Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?

Koska työntekijät ovat lampaita. Erityisesti akateemiset naiset. Ottakaa mallia ahtaajista. 

Töihin ei haluta kokonaisia inhimillisiä ihmisiä vaan se suorittava osa siitä. Jos sillä ihmisrobotilla sattuu olemaan tunteet, levontarve tai muuta elämää, se ulkoistetaan työterveyden "ongelmaksi", ja jatketaan samaan malliin.

Ongelma on yhteiskunnassa, jossa liikaa arvostetaan koulutusta. Sinut arvotetaan pitkälle työsi ja koulutuksesi kautta. Muuten et ole mitään. Et pärjää elämässä duunarina vaikka oisit töissä 24/7, silti joudut hakemaan asumistuet ja toimeentulotuet. Vain vaativaa ajattelutyötä arvostetaan niin että siitä maksetaan, joka mahdollistaa mukavan elintason, arvostuksen, turvan ja terveyden mm. Tämän nykyvanhemmat ovat tajunneet ja takoneet lapsilleenkin päähänsä niin että ne nyt tuolla uupumuksen partaalla yrittävät suoriutua lukiosta ja ties mistä, ettei elämä menisi pilalle.

Huomaa ettei päättäjissä ole duunareita, muuten olisi arvostus muutakin työtä kohtaan toinen eikä kenenkään tarvitsisi väkisin kouluttautua ja menettää mielenterveyttään.

Hesburger: https://yle.fi/uutiset/3-12076035

Espresso House: https://yle.fi/uutiset/3-12257339

N-Clean: https://areena.yle.fi/1-1724073

Työelämä on kurjistunut. Nykyajan köyhälistöllä on raskas, kuormittava ja yksitoikkoinen työ, huono palkka ja kurjat työolosuhteet. Suomessa Kelan tuilla ja ammattiliiton päivärahoilla ansaitsee paremmin kuin rehellistä työtä tekemällä. Me elämme 2000-luvun torppariyhteiskunnassa!

Vierailija kirjoitti:

Äärirajoilla ollaan erityisesti matalapalkka-aloilla. Surkea palkka ja surkeat vuorolisät, epämukavat työajat, henkisesti ja fyysisesti kuormittava työ, huonot työyhteisöt ja työpaikkakiusaaminen. Esimerkiksi kaupan alalla palkka on vain noin 9-11€/tunti. Suurin osa myyjistä ja kassamyyjistä tekee osa-aikaista työtä. Työtunteja on 5-15 tuntia viikossa tai nollatuntisopimus. Surkealla palkalla ei elä ja työllä ei tule toimeen.

Työelämä on kurjistunut. Matalapalkka-aloilla on niin pieni palkka, että työnteko ei kannata. Kelan sosiaalietuuksilla ansaitsee kotona enemmän rahaa kuin rehellistä työtä tekemällä. Myös ammattiliiton ansiosidonnaisella päivärahalla ansaitsee kotona paremmin kuin rehellistä työtä tekemällä.

Osakeyhtiö toiminta...

Olen vakituisena eräässä pikkufirmassa ja lisäksi teen keikkaa erään vuokrafirman kautta isolle sanotaan nyt vaikka tilalle jossa käy paljon kansalaisia kultuuririennoissa. Vakkarina saan pitää kaikki taukoni, toki työtahto on kireä ja meillä on paljon vuoratyöntekijöitä. Myös he saavat pitää taukonsa ja jos luppoaikaa niin ylimääräsiä. Ongelma on että vuokratyönt.vaihtuvat koko ajan mikä stressaa vakkareita. Pysyvyyttä ei ole ja jatkuva uusien opastus on kuluttavaa. Kun itse teen keikkaa niin olen esim joutunut tekemään 10h yhdellä puolen tunnin tauolla, selitys että kun eivät vakkaritkaan kerekeä pitämään taukoa.Missä vaiheessa näitten ihmisten järki ja se että tauot kuuluvat työsuhteeseen on kadonnut.Luulisi ymmärtävän että hyvään jihtamiseen kuuluu että tauot pifetään vaikka olisi mikä kiire, järjestelykysymys. Kaikki voisivat paremmin.Ihan sairasta touhua ettei pidetä omista oikeuksista huolta ja juostaan ku lampaat.

