Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli asiaa kotipaikkakunnalle ja ehdotin kaverille lenkkiä. Saavuin sovittuna aikana paikalle ja tuo vastasi luulleensa lenkkikutsua vitsiksi. Lähdin sitten himaan vähän hämilläni.

Tämä tapahtui joskus ollessani parikymppinen. Meilläpäin mennään kävelylle, kun tarkotus on kävellä ja lenkille, kun tarkoitus on lenkkeillä, eli juosta.

Poikaystäväni kaveri tuli tyttöystävänsä kanssa meidän opiskelijakämppään ekaa kertaa ja tämä tyttö pyysi minua mukaan lenkille. Kieltäydyin kohteliaasti. En kertonut syytä, että en minä jaksa juosta jonkun noin sporttisen näköisen tytön kanssa. 

Joskun paljon myöhemmin ymmärsin, että hän tarkoitti kävelylenkkiä koiraa ulkoiluttaen. :-D

Ehkäpä tuo ystäväsi luuli samaa, että kutsuit juoksemaan.

Vaikkei murteesta varsinaisesti ole kyse, tarkoittaa jotkut asiat eri ihmisille eri asiaa

Tuo kaveri harrastaa myös juoksua. Itse en jaksa juosta, mutta hölkkään mielelläni ja kävelen vielä mieluummin. Tiedän että hän käy meidän yhteisten tuttujen kanssa kävelylenkeillä ja juoksulenkeillä, joten siitä ei ollut kyse. Hän ei vaan halunnut jostain syystä viettää aikaa kanssani. Oli kuin matto olisi vedetty pois alta. Kyseessä oli vielä hyvä ystäväni nuoruusvuosilta. Olisin halunnut kuulla hänen elämästään, lapsistaan, miehestään, työstään. Ihan vaan jutella. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut tämän kaltaisiin kiusallisiin tilanteisiin muutaman kerran kutsujan roolissa. Kun illan isäntä, nykyisin entinen mieheni, saattoi ilmoittaa yhtäkkiä kesken illanistujaisten (kerran tupareiden), että hän painuu nyt nukkumaan, hei hei. Eikä mitenkään loppuillasta tai kovan humalan vuoksi, vaan koska häntä oli alkanut ärsyttää esim. jonkun vieraan mielipide politiikkaan liittyen. Sitä oli mukava sitten yrittää nolona selitellä hämmentyneille vieraille.

Viimeisen kerran meille tuli yksi yhteinen ystävä yöksi kylään, kun tuli toiselta puolelta Suomea. Mietittiin tilattaisiinko illalla pikaruokaa, mutta mies halusi ehdottomasti tehdä itse ruoan, kun oli juuri opetellut uuden reseptin. Ilta kului kulumistaan ja mies oli ”ihan kohta” aloittamassa ruoanlaittoa aina, kun häneltä kysyi asiasta. Sitten hän vetäisikin yhtäkkiä hihasta taas tuon lähden nyt nukkumaan -kortin, ja siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä tilata ruokaa. Tilanne oli niin vaivaannuttava, että ystävä totesi viisaammaksi ottaa taksin ja yöpyä hotellissa. Häpesin silmät päästäni…

Käytti varmaan henkistä väkivaltaa muillakin tavoilla, sillä sitähän tuo on, odotuttaa ihmisiä nälkäisinä. Tosin en tiedä, mikä sinua ja kaveria esti ruokaa tilaamasta, itse olisin sanonut, että ollaan odoteltu jo tarpeeksi, teet sitten reseptiruokasi toisen kerran.

Enkä olisi selitellyt vieraille mitään, vaan todennut, että aha, isäntä lähti nukkumaan, ojentakaapas niitä laseja niin täytellään.

Vaikka sinällään sama tuo, erohan tuollaisesta joka tapauksessa tulee.

ja mä en ymmärrä, että jos on ostettu ainekset sitä isännän reseptiä varten, niin miksei tämän kirjoittaja ja kaveri voineet yhdessä kokata. 

Vierailija kirjoitti:

Kerran kävi niin että pariskunnan mies esitti kyläilykutsun ja taisi unohtaa kertoa vaimolleen. Vaimo kyräili ja oli selvästi pahoillaan jostain. Juotiin kahvit ja lähdettiin heti kun kehdattiin.

