ambulanssikuskit tökeröimpiä asiakkaita
Tämän olen huomannut pikaruokalan autokaistan kassatyöntekijänä. Ambulanssityypit kun tulee (yleensä iltaisin ja öisin) autokaistalle niin he odottavat saavansa nopeampaa palvelua kuin muut ja kuvittelevat olevansa tärkeimpiä asiakkaita. He eivät koskaan hymyile tai sano kivaa sanaa.
Muutama viikko sitten yksi kuski valitti palvelun hitaudesta ja yritin selittää hänelle että ambulanssia ennen olleen auton tuotteet valmistettiin ensimmäisenä, järjestyksessä siis, mutta hän ei kuunnellut vaan jatkoi paasaamista. He ovat tottuneet siihen että ihmiset väistävät heitä liikenteessä ja kuvittelevat siksi olevansa jumalia ja etuoikeutetussa asemassa muihin asiakkaisiin nähden. Kyllä pistää vihaksi.
Kerran yöllä heille tuli ilmeisesti hälytys ja alkoivat erittäin törkeään sävyyn hoputtamaan meitä että ruoka pitäisi tulla nopeammin. Öisin keittiössä on töissä vain yksi henkilö ja tuotteita ruvetaan valmistamaan heti kun tilaus on saatu, eli hampurilainen tulee valmiiksi niin pian kuin mahdollista. Ja tuonakin kertana ei mitään kiitosta, hoitaja vain repäisi pussin kädestäni ja ryntäsi autoon. Ihmishenki tulee tietysti aina ensin, mutta hätätapauksessa minä unohtaisin eväät siihen paikkaan ja tulisin sitten myöhemmin hakemaan kun on aikaa.
Kyllä nuo ambulanssikuskit ovat ihan samassa asemassa muiden asiakkaiden kanssa. Ei edessä olevaa autoa sivuuteta sen vuoksi että ambulanssi on tilaamassa ja heille voi kesken kaiken tulla hälytys.
Kommentit (100)
Se voi olla joku päivä sunkin henkikulta siitä kiinni ehtiikö lanssi ajoissa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 06:22"]Uskon. Ensihoitajilla on asennevamma ja ovat mielestään Jumalasta seuraavia. Joskus jopa jumalia itse.
[/quote]
Aika ikävää yleistystä. Montako tunnet ihan henkilökohtaisesti, että voit antaa tuollaisen arvion, vai onko tämä vain jostain keksimäsi mielikuva? T. Ihan aidosti kiva ja lämmin ensihoitaja
Sillon kun tulee häly niin ne ruuat saa jäädä tiskille ja lanssi matkaan! Eihän ne nyt voi jäädä odottaan, että ruoka on valmista??? Ja ennenkuin joku sanoo, että pitää heidänkin syödä, niin kyllä. Mutta olosuhteiden pakosta pitää olla muu vaihtoehto, kuin mäkin autokaista... Omat eväät mitään? Ennakkotilaus johonkin ja ruuan nouto?
Joo ei ole mahdotonta soittaa etukäteen sinne pikaruokapaikkaan ja kertoa tilanne. Ruoat tiettyyn aikaan valmiiks ja sovittu haku kaistalta/ravintolan sisältä jos mahdollista. Luulisi, että ensihoitajat osaisi tehdä loogisia ratkaisuja hankalissa tilanteissa paremmin, eikä mennä köröttelemään autokaistalle pitkään jonoon..
112:en kuskit kaikista pölkyimpiä mulkeroita. Yksityisten firmojen tyyppien kanssa voi kommunikoida niin kuin ihmiset kommunikoi.
T. Helsingin kotihoidon työntekijä
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:11"]Aapee, kyllä sä pistät sen juopuneen huutelijan taksin takapenkillä odottamaan, jos ensihoitajat ovat luukulla. Terv. av-mamma ja ambulanssikuski (erikoissairaanhoitaja)
[/quote]
Juopuneiden lisäksi öisin käy myös ihan työmatkalaisia ja esim juuri taksikuskeja. Ei heitä sivuuteta poliisiauton tms vuoksi. Asiakkaat palvellaan yksi kerrallaan ja siinä järjestyksessä missä jonoon tulivatkin. Siinä on ihan turha kenenkän hoputtaa milloin minkäkin syyn vuoksi. Jos on kiire ei autokaistalle pidä tulla.ap
Tjaa. . Itse myös töissä pikaruokapaikassa. Ambulanssikuskeja käy välillä, pari ihan vakkaria ja ovat aina tosi mukavia. Ymmärtävät millaista on olla töissä kun asiakkaat yleensä enemmän tai vähemmän humalassa ;) Ikinä eivät ole jonon ohi kiilanneet eikä ruokakaan ole jäänyt syömättä, kai niillä on aina useampi lanssi ajossa?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:41"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 08:45"]
Jos ovat ruokatauolla, niinkuin muutkin työtätekevät, ei pitäisi tulla hälytyksiä. Työn organisointi ei voi olla noin heikkoa.
