Lue keskustelun säännöt.
Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa
Me Naisten juttu.
Mitä mieltä, että kummallakin omat rahat, vaikka tuloero on 4000€/kk.
Kommentit (1925)
Vierailija kirjoitti:
Niin sitä voi olla kaikessa joko "me" tai "minä ja sinä". Avioliitossa yleensä ollaan "me". Jos ei ole halukas ja valmis siihen, niin tuskin on paljon muuhunkaan, kuten tukemaan puolisoa jos sairastuu tms. Keskenkasvuisten minäminäihmisten kannattanee asua erillään ja olla vain suhteessa, jos ajatus on että "kukaan ei saa hyötyä minusta ja rahoistani".
Totta. Jos perheenä asustellaan niin voisi kyllä kysyä että jos esim mies tienaa paljon enemmän ja ns jemmaa rahansa niin miksi jemmaa?
Tuskin kukaan vaatiikaan että ansiotilit menevät yhteiselle tilille ja molemmat käyttää tiliä ns fifty-fifty.
Jos on kovempi epäsuhta niin hyvin äkkiä toinen nautiskelee ilmaisesta siivous/ruuanlaitosta ja toinen, pienempi palkkainen siirtyy palveluskuntaan. Silloin epäsuhtaa pitäisi hoidella ns tulonsiirrolla. Jos ei markalleen niin kuitenkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.
Kahden työssäkäyvän perheessä se maksu on Suomessa aina ylimmän luokan mukaan, ellei nyt toinen työskentele tunnin viikossa. Ja siltikin maksu on kohtuullinen. Tähän on ihan turha tarttua.
Se esimerkin nainen sai asua ilmaiseksi (ja todennäköisesti myös syödä) sekä laskut maksetuksi omakotitalossa vuosikausia. Tähän päälle melkein kymppitonni käpälään, ei nyt voida puhua kauhean huonosta tilanteesta.
Mä aina mietin tätä, että oletteko te miehet niin kyvyttömiä ilmaisemaan mielipiteitänne, että perheessä nainen tekee päätöksiä lasten teosta ja hoitamisesta ilman, että te sanotte yhtään mitään? Jos ko. esimerkissä nainen on ollut kolmen lapsen vuoksi hoitovapaalla, niin kai se mieskin on siihen suostunut?
Voihan ratkaisuun olla ihan sellainenkin syy, että päiväkodissa työvuorot on olleet perheen hoitamisen kannalta hankalat. Kyllä kotiinjäämisessä painaa muutkin syyt, kuin pelkästään se, että olisi kivaa hoitaa lapsia kotona.
Voi kuule etsipä joku matalasti koulutettu, huonopalkkaisia työtään inhoava parin lapsen äiti ja neuvottele hänen kanssaan että isä haluaa pitää osansa hoitovapaasta. Kerro sitten miten kävi 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.
Kahden työssäkäyvän perheessä se maksu on Suomessa aina ylimmän luokan mukaan, ellei nyt toinen työskentele tunnin viikossa. Ja siltikin maksu on kohtuullinen. Tähän on ihan turha tarttua.
Se esimerkin nainen sai asua ilmaiseksi (ja todennäköisesti myös syödä) sekä laskut maksetuksi omakotitalossa vuosikausia. Tähän päälle melkein kymppitonni käpälään, ei nyt voida puhua kauhean huonosta tilanteesta.
Mä aina mietin tätä, että oletteko te miehet niin kyvyttömiä ilmaisemaan mielipiteitänne, että perheessä nainen tekee päätöksiä lasten teosta ja hoitamisesta ilman, että te sanotte yhtään mitään? Jos ko. esimerkissä nainen on ollut kolmen lapsen vuoksi hoitovapaalla, niin kai se mieskin on siihen suostunut?
Voihan ratkaisuun olla ihan sellainenkin syy, että päiväkodissa työvuorot on olleet perheen hoitamisen kannalta hankalat. Kyllä kotiinjäämisessä painaa muutkin syyt, kuin pelkästään se, että olisi kivaa hoitaa lapsia kotona.
