Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Joskus opiskeluaikana silloin hyvä kaveri pyysi viikonlopuksi vierailulle (opiskelimme eri kaupungeissa). Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja oli paljon puhuttavaa. Kaikki meni hyvässä hengessä ja hän itse omasta halustaan halusi lähteä saattamaan minut asemalle. Siellä odotimme junaa ja juttelimme normaalisti. Yhtäkkiä hän tokaisi tosi tympääntyneenä, että "Ole jo hiljaa!"

Yleensä olimme puhuneet paljon aina. En yksin minä, vaan vastavuoroisesti. Mutta olin kyllä hiljaa koko loppuajan enkä enää käynyt hänen luonaan. Vaikka satunnaisesti pidämme yhteyttä yhä, niin kyllä tuo oli niin outoa käytöstä, että ystävyyteen ei enää palattu.

Toinen vanha tuttava on sellainen, että saattaa kutsua kylään, mutta tekee koko ajan jotain. Esimerkiksi kesällä pyytää käymään ja koko lyhyenkin kyläilyn ajan puunaa puutarhaa, kyykkii nyppimässä rikkaruohoja tms.  Ei tee tätä pelkästään minulle, vaan muillekin. En ymmärrä, miksi haluaa että kukaan käy, kun ei häntä oikeasti kiinnosta seura.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä poikkeaa vähän aiheesta: olin jäänyt yksin lapseni kanssa ja toivuin shokkierosta ja univelkaa ja stressiä oli yllin kyllin. Toki työt, kotihommat ja lapsen kanssa touhut piti normaalisti hoitaa. Minulle rakas ystäväni oli tukena paljon ja tuli usein meille omien lastensa kanssa olemaan ja kahvittelemaan. Siinä samalla lapset leikkivät ja mukavaa oli. Varsinkin, jos hänen miehensä oli omissa menoissaan, hän tuli meille hengähtämään, kun kotona oli kuulemma raskaampaa lasten kanssa yksin. Semmoinen vain on jäänyt vaivaamaan, että minä olin aina yksin ja olisin joskus niin mielelläni tullut kutsutuksi heille hengähtämään ja vain olemaan. Aiemmin meitä oli avioliiton aikana kutsuttu heille pariskuntana ja perheenä heille illanviettoihin, mutta se loppui kuin seinään, kun jäin yksin. Edelleenkin, kun lapset ovat jo isoja ja kaikki on hyvin, ystäväni kutsuu itsensä meille kahville, mutta minua ei koskaan heille. Mukavia ihmisiä ovat muuten, mutta yksipuolista on kyläily ja ehkä koko ystävyys sitten.

Minullakin on ystävä, joka haluaa nähdä aina meillä. En saa mennä hänen luokseen koskaan. Outoa.

Oletko kysynyt miksi? Ehkä hän häpeää kotiaan?

Kohdallani tämä johtui siitä ettei kaveri halunnut että vietän aikaa hänen miehensä kanssa. 

Minusta tuo on aivan luonnollista. On ihan eri asia keskustella asioista kahden naisen kesken, kuin silloin, kun läsnä on myös jomman kumman mies. Siinähän menee koko tapaaminen pilalle! Itsekin ajoitan ystävättäreni käynnit luonani silloin, kun mieheni on poissa.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia kokemuksia..

Kyllä tällainen epäsosiaalinen/asosiaalinen käytös on aika suomalainen ilmiö. Monissa paljon köyhemmissä maissa ollaan paljon vieraanvaraisempia ja ystävällisempiä vieraille. Suomessa erityisesti nykyään tämä ilmiö näkyy. Molemmat isoäitini olivat hyvin vieraanvaraisia ja lämpimiä ihmisiä, äitini ei. Minä  yritän olla isoäitieni kaltainen edes jossain määrin, vaikka en leivokaan joka viikko kakkuja ja pullia!

Noin karkeasti sanottuna eteläisimmissä kulttuureissa toisia ihmisiä ei pelätä eikä karteta, vaan ihmisten kanssa osataan olla luontevasti, ja ollaan lämpimiä. 

