Synnytys ilman kipulääkkeitä

Olen synnyttänyt ilman kipulääkkeitä ja kivut olivat täysin siedettävät. Olen myös synnyttänyt epiduraalin kanssa ja oksentanut samalla kivusta.

Sanoisinkin siis että mene synnytykseen avoimin mielin ja katso mitä tuleman pitää. Kannustan kokeilemaan synnyttämistä ilman lääketieteellistä kivunlievitystä, mutta älä kieltäydy siitä jos kipu on kova. Lämpö, suihkut ym auttavat oikeasti paljon avautumisvaiheessa!

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:35"]

Synnytyskipu on pahinta kipua, mitä voi vain kuvitella, oikeastaan niin pahaa ettei sitä pysty edes kuvittelemaan. Vain 3 prosenttia suomalaisista ensisynnyttäjistä synnyttää ilman epiduraalia. Moni haluaisi synnyttää luomuna, mutta kipujen voimakkuus yllättää. Itse oton molempiin synnytyksiini kaiken mahdollisen kipulääkityksen mitä annettiin ja silti synnyttäminen oli niin kivuliasta että en enää ikinä halua sitä kokea.

[/quote]

Mistä tämä tilasto on peräisin? Onko totta?

T. Ensisynnyttäjä, joka EI saanut epiduraalia, vaikka olisi halunnut, ja moni muukin täällä kertoo synnyttäneensä ensimmäisen lapsensa ilman epiduraalia

[/quote]Itse olen lukenut että 70 prosenttia ensikertalaisista ottaisi epiduraalin. Varmaan jostain vau-fi:stä...

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:35"]

Synnytyskipu on pahinta kipua, mitä voi vain kuvitella, oikeastaan niin pahaa ettei sitä pysty edes kuvittelemaan. Vain 3 prosenttia suomalaisista ensisynnyttäjistä synnyttää ilman epiduraalia. Moni haluaisi synnyttää luomuna, mutta kipujen voimakkuus yllättää. Itse oton molempiin synnytyksiini kaiken mahdollisen kipulääkityksen mitä annettiin ja silti synnyttäminen oli niin kivuliasta että en enää ikinä halua sitä kokea.

[/quote]

Mistä tämä tilasto on peräisin? Onko totta?

T. Ensisynnyttäjä, joka EI saanut epiduraalia, vaikka olisi halunnut, ja moni muukin täällä kertoo synnyttäneensä ensimmäisen lapsensa ilman epiduraalia

[/quote]

Ei todellakaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi kättärillä ei helposti mennä epiduraaliin. Muita kivunlievitystä  kokeillaan ensin, jos jotain tarvitsee.

Synnytys kesti kahdeksan tuntia, puoli tuntia ponnistusvaihe. Kipulääkkeistä huolimatta meinasin kuolla (omasta mielestäni, oikeasti ei hätää) enkä lopulta jaksanut edes ponnistaa. Ei ne lääkkeetkään aina auta. Ei se ole mikään häpeä pyytää lääkettä jos ei kestä. Kaikilla on oma kipukynnyksensä.

Noin mäkin kuvittelin tekeväni.Mieli muuttui 15h tykityksen jälkeen pyysin kaikki mahdolliset opiaateista kohdunkaulapuudutteisiin. Sain nukuttua je kerättyä voimia. Heräsin ponnistukseen joka tapahtuikin melko nopeasti ja suhteellisen kivuttomasti, epiduraalia en saanut

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 11:43"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 11:41"]Olen synnyttänyt luomuna. En ehtinyt saamaan mitään kivunlievitystä. Olihan se kivuliasta, niin suurta kipua ei voi sanoin kuvailla.ei siinä tilanteessa kuitenkaan ehdi kunnolla tajuamaan mitään, yrittää vaan selvitä hengissä.
[/quote]
Niin ja mäkin suosittelen menemään asenteella "tulee mitä tulee".synnytystä ei voi suunnitella.
[/quote]

Nimenomaan. Itse esitin toiveen synnyttämään mennessä kivunlievityksestä. Noh, koska kaikkea ei voi suunnitella, niin 13h synnytys meni ilman kivunlievityksiä, eikä suinkaan omasta tahdosta, vaan siksi, että tapahtui odottamattomia asioita.