Ja jos/kun päätös on ollut yhteinen, miksi toisen puolison pitäisi eron koettaessa jälkikäteen maksaa toiselle jotain yhteisesti sovitusta lastenhoidosta? Miksi toisen pitäisi saada jälkikäteen esittää jokin korvausvaatimus?
Juuri näin. Päätös kotiin jäämisestä ei ole mikään implisiittinen sopimus mistään erorahoista.
Jos joku haluaa korvauksen kotilomailustaan puolisoltaan niin tämä pitää sopia jo ennen koko lasta.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän perheen jossa mies opiskelee, tekee jotain tuntitöitä pienellä palkalla, mutta ei osallistu perheen kotitöihin mitenkään. Nainen tekee raskasta asiantuntijatyötä pienehköllä palkalla, kotityöt päälle ja elättää miehen ja osittain myös tämän mukulat entisestä suhteesta. Asuvat vuokralla koska lainaa ei heru isoon perheasuntoon, joka niiden viikko—viikko lasten takia tarvittaisiin. Tuossa tilanteessa sitä aidosti ajattelee että joku heittää rahansa ja hedelmälliset vuotensa hukkaan miehen edun takia.
Eipäs, kun heille rakkaus on tärkeämpää kuin materia. Heillä ei lasketa minun tai sinun rahoja vaan esim. toisen halua opiskella tuetaan. Perhe in yhteinen yksikkö jossa ei ole minunkaan sinun rahoja. Eikös se niin mennyt 😂
Jos nainen odottaa saavansa miehen rahat, on kohtuullista että nainen tekee kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos parisuhde ja perhekin normaali, niin tuloveroilla ei ole mitään merkitystä elintason suhteen. Kaikki saavat tietenkin asua ja syödä samoin sekä matkustaa ja käydä vaikka lääkärissä tai ravintolassa. Perhe on yksikkö. Nykyään ollaan usein melkein ”melkein kuin” perhettä vaikka mitään sitoumuksia tai ajatustakaan täysin pysyvästä suhteesta. Silloin pedataan selustaa ja pidetään kiinni ”omasta”. Perheellä on se oma yhteistä hyvää terveellä ajattelulla.
Onhan se rakkaudesta kaukana jos pariskunnan yhteisessä kodissa mies/nainen syö samassa pöydässä ja toinen mieleisiään herkkuja ja toinen jotain mitä pystyy pienellä rahalla ostamaan.
Tai toinen käy kalliilla lomilla ja toinen saa jäädä siksi aikaa kotiin kun ei pysty lähtemään.
Tai toinen ajaa yksin uudella autolla töihin ja samaan aikaan toinen kuljettaa lapset jalkaisin tai pyörällä hoitoon. Ja sama toiseen suuntaan.
Joku tasapuolisuus tulojen suhteessa pitäisi olla. Esimerkiksi sähköä käyttävät molemmat. Sähkölaskukin pitäisi suhteuttaa, että paremmin tienaava maksaa laskuista hiukan isomman siivun. Samoin pyykkikoneita on usein vain yksi ja siinä pyörii kaikkien vaatteet ja lakanat. Suurempitulonen maksaa pyykkikoneen hinnasta hiukan enemmän.
Tällä periaatteella, ettei vaan maksa "liikaa" tai toisen osuutta yhtään hiukkaa pitäisi kaikkia kodinkoneitakin olla kaksin kappalein. Samoin sähköt ni7n, ettolisi kaksi eri mittaria ja molemmat oleskelisivat vain niissä huoneissa joissa se hänen mittarinsa olisi. Samoin vesimittari olisi kummallakin erikseen ja vesihanat, pesuhuoneet ja vessat kummallakin omat. Ja käyttäisi 100 % vain niitä omia huoneita ja omia hanoja ja suihkuja.
Ihan hullua, että isompituloinen nauttii yhteisessä kodissa kaikkia laitteita, vettä ja sähköä, ehkä jopa jotain enemmänkin kuin toinen, mutta hänellä jää rahaa talteen kun taas pienempituloisella on tiukkaa. Sanotaan, että parempituloinen on kotona etätöissä ja toinen käy töissä normaalisti, jopa menee matkoihin aikaa. Silloinhan pitäisi olla kotona mittari joka sulkee sähkön ja veden, jopa lämmön sillä kohtaa kun kotona töitä tekevä on ylittänyt oman maksamansa osuuden.
