Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa. 

Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.

Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena??? 

Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.

Minä en ymmärrä mikä on vaikeaa tajuta siinä, ettei kyse loppujen lopuksi edes ole rahasta vaan arvomaailmasta. Kyse on siitä, että jos ollaan perhe niin perheenä eletään sellaisella elintasolla johon on rahaa yhdessä. Harvemmassa nyt ihan oikeasti on ne, jotka heti olettaa että toinen elättää, mutta siinä vaiheessa kun sitoudutaan toiseen tosissaan niin yhdistetään myös taloudet, ainakin osittain. Perhe on yksi yksikkö jossa puhalletaan yhteen hiileen, eikä puhuta siitä kuka maksaa. Siitä on kyse. Näin ajatteleva henkilö olisi ilman muuta valmis olemaan itse se hieman enemmän maksava tarpeen tullen, eikä ymmärrystä riitä sille miksi toinen on niin mustasukkainen rahoistaan. Se on myös epäluottamuksen osoitus: eikö toinen luota suhteen kestävän. Koska jos suhteessa on tarkoitus olla loppuelämä, niin mitä hyötyä siitä on että toinen kerää rahaa itselleen?

En minäkään kannata täysin yhteisiä rahoja, tai ainakin omat käyttötilit kannattaa pitää, mutta muuten useimmiten on reilua että enemmän tienaava maksaa hieman enemmän. Tietenkin on erilaisia tilanteita eikä kaikille sovi sama malli, jotkut voi tosiaan sössiä raha-asiansa ihan itse tai jostain muusta syystä taloudet on syytä pitää erillään.

Miksi sama ei koskaan päde kotitöissä? Perhe on yksi yksikkö, jossa ei puhuta siitä, kuka maksaa eli oletusarvoisesti parempituloinen on maksajana. Samaan aikaan kotitöiden kanssa ei toimita samoin, ne pitää jakaa tasan tai jos mahdollista niin, että parempituloinen tekee vähän enemmän. Outoa, että toisen rahojen tuoma elintaso otetaan vastaan ja sitä pidetään oikeutena, mutta rakkaus ei koskaan ole niin iso, että pienempituloinen tekisi enemmän kotitöitä, koska se on riistoa.

Samalla tavalla, kuin pitää jäädä rahaa omiin tarpeisiin, pitää jäädä myös aikaa. Lapsettoman pariskunnan kotihommiin ei kulu paljoa aikaa, eikä vaivaa, joten ne on helppo jakaa. Kunhan toinen edes osallistuu, eikä kaada kaikkea toisen niskaan, mikä itselleni ainakin kertoi arvostuksesta, tai pikemminkin sen putteesta.

Lapsellisilla työmäärä lisääntyy huomattavasti, varsinkin kun he ovat pieniä. Siltikin sitä aikaa pitäisi jäädä molemmille myös omasta itsestä huoletimiseen.

Mutta sä voisit käyttää sitä omaa aikaa lukemisen opettelemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa. 

Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.

Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena??? 

Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.

Mitä horiset? Kukaan ole vaatinut mitään "elintason nousua". Sä puhut jostain tyypeistä, joilla on jo jotain omaisuutta ja elämä rakennettu valmiiksi. Mä puhun siitä kun kaksi ihmistä aloittaa yhteiselämänsä. Totta kai tilanne, jossa molemmilla on jo oma elämä, pitää rakentaa jonkinlaisen yhteisen sopimuksen varaan ja jokainen tapaus on erilainen.

En kyllä katsoisi hyvällä jos kumppani haluaisi muuttaa yhteen ja jatkaisi kuitenkin jatkaa kuin minua ei olisikaan (vaikka kalastusreissuja, mökkeilyä, etelän lomia, veneilyä tai mitä tahansa josta jättäisi minut ulos). Treffailutilanne olisi sitten eri. Tuskin viitsisin treffaillakaan jos kerran serurani ei kiinnostaisi. Eihän siinä olisi mitään rakkauttakaan. 

Puhun siitä, että ihminen on ihan itse valinnut pienituloisen ammatin vaikkei ole valmis elämään pienituloisen elintasolla. Eli on okei elää sinkkuna pienessä kämpässä syöden halpaa perusruokaa (muutenhan olisi valinnut ammattinsa toisin), mutta heti jos tapaa parempituloisen kumppanin, niin se itse valittu elintaso ei enää riitä. Jos riittäisi, niin ei olisi mitään ongelmaa maksaa 50-50. Miksi olisi? Mutta nyt pitää päästä ulos syömään ja kalliille trendikampaajalle ja ostaa merkkilaukkuja siksi kun kumppanilla on rahaa. Se mitä minä en tässä yhtälössä ymmärrä on se, että jos ihminen arvostaa kalliita ravintoloita, merkkilaukkuja ja trendikampaamoja, niin miksi se ihminen ei ole itse tehnyt mitään tulotasonsa eteen?

