Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Olin silloisen miesystäväni luona ja hän kutsui ystävänsä käymään samaan aikaan. Kuulin puhelun ja heidän jutustelunsa oli leppoisaa. Kun ystävänsä sitten myöhemmin saapui, mies painalsi keittiöön tiskaamaan jättäen minut ja vieraansa kahdestaan olohuoneeseen. Tiskasi astioitaan keittiössä puhumatta pitkään ja hartaasti aikomattakaan tarjota niistä astioista mitään. Ei jäänyt ainoaksi kerraksi tuttaviensa tullessa sovitusti kylään. Ne tiskit olisi voinut hoitaa jo kauan ennen vieraiden saapumista tai vieraiden lähdettyä.

Välimatkamme oli useita satoja kilometrejä ja näimme siksi n. kerran kuukaudessa. Eräänä viikonloppuna tulin sovitusti kylään ja hän häipyi yhdeksi päiväksi sukulaisensa luo, joka asui samassa kaupungissa. Olin kieltämättä ihmeissäni.

Eiköhän tässä ole aika selväksi tehty, että seura ei kiinnosta.

Itselläni oli nuorena kaveri, joka tunki meille moneksi tunniksi kerrallaan, vaikka olimme juuri muuttaneet yhteen, eli olisi ollut ihan kahden keskeistä aikaa ollut kiva viettää. Kuitenkin nuorten tapaan tavattiin monta kertaa viikossa ystäviä niin erikseen kuin yhdessä, mä siis tätä ystävää aika paljon kahdestaankin muutenkin.

Mikään vihjailu, että ollaan justiin lähdössä tms ei mennyt yhtään perille. 

Se on vaan niin, että jos kaverin tai tuttujen kanssa on jotain hankaluuksia koko ajan viisain antaa olla ja hakea muuta seuraa.

Ystäväni asui toisella paikkakunnalla (noin 800 km päässä) ja sovimme, että menemme moikkaamaan häntä ja hänen perhettään kun olemme lomareissulla. Päivä ja kellonaika oli sovittu etukäteen, ei siis mitään epämääräistä että poiketaan kun ajetaan ohi. Menimme sovittuna päivänä ja ystäväni lähti kauppaan ostamaan tarjoiluja. Ei siinä mitään tietenkään, kiva että saatiin kahvit. Kahvin jälkeen perheen isä lähti nukuttamaan lasta päiväunille ja meidän kaksi lasta jäi leikkimään olohuoneeseen. Lapset leikkivät ihan rauhallisesti, mutta normaalilla volyymillä, ei siis mitään huutamista tai juoksemista. Yhtäkkiä perheen isä tulee huutamaan, että nyt turpa kiinni, täällä yritetään nukuttaa lasta päiväunille. Ystäväni alkoi selittämään nopeasti, että on katastrofi, jos Kalle ei nuku päiväunia, kun meille on tulossa illalla vieraita ja hän ei sitten jaksa illalla. Ok, ihan ymmärrettävää ja poistuimme paikalta tunnin päästä, vaikka olimme sopineet, että olisimme koko päivän. Siis yhdessä sopineet. Se olikin sitten viimeinen vierailu sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli kutsuttu synttäreille klo 15, olimme paikalla 15.05 ja minä hätäilin, että anteeksi kun tuon Vilin myöhässä. Juhlittavan äiti oli pieruverkkareissa, juhlasankari jossain likaisissa housuissa ja äiti ihmetteli, että oliko siinä kutsussa todella klo 15. Oli, kutsu oli minulla mukana. Äiti totesi, että hän kyllä tarkoitti, että klo 16, mutta voihan Vili tulla siivoamaan heidän kanssaan.

Vastasin, että kiitos mutta ei kiitos, harmi, että se aika oli väärä. Meillä on kuitenkin sovittu meno jo klo 17, joten on  varmaan parempi, että mennään kotiin ja toivotetaan onnea. Kortin lykkäsin päivänsankarille, pakettia en.

Loukkaannuit kyllä aika pienestä, kirjoitusvirheestä. Vahinkoja sattuu. Kyllä mäkin pidän verkkareita kotona jos luulen että vieraat tulee vasta tunnin päästä. Nainenhan oli ystävällinen kun oli valmis ottamaan lapsesi hoitoonsa vaikka kaikki oli kesken vielä ja siivottavaa vielä. Olisit ihan hyvin voinut jättää vilin sinne, olisi lapsesi ehtinyt edes vähän aikaa juhlia. Vai olisiko niin kauheeta jos pikku prinssi olisi vähän joutunut siivoamaan? Ja tylysti jätit lahjan antamatta lapselle jolla ei varmaan ollut vahinkoon mitään osaa, ja vaikka oliskin ollut lapsen kirjoittama kortti, niin kiva rangaista lasta kirjoitusvirheestä.

Totta, miksi en jättänyt 5v lasta valmistelemaan toisen juhlia ja noutanut häntä sitten pois siinä vaiheessa, kun muut ovat sinne saapumassa. Olisi ollut kamalaa, jos poika olisi joutunut siivoamaan toisen juhlia varten siksi, että kutsun kirjoittanut aikuinen oli epähuomiossa laittanut siihen väärän ajan.