Eräs suomalainen kirjailija kertoi hauskalla tavalla automatkasta, jonka hän teki miehensä kanssa Keski-Euroopasta Intiaan. Intiassa joku kohtelias mies kutsui heidät kotiinsa ja antoi tarkan osoitteen. Kun pariskunta saapui kyseiseen kaupunkiin, he menivät kyläpaikkaan. Vain vaimo oli kotona. Ulkomaalaiset vieraat kutsuttiin sisälle ja tarjottiin jotain syötävää ja juteltiin pitkän aikaa. Aviomiestä ei näkynyt. Kun vieraat tekivät lähtöä, vaimo sanoi: "Oli oikein mukava tutustua teihin, mutta keitä te oikeastaan olette?" Myös tässä tapauksessa mies oli unohtaut kertoa kotona, että heille on tulossa vieraita! [quote/]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä poikkeaa vähän aiheesta: olin jäänyt yksin lapseni kanssa ja toivuin shokkierosta ja univelkaa ja stressiä oli yllin kyllin. Toki työt, kotihommat ja lapsen kanssa touhut piti normaalisti hoitaa. Minulle rakas ystäväni oli tukena paljon ja tuli usein meille omien lastensa kanssa olemaan ja kahvittelemaan. Siinä samalla lapset leikkivät ja mukavaa oli. Varsinkin, jos hänen miehensä oli omissa menoissaan, hän tuli meille hengähtämään, kun kotona oli kuulemma raskaampaa lasten kanssa yksin. Semmoinen vain on jäänyt vaivaamaan, että minä olin aina yksin ja olisin joskus niin mielelläni tullut kutsutuksi heille hengähtämään ja vain olemaan. Aiemmin meitä oli avioliiton aikana kutsuttu heille pariskuntana ja perheenä heille illanviettoihin, mutta se loppui kuin seinään, kun jäin yksin. Edelleenkin, kun lapset ovat jo isoja ja kaikki on hyvin, ystäväni kutsuu itsensä meille kahville, mutta minua ei koskaan heille. Mukavia ihmisiä ovat muuten, mutta yksipuolista on kyläily ja ehkä koko ystävyys sitten.

Minullakin on ystävä, joka haluaa nähdä aina meillä. En saa mennä hänen luokseen koskaan. Outoa.

Yksinäisiä naisia ei kutsuta. Kuulin tästä ilmiöstä jo nuorempana, mutta en silloin uskonut sitä todeksi. Nyt uskon. [quote/]

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä tapauksia on ollut. Aina jaksaa ihmetellä miten hemmetin juntteja aikuiset ihmiset ovat. Ihan kuin jostain viidakosta juuri tuotu. Ei tervehditä, toljotetaan vaan suu auki.

Menet juhliin, jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä. Isäntä ja emäntä eivät esittele ketään. Kukaan ei tervehdi. Onneksi olen niin puhelias ja rohkea. Olen vaan mennyt jokaisen luokse esittäytymään. Aina olen löytänyt juttuseuraa lopuksi ja juhlat ovat sujuneet ihan mukavasti.

On myös tapaus, jossa kyläpaikassa tarjottiin mustaa kahvia, kun maito oli loppu. Keksitkin oli kuulemma syöty ja röhönauru perään. Kyläilystä oli sovittu etukäteen. Kerran yhdessä paikassa tarjottiin pelkkää vettä. Kyllä tuntee itsensä toivotuksi henkilöksi. Odotetaan vaan, että luovutetaan lahja ja sitten olisi parasta jo häipyä. Emäntä ripustaa pyykkejä siinä lyhyen vierailun aikana.

Joo, minä en ole erityisen rohkea, mutta on kyllä kokemusta tuollaisista kiusallisista tilanteista, kun olen mennyt ensimmäistä kertaa vaikka mieheni kaverin tupareihin ja olen sitten astunut olohuoneeseen, joka täynnä jo melko humalaista minulle täysin vierasta porukkaa ja olen sitten vaan sanonut kaikille yhteisesti "moikka" ja kukaan ei noteeraa sen kummemmin. Sitten mieheni on saattanut tulla siihen, että "moro, tässä *Liisa*". Katsotaan vain nopeasti ja jatketaan keskenään hölisemistä. Tämä siis suhteemme alkuaikoina. Mitäs siinä sitten... Miehen perässä kulkemista ja vaivaantunut tunnelma, kun kukaan ei huomioi mitenkään eikä esimerkiksi halua vaihtaa kuulumisia, jos olen mennyt jotain small talkia heittämään. Sitten vasta moni rohkaistuu, kun ollaan siinä kunnossa, ettei puheesta meinaa saada mitään selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran kävi niin että pariskunnan mies esitti kyläilykutsun ja taisi unohtaa kertoa vaimolleen. Vaimo kyräili ja oli selvästi pahoillaan jostain. Juotiin kahvit ja lähdettiin heti kun kehdattiin.