Ja on olemassa ihmisiä joilla ei äly tai lahjat riitä. Ne eivät kuulu minun kumppaniehdokasvalikoimaan muutenkaan. Jos minua kiinnostava ihminen on pienituloinen, hän on sitä omasta valinnastaan. Siksi, että hänelle sopiva työhön panostus vs elintaso suhde on toisenlainen kuin minulla. Toisin sanoen vapaaehtoisesti downgreidannut.

Ei tarvi, eikä sitä ole tässäkään ketjussa kukaan vaatinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa. 

Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.

Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena??? 

Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.

Mitä horiset? Kukaan ole vaatinut mitään "elintason nousua". Sä puhut jostain tyypeistä, joilla on jo jotain omaisuutta ja elämä rakennettu valmiiksi. Mä puhun siitä kun kaksi ihmistä aloittaa yhteiselämänsä. Totta kai tilanne, jossa molemmilla on jo oma elämä, pitää rakentaa jonkinlaisen yhteisen sopimuksen varaan ja jokainen tapaus on erilainen.

En kyllä katsoisi hyvällä jos kumppani haluaisi muuttaa yhteen ja jatkaisi kuitenkin jatkaa kuin minua ei olisikaan (vaikka kalastusreissuja, mökkeilyä, etelän lomia, veneilyä tai mitä tahansa josta jättäisi minut ulos). Treffailutilanne olisi sitten eri. Tuskin viitsisin treffaillakaan jos kerran serurani ei kiinnostaisi. Eihän siinä olisi mitään rakkauttakaan. 

Puhun siitä, että ihminen on ihan itse valinnut pienituloisen ammatin vaikkei ole valmis elämään pienituloisen elintasolla. Eli on okei elää sinkkuna pienessä kämpässä syöden halpaa perusruokaa (muutenhan olisi valinnut ammattinsa toisin), mutta heti jos tapaa parempituloisen kumppanin, niin se itse valittu elintaso ei enää riitä. Jos riittäisi, niin ei olisi mitään ongelmaa maksaa 50-50. Miksi olisi? Mutta nyt pitää päästä ulos syömään ja kalliille trendikampaajalle ja ostaa merkkilaukkuja siksi kun kumppanilla on rahaa. Se mitä minä en tässä yhtälössä ymmärrä on se, että jos ihminen arvostaa kalliita ravintoloita, merkkilaukkuja ja trendikampaamoja, niin miksi se ihminen ei ole itse tehnyt mitään tulotasonsa eteen?

Ja on olemassa ihmisiä joilla ei äly tai lahjat riitä. Ne eivät kuulu minun kumppaniehdokasvalikoimaan muutenkaan. Jos minua kiinnostava ihminen on pienituloinen, hän on sitä omasta valinnastaan. Siksi, että hänelle sopiva työhön panostus vs elintaso suhde on toisenlainen kuin minulla. Toisin sanoen vapaaehtoisesti downgreidannut.

Ei täällä ole puhunut merkkilaukuista ja trendikampaajista kukaan muu kuin nämä loisista huutelevat. Täällä on puhuttu siitä, että pidemmän päälle alkaa hiertää jos toinen ostelee mitä huvittaa ja toinen miettii onko rahaa käydä yhtään millään kampaajalla edes paristi vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa. 

Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.

Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena??? 

Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.

Minä en ymmärrä mikä on vaikeaa tajuta siinä, ettei kyse loppujen lopuksi edes ole rahasta vaan arvomaailmasta. Kyse on siitä, että jos ollaan perhe niin perheenä eletään sellaisella elintasolla johon on rahaa yhdessä. Harvemmassa nyt ihan oikeasti on ne, jotka heti olettaa että toinen elättää, mutta siinä vaiheessa kun sitoudutaan toiseen tosissaan niin yhdistetään myös taloudet, ainakin osittain. Perhe on yksi yksikkö jossa puhalletaan yhteen hiileen, eikä puhuta siitä kuka maksaa. Siitä on kyse. Näin ajatteleva henkilö olisi ilman muuta valmis olemaan itse se hieman enemmän maksava tarpeen tullen, eikä ymmärrystä riitä sille miksi toinen on niin mustasukkainen rahoistaan. Se on myös epäluottamuksen osoitus: eikö toinen luota suhteen kestävän. Koska jos suhteessa on tarkoitus olla loppuelämä, niin mitä hyötyä siitä on että toinen kerää rahaa itselleen?

