Mikä asia jäi ihmetyttämään synnäriltä?

Voi jestas näitä tarinoita! Ihan kamalaa!

Synnytin vuosi sitten kättärillä ja valehtelematta ne 6 vuorokautta jotka jouduin siellä viettämään olivat elämäni kauheimmat. Ja minä olen kyllä Vantaan ja Helsingin sairaalat ja päivystykset kiertänyt kaikkine sairauksineni, mutta koskaan, en koskaan ole saanut yhtä karmivaa kohtelua missään muualla kuin Kätilöopistolla.

Minulla oli vakava raskausmyrkytys, jonka vuoksi tehtiin kiireellinen sektio. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes "pääsin" osastolle. Ei mitään ohjausta pesussa, vaipanvaihdossa, imetyksessä, lisämaidon antamisessa, vauvan nostamisessa tai minkäänlaisissa hoitotoimenpiteissä.

Olin todella kipeänä ja minulle ilmoitettiin jo iltapäivällä, että lapsi on kansliassa koska en pääse ylös sängystä ja olin edelleen aivan lääkkeistä sekaisin. No kuinkas ollakaan, kun ilta koitti ja kello oli yksitoista, niin minulle ilmoitettiin, että lapsi jää kanssani huoneeseen. Pelästyin ensin todella paljon, koska mitään ei oltu näytetty, enkä ollut itse kertaakaan nostanut vauvaa, ikinä. Lohduttivat, että kelloa soittamalla saa apua. Eipä saanut sitäkään, ainakaan helpolla. Joka kerta tivattiin miksi tarvitsen apua, taas.

Se ensimmäinen yö vauvan kanssa oli elämäni pisin. Itkin koko yön yksin vauvan kanssa ja kun maitoa ei tullut, eikä minulla ollut hajuakaan miten edes yrittäisin imettää tai lohduttaa huutavaa vauvaa, niin kyllä oli vaikeaa. Lisämaitoa kun pyysin, niin joko se vain jätettiin pöydälle ja poistuttiin liukkaasti paikalta tai sitten kysyttiin ettetkö imetä? No en kun ei ole opastettu, enkä edes pystynyt pitämään vauvaa sektiohaavan kipujen vuoksi sylissä mitenkään järkevästi, kun ei sitäkään oltu opastettu. Enkä tiennyt miten hörppyytetään ja kun pyysin tuttipulloa, niin sain vihaisia tuhahduksia ja vastentahtoisesti tuodun tuttipullon.

Vauvahan makasi lähes koko ajan omassa sängyssään ja minä en edes saanut häntä sieltä pois kun en päässyt ylös, eikä apua herunut juuri lainkaan ja silloinkin todella kauan odotettuani ja monen soiton jälkeen.

Jossain aamuyön tunteina sain itseni ensimmäistä kertaa ylös sängystä saatanan vihaisen hormonihuuruisen naisen voimilla ja tietenkin kompastuin katetriin kun pyörrytti niin paljon ja horjahdin aika kovasti vauvan sänkyä päin. Kyllä riipaisi oikein kivasti sieltä katetrista ja leikkaushaavasta.

Uskaltauduin nostamaan vauvan viereeni, ettei sama kompurointi toistu joka syötöllä, mutta pelkäsin kuollakseni, että pyörin vauvan päälle ja liiskaan hänet. Niinpä valvoin hädissäni vartioiden hysteerisesti vauvan jokaista hengenvetoa enkä nukkunut sinä yönä kuin noin tunnin pienissä pätkissä.

Aamu kun koitti, niin kerroin tuosta kauhujen yöstä ja ilmoitin, että lähdemme tänään, koska en maksa tällaisesta kohtelusta. Eivät päästäneet, koska minulla edelleen oli jotain seurauksia rauskausmyrkytyksestä.

Yllättäen selityksenä vedottiin kiireeseen, ei mitään anteeksipyyntöjä.

Olin ensisynnyttäjä, (kuten taidottomuudestani vauvan hoidossa voi päätellä) enkä osannut vaatia vielä kovemmin oikeuksiani, sillä olin todella sekavassa tilassa raskausmyrkytyksen ja sektion jäljiltä. Selväpäisenä en olisi koskaan sallinut vastaavaa.

