Lue keskustelun säännöt.
Syyllisyys normaalista syömisestä, ahdistaa, miehen mielestä tehdyn ruoan pitää riittää pitemmälle kun oikeasti riittäisi, muilla tälläistä?
24.01.2022 |
Teen töitä kotona ja teen päivällä ruokaa. Viimeksi tein jauhelihakastiketta, mitä tuli noin neljä,viisi annosta. Olen syönyt siitä nyt kolmena päivänä, (la,su ja ma) kolmena ruokailukertana normaalin annoksen ja mies on syönyt sitä vain kerran kun ei ole ollut kotona. Silti miehen mielestä ruokaa pitäisi olla vielä paljon jäljellä, ihmettelee ääneen kotona, minne ruoka on hävinnyt, miten sitä on noin vähän jäljellä kun hän on syönyt siitä vain kerran!! Auta armias , jos olisinkin syönyt jonain päivänä kaksi lämmintä ruokaa..😬 eikä hän tajua sitä että ruoka säilyy sen tietyn ajan, ei niitä voi loputtomiin venyttää, tuolle kastikkeelle on minusta tänään viimeinen käyttöpäivä. Ihan kun tuolla ei olisi ajan tajua ollenkaan tai jotain.
Ahdistaa niin julmetusti tuo käytös, ihan kun mulla ei olisi oikeus syödä, olen ihan normaalipainoinen enkä mässäile, siksi joskus teen päivällä jotain toista ruokaa itselleni ( nuudeleita, pakasteesta lämmitän jotain, haen jonkun valmisruoan kaupasta ) ettei vaan jääkaapissa oleva tehty ruoka kulu niin että taas ihmetellään ja syyllistetään minne ruoka häviää.
En tiedä mitä tekisin, ahdistaa, naurettavaa tälläinen.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehelläsi jokin syömishäiriö? Eihän tuo ole ollenkaan normaalia.
Onko muutenkin kontrolloiva?
En tiedä mikä häiriö tuolla oikein on. Ei se muuten ole kontrolloiva, ruoasta vaan on tämä jatkuva vääntö. Ja minä yleensä ostan meille sen suurimman osan ruoasta, sekin ahdistaa ja vtuttaa kun käytös on tälläistä vaikka minä olen maksanut ja tehnyt ruoan. Saan syödä sitä juuri niin paljon kun on tarvis. Ja todellakin syön normaalisti. Ja silti huutaa aina keittiössä että oho onpas ruoka huvennut, kelvannut, Miten sitä on näin vähän jaljellä.!
Itse ottaisin ja söisin äijän nenän edestä loputkin ja kysyisin että mistäs meinaa eväänsä vastaisuudessa löytää, palvelu loppui nyt. Eikä mitään nopeaa leppymistä, ei tuollainen muuten opi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä noita miehiä vaivaa? Jos syövät itse päivällä muualla eivätkä kotona niin kukaan muukaan ei saa syödä sillävälin kotona?!
Vierailija kirjoitti:
Mikä hävittämisvimma naisilla aina on? Kyllä se ruoka säilyy jääkaapissa helposti viikon syömiskelpoisena. Vinkki: pilaantuneen ruoan tunnistaa mausta.
- tämä! Meilläkin saattaa olla joskus viikonpäivät jotain jauhelihakastiketta tms. kylmiössä ja kyllä se on aina sieltä syöty.
Kyllä se maistamalla selviää onko syöntikelpoista vai ei.
Mitäpä jos varaatte jääkaappiin kummallekin omat tupperware astiat ja jaatte tehdyn ruoan puoliksi näihin astioihin? Saat hyvällä omalla tunnolla syödä omasi ja mies sitten ihmettelee jos ja kun oma ruoka kerkeää mennä pilalle. Vähän tympeä ratkaisu, tiedän, mutta ehkä auttaa tuossa teidän tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli isäni mieleen tästä aloituksesta, ikäviä ja inhottaviakin muistoja.
