Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Tästä ketjusta välittyy perisuomalainen itsekkyys ja yksi hyvä syy avio- tai avioliittojen hajoamiseen. Olen kai sitten onnekas, kun 25 vuotta sitten päätin valita ulkomaalaisen miehen. Parin vuosikymmenen matkalle on riittänyt kaikenlaista hyvää ja huonoa, mutta se liiton perusta on ja pysyy: yhdessä mennään rahat mukaan lukien. Välillä olin kotona lapsen kanssa, välillä mies työtön, välillä suurempi tuloero, mutta se pääasia on ollut ruokaa pöytään ja perustarpeiden kattaminen koko perheelle niin korkealla tasolla kuin mahdollista. Kotityöt on aina tehty sen mukaan, kummalla on enemmän aikaa tehdä. Kotona ollessa minä tai mieheni teimme kaikki kotityöt. Molemmat töissä tarkoittaa jakamista, mutta siinä mitään prosentteja tarvita. Poika on opiskelija ja vielä kotona, joten hoitaa osan kotitöistä myös.

Olemme kumpikin tehneet uravalintoja ottaen perhe huomioon. Itse uhrasin 10 vuotta lapsen ehdoilla. Se tarkoitti palkkakehityksen hidastumista, mutta lapsi oli sen arvoinen. Kyllä tämä ihan yhteisymmärryksessä päätettiin, eikä mieheni missään vaiheessa pitänyt minua laiskana, vaatinut 50/50 kulujen jakoa tai pitänyt rahojaan itsellään. Ei perhe-elämästä tule mitään, jos joka pennistä synttyy sun/mun-tappelu tai toinen pitää tiukasti kiinni "omista rahoistaan". Jotenkin Suomessa näyttää olevan hukassa ne peruspalikat perheen rakentamiseen. Kannattaisi pysyä sinkkuna ja jättää lapset hankkimatta, jos ei pysty perheen elatukseen osallistumaan kykyjen eikä prosenttien mukaan.

Nykyään ansaitsen hiukan enemmän kuin mieheni ja maksan kuluista sen mukaan. Voi tietysti olla, että kun ei tarvitse suomalaista riistoverotusta rahoittaa, on helpompi jakaa tuloistaan. Onneksi ei tarvitse suomalaisten jääräpäiden kanssa toimia. Sääliksi käy lähinnä lapsia. Eipä kovin kummoinen esimerkki perheestä heille Suomessa välity. Ainakin oppivat olemaan luottamatta puolison tukeen, jos ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen naiset ovat saaneet äänioikeuden v. 1906. Tätä on vaikea uskoa, kun lukee näitä juttuja. Naisten elämäntehtävä on vain etsiä elättäjä itselleen. Järkyttävää.

Suurin osa ihmisistä (sekä miehistä että naisista) 98% on ihan keskituloisia tavan pulliaisia. 98% naisista pariutuu näitten tavan pulliais-miesten kanssa. He eivät missään vaiheessa oleta, että tämä pulliainen elättäisi heidät, sillä realisteina tajuavat, ettei se ole mitenkään mahdollista. 

Kun nyt äkkiä käyn mielessäni läpi kaikki tuttavapariskuntani, niin yhdessäkään niistä ei ole järisyttävän isoja tuloeroja. 

Sitten se 2% ihmisistä on sellaisia, joissa mies on julmetun rikas. Hän tahtoo fitnessmallin, jolla on treenattu perse ja muovirinnat. Nämä fitnessmallit olettavat, että rikas mies elättää. Vakka on kantensa valinnut.

Mutta pääsääntöisesti miehet ovat pinnallisempia materialisteja kuin naiset. 

Ja on ihan turha sanoa, että hanki parempipalkkainen työ tai tee enemmän töitä, jos on pieniä lapsia. Päiväkoti on auki max 8 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Esim. kaikki yli yön työmatkat on mahdottomia ihmiselle, jolla on alle 12-vuotiaita lapsia, ellei puoliso jousta. Tätä ei jotkut miehet käsitä. Ei lapsellekaan ole mikään kiva asia kuulla olevansa pelkkä taloudellinen riesa. Lapsista pitäisi olla iloa ja heidän kanssaan tulisi myös viettää aikaa. Tämä aika taas on väistämättä pois rahanteolta. 

