Sairaspäivärahahakemus hylättiin, milloin saa rahaa?
Että tämmönen asiakin vielä piti tapahtua. Tähän asti olen saanut ilman mitään rutinoita rahaa mutta nyt se ei enää onnistukkaan. Olen Kelan mielestä täysin kykenevä tekemään töitä?! Vaikka päätöksessä samaan aikaan mainitaan että on todettu työntekoa haittaavia sairauksia. Mitä järkeä tässä touhussa oikein on? Nyt vissiinkin teen sitten valituksen ja kun sekin sitten hylätään niin alan saamaan työttömyyskorvauksia? Näin olen ymmärtänyt?
Kuinkahan kauan aikaa tässä menee että saan seuraavan kerran rahaa? Olen niin loppu tästä sairastelusta. En enää jaksaisi mitään ylimääräistä harmia :(
Kommentit (69)
Työkaverin puolisolle kela epäsi sairas päivärahan. Oli kuulemma työkykyinen aivoinfarktin jälkeen. Panivat valituksen menemään, mutta ehti kuolla sillä välin, kun uusi hylky tuli. Enää ei sitten työkykyinen ollut, kun hautajaisia puuhattiin
Työkkärissä pitää sitten olla nimenomaan "työkykyä vastaavaa kokoaikatyötä" hakemassa eikä saa hölistä mitään mistään osa-aikatöistä eikä saa ns sanoa ääneen sanaa työkyvytön ja ettei pysty. Kyllä se ymmärretään ja menetellään sen mukaan kun liittää sähköpostissa kopion sairauslomatodistuksista.
Systeemi on, ellei ekan vuoden sairauspäivärahan jälkeen joudu määräaikaiselle eläkkeelle niin sitten vuosi työmarkkinatuella minkä jälkeen voi hakea uutta sairauspäivärahaa ja niin edelleen.
On nopeampi ja todennäköisempi saada päätösasiat korjattua tekemällä uusi parempi hakemus fiksatulla lausunnolla kuon valituksella.
Ota selvää olisitteko oikeutettuja toimeentulotukeen sairauskuluinesi. Mikään ei estä tekemästä hakemusta Kelaan. Jos ja kun sieltä tietty kieltävä päätös - hae esim 3kk ajaksi ensin tätä - niin kielteisen tultua ehdit hyvin viedä asian kunnan sossuun harkinnanvaraista täydentävää ehkäisevää tt- tukea sieltä hakeaksesi. Jo Kelan hakrmuksessa voi ja pitää rastia jokin kohta jotta menee automaatilla päätös kunnan sossuun. Kysy neuvot ja täyttöavut sairaalasi osastosi tai polisi sosiaalityöntekijöiltä. He eivät tee päätöksiä mutta osaavat auttaa.
Mee jonnekkin työpaikalle syömään lääkkeitä niin kai ne antaa rahaa ja pystyy olemaan siellä.
Vierailija kirjoitti:

Aloitus on vuodelta 2015, eiköhän asia ole jo tässä reilussa kuudessa vuodessa jotenkin ratkennut.
Kunnan ja sairaanhoitopiirin laskujen eräpäiviä voi lykätä jopa 6kk maksut hoitavan yksikön esimiehen päätöksellä. Ainakin YA nettiapteekissa voi ostaa Klarnalla laskuun. Mistään 100-200€ maksamisesta muutamien kuiden aikana ei tule oikeastaan paljon mitään kulua. 1-2€/kk ainakin tullut minulle.
Ulosotto- ja perintäasioissa kokemattomien on hyvä tietää tulevan paljon halvemmaksi olla 1 laskusta lirissä kuin monesta pienestä koska jokaisesta tulee perinnän oheiskulut erikseen mikä nimenomaan kasvattaa maksettavien summaa radikaalisti.
Missään nimessä ei pidä maksella hädissään ensin jättäen asumiskulut rempalleen. Ne AINA ENSIN.
Myös Seurakunnista kuulemma jäsenet saavat mahdollisesti kerta-apua. Potilasyhdistyksistä joskus voi saada kerta-apua samoin.
