Te, jotka tunnistatte pahuuden katseesta
Voisitteko neuvoa minullekin, miten se tehdään?
Aina kun täällä keskustellaan jostain kamalasta murhatapauksessa, monet sanovat, että pahuus näkyy tekijän silmistä. Mutta ellei kyseessä ole jokin mielipuolisesti tuijottava henkilö kuten Charles Manson, minä en yleensä näe silmissä mitää niin erikoista. Minulla on kylläkin Asperger, joten se varmaan vaikuttaa kykyyni lukea silmistä näitä yliluonnollisia viboja, mutta silti se vaikuttaa hyvin oudolta.
Jos nyt katsoo vaikka monien hirvittävien sarjamurhaajien kuvia... niin toki silmistä näkyy "jotain", ja retroaktiivisesti voi sanoa, että katseesta voisi arvata pahuuden, mutta en minä kyllä silti olisi arvannut. Ted Bundy näyttää omahyväiseltä paskiaiselta, mutta omahyväisiä paskiaisia on maailma täynnä, eikä kovin moni heistä ole paha psykopaatti. Jeffrey Dahmerilla on toki kylmä katse, mutta samannäköisiä heppuja näkyy kaupan kassajonossa, ja valtaosa on varmasti ihan tavallisia kilttejä perheenisiä, joilla sattuu olemaan ns. "resting bitchface".
Osaan kyllä sanoa, kenellä on "kylmä katse", mutta esimerkiksi Leigh Lezarkilla on yleensä ihan mielettömän jäätävä katse, enkä usko hänestä kuoriutuvan murhaajaa. Miksi siis Leigh Lezarkilla on vain "kylmä katse", kun taas tällä seinäjokelaisella murhaajatytöllä on AV:n mukaan "paha katse"? Miten silmistä erotellaan kylmyys/ilmeettömyys ja pahuus? Neuvokaa pliis!
Kommentit (88)
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:32"]http://kuvapilvi.fi/k/yjoh.jpg mitä näette näistä silmistä, itse en mitään outoa
[/quote]
Tämä on hyvä esimerkki. Normaalisti katsahtaisin kuvaa ja sanoisin, etten näe pahaa. Mutta kun tietää, jää tuijottamaan, ja yrittää nähdä silmissä pahaa :)
Mun mummi sano että mulla loistaa pahuus silmistä. En ole hänen kanssaan kovin hyvää pataa muutenkaan. Ihan kiltiks ihmiseks itteni tunnen muttah :d
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:39"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:37"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:20"] Mua alko hieman surettaa ku googletin joitain tässä ketjussa mainittuja ihmisiä. Halusin siis nähdä millanen se paha katse on. No, tajusin että mulla on itelläni ihan samanlainen. Oon varmaanki maailman kiltein ja tunteellisin ihminen. Kuvitteleeko nyt ihmiset mut tyylii jossai kadulla nähdessään et "hei tos on psykopaatti!" -13v tyttö Tunteelliset ovat juuri niitä jotka pystyvät tekemään toisille pahaa. [/quote] [/quote] Eli minun pitää eristäytyä neljän seinän sisälle, jotten vahingossakaan tunteellisena ihmisenä, jolla on paha katse, satuta ketään? Ok. -13v tyttö
[/quote]
Huomataan, että olet vielä lapsi ja lapsellinen ja vailla järkeä.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:44"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:39"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:37"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:20"] Mua alko hieman surettaa ku googletin joitain tässä ketjussa mainittuja ihmisiä. Halusin siis nähdä millanen se paha katse on. No, tajusin että mulla on itelläni ihan samanlainen. Oon varmaanki maailman kiltein ja tunteellisin ihminen. Kuvitteleeko nyt ihmiset mut tyylii jossai kadulla nähdessään et "hei tos on psykopaatti!" -13v tyttö Tunteelliset ovat juuri niitä jotka pystyvät tekemään toisille pahaa. [/quote] [/quote] Eli minun pitää eristäytyä neljän seinän sisälle, jotten vahingossakaan tunteellisena ihmisenä, jolla on paha katse, satuta ketään? Ok. -13v tyttö
[/quote]
Huomataan, että olet vielä lapsi ja lapsellinen ja vailla järkeä.
[/quote]
Sori. Tänään on riitelyolo, haluan ymmärtää kaiken tahallani väärin. Ehkä minun pitäisi mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa.
