Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa
Me Naisten juttu.
Mitä mieltä, että kummallakin omat rahat, vaikka tuloero on 4000€/kk.
Kommentit (1925)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?
Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.
En elätä loisia nurkissani.Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja
Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.
Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa
Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.
Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?
Jos perheessä on rippikouluikäisiä pienempiä lapsia, niin miehellekin kuuluu jatkossa lasten hoitaminen. Ylitöihin ei voi jäädä, kun lapset pitää hakea hoidosta ennen puolta viittä. Työmatka peruuntuu, kun lapselle nousi yöllä kuume. Minnekään yön yli työreissuille ei voi mennä, koska lapsia ei voi jättää illaksi yksin kotiin, jos naisella on töitä. Tuosta jää tulematta monta ylityötuntia, kilometrikorvausta ja päivärahaa. Hupsis. Lomatkin pitää sopia päiväkodin aukiolon mukaan eikä silloin, kun kaverit lähtee kalareissulle.
Täysin normaalia että tänäpäivänä mies hoitaa kaikkea mainitsemaasi tasaveroisesti.
Itse asiassa pienipalkkanaiset lähipiirissä ovat niitä jotka eivät hoida edes omaa puolikastaan, kuka milläkin "mulla on hankalat työajat"-verukkeella. Osalla voi olla tottakin, osalla taas on kroonisen vässykkämäinen ja laiska luonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ihan ymmärrä. Pienituloiset täällä lepertelee kuinka on rakkauden osoitus että haluaa antaa rahansa toisen käyttöön, toivoo toiselle hyvää eikä materia ole tärkeää. Sitten perustelee että pienituloista ketuttaa, jos se parempituloinen ostaa omalla palkallaan paremman auton tai jos tällä on säästötilillä enemmän rahaa kuin pienituloisella, ja tämä on sitten jollain ihmeen logiikalla taloudellista väkivaltaa. Miksi se harmittaa, eikö perheessä pitänyt haluta toiselle hyvää, rahasta viis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?
Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.
En elätä loisia nurkissani.Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja
Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.
Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa
Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.
Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?
Jos perheessä on rippikouluikäisiä pienempiä lapsia, niin miehellekin kuuluu jatkossa lasten hoitaminen. Ylitöihin ei voi jäädä, kun lapset pitää hakea hoidosta ennen puolta viittä. Työmatka peruuntuu, kun lapselle nousi yöllä kuume. Minnekään yön yli työreissuille ei voi mennä, koska lapsia ei voi jättää illaksi yksin kotiin, jos naisella on töitä. Tuosta jää tulematta monta ylityötuntia, kilometrikorvausta ja päivärahaa. Hupsis. Lomatkin pitää sopia päiväkodin aukiolon mukaan eikä silloin, kun kaverit lähtee kalareissulle.
Täysin normaalia että tänäpäivänä mies hoitaa kaikkea mainitsemaasi tasaveroisesti.
Itse asiassa pienipalkkanaiset lähipiirissä ovat niitä jotka eivät hoida edes omaa puolikastaan, kuka milläkin "mulla on hankalat työajat"-verukkeella. Osalla voi olla tottakin, osalla taas on kroonisen vässykkämäinen ja laiska luonne.
Voi hoitaa, jos miehellä on säännöllinen päivätyö. Muussa tapauksessa miehet hyvin helposti ulkoistavat kaikki lapsiin liittyvän vaimolleen. Sano niille lähipiirin laiskanaisille, että ryhdistäytyvät. Heidän miehilleen voit tulostaa avioeropaperit valmiiksi, niin tulee sekin homma tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.
Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.
Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.
Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.
Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?
Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?
Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.
Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?
Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.
No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.
Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.
Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.
Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.
Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.
Täh, etkö ole lukenut tätä ketjua? Juurihan vastasin viestiin jossa vaadittiin menojen jakamista tulojen suhteessa. Kuten selitin, sehän on käytännössä omaa tulotasoa paremman elintason vaatimista.
En näe asiaa ihan noinkaan. Mun mielestä ei ole hirveän suurta eroa niiden periaatteiden välillä, joissa kustannukset mitoitetaan siten, että ne jaetaan euromääräisesti tasan vs. esimerkiksi siten, että molemmat sijoittaa 50% tuloistaan yhteiseen talouteen. Varsinkaan, jos tuloerot ei ole monen tonnin luokkaa. Jos tuloerot taas on monen tonnin luokkaa, mikä on todennäköisyys sille, että suurempituloinen haluaa elää pienempituloisen tulojen mukaan?
En minäkään näe näissä suurta eroa. Mutta vain toista niistä käytetään ketjussa yleisesti merkkinä rakkauden puutteesta. Minusta kumpikin tapa on hyvä ja useimmiten reiluin lienee jossain välimaastossa. Mutta pidän aina epäterveenä lähtökohtana sitä, että vaaditaan sokeasti sitä omaa taloudellista maksimihyötyä ja kiukutellaan että toinen ei rakasta ellei siihen suostu. Oikeastaan molempiin suuntiin. Ellei parempituloinen jousta yhtään, niin ei se minusta kovin rakastavaa käytöstä ole. Mutta ei sekään, että tämän ketjun tyyliin julistetaan, että jos rakastaisit niin maksaisit enemmän. Minusta ihmisen tulisi olla valmis elämään omalla tulotasollaan, ja se että toinen maksaa jostain enemmän on vapaaehtoista eikä mikään lähtöoletus ja edellytys.
