Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Nainen on hyvä ja hommaa paremmat tulot. Ei ole miehen vika että nainen ei ole hommannut parempi palkkasia töitä.

Se ei ole minkäänlaista väkivaltaa jos mies ei nosta naisen elintasoa korkeammalle mihin omat varat riittää vaikka kuinka yritätte päästä miehen rahoihin käsiksi

Oletko koskaan kuullut radikaalista konseptista nimeltä "perhe"?

En tällä avoliittojen ja  laskut sentilleen tasan -aikakaudella yhtään hämmästyisi jos sanoisit että mikä se muka on, joku sosialistinen humpuuki-idea varmaan, sellainen jonka päämääränä on varastaa mun rakkaat rahani.

Suomessa ei enää ole perheitä. On vaan kämppiksiä ja niitten sekalaisia lapsia. Ja ihan jäätävän tunnekylmä kulttuuri.

Juuri näin. Mietitään vain niitä ”mun rahoja ja omaisuutta”. Mitä sitä muuta onnellisuuteen tarvitaan kuin rahaa ja itsekkyyttä.

Älä ole typerä. Ei yhteiset rahat estä itsekkyyttä ja ahneutta eikä erilliset rahat estä kumppanuutta ja huolenpitoa.

Onnellisuuteen riittää se, että on enemmän rahaa kuin naapurilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä jutusta:

– Olen ajatellut luopua noin 50 prosenttia tulotasostani ja mennä mieheni työn perässä, jotta mieheni pääsee miellyttävämpään urakehitykseen. Välillä on hänen vuoronsa, ja haluan viettää välillä enemmän aikaa lasteni kanssa. Elintasoa tärkeämpää minulle on elämänlaatu, nimimerkki Muutakin kuin työtä kirjoittaa.

Onkohan tälläisia naisia oikeasti olemassa? Saduissa?

Minä olen. Mieheni on töissä ja olen itse kotirouvana. Lapsiakaan ei ole ja elämä on leppoisaa. Mieheni tykkää kun saa keskittyä työhön  ja minulle jää reilusti omaa vapaa-aikaa kodin hoidon jälkeen. Kaikki rahat on yhteisiä. Vapaalla meillä on aikaa olla yhdessä ja nauttia elämästä.

Nyt varmaan jollain suomalaismiehellä poksahtaa verisuoni päässä kun loisin kotona ja ihan mieheni suosiollisella myötävaikutuksella.

Ei poksahda verisuoni mutta näin naisena voin tunnustaa, että valintasi tuntuisi itselleni ihan kamalalta. Minä maksan meille kerran kuukaudessa siivoojan tekemään vähän perusteellisemman siivouksen siitä hyvästä, että mieheni hoitaa isomman osan arkisiivouksista. En kerta kaikkiaan halua käyttää vapaa-aikaani kotitöihin vaan mieluummin opiskelen, olen mukana politiikassa ja yhdistystoiminnassa.

Toinen, mikä olisi minulle äärettömän vieras ajatus, olisi toisen ihmisen ansaitsemien rahojen käyttäminen kuin omieni. Että voisin vain ilmoittaa hänelle, että lähden viikonlopuksi kaupunkilomalle Eurooppaan tai kesällä patikoimaan vuoristoon (usein matkustamme yhdessä, mutta kaikille reissuille hän ei halua mukaan). Tai että haluan vaihtaa autoa tai ostaa 250 cc Vespan.

Mutta hienoa, että teillä molemmat haluavat tuollaista elämää.

Tällaisista hankinnoista meillä aina keskustellaan hyvin tarkkaan, kuten esim. auton hankinta tms. Puolisoni ei koskaan osta mitään kalliimpaa tai isompaa minulta kysymättä, vaikka vain hän on palkkatyössä. Puolisoni ei ole koskaan kieltänyt tai pahastunut, jos olen lomaillut yksin. Yleensä käydään lomilla yhdessä. Minä teen peruskotityöt ja teen ne mielelläni ja jopa nautin. Puolisokaan ei ole mikään tumpelo tai sohvalla makaaja, vaan osallistuu vapaa-aikoinaan erilaisiin kodin töihin, ja silloin tehdään yhdessä. Ei tunnu kotityöt ja muu toiminta miltään pakkopullalta, koska yhteisten asioiden hyväksi toimitaan. Meille tämä on luonnollinen juttu, eikä ole kiveen kirjoitettu, että sinä toimit näin ja minä toimin näin.