Teit ihan oikein.

Miksi oli oikein olla antamatta lahjaa?

Tietysti että ottavat opiksi. Eipä unohdu seuraavalla kerralla tarkistaa mitä kutsuihin raapustaa kun saa lapselleen selittää misi vieras lähti laja kainalossa kynnykseltä.

Vaikutat aika ikävältä ihmiseltä.

Ikävämpää on pistää vieras piikomaan tai täysin huomiotta. Moukkahan ei huomaa ellei saa potut pottuina. Sinäkin märehdit enemmän saamatta jäänyttä lahjaa.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni asui toisella paikkakunnalla (noin 800 km päässä) ja sovimme, että menemme moikkaamaan häntä ja hänen perhettään kun olemme lomareissulla. Päivä ja kellonaika oli sovittu etukäteen, ei siis mitään epämääräistä että poiketaan kun ajetaan ohi. Menimme sovittuna päivänä ja ystäväni lähti kauppaan ostamaan tarjoiluja. Ei siinä mitään tietenkään, kiva että saatiin kahvit. Kahvin jälkeen perheen isä lähti nukuttamaan lasta päiväunille ja meidän kaksi lasta jäi leikkimään olohuoneeseen. Lapset leikkivät ihan rauhallisesti, mutta normaalilla volyymillä, ei siis mitään huutamista tai juoksemista. Yhtäkkiä perheen isä tulee huutamaan, että nyt turpa kiinni, täällä yritetään nukuttaa lasta päiväunille. Ystäväni alkoi selittämään nopeasti, että on katastrofi, jos Kalle ei nuku päiväunia, kun meille on tulossa illalla vieraita ja hän ei sitten jaksa illalla. Ok, ihan ymmärrettävää ja poistuimme paikalta tunnin päästä, vaikka olimme sopineet, että olisimme koko päivän. Siis yhdessä sopineet. Se olikin sitten viimeinen vierailu sinne.

Oli ei, huonohermoinen mies kaverillasi. Olisivathan he voineet kohteliaasti ilmaista, ettei vauva ole tottunut minkäänlaiseen meteliin. Mutta miksi katkaisit välit myös kaveriisi noin pienen jutun takia, kun hän kuitenkin pahoitteli miehen käytöstä? Tai ehkä et katkaissutkaan, tosiaan vierailut voivat olla hankalia…

Joskus myös harmittaa oma, ikääntymisen kautta tullut varovaisuus. Tutustuin ihan kivaan ihmiseen, jonka kanssa on synkannut niissä puitteissa, joissa olemme tapailleet.

Hän pyytää koko ajan kylään ja nimenomaan yöksi. Asuvat sen verran kauempana meistä, että ei oikein muu onnistuisikaan. 

Mutta. Hän on aika paljon tapaamistemme aikana avautunut ongelmistaan miehensä kanssa ja mä en millään halua ottaa juuri tuota riskiä, että siellä sitten oltaisiin nalkissa yön yli ja isäntäväki rähisee keskenään. Keskustelujen perusteella mies vaikuttaa juuri sellaiselta, että ei välttämättä edes halua sinne vieraita. 

Toisinaan pyytelee, kun mies on metsällä tms. mutta jotenkin en vaan viitsi riskeerata. Tähän ikään olen saanut osani näistä vaivaantuneista vierailuista, joiden aikana toivoo vaan, että olisi jo hitto vie kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni asui toisella paikkakunnalla (noin 800 km päässä) ja sovimme, että menemme moikkaamaan häntä ja hänen perhettään kun olemme lomareissulla. Päivä ja kellonaika oli sovittu etukäteen, ei siis mitään epämääräistä että poiketaan kun ajetaan ohi. Menimme sovittuna päivänä ja ystäväni lähti kauppaan ostamaan tarjoiluja. Ei siinä mitään tietenkään, kiva että saatiin kahvit. Kahvin jälkeen perheen isä lähti nukuttamaan lasta päiväunille ja meidän kaksi lasta jäi leikkimään olohuoneeseen. Lapset leikkivät ihan rauhallisesti, mutta normaalilla volyymillä, ei siis mitään huutamista tai juoksemista. Yhtäkkiä perheen isä tulee huutamaan, että nyt turpa kiinni, täällä yritetään nukuttaa lasta päiväunille. Ystäväni alkoi selittämään nopeasti, että on katastrofi, jos Kalle ei nuku päiväunia, kun meille on tulossa illalla vieraita ja hän ei sitten jaksa illalla. Ok, ihan ymmärrettävää ja poistuimme paikalta tunnin päästä, vaikka olimme sopineet, että olisimme koko päivän. Siis yhdessä sopineet. Se olikin sitten viimeinen vierailu sinne.

