Olisi todella upeaa, jos nykykoulussa erittäin hyvin pärjäävät oppilaat ja opiskelijat tekisivät enemmän yhteistyötä heikompien luokka- tai ryhmätoveriensa kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumankauta, ottakaa nyt se yksi "clearly no Einstein" siitä vierestänne kaveriksenne ja laskekaa niitä laskuja tai kuulustelkaa toisiltanne kielten sanoja! Ei maailma siihen kaadu!

-

Kilpailu on tunnetusti kovaa halutuimmista opiskelupaikoista ja yksikin piste erottaa opiskelupaikan ja varasijan väliltä. Ei voi olla koululuokan heikompien tukeminen olla perusteena sahata oksaa lahjakkaimpien alta pakottamalla heitä koulunkäyntiavustajaksi.

-

Eli fokus on siinä, että raadetaan yksin, jotta saadaan mahdollisimman hyvät tulokset? Ystävistä viis, niinkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumankauta, ottakaa nyt se yksi "clearly no Einstein" siitä vierestänne kaveriksenne ja laskekaa niitä laskuja tai kuulustelkaa toisiltanne kielten sanoja! Ei maailma siihen kaadu!

-

Kilpailu on tunnetusti kovaa halutuimmista opiskelupaikoista ja yksikin piste erottaa opiskelupaikan ja varasijan väliltä. Ei voi olla koululuokan heikompien tukeminen olla perusteena sahata oksaa lahjakkaimpien alta pakottamalla heitä koulunkäyntiavustajaksi.

-

Lahjakkaimmat kyllä aika pärjäävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi?

Mitä siinä häviää? Se on win-win-tilanne. Molemmat voittaa. Matikkanerolle tulee hyvä mieli. Ei-matikkanero saa onnistumisen kokemuksia.

Ei minulle tullut yhtään hyvä mieli, kun jouduin aikoinani tuollaisiin apuopettajan tehtäviin, vaikka olisin vain halunnut tehdä omat tehtäväni ja loppuajan tehdä lisätehtäviä tai vain olla omissa ajatuksissani. Suorastaan v***tti se, että hyvistä suorituksista sai rangaistuksen.

Missä inhimillisyytesi? Oletko enemmän kone kuin ihminen?

En suinkaan. Minusta tuli aineenopettaja, vieläpä kovasti pidetty sellainen. Olin muutaman vuoden yläasteella lehtorina niihin aikoihin, kun käytösnumeroonkin alkoi valua tätä "yksinään ei saa pärjätä" -ajattelua. Minusta oli ja on väärin, että tapahtumia sivummalta tarkkailevia lapsia ja nuoria pidetään huonompina kuin niitä, jotka pyrkivät taukoamatta touhun keskelle touhuamaan. Huonompinahan heitä pidetään, koska heille annetaan alempia arvosanoja sillä perusteella.

Koska olen itse ollut tarkkailijatyyppi – en ujouden vuoksi, vaan siksi, että harkitsen asioita ennen kuin ryhdyn ottamaan niihin kantaa – tiedän, miltä tuntuu se, että arvosanan vuoksi on jatkuvasti toimittava omaa luonnettaan vastaan ja asetettava itsensä vertailukohdaksi muille. Minulla oli useimmissa luokissa taidoiltaan täyden kympin oppilaita, joita selvästi ahdisti istua koko ajan käsi pystyssä osoittamassa aktiivisuuttaan. Sovin heidän kanssaan, että viitata ei tarvitsisi, mutta hereillä piti olla ja olla kartalla siltä varalta, että kysyisin jotakin. Kenelläkään ei ollut mitään tätä järjestelyä vastaan.

Toimin toki sääntöjen vastaisesti, mutta minun tunneillani kympin sai itse oppiaineen osaamisesta. Ysin arvosta osaava ei saanut kymppiä osoittamalla yhteisöllisyyttä. Käyttäytymistä arvioin sillä mittapuulla, miten ihmisiksi oppilas oli lukukauden aikana ollut – ihmisiksi voi olla myös sellainen oppilas, joka ei ole näkyvästi yhteisöllinen.

Rauhoitukseksi niille, joiden mielestä tein väärin: en ole ollut aikoihin peruskoulussa opettamassa, vaan olen tehnyt pitkän uran aikuiskoulutuksen parissa. Ihan samoilla periaatteilla.

Mielestäni toimit oikein. Omalta kouluajaltani muistan ikuisesti erään luokkakaverini tyrmistyneen ilmeen, kun joulutodistukset oli jaettu. Tämä kympin oppilas oli saanut matikasta vain kasin. Samaisena syksynä oltiin aloitettu "tuntiosaaminen vaikuttaa numeroon" vouhotus. Oli mielestäni epäoikeudenmukaista jo silloin. Miten tuntiosaaminen näkyy ylioppilaskokeen tuloksessa?