Huh, museossako elätte? Kukin toki tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä jutusta:

– Olen ajatellut luopua noin 50 prosenttia tulotasostani ja mennä mieheni työn perässä, jotta mieheni pääsee miellyttävämpään urakehitykseen. Välillä on hänen vuoronsa, ja haluan viettää välillä enemmän aikaa lasteni kanssa. Elintasoa tärkeämpää minulle on elämänlaatu, nimimerkki Muutakin kuin työtä kirjoittaa.

Onkohan tälläisia naisia oikeasti olemassa? Saduissa?

Minä olen. Mieheni on töissä ja olen itse kotirouvana. Lapsiakaan ei ole ja elämä on leppoisaa. Mieheni tykkää kun saa keskittyä työhön  ja minulle jää reilusti omaa vapaa-aikaa kodin hoidon jälkeen. Kaikki rahat on yhteisiä. Vapaalla meillä on aikaa olla yhdessä ja nauttia elämästä.

Nyt varmaan jollain suomalaismiehellä poksahtaa verisuoni päässä kun loisin kotona ja ihan mieheni suosiollisella myötävaikutuksella.

Ei poksahda verisuoni mutta näin naisena voin tunnustaa, että valintasi tuntuisi itselleni ihan kamalalta. Minä maksan meille kerran kuukaudessa siivoojan tekemään vähän perusteellisemman siivouksen siitä hyvästä, että mieheni hoitaa isomman osan arkisiivouksista. En kerta kaikkiaan halua käyttää vapaa-aikaani kotitöihin vaan mieluummin opiskelen, olen mukana politiikassa ja yhdistystoiminnassa.

Toinen, mikä olisi minulle äärettömän vieras ajatus, olisi toisen ihmisen ansaitsemien rahojen käyttäminen kuin omieni. Että voisin vain ilmoittaa hänelle, että lähden viikonlopuksi kaupunkilomalle Eurooppaan tai kesällä patikoimaan vuoristoon (usein matkustamme yhdessä, mutta kaikille reissuille hän ei halua mukaan). Tai että haluan vaihtaa autoa tai ostaa 250 cc Vespan.

Mutta hienoa, että teillä molemmat haluavat tuollaista elämää.

Tällaisista hankinnoista meillä aina keskustellaan hyvin tarkkaan, kuten esim. auton hankinta tms. Puolisoni ei koskaan osta mitään kalliimpaa tai isompaa minulta kysymättä, vaikka vain hän on palkkatyössä. Puolisoni ei ole koskaan kieltänyt tai pahastunut, jos olen lomaillut yksin. Yleensä käydään lomilla yhdessä. Minä teen peruskotityöt ja teen ne mielelläni ja jopa nautin. Puolisokaan ei ole mikään tumpelo tai sohvalla makaaja, vaan osallistuu vapaa-aikoinaan erilaisiin kodin töihin, ja silloin tehdään yhdessä. Ei tunnu kotityöt ja muu toiminta miltään pakkopullalta, koska yhteisten asioiden hyväksi toimitaan. Meille tämä on luonnollinen juttu, eikä ole kiveen kirjoitettu, että sinä toimit näin ja minä toimin näin.

Huh, museossako elätte? Kukin toki tavallaan.

Miten niin museossa? Ihan eletään tätä päivää, mutta ehkä ylellisemmin kuin tavallisesti.

Suomessa on aika iso sukupolvikuilu näissä asioissa. Vanhat naiset elää liitoissa, joissa nuoren polven nainen ei voisi asua päivääkään. Nykynaiset elää järkevämmin. Ilman niitä vanhojen sukupolvien ruusunpunaisia laseja. Romantiikka voidaan nykyään selittää hormonipuutoksista johtuvaksi.