Ruokaa mies yleensä syö enemmän, mutta onko oikein, että ruokalasku maksetaan silti tasan.
Millään ei voi taata, että kun maksaa kaikki puoliksi niin myös käyttää kotona kaikkia tasan puoliksi. Siksi joustavuus, oikeamielisyys ja rakkaudellisuus on parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän perheen jossa mies opiskelee, tekee jotain tuntitöitä pienellä palkalla, mutta ei osallistu perheen kotitöihin mitenkään. Nainen tekee raskasta asiantuntijatyötä pienehköllä palkalla, kotityöt päälle ja elättää miehen ja osittain myös tämän mukulat entisestä suhteesta. Asuvat vuokralla koska lainaa ei heru isoon perheasuntoon, joka niiden viikko—viikko lasten takia tarvittaisiin. Tuossa tilanteessa sitä aidosti ajattelee että joku heittää rahansa ja hedelmälliset vuotensa hukkaan miehen edun takia.
Eipäs, kun heille rakkaus on tärkeämpää kuin materia. Heillä ei lasketa minun tai sinun rahoja vaan esim. toisen halua opiskella tuetaan. Perhe in yhteinen yksikkö jossa ei ole minunkaan sinun rahoja. Eikös se niin mennyt 😂
Aika on ihan rahaan verrattavissa oleva asia. En usko, että tuntitöitä tekevällä opiskelijalla ei ole viikonloppuisinkaan yhtään vapaata, joten kotitöiden tekemättä jättäminen on mulkkuutta. Sinä voit mennä irvistelemään mualle.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän perheen jossa mies opiskelee, tekee jotain tuntitöitä pienellä palkalla, mutta ei osallistu perheen kotitöihin mitenkään. Nainen tekee raskasta asiantuntijatyötä pienehköllä palkalla, kotityöt päälle ja elättää miehen ja osittain myös tämän mukulat entisestä suhteesta. Asuvat vuokralla koska lainaa ei heru isoon perheasuntoon, joka niiden viikko—viikko lasten takia tarvittaisiin. Tuossa tilanteessa sitä aidosti ajattelee että joku heittää rahansa ja hedelmälliset vuotensa hukkaan miehen edun takia.
Voi yök. Tuli mieleen omat uusperhevuoteni. Toivottavasti nainen herää ennen kuin on liian myöhäistä. Tuollaisia hyväksikäyttäviä uusperheisejä löytyy. Uuden vaimon pitäs jatkaa siitä mihin ex jäi. Minä voin todella huonosti ennen ku ymmärsin että elämässä vois itekin kukoistaa, eikä syytää kaikkia resursseja muihin. Sillä on kyl ihan nimikin, läheisriippuvuus. Ja läheisriippuvainen useimmiten just löytää sen enemmän tai vähemmän hyväksikäyttävän kumppanin ja tyytyy naurettaviin murusiin parisuhteessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen odottaa saavansa miehen rahat, on kohtuullista että nainen tekee kotityöt.
Taas te olette repineet jostain noita täysin tulottomia kotirouvia esimerkkeihinne. Kuinka monta sinä tunnet?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkee hyvin, että raha-asiat ovat ongelma perheissä, joissa rahaa on hyvin vähän. Varakkaammat kertovat yksi toisensa jälkeen miten perheessä on yhteiset rahat ja kukaan ei laske miten toinen rahaa käyttää. Umpiköyhät sen sijaan varjelevat pieniä ropojaan kuin maailman pankkia ja laskevat joka rovon, jonka vaimo käyttää suurin piirtein varkaudeksi. Olen itse työssä sosiaalialalla ja huomannut, että patologisimmat eroriidat rahan kohdalla käydään perheissä, joissa rahaa ei ole. Sitä voi aikuiset ihmiset tapella vuosia elatusmaksuista kun tulot kummallakin ovat alle kaksi tonnia kuussa.
Tuohan on ihan luonnollista, kuka nyt haluaa köyhänä luopua kaikesta vähästään ja elää vielä kurjemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen odottaa saavansa miehen rahat, on kohtuullista että nainen tekee kotityöt.
