Mikä työhaastattelukokemus on jäänyt sinulle mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Ajatettiin kiireellä toiselle puolelle Suomea, ei maksettu matkakorvausta ja kysyttiin mm. millaisella autolla ajan. Tämän jälkeen otettiin usean viikon "aikalisä" jonka jälkeen haettiinkin tehtävään vastavalmistunutta osa-aikaiseksi.

Oli tosiaan ikimuistoinen haastattelu.

Vähän samanlainen kokemus Fiskarsilta. Yli 600 kilometrin matka, olin harvan, haastatteluun valitun joukossa. Haastattelussa kaksi ihmistä, toinen hr-edustaja ihan nuivana. Lähtiessä rekrytoiva esimies totesi (käänsi selän mulle), että on se hyvä sittenkin aina nähdä livenä. Ilmeisesti ylipainoni ei miellyttänyt. Osaamisella ei kai niin väliä (tai joustavuudella, kun kerroin olevani valmis muuttamaan koko perheeni ko. työpaikan perässä). Soitti sitten parin viikon päästä, että en saanut paikkaa. Totesin, että kiitos tiedosta, olen aloittanut jo muualla.

Vierailija kirjoitti:

Joskus vuosituhannen vaihteessa hain töitä Osuuspankista vastavalmistuneena ekonomina. Haastattelija kysyi onko minulla tapana pitää loppukesästä perunannostolomaa. Olen 70-luvulla syntynyt ja kotoisin pääkaupunkiseudun lähiöstä, mikä kävi kyllä CV:stä ilmi. Olin aika hämmentynyt kysymyksestä ja hetken mietin olenko piilokamerassa.

Ihan kysymys:) Toivon tuollaisia kysymyksiä eikö mitään supervoimakyssäreitä.

Toimistosihteerin paikka perintäfirmaan. Ensin oli rekryfirman haastattelu, haastattelija oli innoissaan minusta ja sopi jatkohaastattelun firmaan johtajan kanssa. Haastattelu oli klo 8.00 aamulla, jotta ehdin 10.00 mennessä sen hetkiseen työhön. No johtajapa ei vaivautunut paikalle.. joka ihan random-tyyppi firmasta sitten soitteli johtajalle, että täällä olis tällanen työpaikanhakija, oli kuulemma haastattelu sovittu.. Tunnin verran tyyppi piti mulle seuraa ja johtajaa odoteltiin, sitten johtaja tuli paikalle ja totesi, että eiköhän tää ollut tässä, ilmotellaan sitten

Viikon päästä rekryfirman tyyppi soitti, etten valitettavasti tullut valituksi ja kerroin hänelle että hyvä, niin koska haastattelun perusteella en olisi kiinnostunutkaan. Uskomatonta kakkaa, hukata hakijan aikaa tuolla tavalla!

Vierailija kirjoitti:

Joku perheyrityksen hr-tantta soitta mut haastateluun: Olin firmasta hakenut työt josta minulla oli usemammn vuuiden kokemus. Tantta haluaa mut  haastateluun toiseen tehtävään, yritän vähän kysellä että millaisia hommia työ sisältää, no se kerrotaan kuukemma haastattelussa.

Astun firmaan sisään , ketään ei näy, istahdan sohvalle odottamaan.  Täti ja setä juoksee  ohi. Kohta täti tulee hakee mut neukkariin , ei tervehdytsä, ei esittelyä, Huoneeseen saapuu myös käsittääkseni talouspäälikkö, ei tervehdystä, ei esittele itseään. Sitten alkaa armoton kyselykierros, hyvät ja huonot puolet, 5 v suunnitelmat ym. Tokarit syynätään läpi hyvin tarkasti, hämmästystä  herättää pari englannnin ja ruotsinkielistä työtodistusta. Sitten kysytään millaisia työtehtäviä odotan, sanoin jotain hommaa mitä taloustiimissä voisi olla.Hr-täti voitonriemuisesti naurahtaa haha hah ei ne tollasia hommia ole. Sitte selviääkin että sielä jopa käytetään exceliä ja mulla ei oo varmakaan tarpeeksi kokemusta. Joo, ei. Lopulta täti sanoo että kuule mä en usko että sovit meidän firmaan. Sanoin että en minäkään ja lähdin.  Oli siis kysymys n 2 kk hesahessuduunista.

HR-tädin tai muun rekrytoijan voitonriemuinen ilme on oma erikoinen ilmiönsä. Myös rekrytointiprosessin ja joskus jopa haastattelun jälkeinen asenne "no ethän sä tietenkään voi sellaista saada", "ihan hei osaamattomana sihteerinä haastateltiin, tarvitsisit kontakteja" pitkällä työuralla ja usealla korkeakoulututkinnolla on tullut työuran mittaan tutuksi. 

