Lue keskustelun säännöt.
Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa
Me Naisten juttu.
Mitä mieltä, että kummallakin omat rahat, vaikka tuloero on 4000€/kk.
Kommentit (1925)
Tuossa kappale (tuollainen miesten harrastama superkalliisiin elektroniikkaturhuuksiin törsääminen on muuten aika yleistä, vaikka naisia monesti syyllistetään "shoppailusta", joka on kuitenkin euromääriltään huomattavasti pienempää.) Lihavoinnit minun.
"Anna-Mari*, 30, tuijotti miehensä ostamaa kallista kaiutinjärjestelmää ja tunsi kiukun nousevan. Hän oli juuri miettinyt uuden talvitakin ostamista vanhan risan tilalle, mutta hankinta oli jäänyt haaveeksi, koska tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa. Samoihin aikoihin mies oli paitsi uusinut äänentoistolaitteiston, myös ostanut itselleen pelikonsolin.
– Se tuntui epäreilulta, todella epäreilulta, Anna-Mari kertoo.
Hänen miehensä oli juuri valmistunut ja saanut hyvän työpaikan ohjelmointialalta. Pelkällä opintotuella ja -lainalla kitkuttaminen oli vaihtunut hetkessä yli 3 000 euron palkkaan.
– Hän ei pystynyt tekemään töitä opiskelujen ohessa toisin kuin minä. Opiskeluaikana minulla oli enemmän rahaa, ja maksoin omasta pussistani kodin hankintoja ja suuren osan ruokaostoksista, Anna-Mari kertoo.
– Kun meillä riideltiin, syynä oli aina raha.
Myös Anna-Mari sai töitä valmistumisen jälkeen, mutta naisvaltaisessa pienyrityksessä hänen palkkansa oli huomattavasti pienempi asiantuntijatehtävästä huolimatta. Kuukausittainen tuloero oli tuhannen euron luokkaa, ja se heijastui nopeasti parin arkeen. Mies osteli elektroniikkaa ja kaikkea harrastuksiinsa liittyvää hetken mielijohteesta, kun Anna-Mari mietti, miten rahat riittävät ruokaan ja pakollisiin hankintoihin.
– Monet kotimme huonekaluista olivat uusimista kaipaavia väliaikaishankintoja opiskeluajoilta, mutta miestäni kiinnosti enemmän, mitä hän voisi hankkia itselleen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.
Kahden työssäkäyvän perheessä se maksu on Suomessa aina ylimmän luokan mukaan, ellei nyt toinen työskentele tunnin viikossa. Ja siltikin maksu on kohtuullinen. Tähän on ihan turha tarttua.
Se esimerkin nainen sai asua ilmaiseksi (ja todennäköisesti myös syödä) sekä laskut maksetuksi omakotitalossa vuosikausia. Tähän päälle melkein kymppitonni käpälään, ei nyt voida puhua kauhean huonosta tilanteesta.
Mä aina mietin tätä, että oletteko te miehet niin kyvyttömiä ilmaisemaan mielipiteitänne, että perheessä nainen tekee päätöksiä lasten teosta ja hoitamisesta ilman, että te sanotte yhtään mitään? Jos ko. esimerkissä nainen on ollut kolmen lapsen vuoksi hoitovapaalla, niin kai se mieskin on siihen suostunut?
Voihan ratkaisuun olla ihan sellainenkin syy, että päiväkodissa työvuorot on olleet perheen hoitamisen kannalta hankalat. Kyllä kotiinjäämisessä painaa muutkin syyt, kuin pelkästään se, että olisi kivaa hoitaa lapsia kotona.
Ja jos/kun päätös on ollut yhteinen, miksi toisen puolison pitäisi eron koettaessa jälkikäteen maksaa toiselle jotain yhteisesti sovitusta lastenhoidosta? Miksi toisen pitäisi saada jälkikäteen esittää jokin korvausvaatimus?
Koska se kotiinjäävä menettää siinä esimerkiksi eläkettä. Harva tekee päätöksiä sen perusteella, että jos tässä erotaan, eiköhän ne päätökset tehdä sen perusteella, mikä siinä tilanteessa on parasta kaikille.
Mun mielestä on aivan reilua, että erossa kompensoidaan esimerkiksi kotiinjääneen puolison eläkemenetyksiä, koska sitä yhteistä taloutta, josta niitä eläkepäiviä olisi yhdessä vietetty, ei enää ole.