-Ap-

Minun on pakko sanoa näin Etelä-Euroopassa asuvana, että samanlaisiin tilanteisiin voi joutua täälläkin. Se on totta, että noin keskimäärin ihmiset rakastavat kyläilyitä ja vieraita, mutta siinäkin on sitten omat "riskinsä" ja taakkansa.

Ensinnäkin olen ollut monesti tilanteissa, joissa toinen puoli pariskunnasta on pyytänyt ex tempore kylään ja toisesta näkee selvästi, ettei vieraita varsinaisesti olisi kaivattu. Lisäksi on noloja tilanteita, että kun kyläillään runsaasti ja myös yllätysvieraat ovat arkipäivää - kyllä, halusit tai et myös korona-aikana - niin tulee tuplabuukkauksia. Ei voida lähteä luvatulle kyläilylle, kun oven takana on yllätysvieraat ja vastaavaa.

Lisäksi kyläilykulttuuriin liittyy paljon velvollisuutta. Etenkin nuorten aikusten oletetaan käyvän vanhemmillaan ja isovanhemmillaan useamman kerran viikossa, eikä tätejä, setiä ja serkkujakaan saa unohtaa. Tosi paljon on siis kyläilyjä ihan vain siksi, että pitää ei siksi että haluttaisiin. Etenkin vanhempi väki voi näyttää aika avoimesti loukkaantumistaan, jos edellisestä vierailusta on kulunut heidän mielestään liian kauan.

Mä ajoin Hämeenlinnasta Lahteen kaverini luo ja siitä oli tarkoitus yhdessä lähteä Helsinkiin sataman kautta Tallinnaan. Kaikki oli siis sovittu ja liput hankittu. Ja mun piti olla hänen luonaan klo 9.00 aamulla, olin siellä 8.50.

Menin rimputtaan ovikelloa kun saavuin Lahteen, kaveri tuli tosi ärtyneen oloisen avaan ja sanoi: "mitä säkin näin aikaisin tulit. Mulla on meikit kesken, etkä puhu mulle nyt sanaakaan" Istuin hiljaa sohvan nurkassa, puhumatta kun kerran käskettiin. En mennyt edes pissalle kun kaveri raivosi vessassa kun olin liian ajoissa tullut häiritsemään. 

Olis pitänyt lähtee yksin ajaan siitä Helsinkiin. 

Vierailija kirjoitti:

Entinen kaverini teki tällaista. Juttelivat jatkuvasti keskenään miehensä kanssa asioista joissa ei voinut osallistua keskusteluun ollenkaan. "Mites se Marja?" "Ei se siihen sanonut oikein vielä mitään." Jos kysyn että mistä siis on kyse niin kertovat että niin Jaakon tätiä kysyttiin maalaamaan mutta hän ei tiedä pääseekö. Jaa, näitä asioita ei voi kai koskaan muulloin puhua? Eikä siis kyse yksittäisestä tuollaisesta tapahtumasta, vaan koko ajan keskustelu oli tuota. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin istua hiljaa ja jos yritti osallistua keskusteluun, tai vaihtaa puheenaihetta, käyttäytyivät kuin olisin häirinnyt. Tosi outoa.

Suomalaisilla on sellainen erikoisuus, että jos seuraan tulee uusi henkilö, muut vain juttelevat yhteisiä asioitaan ja uutta henkilöä ei huomata. Ajatus varmaankin on, että tämä uusi myös häpeää itseään ja annetaan hänen haistella tunnelmaa ja tulla sitten mukaan keskusteluun kun tulee.

Lapsiin suhtaudutaan samoin, heille ei puhuta, annetaan ruuat jotta aikuiset pääsee syömään ja lapset pois tieltä. Kun he kasvavat ajokortti-ikään, he vähitellen alkavat istua aikuisten seurassa, ensin hiljaa, ja muutaman vuoden päästä jo jotain lausahtaenkin.

Toinen vaihtoehtohan olisi se, että uudelta henkilötä kysytään ja häntä vedetään aktiivisesti mukaan keskusteluun, samoin lapsien kanssa keskustellaan.