Seuraavan synnytytän mieluummin vaikka itse vessassa kuin että menisin kättärille.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:17"]

Omilta ajoilta eim mikään, mutta tytär synnytti tuossa lähiaikoina ja jäin ihmettelemään miten hoito onkaan huonontunut. Vaikka millaiset repeämär ja pukamat olisi niin ruuat pitää hakea itse, mitään lääkettä mm pukamiin ei saanut vaikka pyysi jne. Sitten tää ettei siellä nykyisin opeteta mitään, itsellä aikoinaan näytettiin kaikki, mm kylvetys, syöttäminen yms. 

Vaikka äiti olisi ihan puhki niin vauvaa pitää hoitaa ympäri vuorokauden itse...siitä huolimatta että perä on siinä kunnossa että istumaan ja kävelemään ei pysty. Eipä aikoinaan vauvaa ollut pakko pitää huoneessa jos itse oli kipeä.

Sitten tään sinivalohoito, mitä ihmeen järkeä se on tehdä siinä huoneessa missä äidit ovat??? Henkisesti tosi vaikeaa äidille kun ei saa lohduttaa vauvaansa vaikka toinen huutaa kurkku suorana...ja kuka siinä valossa muka pystyy nyukkumaan? Kun jonkun vauvalla valohoito niin koko huone valvoo. Ei mitään järkeä!

Todella surkeassa jamassa ollaan nykyisin :(

[/quote]

Mä toisaalta joskus sitten tulevana synnyttäjänä haluaisin tutustua vauvaani aivan yksin ja rauhassa ilman suurempia välikäsiä ja häslääjiä. Sen vuoksi en ihmettele tuota auttamattomuutta/neuvomattomuutta ja haluaisin tehdä kaiken rauhassa, joten pidän tuota positiivisena asiana - ellei sitten tosiaan ole niin rikki ettei pysty mitään tekemään. Näen punaista muutenkin jokaisen pätijän kohdalla, ja tunnen itseni sen verran hyvin että repisin taatusti hormonipäissäni pelihousut siinä kohtaa jos joku tulisi hyväntahtoisestikin neuvomaan vauvan hoidossa koska ottaisin sen pätemisenä.

Tuota vasta synnyttäneen äidin repimistä taas (menee kyllä ristiriitaan tuon vauvanhoidon kannalta, mutta kuitenkin..) olen ihmetellyt myös aina. Vaikka nainen olisi kuinka rikki, ja hänen mukanaan olisi vielä äiti/anoppi ja se mies, niin viime kädessä se synnyttäjä pistetään vastuuseen lapsen hoitamisesta näiden kahden toimesta ensimmäisten päivien aikana. Miksi? Miksi sen tuoreen äidin ei anneta levätä? Olen ihmetellyt tuota samaa niin amerikkalaisissa kuin muissakin tosi-tv ohjelmissa kuin ihan elävässä elämässä. Missähän ohjelmassa oli sektiolla synnyttänyt äiti, kun makasi kotiin päästyään sohvalla kauheissa kivuissaan ja äitinsä kävi hyväntahtoisesti potkimassa pystyyn että lapsi pitää hoitaa.. Missä oli se isä, mitä äiti komentelee, miksi eivät antaneet levätä jos paikat olivat kipeät ja tehneet kun olivat terveitä? Kyseessä oli vielä jotain sängyn petivaatteiden viikkaamista ja lapsen vaipanvaihtoa. :o Samaten huomasin myös kaveripiirissä. Teeteetee.. Vastaavasti taas sama homma ei toimi silloin kun äiti olisi omatoiminen: aina joku menee väliin neuvomaan ja tekemään puolesta jostain mystisestä pätemisen riemusta ja kerrankin seurasin tätä touhua että oikein harmitti kaverin puolesta mikä muutenkin hermoili ekan lapsen kanssa ja sitten joku täti äidin puolelta änkee väkisin kylään kertomaan miten vaippa kuuluu taitella. MIKSI? Miksei tilannetaju toimi sitten yhtään?.:(