[/quote]
mit vit sinä nyt höpötät. Jos se hälytys tulee ja lansseja ei ole juuri sillä hetkellä vapaana tai muut ovat kauempana, niin ei siinä nyt jumalauta sanota, että "me ollaan ruokatauolla, sori". Sen takia nämä kuskit ja ensihoitajat koittavat syödä nopeasti, sillä koskaan ei tiedä milloin tulee aika lähteä pelipaikoille.
Mieti nyt vähän mitä suustasi päästät.
[/quote]
Jos lanssikuljetuksiin ei haluta laittaa riittävästi resursseja että kuskit saisi pitää lainmukaiset taukonsa niin syyttäkää sairaanhoitopiirejä ja viimekädessä poliitikkoja. Ei se tietenkään kuskien vika ole, mutta toisaalta kuskien ei pitäisi purkaa sitä katkeruuttaan vittuilemalla muille joiden vika se ei ole ainakaan.
Vaihtakoon ammattia jos pää ei kestä tuonvertaa paineita että saisi ruokansa tilattua sivistyneesti.
[/quote]
Tässä ketjussa on taas koottu kaikka "parhaat" palat mitä on tullut vastaan. Itse olen saanut pelkästään hyvää "palvelua" ja kyllä niillä kavereilla saa aika pitkä pinna olla, kun Vappuna tms. känniääliöt teloo itseään ja sitten taistellaan hoitajia vastaan.
Jokaisesta ryhmästä löytyy hyviä ja huonoja tapauksia ja tämä ketju taas osoittaa, kuinka perus AV-mamma tykkää haukkua kaikki maan rakoon, kun itse ovat niin saatanan erikoislaatuisen hyviä ihmisiä. Kuten vaikka AP.
[/quote]
Ambulanssikuskihan minut haukkui maan rakoon kun joutui muutaman minuutin odottamaan. Huusi että olisimme voineet alkaa valmistaa tuotteita silloin kun he tilasivat tolpalla. Niinhän se meneekin, mutta lanssin edessä oli auto, jonka tuotteet tehtiin ensin. En tiedä kuka hän kuvitteli olevansa, mutta oli sen verran ilkeä tyyppi että ihan puistatti ajatus siitä että hän on se joka on ensimmäisenä paikan päällä auttamassa kun jotain vakavaa on sattunut ihmiselle. ap
Miten täällä jotkut ihmiset kuvittelevat sen autokaistatyöntekijän tietävän, kun tilauspisteelle ajaa ambulanssi? Kuulokkeet korvissa siellä mennään ja tilauksia otetaan ruuhka-aikoina non-stoppina. Siellä mistään kameroista kurkita että minkäslainen bemari sinne jonon perälle ajoi. :D
T. Pikaruokakassa, joka yöaikana pyörittää yksin sekä kassalinjastoa, salia JA autokaistaa, jossa parhaimmillaan 6 autoa jonossa. Joskus täytyy käydä keittiön puolellakin auttamassa, kun ei yhdellä työntekijällä yksinkertaisesti kädet riitä pakkaamaan kerralla niitä 15 ihmisen hampurilaista kun seuraavat 15 huutaa jo paahtimessa.
Huomaa kyllä, etteivät vastaajat, jotka ovat ambulanssikuskien "puolella" ole ainakaan itse työskennelleet pikaruokapaikassa.
Yöaikaan on usein tosi hektistä ja paikkaa saatetaan pyörittää pahimmassa tapauksessa kahden ihmisen voimin, joista toinen voi olla sekä autokaistalla, että normikassalla. Siinä tilanteessa asiakkaat kyllä hoidetaan ihan saapumisjärjestyksessä, jotta tilanne saadaan pysymään edes jotenkin hallinnassa.
Mäkkärissä, jossa mä olin nuorempana töissä annettiin poliiseille ja ambulanssikuskeille ruoat puoleen hintaan, mutta mitään ohitusoikeutta ei heillä ollut.
Kotiseudullani kiertää tarina, joka on ilmeisesti totta, jostain 60- tai 70-luvulta. Kahden kunnan rajalla syttyi tulipalo, kuntien välillä on vartin matka. Sen kunnan, jonka puolella palo syttyi, palopäällikkö soitti siihen toiseen kuntaan ja pyysi apua. Sieltä toisesta kunnasta vastattiin "kyllä myö tullaan koha myö syyvään ensin".