On tätä mullekin sattunut, että mies kutsuu jonkun vanhan kaverin, jonka kanssa on ikänsä ollut linjalla "kahvia ja kaljaa" ja joka ottaakin vaimonsa mukaan.

Siinä on kaksi vaihtoehtoa: laittaa ilta pilalle kyräilemällä ja äkäilemällä tai ottaa vieraat vastaan. Olen päättänyt ottaa vieraat vastaan ja tarjota sitä, mitä kaapissa sattuu olemaan, jos sattuu olemaan. Monet näistä (mulle) ex tempore-illoista on ollut hauskimpia ikinä. Suoraan olen myös sanonut, että olisin voinut ehkä vieraisiin varautua, jos olisin vieraista tiennyt, mutta nyt mennään näillä.

Toisaalta näissä on ollutkin tosi rentoa se, että eipä ole tarvinnut etukäteen vieraista stressata.

Se, että naisilta odotetaan vieraisiin varautumista johtuu siitä, että naiset välittää semmoisesta, niin emännän kuin vieraan roolissa.

Miehille tosiaan on ihan sama, vaikka mennään tuolla kahvilla ja kaljalla koko ilta. Jos kauhea nälkä on, tilaavat pitsaa ja se, missä kunnossa kämppä on, on ihan se ja sama, kunhan musaa tai peliä tai mitä nyt tykkäävätkin, löytyy.

Jep, naiselle kyläily on aina jonkinlaista kodin ja taloudenpidon esittelyä ja vähän kuin jonkinlaista roolileikkiä, että nää pukeutuis tällein ja pitäis tämmösen tilaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Omat tuttavani toivottavat aina, meidän pitäisi nähdä enemmän, tulkaa kyläilemään joskus, mennään joskus kahville/lounaalle heitoilla, ilman että se on oikea kutsu.

Jos olisi tällainen epä-kutsu, ja tuijottivat ikkunasta että ei helvetti miks noi tänään tuppaa tänne, äkkiä jotain kalsareiden päälle.

Irlantilainen kutsu. Se on vain jutustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: Mutta kaikissa näissä tapauksissa olisi päästy pois tuosta epätodellisesta ja/tai epämiellyttävästä tilasta, jos se sulkeutunut osapuoli olisi avannut suunsa ja käyttäytynyt niinkuin aikuisen ihmisen tulisi: sanonut suoraan, että nyt ei olekaan oikea hetki, tai pahoitellut, että jäi huono fiilis tai perunut tapaamisen tai ollut muutenkin vaan ystävällinen ihminen toiselle.

Mä en ikinä mene ihmisten edessä tappelevan pariskunnan luokse kylään. Jos ei osaa koota itseään, hillitä tunteitaan ja käyttäytyä sivistyneesti, kun on vieraita kylässä, on parempi, ettei kutsu ketään.

Kaikki tilanteet voi sanoittaa sille osapuolelle, joka jää ikään kuin ulkopuolelle ihmettelemään, missä mennään. Sen verran toista ihmistä pitää kunnioittaa, että kertoo, mistä kyse - ja jos ei voi kertoa varsinaista syytä, kertoo sitten jotain muuta.

SANOITTAA??? Tarkoitat varmaan selittää. 

Tämäkö oli nyt se oleellinen asia? Sitä paitsi ihan hyvin voi sanoa, että joku sanoittaa ajatuksiaan. Et taida olla kielellisesti kovin luova.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran kävi niin että pariskunnan mies esitti kyläilykutsun ja taisi unohtaa kertoa vaimolleen. Vaimo kyräili ja oli selvästi pahoillaan jostain. Juotiin kahvit ja lähdettiin heti kun kehdattiin.

On tätä mullekin sattunut, että mies kutsuu jonkun vanhan kaverin, jonka kanssa on ikänsä ollut linjalla "kahvia ja kaljaa" ja joka ottaakin vaimonsa mukaan.

