Lue keskustelun säännöt.
Teini myrkyttää tunnelman perheessä
03.05.2015 |
Miten jaksatte teinien kanssa? Murjotus ja pahan tuulen levittäminen alkaa aamusta ja jatkuu iltaan. Itselläkin rankka työ ja tarvisin viikonloppuja palautumiseen. Sunnuntaisin tuntuu että huh, huomenna pääse töihin ja kukaan ei jatkuvasti murjota, valita ja haasta riitaa.
Teinillä on hyvätkin hetkensä, mutta valitettavasti tilanteet kärjistyy viikonloppuisin ja lomilla kun ollaan enemmän yhdessä. Ei täällä mitään isoja ongelma ole (vielä), mutta tosi ikävä ilmapiiri.
Miten te muut pidätte perheessä parempaa tunnelmaa yllä ja jaksatte itse teinien kanssa?
Kommentit (120)
Teinit on ihania, älykkäitä ja hauskoja! Opetelkaa näkemään miten upeita ihmisiä tuossa nuoressa sukupolvessa on. He osaavat niin paljon, ja ovat monessa asiassa fiksumpia kuin vanhempansa. Olkaa aidosti kiinnostuneita kaikesta, mitä teininne puhuu ja tekee. Hassutelkaa sopivasti. Olkaa itseironisia, ja myöntäkää auliisti olevanne kalkkiksia. Teinien kanssa pärjää kyllä. Kun heitä arvostaa, hekin arvostavat sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla lisäsi ymmärrystä teinejä kohtaan Daniel J. Siegelin kirja "Brainstorm- Nuoruuden aivomyrskyn merkitys ja voima". Sen luettuani olen katsellut teini-ikäisiä uusin, ymmärtävämmin silmin ja näen myös oman teini-ikäni eri tavalla. Enää en ajattele, että olin teininä tuhma ja kuriton kakara, jolle ei kelpaa mikään, kuten aikuiset ympärilläni antoi ymmärtää, vaan ymmärrän nyt olleeni vain aivan normaali teini.
Onko teinillä oikeutus räksyttää pienemmille sisaruksille? Haukkuu tyhmiksi ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Onks kotileikki tollasta? Kaikenlaista epämukavuutta, kiljuvia lapsia ja sadistisia teinejä.
Ei se ole mitään kotileikkiä, se on elämää. Elämässä on hauskoja ja vähemmän hauskoja hetkiä. Tulet sen kyllä aikanaan huomaamaan :)
Meillä on 14v tytär ja joskus aikamoisen teatraalinen... Milloin pitäisi hiukset värjätä oransseiksi, venyttää korvareikiänsä yms..., mutta ei elämä siltikään ole ikävää, vaan joskus jopa salaa hymyilemme miehen kanssa teinin aivoituksille. Suurimman osan päivästä meidän teini ainakin on hyvällä tuulella, mutta auta armias jos on kiire lähtö niin silloin räiskyy.
Ainahan voi laittaa soimaan laulun: Vittu kun vituttaa. Siihen on kiteytetty mukavasti tuo teinin tunnetila. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun olisikin tavallinen teini jonka kanssa saisi riidellä kotiintuloajoista ja tupakkakokeiluista. Mutta kun on teini joka vain pelaa ja pelaa ja pelaa eikä mikään muu kiinnosta kuin aivoton pelaaminen. Sekin vielä menisi jos se olisi jotenkin tavoitteellista mutta mitä vielä. Sama kuin istuisi televisiota tuijottaen. Pojan kaveri on samanlainen eivätkä edes pelaa samoja pelejä, joten sosiaalisten taitojen kehittyminen nolla. Tähän asti olen puolipakolla vienyt harrastuksiin jotka eivät kiinnosta mutta enää ei onnistu sekään. Ja sillä on rajansa minkälaisena ohjelmatoimistona jaksan itse olla.