Ollaan paljon tekevinään jotain esim; sosiaalipuolella, mutta yleensä se jää pelkäksi puheeksi ja suunnitteluksi.

Asiakas pelkkä euronkuva koneistossa, ei elävä olento.

Yleensäkin nykyajan työelämässä kestää juuri nuo edellä mainitut, tunteettomat suorittajat.

Lapsuusmuisto duunariperheestä: isä herää joka aamu töihin klo 5 ja tulee kotiin klo 18. Syö, laittaa telkkarin päälle ja nukahtaa hetken päästä sohvalle vain herätäkseen seuraavana aamuna taas klo 5. Isä kuoli sydäninfarktiin 52-vuotiaana. Ajattelen että työ ja yhteiskunta vauhdittivat isän kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaiken maailman Six Sigmat ja Leanit ovat vallanneet yritysjohdon päät. Aina pitää olla askeleen edellä. Pikkujoulut pidetään kohta Juhannuksena, että saadaan pidempi Joulusesonki. Kaikki haluaa elää huomista, koska tänään on nykyään eilinen.

Ja nuokin on jo vanhanaikaisia juttuja, ei ole todettu toimiviksi kuin autotehtaiden tuotantolinjoilla joilla kaikki tekee käytännössä saman tyyppisiä työtehtäviä, mutta joku onnistuu lanseeramaan nuo uusiksi kansainvälisille yrityksille muutaman vuoden välein ja kerää sillä vaan rahat että saa firmat mukaan noihin. Niissä sitten keskustellaan päivittäin se pakollinen tunti, kun saman ajan voisi käyttää töiden kuten talosuraporttien viimeistelyyn.

Itse olen elänyt sieltä hyvistä työoloista täystuhoon.

Aloitin lastenhoitajana vuonna -79. Ryhmäkoot oli kohtuullisia, henkilökuntaa -varsinkin avustajaa sellaista- oli riittävästi, jolloin pystyi keskittymään varsinaiseen työhön, siihen mihin oli koulutettu ja palkattu.

90-luvun lamassa kaikki muuttui - rahat olivat vähissä, joten keksittiin tehostaminen. Joka siis suomeksi tarkoitti sitä, että kasvatettiin ryhmäkokoja. Mutta jos tähän päivään vertaa, niin jopa 90-luvulla työ oli vielä inhimillistä.

Jäin eläkkeelle pari vuotta sitten ja työstä oli vuosien saatossa tullut vain hallitsematon kaaos. Ryhmäkoot on valtavat, päivät on vain selviytymistä. Työntekijöistä pulaa, joten työnantaja oletti, että me jäljellä olevat tulemme mielellään klo 6 aukaisemaan päiväkodin ja myös olemme siellä klo 18 asti, jotta pääsemme sulkemaan sen.

Ja nyt kun uutisoidaan ettei varhaiskasvatustyö enää kiinnosta, niin en yhtään ihmettele. 80-luvulla se oli ihanaa, 90-luvulla kohtalaista ja sen jälkeen alkoi niin jyrkkä alamäki, että rotkon kohti mennään ja kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on yhteiskunnassa, jossa liikaa arvostetaan koulutusta. Sinut arvotetaan pitkälle työsi ja koulutuksesi kautta. Muuten et ole mitään. Et pärjää elämässä duunarina vaikka oisit töissä 24/7, silti joudut hakemaan asumistuet ja toimeentulotuet. Vain vaativaa ajattelutyötä arvostetaan niin että siitä maksetaan, joka mahdollistaa mukavan elintason, arvostuksen, turvan ja terveyden mm. Tämän nykyvanhemmat ovat tajunneet ja takoneet lapsilleenkin päähänsä niin että ne nyt tuolla uupumuksen partaalla yrittävät suoriutua lukiosta ja ties mistä, ettei elämä menisi pilalle.

Huomaa ettei päättäjissä ole duunareita, muuten olisi arvostus muutakin työtä kohtaan toinen eikä kenenkään tarvitsisi väkisin kouluttautua ja menettää mielenterveyttään.

Opiskelusta ja työstä on kadonnut ilo tehdä omaa juttua. Se on suorituspiina jossa on puskettava tekohymy naamalla kohti tuhoa.

