Lue keskustelun säännöt.
Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa
Me Naisten juttu.
Mitä mieltä, että kummallakin omat rahat, vaikka tuloero on 4000€/kk.
Kommentit (1925)
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen pitää tietysti ansaita omat rahansa, niin se menee kaikessa, eipä sitä muutenkaan katota hyvällä jos tarjoat ei oota. Siipeilyä ei katota hyvällä.
Ei kai mistään siipeilystä olekaan aina kyse. Kun on n. kymmenen vuoden parisuhteesta, jossa mukana pieniä lapsia? Normaalissa lapsiperhearjessa kaksi työssäkäyvää ihmistä asuntolainan kanssa, ei kummallakaan ole varaa siipeillä. Jostain syystä vaan toinen aikuinen (kuten meillä) voi käyttää sitä "parempituloisuuttaan" valttikorttina toista vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovitetaan perheen menot sen pienempituloisen palkan mukaan.
Kuten todettu en koe tätä järkeväksi. Joutuisimme muuttamaan sähköttömään kämppään jonnekin metsään ilman autoa. Mies joutuisi siis luopumaan työstään, jos mitottaisimme elämämme minun tulojen mukaan. Minäkään en sitten sieltä metsästä pääsisi nollatuntisopparitöihini, joihin nyt voin kävellä.
Kuka tässä voittaisi? Joku periaate että molempien pitää maksaa euroissa saman verran eikä prosenteissa 😂😂
Sinähän siinä voitat reilusti kun nollatunti sopparilla on tulosi paljon pienemmät kuin puolisosi joka ilmeisesti käy vakisopimuksella töissä
Et ehkä ymmärtänyt mitä kirjoitin. Tarkoitin että kuka voittaisi jos eläisimme pienituloisemman eli minun tulojen mukaan. Kukaan ei voittaisi vaan molemmat häviäisimme ja paljon.
Ei siinä kukaan voittaisi, mutta se olisi oikeuden mukaista. Nyt sinä saat paljon paremman elintason mitä itse pystyisit maksamaan ja on varmasti paljon muitakin kuin elintaso mistä hyödyt kun kumppanilla on rahaa
Miten olisi oikeudenmukaista että mies joutuisi mm. jättämään työnsä? Ja täten hänen elintasonsa romahtaisi.
Jos siis eläisimme minun tulojen mukaan, kuten aiheena on.
Olen pahoillani puolestasi. Et ansaitse tuollaista! Olet todella tärkeän taloudellisen ja henkisen väkivallan uhri :( Toivon sinulle kaikkea hyvää, eritoten tavoitteessasi erota miehestä!
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen pitää tietysti ansaita omat rahansa, niin se menee kaikessa, eipä sitä muutenkaan katota hyvällä jos tarjoat ei oota. Siipeilyä ei katota hyvällä.
Olet varmaan 12-vuotias
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen pitää tietysti ansaita omat rahansa, niin se menee kaikessa, eipä sitä muutenkaan katota hyvällä jos tarjoat ei oota. Siipeilyä ei katota hyvällä.
Ei kai mistään siipeilystä olekaan aina kyse. Kun on n. kymmenen vuoden parisuhteesta, jossa mukana pieniä lapsia? Normaalissa lapsiperhearjessa kaksi työssäkäyvää ihmistä asuntolainan kanssa, ei kummallakaan ole varaa siipeillä. Jostain syystä vaan toinen aikuinen (kuten meillä) voi käyttää sitä "parempituloisuuttaan" valttikorttina toista vastaan.
Sille pitää laittaa stoppi. Joko liitto on tasapainossa, tai sitten erotaan. Joku joka kukkoilee ja määräilee paremmilla tuloillaan on paskapää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut yhteiset rahat yli 30 vuotta, eikä ole pahemin rahasta riidelty. Kumpikin saa ostaa mitä tarvii ja suuremmista hankinnoista sovitaan yhdessä.
Ootko koskaan aatellut millaista elämä olisi jos sun ei tarvitsisi aina tehdä kompromissia niistä suuremmistakaan hankinnoista kun ne voisi tehdä ihan oman mielen mukaan?
