Mikä siinä lahjatoiveiden noudattamisessa on niin vaikeaa?
Tytär valmistui vaatetusalalta. Hän ei osannut sanoa muuta lahjatoivetta kuin rahan, koska aikoo ostaa teollisuusompelukoneen. Kerroin tämän jokaiselle, joka kysyi lahjatoiveita, kaikki vieraat eivät kysyneet. Ja mitä tulikaan lahjaksi heiltä, joille toive kerrottiin? Käytöksen kultainen kirja, kaksi ompelukoneliikkeen lahjakorttia (molemmat eri liikkeisiin, kumpikaan ei myy teollisuuskoneita) ja kangaskaupan lahjakortti. Onneksi suurin osa toi rahaa, myös heistä jotka eivät kysyneet toiveita. No, tyttö saa kyllä koneensa. Sovimme, että annan toisen lahjakortin summan rahana ja ostan sillä itselleni uuden tavallisen koneen, tyttö saa minun vanhani napinläpien tekoon ja mitä mutua käyttöä sillä oli.
Mutta mikä siinä on niin vaikeaa noudattaa lahjatoivetta, kun rahan käyttökohdekin oli tiedossa. Ärsyttää, myönnetään.
Kommentit (189)
Rahalla on aina käyttöä, kenelle ei ole rahalla käyttöä? Jos jollain on ylimääräistä tai heittää sitä roskiin, niin ilmottaudun tarvitsevaksi. :) Voin laittaa mailiosoitetta tänne, miten saada yhteys minuun. Tai sitten voi tulla kanssani kauppaan maksajaksi, ei mennä Alkoon. Jos niin ajattelisi, että raha lahjana menisi kurkusta alas, sitä ei voisi siksi antaa, pitäisi työstä lakata maksamasta palkkaa, ettei tule vaaraa kaljastoksien tekoon. Samoin kaikki tuet voi lopettaa.
Lahjakorteissa on se ongelma, että tarvetta ei välttämättä ole tietylle tavaralle tai palvelulle. Myytyä niitä ei välttämättä saa, vaikka tarjoaa halvemmalla, tarjontaa noissa on, kts. tori.fi. Kun jäävät käyttämättä, menevät roskiin. Meillä on jatkuvana riesana saadut lahjakortit, mm. teatteriin, leffalippuja ja sitten noita, missä vapaa-ajan huvituksiin on vaihtoehtoja, mutta tarjonta ei ole paikkakunnallamme. Ne jäävät käyttämättä, unohtuu ja käyttöpäivät menee -roskiin. Harmittaa ihan vietävästi, miksi ihmiset noita ostavat. Raha kyllä meille kelpaisi, en pahisi pahakseni jos pikkasen arki helpottuisi. Olemmeko ainoita, joille samoin käynyt?
189 jatkaa, eli nämä elämyslahjakortit ovat melkoisen ongelmallisia https://www.greatdays.fi/?gclid=CK7Bif3a7sUCFQTecgod5i8Aaw
Kuulostaa mielenkiintoiselta lahjalta, todellisuus sitten vähän muuta. Tarjontaa ei välttämättä ole paikkakunnallasi, mikä kiinnostaisi. Kun kortti on tietylle summalle ostettu, esim. 50 euroa, se riittää harvaan elämykseen, rallirataan kyllä: ). Jos valikoimissa on jotain, mikä kiinnostaisi, mutta se on kalliimpi, maksat itse väkisin lisää siitä, että kortti tulisi käytettyä.
Lahjakorteista on tullut kauppaiden rahasampoja. Ymmärrän kyllä, että jos lahjakorttia toivoo johonkin tiettyyn liikkeeseen tai palveluun, on se ihana lahja. Mutta sitten on tämä toinen puoli, kun ei toivo lahjakortteja. Anoppini tykkää kielloista huolimatta ostella lahjakortteja ja moni palveluntuottaja onkin varmaan tyytyväinen tästä sijoittajasta ilman vastinetta.: )
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:09"]
Ehkä se käytöksen kultainen kirja tulee perheessä tarpeeseen, ap? :D Lahjatoive != pakko/velvollisuus...