Ihanan negatiivisesti taas suhtaudutaan siihen, että jotain ihan vain kiinnostaa synnytys ilman kivunlievitystä. Miten se on keneltäkään pois?

Käytin ensimmäisessä ja ainoassa synnytyksessäni ilokaasua, ja se oli riittävä minulle. Kyllähän se sattui silti aivan sanoinkuvaamattomasti, mutta kyllä sen kesti. Ja kun se kipu tosiaan oli hyvästä syystä. En tietenkään voi verrata muunlaisiin synnytyksiin tuota, mutta ilokaasun miinuksena voisi sanoa että omat muistikuvani ovat yhtä katkonaisia kuin ryyppyillan jälkeen. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia... Mutta tekisin saman uudelleen ilokaasua apua käyttäen. :)

Kaksi lasta olen synnyttänyt ilman kipulääkkeitä. Minua auttoi tavallaan positiivinen ajattelu = kipu vie synnytystä eteenpäin. Monista ihan diipadaapaa varmasti, mutta minua se auttoi jaksamaan. :)

Lisäksi auttoi liikkeessä pysyminen, sellainen keinuva liike seisoen. Mies siinä varoilta halasi/piti kiinni samalla.

Jos olisin syystä X joutunut olemaan avautumisvaiheen paikallaan sängyssä, ei olisi lääkkeetön synnytys onnistunut.

Kyllähän se ponnistusvaihe oli aika tuskaisa tai ainakin tukala kokemus, mutta siitäkin selvisi, koska oli pakko.

Paras vinkkini: älä usko näitä "avoimin mielin meet"-mammoja. Valmistaudu hyvin etukäteen, ota selvää sekä lääkkeellisistä että lääkkeettömistä kivunlievityksistä, tutustu niiden hyviin puoliin ja haittoihin. Kirjoita synnytystoivelista. Harjoittele hengittämistä, avautumisvaiheen asentoja ja ponnistusasentoja. Lue synnytyksen vaiheista ja etenemisestä, pyydä mukaasi tulevaa miestä/tukihenkilöä myös lukemaan samat asiat. Itse synnytys on arvaamaton tapahtuma, mutta hyvin valmistautuneena yllättävätkin tilanteet on helpompi ottaa haltuun ja ymmärtää myös hoitohenkilökunnan kannalta. Ja itse synnytyksessä kysele, ole aktiivinen toiveidesi suhteen ja älä hemmetissä jää makaamaan, vaan pysy pystyasennossa ja liikkeessä.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 11:49"]

Minkä vuoksi kukaan haluaa synnyttää ilman kivunlievitystä? Pääsääntöisesti se sattuu aivan helvetisti. Se tunne, että lantio halkeaa kahtia - ei sitä vain voi käsittää järjellä. Ei leikkauksiakaan tehdä ilman lääkityksiä. Miksi toisen ihmisen itsestään pusertaminen pitäisi tehdä hammasta purren? Joo, joillakin on helppo ja nopea synnytys, ekoista supistuksista lähdetään sairaalaan, jossa lapsi syntyy ulko-ovella kolmannella ponnistuksella. Sitten on ne toiset, joiden synnytys kestää monta vuorokautta, koko ajan sattuu, mutta mitään ei tapahdu. Kyllä siinä alkaa jo toivoa kaikkea mahdollista ja mahdotontakin, että saisi kivun pois. Ap:lle toivon rauhaisaa synnytystä avoimin mielin. Älä vastusta hoitotoimenpiteitä, vaikka ne eivät olisi itsellesi niin mieluisia. Multa olis lapsi kuollut, jos olisin roikkunut omissa mielipiteissäni.

[/quote]

Minä synnytin kolme luomuna. Ja ihan siksi, että en kokenut mitään maatakaatavaa järisyttävää kipua. Jokaisen synnytyksen aikana liikuin, olin kuumassa suihkussa ja otin supistukset vastaan rauhallisesti. Miksi turhaan olisi pitänyt ottaa puudutuksia, koska en kokenut niitä tarvitsevani.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 11:34"]

Ilman meni koska pelkään toimenpiteitä enemmän kuin kipua. 5 tunnin synnytys ja ei repeämiä tms, ehkä osin koska tunsin hyvin mihin asti kudokset joustavat enkä pusertanut väkisin kun vauvalla oli kaikki hyvin. Jos se olisi kestänyt pari päivää, olisin ehkä ottanut jotain muutakin kuin lämpöpussin.

