ambulanssikuskit tökeröimpiä asiakkaita
Tämän olen huomannut pikaruokalan autokaistan kassatyöntekijänä. Ambulanssityypit kun tulee (yleensä iltaisin ja öisin) autokaistalle niin he odottavat saavansa nopeampaa palvelua kuin muut ja kuvittelevat olevansa tärkeimpiä asiakkaita. He eivät koskaan hymyile tai sano kivaa sanaa.
Muutama viikko sitten yksi kuski valitti palvelun hitaudesta ja yritin selittää hänelle että ambulanssia ennen olleen auton tuotteet valmistettiin ensimmäisenä, järjestyksessä siis, mutta hän ei kuunnellut vaan jatkoi paasaamista. He ovat tottuneet siihen että ihmiset väistävät heitä liikenteessä ja kuvittelevat siksi olevansa jumalia ja etuoikeutetussa asemassa muihin asiakkaisiin nähden. Kyllä pistää vihaksi.
Kerran yöllä heille tuli ilmeisesti hälytys ja alkoivat erittäin törkeään sävyyn hoputtamaan meitä että ruoka pitäisi tulla nopeammin. Öisin keittiössä on töissä vain yksi henkilö ja tuotteita ruvetaan valmistamaan heti kun tilaus on saatu, eli hampurilainen tulee valmiiksi niin pian kuin mahdollista. Ja tuonakin kertana ei mitään kiitosta, hoitaja vain repäisi pussin kädestäni ja ryntäsi autoon. Ihmishenki tulee tietysti aina ensin, mutta hätätapauksessa minä unohtaisin eväät siihen paikkaan ja tulisin sitten myöhemmin hakemaan kun on aikaa.
Kyllä nuo ambulanssikuskit ovat ihan samassa asemassa muiden asiakkaiden kanssa. Ei edessä olevaa autoa sivuuteta sen vuoksi että ambulanssi on tilaamassa ja heille voi kesken kaiken tulla hälytys.
Kommentit (100)
Ainakin Helsingissä on aika tavallista, ettei 12 tunnin vuoron aikana ehdi keikkojen välissä edes asemalla käymään. Uusi keikka tulee heti, kun on edellisen potilaan saanut luovutettua. Siinä ei silloin paljon auta, jos on asemalla eväät odottamassa. Ja kun työ on fyysistä, ei 12 tunnin vuoroa pelkillä energiapatukoilla jaksa. (Ja toivottavasti tähän ei kukaan älypää tule ehdottamaan, että sairaankuljettajat voisivat vetää autossa kylmää maksalaatikkoa...) Ihan ymmärrettävää siis, että joskus tulee tarve poiketa autokaistalle. Suurin osa (Helsingissä siis) sairaakuljetusta tekevistä palomiehistä kyllä pitää kropastaan sen verran hyvää huolta, että ymmärtävät syödä pääasiassa muuta kuin pikaruokaa, ihan kauhen suuri ongelma tämä ei siis varmaan ole.
On muuten sairaankuljettajasta keikalla paljon enemmän hyötyä, jos on ehtinyt jotain syömään. Matalalla verensokerilla ei tee yhtä hyvin hoitoa koskevia vaativia päätöksiä, eikä jaksa fyysistäkään puolta niin hyvin. Kannattaa siis toivoa, että jos joskus on itse potilaan asemassa, että se sairaankuljettaja olisi ehtinyt viimeisen 12 tunnin aikana jotain syömäänkin.
Tämä ei nyt liity tuohon ruokailu-aiheeseen mitenkään mutta on niitä ihania ambulanssikuskeja. Yksi jopa tuli sairaalaan moikkaamaan minua kun olin onnettomuudessa (hän siis ajoi minut silloin sairaalaan, tuli käymään kun pääsin teholta). Se lämmitti :)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:11"]
Jaksaisitteko itse olla aurinkoisia ja iloa säteileviä ihmisiä peräti 36h vuorojen aikana? Okei, 36h vuoroja on vähemmän, mutta 24h ja 12h ovat kyllä ihan perusvuoroja. Siellä mitään 8h työpäivää ruokataukoineen tunneta.[/quote] AMMATINVALINTA! (Ite en valita vaikka olenki korkeakoulutettu hoitsu pitkillä duunipäivillä)
Ja suurin osa keikoista on mummojen siirtelyä sairaalasta vanhainkoteihin ja laitoksiin. Kyllä hyvin monet mun duunikaverina olevat lanssikuskit on täysiä molopäitä.