Mikä prosentti on meitä ihan tavallisen näköisiä kotiäitejä jotka ovat naimisissa julmetun rikkaan miehen kanssa ja jakavat ne julmetun rikkaat tulot miehen kanssa puoliksi jo ihan lain puitteissa? Miehen kanssa kannattaa hoitaa lakiasiat kuntoon heti aluksi ennenkuin suostuu mihinkään mutta se vaatii tietenkin sen ettei ole epätoivoinen. 

Aika pieni, koska kotiäitejäkään ei Suomessa ole ihan hirveästi. Ja tuskin kaikki kotiäiditkään julmetun rikkaan miehen kanssa on naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Hyvinpä sisäistit kirjoittamani. DDD ihan kuin pukille puhuisi.

Miten, kun ihan luin, että kirjoiti, että "MINÄ en ainakaan kehtaisi LOISIA toisen lompakolla"?

Eli olet sitä mieltä, että jos sinä olisit se työtön, niin eläisit eri elintasoa suosiolla? Vai niin, että molemmat eläisitte heikommalla elintasolla, koska sinä olet parisuhteessa se työtön? Vaikka olisi varaa parempaankin?

Tai toisinpäin. Olisit se paremmintienaava, mutta tyytyisit työttömän mahdollistamaan elintasoon, vaikka olisi varaa parempaankin?

Asuisitte mahdollisimman edullisessa vuokrayksiössä sivummalla ilman autoa tms. Vaikka voisitte elää väljemmin ja autoakin olisi varaa pitää. Jne.

Vain sen takia kun toinen olisi pienituloinen niiin sitten molemmat elävät alhaisen elintason kukista elämää.

Ettei vaan tounen missään nimessä LOISI TOISEN KUKKAROLLA.

Onhan se loisimista, jos itsellä ei ole varaa ja silti vaatii hienoa autoa, hienoa asuntoa ja ravintolaillallisia. Mutta väännetään vielä rautalangasta: jos se parisuhteen varakkaampi osapuoli on halukas tähän järjestelyyn, niin eihän siinä ole siinä tapauksessa mitään pahaa. Ja katsohan, viesti täysin ilman kirjoitusvirheitä. Kokeilepa sinäkin. Mutta yritä ensin saada raivoltasi se veri kiertämään aivoihin asti. 

Minä tienaan 4000/kk ja mies on työtön. Työttömyys on pitkittynyt ja välillä on ollut heikostipalkattuja koulutusta vastaamattomia töitä. Tilanne rassaa miestä ja tekee kaikkensa, että asia kohentuisi. Tällä hetkellä opiskelee työttömyyskorvauksilla omaehtoisesti. Miksi ihmeessä puoliso pahentaisi toisen ahdinkoa ja ahdistusta tilanteessa valittamalla rahasta? Tietenkin maksan suurimman osan kuluista ja elämme elintasoa, joka ei pitkäaikaistyöttömälle yksin olisi mitenkään mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Lähtökohtaisesti joo, mutta miten tämä käytännössä toteutetaan? Muutetaan heti halvempaan, kun joutuu työttömäksi tai tulee lapsia? Pitkässä parisuhteessa aika monella tulee eteen tilanteita, jossa tulot syystä tai toisesta väliaikaisesti tippuu. Tai toinen sairastuu, eikä pysty esimerkiksi täyteen työaikaan. Oletko sinä paremmin tienaavana valmis karsimaan yhteisiä kuluja tällaisessa tilanteessa? Vai vaaditko toista karsimaan omista henk. koht menoista, että yhteistalouteen ei tule muutosta. Järkevintähän olisi yhdessä myös säästää tällaisia tilanteita varten, mutta on ihmisiä, joiden talous on vedetty aika tiukille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Hyvinpä sisäistit kirjoittamani. DDD ihan kuin pukille puhuisi.

Miten, kun ihan luin, että kirjoiti, että "MINÄ en ainakaan kehtaisi LOISIA toisen lompakolla"?