[/quote]

Mulla kans näin, ilokaasua tosin otin avautumisvaiheen loppupuolella, ponnistaessakin olisin mielelläni ottanut mutta silloin ei saanut. Tuo ponnistusvaihe oli kamalin, sattui kyllä helkkaristi, mutta ei ne puudutuksetkaan kaikilla siihen vaikuta ja jos vaikuttaa, voi tuntua huonommin miten ponnistaa. Itse uskoisin, että se kipu sai varomaan ponnistaessa ja osittain ehkä siksikin vauriot jäivät vähäisiksi. Suurimman osan synnytyksestä kipu oli musta ihan siedettävällä tasolla. Toki oli fyysisesti rankkaa, kun kävely lievitti kipua parhaiten ja niinpä kävelin lähes koko 9h.

Ap, tuu kertoo sitten miten meni

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 11:34"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 11:30"]No mulla oli kohdunkaulan puudutus ja pubendaalipuudutus. Ei epiduraalia. Noi tuli ihan tarpeeseen. Hyvin pärjäsi noilla. Miksi ei olisi ollenkaan kipulääkitystä?
[/quote]

En näe sitä tarpeellisena. Varnasti synnytys sattuu mutta mielrstäni se kuuluu synnytykseen ja kertoo mulle että missä mennään.
ap
[/quote]
Eli et myöskään käy paikkauttamassa hammastasi jos tulee reikä ja kipeytyy? Huoh...

Mulle tehtiin leikkaus vuosia ennen synnytystä. Leikkauksen ajan olin tietysti nukutettuna, mutta jälkihoitoon oli epiduraali. Ei vaikuttanut muhun mitenkään. sain monen monta paikallispuudutuspiikkiä kipuihini. Sitten tulin raskaaksi ja neuvolassa keskustelimme tästä kätilön ja lääkärin kanssa. He kehoittivat minua aktiivisesti etsimään muita kivunlievityskeinoja synnytykseen koska epiduraali ei vaikuta minuun. Kuten joku tuossa jo aiemmin kommentoikin synnytyskipu on luonnollista kipua joka kertoo missä mennään, tärkeää on rentoutua supistusten välissä. siihen auttaa lämmin vesi, sauna, laulu, musiikki, hämärä valaistus ja liikkuminen. Älä vain missään nimessä makaa sängyssä kun avautuminen on menossa!! Pelkäsin aluksi synnytystä, mutta mitä enemmän tutustuin aiheeseen (mm. Aktiivinen synnytys ry) sitä varmempi olin, keskustelin isoäitini kanssa miten hän oli 6 lapsestaan viisi synnyttänyt kotona, toiseksi viimeinen syntyi sairaalassa ja viimeinen kotona, isoäitini tahdosta. Katsoin tuntitolkulla amerikkalaisia kotisynnytysvidoita, niistä sain vinkkejä ponnistusasennoista (en voi suositella tässäkään selällään makaamista, vaikka se on kätilöille mieluisin työasento) jne.

Esikoisen synnytyksen aika tuli. Lapsivettä oli tihkunut monta päivää joten sairaalassa päädyttiin puhkaisemaan kalvot ja antamaan keinotekoista oksitosiinia. Se teki supistuksista aivan järkyttäviä mutta kuumassa suihkussa ja jumppapallon päällä keinuen selvisin avautumisen (17 tuntia) sekä kävelin paljon. Lapsi tuli kätilön vaatimuksesta selällään ponnistaen, oli aivan käsittämättömän vaikeaa ponnistaa alaspäin kun makaa selällään. Hän ei suostunut jakkarasynnytykseen kun ei polvet kuulemma kestä. Ponnistettiin 45 min, pieni repeämä ja lapsi oli maailmassa.

Toisen lapsen kanssa sama setti mutta kivulian vaihe kesti 1,20 min, jonka vietin suihkussa ja jumppapallolla ja kävellen. Ponnistus jakkaralla, 15 minuuttia ja 4,5 kiloinen "pienokainen" oli maailmassa, ei repeämiä, ei tikkejä. Täydellinen ja seesteinen synnytys.