Oli ei, huonohermoinen mies kaverillasi. Olisivathan he voineet kohteliaasti ilmaista, ettei vauva ole tottunut minkäänlaiseen meteliin. Mutta miksi katkaisit välit myös kaveriisi noin pienen jutun takia, kun hän kuitenkin pahoitteli miehen käytöstä? Tai ehkä et katkaissutkaan, tosiaan vierailut voivat olla hankalia…

800 km on kyllä melko pitkä kylämatka, ainakin tyhjän takia.

ei varmaan halunnu jutella mieskaverisi kanssa. Joku uppo outo tyyppi hänelle, ja oisi ollut jotain henkilökohtaista asiaa kertoa sinulle kahden kesken, mutta tulit sitten sen ukkos kanssa. EI toimi tuo tommonen pakkoänkääntyminen miehen kanssa toisen kotiin, jos hänellä joku juttu. Jätä se mies pois ensi kerralla. EI se hänen ystävä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni asui toisella paikkakunnalla (noin 800 km päässä) ja sovimme, että menemme moikkaamaan häntä ja hänen perhettään kun olemme lomareissulla. Päivä ja kellonaika oli sovittu etukäteen, ei siis mitään epämääräistä että poiketaan kun ajetaan ohi. Menimme sovittuna päivänä ja ystäväni lähti kauppaan ostamaan tarjoiluja. Ei siinä mitään tietenkään, kiva että saatiin kahvit. Kahvin jälkeen perheen isä lähti nukuttamaan lasta päiväunille ja meidän kaksi lasta jäi leikkimään olohuoneeseen. Lapset leikkivät ihan rauhallisesti, mutta normaalilla volyymillä, ei siis mitään huutamista tai juoksemista. Yhtäkkiä perheen isä tulee huutamaan, että nyt turpa kiinni, täällä yritetään nukuttaa lasta päiväunille. Ystäväni alkoi selittämään nopeasti, että on katastrofi, jos Kalle ei nuku päiväunia, kun meille on tulossa illalla vieraita ja hän ei sitten jaksa illalla. Ok, ihan ymmärrettävää ja poistuimme paikalta tunnin päästä, vaikka olimme sopineet, että olisimme koko päivän. Siis yhdessä sopineet. Se olikin sitten viimeinen vierailu sinne.

Oli ei, huonohermoinen mies kaverillasi. Olisivathan he voineet kohteliaasti ilmaista, ettei vauva ole tottunut minkäänlaiseen meteliin. Mutta miksi katkaisit välit myös kaveriisi noin pienen jutun takia, kun hän kuitenkin pahoitteli miehen käytöstä? Tai ehkä et katkaissutkaan, tosiaan vierailut voivat olla hankalia…

800 km on kyllä melko pitkä kylämatka, ainakin tyhjän takia.

Käsitin että he olivat lomareissulla sillä suunnalla muutenkin?

Tunnustan: lapseni kummi oli niin karsea, että välillä lähdin hänen vierailun aikana hetkeksi pesutupaan pakoon. Olen nolo, tiedän!!

Tyyppi oli painajainen, joka kävi kylässä usein, vietti meillä tunteja putkeen, puhui taukoamatta ja kovaan ääneen ja ei meinattu saada häntä millään lähtemään. Tämä kummi siis mieheni puolelta.

Ei olla oltu vuosiin yhteyksissä ja tämä on ollut ainoastaan helpotus. On ihmisiä, joiden kanssa ystävyys ei jostain syystä toimi, mutta silti jää kaipuu. Mutta ei tässä tapauksessa. Tunsin ainoastaan puhdasta iloa ja helpotusta, kun jätti tulematta lapsen synttäreille, ei edes vastannut kutsuihin. Itse asiassa tosi tökerö tyyppi: änkesi meille usein kutsumatta, jäi lojumaan tuntikausiksi ja huutopuhui taukoamatta. Kutsuttuna ei tullut paikalle, ei edes ilmoittanut mitään.

Lapsi on jo lähes aikuinen ja olen kertonut hänelle rehellisesti että meillä ei oikein toiminut.

Meillä kävi kans yksien sukulaisten kanssa vähän samalla tavalla. Nuorena tuli vietettyä aikaa yhdessä, ihan hauskaa oli niin heidän luona kuin meilläkin. Kun sitten taas kysyivät meitä kylään viikonlopuksi, niin ei osattu varautua nihkeään vastaanottoon. Ja siis ihan pyytämällä pyysivät, ei ollut kyse mistään kohteliaisuus läpästä. Halusivat tarkkaan sopia että minä viikonloppuna tullaan heille. No sitten kun saavuttiin paikan päälle, niin oli täysin toinen fiilis. Ei mistään olisi voinut arvata että oltaisiin oltu haluttuja vieraita. Koko ajan oli sellainen olo että oltiin häiriöksi. Meille tuskin puhuttiin ja paikalle oli kutsuttu koko joukko meille vieraita ihmisiä, vaikka mistään bileistä ei ollut ollut puhe. Tämä olisi sinänsä ollut ihan ok, jos nämä vieraat olisivat jutelleet myös meille, mutta tekemiemme small talk yrityksien jälkeen, mihin saimme yksisanaisia vastauksia tai murahduksia, oli selvää, että juttelu meidän kanssa ei kiinnostanut heitä. Tai niitä sukulaisiammekaan. Kiusallista oli, kun oltiin sovittu koko viikonlopusta, eikä oikein kehdannut heti lähteä. Pari kertaa mentiin retkuun, kun niin vakuuttavasti meitä aina pyysi ja kun aiemmin meillä oli ollut ihan kivaa. Mutta siis tosi outo fiilis tulee tuollaisesta, siis sellainen että olenko minä nyt ihan seonnut kun olen käsittänyt niin väärin. Mutta kun meitä oli kaksi, miehelläni oli ihan samat tuntemukset, niin sitä tajusi ettei vika voi olla meissä. Koskaan tuon käytöksen syy ei selvinnyt, ja koska kyse oli sukulaisista, niin en koskaan ole ottanut puheeksi tuota. Parempi säilyttää kohteliaan viileät välit, ettei kolmansien osapuolien tarvitse ottaa kantaa eikä asiasta tule mikään isompi kärhämä.

