Mikä siinä lahjatoiveiden noudattamisessa on niin vaikeaa?
Tytär valmistui vaatetusalalta. Hän ei osannut sanoa muuta lahjatoivetta kuin rahan, koska aikoo ostaa teollisuusompelukoneen. Kerroin tämän jokaiselle, joka kysyi lahjatoiveita, kaikki vieraat eivät kysyneet. Ja mitä tulikaan lahjaksi heiltä, joille toive kerrottiin? Käytöksen kultainen kirja, kaksi ompelukoneliikkeen lahjakorttia (molemmat eri liikkeisiin, kumpikaan ei myy teollisuuskoneita) ja kangaskaupan lahjakortti. Onneksi suurin osa toi rahaa, myös heistä jotka eivät kysyneet toiveita. No, tyttö saa kyllä koneensa. Sovimme, että annan toisen lahjakortin summan rahana ja ostan sillä itselleni uuden tavallisen koneen, tyttö saa minun vanhani napinläpien tekoon ja mitä mutua käyttöä sillä oli.
Mutta mikä siinä on niin vaikeaa noudattaa lahjatoivetta, kun rahan käyttökohdekin oli tiedossa. Ärsyttää, myönnetään.
Kommentit (189)
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:20"]Tätä lahjoista valittamista on ollut ihan liikaa palstalla nyt. Mikä sivistymättömyyden epidemia Suomeen on pesiytynyt? Tympeää ja moukkamaista.
[/quote]
Toinen peukku väärässä paikassa.
Muuhun en sano yhtään mitään, mutta Käytöksen kultaisen kirjan antaminen lahjaksi on kyllä huonoa käytöstä! :D
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:18"]Asiasta ei kannata muuta sanoa kuin sen, että lahjasta valittaminen on aina sopimatonta. Mistä tahansa lahjasta. End of story!
[/quote]
Tämä. Ehkei se Kultaisen käytöksen kirja ollutkaan paskempi lahja.... Uskomattomia moukkia täällä. Toiset ovat halunneet ilahduttaa lahjalla luullen sen olevan sopiva, ja ap vetää itkuraivarit. Ok.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:21"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:18"]
Asiasta ei kannata muuta sanoa kuin sen, että lahjasta valittaminen on aina sopimatonta. Mistä tahansa lahjasta. End of story!
[/quote]
Sanoiko ap valittaneensa lahjan antajille? Ei sanonut. End of story.
[/quote]
Ei mitään väliä missä ja kenelle valittaa. Se on silti sivistymätöntä. End Of Story.
Käytöksen kultainen kirja on hyvä lahja ja valitettavaa, että sitä vähiten arvostavat juuri ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat.
Mua ainakin ärsyttää saada lahjaksi kaikenmaailman kipposta ja kupposta - kohta kymmenen vuotta omillaan asuneena minulla on jo astioita - raha ja lahjakortit parhaita lahjoja.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:09"]
Ehkä se käytöksen kultainen kirja tulee perheessä tarpeeseen, ap? :D Lahjatoive != pakko/velvollisuus...
On kyllä melkoisen kummallinen alalla työskentelevä, ellei tarvitse teollisuusompelukoneen lisäksi yhtään mitään muuta, pientä työkalutilpehööriä on minulla ainakin nurkat täynnä ja mistäs muualta niitä saakaan kuin ompelukoneliikkeistä...
Vai meinasitko, että alalla työskentelevä ostaa vain TEOLLISUUSsaksia, TEOLLISUUSmittanauhoja, vain TEOLLISUUSompelukoneeseen sopivia lankoja, TEOLLISUUSnappeja/neppareita/vetoketjuja... ?
[/quote]
Mikä olet koulutukseltasi taukki? Kun et ammattialaa tunne, niin älä siitä huutelekaan.
[/quote]
ompelija :-D sellainen, jolla on käytöstavat kiitos kotikasvatuksen.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:51"]

Mutta et varmaan ole töitä tehnyt alalla, tai jos olet niin tehtaassa? Tehdas ei liene sinun, etkä tiedä mistä ammattilaisvälineet hankitaan. Selventää, kun puhut teollisuussaksista, etkä vaatturin saksista. Teollisuus-sanaa viljelet, tuota termiä kai käytetään vain tehtaissa?
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:26"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:13"]
Me hankittiin noita saksia, nuppineuloja, mittanauhoja ja muuta tilpehööriä jo opiskelun alkuvaiheessa, osa koulun kautta yhteistilauksina. Lankojakin oli kotiin kertynyt jo vaikka kuinka paljon.