Oma perhe on oma perhe ja perheestä on pidettävä huolta. Jos niin paljon ärsyttää, että toinen tienaa vähemmän eikä halua oman perheensä elämää rahoittaa niin ÄLÄ PERUSTA PERHETTÄ. Mikä siinä on niin suuri ongelma .. Ei empatiakykyä löydy omalle perheelleen ja vaimokin on jotain niin kauheaa ja hirveää ja sitten vielä ne lapset. Jos ärsyttää perheestä huolehtiminen niin kannattaa pysyä kaukana. 

Itse mielelläni pidän perheestä huolta ja rahoitan monia menoja, koska kyseessä on minun perheeni, josta haluan pitää huolta.

En voisi kuvitellakaan eläväni liitossa naisen kanssa, jonka rahankäyttöä en voisi tarkkailla esimerkiksi niin, että myös minulle tulee naisen tiliotteet.  Kyllä talouden pitää vakavassa parisuhteessa olla läpinäkyvää.

Vierailija kirjoitti:

Oma perhe on oma perhe ja perheestä on pidettävä huolta. Jos niin paljon ärsyttää, että toinen tienaa vähemmän eikä halua oman perheensä elämää rahoittaa niin ÄLÄ PERUSTA PERHETTÄ. Mikä siinä on niin suuri ongelma .. Ei empatiakykyä löydy omalle perheelleen ja vaimokin on jotain niin kauheaa ja hirveää ja sitten vielä ne lapset. Jos ärsyttää perheestä huolehtiminen niin kannattaa pysyä kaukana. 

Itse mielelläni pidän perheestä huolta ja rahoitan monia menoja, koska kyseessä on minun perheeni, josta haluan pitää huolta.

Tuo huolehtiminen on hyvä asia, mutta sitten tuli tuo pankiiri, joka tiukasti pitää huolta siitä, että investointi tuottaa ja palvelut  turvattu. Muuten edessä on pakkomyynnit!

Vierailija kirjoitti:

Oma perhe on oma perhe ja perheestä on pidettävä huolta. Jos niin paljon ärsyttää, että toinen tienaa vähemmän eikä halua oman perheensä elämää rahoittaa niin ÄLÄ PERUSTA PERHETTÄ. Mikä siinä on niin suuri ongelma .. Ei empatiakykyä löydy omalle perheelleen ja vaimokin on jotain niin kauheaa ja hirveää ja sitten vielä ne lapset. Jos ärsyttää perheestä huolehtiminen niin kannattaa pysyä kaukana. 

Itse mielelläni pidän perheestä huolta ja rahoitan monia menoja, koska kyseessä on minun perheeni, josta haluan pitää huolta.

Juma, että kiehauttaa nämä miehet, joille perhe on kuin mitä tahansa omaisuutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytön sellainen perhe-elämä, jossa vanhemmilla eri elintaso. Sydämetön ja kylmä on se ihminen, joka voi katsoa puolison, lapsensa äidin tai isän kitkuttamista ja itse porskuttelee ja pitää rahat itsellään. Minä en köyhänä taiteilijana tienaa juuri mitään, mieheni tienaa huikeita summia. Puolisoni kannustaa minua aina ja kokee iloa siitä, että mahdollistaa meidän koko perheen toimeentulon ja olemme kaikki onnellisia. Puolisolleni on kunnia-asia, että hänen perheensä voi hyvin. 

Etkö todellakaan tiedosta sitä kuinka miehesi on taitavasti rakentanut suhteen, jossa on sitouttanut sinut kiitollisuudenvelkaan hamaan maailman tappiin asti. Miten sinulle käy, kun miehesi kertoo, että nyt suhde loppui? Me naiset vaan olemme liian sinisilmäisiä.

