Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä siitä, että toinen saa saman elintason opiskelemalla 10v vähemmän kuin toinen?

Kannustaako tällainen naisia raskaille kovapalkkaisille aloille ja tienaamaan omat rahansa?

Joo tämä. Minä opiskelin 8 vuoden tutkinnon yliopistossa. Puoliso jätti ekan vuoden kesken. Miksi meillä pitäisi olla täsmälleen sama elintaso?

Mikä tutkinto vie  8 vuotta ?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on oikein.  Tämä voi tulla niille vähemmän tienaaville yllätyksenä mutta kyllä se korkeampi palkka tulee yleensä syystä ja kyllähän sitä nyt omat rahat saa itse pistää minne haluaa.   Paremman tasa-arvon puolesta.

Tuollaisella ajatustyylillä ei kannata hakeutua parisuhteisiin ollenkaan. Niissä kun yleensä jaetaan elämä ja asiat, rahatkin. 

Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on oikein.  Tämä voi tulla niille vähemmän tienaaville yllätyksenä mutta kyllä se korkeampi palkka tulee yleensä syystä ja kyllähän sitä nyt omat rahat saa itse pistää minne haluaa.   Paremman tasa-arvon puolesta.

Tuollaisella ajatustyylillä ei kannata hakeutua parisuhteisiin ollenkaan. Niissä kun yleensä jaetaan elämä ja asiat, rahatkin. 

Terhakkaan alapeukuttajan mielestä parisuhteissa ei jaeta elämää ja asioita? Hoh, mistäköhän se sana "pari" siihen eteen on tullut?;) Joku teinix taas alapeukuttelemassa aikuisten vastauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia ei kumppaniksi oteta ihmistä jolla on parempi tulotaso. Siinä saa sitten jokainen yli 5000e kuukaudessa tienaava mies kilpailla niistä muutamasta naisesta jotka tienaa sen yli 5000e kuussa, mutta minkäs sille voi. Ne voi perustaa vaikkapa varakkaille naisille polyamorisia kommuuneja jossa on yhtä naista kohti 100 miestä tai jotain.

Heh kumppaniksi otetaan se kenestä tykätään. Oletko joku onnenonkija?

Se on katsokaa tämä tasa-arvoinen yhteiskunta jossa kaikki maksaa ja kaikki tienaa omat rahansa itse. Eihän se olisi tasa-arvoa jos vain toinen maksaa parisuhteessa

BMW kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä siitä, että toinen saa saman elintason opiskelemalla 10v vähemmän kuin toinen?

Kannustaako tällainen naisia raskaille kovapalkkaisille aloille ja tienaamaan omat rahansa?

Joo tämä. Minä opiskelin 8 vuoden tutkinnon yliopistossa. Puoliso jätti ekan vuoden kesken. Miksi meillä pitäisi olla täsmälleen sama elintaso?

Mikä tutkinto vie  8 vuotta ?

Ne väli vuodet pidetään kun on niin rankkaa ja pitää päästä bilettään

Tiedän perheen jossa mies opiskelee, tekee jotain tuntitöitä pienellä palkalla, mutta ei osallistu perheen kotitöihin mitenkään. Nainen tekee raskasta asiantuntijatyötä pienehköllä palkalla, kotityöt päälle ja elättää miehen ja osittain myös tämän mukulat entisestä suhteesta. Asuvat vuokralla koska lainaa ei heru isoon perheasuntoon, joka niiden viikko—viikko lasten takia tarvittaisiin. Tuossa tilanteessa sitä aidosti ajattelee että joku heittää rahansa ja hedelmälliset vuotensa hukkaan miehen edun takia.

Vierailija kirjoitti:

BMW kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä siitä, että toinen saa saman elintason opiskelemalla 10v vähemmän kuin toinen?

Kannustaako tällainen naisia raskaille kovapalkkaisille aloille ja tienaamaan omat rahansa?

Joo tämä. Minä opiskelin 8 vuoden tutkinnon yliopistossa. Puoliso jätti ekan vuoden kesken. Miksi meillä pitäisi olla täsmälleen sama elintaso?

Mikä tutkinto vie  8 vuotta ?

Ne väli vuodet pidetään kun on niin rankkaa ja pitää päästä bilettään

Tai ollaan ulkoimailla yliopistovaihdossa tai tehdään välillä töitä kokopäiväisesti. Kumpikin taitaa olla sinulle ihan uusia asioita.

Feministinen tasa-arvo on joko-tai. Siitä ei voi poimia rusinoita pullasta. Eli kun on omat rahat, niin on omat rahat. Jos toisella ei ole varaa tilata ravintolassa varaa pippuriphviin, niin syököön sitten salaattia. Ja jos ei ole varaa lentää puolison kanssa busineksessa, niin ottakoon paikan sikaosastolta vessan oven vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut yhteiset rahat yli 30 vuotta, eikä ole pahemin rahasta riidelty. Kumpikin saa ostaa mitä tarvii ja suuremmista hankinnoista sovitaan yhdessä.