Suurin osa tässä ketjussa ajattelee juuri noin. Ei ole rakastavaa käytöstä jos ei yhtään ole valmis tinkimään, kumpaankin suuntaan. On todellista m*lkkuutta käyttää parempaa taloudellista asemaansa vallankäyttövälineenä suhteessa. Toisaalta on sekin, että vaatii toista maksamaan kaiken mielensä mukaan. Suurin osa ei näin käyttäydy, onneksi.
Mielestäni tässä ei keskustella siitä, että joku vaatii toista maksamaan kaiken. Se on taas ihan oma ihmistyyppinsä.
Uskon, että moni pienotuloisempi nimenomaan haluaa osallistua yhteisiin kuluihin. Sehän tässä ihmetyttää kun sitävastoin suurempituloiset eivät ole valmiita edes asumisen kuluja houkan isommalla potilla maksamaa. Saavathan he siinä juurii omaakin hyötyä ja elämänlaatua.Ajatellaan, että esimerkiksi 150-300 euroa voisi panostaa asumisen laatuun, mutta ei halua. Asutaan koyhemmän mukaan.
Sitten kuitenkin se sama 150-300 euroa saattaa isompituloiselta mennä huolettomasti omiin ostoksiin, joita ei edes välttämättä tarvita tai ei mitenkään näy missään elämisen tasossa tms. Ja silti jää rahaa tilille.
Eikö sillloin olisi järkevämpää se sama summa, johon siis on hyvin varaa, laittaa tasokkaampaan asuntoon?
Vaikka sitten joutuisi maksamaan siitä hieman isomman osan kuin toinen.
Mutta eikö se olisi sen väärtti? Vai onko niin kauhea ajatus, että nyt ne muutkin perheessä pääsevät siitä nauttimaan?No mikä nyt on missäkin tilanteessa turhaa. Minulla menee kuukausittain 350 euroa kuussa autolainaan ja kyllä se minusta on joka euron väärtti. Ei me tarvita isompaa asuntoa, enkä minä halua ajaa tunnin työmatkaani ruostekipolla joka hajoaa motarin varteen. Auton myyminen paremman asunnon eteen olisi pelkästään typerää. Onneksi puolisokin tajuaa tämän.
Niin, se riippuu tosiaan tilanteesta. Entäs jos se pienempituloinen olisi se, jonka pitää ajaa tunnin työmatkaa? Pitäisikö hänen ajaa sillä ruostekipolla? Entäs jos tarvittaisiinkin isompaa asuntoa? Tottakai voi laittaa rahaa siihen mikä tuntuu hyvältä, mutta perheessä ensisijassa pitäisi olla se perheen etu. Jos asutaan nelihenkisenä perheenä kaksiossa ja toinen perheen vanhempi ajaa kalliilla autolla, niin kyllähän se pistää ihmetyttämään että mitkä on prioriteetit. Tai lapsettomalla pariskunnalla esim. se, jos toinen ajaa kaupungin toiselle laidalle työpaikalle bussilla kahdella vaihdolla, kun toinen ajelee citymaasturillaan lähempänä olevaan työpaikkaansa. Tai toinen ajaa sille ruosterämällä ja toisen auto vimpan päälle...
No riippumatta työmatkoista, niin kyllä se on minusta ihan okei että kahden auton perheessä paremmin tienaavalla on se parempi auto. Kai se koulutus ja kenties ylityötkin saa jossain mukavuudessa näkyä. Se kyllä tuntuisi oudolta, että nelihenkinen perhe eläisi kaksiossa. Mutta en rehellisesti tajua miten sellainen tilanne edes tulee. Kai sitä nyt ekan lapsen kohdalla jo huomataan liian pieneksi? Miksi tehdään toinen lapsi liian pieneen kämppään?
Millainen ihminen laittaa puolison ajamaan pitkää hankalaa työmatkaa jollain pienellä vanhalla autolla, jos olisi varaa parempaan? Ihan tuloista riippumatta. Noin periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että sillä paremmin tienaavalla saa olla parempi auto, mutta jos tilanne on se että toisella olisi rahaa johonkin parin tonnin rämään ja toisella kymppitonnien autoon, ja tämä rämällä ajava kuskaa perheen lapset tai kulkee pidempää työmatkaa niin ei se nyt ihan oikein mene.
Auto on peltikoppi jossa on neljä pyörää ja sillä pääsee paikasta toiseen. Parilla tonnilla saa ihan hyvän ko. funktion toteuttavan laitteen. Kaikki sen yli on turhaketta, oli palkka mikä hyvänsä.