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 13:00"]Se ihmetytti että imetysohjausta antavat opiskelijat. Mut sitä ei erikseen kerrota, vaan opiskelija tulee siihen ohjaustilanteeseen kuin tosiaan tietäisikin jotain. Olisi reilua, jos synnyttänyt tietäisi, että tää tyyppi itse ei ole koskaan imettänyt, ei ole ehkä edes nähnyt ennen tätä harjoittelua että kukaan imettää, ja että kaikki tää tieto on luettu suoraan sieltä imetysoppaasta ja toistetaan nyt ulkomuistista kuin oikeinkin asiantuntija. Ja että siksi monet kysymykset jää vaille vastausta, tai ohjaus on riittämätöntä, koska ei se ohjauksen antaja vaan voi tietää enempää mut ei halua sitä myöntää koska hänelle on painotettu että omaa epävarmuuttaan ei saa näyttää potilaalle. Ei hän edes välttämättä tunnista tilannetta, jossa vauva ei osaa tai halua imeä, tai ei tee sitä oikein, jos äidillä on rakennevikoja rinnoissa, jos rauhaskudos on ihan rinnan päässä tai taaempana, jos näyttää siltä että äiti on liian väsynyt tai kipeä että maito voisi nousta, jos näyttää että maitoa ei vaan tule jne. Silloin just saadaan näitä vastauksia, että kaikilla se sattuu ja ainahan se on alku hankalaa, ja kyllähän sieltä sitä maitoa tulee vaikka et sitä nää, ja kaikilta tulee just riittävä määrä maitoa ja älä huolehdi vaan imetä vaan.

 
[/quote]

Täytyy kätilöopiskelijana sanoa, että olen huomannut opiskelijoilla yleensä olevan ajanmukaisinta ja parasta tietoa hoitoalalla. Lisäksi harjoitteluissa aina ensin opiskelija seuraa ohjaajan työskentelyä ennen kuin itsenäisesti alkaa ohjata.

Jonkin asian asiantuntijuus ei vaadi omakohtaisia kokemuksia, mutta aika iso osa kätilöopiskelijoista on synnyttänyt ja imettänyt ts. äitejä itse.

Ja osaat varmaan pyytää lisää ohjausta, jos jokin jää epäselväksi. Lisäksi ohjaaja on vastuussa opiskelijan työskentelystä eli hänen täytyy myöhemmin varmistaa laatu.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 22:28"]Jäin ihmettelemään olinko vain herkkä synnytyksen jälkeen vai oliko kätilö vain tökerö, mutta kun saavuimme osastolle niin minulle tökättiin viides vuode huoneeseen ja sanottiin: "Mies voi nyt lähteä heti kotiin, tulee sitten aamulla." En tiennyt mitä tehdä huutavan käärön kanssa ja hävetti kun kaikki heräsivät keskellä yötä siihen. Aloin itsekin vollottaa ja mies pyysi perhehuonetta ja sen onneksi saimme. Ottakaa huomioon, että olin valvonut monta, monta tuntia putkeen. :D
[/quote]

Siksi mies ajettiin pois, kun menitte osastolle keskellä yötä ja neljä muuta mammaa olisi häiriintynyt taatusti, kun te pölisitte :) itsekin sain esikoiseni yöllä ja samalailla se mies häädettiin osastolta pois, vaikka olin ainoa siinä huoneessa. Olin myös itsekin aika sormi suussa väsyneenä miettien, että mitäs tälläisen käärön kanssa tehdään

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:17"]Omilta ajoilta eim mikään, mutta tytär synnytti tuossa lähiaikoina ja jäin ihmettelemään miten hoito onkaan huonontunut. Vaikka millaiset repeämär ja pukamat olisi niin ruuat pitää hakea itse, mitään lääkettä mm pukamiin ei saanut vaikka pyysi jne. Sitten tää ettei siellä nykyisin opeteta mitään, itsellä aikoinaan näytettiin kaikki, mm kylvetys, syöttäminen yms. 

Vaikka äiti olisi ihan puhki niin vauvaa pitää hoitaa ympäri vuorokauden itse...siitä huolimatta että perä on siinä kunnossa että istumaan ja kävelemään ei pysty. Eipä aikoinaan vauvaa ollut pakko pitää huoneessa jos itse oli kipeä.

Sitten tään sinivalohoito, mitä ihmeen järkeä se on tehdä siinä huoneessa missä äidit ovat??? Henkisesti tosi vaikeaa äidille kun ei saa lohduttaa vauvaansa vaikka toinen huutaa kurkku suorana...ja kuka siinä valossa muka pystyy nyukkumaan? Kun jonkun vauvalla valohoito niin koko huone valvoo. Ei mitään järkeä!