Vierailija kirjoitti:

Käymme joskus kylässä erään sukulaisen luona. Nuorehko nainen, joka melkein aina pidättyväinen vihainen mulkoileva miehelleen tai huutaa lapsilleen pää punaisena.

Melkein aina siellä käydessä on jäätävä tunnelma.

Ahdistavaa olisi asua tuollaisessa huushollissa.

Olisikohan kontrollifriikkeys ongelmana.

Tai sitten kylään tunkevat miehen sukulaiset on  ongelma.

Mä olen vähän vanhempaa polvea jo, mun lapsuudessa kaikenlaiset sukulaisvierailut oli tavallisia. Aika usein niitä kirottiin myös, vanhempani asuivat suvun kotikylällä, joten kaikenlaista haudoilla kävijää ja maisemien muistelijaa tunki harva se sunnuntai kahville. Ei niistä ilahduttu, vaikka sitä ei tosiaankaan tullut mieleen näyttää. Äitini oli vielä kunnon homssantuu, isä reissutöissä. joten minäkin opin jo nuorena häpeämään sekaista kotia kun ovella taas koputeltiin. Inhottava tunne.

Joku alkuketjussa kirjoitti, että ei  ole vierailut enää tapana ja hyvä niin. Mäkin nykyään kyläilen vain todella hyvillä kavereilla ja pidän visusti varani, etten sano kenellekään tutulle mitään, mikä saa kuvittelemaan, että meille voi tunkea noin vain.

Vaikea vastata. Jos ap: n tutun mies oli kotona, niin melko todennäköistä, että naisen mies sanonut, että "Mitä niitä pyytää kylään jne jne". Mikäli nainen oli yksin lapsen kanssa niin on todella tyhmää käytöstä. Olisi mieluummin perunut vaikka sen kutsun( kai puhnum tiesi) tai sanoa heti ovella, että nyt vähän huono aika, olisi ilmoittanut jos olisi puhnum tiennyt. Huonoa käytöstä jos isäntäperhe tai joka kutsunut niin alkaa osoittamaan mieltään kun on siellä. Ja kun vastaa ap: n viestiin, että kun ei pullia sun muuta, niin jos naisen mies on sanonut, että "Mitä niitä hyyssäämään". Ei pitäisi kutsua kylään jos ei huomioi vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi kans yksien sukulaisten kanssa vähän samalla tavalla. Nuorena tuli vietettyä aikaa yhdessä, ihan hauskaa oli niin heidän luona kuin meilläkin. Kun sitten taas kysyivät meitä kylään viikonlopuksi, niin ei osattu varautua nihkeään vastaanottoon. Ja siis ihan pyytämällä pyysivät, ei ollut kyse mistään kohteliaisuus läpästä. Halusivat tarkkaan sopia että minä viikonloppuna tullaan heille. No sitten kun saavuttiin paikan päälle, niin oli täysin toinen fiilis. Ei mistään olisi voinut arvata että oltaisiin oltu haluttuja vieraita. Koko ajan oli sellainen olo että oltiin häiriöksi. Meille tuskin puhuttiin ja paikalle oli kutsuttu koko joukko meille vieraita ihmisiä, vaikka mistään bileistä ei ollut ollut puhe. Tämä olisi sinänsä ollut ihan ok, jos nämä vieraat olisivat jutelleet myös meille, mutta tekemiemme small talk yrityksien jälkeen, mihin saimme yksisanaisia vastauksia tai murahduksia, oli selvää, että juttelu meidän kanssa ei kiinnostanut heitä. Tai niitä sukulaisiammekaan. Kiusallista oli, kun oltiin sovittu koko viikonlopusta, eikä oikein kehdannut heti lähteä. Pari kertaa mentiin retkuun, kun niin vakuuttavasti meitä aina pyysi ja kun aiemmin meillä oli ollut ihan kivaa. Mutta siis tosi outo fiilis tulee tuollaisesta, siis sellainen että olenko minä nyt ihan seonnut kun olen käsittänyt niin väärin. Mutta kun meitä oli kaksi, miehelläni oli ihan samat tuntemukset, niin sitä tajusi ettei vika voi olla meissä. Koskaan tuon käytöksen syy ei selvinnyt, ja koska kyse oli sukulaisista, niin en koskaan ole ottanut puheeksi tuota. Parempi säilyttää kohteliaan viileät välit, ettei kolmansien osapuolien tarvitse ottaa kantaa eikä asiasta tule mikään isompi kärhämä.

