Mies otti ja häipyi kesän ajaksi.
Esikoinen ollut pappalassa tämän päivän, minä vauvan kanssa ostoksilla. Mies laittoi sitten pitkän viestin jossa tiivistetysti luki että hän pakkaa tavaransa ja muuttaa hotelliin - ei jaksa enää perhe-elämän paineita koska haluaa keskittyä kesän ajan 100% työhönsä. Töissä on siis iso projekti meneillään. Aikoo siis kesän ajan viettää aikaa ihan itsensä kanssa, sanoi että lapset voivat hänen luonaan kyllä käydä jos haluavat, mutta töissä hän tulee enimmäkseen olemaan.
Toisaalta jopa ymmärrän häntä, meillä on ollut vaikea kevät. Esikoinen on ollut kovasti sairaana ja vauva on ollut vaikea. Miehellä ollut pinna kireällä, sen olen kyllä huomannut. Mutta ei ole kyllä erityisen reilu peli jättää minut yksin lasten kanssa pärjäämään. Onneksi on tuo pappa tukena, muuta lähipiiriä ei tässä lähellä oikein olekaan. Ja viime viikkoina kaikki on kyllä mennyt hyvin, esikoinen on pysynyt terveenä ja kuopuksenkin mahavaivat on helpottaneet. Oon ollu aivan touhussaan kesästä.
En nyt oikein edes tiedä mitä tehdä. Papalle soitin ja pyysin että voiko esikoinen olla siellä yötä. Vauvan kanssa tässä nyt istuskelen ja katson telkkaria ja palstailen. Eikä kuulkaa ees itketä. Eikä edes raivostuta, ainakaan vielä. Ihmetyttää vaan. En edes vastannu viestiin muuta kun "Ok". Pitäisi varmaan vastata jotain järkevämpää. Liekö edes tulee takaisin.
Kommentit (108)
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:16"]
Kyllä teillä kotiäideillä on helppoa jos vähän ryhdistäytyisitte.
[/quote]
Hyvin sanottu!
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:18"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:09"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:03"]Kyllä se niin on että jos toinen on kotona ja toinen töissä niin ei työssä käyvän tarvitse enää stressata mistään kotitöistä tai lastenhoidosta. KYllä minä voin pihalle lapset viedä, mutta en todellakaan ala tekemään töiden jälkeen mitään kotitöitä tai vaihtelemaan vaippoja tai nukuttamaan lapsia. Haluan istua sohvalla ja juoda olutta. Rentouttaa mielen ja ehkä tehdä vielä töitä koneella seuraavaa päivää ajatellen. [/quote] Jos et halua olla lasten kanssa (juot mieluummin olutta ja "suunnittelet" seuraavan päivän töitä), niin miksi ihmeessä olet tehnyt lapsia?? En käsitä tällaista ajatuksenjuoksua. Luuletko todella rakentavasi hyvän suhteen lapsiisi pitämällä niitä satunnaisesti silmällä kun ulkoilevat? No, ehkäpä joskus huomaat mitä menetit. Silloin vain on liian myöhäistä.
[/quote]
Maailma on kylmä paikka. Töitä on tehtävä ja lapset elätettävä. Opintorahoja on säästettävä ja pedattava hyvä alkuelämä pennuille. Toivottavasti ovat kiitollisia myöhemmin.
Haista sinä vittu. Et taida tietää mitä työnteko on. Sellainen työ että pitää nähdä vaivaa rahan takia. Ei se raha puussa kasva idiootti apina.
[/quote]
Ei pitäisi tälle pellelle vastata, mutta sanonpa nyt kumminkin että yrittäjänä ja 30 ihmisen esimiehenä tiedän jotakin rahan tekemisestä. Eikä siihen kuulu oluen lipittely iltaisin.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:03"]Kyllä se niin on että jos toinen on kotona ja toinen töissä niin ei työssä käyvän tarvitse enää stressata mistään kotitöistä tai lastenhoidosta. KYllä minä voin pihalle lapset viedä, mutta en todellakaan ala tekemään töiden jälkeen mitään kotitöitä tai vaihtelemaan vaippoja tai nukuttamaan lapsia. Haluan istua sohvalla ja juoda olutta. Rentouttaa mielen ja ehkä tehdä vielä töitä koneella seuraavaa päivää ajatellen. [/quote] Mitenkäs tämä toimii sitten, kun vaimokin on työelämässä taas? Eikö hänenkään tarvitse sitten iltaisin nukuttaa, vaihtaa vaippoja tai tehdä kotiaskareita? Lupaatko, että hänkin saa istua illalla työpäivän jälkeen sohvalle rentoutumaan olutlasi kädessä?
[/quote]
Näin me olemme toimineet. Minä olen ollut lapsen kanssa kotona kolme vuotta, kun vaimo loi uraa.
Katselimme nykyisen lapsen tultua niitä vanhoja kuvia ja vaimo tokaisi että olipa meillä siisti koti joskus. Yskäisin ylpeästi että minä hoidin hommani arvokkaasti. Käytin ajan järkevästi. Urheilin, kun vauva nukkui ja mitaleja ropisi roppakaupalla.