Onneksi olen lapseton - ahdistaa lukea näitä teidän tarinoitanne...!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös teini, joka suoraan sanottuna halveksii koko perhe-elämää kokonaisuutena, ja on tämän suoraan sanonutkin. Ruokailuissa vino hymy, joka paikassa kuittaus ”teeskentelystä” ja ”biologian tarpeesta lisääntyä”, ”yhteiskunnan orjuuttaamista rooleista”. Tekee kyllä pilkallisena osuutensa, mutta nyt täysi-ikäisyyden lähestyessä on säästänyt ja lähdössä ”niin kauan kuin mahdollista”, koska ”esiintymosenme kuvottaa häntä”. Olemme ”totaalisen turhia ja säälittäviä, aivopestyjä yksilöitä ilman omaa ajattelua”.
Mahtavaa!
Lähetä se sitruuna vaihto-oppilasvuodelle Pohjois-Koreaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen lapseton - ahdistaa lukea näitä teidän tarinoitanne...!
Kaikesta huolimatta minua ahdistaa paljon enemmän ajatus että olisin jättänyt lapsen tekemättä. Se oli nimittäin hilkulla ettei niin käynyt. Jälkikäteen ajatellen tukee kylmä hiki kun mietin miten pienestä kiinni oli etten jäänyt lapsettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisikin tavallinen teini jonka kanssa saisi riidellä kotiintuloajoista ja tupakkakokeiluista. Mutta kun on teini joka vain pelaa ja pelaa ja pelaa eikä mikään muu kiinnosta kuin aivoton pelaaminen. Sekin vielä menisi jos se olisi jotenkin tavoitteellista mutta mitä vielä. Sama kuin istuisi televisiota tuijottaen. Pojan kaveri on samanlainen eivätkä edes pelaa samoja pelejä, joten sosiaalisten taitojen kehittyminen nolla. Tähän asti olen puolipakolla vienyt harrastuksiin jotka eivät kiinnosta mutta enää ei onnistu sekään. Ja sillä on rajansa minkälaisena ohjelmatoimistona jaksan itse olla.
Meillä asuu samanmoinen myös. Kohta täysi-ikäinen. Pelottaa, miten pääsee kiinni ns. tavalliseen aikuisen nuoren elämään. Kaiholla muistelen alle 10-vuotiasta poikaani, joka touhusi luonnossa ja innostui monesta asiasta. Niin vaan vei ensin älykännykkä ja sitten tietokone mukanaan vaikka meillä oli keskimäärin tiukemmat rajoitukset. Menee sentään ajoissa nukkumaan ja hoitaa koulunsa mut loppuaika menee pelaamiseen :( Ei mitään itsenäistymisen merkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös teini, joka suoraan sanottuna halveksii koko perhe-elämää kokonaisuutena, ja on tämän suoraan sanonutkin. Ruokailuissa vino hymy, joka paikassa kuittaus ”teeskentelystä” ja ”biologian tarpeesta lisääntyä”, ”yhteiskunnan orjuuttaamista rooleista”. Tekee kyllä pilkallisena osuutensa, mutta nyt täysi-ikäisyyden lähestyessä on säästänyt ja lähdössä ”niin kauan kuin mahdollista”, koska ”esiintymosenme kuvottaa häntä”. Olemme ”totaalisen turhia ja säälittäviä, aivopestyjä yksilöitä ilman omaa ajattelua”.
Mahtavaa!
Tutulta kuulostaa! Onko myös teillä ”heteroseksuaalisuus” kirosana, ja kaikki normaali puhe ”kliseistä sanahelinää ilman syvyyttä - turhuutta, kannattaisi olla hiljaa”?
En voi tajuta mistä nämä geenit jatkuivat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös teini, joka suoraan sanottuna halveksii koko perhe-elämää kokonaisuutena, ja on tämän suoraan sanonutkin. Ruokailuissa vino hymy, joka paikassa kuittaus ”teeskentelystä” ja ”biologian tarpeesta lisääntyä”, ”yhteiskunnan orjuuttaamista rooleista”. Tekee kyllä pilkallisena osuutensa, mutta nyt täysi-ikäisyyden lähestyessä on säästänyt ja lähdössä ”niin kauan kuin mahdollista”, koska ”esiintymosenme kuvottaa häntä”. Olemme ”totaalisen turhia ja säälittäviä, aivopestyjä yksilöitä ilman omaa ajattelua”.
Mahtavaa!
Tutulta kuulostaa! Onko myös teillä ”heteroseksuaalisuus” kirosana, ja kaikki normaali puhe ”kliseistä sanahelinää ilman syvyyttä - turhuutta, kannattaisi olla hiljaa”?