Kyllähän mäkin miehen kanssa hankinnoista keskustelen auton ja sijoitusasuntojen suhteen, mutta päätökset (ja niiden seuraukset) on ihan omia. Pitää vaan huolehtia että saa kuukausittain maksettua puolet yhteisistä kuluista, että vielä ei oo varaa liisata ferraria.
Sijoituksista ei edes keskustella, mies tietää että niitä on, muttei ole asiasta kiinnostunut. Ei se ole kiinnostunut mun viikottaisesta lottorivistäkään.
Suuremmissa hankinnoissa on se juttu että ne saattaa tietyissä tilanteessa jäädä sen riesaksi joka ei ole niitä hankkinut. Jotkut suuret hankinnat on pelkkää kulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut yhteiset rahat yli 30 vuotta, eikä ole pahemin rahasta riidelty. Kumpikin saa ostaa mitä tarvii ja suuremmista hankinnoista sovitaan yhdessä.
Ootko koskaan aatellut millaista elämä olisi jos sun ei tarvitsisi aina tehdä kompromissia niistä suuremmistakaan hankinnoista kun ne voisi tehdä ihan oman mielen mukaan?
Kyllähän mäkin miehen kanssa hankinnoista keskustelen auton ja sijoitusasuntojen suhteen, mutta päätökset (ja niiden seuraukset) on ihan omia. Pitää vaan huolehtia että saa kuukausittain maksettua puolet yhteisistä kuluista, että vielä ei oo varaa liisata ferraria.
Sijoituksista ei edes keskustella, mies tietää että niitä on, muttei ole asiasta kiinnostunut. Ei se ole kiinnostunut mun viikottaisesta lottorivistäkään.Mun mielestä parisuhteeseen kuuluu kompromissien tekeminen.
Joo asumisen, lasten lukumäärän, loman ajankohdan, anopin vierailun, lemmikin ottamisen, viikon ruokalistan tms asioiden suhteen, sellaisissa asioissa mitkä vaikuttaa yhteiseen elämiseen, meillä siihen ei kuulu yhteisten menojen yli jäävien omien rahojen käyttö. Kompromissi ehkä sekin ettei kummallakaan ole kaksipaikkaista urheiluautoa ainoana autona niin kauan kun taloudessa on lapsia.
No se just onkin esimerkki kompromissista parisuhteessa? On pakko ajaa sillä tavisautolla kunnes lapset kasvavat, ja niin edelleen. Pieniä arjen päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minä tienaisin 2000 euroa ja toinen vaikkapa 6000 euroa, niin en minä kehtaisi olla edes ajatuksen tasolla vaatimassa tuloja puoliksi. Sitä toivon, että toinen maksaisi hieman enemmän menoja, kuten ruokakaupan ostoksia tms, tai tarjoaisi pizzat sun muut kun päätetään vähän herkutella. Muutoin en kyllä olisi käsi ojossa toisen lompakolla. Mitä v i t u n hyötyä olisi edes olla parisuhteessa, jos yksinään eläisi tasokkaammin, kun toinen lokkeilee puolet tuloista.
Itse puolestani en voisi elää itseni kanssa, jos ajelisin sadantonnin autolla ja puoliso tonnin ruostekasalla. Ei meillä kyllä ole nytkään tuollaista autoa, vaikka varaa siihen olisi, koska ei ole mitään järkeä ostaa sadantonnin autoa ruostumaan enimmän kotipihalle. Se on vähän surullista, jos tarvitsee kallista tavaraa tunteakseen itsensä onnelliseksi.
Kuinka pihalla te osa-aikatyökäiset ja kotirouvat oikein olette? Jos perheen aikuisten tulot on 6000 ja 2000 euroa niin harva täysjärkinen siihen mitään sadantonnin autoa miettii, elleivät asu jossain ilmakseksi. Ja miksi aina nuo vastaparit tonnin ruoska vs. ökyauto?
Miksei voi ajatella että se 2000 tienaava nainen (ainahan se on näissä esimerkeissä nainen) ostaa sellaisen auton kun noilla nettotuloilla ostaisi muutenkin = auton johon hänellä on varaa? Ja se 6000 tienaava ostaa sellaisen auton johon hänellä on varaa? Vaikka tulot olisi mitä, toisille riittää ihan perus toyota. Puolisot voi toki puolin ja toisin ajella toistensa kärryillä jos sitä vaimoa vaikka hävettää ajaa oman tulotasonsa mukaisella autolla.
