Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?
Ei mielestäni ollut tavanomaista 70- tai 80-luvuilla tällainen suomalaisessa työelämässä. Työ oli enemmän vain yksi osa elämää silloin.
Eikö asioiden pitäisi mennä parempaan eikä huonompaan suuntaan?
Miksi näin on tapahtunut?
Onko asiaa tutkittu kunnolla?
Kommentit (1097)
Olen hoitoalalla töissä ja toivoisin, että tyytymättömät ja kiireessä hoidetut potilaat/asiakkaat olisivat yhteydessä esimieheeni tai vieläkin korkeammalle. Puhelinnumeron saa pyytämällä. Ymmärrän meille hoitajille valittamisen ja olen pahoillani, etten voi tehdä työtäni niin hyvin kuin pitäisi tai haluaisin, mutta ei sitä viestiä minun viemänäni oteta vakavasti.
Huono palaute kannattaa antaa mahdollisimman korkealle taholle ja tietysti paras, jos laittaa vielä palautetta julkisesti esim. lehtien palstoilla. Sama pätee varmasti millä alalla tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on yhteiskunnassa, jossa liikaa arvostetaan koulutusta. Sinut arvotetaan pitkälle työsi ja koulutuksesi kautta. Muuten et ole mitään. Et pärjää elämässä duunarina vaikka oisit töissä 24/7, silti joudut hakemaan asumistuet ja toimeentulotuet. Vain vaativaa ajattelutyötä arvostetaan niin että siitä maksetaan, joka mahdollistaa mukavan elintason, arvostuksen, turvan ja terveyden mm. Tämän nykyvanhemmat ovat tajunneet ja takoneet lapsilleenkin päähänsä niin että ne nyt tuolla uupumuksen partaalla yrittävät suoriutua lukiosta ja ties mistä, ettei elämä menisi pilalle.
Käytännössä näitä vaativan ajattelutyön tekijöitäkään ei arvosteta vaan poltetaan loppuun ketjussa kuvatulla koohotuksella. Ja miksi työntekijät suostuvat tähän kun on olevinaan hirveä pula koulutetuista työntekijöistä?
Mikähän näihin hoitoalan kiireisiin tms auttaisi?
Olisiko se, se palkankorotus vai mikä?
Meillä ongelmat alkoivat matriisiorganisaatioiden mukana. Pomojen määrä kasvoi valtavasti, mutta vastuunkantajaa ei löydy. Palavereita generoidaan kaikista mahdollisista syistä. Strategioita yms. sontaa pohitaan isolla porukalla. Työntekijöiden määrä ei lisääntynyt, joten kun aika kuluu leikkiin ja lauluun on töitten tekemisellä kiire. Tuokaa takaisin vanha linjaorganisaatio!
Ihmettelen kirjoitti:
Palstalla on kommentoimassa valtava määrä ERIKOISASIANTUNTIJOITA. Kuinka heillä on aikaa ja ylipäätään halua "keskustella" tämän tyyppiselläkin palstalla, muiden, ehkä vähemmän tärkeiden "asiantuntijoiden" kanssa?;)
Yksi erikoisasiantuntija ainakin on kotona koronassa. Eikä edes vielä AD 2022 kaikki hommat hoidu läppärillä.
Ei jaksanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6 h työpäivä kaikille.
Meillä tätä on toteutettu "onnistuneesti" niillä, jotka ovat uupumisen vuoksi pyytäneet saada tehdä osa-aikaista. Heidän päiväsuunnitelmassaan 8h työt on vain pakattu 6h aikaan.
Niinpä niin. Minä yritin tehdä kuuden tunnin työpäivää, kun lapset olivat pieniä. Käytännössä se oli sitä, että tehtävälista pysyi tismalleen samana, mutta suorittamiseen oli vain reippaasti vähemmän aikaa. Siispä tunnollinen työntekijä jättää väliin lounaan ja kahvitauot! Puoli vuotta jaksoin, mutta tuskin oli enemmän energiaa lasten kanssa touhuiluun, kuten olin ajatellut. Palkka toki tipahti samassa suhteessa kuin tunnitkin, vaikka työmäärässä ei tapahtunut mitään muutosta.
Eihän kuuteen tuntiin edes kuulu ruokatauokoa? Omalla kohdalla oli ainakin yksi 15min tauko. Paaaljon raskaampaa siis kuin se 8 h jonka saa sentään pitää kolmella tauolla! Uupumuksen vuoksi tunteja vähennettiin. Auttoiko? No ei auttanut.
Mietin pikkulapsiaikaan siirtyä 4 päiväiseen eli 30 h viikkoon. Mutta kuka olisi hoitanut pe kertyvät työni. No ei kukaan, vaan maanantaina ne olisivat olleet kiireellisenä odottamassa. Samat työt, pienempi palkka ja kiireempi. En sitten siirtynyt.