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:11"]Ap ja hänen kanssaan samaa mieltä olevat ihmiset eivät selvästikään ole nähneet ensihoitajien työtä lähietäisyydeltä.
Jaksaisitteko itse olla aurinkoisia ja iloa säteileviä ihmisiä peräti 36h vuorojen aikana? Okei, 36h vuoroja on vähemmän, mutta 24h ja 12h ovat kyllä ihan perusvuoroja. Siellä mitään 8h työpäivää ruokataukoineen tunneta. Siellä syödään jos ehditään, ja arvatkaapa kuinka hyvin ehtii? Olette varmasti tietoisia tästä hoitoalan työpulasta. Lisäksi työ on erittäin rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Moniko teistä jaksaisi roudata 120kiloista miestä paareilla seitsemännestä kerroksesta? Ja moniko teistä pystyisi pitämään psyykkeen kunnossa mm. pahimmillaan nähtyään juuri itseltään pään pois sahanneen ihmisen? Niinpä.. Mutta hyvähän se on työttömien av-mammojen huudella kun oih ja voih on niin rankkaa pyyhkiä armaan Purjo-Petterin nenää ja persettä päivästä toiseen.
Sitä paitsi erittäin törkeää yleistämistä aloittajalta. Vaikka joku ammattikunnasta käyttäytyy omasta mielestään huonosti, ei kaikki sellaisia ole.
[/quote]
Asiakaspalveluammatti se lanssikuskin ammattikin on, mikä heidät oikeuttaa olemaan naama norsunvitulla ja etuilemassa? Jos ei kestä duuniaan, vaihtaa toiseen paikkaan. Eipä esim. omalla työpaikallani sairaalan päivystyksessä tuolleen tiuskittas kenellekään vaikka kuinka olisi ollut 8h syömättä ja päälle paukahti juuri toinen vuoro.
Voi hyvää päivää, monellakaan täällä kommentoivalla ei näytä olevan kyllä minkään valtakunnan realistista käsitystä työstä siellä ambulanssissa.
1. Okei, kenelläkään ei mielestäni ole oikeutta etuilla tai kiukutella ap:n mainitsemalla tavalla vaan ruokapaikka valitaan sen oman kiireen mukaan.
2. Joskus kuitenkin se autokaista on järkevimpiä ruokailumahdollisuuksia, ihan vain tiedoksi niille jotka ihmettelevät miksei voi syödä asemalla (esim. Koko päivä ajettu ja sitten ollaan paluumatkalla jostain sadan kilsan päästä yöaikaan ja hirveä nälkä, niin kyllä, vaihtoehdot voivat olla aika rajatut).
3. Kukaan ei varmasti jää ilman hoitoa niitten lanssareitten burgereiden takia. Kyllä niille aarne- ja berttakeikoille lähdetään samantien.
4. Joku hoitotason ykköslähdön auto ei muuten aja edes suurimmaksi osaksi jotain hoitolaitossiirtoja vaikka joku väittikin että suurin osa kuljetuksista on niitä.
5. "Ambulanssikuski" on ärsyttävä termi
T: väsynyt ensihoitaja, joka juuri pohti pitäisikö herättää työpari ja lähteä mäkin autokaistalle ;)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:11"]
Ap ja hänen kanssaan samaa mieltä olevat ihmiset eivät selvästikään ole nähneet ensihoitajien työtä lähietäisyydeltä. Jaksaisitteko itse olla aurinkoisia ja iloa säteileviä ihmisiä peräti 36h vuorojen aikana? Okei, 36h vuoroja on vähemmän, mutta 24h ja 12h ovat kyllä ihan perusvuoroja. Siellä mitään 8h työpäivää ruokataukoineen tunneta. Siellä syödään jos ehditään, ja arvatkaapa kuinka hyvin ehtii? Olette varmasti tietoisia tästä hoitoalan työpulasta. Lisäksi työ on erittäin rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Moniko teistä jaksaisi roudata 120kiloista miestä paareilla seitsemännestä kerroksesta? Ja moniko teistä pystyisi pitämään psyykkeen kunnossa mm. pahimmillaan nähtyään juuri itseltään pään pois sahanneen ihmisen? Niinpä.. Mutta hyvähän se on työttömien av-mammojen huudella kun oih ja voih on niin rankkaa pyyhkiä armaan Purjo-Petterin nenää ja persettä päivästä toiseen. Sitä paitsi erittäin törkeää yleistämistä aloittajalta. Vaikka joku ammattikunnasta käyttäytyy omasta mielestään huonosti, ei kaikki sellaisia ole.