Molempien omat rahat on omat. Meilläkin mies tienaa n. 7k kuussa ja minulla tosi pienet tulot. En näe tätä ongelmana kun kuitenkin omilla rahoillani tulen toimeen enkä kaipaa itselleni miehen rahoista osuutta. Ne ovat hänen työllä hankkimansa omat rahansa ja saa käyttää ne miten haluaa. En tiedä miten tekisimme jos lapsia olisi, mutta ainakin nyt tämä toimii. En tunne kateutta miehen hyvätuloisuudesta, sillä itselleni raha ei ole niin tärkeää enkä halunnut kouluttautua kovin korkealle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kyllä tajua kuinka kukaan nainen suostuu näihin mies tienaa ja juhlii ja nainen ostaa ruokaa, hoitaa lapset ja niiden tarvikkeet, hoitaa kodin ja vaatehuollon ja jää lähimetsään samoilemaan kun mies käy etelässä. Tai toisinkaan päin. Ei tulis kuuloonkaan mun parisuhteessa. Joko ollaan yhdessä ja tehdään yhdessä, eletään ja suunnitellaan elämää yhdessä tasa-arvoisesti - matkustetaan jos molemmat tykkää matkustaa, käydään juhlimassa tai veneilemässä tai golfaamassa jos molemmat tykkää, mutta ei siltä köyhemmältä evätä sitä mahdollisuutta tehdä yhdessä. Tai sitten asutaan omissa talouksissa ja treffaillaan jos siltä tuntuu. Mitä hiton järkeä on parisuhteessa, jossa ei olla parisuhteessa? Molemmat menee ja tekee omiaan eikä jaeta juhlaa eikä arkea. Onko se joku status-juttu? Ei ihme, ettei lapsia haluta kun itsekkyys on tätä luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?
Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.
En elätä loisia nurkissani.Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja
Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.
Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa
Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.
Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?
Jos perheessä on rippikouluikäisiä pienempiä lapsia, niin miehellekin kuuluu jatkossa lasten hoitaminen. Ylitöihin ei voi jäädä, kun lapset pitää hakea hoidosta ennen puolta viittä. Työmatka peruuntuu, kun lapselle nousi yöllä kuume. Minnekään yön yli työreissuille ei voi mennä, koska lapsia ei voi jättää illaksi yksin kotiin, jos naisella on töitä. Tuosta jää tulematta monta ylityötuntia, kilometrikorvausta ja päivärahaa. Hupsis. Lomatkin pitää sopia päiväkodin aukiolon mukaan eikä silloin, kun kaverit lähtee kalareissulle.
En tiedä sinun tuttavapiiristäsi, mutta juuri noinhan toimitaan normaaleissa perheissä tänäkin päivänä. Miehet ihan yhtä lailla kuin naiset voivat jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, lomat ja menot suunnitellaan päiväkodin ja perheen ehdoilla jne. Ihan perussettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa.
Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.
Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?
Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.
En elätä loisia nurkissani.Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja
Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.
Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa
Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.
Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?
Jos perheessä on rippikouluikäisiä pienempiä lapsia, niin miehellekin kuuluu jatkossa lasten hoitaminen. Ylitöihin ei voi jäädä, kun lapset pitää hakea hoidosta ennen puolta viittä. Työmatka peruuntuu, kun lapselle nousi yöllä kuume. Minnekään yön yli työreissuille ei voi mennä, koska lapsia ei voi jättää illaksi yksin kotiin, jos naisella on töitä. Tuosta jää tulematta monta ylityötuntia, kilometrikorvausta ja päivärahaa. Hupsis. Lomatkin pitää sopia päiväkodin aukiolon mukaan eikä silloin, kun kaverit lähtee kalareissulle.
En tiedä sinun tuttavapiiristäsi, mutta juuri noinhan toimitaan normaaleissa perheissä tänäkin päivänä. Miehet ihan yhtä lailla kuin naiset voivat jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, lomat ja menot suunnitellaan päiväkodin ja perheen ehdoilla jne. Ihan perussettiä.
Osa nyt ei tunnu tajuavan, että nuo todellakin vaikuttavat myös miehen työhön. Miehen voi olla pakko vaihtaa huonommin palkattuun työhön lapsen syntymän vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä. Pienituloiset täällä lepertelee kuinka on rakkauden osoitus että haluaa antaa rahansa toisen käyttöön, toivoo toiselle hyvää eikä materia ole tärkeää. Sitten perustelee että pienituloista ketuttaa, jos se parempituloinen ostaa omalla palkallaan paremman auton tai jos tällä on säästötilillä enemmän rahaa kuin pienituloisella, ja tämä on sitten jollain ihmeen logiikalla taloudellista väkivaltaa. Miksi se harmittaa, eikö perheessä pitänyt haluta toiselle hyvää, rahasta viis?
Sulla on iso ongelma, sä et ole kovin älykäs. Rahan jakaminen tasapuolisesti perheessä ei ole rakkauden osoitus vaan osoitus älykkyydestä. Yleensä suurituloinen mies on myös älykäs ja ymmärtää tämän asian. Sitten on niitä jotka eivät ole kovin älykkäitä, hyvin pieni ryhmä ja sitten niitä jotka käyttävät toisen asemaa hyväkseen alistamalla.