En ole, jolle vastasit, mutta olen itsekin köyhä taiteilija mutta ilman varakasta puolisoa. Ja voin ehkä kertoa, mitä tuolle toiselle köyhälle taiteilijalle kävisi. Hän siirtyisi elämään ja tekemään taidettaan pienemmillä tuloilla, mahdollisesti Kelan rahoilla. Mitä sinusta tuon taiteilijan siis pitäisi tehdä? Pitäisikö hänen ottaa ero miehestään, jotta vain ei tulisi kiitollisuudenvelkaa, vai pitäisikö hänen luopua rakastamastaan ammatista? Eihän tuo puoliso kuitenkaan sitä taidetta hänen puolestaan tekisi, ja hän olisi taiteilija ilman suhdettakin, joten ei tuossa nyt mitään mittavaa kiitollisuusvelkaa pääse syntymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytön sellainen perhe-elämä, jossa vanhemmilla eri elintaso. Sydämetön ja kylmä on se ihminen, joka voi katsoa puolison, lapsensa äidin tai isän kitkuttamista ja itse porskuttelee ja pitää rahat itsellään. Minä en köyhänä taiteilijana tienaa juuri mitään, mieheni tienaa huikeita summia. Puolisoni kannustaa minua aina ja kokee iloa siitä, että mahdollistaa meidän koko perheen toimeentulon ja olemme kaikki onnellisia. Puolisolleni on kunnia-asia, että hänen perheensä voi hyvin. 

Etkö todellakaan tiedosta sitä kuinka miehesi on taitavasti rakentanut suhteen, jossa on sitouttanut sinut kiitollisuudenvelkaan hamaan maailman tappiin asti. Miten sinulle käy, kun miehesi kertoo, että nyt suhde loppui? Me naiset vaan olemme liian sinisilmäisiä.

En ole, jolle vastasit, mutta olen itsekin köyhä taiteilija mutta ilman varakasta puolisoa. Ja voin ehkä kertoa, mitä tuolle toiselle köyhälle taiteilijalle kävisi. Hän siirtyisi elämään ja tekemään taidettaan pienemmillä tuloilla, mahdollisesti Kelan rahoilla. Mitä sinusta tuon taiteilijan siis pitäisi tehdä? Pitäisikö hänen ottaa ero miehestään, jotta vain ei tulisi kiitollisuudenvelkaa, vai pitäisikö hänen luopua rakastamastaan ammatista? Eihän tuo puoliso kuitenkaan sitä taidetta hänen puolestaan tekisi, ja hän olisi taiteilija ilman suhdettakin, joten ei tuossa nyt mitään mittavaa kiitollisuusvelkaa pääse syntymään.

En ole tuon kirjoittaja, mutta taiteilijan pitää tehdä juuri niin kuin parhaaksi kokee. Ei pidä syyllistää itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytön sellainen perhe-elämä, jossa vanhemmilla eri elintaso. Sydämetön ja kylmä on se ihminen, joka voi katsoa puolison, lapsensa äidin tai isän kitkuttamista ja itse porskuttelee ja pitää rahat itsellään. Minä en köyhänä taiteilijana tienaa juuri mitään, mieheni tienaa huikeita summia. Puolisoni kannustaa minua aina ja kokee iloa siitä, että mahdollistaa meidän koko perheen toimeentulon ja olemme kaikki onnellisia. Puolisolleni on kunnia-asia, että hänen perheensä voi hyvin. 

Etkö todellakaan tiedosta sitä kuinka miehesi on taitavasti rakentanut suhteen, jossa on sitouttanut sinut kiitollisuudenvelkaan hamaan maailman tappiin asti. Miten sinulle käy, kun miehesi kertoo, että nyt suhde loppui? Me naiset vaan olemme liian sinisilmäisiä.

En ole, jolle vastasit, mutta olen itsekin köyhä taiteilija mutta ilman varakasta puolisoa. Ja voin ehkä kertoa, mitä tuolle toiselle köyhälle taiteilijalle kävisi. Hän siirtyisi elämään ja tekemään taidettaan pienemmillä tuloilla, mahdollisesti Kelan rahoilla. Mitä sinusta tuon taiteilijan siis pitäisi tehdä? Pitäisikö hänen ottaa ero miehestään, jotta vain ei tulisi kiitollisuudenvelkaa, vai pitäisikö hänen luopua rakastamastaan ammatista? Eihän tuo puoliso kuitenkaan sitä taidetta hänen puolestaan tekisi, ja hän olisi taiteilija ilman suhdettakin, joten ei tuossa nyt mitään mittavaa kiitollisuusvelkaa pääse syntymään.

