Te, jotka tunnistatte pahuuden katseesta
Voisitteko neuvoa minullekin, miten se tehdään?
Aina kun täällä keskustellaan jostain kamalasta murhatapauksessa, monet sanovat, että pahuus näkyy tekijän silmistä. Mutta ellei kyseessä ole jokin mielipuolisesti tuijottava henkilö kuten Charles Manson, minä en yleensä näe silmissä mitää niin erikoista. Minulla on kylläkin Asperger, joten se varmaan vaikuttaa kykyyni lukea silmistä näitä yliluonnollisia viboja, mutta silti se vaikuttaa hyvin oudolta.
Jos nyt katsoo vaikka monien hirvittävien sarjamurhaajien kuvia... niin toki silmistä näkyy "jotain", ja retroaktiivisesti voi sanoa, että katseesta voisi arvata pahuuden, mutta en minä kyllä silti olisi arvannut. Ted Bundy näyttää omahyväiseltä paskiaiselta, mutta omahyväisiä paskiaisia on maailma täynnä, eikä kovin moni heistä ole paha psykopaatti. Jeffrey Dahmerilla on toki kylmä katse, mutta samannäköisiä heppuja näkyy kaupan kassajonossa, ja valtaosa on varmasti ihan tavallisia kilttejä perheenisiä, joilla sattuu olemaan ns. "resting bitchface".
Osaan kyllä sanoa, kenellä on "kylmä katse", mutta esimerkiksi Leigh Lezarkilla on yleensä ihan mielettömän jäätävä katse, enkä usko hänestä kuoriutuvan murhaajaa. Miksi siis Leigh Lezarkilla on vain "kylmä katse", kun taas tällä seinäjokelaisella murhaajatytöllä on AV:n mukaan "paha katse"? Miten silmistä erotellaan kylmyys/ilmeettömyys ja pahuus? Neuvokaa pliis!
Kommentit (88)
Tarkoitatkohan minua? Törmäsin työpaikan käytävällä ihmiseen, johon olen ollut jo pidempään salaa järjettömän ihastunut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme samassa tilassa aivan kahdestaan, muuten ympärillä on aina muita ihmisiä. Olen normaalisti aina ystävällinen ja sanavalmis, mutta sillä hetkellä vain tuijotin häntä useamman sekunnin ajan kuin Saatanan palvoja.
Kun olin saanut kasvoilleni mahdollisimman järjestäytyneen ja hillityn katseen, niin tajusin alaleukani roikkuvan melkein rinnassa, joten väänsin suupieleni jonkinmoiseen hymyyn. En kuitenkaan ehtinyt siinä samalla koordinoida silmälihaksiakin, joten ilmeeni vaikutti varman teennäiseltä ja katseeni kylmältä. Unohdin myös tervehtiä häntä.
Sellainen mollottava tyhjä katse.Tai sitten jotakin naisista lähtevä ilkeä katse.
Entisellä peruskoulun opettajallani oli tuollainen pistävä psyko-katse. Mies oli täysi sosiopaatti
Toissapäivän uutisissa tuohtuneen Sipilän silmistä näkyi samanlainen katse, kun häneltä vaadittiin selityksiä rikotuille vaalilupauksille.
Kunhan vain kuvittellaan näkevänsä.
Hankala seöittää tätä asiaa assille.
Putin on hyvä esimerkki. Silmistä näkee, että ketään ei ole kotona. Tunteeton, kylmä ja kuollut katse.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:29"]
Hankala seöittää tätä asiaa assille.
[/quote]
No selitä kuten selittäisit kenelle tahansa ei-assille, katsotaan jos oppisin sitä kauttakin jotain :)
Tunnen pahoinvointia, oksettavaa fyysistä oloa ja tuntuu aivan kun pala olisi tarttunut kurkkuun kun on pahan ihmisen lähellä.
Yleensä psykopaatit ja massamurhaajat ovat hyvin miellyttäviä ja valloittavia ihmisiä. Heistä pidetään. Joten olisin enemmän varuillani hurmaavan ihmisen seurassa, jos vähänkin epäilyttäisi. Kun ihminen vaikuttaa kivalta, monen luontainen varovaisuus tai järki saattaa pettää ja menee mm. tilanteeseen johon ei menisi epäsosiaalisen ja kummallisen oloisen tyypin kanssa.
Se, että näissä tunnetuissa "hulluissa" näkee jotain pahuutta johtuu ihmisen mielikuvituksesta, kun sen asian tietää.
Voisin muuten kuvitella, että assi olisi enemmän suojassa näiltä hurmureilta. Jos on itse vähän epäsosiaalinen eikä osaa esim. flirttailla - tai mielistely tai kehuminen ei osu eikä uppoa niin assi ja vastaava voi luiskahtaa psykopaatin otteesta ärsyttävän kepeästi ;)
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:31"]Tunnen pahoinvointia, oksettavaa fyysistä oloa ja tuntuu aivan kun pala olisi tarttunut kurkkuun kun on pahan ihmisen lähellä.