Jotainhan tossa on täytynyt noilla muuttua, ovat siis yhdessä kuitenkin edelleen eikä ole eroa tms? Voin niin hyvin kuvitella, miten tuollainen jää kaivelemaan!

Meillä oli yhdet kaverit, jotka viihtyi meillä (välillä vähän liikaakin) yökylissä jne. mutta loppui kuin seinään, kun heille tuli taloudellisia vaikeuksia ja kränää liitossa. Lopettivat siis kaiken yhteydenpidon. Muiden kaverien kanssa ystävyys on vahvistunut vaikeina aikoina, silloinhan niitä ystäviä tarvitaan.

Mutta heille ei sopinut vaikeuksien jakaminen, ok tavallaan niin, mutta harmittamaan jäi totaalihiljaisuus ja monen vuoden ystävyyden menetys.

]Olimme olleet miehen kanssa lomareissulla ja palasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle illalla. Etukäteen oli sovittu, että menemme siskolleni ja hänen miehellensä yöksi, asuvat pääkaupunkiseudulla. Kun soitin siskolle, että nyt olemme laskeutuneet, totesi hän, että älkää meille tulko. Sulki puhelimen. Kohta miehensä soitti perään, että tulkaa vaan.

Kyllä mä uskon, että ihmisten ahdistushäiriöt on lisääntynyt ja sietokyky vähentynyt. Ennen sitä purtiin hammasta ja keiteltiin kahvit ja huokaistiin helpotuksesta, kun vieraat painuivat ovesta ulos, nykyään ei vaan enää tehdä niin, vaan käytöksestä on tullut ahdistunutta, hankalaa ja epäsosiaalista.

Tavallaanhan se ei ole huono asia, että vieraskoreus (niin aatelkaa semmoinenkin sana on oikein ollut!) vähenee, eikä ihmisten tarvitse kotonaan sietää mitään, mitä ei halua. Ihan ok se on.

Mutta ollaan varmaan vielä silleen "tapojen välissä", että ihmisten odotukset sille, ketä ja milloin pitää pyytää, mikä käytös on suotavaa tai ok, jne eroaa aika paljon ja siitä näitä pettymyksiä sitten tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi kans yksien sukulaisten kanssa vähän samalla tavalla. Nuorena tuli vietettyä aikaa yhdessä, ihan hauskaa oli niin heidän luona kuin meilläkin. Kun sitten taas kysyivät meitä kylään viikonlopuksi, niin ei osattu varautua nihkeään vastaanottoon. Ja siis ihan pyytämällä pyysivät, ei ollut kyse mistään kohteliaisuus läpästä. Halusivat tarkkaan sopia että minä viikonloppuna tullaan heille. No sitten kun saavuttiin paikan päälle, niin oli täysin toinen fiilis. Ei mistään olisi voinut arvata että oltaisiin oltu haluttuja vieraita. Koko ajan oli sellainen olo että oltiin häiriöksi. Meille tuskin puhuttiin ja paikalle oli kutsuttu koko joukko meille vieraita ihmisiä, vaikka mistään bileistä ei ollut ollut puhe. Tämä olisi sinänsä ollut ihan ok, jos nämä vieraat olisivat jutelleet myös meille, mutta tekemiemme small talk yrityksien jälkeen, mihin saimme yksisanaisia vastauksia tai murahduksia, oli selvää, että juttelu meidän kanssa ei kiinnostanut heitä. Tai niitä sukulaisiammekaan. Kiusallista oli, kun oltiin sovittu koko viikonlopusta, eikä oikein kehdannut heti lähteä. Pari kertaa mentiin retkuun, kun niin vakuuttavasti meitä aina pyysi ja kun aiemmin meillä oli ollut ihan kivaa. Mutta siis tosi outo fiilis tulee tuollaisesta, siis sellainen että olenko minä nyt ihan seonnut kun olen käsittänyt niin väärin. Mutta kun meitä oli kaksi, miehelläni oli ihan samat tuntemukset, niin sitä tajusi ettei vika voi olla meissä. Koskaan tuon käytöksen syy ei selvinnyt, ja koska kyse oli sukulaisista, niin en koskaan ole ottanut puheeksi tuota. Parempi säilyttää kohteliaan viileät välit, ettei kolmansien osapuolien tarvitse ottaa kantaa eikä asiasta tule mikään isompi kärhämä.

Jotainhan tossa on täytynyt noilla muuttua, ovat siis yhdessä kuitenkin edelleen eikä ole eroa tms? Voin niin hyvin kuvitella, miten tuollainen jää kaivelemaan!

Meillä oli yhdet kaverit, jotka viihtyi meillä (välillä vähän liikaakin) yökylissä jne. mutta loppui kuin seinään, kun heille tuli taloudellisia vaikeuksia ja kränää liitossa. Lopettivat siis kaiken yhteydenpidon. Muiden kaverien kanssa ystävyys on vahvistunut vaikeina aikoina, silloinhan niitä ystäviä tarvitaan.

