Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Vähän epäilen, että monella meillä on ollut näitä kokemuksia. Kyllä pitkälle kyse on ainoastaan sosiaalisista kyvyistä. Mulla esimerkiksi on kaveri, jonka koti on aina vähän sinne päin, ei todellakaan ole mikään kodin hengetär, mutta heidän luona on aina ihan mahtava fiilis. Ottavat tosi rennosti, tarjoamukset on joskus tosi hyvät, jos on ollut henki päällä, joskus olutta ja sipsejä. Aina on ollut tervetullut olo ja hauskat jutut. Hyvä kun kotio malttaa lähteä.

Sitten on kavereita, joiden luona kaikki on tip top ja vimpan päälle tarjoamukset, mutta sitä vaan tuntee, että ihan kuin olisi joku rekvisiitta ja on kankeaa. Ja just tuntee semmoisen jännän pinnan alla värinän, kun nähtävästi on pinna kireällä niiden valmistelujen kanssa ja varmaan riitaa onko toinen tehnyt tarpeeksi tai jotain.

Itsekin aattelen, että älkää kutsuko ollenkaan niitä vieraita, jos se on jotenkin vaikeaa eikä yhtään mieleistä!

Joo tää. Joillakin on se ns tarve laittaa ja näyttää että meillä osataan ja on mutta tuo fiilispuoli on kankea ku jokaisella olis rautakanki pseessä. Ja pariskunta just riidan partaalla kiertelee toisiaan ja nakkelee hauskoja kommetteja kun ei tuo meidän Jussikaan koskaan sitä tai tätä tajua ja se on semmonen heehehe. Joka kerta tekee mieli kääntyä ovelta takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on nyt pitkään keskusteltu minun kirjoittamasta "Johannan" kylässä käynnistä avioeron käynnissä ollessa.

En nyt pysty kaikkeen vastaamaan, mutta tärkeimmät. Miksi olette yhdessä? No ei ollakaan, enää. Jos kysytte miksi menin tuollaiseen suhteeseen, niin en tietenkään mennyt. Meillä oli sujuva ja normaali arki ennen (halutun) lapsen syntymää. Sen jälkeen eksä alkoi valua kohti aataminaikaisia käytösmalleja ja odotuksia, ja vauvan synnyttyä anoppikin alkoi pyörimään meidän perheen ympärillä kuin herhiläinen. Eksä alkoi käyttäytyä kontrolloivasti ja yritti ohjailla kaikkea, keskusteluyhteys katkesi. Vauva oli huonouninen ja valvominen ja väsymys ei asiaa parantanut. Pahimpaan aikaan minulla ei ollut terveyttä, omaa rahaa (määräaikaista työsuhdetta ei jatkettu raskauden jälkeen) eikä voimia ja olin siis oikeasti jotakuinkin nyrkin ja hellan välissä, vaikka fyysistä väkivaltaa ei ollut. Vaikka tuossa tilanteessa ehkä voisi jo laskea väkivallaksi sen että eksä läksytti aamuyöhön asti minua siitä kaikesta mitä teen väärin, kun valmiiksi oli jo tajuttomasti univelkaa.

Miksi ei tavattu "Johannan" luona? Em. syistä.

Miksi et vain kestittänyt "Johannaa"? Koska eksä juuri ennen vieraan tuloa nosti esiin, että nytkö sinä otat pullaa sulamaan kun hänen äidilleen oli tarjota vain kahvia? Ja koska tiesin että tänäkään yönä ei saa nukkua jos pidän oman pääni.

Kuulkaa, minä olen käsitellyt näitä asioita pitkään ja paljon ja joutunut miettimään, että miten tuohon jouduttiin ja miksi en tehnyt sitä tai tätä. Tuntemattomien alapeukut eivät enää satuta, tiedän että jokainen kuvittelee olevansa kaiken tällaisen yläpuolella ennen kuin sattuu omalle kohdalle. Toivon vain, että jos teillä sattuu olemaan lähipiirissä nyt tai myöhemmin vaikkapa lähisuhdeväkivallan uhri, löydätte vähän empaattisemman lähestymistavan. Ulkopuoliset eivät ole tilanteeseen syyllisiä, mutta omalla toiminnalla voi antaa toiselle voimaa päästä eteenpäin, tai sitten syventää toisen häpeää ja painaa alas.