Todella surkeassa jamassa ollaan nykyisin :(
[/quote]

Ai ei ole mitään järkeä tuossa sinivalohoidossa samassa huoneessa?! Mun sydän itki verta kun esikoinen vietiin muualle sinivaloon aikoinaan. Nyt seuraavan kohdalla sain onneksi pienen pitää vieressäni sinivalohoidon aikana, etenkin kun sektion jälkeen se liikkuminen ei niin kauhean yksinkertaista ole ja sinivaloa jouduttiin antamaan kolme vuorokautta.. Vähän sitä perspektiiviä kiitos.

Se jäi ihmetyttämään kun esikoisen synnytettyäni jokainen kätilö taputteli olalle ja kehui miten hienosti selvisin ISON pojan synnytyksestä (53cm 4363g) ensikertalaisena, jäin miettimään että eikö kukaan muu ole saanut isoa lasta siinä sairaalassa O-o

Positiivinen ihmetys: KätilöOPISKELIJA oli empaattisin ja mukavin koko väestä. Tuli tsekkaamaan miten voitiin, lohdutti kun surin ikävääni kotona olevaa esikoista kohtaan ja oli kaikinpuolin ihanan oloinen ihminen, tuntui osaavan asiansa ja osasi ohjata imetyksessä ja kaikessa. Siinä on mun mielestä ihminen oikealla alalla. Terkut lauralle KYS:aan :)

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 10:10"][quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 23:46"]Mua jäi häiritsemään se, kun ponnistusvaiheessa huusin kovaa ja kätilöt tuntui jotenkin ärsyyntyneen. Mutta helvetillinen kipu aiheuttaa helvetillistä huutoa. Eikä kipua vähentänyt se, että oksitosiinia tiputettiin maksimimäärä suoneen tuossa vaiheessa. Mulla oli tauotonta supistelua, ponnistin ihan mututuntumalla, koska koko ajan sattui aivan järjettömästi. Mutta toisaalta, saahan sitä ärsyyntyä toisaalta, oma oli kuitenkin synnytykseni ja minä tein juuri sen, minkä piti, että vauva saatiin maailmaan! :)
[/quote]

Olipa tylsä tyyppi. Itse olin hiljaa siihen ponnistusvaiheeseen ja synnärille mennessäkin kätilö oli vähän epäileväinen että olenko edes kovin kipeä. Saatiin kuitenkin jäädä kun olin 6cm auki. Kolme tuntia myöhemmin syntyi vauva aivan kamalan kirkumisen, huutamisen ja kiroamisen saattelemana (onneksi ponnistusvaihe kesti alle 10min) ja kyllä hävetti. Kätilö vaan naureskeli että nythän se alkoi näyttää jo synnyttämiseltä :D

Mietin sen synnytyksen jälkeen että toivottavasti en onnistunut järkyttämään ketään ensisynnyttäjää. Mies oli ekaa kertaa synnytyksessä silloin (koska myöhästyi edellisen syntymästä vartilla) ja kuiskasi synnytyksen jälkeen vähän järkyttyneenä että "mä käyn leikkaa piuhat poikki...". Siskoni kertoi joskus että oli ollut synnyttämässä ja viereisestä huoneesta oli kuului kamala huuto. Kätilö oli hänelle vaan kommentoinut että "siellä synnytetään ilman lääkkeitä".
[/quote]
Jotkut on täällä sanoneet, että huuto vie voimia. Taidan sitten olla poikkeus, mutta minulla se nimenomaan antoi voimia. Ekat hetket ponnistamisessa olin nimittäin hiljaa ja vasta kun sain ääneni kuuluviin, tuntui alakerrassakin tapahtuvan jotain :) (Kirjoitin tuon "Mua jäi häiritsemään..." -tekstin)

Osa näistä on ihan ymmärrettäviä ärsytyksen aiheita, ja moni olisi varmasti selvinnyt erittäin hyvin kun henkilökunta olisi selittänyt asian kunnolla. Mutta esim. tuo että mies käsketään yöllä pois, niin käsketäänkin osastolta yöksi kotiin, jos ei ole perhehuone, ja aamulla saa taas tulla. Tai onko sinivalohoitoa nyt huoneessa vai muualla, kummin päin vaan niin kai siitä voi ärsyyntyä. Tai ei vauva myöskään normaalisti tarvitse lisämaitoa ensimmäisinä vuorokausina, jos ei ole jotakin sokerihäikkää tms. erityishuolta. Saa maitoa sitten kun maito nousee, kolmantena päivänä ehkä tyypillisesti. Sitä ennen erittyy niitä ternimaitotippoja.