Jo enemmän elänyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä se 50-50 ole välttämättä mikään suurieleinen sopimus. Yleensä se taitaa mennä niin, että seurusteluaikana muodostunut hyväksi todettu systeemi vaan jää voimaan kun ei nähdä syytä muuttaa sitä. Sitten kun tulee syy, sitten muutetaan. Ei sen tarvitse olla sen dramaattisempaan
Ei meillä ole mitään "systeemiä" mitä pitäisi muuttaa missään tilanteessa. On vaan rakkaus, se on tärkeintä. Mikä tahansa "systeemi" olisi hölmö ja se tarkoittaisi käytännössä että rahojen jakamisesta olisi sovittu tavoilla, jotka rajoittaisivat kummankin taloutta. Eihän parisuhteen kuulu siten toimia.
Molemmilla on omat tulot ja omat menot ja yhteinen koti, joka on se kaikkein tärkein, sen ja toisen/lasten eteen tehdään uhrauksia. Kumpikin voi myös ostella itselleen haluamiansa asioita silloin kun se on kodin menojen maksamisen jälkeen mahdollista, eikä niistä tai niiden hinnoista tarvitsee keskustella. Jos vähemmän tienaavalta puuttuu jotain mihin omat varat eivät riitä niin tämäkin epäkohta pyritään korjaamaan ilman että aletaan kirjailla ylös mitään uhrauksia toisen eteen. Tärkeintähän on se yhteinen koti ja että kumpikin saa kokea olevansa onnellinen. Raha-asioiden miettiminen ei tuo onnellisuutta.
Esimerkiksi jotkut ovat ehdottaneet täällä täysin järjenvastaista mallia jossa koko perheen elintaso sidottaisiin heikoimmin tienaavan elintasoon. Eli käytännössä asuttaisiin kanahäkissä, vaikka oikeasti olisi varaa hienoon omakotitaloon. Meillä on vain tämä yksi elämä, miksi ihmeessä siitä pitäisi tieten tahtoen tehdä ankeaa, ellei tilanne oikeasti siihen pakota.
Siis tuo paheksumasi "systeemi" on sitä että sovitaan miten paljon kumpikin laittaa yhteiselle tilille rahaa. Mitä rajoittavaa tai vaikeaa siinä on? Kyllä minun tuntemani yhteisten rahojenkin parit keskustelee raha-asioista. En jotenkin kertakaikkiaan näe mikä tässä on vaikeaa tai rakkaudesta pois, tai miksi pitäisi siirtyä muuhun järjestelyyn jos puoliksi maksaminen molemmille toimii. Ei se vaadi mitään noista asioista joita väität sen vaativan - uhrauksien kirjaamista, kanahäkissä asumista, rahoista riitelemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.
Kahden työssäkäyvän perheessä se maksu on Suomessa aina ylimmän luokan mukaan, ellei nyt toinen työskentele tunnin viikossa. Ja siltikin maksu on kohtuullinen. Tähän on ihan turha tarttua.
Se esimerkin nainen sai asua ilmaiseksi (ja todennäköisesti myös syödä) sekä laskut maksetuksi omakotitalossa vuosikausia. Tähän päälle melkein kymppitonni käpälään, ei nyt voida puhua kauhean huonosta tilanteesta.
Mä aina mietin tätä, että oletteko te miehet niin kyvyttömiä ilmaisemaan mielipiteitänne, että perheessä nainen tekee päätöksiä lasten teosta ja hoitamisesta ilman, että te sanotte yhtään mitään? Jos ko. esimerkissä nainen on ollut kolmen lapsen vuoksi hoitovapaalla, niin kai se mieskin on siihen suostunut?
Voihan ratkaisuun olla ihan sellainenkin syy, että päiväkodissa työvuorot on olleet perheen hoitamisen kannalta hankalat. Kyllä kotiinjäämisessä painaa muutkin syyt, kuin pelkästään se, että olisi kivaa hoitaa lapsia kotona.
Voi kuule etsipä joku matalasti koulutettu, huonopalkkaisia työtään inhoava parin lapsen äiti ja neuvottele hänen kanssaan että isä haluaa pitää osansa hoitovapaasta. Kerro sitten miten kävi 😅
No se isä jää kotiin? Lain mukaan sillä isällä on oikeus pitää ne vapaat.