Kissamies kirjoitti:
Meillä ongelmat alkoivat matriisiorganisaatioiden mukana. Pomojen määrä kasvoi valtavasti, mutta vastuunkantajaa ei löydy. Palavereita generoidaan kaikista mahdollisista syistä. Strategioita yms. sontaa pohitaan isolla porukalla. Työntekijöiden määrä ei lisääntynyt, joten kun aika kuluu leikkiin ja lauluun on töitten tekemisellä kiire. Tuokaa takaisin vanha linjaorganisaatio!
Nämä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneet maisterit, tuomarit, ekonomit ja diplomi-insinöörit jne ovat ensimmäiseen työpaikkaansa tullessaan täysin ulalla siitä, miten yritys toimii ja miten yritystä pitää johtaa.
Heissä on kuitenkin tulevaisuus- halusit tai et!
Vierailija kirjoitti:
Mikähän näihin hoitoalan kiireisiin tms auttaisi?
Olisiko se, se palkankorotus vai mikä?
Meiltä ainakin lähtee väki huonompipalkkaisiin töihin, kun ei pää eikä kroppa kestä huonoa omatuntoa ja kiirettä. Palaajia alalle olisi uskoakseni paljon, kun työolot helpottaisivat. Pitäisi kai päättää, että rajoitetaan hoidettavien potilaiden ottamista, kunnes saadaan lisää työntekijöitä. Kun työpaikkaa mainostettaisiin sillä, että täällä ehdit rauhassa kohdata potilaan, ja takuu että tauot saa ja ehtii pitää täysimittaisina, niin uskon että kiinnostuneita olisi.
Muistan kun työskentelin pienen kylähotellin kerroshoitajana 90-luvun lopulla, työaika alkoi yövuorossa klo.23.30 ja siitä 8h eteenpäin. Työtehtäviin kuului yleistilojen ja saunaosaston siivous ja vieraiden aamupalan kattaminen. Ennen kotiin lähtöä sai syödä aamupalan ennen aamiaisen alkamista.
Tein hommat rivakasti tauotta ja olin valmis usein jo neljältä aamulla. Pidin taukoa sinne aamupalan kattamiseen asti ja aamupalan alettua aamuvuoro tuli sisään ja lähdin kotiin nukkumaan.
Urakka sinällään oli iso, mutta itse sai vaikuttaa työn rytmittämiseen ja kukaan ei kytännyt mitä työajalla teki, kunhan hommat oli hoidettu👌
Kaikki olivat vakkareita talossa ja pitkäaikaisia työntekijöitä.
Päivävuorossa siivottiin sitten työparin kanssa huoneita ja meininki oli rentoa.
Työ oli ihanaa, mutta tollasta siivousalan paikkaa ei enää ole olemassakaan, sillä enää ei olla suorassa työsuhteessa hotelliin, vaan siivous on kilpailutettu ja ulkoistettu riistofirmoille.
Karmeita juttuja olen kuullut siivoustyöstä nykyisin, miten paljon riistetään ja poljetaan oikeuksia.
Surullista🤕Enää en kerroshoitajaksi menisi.
Vierailija kirjoitti:
Sanopa se. Vaikka tietotekniikka on helpottanut työn teon vaiheita monella alalla, niin siltikin ollaan loppuun palaneita. Kuis tässä näin kävi.
Rankkaa on, vaikka palkka juoksee...
Kun ennen kaivettiin päivässä oja lapioin, niin nyt pitää saada kymmenen ojaa kaivinkoneella.
Tahti vaan kiihtyy vaikka voisi vain kaivaa sen yhden ojan kymmenessä minuutissa kaivinkoneella kuten ennenkin ja ottaa siitä palkan, mutta eihän se ahneille sovi. He haluavat riistää työmiehen aikaa. Työmiehelle ei jää säästöön sen verta, että kehtaisi ja olisi varaa kieltäytyä kaivamasta ojia jos ei hänelle sovi. Eli oikeistolaiset yksilönvapaudet ei toteudu työläiselle. Edes se että ostaa kapitalistisesti liitolta palveluksia ei toimi meillä. Edes pikaruokalassa työskenteleville ei ole saatu liiton kautta vessataukoja järjestettyä. Ainoa vaihtoehto on aina äänestää vasenta. Muuta vaihtoehtoa ei ole annettu. Suorastaan pakko aina äänestää vasenta.
Ei edes anneta mahdollisuutta oikeistolaiseen ajatteluun ja yksilönvapauden iloihin, vaan porukka pidetään tiukassa otteeessa torppareina että äänestävät jatkossakin vain vasemmistoa.
Mitään mahdollisuuksia ei anneta muihin valintoihin. Tietysti väsyneinä jättävät kokonaan äänestämättä aika monikin.