-13v tyttö
Minä näen noissa silmissä mielenterveyshäiriön.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 13:41"]
Ted Bundyn katse kyllä huutaa psykopaattia eikä pelkkää omahyväistä paskiaista. Jos tämä ei ole psykopaatin katse niin ei mikään: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/cc/Ted_Bundy_headshot.jpg
[/quote]
Mutta kun se siinä juuri onkin, että tuo on se kuuluisin kuva Bundysta, koska ilme on siinä kuin psykopaatilla. Mutta Bundy ei näytä kaikissa kuvissa tuolta. Kun katsoo vaikka tätä kuvaa, niin jos tällainen mies tulisi vastaan kadulla, en kyllä hätkähtäisi mitenkään:
http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/01779/bundy-death_1779899c.jpg
Ja toisaalta kyllä useimmista ihmisistä saa outoja kuvia - itsekin näytän passikuvassani ihan psykopaatilta. Jos nyt joutuisin jostain syystä lehtien otsikoihin, ja tuo kuva laitettaisiin lööppiin, niin aivan taatusti kiljuttaisiin kilpaa kuinka "pahuus näkyy silmistä".
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:46"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:44"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:39"] [quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:37"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:20"] Mua alko hieman surettaa ku googletin joitain tässä ketjussa mainittuja ihmisiä. Halusin siis nähdä millanen se paha katse on. No, tajusin että mulla on itelläni ihan samanlainen. Oon varmaanki maailman kiltein ja tunteellisin ihminen. Kuvitteleeko nyt ihmiset mut tyylii jossai kadulla nähdessään et "hei tos on psykopaatti!" -13v tyttö Tunteelliset ovat juuri niitä jotka pystyvät tekemään toisille pahaa. [/quote] [/quote] Eli minun pitää eristäytyä neljän seinän sisälle, jotten vahingossakaan tunteellisena ihmisenä, jolla on paha katse, satuta ketään? Ok. -13v tyttö [/quote] Huomataan, että olet vielä lapsi ja lapsellinen ja vailla järkeä. [/quote] Sori. Tänään on riitelyolo, haluan ymmärtää kaiken tahallani väärin. Ehkä minun pitäisi mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa. -13v tyttö
[/quote]
Mene ja mäkätä mennessäis. Vitsi,vitsi. Joo, vois tehdä sulle hyvää välillä käydä ulkona.
Voi hyvin. Enkä millään pahalla sinulle vastannut.
T: Mies.
Katseet ja eleet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Toisilla on parempi kyky samaistua ja tunnistaa muiden mielenliikkeitä ja aikomuksia (johtuneeko peilisoluista?). Toisaalta "pahoja" ihmisiä (psykopaatteja) on ihan äärimmäisen vähän. Lähes kuka tahansa meistä kykenisi murhaamaan, jos olosuhteet riittävästi riepottelisivat. Ihan tavallisten ihmisten taipumuksesta pahuuteen on aika monta tutkimusta tehty, joista kuuluisin lienee Stanfordin vankilakoe.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:28"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:23"]
Miksi siis Leigh Lezarkilla on vain "kylmä katse", kun taas tällä seinäjokelaisella murhaajatytöllä on AV:n mukaan "paha katse"?
[/quote]
No onpa tosiaan aivan kamalan kylmä katse: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/35/46/c7/3546c7ff4f1606238a4c30580b03b94e.jpg
Mä en kyllä näe mitään kylmää noissa silmissä, paitsi tietysti harmaan värin.
Mun mielestä ilkeät ja kylmät silmät on esimerkiksi Angelina Joliella.
[/quote]
No tuossa kuvassa ei ole kieltämättä mitään erikoista, mutta Leigh Lezarkin lempinimihän on "Princess Coldstare". Kyllä siitä aika kylmäsilmäisiä ja -ilmeisiä kuvia löytyy roppakaupalla. On vähän kuin hänen tavaramerkkinsä.
Minä en tunnista pelkästä kuvasta välttämättä mitään. Mutta ihmisen lähellä tunnistan, se tulee epämääräisenä olona, että pitäisi lähteä pois. Luulen, että siinä yhdistyy paljon asioita, ihmisen nonverbaalinen viestintä, se mistä puhuu ja miten puhuu, katse, ymmärtääkö huumoria jne... Sekä loppuviimeksi se, että olen elänyt puolet elämästäni persoonallisuushäiriöisen ihmisen lähellä - se on vähän kuin homeelle altistuisi: ennen kuin tunnet edes "hajua", tiedät, että joku on vinossa. Esim lapseni koulussa on kaksi opettajaa, joiden uskaltaisin väittää olevan jossain määrin narsisteja. He lähettävät sitä signaalia ollessaan mielyttäviä tai mitä tahansa.
Olen joutunut kohtaamaan elämässäni myös muutaman psykopaatin (ei siis oma arvelu vaan tieto). En heidänkään kohdalla puhuisi erityisesti katseesta vaan kokonaisuudesta.
Angelina Jolie on poikkeuksesllisesti sellainen ihminen, että pelkästä kuvasta tulle olo, että hän on jollain lailla "paha". Mutta pitäisi nähdä livenä, että tietäisi tuleeko sama olo silloinkin.
Taas yksi ketju täynnä matalasti koulutettujen naisten PASKAPUHETTA. Kaikkea sontaa sitä tulee huumoriksi luettuakin.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 13:38"]
Mieti kalan silmiä. Ne ovat tavallaan elottomat. Samalla tavalla psykopaattien silmissä ei näy tunteet. Vrt. Ted Bundy tai Diane Downs.