Vierailija kirjoitti:
Jutusta huomaa, miten se toistaa perinteistä ajatusta, että miehen tehtävä on naisen elättäminen. Nainen on kuin pariskunnan aikuisvauva, jonka hoito on miehen vastuulla. Kun nainen saa jutussa huonoa palkkaa, ei häntä kehoiteta ryhdistäytymään, kuten työtöntä miestä.
Pidätkö puolison elättämisenä sitä, että maksat enemmän yhteisistä menoista, jos sulla on kuitenkin suuremmat tulot? Tietenkin, jos maksat kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis minä en vaan koskaan ole tajunnut tätä erillisistä rahoista valittamista. Oma tulotaso on se jonka suurin osa meistä on ala- ja uravalinnoilla ainakin osittain itse valinnut. Miksi tämä elintaso on alanvalintahetkellä riittänyt, mutta ei sitten suhteessa enää riitäkään? Minä ajattelen, että minun elintasoni on se jonka minun tuloni mahdollistaa. Jos se ei riitä niin menen kouluun tai teen enemmän töitä. Rakkauden ei tarvitse antaa minulle taloudellista lisähyötyä ollakseen hyvä suhde, vaan sen pitää lisätä onnellisuuttani silloinkin kun elintaso säilyy samana. Jos suhteessa elämänlaatu on parempi vain jos elintaso nousee x pykälää sinkkuelämään verrattuna, niin silloinhan se suhde on p*ska, enkä minä tajua miksi kukaan olisi sellaisessa suhteessa jonka onnellisuutta lisäävä vaikutus perustuu rahaan. Mieluummin tekisi vähän lisätöitä ja etsisi sellaisen kumppanin joka kelpaa ihan omana itsenään, ilman taloudellista hyötyäkin.
Elintaso usein nousee, kun muutetaan yhteen, koska kaksi ihmistä voi jakaa asumiskustannuksia, vaikka asuttaisiinkin sen pienempituloisen maksukyvyn mukaan. Mutta kompromisseja pitää tehdä. Esimerkiksi halvempi asuminen tarkoittaa yleensä asumista kauempana keskustasta ja mahdollisesti työpaikasta, jolloin matkakustannukset nousee. Sitten pitää miettiä, että laitetaanko auto, tarvitaanko kaksi vai voiko toinen tai molemmat käyttää julkisia. Jos on lapsia, niin miten hoidetaan kuskaukset ja haut, kun toinen on julkisten aikatalujen varassa. Valinnoilla on seuraukset, yhteisillä valinnoilla yhteiset seuraukset. Kuitenkin sen yhteiselämän pitäisi olla molempia tyydyttävää.
Meistä normaali-ihmisistä harva hakee puolisoa, joka elättää kokonaan. Suurin osa lienee hakee ihmistä, jonka kanssa ajatukset menee sen verran yksiin, että sais sen sopivan kämpän, pari lasta ja yhteistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ydinperheessä tää kysymys on simppeli- kaikille sama elintaso. Mut uusperheessä ongelma on usein viritetty valmiiksi ja tarvitaan aika paljon fiksuja ihmisiä, ettei ongelmaa tule. Uusperheeseen kun vaikuttaa myös ne exät. Ja on luonnollista-nimenomaan silloin kun rahaa on vähän-turvata oman jälkikasvunsa perustarpeet. Toisin sanoen kovin eri tulotasoilla pyörivien ihmisten uusperheeseen on sisään rakennettuna useimmiten epäreiluus ja toimimattomuus. Ja kun uusperheen yleensä perustaa kaks ihmistä joiden taidot ei oo riittäny ydinperheessä kypsymiseen, niin aika huono on usein uusperheen ennuste.
Tässähän tämä homman tekopyhyys ja nykypäivän vanhentuneisuus tulee esille. Kun on niin paljon muitakin perhemuotoja kuin ydinperhe. Miksi uusioperhe poikkeaisi ydinperheestä, siinä kun saatetaan viettää lopulta ajallisesti pidempi aika elämästä? Eikö oletus pitäisi olla että myös uusperheessä sama elintaso kaikille, jos tätä kerta peräänkuulutetaan? Silloin kun ollaan kerta perheenä, yksikkönä, niinhän se oli. Miksi ensin joku nainen on vaatinut puolisoa elättämään, koska koska ja sitten kun uusi puoliso saa lapsen, ei häntä pidäkään elättää koska koska. En ymmärrä. Onko naisessa eroa, onko syntyneessä lapsessa eroa? Ei tietenkään. Kyse ei vain ole enää juuri itsestä ja periaatteet ei olleetkaan oikeudenmukaisuuskysymyksiä, vaan opportunismikysymyksiä. Prove me wrong.