Onko se vain työelämä joka on muuttunut? Minä väitän, että osan selittää se, että ihmisistä on tullut niin "pehmeitä". Arjesta on tullut niin lepsua, että pienikin vastoinkäyminen tai epämukavuusalueelle joutuminen työelämässä onkin yhtäkkiä iso juttu.

Olen seurannut lähinnä nuorempien käyttämää Jodel-somekanavaa ja siellä näin 45v täyttäneenä saa kyllä aika kummallisen käsityksen nykypäivän työelämästä. Toisilla on ihan orjatyötätyyliin JJB. Silloin puhutaan ýleensä parikymppisistä. Sitten on niitä, joilla on jo pari maisterin tutkintoa alla, mutta pelkäävät huijarisyndroomaa eivätkä uskalla mennä töihin ja miettivät seuraavan tutkinnon opiskelemista. Sitten on se porukka, lähinnä IT-sektorilla,jonla mielestä työelämässä aloittavan normaali aloituspalkka on 4000 €/kk, normaali palkankorotus on 500-1000 € kerralla ja vuoden välein pitää vaihtaa työnantajaa, että palkka- ja urakehitys pysyy kunnossa.

Epäkohdista tai työn raskaudesta valittavalle annettu yleisin neuvo Jodelissa on vaihtaa työpaikkaa. Ikään kuin se nykyinen paikka olisi kohtuuttoman huono ja kaikki muut työpaikat ja ammatit pelkkää ruusuilla tanssimista.

Sääliks kävi sitäki tuoreen kauden Poliisit-sarjan keski-ikästä keskivartalolihavaa vantaalaista poliisia jonka silmäpussit hipo lattiaa ja siellä se vaan keskellä yötä kyseli pikkunilkeiltä onks sulla mitään terävää taskuissa.

Oma valinta varmaan joo. Mutta menis nukkumaan ku ulkopuolinenkin näkee että tuolla menolla ei voi käydä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Koska työntekijät ovat lampaita. Erityisesti akateemiset naiset. Ottakaa mallia ahtaajista. 

Tämä on täysin totta. Myöskään miehet ei-duunari aloilla halua liittyä ammattiliittoo ja liitoillenauretaan. Erityisesti n 20-40 v. Sama juttu kun lähäri äänestää kokoomusta.

Samaa olen miettinyt usein. Oma työni on vielä julkisella sektorilla ja alalla, jossa varsinaisesti ei tuottavuutta mittailla. Itse koen, että suuri muutos tapahtui kun alettiin palkata päälliköitä ja johtajia ruohonjuuritason työntekijöitä enemmän. Alkoi tulla visioita ja startegioita toinen toisensa perään. Usein nämä ovat vieläpä utopistisia suhteessa resursseihin. Ratkaisu johtavien visionäärien mielestä on tuutata työntekijöille koko ajan uusia projekteja ja hankkeita, epärealistisilla aikatauluilla ja rahoituksella.  Toimistotyöt on ulkoistettu ostopalveluiksi ja hinta niissä pidetään matalana teettämällä hr-paperityöt itse työntekijöillä. Yksittäisten työntekijöiden vastuu kasvaa, mutta se ei näy palkassa.

On tullut nyhjää tyhjästä ja keisarin uudet vaatteet aikakausi. Lisäksi ihmisiltä vaaditaan koko ajan uusia taitoja, jotka pitäisi hallita ilman koulutusta ja opastusta mieluummin jo ennen kuin ne on edes käytössä. Nyt erityisesti digitalisaation nimeen vannotaan ja painostetaan, vaikka johtajisto ei edes itse hallitse sitä saati anna siihen mitään eväitä. Mikromanageroidaan kyllä, koska ei osata muuta.

Työelämän suurin ongelma on osaamaton massiiviseksi kasvanut johtajisto. Kun lukee vaikka huonosta johtamisesta esimerkkejä niin on aika karua huomata, että kaikki kriteerit usein täyttyy. Kun johtajat ovat lomilla, niin työt yleensä sujuu paremmin, kun eivät ole jatkuvasti säätämässä tyhjää.