"Inhoan tuollaisia ihmisiä, joiden elämä pyörii oman parisuhteen ympärillä. Inhoan tuollaista että parisuhdehuolia pitää koko kylän kantaa." Herranjumala.

"Johanna" otti muuten minuun silloin aikanaan tapaamisen jälkeen yhteyttä ja kysyi, kuinka minulla menee. En ollut oma itseni, ja hän oli huolissaan. Hän oli ensimmäisiä, joille kerroin kaiken ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen, olemme edelleen läheisiä.

Huh, nyt ymmärrän paremmin. Olen itsekin elänyt vastaavassa suhteessa kuin sinä, mutta meillä ei ollut lapsia. Osaan kuvitella noi yölliset nalkutukset, kun toinen ei vain pidä sitä suutaan kiinni vaikka kuinka haluaisi nukkua. Lisäksi en tajua noita anoppeja jotka ei pysy poissa millään ilveellä. Miten voit nykyisin? Miten lastenhoito nykyisin hoituu? 

Tiedätkö muuten Maid- sarjan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntui melkein kuin veitsi olisi kääntynyt haavassa kun luin aloitusta. Meillä on ollut jotakuinkin tuollaisia tilanteita. Se on kyllä ihan hirveää puolin ja toisin.

Mikä tuohon nyt johtaa, en tiedä osaanko edes selittää. Pääsyy kuitenkin ihan hajoamispisteessa oleva parisuhde ja se ohut sopu, jota ei siinä tilanteessa jaksa rikkoa vaikka se johtaa omituiseen käytökseen.

Eli tapahtumat etenee jotenkin näin:

-Kutsun ”Johannan” kylään kun törmään tähän museossa ja molemmat ajatellaan että olisi kiva nähdä

-Väliajalla tapellaan miehen kanssa kotitöistä, lasten hoidosta ja kaikesta mahdollisesta

-Jaetaan siivouvastuualueet ja hirveä sota, jos kumpikaa poikkeaa sovitusta

-Anoppi käy kylässä ja käyttäytyy törkeästi, mistä tulee järkyttävä parisuhdekriisi ja mies loukkaantuu että hänen äidillensä ei ole ollut törkeän käytöksensä jälkeen pöytä koreana

-Käy ilmi, että miehellä ei olekaan aiemmin ilmoittamaansa menoa kun ”Johanna” on tulossa

-Ei voi siivota ennen ”Johannan” tuloa, koska kuuluu nyt miehen tonttiin

-Ei voi laittaa pöytää koreaksi ”Johannalle”, koska mies kokisi sen suorana v-uiluna äitiään kohtaan

-Ei voi puhua suoraan ”Johannan” kanssa, koska mies paikalla

—> Vierailupäivänä toivoo hartaasti, että olisi perunut koko jutun ajoissa. Mutta sitä ei tehnyt, koska oli niin kova tarve tavata sentään joku muu selväpäinen aikuinen.

Jos olette olleet joskus tuossa tilanteessa, se voi tarkoittaa että teihin luotetaan ja paljon.

Tuo kuullostaa niin epävakaalta menolta että halleluja. Mä en antaisi piiruakaan periksi miehelle ja laittaisin sen pöydän koreaksi kaverilleni. Ihan sama mitä anoppi sanoo. 

Vedän takaisin. Älkää kiinnittäkö tähän huomiota, tässä oli taustalla paljon pahempi tarina kuin olisin eka päällepäin ymmärtänytkään. 