Vierailija kirjoitti:

"- Eräs tuttu sanoo "voisin tulla kahville". Minusta ei voi tupata kenellekään vaan mieluummin hän voisi kutsua meitä kahville. (Mitä ei ole tehnyt)"

Tuo on paljon parempi kuin soittaa että tule meille kahville. Ikään kuin viihdytetään ja vaivataan toista lähtemään kotoaan ja tulemaan kahville samalla kun itse maataan sohvalla ja odotellaan seuraa. Paljon mukavampi on soittaa jos on lähistöllä itse, ja kysyä sopiiko piipahtaminen kaffilla.

Ei ole hyvä tuokaan, siinä vastapuoli joutuu hankalaan asemaan jos ei juuri silloin haluakaan nähdä.

Mun serkku.

Kun menin ihan kutsuttuna kylään, mitään ei tarjota. Jos haluun kupin kahvia, sen keitän itse, muuta ei ole tarjolla. Mutta huokailee kyllä, kun on niin kova leipomaan kaikkea hyvää ja päivittää faceen hienoja kattauksia ja monenmoisia leipomuksia kun tuli kaveri kylään. 

Mutta mun kodalla puhdas pöytä. Aina. 

Mun äiti. Mennään sovittuna kylään ja sitten joku sen ystävä soittaa. Kännykän ääni on niin kovalla, että kuulen kyllä, kun Pirkko sanoo, että soittaa toisella kertaa, kun sulla on tyttären perhe käymässä. Äiti toppuuttelee, ettei haittaa.

Me sitten perheen kanssa istutaan kuuntelemassa tunti sitä maratonpuhelua ja poistutaan kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen kaverini teki tällaista. Juttelivat jatkuvasti keskenään miehensä kanssa asioista joissa ei voinut osallistua keskusteluun ollenkaan. "Mites se Marja?" "Ei se siihen sanonut oikein vielä mitään." Jos kysyn että mistä siis on kyse niin kertovat että niin Jaakon tätiä kysyttiin maalaamaan mutta hän ei tiedä pääseekö. Jaa, näitä asioita ei voi kai koskaan muulloin puhua? Eikä siis kyse yksittäisestä tuollaisesta tapahtumasta, vaan koko ajan keskustelu oli tuota. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin istua hiljaa ja jos yritti osallistua keskusteluun, tai vaihtaa puheenaihetta, käyttäytyivät kuin olisin häirinnyt. Tosi outoa.

Suomalaisilla on sellainen erikoisuus, että jos seuraan tulee uusi henkilö, muut vain juttelevat yhteisiä asioitaan ja uutta henkilöä ei huomata. Ajatus varmaankin on, että tämä uusi myös häpeää itseään ja annetaan hänen haistella tunnelmaa ja tulla sitten mukaan keskusteluun kun tulee.

Lapsiin suhtaudutaan samoin, heille ei puhuta, annetaan ruuat jotta aikuiset pääsee syömään ja lapset pois tieltä. Kun he kasvavat ajokortti-ikään, he vähitellen alkavat istua aikuisten seurassa, ensin hiljaa, ja muutaman vuoden päästä jo jotain lausahtaenkin.

Toinen vaihtoehtohan olisi se, että uudelta henkilötä kysytään ja häntä vedetään aktiivisesti mukaan keskusteluun, samoin lapsien kanssa keskustellaan.

Ollaan vissiin liian maalaisia ja juntteja kun en ole tuollaiseen syrjintään törmännyt, saatika että hyväksyisin. Lapset kyllä huomioidaan, mutta rajansa silläkin. Komennan pienet lapset viettämään aikaa leikkihuoneeseen ja tutustumaan. Kun aikuiset ovat kahvitelleet laitan lapsille erikseen ja sellaista mikä heille on mieleen. Rentoutuvat ja tutustuvat nopeampaa ja vanhemmat eivät pääse määräilemään leikkejä ja moittimaan montako keksiä ottaa ja pitääkö syödä loppuun, vaikkei tykkäisikään. Joskus ollaan huvittuneena vain kuunneltu kuinka asiallisesti pienetkin käyttäytyvät ja keskustelevat kun ovat "valvomatta" kestittävinä.

Vierailija kirjoitti:

Mun serkku.