Meitä oli lapsuuden perheessä neljä lasta ja varsinkin kun olimme teinejä räkytti jatkuvasti syömisistä.
Siis urheileville, kasvaville, normaaleissa painoissa oleville nuorille. Välillä lopetin syömisen (ja puhumisenkin) mutta ei sekään kontrolloivalle vallantunteestaan nauttivalle sekopäälle ollut hyvä.
Muitakin juttuja oli, meitä tyttöjä oli kolme, ja kuukautiset olivat painajainen, ei niitä rättejä sinne roskiin, eikä tänne roskiin, ovat tuollakin haisemassa ja voi elämä kuinka me tytöt niitä piiloteltiin, pestiin salaa pyykkiä, välillä ei siteitä edes ollut, kun herra hidalgo ei niitä suostunut ostamaan.
Suihkussa käyntejä, tv:n katselua, läksyjen lukemista, kavereita, kaikkea vahdattiin, säännösteltiin aivan järjettömillä tavoilla.
Millainen vanhempi ei anna lastensa tehdä kotitehtäviä tai lukea. Lukion kävin aivan sinnillä.
Jostain syystä äitini vain antoi kaiken tapahtua, liekö pelännyt ja ollut yhtä alistettu itsekin. Näiden kahden suhde oli kyllä niin sairas, ettei mitään rajaa, mutta se on tpinen juttu se.
Nyt joku pikkunäppärä tulee sanomaan miksi et ostanut siteitä itse.
Voi olisinkin ostanut, ja olisin myös ostanut kivempia vaatteita ja koulutarvikkeitakin, mutta vaikka kuinka kävin töissä, rahojani en saanut pitää.
Tämä on kai yksi sellainen asia, jota ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut.
Aloittajana miettisin suhteeseen jäämistä. Alistaminen ja kontrollointi alkaa jostakin, nyt se on ruoka, pian se on jotain muuta ja sitten taas jotain muuta.
Pala palalta oma elämä katoaa ja
pian et päätä itse edes paitasi väriä, katsomaasi tv-ohjelmaa tai mitään muutakaan.
Pahoittelen, meni hieman ohi, ja ehkä vähän yliampuvasti.
Silti hyvä Ap, olet aikuinen ihminen ja päätät asioistasi itse, myös syömisistä.
Vielä ihan perusasia, kukaan ei jaksa syömättä. Minulle jäi loppuiäkseni syömishäiriö teini-iän syömättömyydestä, tunnen vieläkin, nelikymppisenä, syyllisyyttä syömisestä, välillä en vieläkään syö, normaalipainossa olen, mutta vain juuri ja juuri. Välillä treenaaminen menee aivan järjettömäksi ja olen uupunut.
Välttäkää näitä kontrolloijia, eivät tuo mitään hyvää elämään.
Kuullosti kyllä karmealta lapsuudelta, ei muuta voi sanoa.
Varmaan minunkin lapseni voivat muistella kuinka kontrolloiva isä heillä oli. Olen pari kertaa huomauttanut päivittäisistä 45 minuutin suihkuista.
Ja eilen huomautin 18-vuotiaalle pojalle syömisistä. Olin saanut juuri pastakastikkeen valmiiksi (hänen nenänsä edessä), ja hän vetää esiin jotain valmisjälkiruokia välipalaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hävittämisvimma naisilla aina on? Kyllä se ruoka säilyy jääkaapissa helposti viikon syömiskelpoisena. Vinkki: pilaantuneen ruoan tunnistaa mausta.
- tämä! Meilläkin saattaa olla joskus viikonpäivät jotain jauhelihakastiketta tms. kylmiössä ja kyllä se on aina sieltä syöty.
Kyllä se maistamalla selviää onko syöntikelpoista vai ei.
Siis miten valtavat vuoret jauhelihakastiketta te teette jos sitä riittää viikoksi?