Ootko koskaan aatellut millaista elämä olisi jos sun ei tarvitsisi aina tehdä kompromissia niistä suuremmistakaan hankinnoista kun ne voisi tehdä ihan oman mielen mukaan?

Kyllähän mäkin miehen kanssa hankinnoista keskustelen auton ja sijoitusasuntojen suhteen, mutta päätökset (ja niiden seuraukset) on ihan omia. Pitää vaan huolehtia että saa kuukausittain maksettua puolet yhteisistä kuluista, että vielä ei oo varaa liisata ferraria.

Sijoituksista ei edes keskustella, mies tietää että niitä on, muttei ole asiasta kiinnostunut. Ei se ole kiinnostunut mun viikottaisesta lottorivistäkään.

Mun mielestä parisuhteeseen kuuluu kompromissien tekeminen.

Joo asumisen, lasten lukumäärän, loman ajankohdan, anopin vierailun, lemmikin ottamisen, viikon ruokalistan tms asioiden suhteen, sellaisissa asioissa mitkä vaikuttaa yhteiseen elämiseen, meillä siihen ei kuulu yhteisten menojen yli jäävien omien rahojen käyttö. Kompromissi ehkä sekin ettei kummallakaan ole kaksipaikkaista urheiluautoa ainoana autona niin kauan kun taloudessa on lapsia.

Kyllä esimerkiksi jonkun veneen tai moottoripyörän hankinta on mun mielestä jo siinä mielessä yhteinen meno, että molemmat harrastukset syö myös aikaa. Yksinään reissaaminen on perheessä aika iso järjestelykysymys, vaikka sitä omilla rahoillaan tekisikin.

Se, että on sijoituksia tai säästöjä, on vaan järkevää. En mäkään miehen kanssa keskustele, että tarvinko uusia kenkiä, puhelinta tai pitäiskö päivittää läppäri. Tai laitanko rahaa säästöön. Mutta kyllä viikon lomasta Roomassa jo vähän keskustellaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.

Kahden työssäkäyvän perheessä se maksu on Suomessa aina ylimmän luokan mukaan, ellei nyt toinen työskentele tunnin viikossa. Ja siltikin maksu on kohtuullinen. Tähän on ihan turha tarttua.

Se esimerkin nainen sai asua ilmaiseksi (ja todennäköisesti myös syödä) sekä laskut maksetuksi omakotitalossa vuosikausia. Tähän päälle melkein kymppitonni käpälään, ei nyt voida puhua kauhean huonosta tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheissä se isotuloinen ei aina tule ajatelleeksi, että hänen tulojen takia lasten päivähoitomaksu on tapissa, joten päivähoitomaksuja ei voi jakaa puoliksi.

Kahden työssäkäyvän perheessä se maksu on Suomessa aina ylimmän luokan mukaan, ellei nyt toinen työskentele tunnin viikossa. Ja siltikin maksu on kohtuullinen. Tähän on ihan turha tarttua.

Se esimerkin nainen sai asua ilmaiseksi (ja todennäköisesti myös syödä) sekä laskut maksetuksi omakotitalossa vuosikausia. Tähän päälle melkein kymppitonni käpälään, ei nyt voida puhua kauhean huonosta tilanteesta.

Mä aina mietin tätä, että oletteko te miehet niin kyvyttömiä ilmaisemaan mielipiteitänne, että perheessä nainen tekee päätöksiä lasten teosta ja hoitamisesta ilman, että te sanotte yhtään mitään? Jos ko. esimerkissä nainen on ollut kolmen lapsen vuoksi hoitovapaalla, niin kai se mieskin on siihen suostunut?

Voihan ratkaisuun olla ihan sellainenkin syy, että päiväkodissa työvuorot on olleet perheen hoitamisen kannalta hankalat. Kyllä kotiinjäämisessä painaa muutkin syyt, kuin pelkästään se, että olisi kivaa hoitaa lapsia kotona.

Vicar Herring kirjoitti:

Feministinen tasa-arvo on joko-tai. Siitä ei voi poimia rusinoita pullasta. Eli kun on omat rahat, niin on omat rahat. Jos toisella ei ole varaa tilata ravintolassa varaa pippuriphviin, niin syököön sitten salaattia. Ja jos ei ole varaa lentää puolison kanssa busineksessa, niin ottakoon paikan sikaosastolta vessan oven vierestä.

Miksi kukaan olisi parisuhteessa, jossa toinen ei ymmärrä edes ravintolaillasta tai yhteisestä lomasta tehdä kaikille osapuolille miellyttävää kokemusta, vaan haluaa senkin pilata alistamalla ja nöyryyttämällä?

Meillä ei eletä elintasoa, siitä viis.  Eletään miten tykätään riippumatta siitä miten elintasot eriytyvät - se ei meitä kiinnosta.  Miehelläni ja minulla on yhteinen talous, mutta erilliset tilit, mitään yhteistä taloustiliä ei ole.  Jos jommalta kummalta laskee likviditetti häiritsevät, niin sitten toinen tekee tilisiirron. Luokkaa useampi tonni kerrallaan.  Kumpikaan meistä ei ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka käyttävät rahaa siten, että kerran kuussa on rahat lopussa. Aikanaan oli opinto- ja asuntovelkoja, ei ole enää.  Menot säädetään käytettävien tulojen mukaan ja satunnaisiin ennustamattomiin menoeriin varaudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä elin noin, mies piti kynsin hampain kiinni omista rahoistaan vaikka oli yhteiset lapsetkin. Olin nuori ja kokematon, en osannut laittaa tarpeeksi hanttiin.