Siinä on kaksi vaihtoehtoa: laittaa ilta pilalle kyräilemällä ja äkäilemällä tai ottaa vieraat vastaan. Olen päättänyt ottaa vieraat vastaan ja tarjota sitä, mitä kaapissa sattuu olemaan, jos sattuu olemaan. Monet näistä (mulle) ex tempore-illoista on ollut hauskimpia ikinä. Suoraan olen myös sanonut, että olisin voinut ehkä vieraisiin varautua, jos olisin vieraista tiennyt, mutta nyt mennään näillä.

Toisaalta näissä on ollutkin tosi rentoa se, että eipä ole tarvinnut etukäteen vieraista stressata.

Se, että naisilta odotetaan vieraisiin varautumista johtuu siitä, että naiset välittää semmoisesta, niin emännän kuin vieraan roolissa.

Miehille tosiaan on ihan sama, vaikka mennään tuolla kahvilla ja kaljalla koko ilta. Jos kauhea nälkä on, tilaavat pitsaa ja se, missä kunnossa kämppä on, on ihan se ja sama, kunhan musaa tai peliä tai mitä nyt tykkäävätkin, löytyy.

Jep, naiselle kyläily on aina jonkinlaista kodin ja taloudenpidon esittelyä ja vähän kuin jonkinlaista roolileikkiä, että nää pukeutuis tällein ja pitäis tämmösen tilaisuuden.

Joopa joo. Kyllä moni mieskin arvostaa tarjoiluja ja vieraanvaraisuutta. Noh, yleensä se on juurikin se nainen, joka saa syyt niskoille, jos ei ole tarjottavaa... Ikävä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Työssäni tapaan aina välillä aivan ihmeellisiä tyyppejä. On pyydetty arvioimaan asuntoa ja kun menen paikalle ollaan välinpitämättömiä koko käyntiä kohtaan. Kakarat huutaa ja hyppii pöydän ympärillä, keskustelusta ei tule mitään, häivytään pöydästä ja saa huudella toiseen huoneeseen. Sovin aina tapaamisen niin, että mahdolliset molemmat puolisoista ovat paikalla. No, toinen ei olekkaan paikalla, yksikin rouva tuli sitten kesken kaiken kotiin ja hetken mulkoiltuaan sanoi, meneekö sinulla vielä kauan? Ei mennyt, sanoin että voin vaikka heti lähteä, soitellaan. Jäi ilmaiset arviot rouvalta saamatta. Tämäkin oli itse pyytänyt käymään...

Teen paljon töitä, joten vapaapäivät ovat kortilla. Osa ystävistä on sellaisia, että sovitaan hyvissä ajoin esim. mökkivierailu, järjestän työni siten, että minulla on vapaata ja sitten peruvatkin vasta samana päivänä tulonsa tai yksinkertaisesti eivät jaksa sitäkään tehdä. Mutta heti kohta ovat taas ehdottelemassa tapaamista mm. mökillä. En järjestele enää aikataulujani ja töitäni, mikäli sattuu olemaan vapaata niin voivat tulla. Ymmärrän, etteivät voi kunnallisina työntekijöinä käsittää, että jollain ei nyt vain ole niin paljon vapaata kuin heillä.

No just tuo että pyydetään kylään ja sovitaan, vain jotta peruvat sitten 1pv-1h ennen h-hetkeä. Mulle vapaa aika on kallisarvoista, joten en näiden kanssa sovi enää mitään, en edes huomiseksi.Nähdään silloin jos satun olemaan kotona kun soittavat että voisivat nyt heti tulla.

Vierailija kirjoitti:

Ah, niin mahtava ketju ettei mitään järkeä! Käy ihan terapiaistunnosta lukea kaikki sivut läpi.

Itsellä on pari vastaavaa kokemusta. Veljeni kutsui meidät kylään uudelle asunnolle, jonka oli vuokrannut uuden tyttöystävänsä kanssa yhdessä. Tyttöystävä sanoi ovella nopeasti moikat ja meni sitten kyyhöttämään makuuhuoneeseen, jossa kököttikin koko vierailumme ajan. Kunnon juntti.

Toisena kertana olin ystäväni häissä morsiusneitona. Meitä morsiusneitoja oli yhteensä 4, olemme kaikki samaa ystäväporukkaa. Häitä edeltävänä päivänä koko sakki oli kutsuttu juhlapaikalle koristelemaan ja kattamaan pöytiä yms. härdelliä. Jostain syystä kukaan ei puhunut minulle mitään ellei ollut ihan pakko. Kikattelivat keskenään ja ottivat valokuvia, minua ei pyydetty mihinkään mukaan. Jättivät minut ihan ulkopuoliseksi. Todella kurjaa. Miksi me naiset tehdään tälläistä?