Kun menin ihan kutsuttuna kylään, mitään ei tarjota. Jos haluun kupin kahvia, sen keitän itse, muuta ei ole tarjolla. Mutta huokailee kyllä, kun on niin kova leipomaan kaikkea hyvää ja päivittää faceen hienoja kattauksia ja monenmoisia leipomuksia kun tuli kaveri kylään. 

Mutta mun kodalla puhdas pöytä. Aina. 

Älä mene. Jos on pakko, niin ostat itselle leivoksen ja valmiskahvin ja sanot ettet viitsi hänelle tuoda kun on niin hyvä leipomaan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, niin mahtava ketju ettei mitään järkeä! Käy ihan terapiaistunnosta lukea kaikki sivut läpi.

Itsellä on pari vastaavaa kokemusta. Veljeni kutsui meidät kylään uudelle asunnolle, jonka oli vuokrannut uuden tyttöystävänsä kanssa yhdessä. Tyttöystävä sanoi ovella nopeasti moikat ja meni sitten kyyhöttämään makuuhuoneeseen, jossa kököttikin koko vierailumme ajan. Kunnon juntti.

Toisena kertana olin ystäväni häissä morsiusneitona. Meitä morsiusneitoja oli yhteensä 4, olemme kaikki samaa ystäväporukkaa. Häitä edeltävänä päivänä koko sakki oli kutsuttu juhlapaikalle koristelemaan ja kattamaan pöytiä yms. härdelliä. Jostain syystä kukaan ei puhunut minulle mitään ellei ollut ihan pakko. Kikattelivat keskenään ja ottivat valokuvia, minua ei pyydetty mihinkään mukaan. Jättivät minut ihan ulkopuoliseksi. Todella kurjaa. Miksi me naiset tehdään tälläistä?

Miespuolisen kaverini naisystävä poistui myös aina paikalta kun minä tulin heillä käymään. Asuivat yhdessä n. vuoden verran kunnes erosivat. Aina lähti heti kauppaan tai elnkille tai makkariin lukemaan kirjaa/nettailemaan. Kerran kysyin että miten sinä nyt tas heti lähdet, etkö jäisi kuulumisia vaihtamaan. Totesi vain että saatte olla rauhassa kun poistun. Yhden kerran menin sitten kylään heille erään toisen kaverini kanssa, jonka heistä molemmat tunsivat myös, eipä ollut naisystävällä mihinkään kiire vaan hän jutteli iloisesti tämän toisen kanssa. Kun tämä toinen lähti ennen minua, painui naisystävä heti makkariin mitään sanomatta.

Niin sinä olet nainen?

Mentiin joskus lapsuudessa tätini luo kylään hieman ennen joulua. Koko talo tuoksui ihanilta leipomuksilta ja täti otti juuri joulutortut uunista, kun tulimme peremmälle. Äiti taisi niitä kommentoidakin, että ”ai että, tuoksuupa herkullisilta!”. Siinä sitten vielä sivusta katseltiin, kun täti viimeisteli luomuksiaan. Hän ei malttanut keittiössä hääräämiseltään tulla kanssamme olohuoneeseen istumaan (jonne itse meidät ohjasi) joten kökötimme siinä sitten kolmistaan ja katselimme avokeittiön kokkishowta täydessä hiljaisuudessa. Ylipäätänsä tuntui, kuin olisimme tulleet vahingossa tunnin etuajassa ja kaikki kesken. No, ei siinä mitään, ihan ymmärrettävää… PAITSI, että 30 min kökötyksen jälkeen täti tokaisee, että hänellä on itseasiassa tulossa toiset vieraat piakkoin ja jää selkeästi odottamaan meidän poistumista. Kyllä meillä leuat loksahti! Tuntui ihan piilokamerajäynältä. Jotenkin niin uskomaton tuo tapahtumakulku, kun ensin tullaan innoissaan notkuvan herkkupöydän luo ja sitten ”ähäkutti, luulitteko et nää on teille!”. Vasta autossa kotimatkalla alkoi kiukuttamaan, sitä ennen oli lähinnä höynäytetty ja pöllämystynyt olo. Että tuota, jos joskus haluatte ikimuistoisesti loukata kutsumianne vieraita, niin suosittelen tätä kikkaa! En tajua vieläkään, miten voi noin toimia.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti. Mennään sovittuna kylään ja sitten joku sen ystävä soittaa. Kännykän ääni on niin kovalla, että kuulen kyllä, kun Pirkko sanoo, että soittaa toisella kertaa, kun sulla on tyttären perhe käymässä. Äiti toppuuttelee, ettei haittaa.