En voi tajuta mistä nämä geenit jatkuivat...
No teillähän kasvaa varsinainen politikonalku tai filosofi. Oikeesti olkaa kiitollisia te joiden teinien päässä liikkuu muutakin kuin pelaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei ne teinit saa olla rauhassa? Miksi pitäisi koko ajan tehdä jotain perheen kanssa? Mä halusin teininä olla rauhassa tai kavereiden kanssa. Kaikki puuha perheen kanssa oli pakkopullaa ja pois omasta ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös teini, joka suoraan sanottuna halveksii koko perhe-elämää kokonaisuutena, ja on tämän suoraan sanonutkin. Ruokailuissa vino hymy, joka paikassa kuittaus ”teeskentelystä” ja ”biologian tarpeesta lisääntyä”, ”yhteiskunnan orjuuttaamista rooleista”. Tekee kyllä pilkallisena osuutensa, mutta nyt täysi-ikäisyyden lähestyessä on säästänyt ja lähdössä ”niin kauan kuin mahdollista”, koska ”esiintymosenme kuvottaa häntä”. Olemme ”totaalisen turhia ja säälittäviä, aivopestyjä yksilöitä ilman omaa ajattelua”.
Mahtavaa!
Aikanaan todennäköisesti lastasi tulee nolottamaan, kun muistaa käytöksensä. Aikuistuessa mustavalkoisuudella on yleensä tapana loiventua. Tsemppiä teille siihen asti.
Samoja ajatuksia täälläkin. Vaikka tietää, että teini purkaa vain omaa, hormoneista johtuvaa pahaa oloaan, on raskasta muulle perheelle kuunnella kiukuttelua päivästä toiseen. Raskasta on muillakin, ja kodin tulisi olla paikka, jossa voi rentoutua ja palautua ja jossa jokainen tuntee olonsa turvalliseksi.
Olen päässyt vähällä, sillä tyttäreni, nyt 17-vuotias, on aina hoitanut koulun ja hänellä on harrastuksia. Päihdekokeiluita ei käsittääkseni myöskään ole ollut. Hän on fiksu, huumorintajuinen ja puhuu asioistaan. Hän myös suostuu lähtemään reissuille ja tapahtumiin kanssani.
Toisaalta hän on aika saamaton. Harrastuksia (kaksi tuntia viikossa) lukuun ottamatta kaikki vapaa-aika menee puhelinta sängyllä näprätessä, ja jokaisesta kotityöstä, joita ei hänellä ole mitenkään liikaa, pitää muistuttaa useita kertoja. Lupaukset jonkin asian hoitamisesta rikkoontuvat usein ja myös koulutyöt jäävät viime tippaan.
Tietty itsekeskeisyys kuuluu teini-ikään, mutta välillä tuntuu, ettei nuorella ole mitään kohtuullisuuden tajua sen suhteen, minkä verran kukin tekee töitä perheen hyvinvoinnin eteen ja millaisia haasteita muilla on elämässään. Jos jonain aamuna menen myöhempään töihin kuin hän kouluun, saan kuunnella kitinää siitä, kuinka en "ikinä" joudu heräämään aikaisin ja kuinka työni on niin helppoa. Tytär tietää minun kuitenkin tekevän paljon ylitöitä. Samoin jos joskus illalla valvon tavallista pidempään, "häiritsee metelöintini" tytärtä. Itse hän saattaa joskus mennä suihkuun tai alkaa laittaa iltapalaa puolenyön aikaan. Unirytmi on hänellä vinksahtanut pari vuotta sitten, enkä ole millään keskustelulla tai pakkokeinoillakaan saanut asiaan muutosta. Olen antanut asian olla, sillä hän kuitenkin herää kouluun. Kärsin itse samanikäisenä unettomuudesta. Toivon, että unirytmi korjaantuu parissa vuodessa niin kuin minunkin kohdallani kävi.
Tyypillisen teinin tapaan hän toivoo uusimpia puhelinmalleja, kallista vanhojenmekkoa ynnä muuta. Puutetta meillä ei ole kärsitty, mutta tuntuu, ettei hän ymmärrä lainkaan rahan arvoa ja sitä, minkä verran minä joudun tekemään töitä voidakseni maksaa vaikkapa 300 euron tanssimekon.