Jos eletään kahta eri elintasoa, niin silloinhan tilanne on se, että toisella on enemmän ja uudempaa ja toisella vanhaa ja vähemmän. Jos molemmilla on perus Toyota, toisella vähän uudempi, ei elintasossa ole eroa.
Otsikon aihe oli, että Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa, mikä käytännössä tarkoittanee sitä, että toinen käyttää kaikki rahansa perheeseen, eikä juuri jää omiin henk. koht. menoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan ei ole moraalisesti oikein, että kun perhe on perustettu niin sen hyvinvoinnista huolehtivat aikuiset eläisivät arkeaan kuin kahden eri kerroksen kansalaiset. Kyllä arkinen elintaso täytyy olla sama - sama ruoka, mahdollisuudet harrastaa, mahdollisuus ostaa uusia vaatteita, hoitaa itseään, matkustaa. Perinnöt ja sijoitukset ja muut olkoon erillään, mutta arjen täytyy olla tasa-arvoista.
Kaunis ajatus, ongelma vaan siinä että jos siihen arkeen ei ole muuta tuloa kun perintö/omaisuus, joka tulee vain toiselta niin aika haasteelliseksi menee. Et ehkä ymmärrä, että on perheitä jotka eivät käy töissä (tai hyvin pienimuotoisesti) ja toisen omaisuudella eletään laveasti. Siis sellaisia, että kumpikin osapuoli tienaa vaan hyvin vähän. Näin oli minun vanhemmat ja näin olen nähnyt myös tuttavissa ja sukulaisissa. Useimmille todella vaikeaa. Serkkuni (jolla perintöä) on mennyt menestyvän miehen kanssa naimisiin näin ollen lapsille ainakin näyttää tasa-arvoiselta. Kummallakaan vanhemmalla ei ole rahan puutetta, mutta eri lähteet. Muuten tää on ikuisuuskysymys ja oikeudessa puitaan.
Mietippä jos isot asunnot ja autot on toisen omaisuudesta ja sitten tasavertaisesti muka eletään lapsilisillä ja pienillä palkoilla. Tää on yllättävän yleistä. Näkispä vaan että se jolla omaisuus jäähdyttää sen ja sitten mennään pienituloisilla. Tosin saattaa näitäkin olla, mutta ne jotka tiedän se jäähdyttäminen johtuu siitä että on muitten sukulaisten kaa jaettu omistajuus esim kiinteistöön ja rahoja ei saa irti helpolla.
Avioehto?
Ja mikäli sen toisen omaisuus on kiinni asunnossa ja arkea eletään lapsilisillä ja pienillä palkoilla, niin mikä siinä on ongelma? Voihan sen asunnon laittaa vuokralle ja hommata yhteisesti toinen kämppä vaikka omilla erillisillä asuntolainoilla jos sellaisen saa. Ei kenenkään ole pakko koko omaisuuttaan käyttää yhteiseen hyvään, mutta yhteinen elintaso pitää sitten mitoittaa sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miten mammat olisi reilua tässä tilanteessa: nainen opiskelee 10 vuotta ja menee kovapalkkaisiin töihin. Työ edellyttää pitkää päivää, stressi ja tulosvastuu painaa. Nainen menee yhteen varaosamyyjän kanssa. Mies tykkää kun voi tehdä välillä osa-aikaista, työ on rentoa ja hänen ei tarvitse olla stressaantunut ja kiukkuinen työpäivän jälkeen.
Syntyy pari lasta, mies jää mielellään hoitovapaalle. Esikoinen tietysti jatkaa päiväkodissa ja hoitomaksut ylimmän luokan mukaan kun naisen tulot hyvät.
Miestä harmittaa kun hänen säästötilillään ei ole yhtä isoa summaa rahaa kuin naisella ja kokee tämän taloudellisena väkivaltana. Naisella on myös työmatkoja varten hankittu uudehko auto, mies ajaa vanhemmalla.
Oikeestiko olette sitä mieltä että nainen ei rakasta miestä jos ei hanki tälle uutta autoa (vertaa ”äiti ja lapset joutuu ajelemaan vanhalla vaarallisella kotterolla”) ja tasaa säästötilien saldoa tasan?