Me sitten perheen kanssa istutaan kuuntelemassa tunti sitä maratonpuhelua ja poistutaan kotiin.

Yksi entinen tuttuni teki tätä kahvipöydässä. Istutaan siinä porukalla, herran puhelin soi ja alkaa siinä puhua kuin ruuneperi piiiitkän jorinapuhelun. Me muut istumme tuppisuina ja odotamme että puhelu loppuu. Edes vaimonsa ei saanut häntä lopettaan. Tää toistui usein. Muuten mukava mutta tää käsittämätön piirre. Yhteydenpito loppui muista syistä. Ei draamaa ollut.

Vierailija kirjoitti:

Mentiin joskus lapsuudessa tätini luo kylään hieman ennen joulua. Koko talo tuoksui ihanilta leipomuksilta ja täti otti juuri joulutortut uunista, kun tulimme peremmälle. Äiti taisi niitä kommentoidakin, että ”ai että, tuoksuupa herkullisilta!”. Siinä sitten vielä sivusta katseltiin, kun täti viimeisteli luomuksiaan. Hän ei malttanut keittiössä hääräämiseltään tulla kanssamme olohuoneeseen istumaan (jonne itse meidät ohjasi) joten kökötimme siinä sitten kolmistaan ja katselimme avokeittiön kokkishowta täydessä hiljaisuudessa. Ylipäätänsä tuntui, kuin olisimme tulleet vahingossa tunnin etuajassa ja kaikki kesken. No, ei siinä mitään, ihan ymmärrettävää… PAITSI, että 30 min kökötyksen jälkeen täti tokaisee, että hänellä on itseasiassa tulossa toiset vieraat piakkoin ja jää selkeästi odottamaan meidän poistumista. Kyllä meillä leuat loksahti! Tuntui ihan piilokamerajäynältä. Jotenkin niin uskomaton tuo tapahtumakulku, kun ensin tullaan innoissaan notkuvan herkkupöydän luo ja sitten ”ähäkutti, luulitteko et nää on teille!”. Vasta autossa kotimatkalla alkoi kiukuttamaan, sitä ennen oli lähinnä höynäytetty ja pöllämystynyt olo. Että tuota, jos joskus haluatte ikimuistoisesti loukata kutsumianne vieraita, niin suosittelen tätä kikkaa! En tajua vieläkään, miten voi noin toimia.

Vähän sama kun mentiin kauppiksesta koko koululuokka tutustumaan erääseen firmaan. Istuttiin neukkarissa kuuntelemassa firman esittelyä ja samalla sivupöydälle tuotiin kahvia ja uunituoreita pullia. Sitten kiitos ja hei, tässä on alkamassa toinen tilaisuus.

"Olin tilanteessa, ja sanoin emännälle puhelimessa kotiin päästyäni: "Hei, jos me tultiin huonoon aikaan tai teille tuli jotain muuta, niin olisitte vaan peruneet tai sanoneet heti. En mä sellaisesta pahastu. Parempi perua koko tapaaminen kuin väkisin tavata."

Tähän emäntä: "No miten sä nyt tolleen otit itseesi, jos ei heti ollut kahvit ja kakut pöydässä!" Jotain tuollaista. Mitään tarjoilua ei siis missään vaiheessa ollut, mikä on aika ankeaa, ei edes lasillista vettä. Touhusi vain omiaan oman lapsensa kanssa ja minä ja leikkimään tullut lapseni istuimme sohvalla kahdestaan hämmentyneinä."