Miten se oletus, että myös raha-asiat hoidetaan tasapuolisesti molempia ajatellen parisuhteessa on jotenkin kohtuuton ja itsekäs vaatimus?
Lapset hoidetaan ja kuljetetaan harrastuksiin tasapuolisesti, mutta se kenellä on siihen paremmat mahdollisuudet tietysti tekee sitä enemmän. Tai joustaen tarpeen kukaan. Yhteistä perhettähän tässä ollaan.
Vai onko niin, että kun on Kallen vuoro viedä, mutta hän joutuukin olemaan ylitöissä niin vapaana oleva Kaisa ei voi viedä. Kun on kerran Kallen vuoro. Kalle lähtee kesken töistä viemään lapsia. Että tulee se 50/50.
Eikö oletus ole, että kodissa eletään ja toimitaan mahdollisimman tasapuolisesti, mutta tarpeen tullen joustaen, auttaen ja toisen tilannetta ajatellen. Jokainen ymmärtää, että täydellinen 50/50 ei ole mahdollinen. Ei mennä vahvemman mukaan vaan ymmärtäen.
Kun kerran puhalletaan yhteen hiileen.
Mutta sitten tämä raha! Siinä ei ole armoa eikä sitä tunneta. Se on 50/50, oli mikä oli.
Mitään joustoa, ymmärrystä toisen tilanetta tai jaksamista ei ajatella. Silloin se parempiosainen eli tässä tilanteessa se vahvempi sanelee sävelet.
Raha-asioissa ei perheessä puhalleta yhteen hiileen. Vaan raaka peli. Jos tienaat vähemmän tai liian vähän niin oma vika pikku sika. Ei kuulu mulle.
Miten tämä on mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.
Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.
Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.
Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.
Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?
Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?
Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.
Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?
Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.
No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.
Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.
Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.
Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.
Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.
Täh, etkö ole lukenut tätä ketjua? Juurihan vastasin viestiin jossa vaadittiin menojen jakamista tulojen suhteessa. Kuten selitin, sehän on käytännössä omaa tulotasoa paremman elintason vaatimista.
En näe asiaa ihan noinkaan. Mun mielestä ei ole hirveän suurta eroa niiden periaatteiden välillä, joissa kustannukset mitoitetaan siten, että ne jaetaan euromääräisesti tasan vs. esimerkiksi siten, että molemmat sijoittaa 50% tuloistaan yhteiseen talouteen. Varsinkaan, jos tuloerot ei ole monen tonnin luokkaa. Jos tuloerot taas on monen tonnin luokkaa, mikä on todennäköisyys sille, että suurempituloinen haluaa elää pienempituloisen tulojen mukaan?
En minäkään näe näissä suurta eroa. Mutta vain toista niistä käytetään ketjussa yleisesti merkkinä rakkauden puutteesta. Minusta kumpikin tapa on hyvä ja useimmiten reiluin lienee jossain välimaastossa. Mutta pidän aina epäterveenä lähtökohtana sitä, että vaaditaan sokeasti sitä omaa taloudellista maksimihyötyä ja kiukutellaan että toinen ei rakasta ellei siihen suostu. Oikeastaan molempiin suuntiin. Ellei parempituloinen jousta yhtään, niin ei se minusta kovin rakastavaa käytöstä ole. Mutta ei sekään, että tämän ketjun tyyliin julistetaan, että jos rakastaisit niin maksaisit enemmän. Minusta ihmisen tulisi olla valmis elämään omalla tulotasollaan, ja se että toinen maksaa jostain enemmän on vapaaehtoista eikä mikään lähtöoletus ja edellytys.
Suurin osa tässä ketjussa ajattelee juuri noin. Ei ole rakastavaa käytöstä jos ei yhtään ole valmis tinkimään, kumpaankin suuntaan. On todellista m*lkkuutta käyttää parempaa taloudellista asemaansa vallankäyttövälineenä suhteessa. Toisaalta on sekin, että vaatii toista maksamaan kaiken mielensä mukaan. Suurin osa ei näin käyttäydy, onneksi.
Mielestäni tässä ei keskustella siitä, että joku vaatii toista maksamaan kaiken. Se on taas ihan oma ihmistyyppinsä.
Uskon, että moni pienotuloisempi nimenomaan haluaa osallistua yhteisiin kuluihin. Sehän tässä ihmetyttää kun sitävastoin suurempituloiset eivät ole valmiita edes asumisen kuluja houkan isommalla potilla maksamaa. Saavathan he siinä juurii omaakin hyötyä ja elämänlaatua.Ajatellaan, että esimerkiksi 150-300 euroa voisi panostaa asumisen laatuun, mutta ei halua. Asutaan koyhemmän mukaan.
Sitten kuitenkin se sama 150-300 euroa saattaa isompituloiselta mennä huolettomasti omiin ostoksiin, joita ei edes välttämättä tarvita tai ei mitenkään näy missään elämisen tasossa tms. Ja silti jää rahaa tilille.
Eikö sillloin olisi järkevämpää se sama summa, johon siis on hyvin varaa, laittaa tasokkaampaan asuntoon?