Tästä ei ollut kyse.
Mutta, ennen kuin voi sanoa onko reilua vai ei, voisi kysyä esimerkiksi sitä, että jääkö kotiinjäävällä miehellä yhteisten menojen jälkeen mitään omiin juttuihin, esim. harrastuksiin, vaatteisiin tms? Jääkö uusi pyykkikone hankkimatta rikkoontuneen tilalle, jos miehellä ei ole varaa maksaa siitä osaansa? Jääkö miehen vanha auto pihalle, jos siihen pitää tehdä isompi remontti? Jos mies käyttää säästöjään ko. remonttiin, jääkö säästötilille pysyvä lovi, vai paikkaantuuko se pikkuhiljaa? Jos nainen päättää, että olis kiva lähtä reissuun, jääkö mies tai mies ja lapset kotiin, kun mies ei voi puolikastaan maksaa?
Mä ainakin maksoin enemmän meidän arjen menoja, kun olin töissä ja mies opiskeli. Ja mikäli tulisi eteen tilanne, että pitäisi ostaa uusi auto vanhan tilalle, jota mies käyttää arjen pyörittämiseen ja lasten kuskaamiseen, niin kyllä osallistuisin kustannuksiin tietenkin. Kun ne lapset ei osaa lentää.
Siipeilijät alapeukuttaa. Aivan turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tunnen ex-pariskunnan, jossa nainen on lähihoitaja päiväkodissa ja mies on sähköasentaja. Heillä on kolme lasta, jotka ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Mies osti omiin nimiinsä hienon omakotitalon. Sitten mies tapasi uuden ajan ja haki avioeroa. Ex-vaimo sai erossa itselleen 8000 euroa. Minusta se on aika vähän, kun ajattelee, että hän oli kuitenkin ainakin muutaman vuoden ollut kotiäitinä hoitamassa miehen lapsia, jotta mies voisi käydä töissä, ja varmaan vanhempainvapaan jälkeenkin tehnyt osa-aikatöitä. Tästä kaikesta ex-vaimo/lasten äiti sai vaivanpalkkaa 8000€, että ei kovin iso palkkio kuukaudessa siitä, että hoiti miehen lapsia, jotta mies sai käydä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen pitää tietysti ansaita omat rahansa, niin se menee kaikessa, eipä sitä muutenkaan katota hyvällä jos tarjoat ei oota. Siipeilyä ei katota hyvällä.
Ei kai mistään siipeilystä olekaan aina kyse. Kun on n. kymmenen vuoden parisuhteesta, jossa mukana pieniä lapsia? Normaalissa lapsiperhearjessa kaksi työssäkäyvää ihmistä asuntolainan kanssa, ei kummallakaan ole varaa siipeillä. Jostain syystä vaan toinen aikuinen (kuten meillä) voi käyttää sitä "parempituloisuuttaan" valttikorttina toista vastaan.
Niin meilläkin käytti, kunnes jäi pienempituloiseksi, nyt yrittää pitää huolen, että minun rahani käytetään ensin. En edes tiedä, paljonko hänellä on rahaa tilillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristiina xx kirjoitti:
Mä tunnen ex-pariskunnan, jossa nainen on lähihoitaja päiväkodissa ja mies on sähköasentaja. Heillä on kolme lasta, jotka ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Mies osti omiin nimiinsä hienon omakotitalon. Sitten mies tapasi uuden ajan ja haki avioeroa. Ex-vaimo sai erossa itselleen 8000 euroa. Minusta se on aika vähän, kun ajattelee, että hän oli kuitenkin ainakin muutaman vuoden ollut kotiäitinä hoitamassa miehen lapsia, jotta mies voisi käydä töissä, ja varmaan vanhempainvapaan jälkeenkin tehnyt osa-aikatöitä. Tästä kaikesta ex-vaimo/lasten äiti sai vaivanpalkkaa 8000€, että ei kovin iso palkkio kuukaudessa siitä, että hoiti miehen lapsia, jotta mies sai käydä töissä.
Nekö olivatkin sitten vain miehen lapsia? Eikö nainen hoitanut myös omia lapsia? Jos mies maksoi sen talon itse, niin mikä ongelma?