AP puhui lukion pitkästä matikasta. Ei siellä ole aikaa tunneilla auttaa muita, kun pitää seurata opetusta. Läksyt tehdään koulun jälkeen omalla ajalla ja niitä on monista muistakin aineista kuin matikasta. Harvalla lukiolaisella on aikaa läksyjen, harrastuksen ja mahdollisesti töiden ohessa vielä tutoroida muita.

Monet yritykset ja yksityishenkilöt tarjoavat (maksullista) tuki- ja lisäopetusta. Ja koulustakin voi kysyä tukiopetusta.

Huonojen opiskelijoiden oppiminen ei ole hyvien opiskelijoiden vastuulla, vaan opettajan vastuulla. Päinvastoin, matemaattisesti lahjakkaille lukiolaisille pitäisi antaa vaikkapa yliopiston matematiikan laskuja laskettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumankauta, ottakaa nyt se yksi "clearly no Einstein" siitä vierestänne kaveriksenne ja laskekaa niitä laskuja tai kuulustelkaa toisiltanne kielten sanoja! Ei maailma siihen kaadu!

-

Kilpailu on tunnetusti kovaa halutuimmista opiskelupaikoista ja yksikin piste erottaa opiskelupaikan ja varasijan väliltä. Ei voi olla koululuokan heikompien tukeminen olla perusteena sahata oksaa lahjakkaimpien alta pakottamalla heitä koulunkäyntiavustajaksi.

-

Eli fokus on siinä, että raadetaan yksin, jotta saadaan mahdollisimman hyvät tulokset? Ystävistä viis, niinkö?

AP ei puhunut mitään ystävyydestä, vaan siitä että hyvän oppilaan pitäisi auttaa huonoimpia.

Monet auttavat mielellään ystäviään ja ainakin meidän nuorten lukioissa on ihan tyypillistä opiskella yhdessä. Mutta harvoin 10 oppilas 5 oppilaan kanssa. Lika barn läker bäst.

Ei se vaan toimi noin. Tyhmät ei muutu yhtään sen fiksummiksi kun hengaavat lahjakkaiden kanssa. Olen yrittänyt opettaa aikanaan useammalle heikkolahjaiselle kaverilleni matikkaa, ollaan tehty yhdessä tehtäviä jne, mutta näillä ei vaan leikkaa. Ei vaikka miten päin vääntäisi rautalangasta.

Minut opettaja laittoi jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla auttamaan matematiikan tehtävissä luokan heikoimpiin kuuluvaa oppilasta. En minä sitä pannut pahakseni, vaan minusta se oli ihan hauskaa puuhaa. Mutta ilmeisesti tuolle toiselle oppilaalle jäi siitä katkeruutta, sillä myöhempinä vuosina hän kiusasi minua aika paljon.

Ja näin jälkikäteen ajateltuna en minä silloin osannut esittää asioita pedagogisesti kovin hyvin. Olin myös lapsena vähän turhankin innokas neuvomaan ja opettamaan muita, eikä tämä apuopettajaksi joutumiseni taatusti ainakaan pienentänyt tätä taipumustani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi?

Mitä siinä häviää? Se on win-win-tilanne. Molemmat voittaa. Matikkanerolle tulee hyvä mieli. Ei-matikkanero saa onnistumisen kokemuksia.

Ei minulle tullut yhtään hyvä mieli, kun jouduin aikoinani tuollaisiin apuopettajan tehtäviin, vaikka olisin vain halunnut tehdä omat tehtäväni ja loppuajan tehdä lisätehtäviä tai vain olla omissa ajatuksissani. Suorastaan v***tti se, että hyvistä suorituksista sai rangaistuksen.

Missä inhimillisyytesi? Oletko enemmän kone kuin ihminen?

En suinkaan. Minusta tuli aineenopettaja, vieläpä kovasti pidetty sellainen. Olin muutaman vuoden yläasteella lehtorina niihin aikoihin, kun käytösnumeroonkin alkoi valua tätä "yksinään ei saa pärjätä" -ajattelua. Minusta oli ja on väärin, että tapahtumia sivummalta tarkkailevia lapsia ja nuoria pidetään huonompina kuin niitä, jotka pyrkivät taukoamatta touhun keskelle touhuamaan. Huonompinahan heitä pidetään, koska heille annetaan alempia arvosanoja sillä perusteella.