Eli olet sitä mieltä, että jos sinä olisit se työtön, niin eläisit eri elintasoa suosiolla? Vai niin, että molemmat eläisitte heikommalla elintasolla, koska sinä olet parisuhteessa se työtön? Vaikka olisi varaa parempaankin?

Tai toisinpäin. Olisit se paremmintienaava, mutta tyytyisit työttömän mahdollistamaan elintasoon, vaikka olisi varaa parempaankin?

Asuisitte mahdollisimman edullisessa vuokrayksiössä sivummalla ilman autoa tms. Vaikka voisitte elää väljemmin ja autoakin olisi varaa pitää. Jne.

Vain sen takia kun toinen olisi pienituloinen niiin sitten molemmat elävät alhaisen elintason kukista elämää.

Ettei vaan tounen missään nimessä LOISI TOISEN KUKKAROLLA.

Onhan se loisimista, jos itsellä ei ole varaa ja silti vaatii hienoa autoa, hienoa asuntoa ja ravintolaillallisia. Mutta väännetään vielä rautalangasta: jos se parisuhteen varakkaampi osapuoli on halukas tähän järjestelyyn, niin eihän siinä ole siinä tapauksessa mitään pahaa. Ja katsohan, viesti täysin ilman kirjoitusvirheitä. Kokeilepa sinäkin. Mutta yritä ensin saada raivoltasi se veri kiertämään aivoihin asti. 

Ja sitten takaisin todellisuuteen, kuinka moni pienituloinen VAATII näitä asioita paremmin tienaavalta? Toivoo ehkä välillä pääsevänsä ravintolaan ja toivoo ja haaveilee ehkä isommasta kämpästä, mutta että ihan vaatii? Aika monesti autot ja asunnot on ihan käytännön sanelemia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Hyvinpä sisäistit kirjoittamani. DDD ihan kuin pukille puhuisi.

Miten, kun ihan luin, että kirjoiti, että "MINÄ en ainakaan kehtaisi LOISIA toisen lompakolla"?

Eli olet sitä mieltä, että jos sinä olisit se työtön, niin eläisit eri elintasoa suosiolla? Vai niin, että molemmat eläisitte heikommalla elintasolla, koska sinä olet parisuhteessa se työtön? Vaikka olisi varaa parempaankin?

Tai toisinpäin. Olisit se paremmintienaava, mutta tyytyisit työttömän mahdollistamaan elintasoon, vaikka olisi varaa parempaankin?

Asuisitte mahdollisimman edullisessa vuokrayksiössä sivummalla ilman autoa tms. Vaikka voisitte elää väljemmin ja autoakin olisi varaa pitää. Jne.

Vain sen takia kun toinen olisi pienituloinen niiin sitten molemmat elävät alhaisen elintason kukista elämää.

Ettei vaan tounen missään nimessä LOISI TOISEN KUKKAROLLA.

Onhan se loisimista, jos itsellä ei ole varaa ja silti vaatii hienoa autoa, hienoa asuntoa ja ravintolaillallisia. Mutta väännetään vielä rautalangasta: jos se parisuhteen varakkaampi osapuoli on halukas tähän järjestelyyn, niin eihän siinä ole siinä tapauksessa mitään pahaa. Ja katsohan, viesti täysin ilman kirjoitusvirheitä. Kokeilepa sinäkin. Mutta yritä ensin saada raivoltasi se veri kiertämään aivoihin asti. 

En maininnut mielestäni missään vaatimusta hienosta autosta, hienosta asunnosta tai ravintolaillallisista. Ne keksit kyllä omista, höyryävistä aivoistasi. 4000 euron palkka ei nyt niin kummoinen kuitenkaan ole. Tarkoitin ihan tavallista, samaa elintasoa molemmille. Kirjoitusvirheen teki lopussa tabletti, tarkoitin tasoista, en kukista, jos sitä tarkoitit.

Kyllä, minulla nousee veri päähän aina, kun joku kirjoittaa, sukupuolesta riippumatta, ala-arvoisesti ja alentavasti toisesta ihmisestä, jopa omasta kumppanistaan. Ja "loinen, loisiminen" esimerkisi ovat ala-arvoisia sanoja. Ja, loukkaannut tai et, kertovat aika paljon.