Niin, eli silloin nainen on kotiapulainen tai miehen palkollinen?
Missä rakkaus ja yhteisymmärrys?
Tuskin nainen haluaa kaikki miehen rahat? Ja miksi mies ne kaikki rahansa antaisi? Vain oman osuutensa paremmin tienaavana osapuolena. Kehtaako joku mies vaatia, että nainen saa vaikka kitua niukkuudessa jos palkka ei riitä puoliksi maksuihin kun mies haluaa asua isossa talossa?
Kyseessä on vain tulojen suhteessa oikea laskutapa kodin menoja maksettaessa.
Taikka sitten eletään sen pienempipalkkaisen tasolla.
Vicar Herring kirjoitti:
Feministinen tasa-arvo on joko-tai. Siitä ei voi poimia rusinoita pullasta. Eli kun on omat rahat, niin on omat rahat. Jos toisella ei ole varaa tilata ravintolassa varaa pippuriphviin, niin syököön sitten salaattia. Ja jos ei ole varaa lentää puolison kanssa busineksessa, niin ottakoon paikan sikaosastolta vessan oven vierestä.
Ravintolassa ja matkoilla voi käydä myös jonkun muun kuin puolison kanssa, jos yhdessä oleminen saa aikaan vain pahaa mieltä. Se on eri juttu, mitä se tekee parisuhteelle, mutta eron hakeminen on onneksi helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkee hyvin, että raha-asiat ovat ongelma perheissä, joissa rahaa on hyvin vähän. Varakkaammat kertovat yksi toisensa jälkeen miten perheessä on yhteiset rahat ja kukaan ei laske miten toinen rahaa käyttää. Umpiköyhät sen sijaan varjelevat pieniä ropojaan kuin maailman pankkia ja laskevat joka rovon, jonka vaimo käyttää suurin piirtein varkaudeksi. Olen itse työssä sosiaalialalla ja huomannut, että patologisimmat eroriidat rahan kohdalla käydään perheissä, joissa rahaa ei ole. Sitä voi aikuiset ihmiset tapella vuosia elatusmaksuista kun tulot kummallakin ovat alle kaksi tonnia kuussa.
Tuohan on ihan luonnollista, kuka nyt haluaa köyhänä luopua kaikesta vähästään ja elää vielä kurjemmin.
Niimpä. Ja kun rahaa on vähän, huolenaihe on ihan perusasiat-mitä voi tehdä, kuinka raskasta, monimutkaista ja huolten täyttämää arki on, kuinka paljosta lapset jää paitsi, missä voi asua, syrjäytymisvaara jne. Ihan eri juttu kuin silloin ku perusasioista ei tarvii yökaudet stressata
Kun ollaan aviopari,kaikki on yhteistä. Ei olla mitään yhtiökavereita. Paitsi jos avioliitto on solmittu vain kulissiksi. On hyvä ajatella parempituloisen puolison vanhuuttaankin- jos kerran matematiikan mukaan mennään liitossa,ei olla aviopari oikeasti. Jos sairastut,ei kannata odottaa apua,ei hoitoa-laitokseen vain rahojensa kanssa saa mennä. Ja siellä ne rahat vie yhteiskunta näpäkkää vauhtia hoitomaksuihin. Eikä yhtiökaverilla ole mitään velvollisuuksia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten mammat olisi reilua tässä tilanteessa: nainen opiskelee 10 vuotta ja menee kovapalkkaisiin töihin. Työ edellyttää pitkää päivää, stressi ja tulosvastuu painaa. Nainen menee yhteen varaosamyyjän kanssa. Mies tykkää kun voi tehdä välillä osa-aikaista, työ on rentoa ja hänen ei tarvitse olla stressaantunut ja kiukkuinen työpäivän jälkeen.
Syntyy pari lasta, mies jää mielellään hoitovapaalle. Esikoinen tietysti jatkaa päiväkodissa ja hoitomaksut ylimmän luokan mukaan kun naisen tulot hyvät.
Miestä harmittaa kun hänen säästötilillään ei ole yhtä isoa summaa rahaa kuin naisella ja kokee tämän taloudellisena väkivaltana. Naisella on myös työmatkoja varten hankittu uudehko auto, mies ajaa vanhemmalla.