Mikähän tuossa viestissä 415 oli niin pahaa, että pitää alapeukuttaa? Sellaista se on. Ottakaa nyt pää pois pyllystä kotirouvat, HR-hörhöt ja vastaavat turhakkeet.

Mä olen vasta 27, mutta jo näin 8 vuoden työelämän jälkeen alkaa joskus jaksaminen loppua.

Itsellä syynä siihen on asiantuntijatyön kuormitus. Esimiestaso antaa meille jatkuvasti jotain lisää ”silppua” hoidettavaksi varsinaisen työn lisäksi. Halutaan mieluummin, että osaamme vähän jotakin 30 eri asiasta kuin että voisimme keskittyä kunnolla niihin 5 asiaan ja loistaa niissä. Nyt pitää mikromanageroida joka asia ja tietää kaikesta kaikki jonkun yhden verkkokurssin perusteella.

Uskoisin että tämä MONIOSAAJA-mentaliteetti ampuu vain itseään nilkkaan, kun ei kenenkään ihmisen aivokapasiteetti jaksa opetella jatkuvasti uusia asioita JA ylläpitää niitä vanhoja. Ja mistään ei voi karsia, vaan jatkuvasti vain tyrkätään uusia murusia opeteltavaksi itse jostain PDF-tiedostosta tai powerpoint-esityksestä. Asiat annetaan meille sähköpostilla luettavaksi ja ne pitäisi sitten omaksua sieltä - ilman että kukaan kertoo sen tarkemmin. Sitten sähköpostitse tykitetään kaikkea muuta ohjeistusta ja kumotaan pari edellistä - kunnes ne otetaan taas voimaan parin viikon päästä. Jos on lomalla pari viikkoa, ei enää pysy kärryillä mitä on tapahtunut töissä sinä aikana tai mitä nyt pitäisi tietää, kun palaa töihin.

Pomot pelkäävät, että asiakkaat kaikkoavat, jos en nyt it tukihenkilönä osaakaan vastata viereiseen pysäköintihalliin liittyviin kysymyksiin. En ymmärrä muutenkaan tätä liiallista miellyttämisenhalua, että pitäisi tietää kaikesta kaikki, asioista jotka eivät edes millään kuulu omaan työhön. Mutta sitten vain ympätään kaikkea turhaa jotta ollaan valmiina vastaamaan, ”jos joku kysyy.” Ihan kuin asiakkaalla itsellään ei olisi enää mitään vastuuta tai velvollisuutta hoitaa jotain asioita itse.

Töihinmeneepaukut kirjoitti:

Länsimaissa ei hyväksytä, että ihminen vanhenee.

Hypätään illat jumpissa ja vkonloput laukataan pitkin kyliä sitten valitetaan, että töissä on rankkaa.

Illalla syödään hyvin, ruvetaan aikaisin nukkumaan. Viikonloppuisin kevyttä ulkoilua, lepoa ei suursiivousta tai leivontalkoita.

Huvittaa nämä ns. sairaat työnhakijat, mihinkään työhön ei pystytä, mutta autoillaan ympäri Suomea ja leivotaan koko suvulle.

Ei riitä minulla sellaiseen rahkeet.

T: reumaa sairastava työläinen.

Monilla on harhakäsitys siitä, että ihmiset liikkuvat, jotta eivät vanhenisi. Toisaalta kuvitellaan, että tulee sairauksia vanhuuden myötä. Kroppamme on edelleen sen luolaihmisen kroppa, joka on tehty liikkumaan. Sairastuminen, jos emme liiku. Liikun paljon, olen hyvässä kunnossa ja jaksan. Luin jostakin, että jos aikuinen jaksaa juosta 10 kilometriä 60-75 minuuttiin, niin on siinä kunnossa, että jaksaa työssä ja arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Raha ja ahneus. Halutaan säästää teettämällä monen ihmisen työt yhdellä. Varsinkin työttömänä tuntui ihan järjettömältä että moni ei pääse töihin eikä moni jaksa töissään, koska palkkaa ei haluta maksaa. Ja samaan aikaan jostain on yhteiskunnan se työuupumuksesta, ammattitaudeista ja mielenterveyden sekä syrjäytymisen aiheuttamat kulut maksettava. Ja myös huonosti voivat perheet. Lopputulos: kaikki voivat huonosti, vaikka kaikki voisivat voida hyvin eikä se välttämättä maksaisi yhteiskunnalle yhtään sen enempää.

