän viestin jossa tiivistetysti luki että hän pakkaa tavaransa ja muuttaa hotelliin - ei jaksa enää perhe-elämän paineita koska haluaa keskittyä kesän ajan 100% työhönsä. Töissä on siis iso projekti meneillään. Aikoo siis kesän ajan viettää aikaa ihan itsensä kanssa, sanoi että lapset voivat hänen luonaan kyllä käydä jos haluavat, mutta töissä hän tulee enimmäkseen olemaan.
Toisaalta jopa ymmärrän häntä, meillä on ollut vaikea kevät. Esikoinen on ollut kovasti sairaana ja vauva on ollut vaikea. Miehellä ollut pinna kireällä, sen olen kyllä huomannut. Mutta ei ole kyllä erityisen reilu peli jättää minut yksin lasten kanssa pärjäämään. Onneksi on tuo pappa tukena, muuta lähipiiriä ei tässä lähellä oikein olekaan. Ja viime viikkoina kaikki on kyllä mennyt hyvin, esikoinen on pysynyt terveenä ja kuopuksenkin mahavaivat on helpottaneet. Oon ollu aivan touhussaan kesästä.
En nyt oikein edes tiedä mitä tehdä. Papalle soitin ja pyysin että voiko esikoinen olla siellä yötä. Vauvan kanssa tässä nyt istuskelen ja katson telkkaria ja palstailen. Eikä kuulkaa ees itketä. Eikä edes raivostuta, ainakaan vielä. Ihmetyttää vaan. En edes vastannu viestiin muuta kun "Ok". Pitäisi varmaan vastata jotain järkevämpää. Liekö edes tulee takaisin.
Kommentit (108)
Työkiire=toinen nainen on nyt onnellinen, kun näkee omin silmin, että mies on lunastanut pitkäaikaisen lupauksensa, jättänyt vaimonsa ja muuttanut hotelliin. Vaimolle on kertonut lomailevansa kesän. :) :)
''Capas" melkein merkittävä nykyaikainen menestynyt yritys. Harva kykenee siihen yksin paitsi Capas. Jos joutuisin valitsemaan monien joukosta kolme niin Capas olisi ehdottomasti oma suosikkini. Sano Capas ja olet menestyneiden joukossa.
Just joo, meillä muija ilmoitti 11 vuotta sitten että synnyttää kersan 6 vuoden päästä ja toisen 8 vuoden päästä. Sitten se lähti hengaileen ja ilmoitti, että aikoo vetää viinaa kesän. Tämä ilmoitus siis 10 vuotta sitten. Nyt se ilmoitti, että ilmoittaa milloin ilmoittaa mitä kesällä hän aikoo ilmoittaa. Ilmoitellaan, ja taas 10 sivua trollin perässä, käyttäisitte tämänkin aikanne sen piltin kanssa phhistelyyn, oppisi puhumaan ja kävelemään nopeammin. Esim. Kutokaa vaikka sukkia.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:34"]
Just joo, meillä muija ilmoitti 11 vuotta sitten että synnyttää kersan 6 vuoden päästä ja toisen 8 vuoden päästä. Sitten se lähti hengaileen ja ilmoitti, että aikoo vetää viinaa kesän. Tämä ilmoitus siis 10 vuotta sitten. Nyt se ilmoitti, että ilmoittaa milloin ilmoittaa mitä kesällä hän aikoo ilmoittaa. Ilmoitellaan, ja taas 10 sivua trollin perässä, käyttäisitte tämänkin aikanne sen piltin kanssa phhistelyyn, oppisi puhumaan ja kävelemään nopeammin. Esim. Kutokaa vaikka sukkia.
[/quote]
Ei kaikilla ole lapsia!
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 17:54"]Esikoinen ollut pappalassa tämän päivän, minä vauvan kanssa ostoksilla. Mies laittoi sitten pitkän viestin jossa tiivistetysti luki että hän pakkaa tavaransa ja muuttaa hotelliin - ei jaksa enää perhe-elämän paineita koska haluaa keskittyä kesän ajan 100% työhönsä. Töissä on siis iso projekti meneillään. Aikoo siis kesän ajan viettää aikaa ihan itsensä kanssa, sanoi että lapset voivat hänen luonaan kyllä käydä jos haluavat, mutta töissä hän tulee enimmäkseen olemaan.
Toisaalta jopa ymmärrän häntä, meillä on ollut vaikea kevät. Esikoinen on ollut kovasti sairaana ja vauva on ollut vaikea. Miehellä ollut pinna kireällä, sen olen kyllä huomannut. Mutta ei ole kyllä erityisen reilu peli jättää minut yksin lasten kanssa pärjäämään. Onneksi on tuo pappa tukena, muuta lähipiiriä ei tässä lähellä oikein olekaan. Ja viime viikkoina kaikki on kyllä mennyt hyvin, esikoinen on pysynyt terveenä ja kuopuksenkin mahavaivat on helpottaneet. Oon ollu aivan touhussaan kesästä.
En nyt oikein edes tiedä mitä tehdä. Papalle soitin ja pyysin että voiko esikoinen olla siellä yötä. Vauvan kanssa tässä nyt istuskelen ja katson telkkaria ja palstailen. Eikä kuulkaa ees itketä. Eikä edes raivostuta, ainakaan vielä. Ihmetyttää vaan. En edes vastannu viestiin muuta kun "Ok". Pitäisi varmaan vastata jotain järkevämpää. Liekö edes tulee takaisin.
[/quote]
Uppista. Mitä ap kuuluu nyt?
Niiin, kertoisko AP miten kesä meni? Palasiko mies nyt kotiin kun kesä ohi?
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:14"]
NYt kaikki dorkat googlaa sanaa Capas.
Jaaha mitään ei löytynyt. Cappas.
[/quote]
Kappas vaan.