[/quote]
joo-o... kummasti ensihoitaja-mieheni ehtii töissä kattella elokuvia jne...
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 07:13"]Sillon kun tulee häly niin ne ruuat saa jäädä tiskille ja lanssi matkaan! Eihän ne nyt voi jäädä odottaan, että ruoka on valmista??? Ja ennenkuin joku sanoo, että pitää heidänkin syödä, niin kyllä. Mutta olosuhteiden pakosta pitää olla muu vaihtoehto, kuin mäkin autokaista... Omat eväät mitään? Ennakkotilaus johonkin ja ruuan nouto?
[/quote]ammatinvalinta kysymys.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 06:17"]Kun ei ole autoa enkä käy pikaruokaloissa on kiinnostavaa lukea työkäytännöistä noissa paikoissa. Kappalejako ja pieni tiivistäminen olisi ehkä tehnyt tekstistä ja sitä kautta ap:n tuskastumisen aiheesta vähän helpommin lähestyttävän. Joo, joo, tiedän kyllä: "älypuhelimella" tulee paskaa tekstiä. Siksi sen nimi varmaan on "älypuhelin".
Mutta siis: ap, tarkoitat varmaan oman paikkakuntasi ambulanssikuskeja? Vai käyvätkö koko Suomen kaikki ambulanssikuskit juuri sinun pikaruokalasi autokaistalla? En oikein tajunnut miksei raskasta ja tärkeätä työtä tekevien kohdalla voi vähän joustaa? Tiedätkö ambulanssikuskien työstä mitään?
[/quote]
Durak
Ap, se on sunkin kohdalla ammatinvalintakysymys. Vaikutat just niin tollolta että susta ei todellakaan ole priorisoimaan. Asiakaspalveluun kuuluu joustaa ja omia aivoja saa käyttää. Ja asiakkailta pitää niellä ihan kaikki paska mikä tulee, nikottelematta, oli asiakkaana lanssikuski tai ei. Jos ei pää kestä, vaihda alaa sellaiseen, missä ei tarvitse olla ihmisten keskuudessa. Muuten sulla on jatkuvasti iso palkokasvi nokassas.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:11"]Ap ja hänen kanssaan samaa mieltä olevat ihmiset eivät selvästikään ole nähneet ensihoitajien työtä lähietäisyydeltä.
Jaksaisitteko itse olla aurinkoisia ja iloa säteileviä ihmisiä peräti 36h vuorojen aikana? Okei, 36h vuoroja on vähemmän, mutta 24h ja 12h ovat kyllä ihan perusvuoroja. Siellä mitään 8h työpäivää ruokataukoineen tunneta. Siellä syödään jos ehditään, ja arvatkaapa kuinka hyvin ehtii? Olette varmasti tietoisia tästä hoitoalan työpulasta. Lisäksi työ on erittäin rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Moniko teistä jaksaisi roudata 120kiloista miestä paareilla seitsemännestä kerroksesta? Ja moniko teistä pystyisi pitämään psyykkeen kunnossa mm. pahimmillaan nähtyään juuri itseltään pään pois sahanneen ihmisen? Niinpä.. Mutta hyvähän se on työttömien av-mammojen huudella kun oih ja voih on niin rankkaa pyyhkiä armaan Purjo-Petterin nenää ja persettä päivästä toiseen.
Sitä paitsi erittäin törkeää yleistämistä aloittajalta. Vaikka joku ammattikunnasta käyttäytyy omasta mielestään huonosti, ei kaikki sellaisia ole.
[/quote]Eiköhän jokainen joka kyseiseen amattiin hakeutuu tiedä millaista se tulee olemaan? Jos nuo sinun edellä mainitut asiat oikeuttavat käyttäytymään noin niin pitää tässä itelläkin vissiin liimata k*rpä otsaan, meinaan työpäivän pituudet ilman kunnon taukoja on samat...
Ei ihmekään kun siinä lanssin tulemisessa kestää, kun hälytyksen tullessa jäädään mussutamaan burgeria >:o
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 05:32"]
KUULE JOS TULEE ANTERO TAI PERTTA NIIN SILLON LANSSIEN RUUAT TULEE 1. SIJALLE ONKO SELVÄ? VAI EIKÖ SIELLÄ TISKIN TAKANA JÄRKI PELAA?!!!
[/quote]
Jooop...... ei jää epäselväksi, miksi sä et "mennyt" sinne Pelastusopistoon tai lääkikseen vaan jäit sairaankuljettajaksi(lähihoitaja).....