Onko uusperhe nyt se yksikkö missä on vanhempi ja hänen uusi puolisonsa ja molempien lapset ja mahdolliset yhteiset lapset? Vai kuuluuko siihen vielä exät?
Näkisin, että kaikki lapset kuuluu tasavertaisena talouteen, mutta siihen on vähän vaikea vaikuttaa, mitä ne exät tekee. Toisen exä voi ostaa kalliimpaa ja toisen exä ei osallistu mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tienaan noin tuplasti verrattuna mieheeni (joka kyllä myös tienaa ihan hyvin). Nuorina ja lapsettomina tuloero ei paljon hiertänyt suhteessa, pystyimme kumpikin harrastamaan, reissaamaan jne yhdessä. Nyt lasten tulon ja kodin hankinnan myötä on kuitenkin alkanut ahdistaa, kun omalle kontolleni jää käytännössä kaikkien isompien maksujen hoito esim. lasten harrastukset, remontit jne. Mies aina vain toteaa, että hänellä ei nyt ole varaa joten maksa sinä. Toki ymmärrän, että isompituloisen pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja, mutta tuntuu silti vähän epäreilulta, että viime vuosina rahaa on palanut minulta kymmeniä tuhansia enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työssäkäynti on myös naisille tärkeää. Feministit kuolivat taistellessaan naisille oikeuden käydä töissä ja tienata omaa rahaa. Jos naiset haluaisivat miehestä vain elättäjää, niin miksi helvetissä naiset taistelivat itselleen oikeuden käydä töissä? Eivät miehet tätä oikeutta naisille antaneet, naiset ovat itse sen itselleen vaatineet.
Entäs lesbot? Kauheaa, ei miespuolista elättäjää. Miten ne pystyvät?
Kahden elintason perheissä on kyse naisvihasta. Oma isä on vihannut äitiä tai isää ei ole ollut ollenkaan, nyt mies halveksii omaa vaimoaan ja kuvittelee, että tämä on ainoastaan rahan takia yhdessä.
Jos nainen on varakkaampi osapuoli, hän elättää miehen aina. Ikinä ei näissä perheissä naisella ole hemmetin kalliita harrastuksia, omia ruokia jääkaapissa ja hienoa autoa, ilman että miehellä on samat edut. Ei koskaan.
Olipa hyvin kirjoitettu, ja jokaisesta kohdasta olen samaa mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jo enemmän elänyt kirjoitti:
Yli 35 vuotta samassa parisuhteessa ja aina ollut erilliset rahat! Tuollainen 50/50 jako olisi älyvapaa ja aiheuttaisi vain ja ainoastaan turhaa riitelyä ja kärsimystä ja todennäköisesti ihmiset jotka tuollaista vaatii eivät edes viihtyisi 35 vuotta saman kumppanin kanssa muutenkaan.
Meillä on se periaate että se maksaa jolla on. Enemmän tienaavakin on tällaisessa ajassa kerennyt vaihtua monta kertaa koska on ollut myös työttömyysjaksoja. Tällä hetkellä enemmän tienaavana mulla on ollut se periaate ettei perheessä koeta köyhyyttä tai puutetta mistään. Olen maksanut talon, autot, kodinkoneet yms. kallit jutut yleensä yksikseni (juuri tällä hetkellä, mutta tilanne voisi olla toisinkin päin). Ja silloin kun asiat ovat kunnossa eikä kukaan koe puutetta asioista, voi ostaa myös itselle vaikka minkä hintaisia asioita jos on tarve, eikä näistä tai niiden hinnoista keskustella jälkeen päin koska eihän se ole toiselta pois kun toisella on jo kaikki. Tosin mieluummin tykkään sijoittaa rahoja "pahan päivän varalle". Jos se paha päivä tuleekin vaikka vähemmän tienaavalle niin on sitten mistä ottaa.