Mulla tulis ekana mieleen, että onkohan isännällä/emännällä sattunut jotakin ja on siksi haluton seurustelemaan ja poissaoleva, etenkin jos yleensä ei käyttäydy sillä tavalla. Sen sijaan että loukkaantuisin, niin heräisi huoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kerran kylässä sukulaisperheen luona ja käsitykseni mukaan minut oli kutsuttu sinne juuri silloin kuin minä sinne meni. Minut kyllä päästettiin heidän kotiin sisään mutta koko sinä aikana kun minä siellä olin niin minuun ei muuten reagoitu mitenkään kun minä olin siellä ja minulle ei sanottu mitään eikä vastattu minulle mitään kun yritin puhua heidän kanssaan. Kaikki heidän perheessään olivat kuin minua ei olisi ollut olemassa heidän luonaan eikä minulle tarjottu mitään. Noin puoli tuntia siellä olin ja sitten sanoin lähteväni kotiin mutta siihenkään ei reagoitu mitenkään eikä siihen kun minä lähdin sieltä. Kotoa tarkistin kännykästäni että olin siellä oikeaan aikaan jolloin minut oli sinne kutsuttu koska minulle oltiin lähetetty teksiviesti jossa minut kutsuttiin kylään ja olin vastanut viestiin että voin tulla heille silloin he viestissä kysyivät että voinko tulla käymään. Päivä ja kellonaika oli oikein samoin kuin perhe jonka luona kävin mutta he jatkoivat omia touhujaan kuin minua ei olisi ollut olemassa. Kaiken lisäksi he soittivat minulle myöhemmin että miksi en ollut tullut heille kylään vaikka olin luvannut tulla. Tuli kyllä sellainen omituinen olo että vielä yhä ihmettelen vuosien jälkeen että mistä tässä on oikein kyse.

Ot mut olisin kyllä itse jo miettinyt että olenko käynyt siellä unissani, vai olenko elossa enää olleenkaan. Todella omituista käytöstä, jolle haluaisin ehdottomasti jonkun selityksen vaikka en enää tekemisissä olisikaan. Ihan vaan oman mielenrauhani vuoksi.

Tuota muuten minäkin epäilisin: että olen nähnyt unta tai ollut oikeasti haamuna.

Tekstiviestikyselyyn olisin toki vastannut että ”Kävinhän minä! :D En vain ehtinyt olla kuin puolisen tuntia.”

Todennäköinen selitys: psykologinen koe. Sovittu, että ollaan kuin ei olisikaan ja jälkeenpäin kysytään. Tavoite nähdä, kuinka vastaat ja miten reagoit.

Mitä muuten vastasit siihen tekstiviestiin?

Kutsuja on unohtanut mainita asiasta puolisolleen, joka on sitten täysin yllätetty.

Tuota tekevät yleensä ne, joilla ei ole mitään käryä siitä, etteivät tarjoomukset ilmesty sormia napsauttamalla tyhjästä ja koti siivoa itse itseään.

Ja se kutsuja ei ole tietenkään itse pannut tikkua ristiin.

Hei ap, tuli mieleen pari kysymystä. Olis kiva ,jos vastaisit. Miten hyvin ja miten pitkältä aikaa tunnet tämän ” emännän” , joka oli sinut ja lapsesi kutsunut heille? Onko ollut muissa olosuhteissa, siis missä olette nähneet, normaali vai erikoisen suorapuheinen, vaivaantunut, mukava, leppoisa vai millainen.

Miten olet aikaisemmin nähnyt millä tavalla sinun ja hänen lapsensa leikkivät kahdestaan?

Onko mahdollista että tällä ”emännällä” on mahdollisia mielenterveysongelmia, tai muuten ahdistunut, ehkä ollut just ollut paniikkihäiriö tms.

-Entä ,jos olisit mennyt sinne lastenhuoneeseen ja sanonut lapsellesi, että meneppä leikkimään ”liisan” kanssa.

Joillakin ihmisillä on tosi huono itsetunto ja ahdistuneisuutta , voiko olla tuollaisesta kysymys ja häpeää ominaisuuksiaan ja sit pakeni sinne lastenhuoneeseen.

—minä olen intovertti ikäihminen, en pidä yllätysvieraista, mutta ne keitä kutsumme, tarjoilumme on todella monipuolista ja hyvää ,samoin kuin seuranpito. Kaikki on mahd ollisimman valmiina ennekuin tulevat , jotta jää aikaa höpötellä.

Ei kutsutuille tarjoan lasin mehua ja jos piipahtavat pidemmältä ,teen voileipiä päällysteineen, mitä kaapista löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Kutsuja on unohtanut mainita asiasta puolisolleen, joka on sitten täysin yllätetty.

Tuota tekevät yleensä ne, joilla ei ole mitään käryä siitä, etteivät tarjoomukset ilmesty sormia napsauttamalla tyhjästä ja koti siivoa itse itseään.

Ja se kutsuja ei ole tietenkään itse pannut tikkua ristiin.