Koska olen itse ollut tarkkailijatyyppi – en ujouden vuoksi, vaan siksi, että harkitsen asioita ennen kuin ryhdyn ottamaan niihin kantaa – tiedän, miltä tuntuu se, että arvosanan vuoksi on jatkuvasti toimittava omaa luonnettaan vastaan ja asetettava itsensä vertailukohdaksi muille. Minulla oli useimmissa luokissa taidoiltaan täyden kympin oppilaita, joita selvästi ahdisti istua koko ajan käsi pystyssä osoittamassa aktiivisuuttaan. Sovin heidän kanssaan, että viitata ei tarvitsisi, mutta hereillä piti olla ja olla kartalla siltä varalta, että kysyisin jotakin. Kenelläkään ei ollut mitään tätä järjestelyä vastaan.

Toimin toki sääntöjen vastaisesti, mutta minun tunneillani kympin sai itse oppiaineen osaamisesta. Ysin arvosta osaava ei saanut kymppiä osoittamalla yhteisöllisyyttä. Käyttäytymistä arvioin sillä mittapuulla, miten ihmisiksi oppilas oli lukukauden aikana ollut – ihmisiksi voi olla myös sellainen oppilas, joka ei ole näkyvästi yhteisöllinen.

Rauhoitukseksi niille, joiden mielestä tein väärin: en ole ollut aikoihin peruskoulussa opettamassa, vaan olen tehnyt pitkän uran aikuiskoulutuksen parissa. Ihan samoilla periaatteilla.

Mielestäni toimit oikein. Omalta kouluajaltani muistan ikuisesti erään luokkakaverini tyrmistyneen ilmeen, kun joulutodistukset oli jaettu. Tämä kympin oppilas oli saanut matikasta vain kasin. Samaisena syksynä oltiin aloitettu "tuntiosaaminen vaikuttaa numeroon" vouhotus. Oli mielestäni epäoikeudenmukaista jo silloin. Miten tuntiosaaminen näkyy ylioppilaskokeen tuloksessa?

Osaamisesta täytyy antaa monenlaista ja monipuolista näyttöä. Jos oppilas ei tunnilla mitenkään osoita osaavansa, se kokeen kymppi voi olla vaikkapa lunttauksen tulos.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaan toimi noin. Tyhmät ei muutu yhtään sen fiksummiksi kun hengaavat lahjakkaiden kanssa. Olen yrittänyt opettaa aikanaan useammalle heikkolahjaiselle kaverilleni matikkaa, ollaan tehty yhdessä tehtäviä jne, mutta näillä ei vaan leikkaa. Ei vaikka miten päin vääntäisi rautalangasta.

Sulla oli useita ”tyhmiä” ja ”heikkolahjaisia” kavereita? Se on jännä, kuinka nuo ystäväpiirit aina muodostuvat ihan omanlaisekseen.

Kyllähän siitä pitäisi jotain korvausta saada, jos laittaa aikaansa toisen opettamiseen. 

Ymmärrän tavallaan mitä ap ajaa takaa, mutta käytännössä tämä ei toimi. Ei paremmin pärjäävillä ole mitään velvoitetta tehdä ylitöitä tai pakottaa viettämään aikaansa ihmisten kanssa vain siksi, että nämä tarvitsevat apua. Kympin oppilas voi palaa loppuun.

Tässä on se ongelma, että myös se lahjakas oppilas tarvitsee ihan omantasoisia haasteitaan. Ihan liikaa hyvin pärjäävät oppilaat joutuvat jo nyt olemaan apuopeina, vaikka myös heillä on oikeus oppia, saada lisähaasteita ja kehittyä. Toki laskuja voi tehdä ryhmätyönä, mutta painona pitää silti olla se oma opiskelu ja oppiminen. Ylioppilaskirjoituksissakin työskennellään yksilöinä, ei ryhmänä. 

Voisko se tollo sit vastineeksi kantaa sen neron reppua ja pyyhkiä sen kengät kurasta? Tulis sille tollollekin sit hyvä mieli kun vois auttaa toista.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä idea! Paras tapa oppia sekä ennen kaikkea kerrata omaa osaamistaan on toisten opettaminen, olen huomannut sen myös omassa työssäni. Ja tietenkin jos samalla voi auttaa niitä kenellä on vaikeampaa niin sehän on hienoa. Tämä on erinomaista harjoitusta myös myöhemmin työelämää varten kun pitää osata selittää vaikkapa monimutkaisen tekoälymallin toiminta pomoille ja asiakkaille, jotka eivät ymmärrä näistä yhtään mitään.

Ne oikeasti lahjakkaat eivät tarvitse mitään kertausta eikä asioiden vääntämistä rautalangasta tarvitse harjoitella jatkuvasti kuten ehdotat. Monet toisaalta keskustelevat tehtävistä kavereiden ja muidenkin kanssa ihan mielellään välillä, avaa suusi ja kysy. Mitään ylimääräistä velvoitetta ja jatkuvaa työtä ei sen sijaan pidä kenellekään kasata.