Mutta heille ei sopinut vaikeuksien jakaminen, ok tavallaan niin, mutta harmittamaan jäi totaalihiljaisuus ja monen vuoden ystävyyden menetys.

Samaa kokemusta kerennyt olla muutamaan kertaan elämän aikana. Omalla lapsellani oli teininä todella vaikeaa, ja sitä myöten tietysti minulla myös. Olin ensimmäoinen kavereista jonka lapsi tuli murkkuikään. Kun sitten muiden lapsia tuli murrosikään, niin minun seurani ei enää kelvannut muutamalle tyypille. Syy oli siinä että heidän teineillään oli ongelmia. Oma lapseni oli tuolloin jo aikuinen, ja hänellä meni kivasti. Eivät he halunneet jakaa minulle mitään enää elämästään. Harmi, luulin että olimme ystäviä. Muiden kanssa ovat tekemisissä normaalisti. En tiedä miksi haittaa että lapseni kasvoi teinivaikeuksista ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi kans yksien sukulaisten kanssa vähän samalla tavalla. Nuorena tuli vietettyä aikaa yhdessä, ihan hauskaa oli niin heidän luona kuin meilläkin. Kun sitten taas kysyivät meitä kylään viikonlopuksi, niin ei osattu varautua nihkeään vastaanottoon. Ja siis ihan pyytämällä pyysivät, ei ollut kyse mistään kohteliaisuus läpästä. Halusivat tarkkaan sopia että minä viikonloppuna tullaan heille. No sitten kun saavuttiin paikan päälle, niin oli täysin toinen fiilis. Ei mistään olisi voinut arvata että oltaisiin oltu haluttuja vieraita. Koko ajan oli sellainen olo että oltiin häiriöksi. Meille tuskin puhuttiin ja paikalle oli kutsuttu koko joukko meille vieraita ihmisiä, vaikka mistään bileistä ei ollut ollut puhe. Tämä olisi sinänsä ollut ihan ok, jos nämä vieraat olisivat jutelleet myös meille, mutta tekemiemme small talk yrityksien jälkeen, mihin saimme yksisanaisia vastauksia tai murahduksia, oli selvää, että juttelu meidän kanssa ei kiinnostanut heitä. Tai niitä sukulaisiammekaan. Kiusallista oli, kun oltiin sovittu koko viikonlopusta, eikä oikein kehdannut heti lähteä. Pari kertaa mentiin retkuun, kun niin vakuuttavasti meitä aina pyysi ja kun aiemmin meillä oli ollut ihan kivaa. Mutta siis tosi outo fiilis tulee tuollaisesta, siis sellainen että olenko minä nyt ihan seonnut kun olen käsittänyt niin väärin. Mutta kun meitä oli kaksi, miehelläni oli ihan samat tuntemukset, niin sitä tajusi ettei vika voi olla meissä. Koskaan tuon käytöksen syy ei selvinnyt, ja koska kyse oli sukulaisista, niin en koskaan ole ottanut puheeksi tuota. Parempi säilyttää kohteliaan viileät välit, ettei kolmansien osapuolien tarvitse ottaa kantaa eikä asiasta tule mikään isompi kärhämä.

Jotainhan tossa on täytynyt noilla muuttua, ovat siis yhdessä kuitenkin edelleen eikä ole eroa tms? Voin niin hyvin kuvitella, miten tuollainen jää kaivelemaan!

Meillä oli yhdet kaverit, jotka viihtyi meillä (välillä vähän liikaakin) yökylissä jne. mutta loppui kuin seinään, kun heille tuli taloudellisia vaikeuksia ja kränää liitossa. Lopettivat siis kaiken yhteydenpidon. Muiden kaverien kanssa ystävyys on vahvistunut vaikeina aikoina, silloinhan niitä ystäviä tarvitaan.

Mutta heille ei sopinut vaikeuksien jakaminen, ok tavallaan niin, mutta harmittamaan jäi totaalihiljaisuus ja monen vuoden ystävyyden menetys.

Samaa kokemusta kerennyt olla muutamaan kertaan elämän aikana. Omalla lapsellani oli teininä todella vaikeaa, ja sitä myöten tietysti minulla myös. Olin ensimmäoinen kavereista jonka lapsi tuli murkkuikään. Kun sitten muiden lapsia tuli murrosikään, niin minun seurani ei enää kelvannut muutamalle tyypille. Syy oli siinä että heidän teineillään oli ongelmia. Oma lapseni oli tuolloin jo aikuinen, ja hänellä meni kivasti. Eivät he halunneet jakaa minulle mitään enää elämästään. Harmi, luulin että olimme ystäviä. Muiden kanssa ovat tekemisissä normaalisti. En tiedä miksi haittaa että lapseni kasvoi teinivaikeuksista ulos.

Tavallaan sama meillä sikäli, että nämä kaverit oli paremmin meitä toimeentulevia, mutta siinä meillä alkoi olla opiinot ohi ja päästiin töihin jne joten vähän ihan odotin, että pääsisin kunnolla kestitsemään heitä. Aina oltiin varojemme mukaan laitettu, mutta toivat hyvin tienaavina joskus aika isotkin tuliaiset, joten olisi kiva ollut ikään kuin tasa-puolistua tässä ja nauttia välillä itsekin antamisen iloa.