Vastaajien mielestä katsos miesten ei tarvitse. Nainen hoitaa.

On. Emäntäpari jutteli vain muiden vieraiden kanssa ja kaikki muutkin teeskentelivät kuin meitä ei olisi olemassakaan. Todella kummallista. Oltiin vain vähän aikaa, kunnes julistin kovaan ääneen että me tästä taidetaan lähteä. Yhtäkkiä alkoi meidän hyysääminen, että ottakaa tästä tarjoiltavia, mitä teille kuuluu jne. Lähdettiin kuitenkin.

Ihana, kamala ketju!

Olen omasta mielestäni tosi huono emäntä, en osaa jutella oikein ja oikeista asioista, ja aina kyläilyjen jälkeen pähkään pitkään, että mitähän ne nyt tykkäs tarjoiluista ja loukkaantuikohan se sittenkin, kun kysyin siitä ja tuosta ja oiskohan pitänyt sittenkin sanoa niin ja näin...

Mutta mähän olen näihin tän ketjun tarinoihin verrattuna ihan mahtava emäntä! Kun vieraat tulee, olen valmistautunut päiväkausia, koska haluan onnistua. Jännitän, eteisessä tyrkytän hermostuneena hengareita ja häärään siellä täällä, pyydän istumaan, laittelen keittiössä kahvia, mutta vähän väliä kohkaan olohuoneeseen varmistamaan, että keskustelu sujuu ja huikkaamaan välihuikkauksia. Keitän vähänkään isommalle porukalle väen vängällä toisenkin pannullisen, että ei kukaan vaan jää liian vähille kahveille. Pitää olla vähintään yhtä suolaista ja yhtä makeaa.

Itselleni ei ole koskaan tainnut onneksi käydä mitään tähän ketjuun kelpaavaa. Tulee vain näistä kuvauksista mieleen, että taitaa olla monissa tapauksissa yleisiä elämänhallinnan ongelmia ja jotain ihan mielenterveysongelmaa tai neurologista juttua taustalla, eihän nuo tarinat muuten selity.

Vierailija kirjoitti:

Ihana, kamala ketju!

Olen omasta mielestäni tosi huono emäntä, en osaa jutella oikein ja oikeista asioista, ja aina kyläilyjen jälkeen pähkään pitkään, että mitähän ne nyt tykkäs tarjoiluista ja loukkaantuikohan se sittenkin, kun kysyin siitä ja tuosta ja oiskohan pitänyt sittenkin sanoa niin ja näin...

Mutta mähän olen näihin tän ketjun tarinoihin verrattuna ihan mahtava emäntä! Kun vieraat tulee, olen valmistautunut päiväkausia, koska haluan onnistua. Jännitän, eteisessä tyrkytän hermostuneena hengareita ja häärään siellä täällä, pyydän istumaan, laittelen keittiössä kahvia, mutta vähän väliä kohkaan olohuoneeseen varmistamaan, että keskustelu sujuu ja huikkaamaan välihuikkauksia. Keitän vähänkään isommalle porukalle väen vängällä toisenkin pannullisen, että ei kukaan vaan jää liian vähille kahveille. Pitää olla vähintään yhtä suolaista ja yhtä makeaa.

Itselleni ei ole koskaan tainnut onneksi käydä mitään tähän ketjuun kelpaavaa. Tulee vain näistä kuvauksista mieleen, että taitaa olla monissa tapauksissa yleisiä elämänhallinnan ongelmia ja jotain ihan mielenterveysongelmaa tai neurologista juttua taustalla, eihän nuo tarinat muuten selity.

Heh oot ihana! :D

Tulee vain näistä kuvauksista mieleen, että taitaa olla monissa tapauksissa yleisiä elämänhallinnan ongelmia ja jotain ihan mielenterveysongelmaa tai neurologista juttua taustalla, eihän nuo tarinat muuten selity.

———————-

Tämä, juurikin tämä!

Olin juuri aloittanut uudessa työssä, tulossa oli henkilökunnan virkistyspäivä. Olivat fiksuja, kun kutsuivat mut, kun edessäni puhuivat näistä juhlista.

Juhlat olivat sellaiset, missä oli useamman työpisteen yksiköitä, ikään kuin "palkintojuhlat" kuluneesta vuodesta.