Minkälainen tuo ihminen on muuten? Hän kiistää vastauksessaan käyttäytyneensä mitenkään poikkeavasti. Ehkä hän vaan on tuollainen ja tuo oli normaalia kyläilyä hänen mielestään. Minulla oli yksi tuttu, jonka kanssa oli aika outoa aina. Hän kutsui kylään, mutta minä olin sittaen aina se, joka piti (vaivautuneen oloista) keskustelua yllä, ellei sitten hänen miehensä sattunut olemaan paikalla. Hänestä nuo kyläilyt ilmeisesti olivat mukavia, kun kutsui minua aina uudestaan kylään. Menin sinne lähinnä kannatuksen vuoksi, nyt asun kauempana, emmekä enää ole olleet tekemisissä. Uskon, että hänen psyykkinen rakenteensa oli jotenkin erilainen, ehkä hän oli autismin kirjolla.

Vierailija kirjoitti:

Mentiin joskus lapsuudessa tätini luo kylään hieman ennen joulua. Koko talo tuoksui ihanilta leipomuksilta ja täti otti juuri joulutortut uunista, kun tulimme peremmälle. Äiti taisi niitä kommentoidakin, että ”ai että, tuoksuupa herkullisilta!”. Siinä sitten vielä sivusta katseltiin, kun täti viimeisteli luomuksiaan. Hän ei malttanut keittiössä hääräämiseltään tulla kanssamme olohuoneeseen istumaan (jonne itse meidät ohjasi) joten kökötimme siinä sitten kolmistaan ja katselimme avokeittiön kokkishowta täydessä hiljaisuudessa. Ylipäätänsä tuntui, kuin olisimme tulleet vahingossa tunnin etuajassa ja kaikki kesken. No, ei siinä mitään, ihan ymmärrettävää… PAITSI, että 30 min kökötyksen jälkeen täti tokaisee, että hänellä on itseasiassa tulossa toiset vieraat piakkoin ja jää selkeästi odottamaan meidän poistumista. Kyllä meillä leuat loksahti! Tuntui ihan piilokamerajäynältä. Jotenkin niin uskomaton tuo tapahtumakulku, kun ensin tullaan innoissaan notkuvan herkkupöydän luo ja sitten ”ähäkutti, luulitteko et nää on teille!”. Vasta autossa kotimatkalla alkoi kiukuttamaan, sitä ennen oli lähinnä höynäytetty ja pöllämystynyt olo. Että tuota, jos joskus haluatte ikimuistoisesti loukata kutsumianne vieraita, niin suosittelen tätä kikkaa! En tajua vieläkään, miten voi noin toimia.

Ihan sairasta tuollainen kyllä. Olitteko siis kutsuttuja vai menitte vaan? Sitten kyllä ymmärrän sitä tätiäkin, jos kutsumatta paukkaatte hänen luo ja hänelle on tulossa muita sovittuja vieraita, joille aikoo tarjoilla leipomuksiaan. Ilmeisesti muutenkin vähän erikoiset välit äidilläsi ja siskollaan(?)...

Vierailija kirjoitti:

Joskus opiskeluaikana silloin hyvä kaveri pyysi viikonlopuksi vierailulle (opiskelimme eri kaupungeissa). Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja oli paljon puhuttavaa. Kaikki meni hyvässä hengessä ja hän itse omasta halustaan halusi lähteä saattamaan minut asemalle. Siellä odotimme junaa ja juttelimme normaalisti. Yhtäkkiä hän tokaisi tosi tympääntyneenä, että "Ole jo hiljaa!"

Yleensä olimme puhuneet paljon aina. En yksin minä, vaan vastavuoroisesti. Mutta olin kyllä hiljaa koko loppuajan enkä enää käynyt hänen luonaan. Vaikka satunnaisesti pidämme yhteyttä yhä, niin kyllä tuo oli niin outoa käytöstä, että ystävyyteen ei enää palattu.

Toinen vanha tuttava on sellainen, että saattaa kutsua kylään, mutta tekee koko ajan jotain. Esimerkiksi kesällä pyytää käymään ja koko lyhyenkin kyläilyn ajan puunaa puutarhaa, kyykkii nyppimässä rikkaruohoja tms.  Ei tee tätä pelkästään minulle, vaan muillekin. En ymmärrä, miksi haluaa että kukaan käy, kun ei häntä oikeasti kiinnosta seura.