Nyt tilanne on sellainen että koko huusholli on kuin kaatopaikka. Siivoan kerran viikossa, mutta arki-iltoina en pane tikkua ristiin. Toki hänellä on kaksi huollettavaa ja homma on ehkä vähän haastavampaa, kuin minulla esikoisen kanssa. Vien töiden jälkeen lapset puistoon kahdeksi tunniksi. Joudun tekemään iltaisin töitä tämän vuoksi kello yhteen asti ja yöuneni jäävät mukavan viisituntiseksi. Jos ei olisi lapsia voisin nukkua täysipainoisesti sen seitsemän tuntia.
Aikoinaan siivosin aamupäivällä ja valmistin päivällisen vaimolle, kun hän tuli töistä. Joka päivä. Kerkesin myös luoda uraa urheilijana. Kyllä teillä kotiäideillä on helppoa jos vähän ryhdistäytyisitte.
Olen sanonut saman myös vaimolleni että ryhdistäytyisi ja lopettaisi sen laiskottelun.
[/quote]
Ei kaikista ole kodinhoitajiksi. On varmasti vaikeaa olla noin täydellinen mies. Täydellisempi äiti kuin äiti koskaan on.
Mitäs se mies tekee viikonloput siellä hotellissa kun ei ole töitäkään? Viettää poikamies elämään kun ap hoitaa yksin lapsiperhearkea 24/7. Joten hyvää kesää vaan...
Mikään ei ole naiselle hyvä. Mies tekee liikaa töitä tai sitten on työtön ja se pitää jättää.
Menkää itse töihin.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:25"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:22"]
Maailma on kylmä paikka. Töitä on tehtävä ja lapset elätettävä. Opintorahoja on säästettävä ja pedattava hyvä alkuelämä pennuille. Toivottavasti ovat kiitollisia myöhemmin. Haista sinä vittu. Et taida tietää mitä työnteko on. Sellainen työ että pitää nähdä vaivaa rahan takia. Ei se raha puussa kasva idiootti apina. [/quote] Ei pitäisi tälle pellelle vastata, mutta sanonpa nyt kumminkin että yrittäjänä ja 30 ihmisen esimiehenä tiedän jotakin rahan tekemisestä. Eikä siihen kuulu oluen lipittely iltaisin.
[/quote]
Sinä olet pikkutekijä minun rinnalla. Pidä suusi kiinni tai suutun. Aika rankka päivä ollut ja paskaa en ala kuuntelemaan joltain keskiverto länkyttäjältä. Jos olisit tässä kasvotusten niin läväyttäisin päin näköä ja osottaisin sormella takaovea. Saisit lähteä ja äkkiä lähtisitkin.
Voit yrittää estää oluen juontiani, mutta se tulee tekemään kipeää.
[/quote]
Mahdat olla aika kultakimpale! :DDDD
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:27"]
Mahdat olla aika kultakimpale! :DDDD
[/quote]
Yksi tuhannesta on tuollainen suorittaja kuin tämä sankari. Jos edes sata tuhannesta olisi tuollaisia niin Suomi olisi pystyssä ja huojuisi valmiina siittämään kaiken mitä eteen tulee. Nyt meillä on vain yksi tuhannesta ja hän ei voi pelastaa tätä taloustilannetta yksin.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:27"]
Jos olisit tässä kasvotusten niin läväyttäisin päin näköä ja osottaisin sormella takaovea. Saisit lähteä ja äkkiä lähtisitkin.
[/quote]
Lempikohtani. Mies seisoo julma ilme kasvoillaan ja osoittaa järkkymättömästi sormellaan ammoittavaa takaovea, joka kutsuu häviäjää etsimään paikkaansa muualta, kuin voittajan huoneesta. Voittajan on annettava nauttia oluensa rauhassa ettei työkiireet paina päälle pahasti.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:30"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:27"]
Mahdat olla aika kultakimpale! :DDDD
[/quote]
Yksi tuhannesta on tuollainen suorittaja kuin tämä sankari. Jos edes sata tuhannesta olisi tuollaisia niin Suomi olisi pystyssä ja huojuisi valmiina siittämään kaiken mitä eteen tulee. Nyt meillä on vain yksi tuhannesta ja hän ei voi pelastaa tätä taloustilannetta yksin.
[/quote]
Ja varmaan tällaiset taloustilanteen pelastajat vauvapalstailee ja lipittää olutta iltaisin ;DDDD
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:25"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:22"]
Maailma on kylmä paikka. Töitä on tehtävä ja lapset elätettävä. Opintorahoja on säästettävä ja pedattava hyvä alkuelämä pennuille. Toivottavasti ovat kiitollisia myöhemmin. Haista sinä vittu. Et taida tietää mitä työnteko on. Sellainen työ että pitää nähdä vaivaa rahan takia. Ei se raha puussa kasva idiootti apina. [/quote] Ei pitäisi tälle pellelle vastata, mutta sanonpa nyt kumminkin että yrittäjänä ja 30 ihmisen esimiehenä tiedän jotakin rahan tekemisestä. Eikä siihen kuulu oluen lipittely iltaisin.