Loppupeleissä kyse on kuitenkin pelkästään rahasta, joka ei sasi olla kovin keskeinen asia elämää. Ihminen joka keskittyy liikaa rahaan on pinnallinen. Toki perusjutut pitää olla kunnossa, mutta siihen ei tarvita mitään 50/50 jakoja. Rakkaus on aina tärkeämpää. Rahaahan saa aina helposti lisää, sensijaan esimerkiksi menetettyä aikaa, terveyttä tai rakkautta ei saa. Siksi olisi tosi hölmöä kuluttaa yhteistä elämää joutavanpäiväisistä asioista, kuten rahasta riitelyyn. Muutenkin tollaiset 50/50 toimisi vaan niin kauan kun kummallakin on tasaiset tulot - näinhän ei missään liitossa pidemmän päälle voi olla; aina tulee työttömyys/lomautus/sairaus/äitiys/isyys yms. tukijaksoja, jolloin tulot ovat mitättömät. Mistäs se köyhempi repii siinä vaiheessa 50/50 suhteessa rahat erilaisiin menoihin, jos kerran kaikki (tottakai myös menot!!) laitettasiin puoliksi. Ei tosiaan tomi, ei.
Eikös tuo ole vähän ristiriitaista? Sanot että se toimii vain silloin kun on samat tulot ja seuraavaksi ihmettelet mitä tehdään kun toisella loppuu tulot. Mistä sinä olet keksinyt, ettei systeemiä voi muuttaa jos elämäntilanne muuttuu? Kyllä mikä tahansa tulonjakomalli voi olla joustamaton ja kohtuuton tai joustava ja reilu. Ja mistä tahansa tulonjakomallista voi riidellä tai olla riitelemättä. Ei minun tuntemani 50-50 parit riitele rahasta. Minusta teillä 50-50 jakoa ihmettelevillä ei ole kovin realistista käsitystä siitä miten se oikeasti edes toimii.
Mä ihmettelen lähinnä tuota joustamattomuutta. Että miten pienituloinen puoliso, joka kykyjensä mukaan osallistuu talouteen, muuttuu lokiksi jos hänen tulonsa vielä pienenevät?
50/50- malli toimii silloin, kun molemmille jää tarpeeksi rahaa, josta voi itse päättää. Säästöön, omiin harrastuksiin, vaatteisiin tms. Ja jos tulot tippuu, niin toinen joutuu joustamaan joko maksamalla enemmän tai suostumalla kulujen karsintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen naiset ovat saaneet äänioikeuden v. 1906. Tätä on vaikea uskoa, kun lukee näitä juttuja. Naisten elämäntehtävä on vain etsiä elättäjä itselleen. Järkyttävää.
Suurin osa ihmisistä (sekä miehistä että naisista) 98% on ihan keskituloisia tavan pulliaisia. 98% naisista pariutuu näitten tavan pulliais-miesten kanssa. He eivät missään vaiheessa oleta, että tämä pulliainen elättäisi heidät, sillä realisteina tajuavat, ettei se ole mitenkään mahdollista.
Kun nyt äkkiä käyn mielessäni läpi kaikki tuttavapariskuntani, niin yhdessäkään niistä ei ole järisyttävän isoja tuloeroja.
Sitten se 2% ihmisistä on sellaisia, joissa mies on julmetun rikas. Hän tahtoo fitnessmallin, jolla on treenattu perse ja muovirinnat. Nämä fitnessmallit olettavat, että rikas mies elättää. Vakka on kantensa valinnut.
Mutta pääsääntöisesti miehet ovat pinnallisempia materialisteja kuin naiset.
Ja on ihan turha sanoa, että hanki parempipalkkainen työ tai tee enemmän töitä, jos on pieniä lapsia. Päiväkoti on auki max 8 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Esim. kaikki yli yön työmatkat on mahdottomia ihmiselle, jolla on alle 12-vuotiaita lapsia, ellei puoliso jousta. Tätä ei jotkut miehet käsitä. Ei lapsellekaan ole mikään kiva asia kuulla olevansa pelkkä taloudellinen riesa. Lapsista pitäisi olla iloa ja heidän kanssaan tulisi myös viettää aikaa. Tämä aika taas on väistämättä pois rahanteolta.
Silloin kun tapasin nykyisen mieheni, olimme molemmat hyvin pienituloisia, opiskelijoita. Kun lapset olivat pieniä koululaisia, tulotasomme oli edelleen aika samanlainen, akateeminen keskipalkka. Molemmat joustimme ja teimme myös yli yön työmatkoja. Nyt kun lapset ovat jo muuttaneet omilleen, minulla on edelleen sama palkka, mutta miehen palkka on kaksinkertainen. Tämä on se suomalaisen työelämän epäreilu asetelma. Naisvaltaisten alojen heikko palkkakehitys yllättää uran loppupuolella kun osaamista ja kokemusta on kertynyt ja pysyy jopa panostamaan työhön aiempaa enemmän kun perhe ei enää rajoita. Palkka ei vaan nouse.