Kristiina xx kirjoitti:
Mä tunnen ex-pariskunnan, jossa nainen on lähihoitaja päiväkodissa ja mies on sähköasentaja. Heillä on kolme lasta, jotka ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Mies osti omiin nimiinsä hienon omakotitalon. Sitten mies tapasi uuden ajan ja haki avioeroa. Ex-vaimo sai erossa itselleen 8000 euroa. Minusta se on aika vähän, kun ajattelee, että hän oli kuitenkin ainakin muutaman vuoden ollut kotiäitinä hoitamassa miehen lapsia, jotta mies voisi käydä töissä, ja varmaan vanhempainvapaan jälkeenkin tehnyt osa-aikatöitä. Tästä kaikesta ex-vaimo/lasten äiti sai vaivanpalkkaa 8000€, että ei kovin iso palkkio kuukaudessa siitä, että hoiti miehen lapsia, jotta mies sai käydä töissä.
Sai lapsia koska halusi lapsia, jäi kotiin ylipitkäksi aikaa koska valitsi jäädä kotiin, hoiti omia lapsiaan koska päätti tehdä niin.
Ihan turha moisten mitään jeesuksen viittaa itselleen sovitella, kun vastuu omista päätöksistä on itsellä. Ihan lähtien siitä että opinnot ja ura on helpoimman mukaan ja siitä kökköpalkkaisesta työstä on ollut mukava pitää pari vuotta lomaa.
"Jotta mies sai käydä töissä"? Pliis, lopettakaa lapsellinen marttyyrisumutus - ei mene läpi enää nykypäivänä.
Kristiina xx kirjoitti:
Mä tunnen ex-pariskunnan, jossa nainen on lähihoitaja päiväkodissa ja mies on sähköasentaja. Heillä on kolme lasta, jotka ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Mies osti omiin nimiinsä hienon omakotitalon. Sitten mies tapasi uuden ajan ja haki avioeroa. Ex-vaimo sai erossa itselleen 8000 euroa. Minusta se on aika vähän, kun ajattelee, että hän oli kuitenkin ainakin muutaman vuoden ollut kotiäitinä hoitamassa miehen lapsia, jotta mies voisi käydä töissä, ja varmaan vanhempainvapaan jälkeenkin tehnyt osa-aikatöitä. Tästä kaikesta ex-vaimo/lasten äiti sai vaivanpalkkaa 8000€, että ei kovin iso palkkio kuukaudessa siitä, että hoiti miehen lapsia, jotta mies sai käydä töissä.
Ei erossa saa mitään jälkikäteispalkkaa siitä mitä on suhteen aikana tehnyt.
Ja jos aletaan laskea, niin todennäköisesti mies elätti perhettä sen aikaa kun vaimo oli kotona. Eli vaimo on saanut ilmaisen tai lähes ilmaisen elämän tuona aikana miehen varoilla.
Jos lasketaan esim että päivähoito kolmelle maksaa mitä, 500e? Puolet siitä kuuluu äidille, eli mies on saanut 250e edun kun hoitajana on ollut äiti, päiväkodin sijaan. Jos mies on maksanut yhteistä elämää tuon edestä enemmän kuin kotona olija, on "etu" kuitattu sillä.
Vierailija kirjoitti:
Taloudellista väkivaltaahan tuo on.
Väkivaltaa! :D Jeesus näitä fem-akkojen älyvapaita määritelmiä. Kas kun ei taloudellinen raiskaus.
Se että kummallakin on omat rahansa on vain eräs tapa hoitaa ja nähdä parisuhteen talousasiat.
Arvostettavan meritokratinen. Toki, varmasti se ottaa päähän, jos nainen ei pääse lokkeilemaan rikkaan miehen siivellä. Siitähän tässä on kysymys.
Liian moni nainen on pilalle hemmoteltu ja ottaa ennettuna sen, että koko maailma on heitä varten, ja miesten kuuluu heitä hemmottella ja palvella mm. taloudellisesti. Ja vtut pidä! Meidän miesten tuleekin tässä asiassa ryhdistäytyä. Naiset eivät ansaitse yhtään sen enempää erityiskohtelua kuin miehetkään.