En minäkään kannata täysin yhteisiä rahoja, tai ainakin omat käyttötilit kannattaa pitää, mutta muuten useimmiten on reilua että enemmän tienaava maksaa hieman enemmän. Tietenkin on erilaisia tilanteita eikä kaikille sovi sama malli, jotkut voi tosiaan sössiä raha-asiansa ihan itse tai jostain muusta syystä taloudet on syytä pitää erillään.

Miten niin mustasukkainen rahoistaan? Oletko ajatellut, että ihan niinkuin sinäkin uskot olevasi samaa mieltä myös silloin kun se ei ole sinulle edullista, niin myös se toisella tavalla ajatteleva voi olla näkökulmansa takana myös silloin kun ei itse ole se varakkaampi osapuoli? Minä en vaan koe tarvitsevani elämääni enempää rahaa tai elintasoa. En usko että tarvitsisin sitä vaikka puoliso tienaisi kymmenen kertaa enemmän kuin minä. En ainakaan ole kaivannut sitä seurustellessani yli tuplasti paremmin tienaavan kanssa. Näin ollen minun on vaikea ymmärtää niitä, joilla se raha sidotaan niin vahvasti rakkauteen. Minä koen, että sellainen ihminen joka kokee rahan merkiksi rakkaudesta ei vaan olisi yhtään samalla aaltopituudella kanssani. Toki tämä ei poissulje sitä etteikö todellisessa elämässä voisi maksaakin paremmin tienaavana enemmän tai vastaavasti ilahtua paremmin tienaavan kumppanin lahjoista. Mutta lähtöperiaate on minusta se, että aikuinen on valmis maksamaan haluamansa asiat itse ja toisaalta, on myös valmis tyytymään niihin asioihin joihin rahat riittää ja olemaan niistä onnellinen.

Niin, arvomaailmaeroja. Ei niin eri tavalla ajattelevien kannata pariutua keskenään koska siitä seuraa vain riitaa.

Terveen parisuhteen perustan luo luokkajaon noudattaminen. Luokan määrää tulo- ja omaisuustaso ja vain samaan luokkaan kuuluvien tulee pariutua keskenään. Muuten tulee ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa. 

Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.

Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena??? 

Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.

Mitä horiset? Kukaan ole vaatinut mitään "elintason nousua". Sä puhut jostain tyypeistä, joilla on jo jotain omaisuutta ja elämä rakennettu valmiiksi. Mä puhun siitä kun kaksi ihmistä aloittaa yhteiselämänsä. Totta kai tilanne, jossa molemmilla on jo oma elämä, pitää rakentaa jonkinlaisen yhteisen sopimuksen varaan ja jokainen tapaus on erilainen.

En kyllä katsoisi hyvällä jos kumppani haluaisi muuttaa yhteen ja jatkaisi kuitenkin jatkaa kuin minua ei olisikaan (vaikka kalastusreissuja, mökkeilyä, etelän lomia, veneilyä tai mitä tahansa josta jättäisi minut ulos). Treffailutilanne olisi sitten eri. Tuskin viitsisin treffaillakaan jos kerran serurani ei kiinnostaisi. Eihän siinä olisi mitään rakkauttakaan. 

Puhun siitä, että ihminen on ihan itse valinnut pienituloisen ammatin vaikkei ole valmis elämään pienituloisen elintasolla. Eli on okei elää sinkkuna pienessä kämpässä syöden halpaa perusruokaa (muutenhan olisi valinnut ammattinsa toisin), mutta heti jos tapaa parempituloisen kumppanin, niin se itse valittu elintaso ei enää riitä. Jos riittäisi, niin ei olisi mitään ongelmaa maksaa 50-50. Miksi olisi? Mutta nyt pitää päästä ulos syömään ja kalliille trendikampaajalle ja ostaa merkkilaukkuja siksi kun kumppanilla on rahaa. Se mitä minä en tässä yhtälössä ymmärrä on se, että jos ihminen arvostaa kalliita ravintoloita, merkkilaukkuja ja trendikampaamoja, niin miksi se ihminen ei ole itse tehnyt mitään tulotasonsa eteen?