Vielä 1980-luvulla naisille maksettiin vähemmän kuin miehille, samasta työstä. Tätä pidettiin täysin normaalina. Sen lisäksi oletettiin, että nainen kahdeksan tunnin työpäivän päälle hoitaa kaikki kotityöt ja lapset. Esim. appiukkoni ei vieläkään osaa käydä jääkaapilla kun tulee nälkä, vaan odottaa, että vaimonsa tarjoilee hänelle ruuan nenän eteen.
Nyt sitten luuserimiehet napisevat, että se on vaan naisesta kiinni, jos ei ole kouluttautunut ja saa huippupalkkaa, vaikka olisi pienten lasten äiti. Haluaisin nähdä esim. raskaana olevan naisen, joka valitaan pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi jonkun mieskollegan edestä. Sitä ei tapahdu.
Näimpä. Tässähän oli ihan hirvee kalabaliikki sen yhden ministerin raskautumisesta. Kun joutuu äitiyslomalle kesken virkakauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opiskelijana ollut niin onnekas että sain kokea artikkelin parisuhteen kaltaisen ilon ihan livenä. Silloinen avopuolisoni tienasi kohtuullisen hyvin, käytti rahansa juurikin uusiin kalliisiin (erittäin kalliit jopa hyvätuloiselle, me olimme vielä opiskelijoita) stereoihin ja kaiuttimiin. Samaan aikaan minä mietin miten saisin seuraavan viikon ruoat ostettua.
Sika se oli eikä mikään mies. Onneksi pääsin eroon.
Mikä hänestä teki sian? Sekö että käytti rahansa itseensä eikä sinuun?
Olihan siinä muutakin mukana, mutta oli äärimmäisen itsekäs. Elettiin kahta eri elämää samassa asunnossa. Halusi että maksan puolet ruokakuluista silloinkin kun hän kävi kaupassa ja osti ruokaa johon minulla ei ollut varaa. Tämä johti usein siihen tilanteeseen että mulla ei ollut rahaa lounaaseen.
Mikä sinua esti hankkimasta lisää rahaa koulun ohella? Etkö vain halunnut vai yrititkö päästä mahdollisimman helpolla?
Naisilta tulee aina perusteluja minkä takia mies ei saisi käyttää omia rahojaan mihin haluaisi vaan ne tulisi käyttää naisen haluamiin asioihin
Suomessa ei ole sellaista systeemiä, että jokainen hienoon ammattiin haluava saa sinne tähtäävän opiskelupaikan. Ja jos saa, ei ole takeita siitä, että henkilö saa hyväpalkkaisen työpaikan, kun opiskelut on suoritettu loppuun.
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Mulla on esimerkiksi paljon paremmat tulot ja enemmän rahaa käytössä kuin 8- ja 10-vuotiailla mukuloillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ydinperheessä tää kysymys on simppeli- kaikille sama elintaso. Mut uusperheessä ongelma on usein viritetty valmiiksi ja tarvitaan aika paljon fiksuja ihmisiä, ettei ongelmaa tule. Uusperheeseen kun vaikuttaa myös ne exät. Ja on luonnollista-nimenomaan silloin kun rahaa on vähän-turvata oman jälkikasvunsa perustarpeet. Toisin sanoen kovin eri tulotasoilla pyörivien ihmisten uusperheeseen on sisään rakennettuna useimmiten epäreiluus ja toimimattomuus. Ja kun uusperheen yleensä perustaa kaks ihmistä joiden taidot ei oo riittäny ydinperheessä kypsymiseen, niin aika huono on usein uusperheen ennuste.