Aikoinaan hyvinä aikoina kapitalismi vapautti naiset ja antoi heille yksilönvapaudet elää ilman avioliittoja ja miehiä. Irtaanua suvun holhouksesta. Samalla seksuaalisuus vapautui. Suomessa ei enää välttämättä muualta tulleen kultuurin naisväki kykene rahallisesti vapautumaan konservatiivisesta kovasta otteesta joka vangitsee naiset kotiin kotiorjiksi.
Meillä kapitalismi ei tarjoa naisille tasa-arvoa ja vapautusta. Naiset ei pelastu vaan jäävät pikkutyttöjen tasolle muiden eläteiksi muiden alaisuuteen. Näin käy kun työnteolla ei elätä itseään, eikä säästöön jää rahaa. Ainoastaan hyvä sosialismi on tarjonnut tietynlaisen perusturvan. Etenkin jos ei palkka riitä edes vuokraan, niin apua tulee. Vastapuoli tarjoaa aina lääkkeeksi vain tukien poistoa, ikään kuin se nostaisi ostovoimaa.
Sama pätee ihan miesväestöä kun työstä maksetaan karkkirahaa. Silloin ei synny perheitä ja pojatkin tyytyy pelailemaan videopelejä.
Aikuistumiseen tarvitaan rahaa. Näyttäisi sille että työnantajat mielellään palkkaa nuorisoa, koska heillä ei ole palleja sanoa ei ylitöille sekä vaatia lakisääteisiä taukoja. Kun tämä porukka kasvaa ostovoimalla, joka on karkkirahaa, niin ei heille kasva palleja koskaan. Ovat henkistä lapsityövoimaa vielä eläkkeellä.
Tätä ei kapitalismi tarjoa Suomessa, ei ole oikein tarjonnut koskaan. Se ei tarjoa kunnollista ostovoimaa ja sitä kautta vapautta yksilölle päättää. Ostetaan vaan aina halvinta tai leikataan hiukset kotona.
Se näkyy siinä ettei porukka ostele vaatteita ja ei synny ravintola0 tai kahvilakultuuria.
Kaikki näivettyy kun kapitalismia ei saada toimimaan oikein.
Kärjistetysti se meinaa sitä ettei parturikampaajalla ole varaa ostaa oman palvelunsa palveluja.
Vaan äiti leikkaa kotona hiukset.
Miksi pitää olla niin paljon erilaisia johtohenkilöitä pienenkin organisaation sisällä? Tuntuu että asian ydin eli miksi me sitä työtä tehdään on kadonnut kaikilta jo kauan sitten. Omalta alaltani on esimerkiksi paljon tutkimustietoa, mutta ketään ei kiinnosta miten se jalkautumaan käytäntöön.
Pongasin tuolta sen, että työläisen pitää tukea työlästä, muuta ei ole!! Rikkaat senkin rikastuu muutenkin, aina!!!
Mulla on mennyt monesti ristiin työnantajien kanssa kun totean että nyt teen kolmen edestä töitä, niin kuuluisi 3x se tuntipalkka.
Niin miksi maksetaan yhden ihmisen palkka, kun tuottavuus kuitenkin kasvaa kolmen ihmisen teholla ja säästöjä tulee myös?
Ekonomit, tradenomit ja muuten kaupalliset pikkupojat ovat pilanneet monta yhtiötä.
Aiemmin yhtiöiden johdossa istui henkilöitä, jotka olivat tulleet yhtiön alemmilta palleilta ja tunsivat itse työnteon ja alan realiteetit.
Nyt johtajiksi palkataan business-puolen korkeakoulutettuja, joiden oikean elämän työkokemus on ollut alusta saakka jonkinlaisia hallinnollisia tai €uropuolen tehtäviä.
Todellisuus ei siis kohtaa ja kuilu on valtava johdon ja työntekijöiden välillä, vaikka toista kuulutetaan Linkedinissä ja twitterissä. Monta kertaa nähnyt tyhjän ilmeen johtaja kasvoilla, kun joku on oikeat ongelmat nostanut esille. Seuraavaan kvartaaliin mennessä ne on jo lakaistu maton alle takaisin.
Johtajat toistelevat kaikki samaa jargonia ja tsemppilauseita ottamatta kantaa todellisiin ongelmiin, kuten puutteellisiin resursseihin.
Kaiken maailman digisovelluksia, ohjelmia, järjestelmiä ja lomakkeita otetaan kiihtyvällä tahdilla käyttöön. Henkilöstöä ei opeteta käyttöön kunnolla ja lisääntyvään työmäärään ei osoiteta lisäkäsiä.
Jos täyttäisi kaikki liput ja laput viimeisen päälle, niin itse työtä ei enää ehdi tekemään.
Sitähän se digiloikka tarkoittaa, että loikataan kerralla suohon.