Minä oon OYS:ssa ainakin saanut jokaisen kolmen lapseni kohdalla aivan mahtavaa hoitoa:) oon ikuisesti kiitollinen kätilöille ja muulle hoitohenkilökunnalle synnärillä siellä:) en oo saanu noottia vaikka oon rimputtanu kelloa, oon hakenu jääkaapista ruokaa kun on ollut nälkä, niin sektio- kuin alatiesynnytysten haavat on hoidettu mallikkaasti, on opastettu ja tarvittaessa passattukin, on juteltu, näytetty ja tehty yhdessä ja on ne kätilöt ottanee jokaisen synnytyksen jälkeen ekaksi yöksi 4-6h ajaksi vauvan kansliaan, että itse on saanu nukkua. Ja ei, en kattele ruusunpunasten lasien läpi, jokaisen vauvan kohdalla on jotain häikkää ollut joko synnytyksessä tai sen jälkeen, mutta aina on hoito ollut ensiluokkasta. Tietystikään ihan jokaisen kätilön kanssa henkilökemiat ei oo natsanneet, mutta niinhän se on kaikkien ihmisten kanssa, silti ovat kaikki olleet ammattilaisia. Ihana OYS ja osastot 11 ja 13 I&II. <3 nii ja se leikkurin poppoo ja synnärin kätilöt!

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 13:00"]Se ihmetytti että imetysohjausta antavat opiskelijat. Mut sitä ei erikseen kerrota, vaan opiskelija tulee siihen ohjaustilanteeseen kuin tosiaan tietäisikin jotain. Olisi reilua, jos synnyttänyt tietäisi, että tää tyyppi itse ei ole koskaan imettänyt, ei ole ehkä edes nähnyt ennen tätä harjoittelua että kukaan imettää, ja että kaikki tää tieto on luettu suoraan sieltä imetysoppaasta ja toistetaan nyt ulkomuistista kuin oikeinkin asiantuntija. Ja että siksi monet kysymykset jää vaille vastausta, tai ohjaus on riittämätöntä, koska ei se ohjauksen antaja vaan voi tietää enempää mut ei halua sitä myöntää koska hänelle on painotettu että omaa epävarmuuttaan ei saa näyttää potilaalle. Ei hän edes välttämättä tunnista tilannetta, jossa vauva ei osaa tai halua imeä, tai ei tee sitä oikein, jos äidillä on rakennevikoja rinnoissa, jos rauhaskudos on ihan rinnan päässä tai taaempana, jos näyttää siltä että äiti on liian väsynyt tai kipeä että maito voisi nousta, jos näyttää että maitoa ei vaan tule jne. Silloin just saadaan näitä vastauksia, että kaikilla se sattuu ja ainahan se on alku hankalaa, ja kyllähän sieltä sitä maitoa tulee vaikka et sitä nää, ja kaikilta tulee just riittävä määrä maitoa ja älä huolehdi vaan imetä vaan.   [/quote] Täytyy kätilöopiskelijana sanoa, että olen huomannut opiskelijoilla yleensä olevan ajanmukaisinta ja parasta tietoa hoitoalalla. Lisäksi harjoitteluissa aina ensin opiskelija seuraa ohjaajan työskentelyä ennen kuin itsenäisesti alkaa ohjata. Jonkin asian asiantuntijuus ei vaadi omakohtaisia kokemuksia, mutta aika iso osa kätilöopiskelijoista on synnyttänyt ja imettänyt ts. äitejä itse. Ja osaat varmaan pyytää lisää ohjausta, jos jokin jää epäselväksi. Lisäksi ohjaaja on vastuussa opiskelijan työskentelystä eli hänen täytyy myöhemmin varmistaa laatu.

[/quote]

Niinhän luulet tai haluat opiskelijana uskoa, mutta käytännön työssä tulet huomaamaan, että ns. hiljainen tieto on kullan arvoista.