Tässähän tämä homman tekopyhyys ja nykypäivän vanhentuneisuus tulee esille. Kun on niin paljon muitakin perhemuotoja kuin ydinperhe. Miksi uusioperhe poikkeaisi ydinperheestä, siinä kun saatetaan viettää lopulta ajallisesti pidempi aika elämästä? Eikö oletus pitäisi olla että myös uusperheessä sama elintaso kaikille, jos tätä kerta peräänkuulutetaan? Silloin kun ollaan kerta perheenä, yksikkönä, niinhän se oli. Miksi ensin joku nainen on vaatinut puolisoa elättämään, koska koska ja sitten kun uusi puoliso saa lapsen, ei häntä pidäkään elättää koska koska. En ymmärrä. Onko naisessa eroa, onko syntyneessä lapsessa eroa? Ei tietenkään. Kyse ei vain ole enää juuri itsestä ja periaatteet ei olleetkaan oikeudenmukaisuuskysymyksiä, vaan opportunismikysymyksiä. Prove me wrong.
Onko uusperhe nyt se yksikkö missä on vanhempi ja hänen uusi puolisonsa ja molempien lapset ja mahdolliset yhteiset lapset? Vai kuuluuko siihen vielä exät?
Näkisin, että kaikki lapset kuuluu tasavertaisena talouteen, mutta siihen on vähän vaikea vaikuttaa, mitä ne exät tekee. Toisen exä voi ostaa kalliimpaa ja toisen exä ei osallistu mitenkään.
Kaik lapset kuuluu lähtökohtaisesti samaan talouteen. Mutta meillä esim. miehellä ei ollu varaa edes elareihin, kela maksoi ne. Mulla taas oli varaa elättää omat lapseni ( ja heidän isäkin tuki rahallisesti lomia yms ekstraa), miehen lasten äiti taas eleli tuilla. Miehen lasten kanssa ja koko porukalla onnistui lähimatkailu, mun lasten kanssa matkustettiin kauemmaskin. ( miehen lapset ei tätä tienny). Oli surku miehen lasten puolesta, heillä oli kaikin puolin heikommin asiat. Mut mun lasten isä esim ei ollu velvollinen tukemaan myös heitä. Että ei menny tasan. Oli kyllä lapsilla ikäeroakin sen verran ja miehen lapset asui ison osan ajasta äidillään, et en usko heidän kärsineen. Ja kuitenkin se perusarki oli ihan jees, joitakin minusta riippumattomia juttuja lukuunottamatta. Mut eihän tuollainen epäsuhta kestänyt.
Minä rahoitin aikoinaan opintolainastani ja kesätyöpalkoistani yhteisten kulujen lisäksi silloisen poikaystäväni, nykyisen aviopuolisoni yrityksen perustamis- ja käynnistyskuluja. Kun yritys alkoi tuottaa, mies kykeni maksamaan osuutensa yhteisistä kuluista. Aikanaan valmistuin, työllistyin ja maksoin opintolainani pois. Nyt mies on heittäytynyt yrittäjän omaeläkkeelle (ei kovin suuri) ja minä palkastani makselen enemmän yhteisiä menoja.
Loisiiko meillä joku? Ei minusta.
Raharaharaha, minun raha, minulle kuuluu, elätti, velvollisuus, miksi minun, lokki, ei ainakaan naimisiin ettei…, minun elintaso…..
Kyllä surulliseksi vetää tämäkin keskustelu ja se, mihin tämä maailma on menossa. Ei paista enää riveiltä eikä rivien välistä rakkaus, yhteisöllisyys, välittäminen ja empatia. Vielä surullisemmaksi vetää, millaisen mallin nykypäivän lapset saavat tämän maailman prioriteeteista ja turvallisuudentunteesta, kun tämä on se malli, jota jälkipolville jätämme. Kylmä, itsekeskeinen, selviytyminen, vahvemman oikeus. Minäminäminä…
Minä korkeasti koulutettuna ja hyvin tienaavana naisena en ikipäivänä pystyisi katsomaan vierestä, jos toisella olisi paha olla. Eikä se tarkoita pelkästään rahaa, vaan sitä miten se toinen ihminen voi. Onko sen toisen ihmisen hyvä olla. Olkoon se empatia, sympatia, tai mitälie. Olkoon lähipiirissäni sitten mies, nainen, lapsi, vanhus, vaikka jättituloinen ihminen, jolla ei ole asiat hyvin. En tee sitä velvollisuudesta, en siksi että olen kynnysmatto, enkä siksi, etteikö omassa elämässä olisi jo riittävästi hoidettavaa ja esim. kovaa stressiä.
Minun pöytääni ei istu ihminen, jolta minä estän syömästä sitä samaa ruokaa, jota mitä saan. Anteeksi, mutta oikeasti, millainen k***pää tekee noin? Onko olemassa tuollaisia ihmisiä?