Ne eivät minun mittapuullani ja minun arvomaailmassani sisälly ihmismäiseen ilmaisuun. Vieläpä ihan tosissaan niin ajateltuna ja kirjoitettuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Lähtökohtaisesti joo, mutta miten tämä käytännössä toteutetaan? Muutetaan heti halvempaan, kun joutuu työttömäksi tai tulee lapsia? Pitkässä parisuhteessa aika monella tulee eteen tilanteita, jossa tulot syystä tai toisesta väliaikaisesti tippuu. Tai toinen sairastuu, eikä pysty esimerkiksi täyteen työaikaan. Oletko sinä paremmin tienaavana valmis karsimaan yhteisiä kuluja tällaisessa tilanteessa? Vai vaaditko toista karsimaan omista henk. koht menoista, että yhteistalouteen ei tule muutosta. Järkevintähän olisi yhdessä myös säästää tällaisia tilanteita varten, mutta on ihmisiä, joiden talous on vedetty aika tiukille.

Aloitettiin siitä asumisesta, valittiin talo (ja etsittiin sitä muutama vuosi) jossa asumiskulut on pienet, lainan tarve kohtuullinen ja remonttia voi tehdä pikkuhiljaa. Samalla käyettiin laskureita että paljonko se kummanikin työttömyyskorvaus oikeasti on.

Vaikka sitä tippuisi työmarkkinatuelle ennen eläkeikää (joka sekään ei ole kaukana), pienempituloinenkin pystyisi pitämään halutessaan kodin vaikka yksin, tuskin haluaa ja kaksinhan tässä ollaan, ainakin vielä.

Miten tuo elintason lasku tosiaan käytännössä tapahtuisi. Jos on molemmat olleet töissä ja toinen joutuukin työttömäksi esimerkiksi.

Jos on oma asunto hankittu, lainaa ja pakolliset asumiskulut. Myydäänkö se asunto sitten heti pois kun parempituloinen ei suostu maksamaan enempää kuin toinen. Ja työttömän tuloilla plus siihen suhteututuilla parempituloisen osuudella ei pysty entisentasoisia kuluja maksamaan?

Tai jos on ollut kaksi autoa töiden takia, nyt sitten kiireesti myydäänkin toinen auto pois kun alennetaan elintasoa. Sitten työtön saisikin töitä, muttei ole autoa mitä vaaditaan töihin menoon. Voiko toista auto ostaa kun työtön saa palkan vasta myöhemmin, mutta auto tarvitaan heti. Kun parempituloinen ei halua osallistua auton ostoon.

Aika vaikeaksi menee varsinkin pitkässä suhteessa.

Monet varmaan ajattevat tätä ehdottomuuttaan kun suhde on alkamassa ja muutetaan vasta yhteen. Ei ole mitään yhteisikäytäntöjä tai yhteisiä vastuita, esim. Yhteistä asuntoa ja sen kuluja.

Pitääkö asuntovelka sitten vaan lopettaa ja asunto myydä vaikka varaa olisi se pitää, mutta toisella (vaikka väliaikaisesti) huonompi palkka tai muu tulo?

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Lähtökohtaisesti joo, mutta miten tämä käytännössä toteutetaan? Muutetaan heti halvempaan, kun joutuu työttömäksi tai tulee lapsia? Pitkässä parisuhteessa aika monella tulee eteen tilanteita, jossa tulot syystä tai toisesta väliaikaisesti tippuu. Tai toinen sairastuu, eikä pysty esimerkiksi täyteen työaikaan. Oletko sinä paremmin tienaavana valmis karsimaan yhteisiä kuluja tällaisessa tilanteessa? Vai vaaditko toista karsimaan omista henk. koht menoista, että yhteistalouteen ei tule muutosta. Järkevintähän olisi yhdessä myös säästää tällaisia tilanteita varten, mutta on ihmisiä, joiden talous on vedetty aika tiukille.