Vaikka sitten joutuisi maksamaan siitä hieman isomman osan kuin toinen.
Mutta eikö se olisi sen väärtti? Vai onko niin kauhea ajatus, että nyt ne muutkin perheessä pääsevät siitä nauttimaan?No mikä nyt on missäkin tilanteessa turhaa. Minulla menee kuukausittain 350 euroa kuussa autolainaan ja kyllä se minusta on joka euron väärtti. Ei me tarvita isompaa asuntoa, enkä minä halua ajaa tunnin työmatkaani ruostekipolla joka hajoaa motarin varteen. Auton myyminen paremman asunnon eteen olisi pelkästään typerää. Onneksi puolisokin tajuaa tämän.
Niin, se riippuu tosiaan tilanteesta. Entäs jos se pienempituloinen olisi se, jonka pitää ajaa tunnin työmatkaa? Pitäisikö hänen ajaa sillä ruostekipolla? Entäs jos tarvittaisiinkin isompaa asuntoa? Tottakai voi laittaa rahaa siihen mikä tuntuu hyvältä, mutta perheessä ensisijassa pitäisi olla se perheen etu. Jos asutaan nelihenkisenä perheenä kaksiossa ja toinen perheen vanhempi ajaa kalliilla autolla, niin kyllähän se pistää ihmetyttämään että mitkä on prioriteetit. Tai lapsettomalla pariskunnalla esim. se, jos toinen ajaa kaupungin toiselle laidalle työpaikalle bussilla kahdella vaihdolla, kun toinen ajelee citymaasturillaan lähempänä olevaan työpaikkaansa. Tai toinen ajaa sille ruosterämällä ja toisen auto vimpan päälle...
No riippumatta työmatkoista, niin kyllä se on minusta ihan okei että kahden auton perheessä paremmin tienaavalla on se parempi auto. Kai se koulutus ja kenties ylityötkin saa jossain mukavuudessa näkyä. Se kyllä tuntuisi oudolta, että nelihenkinen perhe eläisi kaksiossa. Mutta en rehellisesti tajua miten sellainen tilanne edes tulee. Kai sitä nyt ekan lapsen kohdalla jo huomataan liian pieneksi? Miksi tehdään toinen lapsi liian pieneen kämppään?
Millainen ihminen laittaa puolison ajamaan pitkää hankalaa työmatkaa jollain pienellä vanhalla autolla, jos olisi varaa parempaan? Ihan tuloista riippumatta. Noin periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että sillä paremmin tienaavalla saa olla parempi auto, mutta jos tilanne on se että toisella olisi rahaa johonkin parin tonnin rämään ja toisella kymppitonnien autoon, ja tämä rämällä ajava kuskaa perheen lapset tai kulkee pidempää työmatkaa niin ei se nyt ihan oikein mene.
Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja se vähävaraisuuskin voi olla vaihtelevalla osuudella itseaiheutettua. On yksi tilanne, jos tuloerot johtuu siitä että toinen on hoitanut kymmenen vuotta yhteisiä lapsia kotona. Ja tyystin toinen asia, jos toinen on mällännyt rahansa uhkapeleihin tai muuten törttöillyt itsensä ja perheen taloudelliseen kuseen. Ja sitten on lukematon määrä vaihtoehtoja näiden välillä. Voin kertoa, ettei paljon nappaa ostella kymppitonnien autoja puolisolle jonka piilotteleman velkakierteen ansiosta perheeltä meinasi lähteä koti alta.
Vierailija kirjoitti:
Miten se oletus, että myös raha-asiat hoidetaan tasapuolisesti molempia ajatellen parisuhteessa on jotenkin kohtuuton ja itsekäs vaatimus?
Lapset hoidetaan ja kuljetetaan harrastuksiin tasapuolisesti, mutta se kenellä on siihen paremmat mahdollisuudet tietysti tekee sitä enemmän. Tai joustaen tarpeen kukaan. Yhteistä perhettähän tässä ollaan.
Vai onko niin, että kun on Kallen vuoro viedä, mutta hän joutuukin olemaan ylitöissä niin vapaana oleva Kaisa ei voi viedä. Kun on kerran Kallen vuoro. Kalle lähtee kesken töistä viemään lapsia. Että tulee se 50/50.
Eikö oletus ole, että kodissa eletään ja toimitaan mahdollisimman tasapuolisesti, mutta tarpeen tullen joustaen, auttaen ja toisen tilannetta ajatellen. Jokainen ymmärtää, että täydellinen 50/50 ei ole mahdollinen. Ei mennä vahvemman mukaan vaan ymmärtäen.
Kun kerran puhalletaan yhteen hiileen.Mutta sitten tämä raha! Siinä ei ole armoa eikä sitä tunneta. Se on 50/50, oli mikä oli.
Mitään joustoa, ymmärrystä toisen tilanetta tai jaksamista ei ajatella. Silloin se parempiosainen eli tässä tilanteessa se vahvempi sanelee sävelet.
Raha-asioissa ei perheessä puhalleta yhteen hiileen. Vaan raaka peli. Jos tienaat vähemmän tai liian vähän niin oma vika pikku sika. Ei kuulu mulle.