Mä oon synnyttäny seitsemän ilman kivunlievitystä, samoin aion synnyttää kahdeksannenkin. Mulla kipj ei ollu sietämätöntä missään vaiheessa. Kuudennessa synnytyksessä, joka olis voinu olla rankempi käynnistyksen takia, luin kirjaa ponnistusvaiheeseen asti. Kätilöopiskelija tuli kysymään, saisko se kokeilla kohdunsuuta ja mä laitoin kirjan pois ja sanoin, että siitä vaan. Olinki jo kokonaan auki ja valmis ponnistamaan. 2min meni ponnistukseen.
.
Silti oon aina kaikille sanonu, että pitää kuunnella itseään, kipu voi vaikeuttaa rentoutumista ja hidastaa. Kaikkien kivun kokemus ei oo sama, eikä kaikkien elimistö toimi samoin. Sekin tietty vaikuttaa, onko kipeä 20min, 2h vai 2vrk. Kukaan ei kuitenkaan ulkopuolelta pysty arvioida, kuinka kipeä joku toinen on. Toisen synnytyksessä piti melkein vannoa kätilölle, että en oikeasti halua puudutuksia.
.
Ite kestän huonommin jälkisupistuksia kuin synnytyskipua. Oon siis jälkisupistuksiin sitten pyytäny kipulääkitystä.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:14"]Paras vinkkini: älä usko näitä "avoimin mielin meet"-mammoja. Valmistaudu hyvin etukäteen, ota selvää sekä lääkkeellisistä että lääkkeettömistä kivunlievityksistä, tutustu niiden hyviin puoliin ja haittoihin. Kirjoita synnytystoivelista. Harjoittele hengittämistä, avautumisvaiheen asentoja ja ponnistusasentoja. Lue synnytyksen vaiheista ja etenemisestä, pyydä mukaasi tulevaa miestä/tukihenkilöä myös lukemaan samat asiat. Itse synnytys on arvaamaton tapahtuma, mutta hyvin valmistautuneena yllättävätkin tilanteet on helpompi ottaa haltuun ja ymmärtää myös hoitohenkilökunnan kannalta. Ja itse synnytyksessä kysele, ole aktiivinen toiveidesi suhteen ja älä hemmetissä jää makaamaan, vaan pysy pystyasennossa ja liikkeessä.
[/quote]

Oli ehkä huonoin vinkki koskaan. ÄLÄ ap odota mitään koska et voi ikinä tietää miten synnytys menee!

Itselläni kipu esti kohdunkaulan avautumisen. Auki olin 2cm oksitosiinitipassa kärsien järkyttävistä kivuista kokonaista 5 tuntia, kunnes antoivat epiduraalin ja avauduin sen jälkeen puolessa tunnissa ponnistamaan. Toisen kohdalla sama: Eivät vieneet edes saliin kun en ollut auennut, eivät uskoneet että aktiivinen synnytys on käynnissä vaikka supistuksia oli ja vauvan laskeutumisen tunsi. Helvetilliset kivut kesti tällä kertaa neljä tuntia kunnes laittoivat jonkun piikkikipulääkkeen, joka ei vienyt kipuja mihinkään mutta aiheutti sen että kohdunkaula avautui alle tunnissa kahdesta srntistä kymmeneen ja lapsi meinasi syntyä osaston käytävälle. Lapsi syntyi heti kun mut juoksujalkaa saatiin saliin, en pystynyt enää pidättelemään, yhdellä ponnistuksella se sitten tuli. Eli minulla kipu estää kohdunkaulan avautumisen, mekanismia en tunne tarkemmin, mutta jos ap:llä sana niin onnea vaan jos et aio kipulääkettä ottaa...

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 15:08"]

Itselläni kipu esti kohdunkaulan avautumisen. Auki olin 2cm oksitosiinitipassa kärsien järkyttävistä kivuista kokonaista 5 tuntia, kunnes antoivat epiduraalin ja avauduin sen jälkeen puolessa tunnissa ponnistamaan. Toisen kohdalla sama: Eivät vieneet edes saliin kun en ollut auennut, eivät uskoneet että aktiivinen synnytys on käynnissä vaikka supistuksia oli ja vauvan laskeutumisen tunsi. Helvetilliset kivut kesti tällä kertaa neljä tuntia kunnes laittoivat jonkun piikkikipulääkkeen, joka ei vienyt kipuja mihinkään mutta aiheutti sen että kohdunkaula avautui alle tunnissa kahdesta srntistä kymmeneen ja lapsi meinasi syntyä osaston käytävälle. Lapsi syntyi heti kun mut juoksujalkaa saatiin saliin, en pystynyt enää pidättelemään, yhdellä ponnistuksella se sitten tuli. Eli minulla kipu estää kohdunkaulan avautumisen, mekanismia en tunne tarkemmin, mutta jos ap:llä sana niin onnea vaan jos et aio kipulääkettä ottaa...