Ainakin Helsingissä on aika tavallista, ettei 12 tunnin vuoron aikana ehdi keikkojen välissä edes asemalla käymään. Uusi keikka tulee heti, kun on edellisen potilaan saanut luovutettua. Siinä ei silloin paljon auta, jos on asemalla eväät odottamassa. Ja kun työ on fyysistä, ei 12 tunnin vuoroa pelkillä energiapatukoilla jaksa. (Ja toivottavasti tähän ei kukaan älypää tule ehdottamaan, että sairaankuljettajat voisivat vetää autossa kylmää maksalaatikkoa...) Ihan ymmärrettävää siis, että joskus tulee tarve poiketa autokaistalle. Suurin osa (Helsingissä siis) sairaakuljetusta tekevistä palomiehistä kyllä pitää kropastaan sen verran hyvää huolta, että ymmärtävät syödä pääasiassa muuta kuin pikaruokaa, ihan kauhen suuri ongelma tämä ei siis varmaan ole.
On muuten sairaankuljettajasta keikalla paljon enemmän hyötyä, jos on ehtinyt jotain syömään. Matalalla verensokerilla ei tee yhtä hyvin hoitoa koskevia vaativia päätöksiä, eikä jaksa fyysistäkään puolta niin hyvin. Kannattaa siis toivoa, että jos joskus on itse potilaan asemassa, että se sairaankuljettaja olisi ehtinyt viimeisen 12 tunnin aikana jotain syömäänkin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:19"]
Millä ketjulla on tällainen ohjeistus että saapumisjärjestyksessä valmistetaan ruuat eikä poikkeuksia?
[/quote]
tämä sääntö on kaikissa ravintoloissa. eri asia on missä järjestyksessä tuotteet saadaan. osan valmistamiseen menee kauemmin aikaa, osa on valmiina. mutta öisin tuotteet myös saadaan siinä järjestyksessä missä ne on tilattukin. emme saa poistua yöllä rakennuksesta, joten "parkitus" (auto menee sivuun odottamaan) on kielletty. näin ollen palvelu on hitaampaa ja isompi tilaus pysäyttää koko autokaistan useaksi minuutiksi.
Itsekin yllätyin tätä. Toki hyviäkin tyyppejä on, mutta myös tosi tylyä porukkaa.
Palvelutalossa työskentelevä sh-opiskelija
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:11"]
Sitä paitsi erittäin törkeää yleistämistä aloittajalta. Vaikka joku ammattikunnasta käyttäytyy omasta mielestään huonosti, ei kaikki sellaisia ole.
[/quote]
eivät tietenkään, en niin väittänytkään. puhuin vain omasta kokemuksestani ja vertasin heitä muihin asiakkaisiin (esim taksikuskit pääosin todella mukavia). omalle kohdalleni ei ole sattunut yhtään mukavaa ambulanssiasiakasta, mutta se ei tarkoita etteikö heitäkin olisi. ap
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:59"]Tökerölllä aspalla tökeröt asiakkaat....
Eipä se ap myöskään mitään kuukauden työntekijä -titteliä ansaitse.
P.S. Mua ei haittaa, jos lanssit ja poliisit saavat ruokansa ennen mua. Palomiehet taitavatkin syödä vaan laitoksella.
[/quote]
mitä tiedät asiakaspalvelutaidoistani? en väittänyt kaikkia asiakkaita töykeiksi (lue otsikko). olen mukava ja hymyilen mutta kohteliaisuutta ei voi ambulanssityypeiltä yleensä odottaa. pidän ihmisistä ja pääosin asiakkaat ovat mukavia/neutraaleja.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:24"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:11"]
Jaksaisitteko itse olla aurinkoisia ja iloa säteileviä ihmisiä peräti 36h vuorojen aikana? Okei, 36h vuoroja on vähemmän, mutta 24h ja 12h ovat kyllä ihan perusvuoroja. Siellä mitään 8h työpäivää ruokataukoineen tunneta.[/quote] AMMATINVALINTA! (Ite en valita vaikka olenki korkeakoulutettu hoitsu pitkillä duunipäivillä)
Ja suurin osa keikoista on mummojen siirtelyä sairaalasta vanhainkoteihin ja laitoksiin. Kyllä hyvin monet mun duunikaverina olevat lanssikuskit on täysiä molopäitä.