Miespuolisen kaverini naisystävä poistui myös aina paikalta kun minä tulin heillä käymään. Asuivat yhdessä n. vuoden verran kunnes erosivat. Aina lähti heti kauppaan tai elnkille tai makkariin lukemaan kirjaa/nettailemaan. Kerran kysyin että miten sinä nyt tas heti lähdet, etkö jäisi kuulumisia vaihtamaan. Totesi vain että saatte olla rauhassa kun poistun. Yhden kerran menin sitten kylään heille erään toisen kaverini kanssa, jonka heistä molemmat tunsivat myös, eipä ollut naisystävällä mihinkään kiire vaan hän jutteli iloisesti tämän toisen kanssa. Kun tämä toinen lähti ennen minua, painui naisystävä heti makkariin mitään sanomatta.

Kerran vastaavanlainen kokemus miehen sukulaisten luona. No eipä tarvitse enää käydä kylässä, eikä kyllä meillekään kutsuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen alussa anoppi kutsui puhelimessa minut ja puolisoni seuraavana viikonloppuna syömään eli kutsu tuli viikkoa ennen kyläpäivää. Saavuttiin sovittuna aikana viikon päästä paikalle ja anoppi ilmoitti jo ovea avatessaan, että ruoka on valmista, mutta sitä ei riitäkään neljälle. Anoppi ja appiukko alkoivat syömään, juteltiin siinä hetki ja lähdettiin sitten omaan kotiimme syömään hiukan hämmentyneinä. Ymmärrän kyllä, että kun ohiajaessa pistäydytään käymässä, niin ei tarvitse olla tarjottavaa, mutta kun nimenomaan on syömään kutsunut, niin viikon aikana kyllä olisi kauppaan ehtinyt.

Anoppi on kyllä muutenkin omalaatuinen, että ns. perhejuhlissakaan ei tarjottavan määrä ole kummoinen vaan esim. normikokoiset pullat on veitsellä leikattu neljään palaan. Kun tämän on ajan kanssa oppinut, niin osaa syödä ennen juhlia, niin jaksaa sitten maha täynnä lievästi huvittuneena vain seurata pullanleikkausoperaatiota ja muita kahvipöydän touhuja. Kukin tavallaan :)

Meillä anoppilassa on samanlaista. Kutsutaan syömään minut, mies ja 2 lasta, mutta ruokaa on aina sen verran että minulle riittää vain peukalonpään kokoinen peruna, ja kastiketta lusikallinen. Olenkin vuosien varrella jo oppinut ilmoittamaan että minä en syö, tekee vain muulle perheelle. Vähän tätä ihmeteltiin, mutta ene ole kehdannut sanoa ettei minua kiinnosta joka kertainen teatteri jossa muilla on lautaset täynnä, ja itsellä maha kurisee ruuan jälkeen. Ruokaa tehdään edelleen saman verran, vaikka minä en koskaan syö. Ihan kuin minut olisi koko ajan jätetty ruuista pois.

Miksi jäit viimeiseksi ottajaksi joka kerta?

Eikö tullut vahingossakaan mainittua omalle miehelle että nyt lautanen jakoon että sinäkin saat. Mitä sä pelkäät? Pidä puoles ja ota ekana.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä uskon, että ihmisten ahdistushäiriöt on lisääntynyt ja sietokyky vähentynyt. Ennen sitä purtiin hammasta ja keiteltiin kahvit ja huokaistiin helpotuksesta, kun vieraat painuivat ovesta ulos, nykyään ei vaan enää tehdä niin, vaan käytöksestä on tullut ahdistunutta, hankalaa ja epäsosiaalista.

Tavallaanhan se ei ole huono asia, että vieraskoreus (niin aatelkaa semmoinenkin sana on oikein ollut!) vähenee, eikä ihmisten tarvitse kotonaan sietää mitään, mitä ei halua. Ihan ok se on.

Mutta ollaan varmaan vielä silleen "tapojen välissä", että ihmisten odotukset sille, ketä ja milloin pitää pyytää, mikä käytös on suotavaa tai ok, jne eroaa aika paljon ja siitä näitä pettymyksiä sitten tulee.