Ja joo, eihän ne juhlat nyt olisi mulle "kuuluneet, mutta aattelin, että ollaan aikuisia ja meen sinne ja tutustun uusiin työkavereihin.

Tää uusi tiimi oli kuin ei olis tuntevinaan, ei ottanut porukkaan mukaan, etenkin yksi nainen käänsi jopa selän kun aloin juttelemaan

Vietin jossain random porukassa hetken ja lähdin pois.

Vaihdoin sattumien kautta pian työpaikkaa toiseen yksikköön, muuten olisin kysynyt että mitä tuo meno oli.

Etenkin sitä yhtä tuntui läsnäoloni häiritsevän.

Voisiko jotkut näistä tilanteista tosiaan liittyä siihen, että ei osata sanoa suoraan ei (tai edes keksiä äkkiseltään jotain tekosyytä). Nuoren yksi kaveri tuli ilmeisesti "väkisin" kanssani keskustan kahvilaan, jossa se kahvikuppi tosiaan maksaa aika paljon. Ehkä hänellä ei ollut rahaa, minkä ymmärrän. Valitti kuitenkin pari kertaa, että miten kallista kahvi on. Olisihan hän voinut sanoa etukäteen, että tavataan jossain muualla. Mistäs minä hänen tilanteensa tiesin. 

*nuorena

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, tuli mieleen pari kysymystä. Olis kiva ,jos vastaisit. Miten hyvin ja miten pitkältä aikaa tunnet tämän ” emännän” , joka oli sinut ja lapsesi kutsunut heille? Onko ollut muissa olosuhteissa, siis missä olette nähneet, normaali vai erikoisen suorapuheinen, vaivaantunut, mukava, leppoisa vai millainen.

Miten olet aikaisemmin nähnyt millä tavalla sinun ja hänen lapsensa leikkivät kahdestaan?

Onko mahdollista että tällä ”emännällä” on mahdollisia mielenterveysongelmia, tai muuten ahdistunut, ehkä ollut just ollut paniikkihäiriö tms.

-Entä ,jos olisit mennyt sinne lastenhuoneeseen ja sanonut lapsellesi, että meneppä leikkimään ”liisan” kanssa.

Joillakin ihmisillä on tosi huono itsetunto ja ahdistuneisuutta , voiko olla tuollaisesta kysymys ja häpeää ominaisuuksiaan ja sit pakeni sinne lastenhuoneeseen.

—minä olen intovertti ikäihminen, en pidä yllätysvieraista, mutta ne keitä kutsumme, tarjoilumme on todella monipuolista ja hyvää ,samoin kuin seuranpito. Kaikki on mahd ollisimman valmiina ennekuin tulevat , jotta jää aikaa höpötellä.

Ei kutsutuille tarjoan lasin mehua ja jos piipahtavat pidemmältä ,teen voileipiä päällysteineen, mitä kaapista löytyy.

Kyseessä oli naapurirapun rouva. Oltiin tavattu jo useasti pihalla, kun lapsemme leikkivät hiekkalaatikolla. Myöhemmin (tuon heillä käynnin jälkeen, siis)  minulle selvisi, että oli hieman epävakaa.

Enhän minä työnnä pientä lastani huoneeseen, johon meitä ei  kutsuttu. Miksi ihmeessä nainen komensi meidät sohvalle, miksi ei pyytänyt lastani lapsensa huoneeseen? Osaatko sinä sanoa tähän mitään?

Ei ole tapana noin kuin ehdotit, työntää pientä lasta ensi vierailulla huoneeseen, jonne häntä ei pyydetty vaan osoitettiin nimenomaan toinen paikka. En jaksa tätä samaa asiaa enää neljättä kertaa kirjoittaa, joten please lukekaa mun aiemmat kommentit ennen kuin lähdette ehdottomaan jälkiviisaina mitään.

Kirjoitin varmaan senkin jo pari kertaa, että tällaisissa tilanteissa saattaa mennä hämilleen ja jäätyä. Ihan uusi tilanne tuo oli, olin tottunut vastavuoroisiin tapaamisiin kotiäitiaikoina naapurien ja tuttavien kanssa. Tuollaista kohtelua ei missään ollut tullut vastaan, ei sinne päinkään. Siksikin tuntui tosi oudolta, että mitä ihmettä me täällä teemme..