Itsellä esikoinen syntyi vähän alta 9kk sitten Oyssissa. Pelotti mennessä, aamulla soitatin ukolla synnärille, että voidaanko tulla. olin niin itkuinen ja sekaisin valvomisesta, etten tahtonut puhua. no lapatossu työnsi minulle puhelimen kouraan ja sanoin tasan samat asian akalle puhelimessa ja tämä oli sitä mieltä, että ei tässä mikään kiire vielä ole - ei kuulema olla syntymässä. supparit ihan kelloteltiin, olisi pitänyt kai uskoa jo omaa järkeä ja mennä, vaan kun ei. iltaan odoteltiin, olinkin sitten "huimat" 6cm auki. suhteellisennopeasti pienen eksyskelyn jälkeen löydettiin oikea paikka ja päästiin kohtalaisessa ajassa sinne ekaan huoneeseen käyriä kattelemaan. vastaanottava nainen oli tyly ja mielestäni jopa uhkaava/pelottava. tiuski menemään ja itse tuskaisena ja itkua pidätellen (joo vollotin koko auto ja-kävelymatkan) olin vain hiljaa, vaikka kuinka teki mieli uikuttaa, niin enpä päästänyt pihaustakaan. hengittelemään käskivät ja hengitinhän minä. meinasin oksentaa kivusta, supatin ukolle aina kun jäimme kaksin, että pyydä nyt jo kele sitä puudutusta tai jotain. no pyydettiin, juu tulee joskus kun kerkeää. ok, ymmärrän. kiirettä piti siellä ja olihan siellä ruuhkaa! perhehuonea pyydettiin, ei ollut vapaana ok. ei ollut muitakaan huoneita. synnytyssalit oli varattu ja muksu puski päälle. käyrät laskivat molemmilla, sektioon mars. sekava oli tilanne, kun järkkäsivät jostain varastosta meille jonkun tilan missä puskea,sitten yks kaks lähettiinkin ruodittavaksi. olin ihan kujalla, peloissani ja tuskissani, kärräiltiin sinne tänne, kokoajan murisi joku hoitajanhupakko, että nouse, istu, makaa. teki mieli haukkua ja purra, vaan ei tämä koira uskaltanut.. hoitajat vaihtuivat tihiään tahtiin. oltiinkohan kahtakaan tuntia (en ole varma, oli vähän sekava tilanne) ja ainakin sen kymmenisin tätyskää tuli nähtyä. osa mukavan oloisia, osa erittäin äkäisiä. kokoajan kaksi naikkosta jankutti, että valittakaa valittakaa, tehkää netissä valitus. jättäkää palautetta, meillä on niin rankkaa. joo no kiitos, tuohan se minua lohduttikin / tuki / kannusti synnyttämään ensimmäistä kertaa! kauheaa sontaa oli alku, mutta leikkaukseen kun päästiin oli koko henkilökunta taas uutta sakkia, mukavia, ihania suorastaan. leikkaav anainen oli asiansa osaava, puudutteen laittava setämies oli mukava ja muukin hoitohenkilökunnasta oli suorastaan rakastettavia ensimmäiseen kohtaamaani naikkoseen verraten. kaikki onnittelivat leikkauksen jälkeen, juttelivat mukavia ja rauhoittelivat. heräämössä oli ok olla, sekavaa, mutta puudutteen vaikutuksen ja särkylääkkeiden ansiosta oli jopa euforinen olo. lapsi oli kunnossa, itse olin hengissä ja kaikki lopulta ok. kaksi eri naista ehdin siellä nähdä, toiselta kyselin tyhmänä laitteista, lääkkeistä yms. mitä nyt satuin siinä tokkurassa hoksaamaan, torkahtelin ja heräilin verenpainemittaukseen aika-ajoin. (oli vissiin automaattinen, kun tietyn välein suhahti puristamaan käsivartta..tiedä häntä). koitin jutella niitä näitä ja vihdoin, kun pelkkä löhöttely alkoi kyllästyttämään, tuntoa varpaissa olemaan ja pientä älytön ikävä ( vaikkei montaa tuntia ollut edes vanha) , niin kyselin milloin pääsen pienen luo. no äkkiäkös joku neito minut sieltä kärräsi, onnitteli ja jutteli mukavia. alun törkeyden jälkeen lellittin minut melkeenpä piloille tämän ihanan ja lämpimän hoitajan toimesta. pöyhittiin tyynyä, tuotiin mehua yms yms. puoleentoista päivään en ollut syönyt , niin harmitteli, kun ei maistunut. jutteli niitä näitä, kehui , että olin ollut reipas kuulemma ( no ne itsensä oli melkein housuissa , kun pelotti ja itketti.. ) ja niin edelleen. hänen nimeään en valitettavasti oppinut koskaan, mutta lämmöllä tuota nuorta naista tulen aina muistamaan.