[/quote]
Unelma hoitsu, ainakin puhetyylinsä perusteella. Toivottavasti emme tapaa.
Aapee, kyllä sä pistät sen juopuneen huutelijan taksin takapenkillä odottamaan, jos ensihoitajat ovat luukulla. Terv. av-mamma ja ambulanssikuski (erikoissairaanhoitaja)
KUULE JOS TULEE ANTERO TAI PERTTA NIIN SILLON LANSSIEN RUUAT TULEE 1. SIJALLE ONKO SELVÄ? VAI EIKÖ SIELLÄ TISKIN TAKANA JÄRKI PELAA?!!!
Hienoa kun jonkun avunsaanti kestää siksi että ambulanssikuski ruokailee sen anteron tullessa... huh.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 05:32"]
KUULE JOS TULEE ANTERO TAI PERTTA NIIN SILLON LANSSIEN RUUAT TULEE 1. SIJALLE ONKO SELVÄ? VAI EIKÖ SIELLÄ TISKIN TAKANA JÄRKI PELAA?!!!
[/quote]
Kiitos, nyt peli seisoo taas. Uskaltaisikohan sitä vaimoa jo herätellä?
terv. Antero
Kyllä voisi mahd. paljon ensisijaistaa.
Kun ei ole autoa enkä käy pikaruokaloissa on kiinnostavaa lukea työkäytännöistä noissa paikoissa. Kappalejako ja pieni tiivistäminen olisi ehkä tehnyt tekstistä ja sitä kautta ap:n tuskastumisen aiheesta vähän helpommin lähestyttävän. Joo, joo, tiedän kyllä: "älypuhelimella" tulee paskaa tekstiä. Siksi sen nimi varmaan on "älypuhelin".
Mutta siis: ap, tarkoitat varmaan oman paikkakuntasi ambulanssikuskeja? Vai käyvätkö koko Suomen kaikki ambulanssikuskit juuri sinun pikaruokalasi autokaistalla? En oikein tajunnut miksei raskasta ja tärkeätä työtä tekevien kohdalla voi vähän joustaa? Tiedätkö ambulanssikuskien työstä mitään?
Uskon. Ensihoitajilla on asennevamma ja ovat mielestään Jumalasta seuraavia. Joskus jopa jumalia itse.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 06:17"]
? En oikein tajunnut miksei raskasta ja tärkeätä työtä tekevien kohdalla voi vähän joustaa? Tiedätkö ambulanssikuskien työstä mitään?
[/quote]
Jos ei ole kiire, miksi pitäisi muiden asikkaiden kustannuksella päästää nämä edelle? Jos on kiire, sitten ei ehdi jäädä syömäänkään. Mieti niitä muita, siinä edellä voi olla vartija, isä joka käy yöpalalla synnytyksen aikana (joo mäkkärin mainos katsottu), diabeetikko joka tarttee ruokaa, väsynyt raskaasta työstä tuleva yövuorolaine, ehkä joku toinen lanssikuski tai poliisi vuoronsa jälkeen...miksi ruokaa ambulanssilla hakemaan tuleva on sen tärkeämpi kuin joku muu?
Samaa mieltä nro 51 kanssa. Ja vaikkei joka keikka olisikaan tuollaisten itsensäsilpojien tapaamista, niin jokainen keikka on kuitenkin raskas ja ikävä. Ikinä ei keikalle lähdetä hyvillä mielin. Aina jollain on hätä tai huono. Aina tiedetään, että vastassa ei ole mikään hilpeä ja mieltä ylentävä keikka. Aina sinä ensihoitajana näet sen pahimman siellä paikan päällä, aina sinun täytyy olla valmiustilassa menemään ikävään tilanteeseen.