Apua, minä olen kuin tuo vanha tuttavasi, joka samalla puuhailee jotakin, kun on kutsuttu vieras käymässä. Minusta on mukava jutella ja samalla  puuhailla ystävän kanssa. En ole koskaan tajunnut, että joku voisi ajatella, ettei minua kiinnosta seura.

Kotona meitä oli monta sisarusta ja monesti teimme hommia niin, että osa teki ja osa oli vain pitämässä seuraa, jos kaikki ei voineet työhön osallistua. Tästä varmaan jäänyt tapa, että on mukava tehdä ja jutella jonkun kanssa.

Oltiin kylässä, illalliselle pyydettiin. Pöytäkin oli katettu. Ruokaa ei kuulunut, parin tunnin jälkeen isäntäväki sanoi, että he kyllä voisivat tehdä ruokaa, kaikki tarpeet on, mutta ei ole oikein nälkä, eihän teilläkään? No eihän meillä kun ei isäntäväelläkään. Mutta oli ihan kiva rupatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut tämän kaltaisiin kiusallisiin tilanteisiin muutaman kerran kutsujan roolissa. Kun illan isäntä, nykyisin entinen mieheni, saattoi ilmoittaa yhtäkkiä kesken illanistujaisten (kerran tupareiden), että hän painuu nyt nukkumaan, hei hei. Eikä mitenkään loppuillasta tai kovan humalan vuoksi, vaan koska häntä oli alkanut ärsyttää esim. jonkun vieraan mielipide politiikkaan liittyen. Sitä oli mukava sitten yrittää nolona selitellä hämmentyneille vieraille.

Viimeisen kerran meille tuli yksi yhteinen ystävä yöksi kylään, kun tuli toiselta puolelta Suomea. Mietittiin tilattaisiinko illalla pikaruokaa, mutta mies halusi ehdottomasti tehdä itse ruoan, kun oli juuri opetellut uuden reseptin. Ilta kului kulumistaan ja mies oli ”ihan kohta” aloittamassa ruoanlaittoa aina, kun häneltä kysyi asiasta. Sitten hän vetäisikin yhtäkkiä hihasta taas tuon lähden nyt nukkumaan -kortin, ja siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä tilata ruokaa. Tilanne oli niin vaivaannuttava, että ystävä totesi viisaammaksi ottaa taksin ja yöpyä hotellissa. Häpesin silmät päästäni…

Käytti varmaan henkistä väkivaltaa muillakin tavoilla, sillä sitähän tuo on, odotuttaa ihmisiä nälkäisinä. Tosin en tiedä, mikä sinua ja kaveria esti ruokaa tilaamasta, itse olisin sanonut, että ollaan odoteltu jo tarpeeksi, teet sitten reseptiruokasi toisen kerran.

Enkä olisi selitellyt vieraille mitään, vaan todennut, että aha, isäntä lähti nukkumaan, ojentakaapas niitä laseja niin täytellään.

Vaikka sinällään sama tuo, erohan tuollaisesta joka tapauksessa tulee.

ja mä en ymmärrä, että jos on ostettu ainekset sitä isännän reseptiä varten, niin miksei tämän kirjoittaja ja kaveri voineet yhdessä kokata. 

Haluaisitteko itse vieraina jäädä viettämään iltaa/yötä taloon, jonka isäntä on tehnyt selväksi, ettei läsnäolonne ole enää toivottua hänen puolesta? Ei, kyllä se peli oli menetetty joka kerta siinä kohtaa, kun mies ilmoitti lähtevänsä nukkumaan, sama se mitä olisin tehnyt tai sanonut. Sille ystävälle ehdotin, että voidaan kokeilla josko saataisiin kyhättyä jotain reseptiä varten ostetuista aineksista, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti ja oli kuulemma jo itsekin vähän väsynyt ja ehtisi vielä nukkua hyvät yöunet, kun tilaisi taksin heti. Ts. halusi kohteliaasti poistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin sukuloimassa sovitusti. Vietiin mennessä tuliaisiksi kassillinen kaikenlaista: kahvia, joku kesälajitelma keksejä ym. Ojennettiin kassi emännälle, joka ensitöikseen tokaisi että ei me mitään keksejä syödä. Kassissa siis tosiaan oli paljon muutakin, ihan ajatuksen kanssa mietittyä.