mitä tästä sekavasta ja tönköstä sepustuksestani opimme? monta mahtuu mukaan samaan soppaan , mutta kyllä ne ihanat ja makeimmat muistetaan aina. imetystä ja perushoitoasioita opetettiin siellä paljon, sekavaa oli myös tuolla se imetystouhu ja minulle mäkättivät imetysasennostani. etukenossa tuli imetettyä, kun muuten oli itsellä hankala olla ja paita oli kyllä ensihetkestä asti märkänä maidosta (esimaitoa?) , mutta imetys alkoi pian luonnistumaan ja hankala asento (mukamas.. ) oli itselle luonnollinen ja hyvin pärjättiin koko sen ajan, kun maitoa riitti. kiitos vain tyhjästä rintakumin tyrkyttäjälle.. 

tuon älyttömän pitkän kirjoituksen jatkeeksi vastaus itse aiheeseen : ihmetykseksi jäi mm. se , ettei meille kerrottu missään vaiheessa mitä tapahtuu, kiellettiin tulemasta sisälle ajoissa ( joo joo maalaisjärki pelaa .. ) , miksi jotkut olivat oiikeasti uhkaavia ja jopa vihaisen oloisia, kun on ruuhkaa / itsellään raskas työ ja kostivat sen meille muille..

Hyvinkäällä laitoshuoltajat vievät potilaille ruoan hoitajien antaman listan mukaan. Hoitajat päättävät kuka on tarpeeksi hyväkuntoinen hakeakseen itse ruoan. Itse ainakin jos huomasin ettei äiti ollut noutanut tarjotinta kävin kysymässä äidiltä haluaisiko syödä ja tuonko ruoan. Toiset laitoshuoltajat eivät näin aina tee vaan äidiltä voi jäädä koko ruoka väliin

Munkin olisi pitänyt Kättärillä alkaa imettämään vaikka sain kipupumpusta morffiininjohdannaista. Onneksi sentään lastenlääkäri kielsi sen.

Se, kuinka omillaan siellä loppujen lopuksi oltiin. Minä nuori ensisynnyttäjä aivan pihalla koko vauvanhoidosta ja sillä hetkellä koko maailmanmenosta muutenkin, kun olin niin tokkuraisena ja hormonihuuruissani. Alapääni oli niin kipeä, etten pystynyt istumaan, ja siellä sitten seisten kikkailin syömisten kanssa jne. Kotiinlähtöpäivänä joku hoitsu kävi huoneessani kysymässä oliko multa jäänyt istumarengasta. Mikä oli? Niin, kiva että tässä vaiheessa kerrottiin että sellainenkin on olemassa, olisipa helpottanut syömisiä ja olemista muutenkin huomattavasti.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 22:52"]