On kyllä melkoisen kummallinen alalla työskentelevä, ellei tarvitse teollisuusompelukoneen lisäksi yhtään mitään muuta, pientä työkalutilpehööriä on minulla ainakin nurkat täynnä ja mistäs muualta niitä saakaan kuin ompelukoneliikkeistä...
Vai meinasitko, että alalla työskentelevä ostaa vain TEOLLISUUSsaksia, TEOLLISUUSmittanauhoja, vain TEOLLISUUSompelukoneeseen sopivia lankoja, TEOLLISUUSnappeja/neppareita/vetoketjuja... ?
[/quote]
Mikä olet koulutukseltasi taukki? Kun et ammattialaa tunne, niin älä siitä huutelekaan.
[/quote]
ompelija :-D sellainen, jolla on käytöstavat kiitos kotikasvatuksen.
[/quote]
Mutta et varmaan ole töitä tehnyt alalla, tai jos olet niin tehtaassa? Tehdas ei liene sinun, etkä tiedä mistä ammattilaisvälineet hankitaan. Selventää, kun puhut teollisuussaksista, etkä vaatturin saksista. Teollisuus-sanaa viljelet, tuota termiä kai käytetään vain tehtaissa?
[/quote]
juu en, vain viimeiset 20v olen toiminut yrittäjänä ja ompelijana. Ei mulla varmaan ole sitten minkäänlaista käsitystä tästä alasta... :-D teollisuus-sanaa tungin joka rakoon siksi, kun tuo ap:n aloitus vaikutti niin idiootilta: tytär haaveilee teollisuuskoneesta ja loukkaantuu kun saa lahjakortteja tavallisia ompelukoneita myyviin liikkeisiin. Ostais vaikka nappeja ja vetskareita koko lahjakortin edestä, tai pimppais äitinsä koneen paremmaksi.
[/quote]
pakko vielä täsmentää: 20 vuotta alalla enkä kertaakaan ole tätä ennen kuullut kenenkään nipottavan vaatturin saksista. Kaipa se työkalu kuitenkin valitaan kankaan mukaan, mulla ainakin on eri kankaille kullekin oman tyyppiset saksensa. ;-)
[/quote]
Tämä selventää paljon, hyvä kun kerroit. Ajat ovat 20 vuodessa huimasti muuttuneet, alan koulutuksessakin. Ymmärräthän sen. Sitä ihmettelen, miksi yrittäjänä ostat tarvikkeita ompelukoneliikkeestä? Miksi maksat kuluttajahinnan tarvikkeista (vaikkakin olisi joku ale% yrittäjille), kun yrittäjänä sinulla olisi mahdollisuus saada suoraan ne muualta huomattavasti edullisemmin? Ennen vanhaan ei alan kouluissa ollut tietoa, mistä materiaaleja niin voisi hankkia. Johtui siitäkin, että tomittajia ei niinkään ollut. Nykyajan koulutuksissa materiaalihankintoihin ohjataan, tietoa jaetaan niin opetuksessa, kuin oppilaiden kesken. Sekään ei riitä alalla, itsestä kiinni.
Ihmettelen suuresti, että jos todella olet alalla, miten voit suhtautua noin ikävästi ja törkeästi nuoren polven haluun lähteä alalle. Jos olisit normaali, olisit varsin otettu alan ihmisena ja kannustava tuon tytön tulevaisuutta kohtaan, myös teollisuussaumurinn hankintaa koskien. Normaali alan ihminen ymmärtää, että tyttö haluaa kerätä pääomaa konetta varten.
Terve ihminen ymmärtää toisen tavoitteet, eikä tuputa toiselle väkisin sellaista, mitä toinen ei halua.
Yrittäjän ominaisuuksiin kuuluu hyvät tavat, mielestäni sinulla niitä ei ole. En edes usko, että olet alan yrittäjä, tai sitten olet ollut, kunnes asiakkaat ovat kaikonneet. Ei ihme.
Surullista, että alan ihminen on täällä yrittänyt murskata tytön teollisuussaumurin hankinta haaveita. Pääasia, että tämä selvisi, minkälainen ihminen siellä huutelee. Toivon tytölle suurimmissa määrin menestystä, sinnikkyyttä ja iloa, niin teollisuussaumurin hankintaan, kuin elämäänsä. Fiksu tyttö on, fiksu on äitinsäkin.