Ja on olemassa ihmisiä joilla ei äly tai lahjat riitä. Ne eivät kuulu minun kumppaniehdokasvalikoimaan muutenkaan. Jos minua kiinnostava ihminen on pienituloinen, hän on sitä omasta valinnastaan. Siksi, että hänelle sopiva työhön panostus vs elintaso suhde on toisenlainen kuin minulla. Toisin sanoen vapaaehtoisesti downgreidannut.

Ei täällä ole puhunut merkkilaukuista ja trendikampaajista kukaan muu kuin nämä loisista huutelevat. Täällä on puhuttu siitä, että pidemmän päälle alkaa hiertää jos toinen ostelee mitä huvittaa ja toinen miettii onko rahaa käydä yhtään millään kampaajalla edes paristi vuodessa.

Niin, ei puhuttukaan laukuista ja kampaajista vaan paljon isommista asioista: että isotuloisemman (miehen) pitää mahdollistaa naiselle mukava ja laadukas asuminen, vaikka tämän omat tulot riittäisi vaan sähköttömään mökkiin.

Oletko avioliitossa? Etkä tiedä edes suurinpiirtein puolisosi omaisuutta ja tuloja? Mielestäni ihme juttu jos näin on.

Joku kirjoitti ettei tiedä puolisonsa tulojen ja omaisuuden määrää. Häh? Oletko avioliitossa? Etkä tiedä edes suurinpiirtein puolisosi omaisuutta ja tuloja? Mielestäni ihme juttu jos näin on.

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti ettei tiedä puolisonsa tulojen ja omaisuuden määrää. Häh? Oletko avioliitossa? Etkä tiedä edes suurinpiirtein puolisosi omaisuutta ja tuloja? Mielestäni ihme juttu jos näin on.

Toiset keskustelee vain siitä, mitä tänään syödään ja kuka hakee lapset päiväkodista. Kuulemma.

Tai ehkä nuo vastaajat ovat sikarikkaita molemmat. Kuka siinä tietää edes oman omaisuuden määrää.

Meillä mies tienaa yli kolme kertaa enemmän kuin minä. Tuhlaa paljon myös itseensä, maksaa pääosan laskuista. Minä maksan ruuat.

Osatyökyvyttömänä pienistä tuloista olen onnistunut myös säästämään (vuosia pienistä tuloista). Teen kaikki kotityöt ja lasten asiat ym huolehdin.

Silti kun pitää ostaa jotain kallista, se menee säästöistäni koska "tasapainottuu tilanne" miehen mielestä.

Hän ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää: Jos minä eläisin kuten hän, olisimme korvia myöten veloissa. Hän harrastaa, tuhlaa, (matkusteli ennen), tarjoaa kavereille. Hänen tienaamat rahat, Hän määrää. En saa häneltä senttiäkään käyttöön.

Minun rahat ovatkin sitten yhteisiä. Yritys puhua tästä järkevästi ei onnistu.

Hänen eläke kertyy koko ajan koska on töissä. Minä yritän säästää, että minullakin olisi sitten vanhempana hieman "eläkerahaa", eipä onnistu :(

Siskon perhe ratkaisi asian, kun lapset olivat pieniä, niin että mies laittoi rahastoon "eläkerahaa" puolisolleen. (arvostaa kotona tehtyä työtä ja lapsiaan ja perhettään). Meillä mies nauroi (!) kun ehdotin samaa "miksi Minun pitäisi Sinulle maksaa"!?

Neuvoja?

ps. jos hän olisi edes osan tuhlaamistaan rahoista säästänyt, rahaa olisi paljon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän siitä, millaisesta suhteesta on kysymys, minkä ikäisistä ihmisistä ja missä vaiheessa suhde on. Vähän eri asia, jos on tiukasti erilliset rahat silloin, kun suhde on aika tuore ja ollaan molemmat vaikka opiskelijoita tai muuten nuoria, kuin jos oltaisiin vuosikausia yhdessä ollut lapsiperhe, jossa tulee eteen esim. äitiyslomat yms.

Ei ne äitiyslomatkaan aina tarkoita että pitäisi siirtyä pois 50-50 mallista. Ei kaikki äidit ole köyhiä ja pienituloisia.

Niinpä, mun äitiyspäiväraha oli isompi kuin miehen palkka.

Äiti opetti että sen mukaan ottaa taloudellisia vastuita itselleen että niistä selviää itse kun toinen sairastuu/jättää/kuolee. Tarkoitti lähinnä että hanki keskitasoa parempi palkka, kohtuulliset asumismenot ja lapsia sen verran että yh:na ilman tukiverkkoja pärjää taloudellisesti ja henkisesti.