Aloitettiin siitä asumisesta, valittiin talo (ja etsittiin sitä muutama vuosi) jossa asumiskulut on pienet, lainan tarve kohtuullinen ja remonttia voi tehdä pikkuhiljaa. Samalla käyettiin laskureita että paljonko se kummanikin työttömyyskorvaus oikeasti on.

Vaikka sitä tippuisi työmarkkinatuelle ennen eläkeikää (joka sekään ei ole kaukana), pienempituloinenkin pystyisi pitämään halutessaan kodin vaikka yksin, tuskin haluaa ja kaksinhan tässä ollaan, ainakin vielä.

Riippuu tietysti jos pystyy miltä tahansa paikkakunnalta ostamaan asunnon. Sieltä edulliseltakin.

Mutta jos on kuitenkin kummankin työ jossain Etelä-Suomessa, missä asuminen kalliimpaa, niin on vaan pakko ostaa hiukan kalliimpi asunto. Jos muuttaisi pois niin ei olisi taas töitä välttämättä. Työttömänä asuntovelkaa tuskin saisi.

Toisaalta on aina vaara, jos ostaa kovin edullisen talon, että siinä on jotain häikkää.

Teillä oli varmaan onnea, että löysitte edullisen asunnon paikkakunnalta missä oli molemmille myös siellä työpaikka. Myös olette maksaneet lainaa paljon jo pois.

Ainoastaan velatonta taloa pystyy yksi ihminen (tai kaksikin) ylläpitämään työmarkkinatulolla. Saati tekemään remonttia.

Tämä nyt ohi aiheen.

Meillä äiti tienasi paremmin kuin isä, mutta siis ihan peruspalkkaa sai, isällä vaan yritys. Äiti myös maksoi laskut, lainoja, kaikki talouden kulut ja elätti vielä päälle kolme lasta. Rahat aina lopussa, joutui meiltä lapsilta lainaamaan ruokaan joskus. Isä vapaamatkustajana osteli omilla rahoillaan uusimmat pelit ja vehkeet itselleen. Oksettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Hyvinpä sisäistit kirjoittamani. DDD ihan kuin pukille puhuisi.

Miten, kun ihan luin, että kirjoiti, että "MINÄ en ainakaan kehtaisi LOISIA toisen lompakolla"?

Eli olet sitä mieltä, että jos sinä olisit se työtön, niin eläisit eri elintasoa suosiolla? Vai niin, että molemmat eläisitte heikommalla elintasolla, koska sinä olet parisuhteessa se työtön? Vaikka olisi varaa parempaankin?

Tai toisinpäin. Olisit se paremmintienaava, mutta tyytyisit työttömän mahdollistamaan elintasoon, vaikka olisi varaa parempaankin?

Asuisitte mahdollisimman edullisessa vuokrayksiössä sivummalla ilman autoa tms. Vaikka voisitte elää väljemmin ja autoakin olisi varaa pitää. Jne.

Vain sen takia kun toinen olisi pienituloinen niiin sitten molemmat elävät alhaisen elintason kukista elämää.

Ettei vaan tounen missään nimessä LOISI TOISEN KUKKAROLLA.

Onhan se loisimista, jos itsellä ei ole varaa ja silti vaatii hienoa autoa, hienoa asuntoa ja ravintolaillallisia. Mutta väännetään vielä rautalangasta: jos se parisuhteen varakkaampi osapuoli on halukas tähän järjestelyyn, niin eihän siinä ole siinä tapauksessa mitään pahaa. Ja katsohan, viesti täysin ilman kirjoitusvirheitä. Kokeilepa sinäkin. Mutta yritä ensin saada raivoltasi se veri kiertämään aivoihin asti. 

Ja sitten takaisin todellisuuteen, kuinka moni pienituloinen VAATII näitä asioita paremmin tienaavalta? Toivoo ehkä välillä pääsevänsä ravintolaan ja toivoo ja haaveilee ehkä isommasta kämpästä, mutta että ihan vaatii? Aika monesti autot ja asunnot on ihan käytännön sanelemia juttuja.

Miksi isommasta asunnosta haaveilija ei tee mitään tekoja haaveensa toteuttamiseksi?