[/quote]

Eli et pystynyt rentoutumaan supistusten välissä?

Mä oon just niitä jotka eivät suunnitelleet synnytystä etukäteen. Ajattelin mennä fiiliksen mukaan ja niin tein. Kuulostelin oloa ja pyysin kivunlievitystä sitten kun tuntui etten enää kestä. Kipupiikki lihakseen toi vaan humalaisen olon ja en tiedä minne hittoon se epiduraalipiikkikin meni kun siitä ei ollut yhtään mitään apua. Uusiksi ei pystynyt ottamaan. Olen lähes kateellinen niille äideille jotka kehuvat, että "meidän jannica-petteriä synnyttäessä nukuin siihen asti kunnes kätilö sanoi että nyt pitäis ponnistaa. Helppoo, hihhih, voisin synnyttää vaikka heti uudelleen". Vmp. Kivulla tosiaan on synnytetty ja toista kertaa en sitä tee..

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:14"]Paras vinkkini: älä usko näitä "avoimin mielin meet"-mammoja. Valmistaudu hyvin etukäteen, ota selvää sekä lääkkeellisistä että lääkkeettömistä kivunlievityksistä, tutustu niiden hyviin puoliin ja haittoihin. Kirjoita synnytystoivelista. Harjoittele hengittämistä, avautumisvaiheen asentoja ja ponnistusasentoja. Lue synnytyksen vaiheista ja etenemisestä, pyydä mukaasi tulevaa miestä/tukihenkilöä myös lukemaan samat asiat. Itse synnytys on arvaamaton tapahtuma, mutta hyvin valmistautuneena yllättävätkin tilanteet on helpompi ottaa haltuun ja ymmärtää myös hoitohenkilökunnan kannalta. Ja itse synnytyksessä kysele, ole aktiivinen toiveidesi suhteen ja älä hemmetissä jää makaamaan, vaan pysy pystyasennossa ja liikkeessä. [/quote] Oli ehkä huonoin vinkki koskaan. ÄLÄ ap odota mitään koska et voi ikinä tietää miten synnytys menee!

[/quote]

Jos lukisit kommenttini ajatuksella, huomaisit sieltä kohdan "synnytys on arvaamaton tapahtuma". Tietenkään ei synnytystään voi suunnitella etukäteen, mutta on se nyt hulluutta olla valmistautumatta mihinkään. Menisitkö maratonillekin pyjamahousuissa ja villasukissa odottaen, että kyllä ne siellä lähtöviivalla kertoo miten pitää toimia. No niin varmasti kertookin, mutta onko siinä mitään järkeä? Sairaalaympäristö on useimmille meistä vieras, synnytys (varsinkin ensisynnyttäjälle) uusi ja jännittävä tilanne, niin kyllä siinä on helposti pallo aika hukassa, jos perustiedot ovat neuvolan synnytysvalmennuksen tasolla. Ja yllätys yllätys: kätilökään ei ole suurinta osaa ajasta paikalla, joten siihen on turha tuudittautua.

Vastuutonta väittää, että synnytykseen ei pitäisi valmistautua! Sillä vinkillä kasvatat todennäköisyyttäsi ikävään synnytyskokemukseen, yksin jäämisen tunteeseen ja parhaassa tapauksessa kivun ja pelon sekaiseen paniikkiin. Valmistaudu, valmistaudu ja vielä kerran valmistaudu. Se ei tarkoita sitä, että itse synnytys menisi niinkuin toivot, koska sitähän ei voi suunnitella. Pysyt paremmin muuttuvissa tilanteissa kärryillä ja tiedät toisaalta oikeutesi ja toisaalta erilaiset lääketieteelliset perusteet, joilla hoitohenkilökunta päätöksiä tekee. Haluat varmaan olla aktiivinen synnyttäjä mieluummin kuin passiivinen, toimenpiteiden kohteena oleva potilas?