Oikeestiko olette sitä mieltä että nainen ei rakasta miestä jos ei hanki tälle uutta autoa (vertaa ”äiti ja lapset joutuu ajelemaan vanhalla vaarallisella kotterolla”) ja tasaa säästötilien saldoa tasan?
Eihän tuossa ratkaisu ole ostaa uutta autoa tai tasata säästötilien saldoa vaan todeta, että perheessä on kaksi autoa, joilla molemmat vanhemmat saavat ajaa ja laittaa säästötileille kaksi käyttöoikeutettua. Näinhän perheissä toimitaan. Mihin kukaan erikseen perheessä säästää? Ihmiset säästävät lomamatkoihin, lapselle tms. Yhdessähän nuo hankitaan niin lapset kuin reissutkin, joten miksi se säästötili pitäisi olla erikseen jonkun nimissä?
”Mihin kukaan perheessä erikseen säästää?” Voi hyvä taivas, taloudenhallintakurssi pakolliseksi peruskouluun.
Niin erikseen? Perheessä säästetään yhteisiin asioihin. Yhteiseen lomamatkaan, isompaan asuntoon, uuteen autoon tai vaikkapa lapsille. Mutta mihin aikuinen perheenjäsen säästää vain itseään varten?
No minä esimerkiksi opiskelua ja silmäleikkausta varten. Yhtä hyvin voisin säästää vaikka lomaa varten jonne lähden ystävien kanssa, tai jotain omaa harrastusta tai hankintaa varten. Kyllä perheessäkin saa olla erillinen, olla omat tarpeet ja unelmat. Jos et tiennyt. Parisuhde ja perhe on vain yksi osa ihmisen elinpiiriä ja pidemmän päälle on erittäin tärkeää huolehtia niistä muistakin omista elämänalueistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vicar Herring kirjoitti:
Feministinen tasa-arvo on joko-tai. Siitä ei voi poimia rusinoita pullasta. Eli kun on omat rahat, niin on omat rahat. Jos toisella ei ole varaa tilata ravintolassa varaa pippuriphviin, niin syököön sitten salaattia. Ja jos ei ole varaa lentää puolison kanssa busineksessa, niin ottakoon paikan sikaosastolta vessan oven vierestä.
Ravintolassa ja matkoilla voi käydä myös jonkun muun kuin puolison kanssa, jos yhdessä oleminen saa aikaan vain pahaa mieltä. Se on eri juttu, mitä se tekee parisuhteelle, mutta eron hakeminen on onneksi helppoa.
Mitä järkeä mennä matkalle jonkun muun kanssa jos haluaa mennä sinne perheenä? On eri reissut kaverien kanssa ja eri reissut perheenä, ei ne sulje pois toisiaan.
Onko siis raha niin tärkeätä parempituloiselle, että vaikka tietää mitä eriarvoisuus tekee parisuhteelle ja " eron hakeminen on onneksi helppoa" niin se on parempi vaihtoehto kuin jakaa menot, edes hieman, tulojen suhteessa?
Jos se huonompituloinen kumppani on muuten sopiva ja yhdessä on mukavaa viettää aikaa?
Huonotuloisuus on suurempi synti kuin se, että parisuhde muuten on hyvä. Jos rahaa kuitenkin jää sille parempituloiselle riittävästi, ei tarvitse tinkiä omista tarpeistaan tai jää jopa säästöön.
En koskaan ymmärrä näitä juttuja, ihminen sinällään on sivuseikka. Ja yhteinen aika pariskuntana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sitä voi olla kaikessa joko "me" tai "minä ja sinä". Avioliitossa yleensä ollaan "me". Jos ei ole halukas ja valmis siihen, niin tuskin on paljon muuhunkaan, kuten tukemaan puolisoa jos sairastuu tms. Keskenkasvuisten minäminäihmisten kannattanee asua erillään ja olla vain suhteessa, jos ajatus on että "kukaan ei saa hyötyä minusta ja rahoistani".