Sinua mukamas alan yrittäjä häpeän! Olet ainoa alallasi, toivon todella.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:43"]

Ap:n tyttöhän ei havitellut saumuria vaan ilmeisesti tavallista lukkotikkikonetta, mutta muuten allekirjoitan tämän täysin. Tällä alalla kyllä kohtaa kaikenlaisia itseään täynnä olevia hapannaamoja, ehkä tuo 20 vuotta alalla ollut o yksi heistä.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:43"]
Ihmettelen suuresti, että jos todella olet alalla, miten voit suhtautua noin ikävästi ja törkeästi nuoren polven haluun lähteä alalle. Jos olisit normaali, olisit varsin otettu alan ihmisena ja kannustava tuon tytön tulevaisuutta kohtaan, myös teollisuussaumurinn hankintaa koskien. Normaali alan ihminen ymmärtää, että tyttö haluaa kerätä pääomaa konetta varten.
Terve ihminen ymmärtää toisen tavoitteet, eikä tuputa toiselle väkisin sellaista, mitä toinen ei halua.
Yrittäjän ominaisuuksiin kuuluu hyvät tavat, mielestäni sinulla niitä ei ole. En edes usko, että olet alan yrittäjä, tai sitten olet ollut, kunnes asiakkaat ovat kaikonneet. Ei ihme.
Surullista, että alan ihminen on täällä yrittänyt murskata tytön teollisuussaumurin hankinta haaveita. Pääasia, että tämä selvisi, minkälainen ihminen siellä huutelee. Toivon tytölle suurimmissa määrin menestystä, sinnikkyyttä ja iloa, niin teollisuussaumurin hankintaan, kuin elämäänsä. Fiksu tyttö on, fiksu on äitinsäkin.
Sinua mukamas alan yrittäjä häpeän! Olet ainoa alallasi, toivon todella.
[/quote]
Haha, you must be joking, right? :D
Valmistunut sai lahjaksi kangaslahjakortin ja ompelukoneliikkeen lahjakortteja, ja sinusta poloiselle tyttöparalle on väkisin tuputettu jotain, mitä ei halua?
Ei haloo, tosissaanko sä luulet ihmisillä olevan intoa ja aikaa ihan vaan ilkeilläkseen tulla valmistujaisjuhliin kera lahjan, joka olisi mahdollisimman epämiellyttävä saajalleen? Oletko vähän sekaisin?
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 20:49"]Pointtini oli se, etten ymmärrä ihmisiä, jotka toiveen kysymisen jälkeen silti hankkivat jotain aivan päinvastaista tai ihme tilpehööriä. Ei siinä haluta juhlittavaa ilahduttaa, vaan tuputtaa jotain omaan tyyliin sopivaa. Sitä ihmettelen. T. Nro 119, N21
[/quote]
Miten tuota nyt on niin vaikea ymmärtää? Kysyjä on voinut olla vaikka sitä mieltä, että rahan antaminen ei ole suotavaa, ja koska ap tyttärineen ei ole selvästi kieltänyt tuomasta mitään muuta, niin hän on sitten antanut lahjakortin.
Sinusta voi toki olla naurettavaa tai vanhanaikaista ajatella, että rahaa ei saisi antaa, mutta siinä tullaankin sen kysymyksen äärelle, että hyväksytkö toisen ihmisen mielipiteen vai et. Jos sinun on (rahanhimossasi) pakko kutsua vieraita, joita et tunne hyvin ja jotka eivät tunne sinua, niin sitten saat luvan ilahtua niistä lahjoista, mitä tuodaan.
Menee kyllä aika hävyttömäksi, jos lahjakorttiakin pidetään nykyään tilpehöörinä, kuten sinä asian ilmaiset.