[/quote]
Mutta kulutustavaraahan nuo ovat. Hyvälaatuiset sakset kestävät pitkään, mutta mulla kuluu nuppineulapuntti jos toinenkin vuodessa, pari mittanauhaakin rispaantuu/menee hukkaan jne. Tietysti jos niitä säilyttää kaapissa, se onkin jo toinen juttu. Lankoja kuluu ommellessa, mutta saa olla erittäin erikoinen ompelija, ettei ompelukoneliikkeestä itselleen mitään löydä. Missä tuppukylässä ompelukoneliike ei myy mitään muuta kuin ompelukoneita ilman mitään aiheeseen liittyvää? Härreguud...
[/quote]
Härreguud, sulle juu, tässä vähän faktaa: vaatetusalan opiskelijoilla on ennen valmistumistaan jotain työvälineitä, koska niitä on tilattu koulun kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koulu ei osta välineitä ompelukoneliikkeestä, vaan tukusta tai maahantuojalta, jolla valikoimissa ammattilaisvälineitä. On olemassa myös yrityksiä, joista löytyy ammattilaisvälineita, niitä en tässä ala luettelemaan. Myyvät sekä yrityksille, että yksityisille. Lyhyesti; ompelukoneliikkeissä oleva tarjonta ei kohtaa ammattilaisten tarpeita.
On aivan sama, miten kelläkinn kuluu nuppineulat tai mittanauhat, siitä ei ole kysymys. (osta Prymin professional mittanauha, tai tilaa Saksasta). Kysymys on siitä että lahjaksi oli toivottu rahaa, ei lahjakortteja, eikä tavaroita. Ja helvetinmoinen ongelma näemmä on tällä palstalla joidenkin ymmärtää, että miksi sitä rahaa oli toivottu. Siis vain että MIKSI!
[/quote]
Tirsk... Ne perustyövälineet jokaisella ompelijalla eli ne kaikki kuluvat: liidut, mitat, sakset, neulat jne. eivät eroa ompelukoneliikkeestä ostettuna yritystukkurin tuotteista, sillä ne tukkurit myyvät myös ompelukoneliikkeille. Teollisuuskoneet ovatkin sitten asia erikseen, mutta pointti olikin ettei tää ap:n imbesilli jälkikasvu tätä tajua. Mut ehkä se haluaakin nupparinsa ja saksensa kullattuina ja vaatturinliitunsa sävy sävyyn ompeluateljeensa greigen kokolattiamaton kanssa.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:09"]
Ehkä se käytöksen kultainen kirja tulee perheessä tarpeeseen, ap? :D Lahjatoive != pakko/velvollisuus...
On kyllä melkoisen kummallinen alalla työskentelevä, ellei tarvitse teollisuusompelukoneen lisäksi yhtään mitään muuta, pientä työkalutilpehööriä on minulla ainakin nurkat täynnä ja mistäs muualta niitä saakaan kuin ompelukoneliikkeistä...
Vai meinasitko, että alalla työskentelevä ostaa vain TEOLLISUUSsaksia, TEOLLISUUSmittanauhoja, vain TEOLLISUUSompelukoneeseen sopivia lankoja, TEOLLISUUSnappeja/neppareita/vetoketjuja... ?
[/quote]
Mikä olet koulutukseltasi taukki? Kun et ammattialaa tunne, niin älä siitä huutelekaan.
[/quote]
ompelija :-D sellainen, jolla on käytöstavat kiitos kotikasvatuksen.
[/quote]
Mutta et varmaan ole töitä tehnyt alalla, tai jos olet niin tehtaassa? Tehdas ei liene sinun, etkä tiedä mistä ammattilaisvälineet hankitaan. Selventää, kun puhut teollisuussaksista, etkä vaatturin saksista. Teollisuus-sanaa viljelet, tuota termiä kai käytetään vain tehtaissa?
