Olen varmaan kamala, mutta jätän masentuneen avopuolison

Lähdin itse aikanani kun en enää kestänyt sitä, että kotona oli ikuiselta tuntuva musta pilvi. Exäni hätkähti lähdöstäni sen verran, että pärjäsikin paljon paremmin kuin uskalsin odottaa. Tajusin mahdollistaneeni hänen synkkää passiivisuuttaan sillä, että hoidin kaiken hänen puolestaan. Ero teki hänestä itsenäisemmän. Nykyään hän on naimisissa toisen kanssa kuten itsekin omalla tahollamme, ja kaikki ovat onnellisia.

Ei ole mitään järkeä jäädä parisuhteeseen, jossa molemmilla on paha olla, ja yhdessä pitää vain toisen riippuvuus toisesta.

Jätä se hullu ja kilauttele samppanjalaseja sen kunniaksi kavereidesi kanssa. Masennus on laiskan tauti, lorvikatarri.

Läheisen masennus sairastuttaa valtaosan perheenjäsenistä masennukseen heidätkin. On tervettä osata suojata itseään siinä vaiheessa kun havaitsee, että toisen masennus vie itsenkin mielialahäiriöön ja uupukseen On kaunis ajatus seistä toisen tukena aina ja iänkaikkisesti, mutta mitä jos ei jaksa eikä pysty siihen, meillä jokaisella on omat yksilölliset rajamme kuinka paljon kestämme psyykkistä kuormitusta, ja kun se raja on ylitetty emme voi enää auttaa ja tukea toista. Se ei tervehdytä kumppania, ja siinä on omakin terveys tuhoututunut. On helppo arvostella toisen ihmisen valintaa kun ei itse ole niillä voimavaroilla mitä toisella on hänen elämäntilanteessaan, on paljon helpompi olla hyvä ihminen etäämmällä, kun asia ei kosketa itseä. Paperilla kaikki näyttää aina helpommalta. 

Minä masennuin ja parisuhde lähti syöksyllä alamäkeen. Terapian avulla pääsin jaloilleni ja nimenomaa omille jaloilleni. Mies kärsi masennukseni vuoksi, mutta äärimmäisen kiitollinen olen siitä että pysyi rinnallani ja piti kuitenkin huolen itsestään. Teki mitä halusi, eikä jäänyt kotiin minua "hoivaamaan". Minä olin sairas, minun piti muuttua ja parantua. Älä ota tosissasi kaikkea mitä masentunut sanoo epätoivoissaan, ei ole oma itsensä. Itse en edes tunnista entistä, masentunutta itseäni. Jälkeenpäin, olisin ymmärtänyt jos mies olisi jättänyt, olin kauhea :( Mutta iloinen siitä että ei jättänyt, nyt olemme vahvempia. Ja terveitä.

Ymmärrän sinua Ap. Sairastin aikanaan masennuksen. Avopuolisoni olisi pitänyt jättää minut, mutta sen sijaan hän huolehti että söin, kantoi minut suihkuun ja pesi minut, valvoi vierellä kun olin uneton, lohdutti minut taas uneen kun heräsin painajaisiin huutaen ja itkien, haki minut miljoona kertaa jatkoilta tai baarista ollessani oksennuskunnossa jälleen kerran nollaamassa päätä, huolehti että oksensin kaikki ottamani lääkkeet ulos, paikkasi viiltelyjälkeni, valehteli puolestani ihmisille, antoi anteeksi kaikki kerrat kun tuotin hänelle käytökselläni tuskaa ja pettymyksiä, vei minut lääkäriin ja psykologille, tuli mukaan pitämään kädestä kiinni kauppaan kun kassalla asioiminen pelotti, soitti puolestani virastoihin yms kun minua pelotti puhua puhelimessa..........

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 00:16"]Ymmärrän sinua Ap. Sairastin aikanaan masennuksen. Avopuolisoni olisi pitänyt jättää minut, mutta sen sijaan hän huolehti että söin, kantoi minut suihkuun ja pesi minut, valvoi vierellä kun olin uneton, lohdutti minut taas uneen kun heräsin painajaisiin huutaen ja itkien, haki minut miljoona kertaa jatkoilta tai baarista ollessani oksennuskunnossa jälleen kerran nollaamassa päätä, huolehti että oksensin kaikki ottamani lääkkeet ulos, paikkasi viiltelyjälkeni, valehteli puolestani ihmisille, antoi anteeksi kaikki kerrat kun tuotin hänelle käytökselläni tuskaa ja pettymyksiä, vei minut lääkäriin ja psykologille, tuli mukaan pitämään kädestä kiinni kauppaan kun kassalla asioiminen pelotti, soitti puolestani virastoihin yms kun minua pelotti puhua puhelimessa..........
[/quote]
lopulta hän masentui itse.