Jossain kohtaa tuli puhetta ruuasta. Miehet keksivät, että grillataan. Olimme ottaneet mukaan evästä itsellemme, ja myös makkaraa ja lihoja meiltä löytyi. Nämä oli laitettu isäntäväen jääkaappiin. Miehet kävivät yksissä tuumin hakemassa tykätarpeet jääkaapista ja laittoivat grillin kuumenemaan. Jossain vaiheessa perheen emäntä tuli äkäilemään, kuinka me syödään heidän makkaroitaan. Tajuttuaan, ettei näin ollutkaan, hän keksi äkäillä, kuinka meidän ja heidän makkarat sekoittuvat keskenään. Mieheni tokaisi, että voi hyvänen aika, ja teki erilaiset viillot makkaroihin etteivät nyt vain mene sekaisin.

Lähtöpäivänä 3-vuotiaan lapsemme mehu kaatui heidän terassilleen. Totta kai tarjouduin pesemään sen heti pois, mutta ei kuulemma tarvinnut. Perheen isäntä tuumasi rennosti, että näitähän nyt tapahtuu. Kun menin hieman kauemmas siistimään lasta, emäntä jupisi miehelleen että tuo mehukin kaatui tuohon ja nyt pitää ruveta siivoamaan terassia. Mies kuului tuumaavan edelleen rauhallisesti, että no pesen sen letkulla pois, eihän tuossa kauaa mene, mitä sitten.

Samanlaisia juttuja oli koko viikonloppu täynnä. Suurin osa ajasta vietettiin pihalla vuodenajan vuoksi, ja tosiaan emme menneet mitenkään palvelua ja passausta odottaen, vaan veimme sitä sun tätä isäntäväkeä ajatellen, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä ostamaan asioita pitkän matkan päästä ym.

Helpotus oli suuri, kun päästiin istumaan autoon ja ajettiin pihasta pois. Tämän jälkeen ei olla juurikaan pidetty yhteyttä - ei vain jostain syystä koko viikonlopun kestävän vittuilun jälkeen jaksa kiinnostaa.

Meillä kun ovat olleet, ollaan tarjottu ruuat, ja jos nyt olisivat tuoneet jotain niin meille olisi kyllä ollut yksi hailee, sekoittuuko jotkut makkarat keskenään vai eikö.

Ihan järkyttävää käytöstä. Minä olisin sanonut jo hyvissä ajoin, että kiitos vaan, mutta me lähdemme nyt, kun emme ole tervetulleita. Olisin myös muistuttanut siitä, että kyllä me vaan ollaan teille oltu vieraanvaraisia...

Olet ihan oikeassa, oltiin vain - erityisesti minä, jonka sukulaisista oli kyse - niin järkyttyneitä tästä, että ei tiedetty kuinka toimia. Jälkikäteen ollaan mietitty, että mitä hittoa oikein tapahtui. Heti mennessä jo tunnelma oli naisen taholta omituinen - vaikka siis ihan kaikki yhteisesti oltiin sovittu tästä meidän tulosta.

Nämä ihmiset ovat muissa oloissa olleet todella mukavia, joten harmi, että tämä vähän lässähti tällaiseen.

Mahtava viikonloppu huipentui lopulta emännän äkäilyyn siitä, kuinka me ei lähdetty käymään kaupungilla niin he eivät voineet ostaa tyttärelleen mättöä. Oli siis aiemmin ollut puhetta, että käytäiskö koko porukalla kaupungilla katselemassa, mutta puheeksi oli jäänyt. Oltiin huuli pyöreänä, että mitä ihmettä. Ehdotettiin, että no mennäänkö yhdessä ja haetaan kaikille, vai miten tehtäis? Valmista ei tullut, vaan jotain emännän äkäilyä jälleen kuinka tytär nyt ei saanut haluamaansa.

Illan päätteeksi porukka lähti saunomaan naapuriin, huikaten että kai se on ok kun ei kehdata kieltäytyäkään?