Mutta kun ei ole kyse mistään yllärivierailuista, vaan oikein pyydetään kylään ja sovitaan aika ja sitten ei kuitenkaan osata ottaa vieraita vastaan. Tätä en ymmärrä. Mikään pakko ei ole kutsua vieraita.

Meillä on ollut varmasti aika kitkerä vastaanotto, mutta syy ei ollut vieraiden, vaan ex-puolison. 

Hän täytti 50+-vuotta ja oli sovittu, ettei juhlia vietettäisi kuin perheen kesken, koska anoppi oli haudattu juuri. Exä kuitenkin kielsi juhlat lehdessä, mutta oli sitten sopinut joidenkin kavereittensa perheitten kanssa, että kyllä sitä voidaan kahvitella sitten merkkipäivänä. Toki olin leiponut ja siivonnutkin, mutta aamulla yksi lapsista roiskaisi maidot pitkin jääkaappia, joten töiden jälkeen olin sitä siivoamassa, kun ensimmäiset vieraat tulivat. Meinasi jutut juuttua kurkkuun, kun koko jääkaapin sisältö oli pöydillä. 

Lopulta keittelin kohtuullisen monta pannullista sitä kahvia, kun ne vieraat eivät toki yhteen perheeseen jääneet. Opin ainakin, ettei juhlia kannata julkisesti kieltää. 

Toisaalta itse olen vihannut näitä pistäytyjiä aina, mutta nykyinen puolisoni harrastaa näitä ja siellä pistäydytään, mutta ajankohdat tekevät minusta sangen huonon emännän, kun kello käy kahdeksaa illlalla niin en kaipaa enää vieraita saati sitten puolen yön paikkeilla. Itse olen jo lopettanut nämä pistäytymiset pikaisesti tutuilla ja hyvä niin, saa jokainen elää rauhassa ja omalla tyylillään. Kyläillään sitten erikseen sovittuna aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttäviä vuosien varrelta:

- eräs vanha sukulaismies tuli aina 30-60 minuuttia etuajassa synttäreille, ristiäisiin jne (enkä ollut itse vielä pukeutunut tai saanut lapsia syötettyä, puettua yms). En pidä siitä, että tullaan 15 min etuajassa vaan mieluummin 5-10 min jäljessä.

- anoppi laittaa pöydän koreaksi, jättää vieraat keittiöön ja itse lähtee katsomaan televisiota syömättä mitään. Toivoisin, että hänellä olisi halua ja aikaa jutella kanssamme, että olisimme tärkeitä. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia.

- eräs vieras ei koskaan halua ottaa mitään tarjottavaa. Minusta töykeää. Hän kuitenkin on parisen tuntia, että voisi olla nälkäkin jo. Minusta olisi kohtelias jotain vähän ottaa.

- Eräs pitkäaikainen koulukaveri ei IKINÄ kutsu omaan kotiinsa. Aina kehuu meillä, että oli kiva nähdä jne. Ja lupailee kutsuvansa. Lopetin kutsumisen. Ei ystävyys voi aina olla minun aloitteestani kiinni. Hän on hieman erakko.

- Hyvillä ystävillä minua stressaa, että emäntä hössöttää koko ajan. Ei istu ja juttele ja nauti illanvietosta. Tyhjentää ja täyttää tiskikonetta, pyyhkii pöytää, lakaisee. Tekee aikaavieviä ruokia meidän vieraiden aikana. Toivoisin mieluummin valmisruokaa ja sotkua ja SEURUSTELUA kuin jatkuvaa kuljeskelua ja touhottamista. Itse nautin illanvietosta ja täytän tiskarin vaikka aamulla.

- Eräs tuttu sanoo "voisin tulla kahville". Minusta ei voi tupata kenellekään vaan mieluummin hän voisi kutsua meitä kahville. (Mitä ei ole tehnyt)

Ap:n tekstistä jäi mieleen, että jos olitte menossa leikkitreffeille niin miksi istuitte sohvalla ettekä mennyt leikkimään. Toki emäntä olisi voinut sanoa lapselle "tulepas katsomaan mitä leluja täältä löytyy".

Jotkut ihmiset ovat varautuneita uudesta tilanteesta, ovat jotenkin lukossa? Sitten jonkun ajan päästä ovat normaaleja, rentoja.