Hirveätä syyllistämistä osalla. Todella tekopyhää arvostella noin kovin sanoin kun ei todella tiedä aloittajan tilanteesta. Tämä kun vielä kertoo kuinka on paha olla. Perus av -meininkiä kyllä.

Jos voit jättää psykopaatin tai narsistin, voit jättää myös masentuneen. Kaikki ne on psyykkisiä sairauksia jotka vetävät läheiset mukanaan lokaan jos sitä touhua jää vuosiksi katselemaan.

Mitä teidän syyllistäjien mielestä pitää sitten tehdä, jos on kauan (vuosia?) ollut masentuneen puolison rinnalla, ja huomaa, että alkaa sairastua itsekin? Jos huomaa, että omat voimat alkaa olla ihan loppu? 

Masentuneelle jää tuossa tapauksessa kaksi vaihtoehtoa: joko puoliso lähtee, ja masentunut jää yksin. Tai sitten puoliso pysyy rinnalla, muttei enää pysty olemaan tukena, kun voi itsekin huonosti. Onko sille masentuneelle parempi olla yksin vai toisen loppuun palaneen, onnettoman ja mahdollisesti myös masennukseen sairastuneen ihmisen kanssa? 

Olen itse ollut masentunut, ja olisi (/ollut) sietämätön ajatus, että oman pahan oloni lisäksi olisin joutunut kestämään vielä onnettoman puolison oirehdintaa tietän, että hänen paha olonsa johtuu minusta. Onneksi hän jaksoi, tuki parhaansa mukaan ja lääkitys ja terapia vei masennukselta pahimman terän pois kohtullisen nopeasti. Kunnollinen toipuminen vei toki enemmän aikaa, mutta noilla avuilla sain ns. normaalin elämän syrjästä kiinni, ettei puolison tarvinnut enää ihan toimintakyvyttömän zombin kanssa olla. Jos mikään ei olisi auttanut, olisi toivottavasti tajunnut lähteä suhteesta ennen kuin sairastuu itsekin.

Ap, paras kommentti ikinä mitä kuulin kun joku sairaalan terapeutti sanoi minulle käytävällä * ihan siinä eteenpäin kulkiessamme, olin avomieheni tukena hänen masennus-alkoholi-ahdistus-paniikkikierteessään ja tietysti huolissani miten mies jaksaa * hän katsoi minua ystävällisesti ja sanoi painokkaasti "parisuhde ei voi olla hoitosuhde". Hätkähdin, ihmettelin, että miksi hän minusta oli huolissaan tai välitti, tai otti minuun kontaktia tai tiesi olostani vaikka itse en tiennyt, silloin.

Kiitos sille ihmiselle, joka avasi silmäni ja sai minut ymmärtämään, että jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään ja toisen puolesta ei voi elää. Olin hullu kun yritin elää sitä kaaosta vaikka kaipasin tavallista, rauhallista ja tasapainoista elämää. Jonkun pää voi olla kuin vuoristorataa tai pohjatonta mustaa kuilua. Minun pääni ei ole sellainen niin en halua elää sellaista elämää.

Kuuntele ap sitä mitä itse haluat elämältäsi älä yritä pelastaa ketään tai tukea yli voimavarojesi. Se ei ole sen arvoista. Vihlaisee kuulla nykyään kun joku sanoo, että "puolisoni on minun tukihenkilöni". Parisuhde ei ole silloin tasapainossa.

Ap, parisuhde ei ole hoitosuhde.

Miksi edes alatte parisuhteeseen, jos ette kestä vaikeita hetkiä? Tuntuu että nykyajan nuorilla on täysin unohtunut avioliiton merkitys. Kun mennään naimisiin niin luvataan, että niin myötä kuin vastamäessäkin. Sitten kuitenkin erotaan kun pahat ajat koittaa.

Älkää koskaan menkö naimisiin jos luulette ettette kestä huonoja hetkiä. Niitä tulee kaikilla! Pahoja, kamalia tapahtumia, mutta niistä pitäisi selvitä yhdessä! Valat on vannottu ja yhteen kasvettu! Apua on saatavissa!

Masentunut ei ole minkään arvoinen näköjään. Maailman alhaisin saasta on suomalainen, ylipainoinen, työtön, nainen, jolla on masennus. Ei mitään arvoa ihmisenä, ei yhtään mitään.