Ennen jousti valuutta, nyt jousto haetaan työttömyyden kautta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen vasta 27, mutta jo näin 8 vuoden työelämän jälkeen alkaa joskus jaksaminen loppua.

Itsellä syynä siihen on asiantuntijatyön kuormitus. Esimiestaso antaa meille jatkuvasti jotain lisää ”silppua” hoidettavaksi varsinaisen työn lisäksi. Halutaan mieluummin, että osaamme vähän jotakin 30 eri asiasta kuin että voisimme keskittyä kunnolla niihin 5 asiaan ja loistaa niissä. Nyt pitää mikromanageroida joka asia ja tietää kaikesta kaikki jonkun yhden verkkokurssin perusteella.

Uskoisin että tämä MONIOSAAJA-mentaliteetti ampuu vain itseään nilkkaan, kun ei kenenkään ihmisen aivokapasiteetti jaksa opetella jatkuvasti uusia asioita JA ylläpitää niitä vanhoja. Ja mistään ei voi karsia, vaan jatkuvasti vain tyrkätään uusia murusia opeteltavaksi itse jostain PDF-tiedostosta tai powerpoint-esityksestä. Asiat annetaan meille sähköpostilla luettavaksi ja ne pitäisi sitten omaksua sieltä - ilman että kukaan kertoo sen tarkemmin. Sitten sähköpostitse tykitetään kaikkea muuta ohjeistusta ja kumotaan pari edellistä - kunnes ne otetaan taas voimaan parin viikon päästä. Jos on lomalla pari viikkoa, ei enää pysy kärryillä mitä on tapahtunut töissä sinä aikana tai mitä nyt pitäisi tietää, kun palaa töihin.

Pomot pelkäävät, että asiakkaat kaikkoavat, jos en nyt it tukihenkilönä osaakaan vastata viereiseen pysäköintihalliin liittyviin kysymyksiin. En ymmärrä muutenkaan tätä liiallista miellyttämisenhalua, että pitäisi tietää kaikesta kaikki, asioista jotka eivät edes millään kuulu omaan työhön. Mutta sitten vain ympätään kaikkea turhaa jotta ollaan valmiina vastaamaan, ”jos joku kysyy.” Ihan kuin asiakkaalla itsellään ei olisi enää mitään vastuuta tai velvollisuutta hoitaa jotain asioita itse.

Itsekin erikoisasiantuntija ja luottamushenkilö, tosin sinua 20v vanhempi. Tuli vaan mieleeni, että toivottavasti osaat sanoa tarvittaessa myös ei? En ole varsinaisessa esimiesasemassa, mutta projektipäällikkönä kuitenkin vastaan projektin taloudesta, etenemisestä ja henkilöresursoinnista. Yli 20v työkokemuksella tiedät, että työntekijöiden joukkoon mahtuu oikein hyviä, oikein huonoja ja kaikkea siltä väliltä.

Oma ylikuormittuneisuuteni väheni aikanaan kun tajusin että voin sanoa tarvittaessa myös ei. Ja vastaavasti projektipäällikkönä että voin jakaa vastuuta ja tehtäviä enemmän myös muille, sillä kaikkea ei tarvitse tehdä itse "saadakseen hyvää jälkeä". Pettymyksiä tästä toki ajoittain seuraa mutta myös iloisia yllätyksiä. Ja kun oppii tuntemaan hyvät ja huonot tekijät, niin melko inhimmillistä on añtaa vastuita ja tehtäviä enemmän niille hyville. Tästä yritän kyllä oppia pois ja tasata työkuormaa, etten kuormittaisi liikaa niitä avainpelaajia. Olen myös heille sanonut, että sanokaa heti jos on liikaa hommaa. Ihan huonosti éi vissiin ole mennyt, kun työkaverit pyysivät minua hakemaan avoinna ollutta tiimipäälliikön paikkaa. Siihen en kuitenkaan lähtenyt kaikkien leanien, kanbanien ja kaiken byrokratiakotkotuksen takia.