Tuollaiselle etuaikaan tulijalle alkaisin kyllä lopulta ilmoitella eri alkamisajan kuin muille.

Tuo syöminen kohteliaisuudesta ei kuulosta oikein hyvältä. Ahdistavaa tuollainen syömisten kyttäily ylipäänsäkin. Kai nyt aikuinen ihminen saa itse päättää syömisensä. Ei siitä tarvitse loukkaantua jos ei maistu.

Erakkokaverisi on varmaankin juuri erakkoutensa takia huono kutsumaan ja kestittämään ketään. Mutta jos on kaveri, niin olisin iloinen että tulee edes minulle käymään joskus.

jepjep123 kirjoitti:

Minä ymmärrän kyllä juhlien porrastamisen ja sen, että kaikkia ei kutsuta esim. kirkkoon - mutta tästä olisi hyvä informoida vieraita etukäteen.

Ja mitä vastasyntyneen imettämiseen tulee, niin vauvaa on ruokittava silloin kun hänellä on nälkä. Tästä en ottaisi kyllä itseeni. Osa vauvoista ei syö kun siten, että imettää makuultaan, joten siitä  voi johtua vetäytyminen.

Tarvitaanko siinä myös puolisoa pitelemään rintaa?

Vierailija kirjoitti:

Tämä poikkeaa vähän aiheesta: olin jäänyt yksin lapseni kanssa ja toivuin shokkierosta ja univelkaa ja stressiä oli yllin kyllin. Toki työt, kotihommat ja lapsen kanssa touhut piti normaalisti hoitaa. Minulle rakas ystäväni oli tukena paljon ja tuli usein meille omien lastensa kanssa olemaan ja kahvittelemaan. Siinä samalla lapset leikkivät ja mukavaa oli. Varsinkin, jos hänen miehensä oli omissa menoissaan, hän tuli meille hengähtämään, kun kotona oli kuulemma raskaampaa lasten kanssa yksin. Semmoinen vain on jäänyt vaivaamaan, että minä olin aina yksin ja olisin joskus niin mielelläni tullut kutsutuksi heille hengähtämään ja vain olemaan. Aiemmin meitä oli avioliiton aikana kutsuttu heille pariskuntana ja perheenä heille illanviettoihin, mutta se loppui kuin seinään, kun jäin yksin. Edelleenkin, kun lapset ovat jo isoja ja kaikki on hyvin, ystäväni kutsuu itsensä meille kahville, mutta minua ei koskaan heille. Mukavia ihmisiä ovat muuten, mutta yksipuolista on kyläily ja ehkä koko ystävyys sitten.

Jotkun, tässä tapauksessa naiset, kokevat eronneen ystävänsä uhaksi omalle avioliitolleen, ikään kuin olisit heti varastamassa hänen miestään. Voi olla tiedostamatontakin. Ehkä siksi haluaa aina tulla teille.

Mentiin juhannuspäivänä kutsuttuna appiukon ja hänen vaimonsa mökille.

Tunnelma siellä oli jäätävä, ilmeisesti olivat riidelleet taas appiukon juomisesta tai vaimo ei edes tiennyt, että meidät oli kutsuttu.

Yritin pelastaa tilanteen sanomalla, ettei ehditä olemaan kauaa, tultiin vaan nopsasti moikkaamaan. Mies ei tajunnut eikä huomannut sitä jäätävää tunnelmaa, vaan meni appiukon kanssa pihalle jotain hääräämään. Minä sitten istuin lasten ja mykän vaimon kanssa mökissä ja yrtitin vähän väliä käydä sanomassa miehelle, että nyt lähdetään. Ei vielä kotonakaan uskonut, ettei me oltu tervetulleita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tähän voi sanoa muuta kuin: Tervetuloa Suomeen! Katkera, kateellinen ja moukkamainen kansa ei sen kummempia syitä tarvitse.

Jos tämä olisi hirveän yleistä Suomessa, niin ei kukaan aloittaisi tällaisia ketjuja.

Kyllä kaikki minun kaverini ja sukulaiseni ovat vieraanvaraisia ja iloisia kun tulen käymään. Ei sitä voi suomalaisuuden syyksi laittaa. -ei ap 

Juuri koska se ON yleistä, moni ei NÄE sitä. Jotkut kuitenkin pahoittavat mielensä, ja sitten yhdessä ratkotaan missä meni vikaan kun emäntä istui toisessa huoneessa.