Tämä on ilmaus parisuhteiden löystymisestä. Ollaan varmaan enemmän kämppiksiä with benefits?

Itse olen 65,  40 vuotta naimisissa, ja aina ollaan jaettu kaikki. Myös sukunimi. Tuntuu todella oudolta nämä nykypolven minä-minä -kuviot.

Frank23821 kirjoitti:

Tässä on aika paljon harmaan sävyjä. Itse olen ollut vuosia verotulolistoilla näkyvissä ja tienannut ihan hyvin. Vaimoni ei kuitenkaan ole mikään ura-ohjus, mutta ei se myöskään ole se ainoa asia, millä elämää arvotetaan. Vaimo pitää omasta halustaan huushollia pystyssä, lapsesta huolta, on taitava rempoissa, korjailuissa ja ties missä. Me ei tasata tulojamme (ja ylipäätään kannattaa muistaa, että rahoja voi jakaa sen 130e/kk per pää tai muuten maksellaan lahjaveroa), mutta se ei myöskään tarkoita, että hän syö kynsiä ja minä wagua. Se tarkoittaa, että kaupoista ostetaan ihan mitä huvittaa ja minä maksan.

Ym. skenaario on sellainen, mikä ainakin itsellä tulee vauraammissa piireissä melko yleisesti vastaan. Kyse ei myöskään ole mistään gold digger -meiningistä, vaan enemmänkin siitä, että jos yhden ihmisen työnteolla tulee ihan hyvin toimeen niin miksi sen toisen tarvisi varta vasten tehdä jotain spesifiä duunia? Kyse on tuossa vaiheessa jo siitä aika:raha -suhteesta. Jos toinen tienaa viisinumeroisen summan kuukaudessa niin (ellei hän välttämättä halua) miksi toisen kannattaa polttaa se 8-9 tuntia päivässä vaikkapa lähihoitajana, jos sillä lähihoitajan (tai muun pienipalkkaisen) tulolla ei ole siinä kokonaiskuvassa väliä? Tarkoitan siis, että et jostain yhteisestä tiliotteesta erota onko sinne tippunut se pieni palkka vai ei. Tässä mielessä se, että toinen on kuitenkin tekemässä jotain mitä ei halua sen kahdeksan tuntia, on merkittävämpi juttu ja mielestäni sitä ei kannata tehdä. Tämä meidän ratkaisu on ollut käytössä jo jostain vuodesta 2008 asti (vaimo makseli jotain vastikkeita hetken aikaa, mutta oli vaan parempi pistää kaikki laskut meikän menoiksi).

ja höpö höpö parisuhteessa ei kyllä verottaja kysele vaikka miten siirrellään rahaa tilien välillä, avioliitossa on elatusvelvollisuus puolisoiden kesken, joten mitkään 130€/kk ei päde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Jos toinen tienaa nettona 2900 ja toinen 2000, niin miten niin pienempituloinen toisi talouteen vain murusia? Eiköhän tuossa tilanteessa ihan molemmat laita niihin yhteisiin menoihin suurimman osan palkastaan (riippuu tietysti tosi paljon kuluista), tuskin kukaan kuvittelee että tuossa tilanteessa isotuloisempi maksaisi kaiken. Ihan reilu jako olisi, että molemmat laittaa sovitun prosenttiosuuden palkastaan yhteisiin kuluihin, isotuloisempi maksaa hieman enemmän mutta hänelle jää myös hieman enemmän käyttörahaa omiin hupeihin. Ja toki isommat hankinnat päätetään yhdessä, ei kumpikaan voi vaatia toista maksamaan sellaisia hankintoja joita ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Siis toinen tienaa 900 euroa enemmän kuussa kuin toinen. Ja tämä vähemmän tienaava sanoo, että muutetaan 500 euroa kalliimpaan asuntoon, koska meillä on lapsiakin. Ja tämä on sitten hirveää loisimista? 

Kyllä, on totta, ettei köyhemmällä olisi varaa asua tuossa viissataa euroa kalliimmassa kämpässä. Mutta ilman puolisoa hän ei ehkä edes tarvitsisi ylimääräistä huonetta. 