Mun miesystävä kerran valitti, että kun on nälkä. Olin aiemmin ilmoittanut, että käyn vielä ruokaostoksilla illemmalla ja sanoin, että kaapissa on kyllä vielä ruokaa; kastikkeen jämät toissapäivältä mistä saa hyvin vielä annoksen. Alkoi narina siitä, ettei enää huvita syödä samaa ruokaa kun jo pari päivää on sitä syönyt. Tuosta hermostuin, sillä olinhan itse ainekset kaupasta hakenut ja ruuan kokannut. Sanoin tiukasti että jatkossa herra saa itse kokata ruokansa jos mun kokkailut ei kelpaa. Toivottavasti meni kerrasta perille eikä aiheeseen tarvitse palata enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opi pakastamaan hänelle aina yksi annos jos tulee kyselyjä.
Säälin sinua. Ei tuo ole normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli isäni mieleen tästä aloituksesta, ikäviä ja inhottaviakin muistoja.
Meitä oli lapsuuden perheessä neljä lasta ja varsinkin kun olimme teinejä räkytti jatkuvasti syömisistä.
Siis urheileville, kasvaville, normaaleissa painoissa oleville nuorille. Välillä lopetin syömisen (ja puhumisenkin) mutta ei sekään kontrolloivalle vallantunteestaan nauttivalle sekopäälle ollut hyvä.
Muitakin juttuja oli, meitä tyttöjä oli kolme, ja kuukautiset olivat painajainen, ei niitä rättejä sinne roskiin, eikä tänne roskiin, ovat tuollakin haisemassa ja voi elämä kuinka me tytöt niitä piiloteltiin, pestiin salaa pyykkiä, välillä ei siteitä edes ollut, kun herra hidalgo ei niitä suostunut ostamaan.
Suihkussa käyntejä, tv:n katselua, läksyjen lukemista, kavereita, kaikkea vahdattiin, säännösteltiin aivan järjettömillä tavoilla.
Millainen vanhempi ei anna lastensa tehdä kotitehtäviä tai lukea. Lukion kävin aivan sinnillä.
Jostain syystä äitini vain antoi kaiken tapahtua, liekö pelännyt ja ollut yhtä alistettu itsekin. Näiden kahden suhde oli kyllä niin sairas, ettei mitään rajaa, mutta se on tpinen juttu se.
Nyt joku pikkunäppärä tulee sanomaan miksi et ostanut siteitä itse.
Voi olisinkin ostanut, ja olisin myös ostanut kivempia vaatteita ja koulutarvikkeitakin, mutta vaikka kuinka kävin töissä, rahojani en saanut pitää.
Tämä on kai yksi sellainen asia, jota ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut.
Aloittajana miettisin suhteeseen jäämistä. Alistaminen ja kontrollointi alkaa jostakin, nyt se on ruoka, pian se on jotain muuta ja sitten taas jotain muuta.
Pala palalta oma elämä katoaa ja
pian et päätä itse edes paitasi väriä, katsomaasi tv-ohjelmaa tai mitään muutakaan.
Pahoittelen, meni hieman ohi, ja ehkä vähän yliampuvasti.
Silti hyvä Ap, olet aikuinen ihminen ja päätät asioistasi itse, myös syömisistä.
Vielä ihan perusasia, kukaan ei jaksa syömättä. Minulle jäi loppuiäkseni syömishäiriö teini-iän syömättömyydestä, tunnen vieläkin, nelikymppisenä, syyllisyyttä syömisestä, välillä en vieläkään syö, normaalipainossa olen, mutta vain juuri ja juuri. Välillä treenaaminen menee aivan järjettömäksi ja olen uupunut.
Välttäkää näitä kontrolloijia, eivät tuo mitään hyvää elämään.Kuullosti kyllä karmealta lapsuudelta, ei muuta voi sanoa.
Varmaan minunkin lapseni voivat muistella kuinka kontrolloiva isä heillä oli. Olen pari kertaa huomauttanut päivittäisistä 45 minuutin suihkuista.