En ole tuon kirjoittaja, mutta taiteilijan pitää tehdä juuri niin kuin parhaaksi kokee. Ei pidä syyllistää itseään.

Eihän kukaan ole syyllistänytkään. Ei se toinenkaan taidetyyppi. Hän vain kertoi kumppaninsa olevan kannustava. Itselläni taas kumppanin tuki on ollut merkittävä mm. lastenhoidon jakamisen vuoksi. Ei tämäkään itseni syyllistämistä ole, ja ihan yhtä lailla sekä minä että varmasti tuo toinenkin myös on tarvittaessa kumppaninsa tukena - kaikki kuitenkin voivat tarvita jossain vaiheessa elämäänsä jotain tukea, vaikka henkistä.

50:50 Mitä rahoja ynnäämään ja lukuja laskemaan. Elämää se vaan on ja hyvin pärjää kun ei sekoa kamaan ja tavaraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä jutusta:

– Olen ajatellut luopua noin 50 prosenttia tulotasostani ja mennä mieheni työn perässä, jotta mieheni pääsee miellyttävämpään urakehitykseen. Välillä on hänen vuoronsa, ja haluan viettää välillä enemmän aikaa lasteni kanssa. Elintasoa tärkeämpää minulle on elämänlaatu, nimimerkki Muutakin kuin työtä kirjoittaa.

Onkohan tälläisia naisia oikeasti olemassa? Saduissa?

Minä olen. Mieheni on töissä ja olen itse kotirouvana. Lapsiakaan ei ole ja elämä on leppoisaa. Mieheni tykkää kun saa keskittyä työhön  ja minulle jää reilusti omaa vapaa-aikaa kodin hoidon jälkeen. Kaikki rahat on yhteisiä. Vapaalla meillä on aikaa olla yhdessä ja nauttia elämästä.

Nyt varmaan jollain suomalaismiehellä poksahtaa verisuoni päässä kun loisin kotona ja ihan mieheni suosiollisella myötävaikutuksella.

Ei poksahda verisuoni mutta näin naisena voin tunnustaa, että valintasi tuntuisi itselleni ihan kamalalta. Minä maksan meille kerran kuukaudessa siivoojan tekemään vähän perusteellisemman siivouksen siitä hyvästä, että mieheni hoitaa isomman osan arkisiivouksista. En kerta kaikkiaan halua käyttää vapaa-aikaani kotitöihin vaan mieluummin opiskelen, olen mukana politiikassa ja yhdistystoiminnassa.

Toinen, mikä olisi minulle äärettömän vieras ajatus, olisi toisen ihmisen ansaitsemien rahojen käyttäminen kuin omieni. Että voisin vain ilmoittaa hänelle, että lähden viikonlopuksi kaupunkilomalle Eurooppaan tai kesällä patikoimaan vuoristoon (usein matkustamme yhdessä, mutta kaikille reissuille hän ei halua mukaan). Tai että haluan vaihtaa autoa tai ostaa 250 cc Vespan.

Mutta hienoa, että teillä molemmat haluavat tuollaista elämää.

Uskon kyllä että on hyvin vieras ajatus koska Suomessa tällainen elämäntyyli on lähes mahdoton idea. Eikä ainoastaan rahallisesta syytä. Suomalaiset naiset on aivopesty siihen että pitää tehdä koko ajan kauheasti työtä.  Sehän on aina miehen etu että nainen kiltisti uskoo tuohon ja raataa töissä ja raataa kotona toisen mokoman jos mies on sitä mieltä ettei nainen tuo tarpeeksi rahaa taloon. Kunnon torpparimeininki! MInä olen elänyt bisnes-elämää useamman vuosikymmenen, tehnyt töitä ja ylitöitä niska limassa ja matkustellut töitten takia ristiin rastiin maailmaa joten se elämä on nähty. Nimenomaan haluan nyt leppoistaa ja tehdä kotona omia juttujani ja matkustan vain huvikseni.