[/quote]
juu en, vain viimeiset 20v olen toiminut yrittäjänä ja ompelijana. Ei mulla varmaan ole sitten minkäänlaista käsitystä tästä alasta... :-D teollisuus-sanaa tungin joka rakoon siksi, kun tuo ap:n aloitus vaikutti niin idiootilta: tytär haaveilee teollisuuskoneesta ja loukkaantuu kun saa lahjakortteja tavallisia ompelukoneita myyviin liikkeisiin. Ostais vaikka nappeja ja vetskareita koko lahjakortin edestä, tai pimppais äitinsä koneen paremmaksi.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:04"]

pakko vielä täsmentää: 20 vuotta alalla enkä kertaakaan ole tätä ennen kuullut kenenkään nipottavan vaatturin saksista. Kaipa se työkalu kuitenkin valitaan kankaan mukaan, mulla ainakin on eri kankaille kullekin oman tyyppiset saksensa. ;-)
Todellakin niitä saksia ja mittanauhoja kuluu ja menee hukkaan, tukusta ei voi yksityinen henkilö ilman toiminimeä tilata ja ompelukoneliikkeissä on varmasti laadukkaita tuotteita, samoja mitä voi myös tilata. Ostakaa vaikka saumuri jos rahat riittää tai varakone mikäli se teollisuuskone menee huoltoon tms. Ihme narinaa.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:59"]
Tirsk... Ne perustyövälineet jokaisella ompelijalla eli ne kaikki kuluvat: liidut, mitat, sakset, neulat jne. eivät eroa ompelukoneliikkeestä ostettuna yritystukkurin tuotteista, sillä ne tukkurit myyvät myös ompelukoneliikkeille. Teollisuuskoneet ovatkin sitten asia erikseen, mutta pointti olikin ettei tää ap:n imbesilli jälkikasvu tätä tajua. Mut ehkä se haluaakin nupparinsa ja saksensa kullattuina ja vaatturinliitunsa sävy sävyyn ompeluateljeensa greigen kokolattiamaton kanssa.
[/quote]
En ole ap:n kullannuppu enkä tiedä mitä hän haluaa, joten vastaan vain omasta puolestani. Minulla on edelleen käytössä 15 vuotta sitten opiskeluaikana ostetut mittanauha, kangas-, lanka- ja paperisakset ja koulussa tehty neulatyyny. Nuppineuloja on pitänyt pari kertaa ostaa uusia, ei siksi että ne olisivat kuluneet vaan olen uskomattoman tehokas hukkaamaan niitä. Liituna käytän tavallisia taululiituja, ostettu aikanaan kokonainen laatikollinen Tiimarista, kiitos vinkistä harjoittelupaikalle.
Jos minun välineeni ovat kestäneet näin kauan, niin eiköhän ap:n tyttärelläkin jo ilmeisesti olemassa olevat tavarat kestä vielä paljon pidempään kuin lahjakortti on voimassa. Että jos joku tässä on imbesilli, niin se ei arvatenkaan ole ap:n tytär.
Huomautettakoon vielä, että itse en ole tarvinnut paikkakuntamme ompelukoneliikkeen palveluita mihinkään muuhun kuin saumurin korjaukseen, perushuollon osaan tehdä oikein hyvin itse.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:09"]

mut onko sulla TEOLLISUUSsaumuri? :-D
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:13"]

Ihan on tavallinen kotisaumuri. Mutta hauskaa, että voit repiä noin paljon riemua sanasta teollisuus, onnittelut siitä.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:09"]
Minulla on edelleen käytössä 15 vuotta sitten opiskeluaikana ostetut mittanauha, kangas-, lanka- ja paperisakset ja koulussa tehty neulatyyny. Nuppineuloja on pitänyt pari kertaa ostaa uusia, ei siksi että ne olisivat kuluneet vaan olen uskomattoman tehokas hukkaamaan niitä. [/quote]
Mitä nuppineuloja sulla on ja kuinka vähän käytät niitä, jos 15 vuodessa olet vain pari kertaa joutunut uusimaan? Vai teroitatko ne välillä?
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 23:09"]
Minulla on edelleen käytössä 15 vuotta sitten opiskeluaikana ostetut mittanauha, kangas-, lanka- ja paperisakset ja koulussa tehty neulatyyny. Nuppineuloja on pitänyt pari kertaa ostaa uusia, ei siksi että ne olisivat kuluneet vaan olen uskomattoman tehokas hukkaamaan niitä. [/quote]
Mitä nuppineuloja sulla on ja kuinka vähän käytät niitä, jos 15 vuodessa olet vain pari kertaa joutunut uusimaan? Vai teroitatko ne välillä?
[/quote]
Jotain tavallisia neuloja käsityöliikkeestä. Käytän kyllä neuloja muutenkin aika vähän, nopeampaa niin. Tähän viiteentoista vuoteen on kyllä mahtunut joitakin vuosia kun olen ommellut vain harrastuksena.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 21:26"]Jaa, olen antanut monta kertaa käytöksen kultaisen kirjan ja ei tosiaan ole kettuilua. Hyviä elämänohjeita.
[/quote]
Kyllä se on nykypäivän maailmassa kettuilua. Toisen kunnioittaminen on sou lääst siison!