Tietämättä perheen tapoja osaan kuitenkin suositella kaikenlaisen kalliisti maksavan eliminointia. Jokin Netflix tai Bookbeat - tason karsimisessa ei ole järkeä etenkään miettien miten paljon sillä pienellä summalla saa, mutta pitkäaikaissairaan eli köyhän jopa nyt tulottoman ja työkyvyttömän taloudessa ei sitten lähtökohtaisesti missään nimessä ns lomailla, käydä maksavissa huvituksissa kuten ns viihteellä, kätetä tupakkaa tai juoda alkoholia tai muita kaupallisia virvokkeita lainkaan, piffata kenellekään mitään, kierrätetä/anneta ilmaiseksi kenellekään kipon kippoa eikä nutun nuttua vaan päinvastoin myydään kirpparilla tai torissa sekä ilmaistaan itse tarvitsevansa apua ympäriltään, päästetä pilaantumaan mitään käyttämättä kaikkea hyödyksi, käytetä valmisruokia, eineksiä, leikkeleitä, käydä syömässä ulkona tai juomassamitään kahviloissa, terasseilla, baareissa. Ei kampaamoreissuja kuin hiukset poiikki paristi vuodessa. Ei kauneushoitolatyyppisiä juttuja. Ei muotia. Lehtitilaukset poikki. Auto edullisempaan jos on tarpeenkaan. Maksulliset harrastukset katki myös lapsilta. Ei voi käyttää palveluita, ei voi korvata vanhaa uudella.
Tervrtuloa joukkoon :(
Ei sinulla mitään sairautta ole. Johan sen on lääkäritkin todenneet. Tuet pois pummeilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkkärissä pitää sitten olla nimenomaan "työkykyä vastaavaa kokoaikatyötä" hakemassa eikä saa hölistä mitään mistään osa-aikatöistä eikä saa ns sanoa ääneen sanaa työkyvytön ja ettei pysty. Kyllä se ymmärretään ja menetellään sen mukaan kun liittää sähköpostissa kopion sairauslomatodistuksista.
Systeemi on, ellei ekan vuoden sairauspäivärahan jälkeen joudu määräaikaiselle eläkkeelle niin sitten vuosi työmarkkinatuella minkä jälkeen voi hakea uutta sairauspäivärahaa ja niin edelleen.
On nopeampi ja todennäköisempi saada päätösasiat korjattua tekemällä uusi parempi hakemus fiksatulla lausunnolla kuon valituksella.
Ota selvää olisitteko oikeutettuja toimeentulotukeen sairauskuluinesi. Mikään ei estä tekemästä hakemusta Kelaan. Jos ja kun sieltä tietty kieltävä päätös - hae esim 3kk ajaksi ensin tätä - niin kielteisen tultua ehdit hyvin viedä asian kunnan sossuun harkinnanvaraista täydentävää ehkäisevää tt- tukea sieltä hakeaksesi. Jo Kelan hakrmuksessa voi ja pitää rastia jokin kohta jotta menee automaatilla päätös kunnan sossuun. Kysy neuvot ja täyttöavut sairaalasi osastosi tai polisi sosiaalityöntekijöiltä. He eivät tee päätöksiä mutta osaavat auttaa.
Aloitus on vuodelta 2015, eiköhän asia ole jo tässä reilussa kuudessa vuodessa jotenkin ratkennut.
Yhteiskunnan tuilla loisiminen on toisille elämäntapa. Ei se 6 vuodessa muutu

Tajuatko, että joukossa on aina myös meitä oikeasti sairaita? Itselläni useampi röntgenkuvaus takana ja todettu nivelkulumat, kalkki ja ainoa hoito on puukko. Kipuilin vuosia, ennen kuin uskoivat, että ei ole loisija kýseessä. Niskoissa pahat hermopinteet, ja krampit jokapäiväisiä. Iskias myös diagnosoitu, vaivaa muutaman kuukauden välein.
Selkä on vino ja itsekseen kierteellä, plus muuta latinaa, jotain esim. puuttuu kokonaan jostain nikamien välistä jne. Ei voi leikata, pitää luuduttaa. Kaiken kruunaa mieletön nivuskipu, kuin sähköiskuja, Kävelen maksimissaan alle 100 metriä ja senkin irvistellen. Miten sä töihin menet tällaisena? Kuka sut palkkaa?
Ei ehkä kannata huudella tuntemattomille ja hädässä apua kyseleville. Märise niille, jotka tiedät varmasti sossupummeiksi ja loisiksi. Ja tee se irl, jos kanttisi kestää!
No kuule ne maksetaan just sillä toimeentulotuella. Kun olet ttt-asiakas, sun ei tarvii maksaa euroakaan lääkkeistä eikä lääkäreistä.