Kaikki tämä on pientä verrattuna siihen, millaisten haasteiden kanssa tiedän joissain muissa perheissä kamppailtavan, mutta kun tätä on nyt jatkunut kolmisen vuotta, alkaa jo toivoa, että teinikiukuttelu vihdoin loppuisi. Parempaan suuntaan onkin kyllä menty monessa asiassa.
Sitruunanaamaa näkyi meillä neljä vuotta, ikävuodet 12-16, ja 15-vuotiaana siltä sitruunalta lähti kertakaikkiaan järki päästä noin vuodeksi. Joku tuntematon raivotar asui meillä vuoden, ja juuri kun olin puristumassa paineessa timantiksi, se hellitti. Nyt hyväntuulinen jälkikasvu on sitruunavuosina kypsynyt ja suunnittelee muuttoa kotoa. Suojeleva äidin ja lapsen suhde on nykyään enemmänkin kahden aikuisen.
Tsemppiä, joskus on riuhtaistava.
Nyt ysiluokalla oleva nuorempi poika on tasaantunut, kasiluokka oli ihan täyttä tuskaa. Poika oli joka päivä huonolla tuulella (tai ainakin siltä tuntui), mikään ei kiinnostanut, naama oli rutussa, mieluiten vietti aikaa omassa huoneessaan koneella istuen, jatkuvasti pelaten. Oli ihan turha kysyä mukaan mihinkään perheen yhteiseen tekemiseen, kysyttiin silti, varmuuden vuoksi. Toki se poikaa ärsytti, mutta eihän voi yhtä perheenjäsentä jättää kaiken ulkopuolelle vain sen takia, että menossa on hankala teinivaihe. Tällä hetkellä vaikuttaa hieman valoisammalta, poika tulee jopa halaamaan ja esim. muistaa kiittää saamastaan avusta, toivoa siis taitaa olla.
Meillä on myös lukiossa 2. luokalla oleva esikoispoika, joka on joiltain osin helppo tapaus, joiltain osin erittäin haastava. Varmaankin ihan luonteestaan johtuen kimpaantuu mitättömistä asioista, yleensä mulle. Eilen viimeksi. Täytyy myöntää, että tuli itselle tosi paha mieli pojan epäreilusta räjähtämisestä, kun muistutin häntä tärkeästä hoidettavasta asiasta ja tuli ns. paskat palkaksi. No, ehkei tätä enää montaa vuotta kestä?
Kokemusta on myös siitä, että joskus viikonloput ja jopa lomajaksot ovat olleet sen verran rankkoja kestää teinien jatkuvan huonotuulisuuden ja ilmapiirin myrkyttämisen takia, että on tullut mieleen miksi on itsensä tähän tilanteeseen ehdoin tahdoin laittanut, vapaaehtoisesti. Ainakin oon saanut kasvaa ihmisenä näiden vuosien aikana ja nähnyt niitä omia kipupisteitä, toki oon myös miettinyt omaa teini-ikääni ja miten se näkyi ja miltä se tuntui, niin kotona kuin muualla ja miten siihen suhtauduttiin. Sen takia yritän ymmärtää ja jaksaa, ovathan nuo minulle rakkaimpia ihmisiä tässä maailmassa.
Se on evoluution tuottama ominaisuus. Jos teinit viihtyisivät kotona, niin liian moni myös jäisi sinne.
Meillä teinillä on onneksi hyvä huumorintaju ja muutenkin hänellä on rento luonne, joten mitään mökötyksiä ei meillä ole. Tiedostan kyllä sen, että ellen itse olisi nokkela ja viljelisi samantyylistä huumoria kuin hän, asiat voisivat joskus kärjistyä isommiksi kuin ne ovatkaan. Yritän välttää provosointia. Hemmottelen teiniä sopivissa paikoissa, kun maailma näyttää karummat puolensa ja yritän huumorin avulla saada elämän näyttämään valoisammalta. Tähän asti on onnistunut. Keskustelemme myös joka päivä paljon ja kuuntelen aidosti hänen näkemyksiään asioista.