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Mä tunnen ex-pariskunnan, jossa nainen on lähihoitaja päiväkodissa ja mies on sähköasentaja. Heillä on kolme lasta, jotka ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Mies osti omiin nimiinsä hienon omakotitalon. Sitten mies tapasi uuden ajan ja haki avioeroa. Ex-vaimo sai erossa itselleen 8000 euroa. Minusta se on aika vähän, kun ajattelee, että hän oli kuitenkin ainakin muutaman vuoden ollut kotiäitinä hoitamassa miehen lapsia, jotta mies voisi käydä töissä, ja varmaan vanhempainvapaan jälkeenkin tehnyt osa-aikatöitä. Tästä kaikesta ex-vaimo/lasten äiti sai vaivanpalkkaa 8000€, että ei kovin iso palkkio kuukaudessa siitä, että hoiti miehen lapsia, jotta mies sai käydä töissä.
Ei erossa saa mitään jälkikäteispalkkaa siitä mitä on suhteen aikana tehnyt.
Ja jos aletaan laskea, niin todennäköisesti mies elätti perhettä sen aikaa kun vaimo oli kotona. Eli vaimo on saanut ilmaisen tai lähes ilmaisen elämän tuona aikana miehen varoilla.
Jos lasketaan esim että päivähoito kolmelle maksaa mitä, 500e? Puolet siitä kuuluu äidille, eli mies on saanut 250e edun kun hoitajana on ollut äiti, päiväkodin sijaan. Jos mies on maksanut yhteistä elämää tuon edestä enemmän kuin kotona olija, on "etu" kuitattu sillä.
Talo on vielä todennäköisesti velkainen, jota mies maksaa vielä vuosikaudet. Vaimon osuus saattoi olla juurikin tuo 8000€, jos talo olisi mennyt myyntiin ja velat olisi vähennetty.
Vierailija kirjoitti:
En oikein näe järkeä tuollaisessa suhteessa. Toisaalta kysymys on tärkeä ja liittyy laajemmin yhteiskunnan tukijärjestelmän oikeudenmukaisuuteen. Nykyiset lait ovat selkeästi vanhentuneet. Puolison elatusvelvollisuus ei nykymaailmassa enää toimi. Se on tehty aikana, jolloin mies elätti naisen ja perheen. Sittemmin sitä on laajennettu myös avoliittoihin, ja laajempi keskustelu on jätetty käymättä.
Sellaisten miesten ja naisten, jotka sairastuvat tai joutuvat työttömyystuen karenssiin, tilanne on surkea. Kukaan ei pakota puolisoa maksamaan heidän kulujaan, esimerkiksi pakollisia sairaanhoitomaksuja, lääkkeitä, silmälaseja, hammaslääkäriä ym. He eivät voi saada toimeentulotukea puolison tulojen takia, mutta kukaan ei pakota sitä puolisoa maksamaan heidän laskujaan tai antamaan rahaa. Ihmiseltä voi mennä luottotiedot tuon vanhentuneen elatusvelvollisuuspykälän takia.
Jokaisella tulisi olla oikeus henkilökohtaiseen minimielatukseen kaikissa tilanteissa. Nykymaailmassa rahat eivät ole enää yhteisiä vain sen vuoksi, että ollaan parisuhteessa.
Miksi yhteiskunnan tulisi tukea väkivaltasuhdetta? Sitähän se on tilanteessa, jossa puoliso on sairas ja vauraampi osapuoli ei maksa tälle lääkkeitä, vaikka hyvin voisi. Tuollaisesta mul k usta pitääkin erota ja silloin se sairas osapuoli luonnollisesti saa tukensa täysimääräisenä. Turvakodissa autetaan tällaisissa asioissa eteenpäin, sinne vaan.
Nykyinen elatusvelvollisuuslaki lähtee juuri siitä, että näin on eli molemmilla on sama elintaso. Valitettavasti tämä toimii huonosti tilanteissa, joissa toinen joutuu tulottomaksi tai sairastuu vakavasti. Silloin jo keskituloisen työssäkäyvän elintaso tippuu sen kotona olevan tasolle eli käteen voi puolison kulujen jälkeen jäädä saman verran kuin pienimmällä työttömyystuella. Mitä järkeä sen toisen on silloin enää käydä töissä? Kun molemmat ovat työttömiä, voi saada tt-tukea ainakin sairaskuluihin.