Eli oisko tossa sunkin tapauksessa ollut ihan kateus, kun sun vaikeudet on ohi ja itsellä vasta alkamassa. Mutta ystävyydessähän pitäisi kyllä olla niin että vuoroin mäessä, sullahan olisi ollut varmasti ihan hyviä neuvoja ja muuta tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi kans yksien sukulaisten kanssa vähän samalla tavalla. Nuorena tuli vietettyä aikaa yhdessä, ihan hauskaa oli niin heidän luona kuin meilläkin. Kun sitten taas kysyivät meitä kylään viikonlopuksi, niin ei osattu varautua nihkeään vastaanottoon. Ja siis ihan pyytämällä pyysivät, ei ollut kyse mistään kohteliaisuus läpästä. Halusivat tarkkaan sopia että minä viikonloppuna tullaan heille. No sitten kun saavuttiin paikan päälle, niin oli täysin toinen fiilis. Ei mistään olisi voinut arvata että oltaisiin oltu haluttuja vieraita. Koko ajan oli sellainen olo että oltiin häiriöksi. Meille tuskin puhuttiin ja paikalle oli kutsuttu koko joukko meille vieraita ihmisiä, vaikka mistään bileistä ei ollut ollut puhe. Tämä olisi sinänsä ollut ihan ok, jos nämä vieraat olisivat jutelleet myös meille, mutta tekemiemme small talk yrityksien jälkeen, mihin saimme yksisanaisia vastauksia tai murahduksia, oli selvää, että juttelu meidän kanssa ei kiinnostanut heitä. Tai niitä sukulaisiammekaan. Kiusallista oli, kun oltiin sovittu koko viikonlopusta, eikä oikein kehdannut heti lähteä. Pari kertaa mentiin retkuun, kun niin vakuuttavasti meitä aina pyysi ja kun aiemmin meillä oli ollut ihan kivaa. Mutta siis tosi outo fiilis tulee tuollaisesta, siis sellainen että olenko minä nyt ihan seonnut kun olen käsittänyt niin väärin. Mutta kun meitä oli kaksi, miehelläni oli ihan samat tuntemukset, niin sitä tajusi ettei vika voi olla meissä. Koskaan tuon käytöksen syy ei selvinnyt, ja koska kyse oli sukulaisista, niin en koskaan ole ottanut puheeksi tuota. Parempi säilyttää kohteliaan viileät välit, ettei kolmansien osapuolien tarvitse ottaa kantaa eikä asiasta tule mikään isompi kärhämä.

Jotainhan tossa on täytynyt noilla muuttua, ovat siis yhdessä kuitenkin edelleen eikä ole eroa tms? Voin niin hyvin kuvitella, miten tuollainen jää kaivelemaan!

Meillä oli yhdet kaverit, jotka viihtyi meillä (välillä vähän liikaakin) yökylissä jne. mutta loppui kuin seinään, kun heille tuli taloudellisia vaikeuksia ja kränää liitossa. Lopettivat siis kaiken yhteydenpidon. Muiden kaverien kanssa ystävyys on vahvistunut vaikeina aikoina, silloinhan niitä ystäviä tarvitaan.

Mutta heille ei sopinut vaikeuksien jakaminen, ok tavallaan niin, mutta harmittamaan jäi totaalihiljaisuus ja monen vuoden ystävyyden menetys.

Ovat edelleen yhdessä. Ja meidän tapauksen tekee entistä oudommaksi että sen ekan nihkeän vierailun jälkeen kutsuivat uudelleen taas todella iloisena ja ihan melkein vänkäämällä että milloin tulisitte taas, tulkaa silloin ja silloin, olisi niin kuva nähdä, kyllä kai te pääsette jne. Ja me mentiin uudelleen kun ajateltiin että oli heillä ehkä jotain riitaa tms mikä vaikutti meidän kohteluun. Toki siinä mietittiin että se ei kuitenkaan vaikuttanut niiden muiden vieraiden kohteluun. Mutta sitten mietittiin että jos me kuitenkin kuviteltiin koo juttu. Mutta ei, taas sama juttu. Kun sitten tämän toisen nihkeän vierailun jälkeen kutsuivat uudelleen yhtä maireasti, niin sitten keksittiin joku tekosyy, eikä menty. Pyytelivät vielä tämänkin jälkeen, mutta yökuntiin ei enää menty, ja vierailtiin muutaman kerran pikaisesti ohimennen samalla kun käytiin muilla sukulaisilla kyseisellä paikkakunnalla. Outoa oli tuo käytöksen muutos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli kutsuttu synttäreille klo 15, olimme paikalla 15.05 ja minä hätäilin, että anteeksi kun tuon Vilin myöhässä. Juhlittavan äiti oli pieruverkkareissa, juhlasankari jossain likaisissa housuissa ja äiti ihmetteli, että oliko siinä kutsussa todella klo 15. Oli, kutsu oli minulla mukana. Äiti totesi, että hän kyllä tarkoitti, että klo 16, mutta voihan Vili tulla siivoamaan heidän kanssaan.