Tämä pätee myös ystäviini. En ikipäivänä kehtaisi katsoa itseäni peilistä, jos minun lähelläni olisi ihminen, kenellä olisi paha olla. Vielä vähemmän koittaisin riistää laskelmoidusti toiselta ihmiseltä. Alistaa toista. Syödä mässyttää jotain edellä mainittua filettä, kun toinen ihminen istuisi siinä syömässä nuudeleitaan. Oikeasti, kuka tekee noin? Ihan sama kuinka kauan se ihminen olisi käynyt kouluja. Koen tuon kuuluvan jo perusihmisyyteen, inhimillisyyteen, välittää muistakin kuin itsestäni.
Sinä päivänä kun minä tulisin kotiin, jossa reilusti enemmän tai reilusti vähemmän tienaava puolisoni olisi yksin oman työpäivänsä jälkeen hoitanut jatkuvasti kodin, lapset ja ruuan minulle, minua hävettäisi. Minä en viitsisi edes uskotella, että toisella olisi millään tavalla hyvä olla, jos asetelma olisi jatkuvasti sama. Ihan sama mitä toinen sanoisi, tai esittäisi.
Ei ihme, että Suomi on tutkitusti maailman kuudenneksi epäempaattisin kansakunta. Ja empatian täsmenne on nimenomaan kyky asettua toisen asemaan. Valtio, jossa pitäisi kaikkien mittarien mukaan olla maailman onnellisinta kansaa, on menettänyt kykynsä välittää ja huolehtia läheisistään ja valitettavasti myös sitä myöden itsestään ja jälkeläisistään. Jos tämä on globaalin onnellisuuden mittari, olemme oikeasti todella surullisessa jamassa.
Vierailija kirjoitti:
Itse tienaan noin tuplasti verrattuna mieheeni (joka kyllä myös tienaa ihan hyvin). Nuorina ja lapsettomina tuloero ei paljon hiertänyt suhteessa, pystyimme kumpikin harrastamaan, reissaamaan jne yhdessä. Nyt lasten tulon ja kodin hankinnan myötä on kuitenkin alkanut ahdistaa, kun omalle kontolleni jää käytännössä kaikkien isompien maksujen hoito esim. lasten harrastukset, remontit jne. Mies aina vain toteaa, että hänellä ei nyt ole varaa joten maksa sinä. Toki ymmärrän, että isompituloisen pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja, mutta tuntuu silti vähän epäreilulta, että viime vuosina rahaa on palanut minulta kymmeniä tuhansia enemmän.
Aikamoiset menot teillä, vai mitä tarkoittaa ihan hyvät tulot ja itselläsi vielä tuplat. Oletko varma, ettei mies pistä rahaa jemmaan samalla kun makselet teidän menoja?
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Mulla on esimerkiksi paljon paremmat tulot ja enemmän rahaa käytössä kuin 8- ja 10-vuotiailla mukuloillani.
Maksatte liian pientä viikkorahaa eli kyse on taloudellisesta väkivallasta.
Mutta vakavammin puhuttuna rakkauden puute näkyy itsekkyytenä ja laskemisena. Parisuhde on joillekin palvelusopimusta tai kauppatavaraa vastaava järjestely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Mulla on esimerkiksi paljon paremmat tulot ja enemmän rahaa käytössä kuin 8- ja 10-vuotiailla mukuloillani.
Maksatte liian pientä viikkorahaa eli kyse on taloudellisesta väkivallasta.
Mutta vakavammin puhuttuna rakkauden puute näkyy itsekkyytenä ja laskemisena. Parisuhde on joillekin palvelusopimusta tai kauppatavaraa vastaava järjestely.
Väittäisin kyllä että rakkautta on se puskurirahasto ja rahan riittävyyden varmistaminen eikä kaiken laittaminen leviäksi.
En tiedä, onko itse juttu linkitetty (miksi aloittajat eivät laita linkkejä aloituksiinsa? onko tarkoituksena saada vain klikkauksia?) mutta tässä on:
"Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa: ”Mies sanoi, että saat kuitenkin tulla kanssamme samalle lomalle”
Niina, 45, ansaitsee kuussa yli 4 000 euroa miestään vähemmän. Anna-Marin, 30, puoliso taas shoppailee hetken mielijohteesta kaikkea kivaa samalla, kun Anna-Mari miettii, mistä saisi rahaa ruokaan."
https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000008534944.html