Vieraat ovat tulleet juhlimaan tyttären valmistumista ja ovat käyttäneet siihen aikaansa, sekä rahaa lahjoihin, joiden ovat todella ilmeisesti ajatelleet olleen sopivia juuri kyseiseen ammattiin valmistuvalle. He eivät varmaankaan olleet samaa ammattikuntaa kun eivät tienneet että ompelukoneliike ei kelpaa ammattilaiselle. Jos se asia olisi ollut kaikille päivänselvää, olisiko se ollut osoitus siitä, että ammattioppi on ollut nyt valmistuneelle ihan turhaa triviaa. Mietipä ap sitä.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:19"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 21:10"]
Kerroin tämän jokaiselle, joka kysyi lahjatoiveita, kaikki vieraat eivät kysyneet. Ja mitä tulikaan lahjaksi heiltä, joille toive kerrottiin? Käytöksen kultainen kirja, kaksi ompelukoneliikkeen lahjakorttia (molemmat eri liikkeisiin, kumpikaan ei myy teollisuuskoneita) ja kangaskaupan lahjakortti.
[/quote]
Kylläpä sinä jaksoit pitää kirjaa siitä, että juuri ne, jotka kysyivät, eivät rahaa antaneet. Toivat kuitenkin (kirjaa lukuunottamatta) aiheeseen liittyviä lahjoja. Ilmeisesti se ei olisi haitannut yhtään, jos olisivat tuoneet jotain aivan muuta ja täysin tarpeetonta.
[/quote]
Jätitpä näppärästi kopioimatta aloituksen seuraavan lauseen: Onneksi suurin osa toi rahaa, myös heistä jotka eivät kysyneet toiveita.
Onneksi ap:n tytär saa koneensa. Onnittelut näin virtuaalisesti, muistan vieläkin miten hienolta oma teollisuuskone tuntui vaikka siitä puuttuikin monta koulun koneista löytynyttä hilavitkutinta.
[/quote]
Kopioin nyt kaiken, ja jos joku valittaa ylipitkistä lainauksista, niin otat sen sitten syyksesi, eikö niin?
Et ilmeisesti ymmärtänyt viestini sisältöä. Jätin pois lauseen "suurin osa toi rahaa", koska se oli tarpeeton. Halusin kiinnittää huomiota siihen, että ap:ta ei jostain syystä haitannut ne ihmiset, jotka eivät kysyneet, mutta toivat kuitenkin vääränlaisia lahjoja. Mehän siis tiedämme, että kaikki muu kuin raha oli väärin.
Lause "suurin osa toi rahaa" sisältää tiedon, että kaikki eivät tuoneet rahaa, joten tytär on saanut muutakin vastenmielistä tavaraa kuin lahjakortit ja kirjan. Olisi ollut tasapuolista valittaa myös niistä, sillä loppujen lopuksi ei ole väliä, onko toiveita kysytty vai ei, jos kaikki muu kuin raha on väärin.
Mutta provohan tämä oli, ei sen puoleen.
Jos kysyy lahjatoiveita, olisi kohteliasta myös kunnioittaa sitä. Mutta raha on mielestäni todella huono lahjatoive ainakaan ainoana toiveena. Pelkän rahan antaminen on jotenkin epähenkilökohtaista ja minusta jotenkin töykeätä. Rahasta ei koskaan tiedä minne se menee, se voidaan vaikka ryypätä alas kurkusta. Kiva lahja. Rahaa voi pyytää lähimmiltä sukulaisilta, mutta ei muilta. On todella kummallista, jos lapselle ei kelpaa muu kuin raha. Ja ilmeisesti suurin osa kuitenkin antoi rahaa, pari lahjakortti ja yksi kirja oli "väärin", olipas kamalaa.. Luulisi, etä lahjakorteilla saisi jotain ostettua. Voihan ne yrittää myös myydä. Lahjakorteissa kuitenkin oli ihan ajatusta takana. Luulisi, että olisi voinut pyytää lahjakortteja vaikka vaatelikkeisiin, tai johonki yleistavarataloon kuten Stockmanniin, jos asuu alueella jossa niitä on, leffalippuja, lahjakortti teatteriin tms. Jos esittää lahjaTOIVEEN olisi kohteliasta ehdottaa paria oikeata kohdetta ja sanoa, että jos ei muuta keksi niin rahaa tarkoitusta X vartena tai pyytää suoraan lahjakorttia liikkeeseen Y.