Näin tein ja kun tuo mieskin tuossa vielä pyörii tukena ja turvana, niin ei enää näin keski-ikäisenä elämä huoleta.

Tuo on hyvä ohje ja samaa noudatan itse. Jos tulisi ero puolisosta, niin elintasoni pysyisi samana. Asumiskulut tietysti nousisivat hieman, mutta ei niin paljon, että joutuisin sen takia luopumaan jostain.

Jos meille tulisi ero, elintasoni nousisi. Ei kannata naimisissa olevan sairastua/jäädä työttömäksi.

Onneksi tuommoiset asiat ei tule mitenkään yllätyksenä sitten  yhteenmuuton aikoihin.

Kyllä ne on tiedetty ja omasta tahdosta valittu.

Jokainen vastaa itse omasta elintasostaan. Jos haluaa olla huonosti koulutettu ja köyhä, niin ihan sama onko sitä parisuhteessa vai sinkkuna. Itse en moisesta pidä niin tein asian eteen töitä ja elän mukavasti. 

Kun naimisiin mennään niin rahat ovat yhteiset, anteeksi vaan nyt kaikille niille jotka yrittävät toisin väittää.

Jos toinen tienaa kuukaudessa 2500 ja toinen 6500 niin perheellä on käytössä yhteensä 9000e per kuukausi. Niistä maksetaan kaikki menot.

Perheen sisällä ei mietitä kuka maksoi mitäkin tai olla toiselle velkaa tai jouduta tekemään kotitöitä enemmän koska toinen tienaa enemmän. Se ei ole silloin perhe vaan silloin siinä on jotain mätää.

Laissakin sanotaan että puolisosta on elatusvelvollisuus, psykopaatit vain luulevat olevansa lain yläpuolella.

On moraalisesti väärin sekä taloudellista väkivaltaa ajatella toisin. Jos et halua panostaa omaan perheeseesi, älä hanki perhettä!

Vierailija kirjoitti:

Kun naimisiin mennään niin rahat ovat yhteiset, anteeksi vaan nyt kaikille niille jotka yrittävät toisin väittää.

Jos toinen tienaa kuukaudessa 2500 ja toinen 6500 niin perheellä on käytössä yhteensä 9000e per kuukausi. Niistä maksetaan kaikki menot.

Perheen sisällä ei mietitä kuka maksoi mitäkin tai olla toiselle velkaa tai jouduta tekemään kotitöitä enemmän koska toinen tienaa enemmän. Se ei ole silloin perhe vaan silloin siinä on jotain mätää.

Laissakin sanotaan että puolisosta on elatusvelvollisuus, psykopaatit vain luulevat olevansa lain yläpuolella.

On moraalisesti väärin sekä taloudellista väkivaltaa ajatella toisin. Jos et halua panostaa omaan perheeseesi, älä hanki perhettä!

Lol, ei. Muija käyttää mitä muija tienaa, itse käytän mitä itse tienaan. 

Koko ketjun pointti on että naiset eivät kestä etteivät saisi sitä mitä miehiltä eniten haluavat, eli heidän rahansa

Vierailija kirjoitti:

Kun naimisiin imennään niin rahat ovat yhteiset, anteeksi vaan nyt kaikille niille jotka yrittävät toisin väittää.

Jos toinen tienaa kuukaudessa 2500 ja toinen 6500 niin perheellä on käytössä yhteensä 9000e per kuukausi. Niistä maksetaan kaikki menot.

Perheen sisällä ei mietitä kuka maksoi mitäkin tai olla toiselle velkaa tai jouduta tekemään kotitöitä enemmän koska toinen tienaa enemmän. Se ei ole silloin perhe vaan silloin siinä on jotain mätää.

Laissakin sanotaan että puolisosta on elatusvelvollisuus, psykopaatit vain luulevat olevansa lain yläpuolella.

On moraalisesti väärin sekä taloudellista väkivaltaa ajatella toisin. Jos et halua panostaa omaan perheeseesi, älä hanki perhettä!

Elatusvelvollisuus ei tarkoita samaa elintasoa eli mies voi hyvin joka päivä vetää pihviä ja nainen kaurapuuroa rikkomatta lakia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun naimisiin mennään niin rahat ovat yhteiset, anteeksi vaan nyt kaikille niille jotka yrittävät toisin väittää.