Ja eilen huomautin 18-vuotiaalle pojalle syömisistä. Olin saanut juuri pastakastikkeen valmiiksi (hänen nenänsä edessä), ja hän vetää esiin jotain valmisjälkiruokia välipalaksi.
Tilannetaju ei taida olla vahvuuksiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei myöskään mies millään ymmärrä sitä että syön päivisin kotona. Mies siis käy muualla töissä ja syö lounasravintolassa päivällä, minä teen etätöitä kotona. Teen viikoksi satsin ruokaa, mutta syödään siitä vaan iltaisin yhdessä miehen kanssa. Päivällä syön leipää pakastimesta (en voi syödä tuoretta kun mies muuten ihmettelee että mihin leivät oikein häviää) tai haen jotain valmisruokaa kaupasta.
Kiva kuulla että muilla onsamanlainen tilanne, pidin omaa miestäni tässä asiassa vaan tyhmänä, mutta se taitaa olla joku yleisempikin mies-ilmiö, vähän kuin joku miesflunssa.
Ei ole mikään mies-ilmiö, vaan alistamista ja vallankäyttöä eli väkivaltaa.
Lue vielä oma kommenttisi, eli sinä aikuinen ihminen, joka teet töitä ja tienaat rahasi ja olet kaikin puolin pätevä ja oikeustoimikelpoinen täysi-ikäinen ja täysivaltainen ihminen, syöt salaa mieheltäsi, jotta tämä ei suutu.
Kuulostaako järkevältä tai tasa-arvoiselta suhteelta?
Mun mies ei ole koskaan kysellyt tai kommentoinut kenenkään syömisiä mitenkään.
Aikuisena ihmisenä ymmärtää, että kaikkien pitää syödä, ja että kotona on oltava ruokaa saatavilla. Ja että töissäkin pitää syödä.
Laittaa ruokaa koko perheelle, ja se ruoka perheessä, jossa on teinejä ei kovin kauan vanhene. Mutta no hätä, se kumpi vain ehtii, menee kauppaan ja laittaa lisää ruokaa. Eikä kukaan kommentoi mitään, ehkä lisää jonkin tuotteen kauppalistaan tai esittää vienon toiveen jostain lempiruoastaan.
Kumpikaan ei ole etätöissä, olemme molemmat alalla, jossa se ei ole mahdollista, mutta se, joka on ehtinyt kauppaan, huolehtii, että työevästäkin on jääkaapissa mukaan otettaessa.
Äitiyslomalla ollessani mies kävi kaupassa töistä tullessaan ja välillä kävin itsekin, vaikka pienten kaksosten kanssa kauppareissuissa olikin oma hommansa.
Ja ruokaa laittoivat molemmat.
Ehkä pitemmän puoleinen selostus ihan arkisista asioista, mutta millainen kivikauden mies oikein onkaan, jos rutisee toisten syömisistä, ruoan laitosta, kaupassa käymisestä.
Kun näitä lukee, niin alkaa tuntua helpottavalta, että meillä on eri ruoat. Vain salaatin, lämpimät vihannekset ja perunat valmistan molemmille, proteiinilisät on sitten kummallakin omansa ja saa syödä tai olla syömättä ihan siihen tahtiin kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä mies kokkaamaan ja syömään joka päivä kotona. Ehkä se todellisuudentaju sieltä palailee.
Älä nyt hyvä nainen syyllisty siitä, että miehesi on yksinkertaisempi kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hävittämisvimma naisilla aina on? Kyllä se ruoka säilyy jääkaapissa helposti viikon syömiskelpoisena. Vinkki: pilaantuneen ruoan tunnistaa mausta.
- tämä! Meilläkin saattaa olla joskus viikonpäivät jotain jauhelihakastiketta tms. kylmiössä ja kyllä se on aina sieltä syöty.
