Sairaspäivärahahakemus hylättiin, milloin saa rahaa?
Että tämmönen asiakin vielä piti tapahtua. Tähän asti olen saanut ilman mitään rutinoita rahaa mutta nyt se ei enää onnistukkaan. Olen Kelan mielestä täysin kykenevä tekemään töitä?! Vaikka päätöksessä samaan aikaan mainitaan että on todettu työntekoa haittaavia sairauksia. Mitä järkeä tässä touhussa oikein on? Nyt vissiinkin teen sitten valituksen ja kun sekin sitten hylätään niin alan saamaan työttömyyskorvauksia? Näin olen ymmärtänyt?
Kuinkahan kauan aikaa tässä menee että saan seuraavan kerran rahaa? Olen niin loppu tästä sairastelusta. En enää jaksaisi mitään ylimääräistä harmia :(
Kommentit (69)
Lääkäriltä (kunnalliselta) uusi lausunto Kelalle. Sitten kaikki lääkkeet pitää olla haettuna apteekista ja käytössä.
Jos lääkärin lausunto on epäilyttävä, niin luultavasti lääkäri ei itsekään usko työkyvyttömyyteesi ja sinun kuuluu silloin vaatia itsellesi kuntoutustutkimukseen pääsyä missä asiantuntijat arvioivat työkykysi osastojaksolla ja mikäli hekin toteavat ettei ongelmaa ole niin sitten no can do. Kyllä se Kela hyväksyy hyvällä lääkärinlausunnolla ne rahahakemukset. Mutta esim. ICD-koodi pitää olla oikein. Esim. Työuupumus ei ole sairaus tai raskaus. Joten sellaisiin ei voi saada sairauspäivärahaa. Lääkärin pitää osata laittaa paperille oikeat koodit ja asiat.
Kannattako sairauttasi hoitaa? kuolema vaihtoehto?
Miksi haluat valittaa? Onko sairaspäiväraha parempi kuin työttömyyskorvaus?
Jos valitat, niin lue tarkkaan se lakiteksti ja perusta valituksesi siihen.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 20:13"]Kun odottaa seuraavaa päätöstä/hylkyä niin saako siinä välissä työttömyyskorvauksia? Vai joutuuko olemaan ilman mitään rahaa viikkoja taikka kuukausia? Voi että mua hermostuttaa. En voi jatkaa sairauteni hoitamista kunnolla jos ei rahaa tule mistään. Kuukausi sitten olen viimeksi saanut rahat tilille ja nyt ei mitään tietoa että millonka seuraavat tulee :(
ap
[/quote]
Jos ilmoittaudut työttömäksi, sinun on tehtävä tarvittavat toimenpiteet/hyväksyttävä töitä. Jos et kykene niin tulee karenssi kuitenkin. Eikö näistä asioista kannattaisi soittaa esim. Kelaan? Tai sosiaalitoimeen. Sosiaalitoimella on VELVOLLISUUS kertoa, mihin tukiin olet oikeutettu. Se kuuluu niiden töihin.
Et voi hoitaa sairautta? Jotenkin tulee mieleen ettei sulla taida syöpää tms. olla vaan lorvikatarrin. Käyt yhteiskunnan rahoilla jossain yksityisterapioissa eiks niin?
Vos kela on todennut että et ole sairas niin sitten olet oikeutettu saamaan työmarkkinatukea( tai ansiosidonnaista jos sulla on siihen oikeus). jos oot saanu kielteisen sairaspäivärahapäätöksen niin työkkärin on pakko ottaa listoilleen.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 20:13"]Kun odottaa seuraavaa päätöstä/hylkyä niin saako siinä välissä työttömyyskorvauksia? Vai joutuuko olemaan ilman mitään rahaa viikkoja taikka kuukausia? Voi että mua hermostuttaa. En voi jatkaa sairauteni hoitamista kunnolla jos ei rahaa tule mistään. Kuukausi sitten olen viimeksi saanut rahat tilille ja nyt ei mitään tietoa että millonka seuraavat tulee :(
ap
[/quote]
Itse olen työtön, ja sairauslomia aika paljon takana 2013 lähtien. Juuri tein taas hakemuksen sairauspvrahalle. Työttömyyskorvauksena saa ainakin sairauspvrahan omavastuuajan. En tiedä saako koko siltä ajalta, kun odottaa Kelalta päätöstä.
Ota yhteyttä työkkäriin ja kerro, että sairaslomatodistus ei mennyt Kelassa läpi.
Työkyvyttömänä työnhakijana saisit ainakon työttömyystukea.
Tsemppiä. Työttömyys on jo pidemmän päälle tosi raskasta, siihen kun lisätään vielä jatkuvat saikkuilut, niin kyllä se vituttaa.