[/quote] Päin vastoin, juuri psykopaatti osaa esittää hyvinkin tuntevaa ja toisten tunteet huomioivaa ihmistä. Tunteista mitään ymmärtämätön ei pysty ohjailemaan muiden tunteita.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 15:09"]
Minä en tunnista pelkästä kuvasta välttämättä mitään. Mutta ihmisen lähellä tunnistan, se tulee epämääräisenä olona, että pitäisi lähteä pois. Luulen, että siinä yhdistyy paljon asioita, ihmisen nonverbaalinen viestintä, se mistä puhuu ja miten puhuu, katse, ymmärtääkö huumoria jne... Sekä loppuviimeksi se, että olen elänyt puolet elämästäni persoonallisuushäiriöisen ihmisen lähellä - se on vähän kuin homeelle altistuisi: ennen kuin tunnet edes "hajua", tiedät, että joku on vinossa. Esim lapseni koulussa on kaksi opettajaa, joiden uskaltaisin väittää olevan jossain määrin narsisteja. He lähettävät sitä signaalia ollessaan mielyttäviä tai mitä tahansa.
Olen joutunut kohtaamaan elämässäni myös muutaman psykopaatin (ei siis oma arvelu vaan tieto). En heidänkään kohdalla puhuisi erityisesti katseesta vaan kokonaisuudesta.
Angelina Jolie on poikkeuksesllisesti sellainen ihminen, että pelkästä kuvasta tulle olo, että hän on jollain lailla "paha". Mutta pitäisi nähdä livenä, että tietäisi tuleeko sama olo silloinkin.
[/quote]
Oho, tuosta tunnistatko sarjamurhaajan -testistä tunnistin kaikki sarjamurhaajat (huom eivät aikaisemmin tuttuja kuvia minulle!) ja vain yksi tietokoneohjelmoija meni väärin arvioiduksi eli sain 9/10. En tiedä oliko sattumaa vai pitääkö mun nyt perua edellinen puheeni ja todeta, että pelkällä kuvallakin tunnistan ?
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:31"]
Yleensä psykopaatit ja massamurhaajat ovat hyvin miellyttäviä ja valloittavia ihmisiä. Heistä pidetään. Joten olisin enemmän varuillani hurmaavan ihmisen seurassa, jos vähänkin epäilyttäisi. Kun ihminen vaikuttaa kivalta, monen luontainen varovaisuus tai järki saattaa pettää ja menee mm. tilanteeseen johon ei menisi epäsosiaalisen ja kummallisen oloisen tyypin kanssa.
Se, että näissä tunnetuissa "hulluissa" näkee jotain pahuutta johtuu ihmisen mielikuvituksesta, kun sen asian tietää.
[/quote]
Mä olen itse as monta kertaa näiden lumovoimaisten tyyppien lähellä ollut ihan tajuttoman varuillani ja saanut lokaa niskaani toisilta kun olen niin nihkeä. Lopulta kun lumovoiman salat tulee julki, kaikki ihmettelevät mikseivät älynneet varoa. Jokin pieni juttu tai pilkahdus näkyy näiden tyyppien silmissä silloin kun he kuvittelevat ettei kukaan näe tai huomaa.
Mitä alapeukuttamista on viestissä nro 80? Sain 9/10 enkä tiedä miksi.
Sain testistä 10/10 mutta en silti väitä tuntevani kuvan perusteella. Aika moni noista murhamiehistä on tuttuja naamoja.
Näen pahuutta kaikkien silmissä ja sen takia murhaan niin paljon kuin ehdin, etteivät ehdi satuttamaan muita.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:08"]
Mä olen aika hyvä lukemaan ihmisiä, usein kuitenkin ylitulkitsen myös. Olen selittänyt sen itselleni niin, että keskityn enemmän nonverbaaliseen viestintään, kuin siihen mitä ihminen sanoo. Tahdosta riippumaton viestintä, jotkut tunteet näkyvät esim. vain sekunnin sadasosia ihmisten kasvoilla.
Eli mielestäni pahuutta ei voi lukea katseesta, vaan kasvojen ilmeestä.
[/quote]
"Katse" koostuu myös kasvolihasten tuottamasta ilmeestä. Mikroilmeet eivät kerro sinulle mitään toisesta ihmisestä, ellet nimenomaisesti ole tarkkaillut hänen verbaalista viestintää kontekstissaan. Lisäksi sinun pitäisi kyetä tulkitsemaan, mitä tietyt reaktiot tarkottavat juuri tälle ihmiselle ja mitä se merkitsee. Intuitiivisesti voimme toki saada tietoa, jonka avulla voi reagoida terveesti esimerkiksi ristiriitaan mikroilmeissä ja henkilön muussa käyttäytymisessä.