Miten tämä on mahdollista?
Kuinka yleistä se lopulta on, ettei 50-50 systeemissä yhtään jousteta? Itse ainakin olen puolustanut tuota jakoa useammassa kommentissa, mutta ei se kenelläkään minun tuntemallani parilla ole joustamaton rakenne vaan sellainen peruslähtökohta joka joustaa elämäntilanteiden mukana. Ei omassa kodissanikaan tuota tällä hetkellä noudateta eikä tulla ehkä koskaan enää noudattamaankaan. Mutta kyllä se minusta on ihan hyvä jako silloin, kun molemmille jää palkasta käteen joku järkevä summa, vähintään 2000-3000. Sillä saa jo asunnon ja ruokaa ja satunnaisia huvituksia. Jos ei tuon tulotason mahdollistama tavallinen keskiluokkainen elämä riitä, niin minusta ihmisen pitäisi vähän tarkistella niitä omiakin arvojaan eikä vaan huudella muiden ahneudesta ja itsekkyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.
Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.
Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.
Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.
Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?
Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?
Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.
Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?
Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.
No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.
Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.
Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.
Mutta kun eihän hän niitä vaatisi ellei toinenkin niitä haluaisi. Ei ole paremman elintason vaatimista se, että haluaa molempien osallistuvan kykyjensä mukaan. Että haluaa elää kuin perhe. Oikeasti isoin ongelma ei edes ole raha, vaan periaate: jos ollaan perhe niin ajatellaan perheen etua, yhteistä etua. Ei sitä, että toinen nyt haluaa hyötyä jotenkin. Eletään sellaista elintasoa johon on yhdessä varaa.
Ei ole paremman elintason vaatimista, että vaatii sellaista elintasoa johon on yhdessä varaa, ja se elintaso on parempi kuin oma tulotaso mahdollistaisi? Siis tietysti se on paremman elintason vaatimista, haloo hei. Se, että perhettä ja rakkautta käytetään tekosyynä tällaisiin hyötymisvaateisiin ei asiaa muuta hyväksyttävämmäksi, päinvastoin. Jos rakastaisi, niin rakastaisi ilman hyötyäkin.
Ja jos rakastaisi, ei ajattelisi jotain hyötymistä vaan yhteistä hyvää.
Mutta silti se pienempituloinen saa vaatia hyötymistä? Miksi vain toinen saa ajatella sitä?
Itsekkyys raha-asioissa indikoi myös itsekkyyttä muissa asioissa. Jos toinen ei ole valmis jakamaan omastaan yhtään niin miettisin välittömästi onkohan se valmis kestämään niitä vastoinkäymisiä muutenkaan. Ns. rusinat pullasta-tyyppi.
No ihan samaa mieltä minä olen niistä, joille se raha on rakkauden merkki ja ehto. Juuri tuosta "jos et maksa olet itsekäs etkä rakasta". Minusta sekin ajatusmalli on tosi kaukana pyyteettömästä aidosta rakkaudesta. Vrt itse olen ollut suhteessa, jossa pienempituloinen itse halusi maksaa puolet. Sellaiselle on ilo tarjotakin.
Itsehän tässä ehtoja ja rakkauden merkkejä näytät vaativan. Et olisi maksanut ihan omasta hyvästä sydamestäsi tai oikeudenmukaisuuden mukaan?
Vaan kun pienempituloinen halusi itse maksaa niin sitten "ilolla tarjosit". Hän läpäisi testisi. Vallankäyttöä tuokin.
Rakkautta ei minun mielestäni. Rakkaus ei testaa eikä aseta ehtoja näinkään päin.
Jos kerran ei voi mielestäsi toiseenkaan suuntaan.Nämä ovat ihan luonnekysymyksiä. Toinen maksaa parempituloisena isomman osan itsestäänselvästi, ei edes kehtaisi vaatia puolia. Ilmoittaa tai ei ilmoita se pienituloinen maksavansa puolta.
Ei edes mieti moista.Miksi sen epäitsekkään varakkaan pitäisi ottaa itsekeskeinen kumppani? Eikö se ole ihan okei, että ihminen joka ei vaadi joka asiassa itselleen maksimihyötyä haluaa kumppanin joka ajattelee samoin? Jotkut varmasti maksaa kyselemättä ihan kaiken, ja osa näistä päätyy yhteen sellaisten kumppaneiden kanssa jotka eivät olisi ilman rahallista hyötyä heitä huolineet.
Se on ihan okei, että joustava ihminen jolle raha ei ole parisuhteen ykkösprioriteetti haluaa kaltaisensa ihmisen. Haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään eikä rahapussina.
Myöskin se pienituloinen, omien kykyjensä mukaan kuluihin osallistuva ihminen, haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään. Ei rahanmenona tai loisena.
Eihän ihmisen pienillä tuloillakaan pitäisi olla merkitystä. Jos on niin, että kumpikin rakastaa toistaan omana itsenään, ei köyhänä tai rikkaana.
Rahasta ei silloin edes tarvitse keskustella tai käyttää vallan välineenä kun se on sivuseikka. Se maksaa enemmän kuluja kenellä on siihen varaa.