No minä olin vähän aikaa avoliitossa itseäni huomattavasti kehnommassa taloudellisessa asemassa olevan kanssa. Tai siis luulin, että olemme samanlaisessa tilanteessa, kummallakin suht hyvä tulo. Mutta hän hassasikin kaikki rahansa, osteli mielijohteesta mitä sattui, pelasi uhkapelejä, laittoi huomattavia summia kalliisiin harrastuksiin. Aluksi maksoin kaikki asumiset ja juoksevat kulut, mutta kun diiliin alkoi tulla myös hänen aikuiset, jo muualla asuvien lasten kustannukset sanoin sopimuksen irti, erosin nopeasti.
Ja siis olen nainen.
No tämä ei tietenkään olekaan ok!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten mammat olisi reilua tässä tilanteessa: nainen opiskelee 10 vuotta ja menee kovapalkkaisiin töihin. Työ edellyttää pitkää päivää, stressi ja tulosvastuu painaa. Nainen menee yhteen varaosamyyjän kanssa. Mies tykkää kun voi tehdä välillä osa-aikaista, työ on rentoa ja hänen ei tarvitse olla stressaantunut ja kiukkuinen työpäivän jälkeen.
Syntyy pari lasta, mies jää mielellään hoitovapaalle. Esikoinen tietysti jatkaa päiväkodissa ja hoitomaksut ylimmän luokan mukaan kun naisen tulot hyvät.
Miestä harmittaa kun hänen säästötilillään ei ole yhtä isoa summaa rahaa kuin naisella ja kokee tämän taloudellisena väkivaltana. Naisella on myös työmatkoja varten hankittu uudehko auto, mies ajaa vanhemmalla.
Oikeestiko olette sitä mieltä että nainen ei rakasta miestä jos ei hanki tälle uutta autoa (vertaa ”äiti ja lapset joutuu ajelemaan vanhalla vaarallisella kotterolla”) ja tasaa säästötilien saldoa tasan?
Eihän tuossa ratkaisu ole ostaa uutta autoa tai tasata säästötilien saldoa vaan todeta, että perheessä on kaksi autoa, joilla molemmat vanhemmat saavat ajaa ja laittaa säästötileille kaksi käyttöoikeutettua. Näinhän perheissä toimitaan. Mihin kukaan erikseen perheessä säästää? Ihmiset säästävät lomamatkoihin, lapselle tms. Yhdessähän nuo hankitaan niin lapset kuin reissutkin, joten miksi se säästötili pitäisi olla erikseen jonkun nimissä?
”Mihin kukaan perheessä erikseen säästää?” Voi hyvä taivas, taloudenhallintakurssi pakolliseksi peruskouluun.
Niin erikseen? Perheessä säästetään yhteisiin asioihin. Yhteiseen lomamatkaan, isompaan asuntoon, uuteen autoon tai vaikkapa lapsille. Mutta mihin aikuinen perheenjäsen säästää vain itseään varten?
No minä esimerkiksi opiskelua ja silmäleikkausta varten. Yhtä hyvin voisin säästää vaikka lomaa varten jonne lähden ystävien kanssa, tai jotain omaa harrastusta tai hankintaa varten. Kyllä perheessäkin saa olla erillinen, olla omat tarpeet ja unelmat. Jos et tiennyt. Parisuhde ja perhe on vain yksi osa ihmisen elinpiiriä ja pidemmän päälle on erittäin tärkeää huolehtia niistä muistakin omista elämänalueistaan.
Ei ole kiellettyä säästää omiin tarpeisiinsa. Mutta ei sekään ole oikein, että perhe ja perheen hyvinvointi on sivuseikka.
Ihmisellä saa olla muuta elinpiiriä. Mutta perhe on kuitenkin se lähin ja jos se voi huonosti tai tuntee jäävänsä toissijaiseksi ei siinä voi hyvin silloin kukaan. Ei se parempiosainenkaan.
Jos vähänkään on empatiakykyä tai ymmärtää toisen ihmisen tilannetta.
Ja jos/kun päätös on ollut yhteinen, miksi toisen puolison pitäisi eron koettaessa jälkikäteen maksaa toiselle jotain yhteisesti sovitusta lastenhoidosta? Miksi toisen pitäisi saada jälkikäteen esittää jokin korvausvaatimus?