Voi jestas näitä tarinoita! Ihan kamalaa! Synnytin vuosi sitten kättärillä ja valehtelematta ne 6 vuorokautta jotka jouduin siellä viettämään olivat elämäni kauheimmat. Ja minä olen kyllä Vantaan ja Helsingin sairaalat ja päivystykset kiertänyt kaikkine sairauksineni, mutta koskaan, en koskaan ole saanut yhtä karmivaa kohtelua missään muualla kuin Kätilöopistolla. Minulla oli vakava raskausmyrkytys, jonka vuoksi tehtiin kiireellinen sektio. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes "pääsin" osastolle. Ei mitään ohjausta pesussa, vaipanvaihdossa, imetyksessä, lisämaidon antamisessa, vauvan nostamisessa tai minkäänlaisissa hoitotoimenpiteissä. Olin todella kipeänä ja minulle ilmoitettiin jo iltapäivällä, että lapsi on kansliassa koska en pääse ylös sängystä ja olin edelleen aivan lääkkeistä sekaisin. No kuinkas ollakaan, kun ilta koitti ja kello oli yksitoista, niin minulle ilmoitettiin, että lapsi jää kanssani huoneeseen. Pelästyin ensin todella paljon, koska mitään ei oltu näytetty, enkä ollut itse kertaakaan nostanut vauvaa, ikinä. Lohduttivat, että kelloa soittamalla saa apua. Eipä saanut sitäkään, ainakaan helpolla. Joka kerta tivattiin miksi tarvitsen apua, taas. Se ensimmäinen yö vauvan kanssa oli elämäni pisin. Itkin koko yön yksin vauvan kanssa ja kun maitoa ei tullut, eikä minulla ollut hajuakaan miten edes yrittäisin imettää tai lohduttaa huutavaa vauvaa, niin kyllä oli vaikeaa. Lisämaitoa kun pyysin, niin joko se vain jätettiin pöydälle ja poistuttiin liukkaasti paikalta tai sitten kysyttiin ettetkö imetä? No en kun ei ole opastettu, enkä edes pystynyt pitämään vauvaa sektiohaavan kipujen vuoksi sylissä mitenkään järkevästi, kun ei sitäkään oltu opastettu. Enkä tiennyt miten hörppyytetään ja kun pyysin tuttipulloa, niin sain vihaisia tuhahduksia ja vastentahtoisesti tuodun tuttipullon. Vauvahan makasi lähes koko ajan omassa sängyssään ja minä en edes saanut häntä sieltä pois kun en päässyt ylös, eikä apua herunut juuri lainkaan ja silloinkin todella kauan odotettuani ja monen soiton jälkeen. Jossain aamuyön tunteina sain itseni ensimmäistä kertaa ylös sängystä saatanan vihaisen hormonihuuruisen naisen voimilla ja tietenkin kompastuin katetriin kun pyörrytti niin paljon ja horjahdin aika kovasti vauvan sänkyä päin. Kyllä riipaisi oikein kivasti sieltä katetrista ja leikkaushaavasta. Uskaltauduin nostamaan vauvan viereeni, ettei sama kompurointi toistu joka syötöllä, mutta pelkäsin kuollakseni, että pyörin vauvan päälle ja liiskaan hänet. Niinpä valvoin hädissäni vartioiden hysteerisesti vauvan jokaista hengenvetoa enkä nukkunut sinä yönä kuin noin tunnin pienissä pätkissä. Aamu kun koitti, niin kerroin tuosta kauhujen yöstä ja ilmoitin, että lähdemme tänään, koska en maksa tällaisesta kohtelusta. Eivät päästäneet, koska minulla edelleen oli jotain seurauksia rauskausmyrkytyksestä. Yllättäen selityksenä vedottiin kiireeseen, ei mitään anteeksipyyntöjä. Olin ensisynnyttäjä, (kuten taidottomuudestani vauvan hoidossa voi päätellä) enkä osannut vaatia vielä kovemmin oikeuksiani, sillä olin todella sekavassa tilassa raskausmyrkytyksen ja sektion jäljiltä. Selväpäisenä en olisi koskaan sallinut vastaavaa. Seuraavan synnytytän mieluummin vaikka itse vessassa kuin että menisin kättärille.

[/quote]

Huh. Voiskohan olla mahdollisa, että tuon kaltaisten kokemusten takia on tullut näitä tapauksia, joissa äiti on jättänyt menemättä ehkö jopa neuvolaankin, tai ainakin epätoivoissaan synnytänyt yksin tai miehen avulla kotona - huonoin seurauksin.. Ja huonoista kokemuksista tullut noidankehä, eli edes ehkäisyä ei enää ole voinut käydä hakemassa - ja kierre jatkuu..?

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:14"]

tuon älyttömän pitkän kirjoituksen jatkeeksi vastaus itse aiheeseen : ihmetykseksi jäi mm. se , ettei meille kerrottu missään vaiheessa mitä tapahtuu, kiellettiin tulemasta sisälle ajoissa ( joo joo maalaisjärki pelaa .. ) , miksi jotkut olivat oiikeasti uhkaavia ja jopa vihaisen oloisia, kun on ruuhkaa / itsellään raskas työ ja kostivat sen meille muille..

[/quote]

Sitä se teettää ,kun synnäreitä on lakkautettu ja lakkautetaan. Ruuhkaa ja huonoja, jopa vaarallisia synnytyksiä ja synnytyskokemuksia.  Uskon, että tämän takia syntyvyys Suomessa lähtee laskuun ja syrjäseudut rapautuvat täysin. Sekö tavoitekin?

K

Minua taas ketutti, että hoitajat kävivät vähän väliä kyselemässä et onko kaikki hyvin. Just olit saanu unen päästä kiinni mikä ei oo ihan helppoa kolmen hengen huoneessa nii taas herätettii ja sit ärsytti taas jo niin paljon ettei siks saanu nukuttua. Jouduin sit jo ihan erikseen pyytämään ettei yöhoitsu herätä kun ei meil kummallakaan ollu mitää erikoista ja jo toinen lapsikin kyseessä.