Meillä sama tilanne 14 avioliittovuoden jälkeen ja lapset keskenkasvuisia. Puoliso on masentunut ja vainoharhainen ja puhuu ihmeellisyyksiä sähkömagneettikentistä ja siitä että häntä seurataan. Puhuu julkisesti ja jakaa someen näitä asioita. Riitaantuu ystävien ja puolituttujen kanssa pahasti. On työttömänä, eikä mikään homma pysy koska alkaa sielläkin selitellä näitä ihme juttuja. Olen töissä ja hoidan yksin kaiken, talouden, lapset, lasten menot ja laskut, ruuat ja pyykit. Kyllä se menettelee, mutta jatkuva ukkospilvi sohvalla on ahdistava. Mies haluaa seksiä koko ajan, ja myös puhuu seksin harrastamisesta muiden naisten kanssa. Herättele öisin seksiä varten, vaikka kerron kuinka tarvitsen lepoa. Koko mies etoo minua. Hän on MT ongelmainen, mutta samalla tämä kaikki alkaa olla niin raskasta. Mitä jos minä en kohta enää jaksa? Haluaisin miehestä eroon. Jep, hän on heikoimmillaan, ei hae apua, ei suostu lääkäriin koska silloin 'ne' voittavat. Ei käytä päiheitä, mutta on välillä taivaissa, ja välillä aivan rotkossa. Niin, ja hänen mielestään asetan lasten tarpeita liikaa hänen edelleen, taisi olla vihainen kun sanoi tuon. Ei ole fyysisesti väkivaltainen. Koska minun ensisijainen velvollisuuteni on lapsia kohtaan minun on aika lähteä siinä vaiheessa kun ilmapiiri ei ole enää terveellinen lapsille tai tuntuu että oma uupumus ottaa vallan. Terveisiä kaikille kusipäille tässäkin ketjussa jotka englanniksi lainaavat jotain romanttista avioliittovalaa. Tulkaa lastenne kanssa vaihtamaan kanssani paikkaa, saatte hyväpalkkaisen pomotyön ja ympärivuorokautisen työmaan kotona, ja voitte katsella vierestä kun lapsenne seuraavat isänsä mielenterveyden rapistumista aivan aitiopaikalta samalla kun mies tuhlaa rahojaan joutavuuksiin. 

Monet edelleen menevät sekaisin käsitteistä puoliso ja terapeutti. Miksi luulette, että lentokoneessa käsketään laittamaan happinaamari ensin itselle ja sitten lapselle? Joskus happi ei riitä ja on päästävä raittiiseen ilmaan. Liitto on kahden ihmisen vastuulla tasapuolisesti niin eihän aina yksi ihminen jaksa kahden edestä eikä tarvi.

Ei se ole kenenkään ihmisarvosta pois jos masentuu mutta miksi elää omien toiveidensa kanssa säästöliekillä kun suhteen toinen osapuoli on sammunut liekki. Pitääkö myös oma liekki tukahduttaa palaamalla loppuun?

Kun rakkaus muuttuu pelkäksi velvollisuudeksi niin pitää miettiä tarkkaan, onko huolehtimisesta sisältöä loppuelämälle. Muuten käy kuin pohjoisen sedälle, hän oli optimisti lähes elämänsä loppuun saakka. Koska oli lopuksi äärimmäisen katkera vanha paskiainen.

Pölvästi. 

55 tarinasi on karu ja rehellinen, elintila on joskus raivattava. Toivon, että elämäsi ja läheistesi elämä järjestyy vielä. Arvostan otettaisi elämään.

Vaikea aihe. Jokaisen tulisi yrittää auttaa toista, mutta jos se ei onnistu, ei ole mitään järkeä tuhota itseäänkin siinä samalla.

Älä eroa kokonaan, ota vaikka vaan oma asunto tilapäisesti äläkä mene paneskelemaan muita taukonne aikana. Siis älä oikeasti mene.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 00:51"]

Miksi edes alatte parisuhteeseen, jos ette kestä vaikeita hetkiä? Tuntuu että nykyajan nuorilla on täysin unohtunut avioliiton merkitys. Kun mennään naimisiin niin luvataan, että niin myötä kuin vastamäessäkin. Sitten kuitenkin erotaan kun pahat ajat koittaa.

Älkää koskaan menkö naimisiin jos luulette ettette kestä huonoja hetkiä. Niitä tulee kaikilla! Pahoja, kamalia tapahtumia, mutta niistä pitäisi selvitä yhdessä! Valat on vannottu ja yhteen kasvettu! Apua on saatavissa!

[/quote] komppi

Jotkut luulee, että puoliso on joku vakuutus, tilanteet ja tunteet muuttuvat. Vanha pariskunta on muuttunut vuosien mittaan sadistiseksi ja vainoharhaiseksi, väkivaltaiseksi kombinaatioksi vaikka Alzhaimerin vuoksi ja kaiken se kestää? Ei muuten kestä. Vanhuksen luut voivat olla linnunluuta ja tönäisyt, puristaminen rikkoo hennot jäsenet. Kiva kuunnella öisiä avunhuutoja jos kukaan ei puutu.

Valat on vannottu ja kovasti kompataan, katsokaapa todellisuutta silmiin. Onneksi minulla henkiinjäämisvietti on vahvempi kuin korulauseet.