Tä, seuraako ne lääkkeiden hakemisia apteekista? Ei mulla ole ollut mitään mahdollisuuksia hakea kaikkia määrättyjä lääkkeitä kun ne maksaa. Ja osan olen joutunut heittämään poiskin kun olen ollut allerginen niille. Viimeksi lääkäri kirjoitti sairaslomaa vuoden loppuun asti. Sitä ennen saikkua tuli kuukausi/kaksi kerrallaan. Eläkepaperitkin jouduin jo täyttämään ja lähettämään kun kohta tulisi vuosi täyteen saikulla oloa. Sanottakoon nyt että en ole mielenterveyteni takia sairaslomalla... Jossain vaiheessa kylläkin tätä menoa kun jatkuva sairaana oleminen alkaa käydä voimille.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 20:30"]Tä, seuraako ne lääkkeiden hakemisia apteekista? Ei mulla ole ollut mitään mahdollisuuksia hakea kaikkia määrättyjä lääkkeitä kun ne maksaa. Ja osan olen joutunut heittämään poiskin kun olen ollut allerginen niille. Viimeksi lääkäri kirjoitti sairaslomaa vuoden loppuun asti. Sitä ennen saikkua tuli kuukausi/kaksi kerrallaan. Eläkepaperitkin jouduin jo täyttämään ja lähettämään kun kohta tulisi vuosi täyteen saikulla oloa. Sanottakoon nyt että en ole mielenterveyteni takia sairaslomalla... Jossain vaiheessa kylläkin tätä menoa kun jatkuva sairaana oleminen alkaa käydä voimille.
ap
[/quote]
Seuraavat lääkkeiden hakua varsinkin sillon jos lääkäriltä ei ole selvää lausuntoa: esim. Syöpä. Tiedän monta päihde- ja mielenterveysogelmaista joilta on rahat evätty kun terpiassa määrätään masennuslääkkeitä ja sitten niitä ei haeta ja syödä (eli ei osallistuta hoitoon kokonaisvaltaisesti.) Yleensä siinä hylkäävässä päätöksessä kyllä lukee syy jos se on esim. se ettei lääkkeitä ole haettu. Kyllähän Kela näkee kelakorvattavien lääkkeiden hakemisen.
Täytyy maanantaina aloittaa soittorumba. Ja miettiä että miten jatkossa pärjää ja toivoa että leikkaukseen pääsee jossain vaiheessa, edes tämän vuoden puolella. Kiitos niille jotka vastasivat asiallisesti. Muille tekisi mieli sanoa että toivon mukaan joudutte itse vielä kärsimään kivuista ja sairaana olemisesta elämänne aikana.
ap
Siis minkä takia et voisi saada rahaa sossusta, jos sulla ei kerran ole rahaa? Sairauspäivärahan saajakin saisi rahaa niihin reseptilääkkeisiin sossusta, jos ne tulevat niin kalliiksi etteivät rahat riitä.
Olen perheellinen ja mies on töissä. Siksi en voi sossusta saada rahaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 19:55"]
Kelaa vastaan taistelu on ihan turhaa. Ne tekee päätökset näkemättä asiakasta ja tietää paremmin kuin hoitavat lääkärit että pystyykö tekemään töitä vai eikö!
[/quote]
Kelalle kannattaa aina olla yhteydessä ja varmistaa, mikä lääkärin lausunnoissa ei ole kuvannt tilannetta riittävästi. Kela odottaa hyvin selkeitä jonkun oman kaavion mukaisia tietoja. Tuntuu, että välillä "ensikertalaiset" joutuvat ihan tietämättömyyttään hakemaan rahojaan oikaisun kautta.
Lääkärien ensisijainen tehtävä ei ole kirjoittaa kelalle sopivia raportteja, joten sitä ei opeteta yliopistoissa. Heidän tehtävä on löytää sopivat hoidot ja diagnoosit tautiin. Sairaslomat on osalle se pakon oloinen paha, joka vain kirjataan. Jos lääkäri ei ole riittävästi kuvannut kelan kaavioiden mukaisia haittoja tai esteitä, eli niin, että ne on selvät, kelalta tulee hylky. Moni pelkkä diagnoosi ei ole kelalle este tehdä töitä.
Juttelin yhden tutun kanssa jolle on käynyt samoin. Helpotus on suuri kun sain tietää että työttömyysrahaa alkaa saamaan jos ei muuta makseta. Ja jos sinut on todettu pidemmäksi aikaa työkyvyttömäksi niin eivät työkkärin puolelta voi töihin osoittaa. Sairasta ihmistä ei voi pakottaa karenssin uhallakaan menemään töihin eikä muutenkaan. Joku järki on sittenkin olemassa tässä touhussa! Rahaa ja päätöksiä toki voi joutua odottamaan mutta takautuvasti sitten maksetaan korvaukset. Nyt täytyy vain alkaa tosissaan järjestelemään kuluja, menoja että rahat riittäisivät kaikkeen perheen elämiseen ja fysikaalisiin, lääkkeisiin jne. Mies tienaa juuri sen verran että jotenkin pärjätään mutta erittäin tiukkaa tulee olemaan.
ap
Just joo. Mieskin elättämässä vielä. Sulla siis mitään hätää ole, helvetin rankuttaja.
Kun odottaa seuraavaa päätöstä/hylkyä niin saako siinä välissä työttömyyskorvauksia? Vai joutuuko olemaan ilman mitään rahaa viikkoja taikka kuukausia? Voi että mua hermostuttaa. En voi jatkaa sairauteni hoitamista kunnolla jos ei rahaa tule mistään. Kuukausi sitten olen viimeksi saanut rahat tilille ja nyt ei mitään tietoa että millonka seuraavat tulee :(
ap