Minä ilmoitan miehelle kun päätän esim matkustaa Suomeen lomalle, en siis kysele mitään lupia. Miksi kysyisin? Kysyn vaan haluaako/ehtiikö hän mukaan vai jääkö mieluummin kotiin. Ajankohta voidaan sopia sen mukaan miten hänellä on jotain menoja joita ei voi siirtää.  Ja miten niin perheen yhteisten rahojen käyttäminen olisi jotenkin "toisen rahojen" käyttämistä? Onhan siinä potissa minunkin ansaitsemia rahoja. Se etten tällä hetkellä ansaitse mitään ei ole olennaista. Ja ei tarvitse maksaa siivoojasta koska minulla on yllin kyllin aikaa siivoilla itse kun inspiraatio iskee. Säästyy nekin rahat :)

Toki keskustellessa reiluuden nimissä huomioidaan myös se, että jo avoliitossa sen paremmin tienaavan tulot vaikuttaa pienituloisen tukiin. Miehen tulojen vuoksi en saa asumistukea enkä toimeentulotukea. Kuitenkin mies haluaa että asutaan yhdessä. Siispä molemmat maksaa %suhteessa tuloihinsa saman verran. Ei todellakaan euromääräisesti.

Jos elettäis minun tulojen mukaan, asuttais jossain sähköttömässä tönössä Rautavaaran perämetsissä ilman autoa eikä Saaristokaupungissa omakotitalossa.

Mulla mies tienaa nettona noin tonnin enemmän ja se on ok, että hänellä on kalliimpia harrastuksia. Jossain määrin koen kyllä uhraanneni omaa uraani miehen uran takia - muutettiin paikkakunnalle, mistä hän sai töitä ja minä otin mitä sattui saamaan. Pieni kaupunki, jossa koulutusmahdollisuuden oli rajalliset ja me jopa riideltiin siitä, että haenko yliopistoon muualle. Sittemmin on muutettu jo minun työn perässä. 

Mutta jos mies ei olisi osallistunut ruokakuluihin tai lasten kuluihin, niin entinen mies kyllä olisi. 

Vaikea kuvitella itseäni kyseiseen järjestelyyn. Vaikka olen omassa parisuhteessa "se paremmin tienaava puoliso". 

Vierailija kirjoitti:

50:50 Mitä rahoja ynnäämään ja lukuja laskemaan. Elämää se vaan on ja hyvin pärjää kun ei sekoa kamaan ja tavaraan.

Meille on avioparina oleellisinta, että tuloja on enemmän kuin menoja. Mitään sisäistä sulle mulle laskentaa ei harrasteta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytön sellainen perhe-elämä, jossa vanhemmilla eri elintaso. Sydämetön ja kylmä on se ihminen, joka voi katsoa puolison, lapsensa äidin tai isän kitkuttamista ja itse porskuttelee ja pitää rahat itsellään. Minä en köyhänä taiteilijana tienaa juuri mitään, mieheni tienaa huikeita summia. Puolisoni kannustaa minua aina ja kokee iloa siitä, että mahdollistaa meidän koko perheen toimeentulon ja olemme kaikki onnellisia. Puolisolleni on kunnia-asia, että hänen perheensä voi hyvin. 

Miksi perheen eteen työskenteleminen ei ole kunnia-asia sinulle?

Eikö nämä suhteet aina lopulta kaadu?

Koska ei ole yhteistä tekemistä, koska katkeruutta, koska tulee fiilis ettei toinen välitä riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on aika iso sukupolvikuilu näissä asioissa. Vanhat naiset elää liitoissa, joissa nuoren polven nainen ei voisi asua päivääkään. Nykynaiset elää järkevämmin. Ilman niitä vanhojen sukupolvien ruusunpunaisia laseja. Romantiikka voidaan nykyään selittää hormonipuutoksista johtuvaksi.

Myös nykymiehet elävät järkevämmin eli enää ei halutakaan asua yhdessä, koska se tarkoittaa rajoituksia ja omien tulojen menetystä.