Jos toinen tienaa kuukaudessa 2500 ja toinen 6500 niin perheellä on käytössä yhteensä 9000e per kuukausi. Niistä maksetaan kaikki menot.

Perheen sisällä ei mietitä kuka maksoi mitäkin tai olla toiselle velkaa tai jouduta tekemään kotitöitä enemmän koska toinen tienaa enemmän. Se ei ole silloin perhe vaan silloin siinä on jotain mätää.

Laissakin sanotaan että puolisosta on elatusvelvollisuus, psykopaatit vain luulevat olevansa lain yläpuolella.

On moraalisesti väärin sekä taloudellista väkivaltaa ajatella toisin. Jos et halua panostaa omaan perheeseesi, älä hanki perhettä!

Lol, ei. Muija käyttää mitä muija tienaa, itse käytän mitä itse tienaan. 

Puhut muijasta, et vaimosta, eli et ole naimisissa. Silloin tämä ei koske sinua. Jos taas olet naimisissa ja puhut vaimostasi halventavasti muijana kannattaisi miettiä miksi ja onko sinusta aviomieheksi kenellekään. Hyvä aviomies ei halveksi puolisoaan eikä käytä taloudellista väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies tienaa yli kolme kertaa enemmän kuin minä. Tuhlaa paljon myös itseensä, maksaa pääosan laskuista. Minä maksan ruuat.

Osatyökyvyttömänä pienistä tuloista olen onnistunut myös säästämään (vuosia pienistä tuloista). Teen kaikki kotityöt ja lasten asiat ym huolehdin.

Silti kun pitää ostaa jotain kallista, se menee säästöistäni koska "tasapainottuu tilanne" miehen mielestä.

Hän ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää: Jos minä eläisin kuten hän, olisimme korvia myöten veloissa. Hän harrastaa, tuhlaa, (matkusteli ennen), tarjoaa kavereille. Hänen tienaamat rahat, Hän määrää. En saa häneltä senttiäkään käyttöön.

Minun rahat ovatkin sitten yhteisiä. Yritys puhua tästä järkevästi ei onnistu.

Hänen eläke kertyy koko ajan koska on töissä. Minä yritän säästää, että minullakin olisi sitten vanhempana hieman "eläkerahaa", eipä onnistu :(

Siskon perhe ratkaisi asian, kun lapset olivat pieniä, niin että mies laittoi rahastoon "eläkerahaa" puolisolleen. (arvostaa kotona tehtyä työtä ja lapsiaan ja perhettään). Meillä mies nauroi (!) kun ehdotin samaa "miksi Minun pitäisi Sinulle maksaa"!?

Neuvoja?

ps. jos hän olisi edes osan tuhlaamistaan rahoista säästänyt, rahaa olisi paljon!

Etkö sanonut että mies maksaa pääosan laskuista? Silloinhan sinä elät hänen rahoillaan. Jos aikuinen maksaa itse vain ruoan ja kaiken muun joku toinen niin olisi kiitollinen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun naimisiin imennään niin rahat ovat yhteiset, anteeksi vaan nyt kaikille niille jotka yrittävät toisin väittää.

Jos toinen tienaa kuukaudessa 2500 ja toinen 6500 niin perheellä on käytössä yhteensä 9000e per kuukausi. Niistä maksetaan kaikki menot.

Perheen sisällä ei mietitä kuka maksoi mitäkin tai olla toiselle velkaa tai jouduta tekemään kotitöitä enemmän koska toinen tienaa enemmän. Se ei ole silloin perhe vaan silloin siinä on jotain mätää.

Laissakin sanotaan että puolisosta on elatusvelvollisuus, psykopaatit vain luulevat olevansa lain yläpuolella.

On moraalisesti väärin sekä taloudellista väkivaltaa ajatella toisin. Jos et halua panostaa omaan perheeseesi, älä hanki perhettä!

Elatusvelvollisuus ei tarkoita samaa elintasoa eli mies voi hyvin joka päivä vetää pihviä ja nainen kaurapuuroa rikkomatta lakia.

Kyllä, mutta tämän kaltainen tilanne on taloudellista väkivaltaa. Kuka pystyisi tähän? Ostaa omat ruoat kun toinen (oma rakas puoliso) laskee euroja onko varaa syödä muuta kuin kaurapuuroa. Se on oman puolison halveksimista. Jos olet ollut tietoinen puolisosi varattomuudesta hänet naidessasi tai tilanne muuttuu aviossa ollessa (työttömyys, sairaus, vanhempainvapaa) sinä elätät paremmin tienaavana.