Koska se köyhempi on arvokas omana itsenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?
Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.
En elätä loisia nurkissani.Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja
Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.
Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa
Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.
Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?
Jos perheessä on rippikouluikäisiä pienempiä lapsia, niin miehellekin kuuluu jatkossa lasten hoitaminen. Ylitöihin ei voi jäädä, kun lapset pitää hakea hoidosta ennen puolta viittä. Työmatka peruuntuu, kun lapselle nousi yöllä kuume. Minnekään yön yli työreissuille ei voi mennä, koska lapsia ei voi jättää illaksi yksin kotiin, jos naisella on töitä. Tuosta jää tulematta monta ylityötuntia, kilometrikorvausta ja päivärahaa. Hupsis. Lomatkin pitää sopia päiväkodin aukiolon mukaan eikä silloin, kun kaverit lähtee kalareissulle.
Että siinä vaiheessa kun maksut alkaa menemään 50/50 niin miehen täytyy hoitaa lapsen kokonaan vaikka puhe oli että asiat menee puoliksi. Eli siis meni ihan miten tahansa naisen on saatava hyötyjä joka asiassa
Vierailija kirjoitti:
Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa.
Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.
Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena???
Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.
Meillä nainen satsaa pienituloiseen aviomieheen useita tonneja pelkästään, koska häpeää kuteitani.
Vaatteet mun tuloilla on aika träshin näköisiä. Tyyliä huppari ja hihattomat että lihakset näkyy tatuointineen.
Kengät on aina ennen olleet mallia maihinnousu. Edulliset ja kestävät.
Pelkästään vaatteisiin on mennyt viimeisen viiden vuoden aikana arviolta 7000-9000e.
Hänelle on tärkeää että näyttää hyvältä ja kehtaa näyttää miestään lasten kanssa eri tilaisuuksissa ja yleisesti julkisilla paikoilla. Itse tulen olosuhteista jossa verkkarit ja farkkutakki oli se perinteinen iskän asuste. Nyt mulla on pukuja ja vaikka mitä paskaa. En edes osaa nimetä mitä helvetin pellen kuteita vaatekaapista löytyykään. Kaikenlaista nahkakenkää joka säälle.
Sellanen vinkki kaikille joilla on ns. pihi puoliso. Kulkekaa rääsyissä ja kumisaappaissa joka säällä vuodenajasta riippumatta säästösyistä. Kyllä terve puoliso huomaa ja pakostakin heittää rahaa. Jos samassa taloudessa elätte. Häpeä on yksi tehokas moottori.
Noin muuten ei rahaa hirveästi heittele, mutta niitä kuteita voi myydä pois. Nahkatakistakin saa peräti viisisataa jos on hyvässä kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiset rahat alusta asti kun parikymppisinä pers´aukisina alettiin seurustelemaan. Vuorotellen opiskeltiin ja tehtiin töitä. Sitten lapsia ja minä kotona. Yhteinen tili - koskaan ei ole tarvinnut kysellä saako ostaa ruokaa tai talvihaalaria lapselle, käydä kampaajalla tai kosmetologilla. Kaikki rahat käytetään perheen hyväksi - mieluummin matkustellaan ja hankitaan elämyksiä kuin materiaa.
Viime kesänä mies ei töiden vuoksi ehtinyt mukaan, minä kävin parilla etelän reissulla teinien kanssa. Mies vielä järjesti matkat ja hotellit kun on töiden puolesta tottunut järjestämään. Onneksi ei ole eläissäni tarvinnut kuunnella mitään nipotusta rahoista. Mies viihtyy urallaan, minä tykkään projekteista jotka loppuvat ja sitten voin tehdä jotain muuta - tai olen tekemättä. Hyvin viihdytään vielä 25-vuotisen avioliiton jälkeenkin yhdessä.
Eikö avioliitto ole juuri sitä varten solmittu, että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin? Eikö molempien onni ja tyytyväisyys ole tae avioliiton jatkuvuudelle mieluummin kuin joku taistelu siitä, kummalla on enemmän omaisuutta tai hienompi auto? Parempi auto on sillä, joka sitä enemmän tarvitsee tai sitten ne on yhtä hyvät. Ihan outoja näkemyksiä täällä parisuhteessta jonain kilpailuna tai sotatantereena???
Viimeiseen kappaleeseen. Minustakin avioliitto ja parisuhde on sitä varten että kumppanin kanssa on hauskempaa kuin yksin. Siksi en ymmärräkään, miksi siihen pitää sitoa vaatimus elintason noususta. Eikö sen ihmisen kanssa olekaan niin hauskaa, että elämä olisi parempaa vaikka elintaso säilyisikin ennallaan? Miksi ei? Siis jos ihminen on tyytyväinen asuessaan kaksiossa ja syödessään makaronilaatikkoa ja valinnut ammattinsa ja työpaikkansa sen mukaan, niin miksei se yhtäkkiä riitä kun rakastuu ihmiseen jolla onkin vähän pidempi koulutus ja parempi palkka? Yhtäkkiä kaksiot on rupusakille, makaroniloota pahaa, ladat luusereille ja kirppikset kerrassaan kamalia. Tässä on jotain sellaista jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään.