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitoalalla töissä ja toivoisin, että tyytymättömät ja kiireessä hoidetut potilaat/asiakkaat olisivat yhteydessä esimieheeni tai vieläkin korkeammalle. Puhelinnumeron saa pyytämällä. Ymmärrän meille hoitajille valittamisen ja olen pahoillani, etten voi tehdä työtäni niin hyvin kuin pitäisi tai haluaisin, mutta ei sitä viestiä minun viemänäni oteta vakavasti.
Huono palaute kannattaa antaa mahdollisimman korkealle taholle ja tietysti paras, jos laittaa vielä palautetta julkisesti esim. lehtien palstoilla. Sama pätee varmasti millä alalla tahansa.
Kokemuksesta voin sanoa että ei se teidän tilannetta helpota jos ylemmälle valitetaan. Te saatte suorittavana tahona haukut ja tehostevaatimukset ettekä lisää käsipareja tai työtunteja. Näin se vain menee, joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitoalalla töissä ja toivoisin, että tyytymättömät ja kiireessä hoidetut potilaat/asiakkaat olisivat yhteydessä esimieheeni tai vieläkin korkeammalle. Puhelinnumeron saa pyytämällä. Ymmärrän meille hoitajille valittamisen ja olen pahoillani, etten voi tehdä työtäni niin hyvin kuin pitäisi tai haluaisin, mutta ei sitä viestiä minun viemänäni oteta vakavasti.
Huono palaute kannattaa antaa mahdollisimman korkealle taholle ja tietysti paras, jos laittaa vielä palautetta julkisesti esim. lehtien palstoilla. Sama pätee varmasti millä alalla tahansa.
Et sä voi odottaa potilaitten ryhtyvän hoitajien työolojen kohentajaks. Se potilas on siellä hakemassa apua vaivaansa eikä ole mikään ay-lobbaaja. Ymmärrän hoitajien ahdingon mutta muutenkin tuo hoitajien kieli ja se viestintä mitä median kautta saa kuulla työolojen parannuksen puolesta ei jostain syystä vakuuta. Olen yrittänyt miettiä mikä siinä mättää. Ehkä ne argumentit on vaan huonoja.
Riippuu ammatista. Mä saan palkkani tekemättä juuri mitään. Ainut ponnistus on että raahaudun paikalle. Ei voi tehdä etänä.
Hoitoalalle lisää palkkaa, joustavat työajat, paremmat työolosuhteet, kunnollista esimiestyötä ja johtamista ja työilmapiiri kuntoon työpaikoilla! Nollatoleranssi epäasialliseen kohteluun ja työpaikkakiusaamiseen!
Hoitoala on kriisiytymässä. Jo lähes 100 000 (satatuhatta) koulutettua hoitajaa on siirtynyt muille aloille töihin. Vanhustenhoito ja kotihoito on jo kaatumassa omaan mahdottomuuteensa. Suomessa väestö ikääntyy ja työikäisten määrä vähenee. Moni hoitaja vaihtaa alaa, koska muilla aloilla saa huomattavasti paremman palkan kevyemmästä ja helpommasta työstä.
"Selvityksen mukaan suurin osa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista aiheutuu pienen joukon käyttämistä palveluista. Raportin mukaan 10 % väestöstä aiheuttaa 81 % kustannuksista. Kalliit asukkaat käyttävät tyypillisesti monia erilaisia palveluita. Sosiaalipalveluista lähes 100 % menee kalleimmalle 10 %:lle väestöstä."
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/oulussa-pieni-osa-vaes…
Ensihoitoa ja päivystystä kuormittavat etenkin muistisairaat ja iäkkäät kotona asuvat monisairaat vanhukset. Kotona tulee kotitapaturmia, kompastutaan, kaadutaan ja pudotaan. Mummo tai vaari kaatuu tai putoaa ja ambulanssi tulee paikalle. Mummo tai vaari ajetaan ambulanssilla päivystykseen, tutkitaan ja kuljetetaan takaisin kotiin. Kotihoito ei riitä, kun ihmisen lähimuisti ei enää toimi tai fyysinen kunto on huono perussairauksista johtuen.
Päihdeongelmaiset asiakkaat kuormittavat terveydenhuoltoa monin tavoin. He kaatuilevat ja loukkaavat itseään ja tappelevat humalassa. Kotona runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa perheväkivaltaa ja tapaturmia. Päihdeongelmaiset asiakkaat työllistävät ensihoitoa, päivystystä ja erikoissairaanhoitoa. On alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden aiheuttamia kalliita sairauksia kuten alkoholimyrkytys, maksakirroosi, haimatulehdus, sydän- ja verisuonisairaudet ja kohonnut syöpäriski.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän näihin hoitoalan kiireisiin tms auttaisi?
Olisiko se, se palkankorotus vai mikä?
KanaVAsurffaukseen..! :D