Mitä sitten tapahtuu? Tämä paremmin tienaava puoliso kuolee vuosikymmenten pihtailun päätteeksi ja köyhempi perii hänen tilillään olevat rahat. Hän on itsepintaisesti pitänyt niistä kiinni mutta niistä ei ole ollut kenellekään, myöskään hänelle itselleen, mitään iloa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Hyvinpä sisäistit kirjoittamani. DDD ihan kuin pukille puhuisi.

Miten, kun ihan luin, että kirjoiti, että "MINÄ en ainakaan kehtaisi LOISIA toisen lompakolla"?

Eli olet sitä mieltä, että jos sinä olisit se työtön, niin eläisit eri elintasoa suosiolla? Vai niin, että molemmat eläisitte heikommalla elintasolla, koska sinä olet parisuhteessa se työtön? Vaikka olisi varaa parempaankin?

Tai toisinpäin. Olisit se paremmintienaava, mutta tyytyisit työttömän mahdollistamaan elintasoon, vaikka olisi varaa parempaankin?

Asuisitte mahdollisimman edullisessa vuokrayksiössä sivummalla ilman autoa tms. Vaikka voisitte elää väljemmin ja autoakin olisi varaa pitää. Jne.

Vain sen takia kun toinen olisi pienituloinen niiin sitten molemmat elävät alhaisen elintason kukista elämää.

Ettei vaan tounen missään nimessä LOISI TOISEN KUKKAROLLA.

Onhan se loisimista, jos itsellä ei ole varaa ja silti vaatii hienoa autoa, hienoa asuntoa ja ravintolaillallisia. Mutta väännetään vielä rautalangasta: jos se parisuhteen varakkaampi osapuoli on halukas tähän järjestelyyn, niin eihän siinä ole siinä tapauksessa mitään pahaa. Ja katsohan, viesti täysin ilman kirjoitusvirheitä. Kokeilepa sinäkin. Mutta yritä ensin saada raivoltasi se veri kiertämään aivoihin asti. 

Ja sitten takaisin todellisuuteen, kuinka moni pienituloinen VAATII näitä asioita paremmin tienaavalta? Toivoo ehkä välillä pääsevänsä ravintolaan ja toivoo ja haaveilee ehkä isommasta kämpästä, mutta että ihan vaatii? Aika monesti autot ja asunnot on ihan käytännön sanelemia juttuja.

Miksi isommasta asunnosta haaveilija ei tee mitään tekoja haaveensa toteuttamiseksi?

Mistäs tiedät ettei tee? Eiköhän suurin osa hyvinkin tee asioita haaveidensa eteen, riippuen tietysti kuinka realistisia ja tärkeitä ne on. Parisuhteessa pitää tietysti aina ottaa huomioon myös sen toisen haaveet ja toiveet ja realiteetit ja tehdä kompromisseja. Luonnollisesti ajattelisin, että merkittävän tuloeron suhteissa isotuloisemmalla on isompi sananvalta vaikkapa siitä asumisbudjetista. Ja kun budjetti on sovittu, yhdessä mietitään millaiseen asuntoon se käytetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ihan hullua väittää, että tulot pysyvät korotuksineen kummallakin samalla tasolla KROONISESTI VUOSIKYMMENIEN ajan. Niitä yli 40 vuoden yhtäjaksoisia työuria ei enää ole kuten ennen oli. Se hyvätuloinen voi viisikymppisenä saada potkut ja kas kummaa, siitä pienempituloisesta tuleekin sitten suhteen isotuloinen. Myötätuntoa häneltä saa tismalleen yhtä paljon mitä itse aiemmin osoitti.

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Siis tuossa tilanteessahan molemmat kyllä hyötyy yhteisasumisesta, varsinkin jos kyse on lapsiperheestä niin ei tuon isotuloisenkaan palkka kovin kummoiseen elintasoon yksin riitä. Lapsettomalla parilla voi toimia tasajakokin, lapsiperheessä kulut kasvaa niin ettei pian sille pienituloiselle jää mitään käteen palkasta, ja toiselle jää vielä tonni.