No, mä en edes tajua mitä sä yrität sanoa???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se oletus, että myös raha-asiat hoidetaan tasapuolisesti molempia ajatellen parisuhteessa on jotenkin kohtuuton ja itsekäs vaatimus?
Lapset hoidetaan ja kuljetetaan harrastuksiin tasapuolisesti, mutta se kenellä on siihen paremmat mahdollisuudet tietysti tekee sitä enemmän. Tai joustaen tarpeen kukaan. Yhteistä perhettähän tässä ollaan.
Vai onko niin, että kun on Kallen vuoro viedä, mutta hän joutuukin olemaan ylitöissä niin vapaana oleva Kaisa ei voi viedä. Kun on kerran Kallen vuoro. Kalle lähtee kesken töistä viemään lapsia. Että tulee se 50/50.
Eikö oletus ole, että kodissa eletään ja toimitaan mahdollisimman tasapuolisesti, mutta tarpeen tullen joustaen, auttaen ja toisen tilannetta ajatellen. Jokainen ymmärtää, että täydellinen 50/50 ei ole mahdollinen. Ei mennä vahvemman mukaan vaan ymmärtäen.
Kun kerran puhalletaan yhteen hiileen.Mutta sitten tämä raha! Siinä ei ole armoa eikä sitä tunneta. Se on 50/50, oli mikä oli.
Mitään joustoa, ymmärrystä toisen tilanetta tai jaksamista ei ajatella. Silloin se parempiosainen eli tässä tilanteessa se vahvempi sanelee sävelet.
Raha-asioissa ei perheessä puhalleta yhteen hiileen. Vaan raaka peli. Jos tienaat vähemmän tai liian vähän niin oma vika pikku sika. Ei kuulu mulle.
Miten tämä on mahdollista?Kuinka yleistä se lopulta on, ettei 50-50 systeemissä yhtään jousteta? Itse ainakin olen puolustanut tuota jakoa useammassa kommentissa, mutta ei se kenelläkään minun tuntemallani parilla ole joustamaton rakenne vaan sellainen peruslähtökohta joka joustaa elämäntilanteiden mukana. Ei omassa kodissanikaan tuota tällä hetkellä noudateta eikä tulla ehkä koskaan enää noudattamaankaan. Mutta kyllä se minusta on ihan hyvä jako silloin, kun molemmille jää palkasta käteen joku järkevä summa, vähintään 2000-3000. Sillä saa jo asunnon ja ruokaa ja satunnaisia huvituksia. Jos ei tuon tulotason mahdollistama tavallinen keskiluokkainen elämä riitä, niin minusta ihmisen pitäisi vähän tarkistella niitä omiakin arvojaan eikä vaan huudella muiden ahneudesta ja itsekkyydestä.
Puhut nyt ihan eri tason tuloista ja ihmisistä, et pienistä tuloista tai poenituloisista. Noilla tuloilla tuskin rahasta tuleekaan sanomista. Ja pystyy todellakin maksamaan omat kulut ja myös oman osan yhteisistä.
Mutta ymmärrätkö, että on olemassa töitä, joissa käteen jää nettona 1000-1300 euroa. Koko palkka ei ole tuollaisia summia kuin kerroit jäävän omaan käyttöön. Silti ihminen tekee kokopäivätyötä, saattaa tosin olla vajaitakin viikkoja kun ei muita töitä vaan ole.
Jos toinen saa paljon isompaa palkkaa niin minun mielestäni ei ole oikein pyytää esim. 1000 euron nettopalkasta samaa osallistumisprosenttia. Puhutaan siis pariskuntien suurista palkkaeroista ja siitä, että toisella on pieni palkka.
Tai on kai se laillisesti oikein, muttei inhimillisesti. Joku puhui älykkyydestä. Olen samaa mieltä. Älykäs kumppani osaa ajatella myös kumppaninsa hyvinvointia, ei vain omaansa.
On eri asia kun molemmat ovat hyväpalkkaisia ja molemmille jää omaan käyttöön yhteisten kulujen jälkeen monia tuhansia.
Silloin varmaan mennään liki 50/50, mutta myöskin pystytään joustamaan ilman sen suurempia vaikeuksia. Mutta eihän tässä tapauksessa edes ole kyse kahdesta eri elintasosta.
On vain kaksi hyväpalkkaista, vain hiukan eri palkat keskenään.
Alue: Aihe vapaa
Millainen ihminen laittaa puolison ajamaan pitkää hankalaa työmatkaa jollain pienellä vanhalla autolla, jos olisi varaa parempaan? Ihan tuloista riippumatta. Noin periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että sillä paremmin tienaavalla saa olla parempi auto, mutta jos tilanne on se että toisella olisi rahaa johonkin parin tonnin rämään ja toisella kymppitonnien autoon, ja tämä rämällä ajava kuskaa perheen lapset tai kulkee pidempää työmatkaa niin ei se nyt ihan oikein mene.