[/quote] Sama! Silmistä huomaa sillä tavalla, että paha ihminen katsoo kohti mutta tuntuu että katse menee ikäänkuin "lävitse". Katse on tyhjä ja eleet ja katse eivät synkkaa keskenään. Esim hymyillessä silmän alueen lihakset eivät ole mukana ja sama katse on koko ajan. Kauhean hankala selittää. Hyvänä esimerkkinä on esim Breivik ja se Seinäjoen tyttö.
Kyllä minä ainakin huomaan esim. Kadulla vastaantulijoista, että kenellä viiraa ja kenellä ei. Toki ei kaikista näy päälle päin kaikki, mutta jos on vähänkin pimee sillä tavalla, että sen näkee ulospäin, niin huomaan sen.
Esim. Baareissakin erottaa aika nopeasti kuka on väkisin miestä etsivä hullu takertuja, joka kykenksi lähes mihin tahansa.
Kuvistakin näkee helposti kenellä viiraa. Silmät paljastaa pahuuden ja sekopäisyyden.
Onko Seinäjoen tyttöstä kuvia jossain?
Näitä karkeita ja mustavalkoisia tulkintoja esittänee se sama sakki joka uskoo horoskooppeihin, uskoo näkijöihin, uskoo suodattamatta kaiken sensaatiohakuisen kuulemansa juoruilun, etenkin silloin jos se on pahansuopaa, harrastaa sosiaalisella paineella ohjailua, manipuloi ryhmässä voimakkaasti, on mukarohkea räkyttäjä kanalaumassa, mutta yksin pelkkä nurkkaan sysätty pienoinen ekstrovertti, joka ei siedä itseään eikä viihdy yksin jne. Eli se höynin osa naisista, ei nyt millään pahalla...
Mä tunne pahaa oloa etäisyyden päästä esim. sama sali ta ipuhelimen toisesta päästä. Usein ihminen on tuntematon eikä keskenämme ole mitään, joka voisi antaa syytä tuntea noin. Tunne on ollut oikeassa. Päällepäin ei näy. Eli vaan tunnen tosi vahvana ettei kaikki ole hyvin.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:31"]Tunnen pahoinvointia, oksettavaa fyysistä oloa ja tuntuu aivan kun pala olisi tarttunut kurkkuun kun on pahan ihmisen lähellä. [/quote] Sama! Silmistä huomaa sillä tavalla, että paha ihminen katsoo kohti mutta tuntuu että katse menee ikäänkuin "lävitse". Katse on tyhjä ja eleet ja katse eivät synkkaa keskenään. Esim hymyillessä silmän alueen lihakset eivät ole mukana ja sama katse on koko ajan. Kauhean hankala selittää. Hyvänä esimerkkinä on esim Breivik ja se Seinäjoen tyttö.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 11:42"]
Kyllä minä ainakin huomaan esim. Kadulla vastaantulijoista, että kenellä viiraa ja kenellä ei. Toki ei kaikista näy päälle päin kaikki, mutta jos on vähänkin pimee sillä tavalla, että sen näkee ulospäin, niin huomaan sen. Esim. Baareissakin erottaa aika nopeasti kuka on väkisin miestä etsivä hullu takertuja, joka kykenksi lähes mihin tahansa. Kuvistakin näkee helposti kenellä viiraa. Silmät paljastaa pahuuden ja sekopäisyyden.
[/quote]
Sinä se tässä sekopäiseltä vaikutat.
Mä on eri mieltä. Toki on pinnallisia liitäjiä, jotka eivät mistään mitään tiedä ja juoruilevat mm. näillä palstoilla(ilman ko kriittistä ajattelua tai tietoista). Itse en näe muita olioita, enkeleitä,yjsisarvisia.. yms, mutta tunnen pahan/oudon/erilaisen energian ihmisissä etäisyyden päästä.
Ei sitä voi katseesta nähdä. Kuten heti jo vastattiinkin, helppoa kuvitella näkevänsä.
Kaikki tietää Putini --> a vot, katse on pahan ihmisen. Sama henkilö vain vähän ujona ja estyneenä, mutta tehnyt hyvää ja olisi hyvä, kaikki näkisivät katseenkin aivan toisin.
Pahan katse on sellainen tyhjä. Tunnistan vaimonhakkaajat silmistä.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 14:32"]
http://kuvapilvi.fi/k/yjoh.jpg mitä näette näistä silmistä, itse en mitään outoa
[/quote]
Ihan normaaleilta, jopa lempeän puoleisilta silmiltä näyttää. Myös nuo Ted Bundyn kuvat, näyttää ihan tavalliselta vekkulilta mieheltä.
Aika naiivia kuvitella näkevänsä pahuuden, silloin joutuu helposti itse uhriksi kun se kiltin näköinen ja oloinen onkin paha.
Seinäjokelaistytöllä on kyllä vähän ilkeän puoleinen katse, mutta niin on joillain kilteilläkin.