Kerron vähän aiheen vierestä:

Puolisoni oli matemaattisesti erittäin lahjakas lapsi, jolla kävi hyvä onni koulussa: luokalla oli suuri määrä samanhenkisiä ja eteviä oppilaita ja ilmapiiri oli hyvä. Puolisoni sai paljon lisätehtäviä ja ylimääräistä haastetta kannustavien opettajiensa ansiosta ja hänen huomattava kiinnostuksensa matematiikkaan ja fysiikkaan ei missään vaiheessa sammunut sillä sitä ruokittiin koko hänen elämänsä. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi ja suuntasi erittäin haastavaan ja ihmiskuntaa hyödyttävään tutkimukseen, jossa on menestynyt.

Toisenlaisissa olosuhteissa näin ei välttämättä olisi käynyt. Kiusaaminen, liian hitaasti eteneminen, muiden tueksi pakottaminen jne. söisivät lähes keneltä tahansa motivaation. Jokainen lapsi ansaitsee saada oman tasoistaan tukea oppimiseen ammattilaiselta, myös ne lahjakkaat, jotta voi sitten myöhemmin menestyä omalla tavallaan, omien vahvuuksiensa mukaisesti. Ja se on kaikkien etu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi?

Mitä siinä häviää? Se on win-win-tilanne. Molemmat voittaa. Matikkanerolle tulee hyvä mieli. Ei-matikkanero saa onnistumisen kokemuksia.

Ei minulle tullut yhtään hyvä mieli, kun jouduin aikoinani tuollaisiin apuopettajan tehtäviin, vaikka olisin vain halunnut tehdä omat tehtäväni ja loppuajan tehdä lisätehtäviä tai vain olla omissa ajatuksissani. Suorastaan v***tti se, että hyvistä suorituksista sai rangaistuksen.

Näinpä. Itse olin kiusattu lapsi ja hyvä matematiikassa. Peruskoulussa tämä meni niin, että jotkut oppilaat vaan suoraan tulivat kopioimaan minulta vastauksen, en uskaltanut kieltää. Eräs samalla luokalla ollut tyttö pakotti minut auttamaan kirjoitustöissä, kun hän pärjäsi niissä niin huonosti. Siinä sitten vapaa-ajallani sanelin hänelle miten joku teksti menee. 

Ei tullut näistä auttamisista todellakaan hyvä mieli eikä se ole toisen lapsen velvollisuus auttaa laiskoja oppimaan. Jokaisen pitää tehdä ihan itse se työ mitä tarvitaan oppimisen eteen. Nyt käytännössä mennään vaan enemmän ja enemmän siihen että vaikkapa ryhmätöissä ne ahkerat oppilaat tekevät suurimman osan töistä, muut laiskottelevat ja arvosana määräytyy sen mukaan millaiseksi ne ahkerat oppilaat onnistuvat työn tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä aloitusta.

Tukioppilas kaveri auttaa matematiikassa ym muissa vaikeissa aineissa.

Vierailija kirjoitti:

Menkää te itsekeskeiset nerot vaan omia latujanne ja valmistautukaa siihen että saatte maksella syrjäytyneiden ihmisten elinkustannuksia hamaan loppuun asti.

Ihmiset syrjäytyy, kun lukion pitkä matikka on niin vaativaa? Ratkaisu on vaihtaa lyhyen matikan ryhmään.

Mikä estää teitä mammoja palkkaamasta vaikkapa jonkun matematiikan opiskelijan antamaan kullannupullenne tukiopetusta koulun jälkeen? Nykyään pitkän matematiikan arvosana on entistäkin tärkeämpi, ja se pohja rakennetaan siihen jo peruskoulussa. Niillä hyvin matematiikassa pärjäävillä pitää olla oikeus keskittyä omaan oppimiseen ja oman osaamisen harjaannuttamiseen. Siitä riippuu nykyään koko tulevaisuus. Se voi olla jatko-opintoihin hakeutuessa hyvinkin merkittävää jos saakin matematiikasta vaikkapa M tai C jos olisi ollut rahkeet saada L tai E jos olisi vaan saanut keskittyä kaiken aikaa omantasoisiin tehtäviin. Koettakaa nyt ymmärtää että ei se lahjakas lapsi ole sinun lapsesi piika. 

Yhden kerran yritin lukiossa antaa tukiopetusta, en muista oliko pitkä matematiikka vai pitkä fysiikka. Pari tuntia sitä istuttiin illalla kirjastossa kirjat auki pöydällä, ja ehkä kaksikymmentä minuuttia siitä meni tehtävien parissa, muuten opetettavalla kaikkea kiinostavampaa tekemistä.

Ei tullut toista tukiopetuskertaa.