Ap:lla inhottava ja tökerö kaveri, huonoa käytöstä.

Jaan oman kokemukseni vähän toisesta näkökulmasta: ystäväpariskunta tuli väkisin kylään. Oltiin kyllä sovittu ajankohta etukäteen, mutta olin ilmoittanut että siirretään, meillä oli mieheni kanssa tosi vaikea tilanne. Kurjaa joo perua, mutta aina ei parisuhteessa ole helppoa ja itse en jaksa yhtään esittää muuta ellei olisi ollut aivan pakkorako.

No tosiaan väkisin änkesivät. Heistä nainen, jonka olen tuntenut pitkään ja jota olen pitänyt ihan läheisenä ystävänä kommentoi vielä, että joojoo välillä ovet paukkuu, kun hänelle kyläilyn peruin. Tietämättä yhtään millainen meidän tilanne oli. Eikä kysynytkään. Mä olin koko heidän kyläilyn ajan makkarissa, olin niin ärsyyntynyt. Ei ole paljoa kiinnostanut olla tämän jälkeen yhteydessä, jäi niin paska maku. Näin varmasti puolin ja toisin. Eli jos toinen osapuoli peruu niin silloin ei ängetä väkisin, vain koska tekee mieli imeä sidukkaa muualla kuin kotona.

Olin silloisen miesystäväni luona ja hän kutsui ystävänsä käymään samaan aikaan. Kuulin puhelun ja heidän jutustelunsa oli leppoisaa. Kun ystävänsä sitten myöhemmin saapui, mies painalsi keittiöön tiskaamaan jättäen minut ja vieraansa kahdestaan olohuoneeseen. Tiskasi astioitaan keittiössä puhumatta pitkään ja hartaasti aikomattakaan tarjota niistä astioista mitään. Ei jäänyt ainoaksi kerraksi tuttaviensa tullessa sovitusti kylään. Ne tiskit olisi voinut hoitaa jo kauan ennen vieraiden saapumista tai vieraiden lähdettyä.

Välimatkamme oli useita satoja kilometrejä ja näimme siksi n. kerran kuukaudessa. Eräänä viikonloppuna tulin sovitusti kylään ja hän häipyi yhdeksi päiväksi sukulaisensa luo, joka asui samassa kaupungissa. Olin kieltämättä ihmeissäni.

Käymme joskus kylässä erään sukulaisen luona. Nuorehko nainen, joka melkein aina pidättyväinen vihainen mulkoileva miehelleen tai huutaa lapsilleen pää punaisena.

Melkein aina siellä käydessä on jäätävä tunnelma.

Ahdistavaa olisi asua tuollaisessa huushollissa.

Olisikohan kontrollifriikkeys ongelmana.

Entinen ystäväni halusi väkisin järjestää minulle syntymäpäivät. Estelin ja kieltelin, että en halua sellaisia, mutta annoin lopulta periksi, ja ajattelin että ehkä niistä tulee ihan kivat. Nämä synttärit hän halusi järjestää luonaan kevyinä illanistujaisina. Oli määrä nähdä illansuussa sitten, ja että soitellaan myöhemmin ajankohtaa. Ajattelin että hän soittaa sitten itse kun tietää monelta hänelle sopii tarkemmin, mutta kun puhelua ei kuulunut, niin soitin siinä 16 maissa hänelle että mites tehdään. Hän vastasi puheluun, ja taustalt kuului kovaäänistä mölinää ja musiikkia. Kun kysyin että mites sen tämän illan kanssa toimitaan, niin hän vastasi että lähti miehensä kanssa kaveripariskunnan luo, joita minä en siis tuntenut, ja että voisin tulla sinne, ja vietetään siinä samalla sitten ne synttärini. 

Tuon jälkeen emme ole olleet kavereita enää. Vaikka en hänen järjestämiään juhlia olisi halunnutkaan alunperin, niin olisin halunnut tehdä syntäärinänoi mieluummin jotain muuta kuitenkin kuin istua yksin kotona. En tietenkään ollut järjestänyt muuta tekemistä tuolle illalle, kun luulin että vietän sen heidän luonaan synttäreitäni juhlien.