[/quote]
Sinä olet pikkutekijä minun rinnalla. Pidä suusi kiinni tai suutun. Aika rankka päivä ollut ja paskaa en ala kuuntelemaan joltain keskiverto länkyttäjältä. Jos olisit tässä kasvotusten niin läväyttäisin päin näköä ja osottaisin sormella takaovea. Saisit lähteä ja äkkiä lähtisitkin.
Voit yrittää estää oluen juontiani, mutta se tulee tekemään kipeää.
[/quote]
Minä lähtisin ilman niitä lapsia. Että onnea vaan siihen oluen lipittelyyn samalla kun laitat penikoitas nukkumaan.
Kaikenlaisia luusereita sitä isäksi hommautuu! Ja ap ukollas on toinen nainen. Kerää kamas tai heitä ukko pihalle, tai siis sehän on jo jättänyt sinut.
I smell something fishy.......... Ap, rupea tekemään salapoliisintyötä, sillä luulen, että miehesi pettää sinua. Pitkät työpäivät ovat olleet kautta aikojen miesten alibi vaimoilleen. Tuntuu siltä, että miehesi haluaa laatuaikaa rakastajattarensa kanssa. Ota asioista selvän ja raportoi meille sitten mikä oli homman todellinen nimi.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:03"]Kyllä se niin on että jos toinen on kotona ja toinen töissä niin ei työssä käyvän tarvitse enää stressata mistään kotitöistä tai lastenhoidosta. KYllä minä voin pihalle lapset viedä, mutta en todellakaan ala tekemään töiden jälkeen mitään kotitöitä tai vaihtelemaan vaippoja tai nukuttamaan lapsia. Haluan istua sohvalla ja juoda olutta. Rentouttaa mielen ja ehkä tehdä vielä töitä koneella seuraavaa päivää ajatellen.
[/quote]
Tuppaa vain käymään niin, että sitten kun toinenkin palaa töihin jää sama kuvio päälle. Kumpikin käy töissä, mutta toinen rentoutuu raskaan päivän jälkeen ja toinen hoitaa lapset ja kodin.
Voitaisiinko jättää nämä uramenestystään (av-palstalla :D) huutelevat provot omaan arvoonsa? Ap, mitkä fiilikset nyt?
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 20:00"]Voitaisiinko jättää nämä uramenestystään (av-palstalla :D) huutelevat provot omaan arvoonsa? Ap, mitkä fiilikset nyt?
[/quote]
Aika hyvä ehdotus! Ei aivan pysyny (taaskaan) raiteilla tämä(kään) keskustelu :D
Ihan ok, rauhallinen meininki täällä kun esikoinen papalla ja vauvakin on ollut superrauhallinen. Viestiä ajattelin vielä tälle illalle laittaa tai soittaa miehelle. Ei oo tainnut koko homma iskeä vielä kunnolla päähän. Ap
Sillä miehellä on toinen nainen. Ihan oikeasti. Varsinkin kun kun kotona on hankalaa, naispuolinen ymmärtäjä auttaa usein jaksamaan..
Hienosti pelattu; aikaa selvittää mihin sivusuhde voi johtaa, ilman että täytyy kokonaan sulkea kodin ovea takanaan.
Mies ei aio pitää yhtään lomaa koko kesänä?
Eskarilainen traumatisoituu. Alkaa pelätä, että äitikin häipyy tai että äiti kuolee tms. Oon itse ollut vastaava lapsi.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 18:05"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 18:00"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 17:58"]Kun lapset nyt ovat molempien, totea miehelle, että hoidatte sitten lapsia vuoroviikoin. Ei taida ihan ilmaista olla hotellissakaan asuminen? Jospa silläkin rahalla palkkaisi teille ulkopuolista kotiapua.
[/quote]
Ei mies pärjää vauvan kanssa itsenäisesti viikkoa. Eikä vauva pärjää sen puoleen ilman minua viikkoa. Ja mies hyvin selkeästi ilmoitti ettei ehdi nyt panostaa lapsiin. Ap
[/quote]
Sinulleko se on ihan ok? Kai esikoista osaa nyt ainakin hoitaa.
[/quote]
Se ei tietenkään ole ok ettei mies ehdi/halua viettää lasten kanssa aikaa kesällä! Täys kusipäähän se on jos noin tekee. Mutta se on ok ettei mies pärjää vauvan kanssa viikkoa/vauva ei pärjää ilman minua viikkoa. Esikoisen kanssa mies pärjää oikein hyvin. Ap
[/quote]
sori vaan mutta mistä lähtee tämä äitiyden k4istalloiminen. Ei pärjää. Pärjää varmasti jos on pakko. Maailma on täynnä äidittömiä orpolapsia jotka on elossa. Miksei siis vauva pärjäisi?