Vastasin, että kiitos mutta ei kiitos, harmi, että se aika oli väärä. Meillä on kuitenkin sovittu meno jo klo 17, joten on  varmaan parempi, että mennään kotiin ja toivotetaan onnea. Kortin lykkäsin päivänsankarille, pakettia en.

Loukkaannuit kyllä aika pienestä, kirjoitusvirheestä. Vahinkoja sattuu. Kyllä mäkin pidän verkkareita kotona jos luulen että vieraat tulee vasta tunnin päästä. Nainenhan oli ystävällinen kun oli valmis ottamaan lapsesi hoitoonsa vaikka kaikki oli kesken vielä ja siivottavaa vielä. Olisit ihan hyvin voinut jättää vilin sinne, olisi lapsesi ehtinyt edes vähän aikaa juhlia. Vai olisiko niin kauheeta jos pikku prinssi olisi vähän joutunut siivoamaan? Ja tylysti jätit lahjan antamatta lapselle jolla ei varmaan ollut vahinkoon mitään osaa, ja vaikka oliskin ollut lapsen kirjoittama kortti, niin kiva rangaista lasta kirjoitusvirheestä.

Olipa typerä kommentti. Taitaa kirjoittaja olla huuliaan heilutteleva moukka itse. Oikeasti niin typerä kommentti, ettei rajaa.

Ihmettelen, miten täällä siedetään ja puolustellaan moukkia. Minä en siedä. Kävelen opiskelun ryhmätöistä ulos, jos ei paikalle tulla ja töitä tehdä, ja setvin asian kurssin vetäjän kanssa. En tuollaista peevammaista käytöstä nielisi yksityiselämässäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, tuli mieleen pari kysymystä. Olis kiva ,jos vastaisit. Miten hyvin ja miten pitkältä aikaa tunnet tämän ” emännän” , joka oli sinut ja lapsesi kutsunut heille? Onko ollut muissa olosuhteissa, siis missä olette nähneet, normaali vai erikoisen suorapuheinen, vaivaantunut, mukava, leppoisa vai millainen.

Miten olet aikaisemmin nähnyt millä tavalla sinun ja hänen lapsensa leikkivät kahdestaan?

Onko mahdollista että tällä ”emännällä” on mahdollisia mielenterveysongelmia, tai muuten ahdistunut, ehkä ollut just ollut paniikkihäiriö tms.

-Entä ,jos olisit mennyt sinne lastenhuoneeseen ja sanonut lapsellesi, että meneppä leikkimään ”liisan” kanssa.

Joillakin ihmisillä on tosi huono itsetunto ja ahdistuneisuutta , voiko olla tuollaisesta kysymys ja häpeää ominaisuuksiaan ja sit pakeni sinne lastenhuoneeseen.

—minä olen intovertti ikäihminen, en pidä yllätysvieraista, mutta ne keitä kutsumme, tarjoilumme on todella monipuolista ja hyvää ,samoin kuin seuranpito. Kaikki on mahd ollisimman valmiina ennekuin tulevat , jotta jää aikaa höpötellä.

Ei kutsutuille tarjoan lasin mehua ja jos piipahtavat pidemmältä ,teen voileipiä päällysteineen, mitä kaapista löytyy.

Kyseessä oli naapurirapun rouva. Oltiin tavattu jo useasti pihalla, kun lapsemme leikkivät hiekkalaatikolla. Myöhemmin (tuon heillä käynnin jälkeen, siis)  minulle selvisi, että oli hieman epävakaa.

Enhän minä työnnä pientä lastani huoneeseen, johon meitä ei  kutsuttu. Miksi ihmeessä nainen komensi meidät sohvalle, miksi ei pyytänyt lastani lapsensa huoneeseen? Osaatko sinä sanoa tähän mitään?

Ei ole tapana noin kuin ehdotit, työntää pientä lasta ensi vierailulla huoneeseen, jonne häntä ei pyydetty vaan osoitettiin nimenomaan toinen paikka. En jaksa tätä samaa asiaa enää neljättä kertaa kirjoittaa, joten please lukekaa mun aiemmat kommentit ennen kuin lähdette ehdottomaan jälkiviisaina mitään.

Kirjoitin varmaan senkin jo pari kertaa, että tällaisissa tilanteissa saattaa mennä hämilleen ja jäätyä. Ihan uusi tilanne tuo oli, olin tottunut vastavuoroisiin tapaamisiin kotiäitiaikoina naapurien ja tuttavien kanssa. Tuollaista kohtelua ei missään ollut tullut vastaan, ei sinne päinkään. Siksikin tuntui tosi oudolta, että mitä ihmettä me täällä teemme..

Sorry, kun kyselin liikaa. Onhan se naapurirapun äiti sen verran outo, että en paljon veljeilesi hänen kanssaan. Toivottavasti lapsellasi on muitakin leikkikavereita. Lapset ,kun kasvaa niin tahtovat tulla leikkimään välillä” meille ja teille”. Enpä rohkenis antaa lastani mennä tuohon huusholliin.

Ja kyllä normaali-ihmisillä vierailut on tosiaan vastavuoroisia, niinkuin sanoit ap.