Kyllä se maistamalla selviää onko syöntikelpoista vai ei.
OIkeasti? Söisitkö kylässä tai ravintolassakin viikon vanhaa ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Pistä mies kokkaamaan ja syömään joka päivä kotona. Ehkä se todellisuudentaju sieltä palailee.
Ei siinä tosiaan muu auta, kannattaa myös laittaa mies säännöllisesti ruokakauppaan. Itsekin kuuntelen sitä rutinaa, miten kaikki on niin kallista. No niinhän se, on mutta avaa vähän silmiä tämän päivän hintatasosta ja maistuu ne ”pihistely”ruuat taas paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos varaatte jääkaappiin kummallekin omat tupperware astiat ja jaatte tehdyn ruoan puoliksi näihin astioihin? Saat hyvällä omalla tunnolla syödä omasi ja mies sitten ihmettelee jos ja kun oma ruoka kerkeää mennä pilalle. Vähän tympeä ratkaisu, tiedän, mutta ehkä auttaa tuossa teidän tilanteessa.
Tai toinen idea: jos vain toinen näkee vaivaa ja valmistaa ruokaa, hän myös syö sen ruoan.
Joskus kun olen tyttöystävän luona, hän ihmettelee ääneen kuinka nopeasti ruuat (yleensä puoliksi ostetut ja minun valmistamat) kuluvat, mutta ei mitenkään pahalla eikä vihjaile, ettei saisi syödä. Joskus haen itselleni eri ruuan jos olen jo syönyt suurimman osan yhteisestä ennen kuin hän on saanut osansa.
Ap:n ukko ei kuulosta ihan täysijärkiseltä, mikä ilmeisesti onkin normaalia av-mammojen miehille.
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä lukee, niin alkaa tuntua helpottavalta, että meillä on eri ruoat. Vain salaatin, lämpimät vihannekset ja perunat valmistan molemmille, proteiinilisät on sitten kummallakin omansa ja saa syödä tai olla syömättä ihan siihen tahtiin kuin haluaa.
Minuakin usein av:ta lukiessa suorastaan huimaa helpotuksesta, että olen perustanut perheen näin täyspäisen miehen kanssa.
Säästää minulle ruokia jääkaappiin, kun tietää että olen seuraavana päivänä etänä kotona. Käy vuorostaan kaupassa omatoimisesti ja kokkaa ruoat perheelle, kun minulla on menoja. Ei valita syömisestä, ostaa ruokia joista tietää minun erityisesti pitävän.
Vierailija kirjoitti:
Joskus kun olen tyttöystävän luona, hän ihmettelee ääneen kuinka nopeasti ruuat (yleensä puoliksi ostetut ja minun valmistamat) kuluvat, mutta ei mitenkään pahalla eikä vihjaile, ettei saisi syödä. Joskus haen itselleni eri ruuan jos olen jo syönyt suurimman osan yhteisestä ennen kuin hän on saanut osansa.
Ap:n ukko ei kuulosta ihan täysijärkiseltä, mikä ilmeisesti onkin normaalia av-mammojen miehille.
Sanoisin että tämä ei ole mammojen vika vaan yhteiskunnan vika. Siis se, miten moni mies uskoo voivansa alistaa ja miten moni nainen alistuu. Työssä käyvät, normaalit aikuiset naiset ahdistuvat kun mies kontrolloi, sen sijaan että käskisivät painumaan helvettiin. Naiset opetetaan liian kilteiksi.
Mummoni oli tosi alistuva, vaarini määräsi kaikesta: ruoasta, vaatteista, pesuaineista... Kaikesta. Mummoni ei koskaan sanonut vastaan. Luulin sen johtuvan siitä että hän ei käynyt töissä. Mutta saman henkisiä naisia näyttää valitettavasti olevan tänäkin päivänä.
Livahdat salaa syömään pakastimesta omassa kodissasi ja mietit että mies on tyhmä. Pakko olla provo...