Väärinhän se on.

Siis jos perheen sisällä sisään tulevat rahat ei mene perheen käyttöön niin jotain on vialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut yhteiset rahat yli 30 vuotta, eikä ole pahemin rahasta riidelty. Kumpikin saa ostaa mitä tarvii ja suuremmista hankinnoista sovitaan yhdessä.

Ootko koskaan aatellut millaista elämä olisi jos sun ei tarvitsisi aina tehdä kompromissia niistä suuremmistakaan hankinnoista kun ne voisi tehdä ihan oman mielen mukaan?

Kyllähän mäkin miehen kanssa hankinnoista keskustelen auton ja sijoitusasuntojen suhteen, mutta päätökset (ja niiden seuraukset) on ihan omia. Pitää vaan huolehtia että saa kuukausittain maksettua puolet yhteisistä kuluista, että vielä ei oo varaa liisata ferraria.

Sijoituksista ei edes keskustella, mies tietää että niitä on, muttei ole asiasta kiinnostunut. Ei se ole kiinnostunut mun viikottaisesta lottorivistäkään.

Mun mielestä parisuhteeseen kuuluu kompromissien tekeminen.

Joo asumisen, lasten lukumäärän, loman ajankohdan, anopin vierailun, lemmikin ottamisen, viikon ruokalistan tms asioiden suhteen, sellaisissa asioissa mitkä vaikuttaa yhteiseen elämiseen, meillä siihen ei kuulu yhteisten menojen yli jäävien omien rahojen käyttö. Kompromissi ehkä sekin ettei kummallakaan ole kaksipaikkaista urheiluautoa ainoana autona niin kauan kun taloudessa on lapsia.

Kyllä esimerkiksi jonkun veneen tai moottoripyörän hankinta on mun mielestä jo siinä mielessä yhteinen meno, että molemmat harrastukset syö myös aikaa. Yksinään reissaaminen on perheessä aika iso järjestelykysymys, vaikka sitä omilla rahoillaan tekisikin.

Se, että on sijoituksia tai säästöjä, on vaan järkevää. En mäkään miehen kanssa keskustele, että tarvinko uusia kenkiä, puhelinta tai pitäiskö päivittää läppäri. Tai laitanko rahaa säästöön. Mutta kyllä viikon lomasta Roomassa jo vähän keskustellaan.

Myös kahden aikuisen perhe on perhe.

https://www.stat.fi/meta/kas/perhe.html

Niin sitä voi olla kaikessa joko "me" tai "minä ja sinä". Avioliitossa yleensä ollaan "me". Jos ei ole halukas ja valmis siihen, niin tuskin on paljon muuhunkaan, kuten tukemaan puolisoa jos sairastuu tms. Keskenkasvuisten minäminäihmisten kannattanee asua erillään ja olla vain suhteessa, jos ajatus on että "kukaan ei saa hyötyä minusta ja rahoistani".

Minä meni naimisiin kolmekymppisenä pienipalkkaisena, asuin työsuhdeasunnossa enkä juurikaan ajatellut säästämistä. Mies saman ikäinen hyväpalkkainen, isohko kaksio melkein maksettu.

Avattiin yhteinen tili eikä mies ikinä antanut ymmärtää että jotenkin loisisin

hänen kukkarollaan. Matkustettiin, käytiin ulkona syömässä ym mukavaa elämää.

Lapsia emme halunneet.

Kumpikaan ei harrasta törsäämistä joten saatoimme jäädä pois työelämästä ennen eläkeikää.

Vierailija kirjoitti:

Niin sitä voi olla kaikessa joko "me" tai "minä ja sinä". Avioliitossa yleensä ollaan "me". Jos ei ole halukas ja valmis siihen, niin tuskin on paljon muuhunkaan, kuten tukemaan puolisoa jos sairastuu tms. Keskenkasvuisten minäminäihmisten kannattanee asua erillään ja olla vain suhteessa, jos ajatus on että "kukaan ei saa hyötyä minusta ja rahoistani".

No minä olin vähän aikaa avoliitossa itseäni huomattavasti kehnommassa taloudellisessa asemassa olevan kanssa. Tai siis luulin, että olemme samanlaisessa tilanteessa, kummallakin suht hyvä tulo. Mutta hän hassasikin kaikki rahansa, osteli mielijohteesta mitä sattui, pelasi uhkapelejä, laittoi huomattavia summia kalliisiin harrastuksiin. Aluksi maksoin kaikki asumiset ja juoksevat kulut, mutta kun diiliin alkoi tulla myös hänen aikuiset, jo muualla asuvien lasten kustannukset sanoin sopimuksen irti, erosin nopeasti. 

Ja siis olen nainen.