Niinkin tutuksi etten kerro koulutusta tarkemmin, voisivat tutut tunnistaa kertomuksista.

Minä hain reilu parikymppisenä opiskelijana työpaikkaa eräästä isosta järjestöstä, jonka toiminnassa olin itsekin jollakin lailla mukana. Minulla oli mielikuva rennosta, helposti lähestyttävästä porukasta, jolla on arvot kohdallaan ja salliva, avoin ilmapiiri, ja odotin haastattelustakin jotakin tällaista mukavaa ja rentoa keskustelutilaisuutta.

Olin väärässä. Tunnelma oli alusta asti todella virallinen ja jäykkä. Istuin eteishallissa kovalla puupenkillä odottamassa vuoroani ja välillä joku kävi sanomassa, että "kutsumme sinut kahden minuutin päästä sisään." Haastattelu pidettiin puolipimeässä isossa salissa, jossa seiniltä tuijottivat vanhat muotokuvat. Kolme haastattelijaa istui siellä hämärässä ison pöydän toisessa päässä, minä toisessa päässä. Muistan, että kukaan ei hymyillyt ja koko keskustelu eteni kysymys-vastaus-tyylisesti, ei mitään vuorovaikutusta tai keskustelua.

En muista edes, mitä kysyttiin. Olin niin hämmästynyt tuosta silmin nähden kalseasta ja ultravirallisesta ilmapiiristä, kun olin odottanut jotakin aivan muuta. Päätin heti haastattelusta lähtiessäni, että en ota työtä vastaan, enkä sitä olisi kyllä saanutkaan, soittivat seuraavalla viikolla. Oli niin ilmiselvää, että ei olisi ollut minun työpaikkani.      

Iso kansainvälinen luonnonsuojelutoimija Suomessa oli jäykkä ja hierarkkinen, ihmiset tylyjä. Kovasti korostivat olevansa _asisntuntijaorganisaatio_, mitä en edes kyseenalaistanut ennen näiden ihmisten kohtaamista. Hyvin sisäänpäin kääntynyt yhteisö. Ulospäin kuva tietenkin erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku perheyrityksen hr-tantta soitta mut haastateluun: Olin firmasta hakenut työt josta minulla oli usemammn vuuiden kokemus. Tantta haluaa mut  haastateluun toiseen tehtävään, yritän vähän kysellä että millaisia hommia työ sisältää, no se kerrotaan kuukemma haastattelussa.

Astun firmaan sisään , ketään ei näy, istahdan sohvalle odottamaan.  Täti ja setä juoksee  ohi. Kohta täti tulee hakee mut neukkariin , ei tervehdytsä, ei esittelyä, Huoneeseen saapuu myös käsittääkseni talouspäälikkö, ei tervehdystä, ei esittele itseään. Sitten alkaa armoton kyselykierros, hyvät ja huonot puolet, 5 v suunnitelmat ym. Tokarit syynätään läpi hyvin tarkasti, hämmästystä  herättää pari englannnin ja ruotsinkielistä työtodistusta. Sitten kysytään millaisia työtehtäviä odotan, sanoin jotain hommaa mitä taloustiimissä voisi olla.Hr-täti voitonriemuisesti naurahtaa haha hah ei ne tollasia hommia ole. Sitte selviääkin että sielä jopa käytetään exceliä ja mulla ei oo varmakaan tarpeeksi kokemusta. Joo, ei. Lopulta täti sanoo että kuule mä en usko että sovit meidän firmaan. Sanoin että en minäkään ja lähdin.  Oli siis kysymys n 2 kk hesahessuduunista.

HR-tädin tai muun rekrytoijan voitonriemuinen ilme on oma erikoinen ilmiönsä. Myös rekrytointiprosessin ja joskus jopa haastattelun jälkeinen asenne "no ethän sä tietenkään voi sellaista saada", "ihan hei osaamattomana sihteerinä haastateltiin, tarvitsisit kontakteja" pitkällä työuralla ja usealla korkeakoulututkinnolla on tullut työuran mittaan tutuksi. 

Niinkin tutuksi etten kerro koulutusta tarkemmin, voisivat tutut tunnistaa kertomuksista.

Usea korkeakoulututkinto ja silti haet työtä ja syy on muissa. Ok.

Vierailija kirjoitti:

Minä hain reilu parikymppisenä opiskelijana työpaikkaa eräästä isosta järjestöstä, jonka toiminnassa olin itsekin jollakin lailla mukana. Minulla oli mielikuva rennosta, helposti lähestyttävästä porukasta, jolla on arvot kohdallaan ja salliva, avoin ilmapiiri, ja odotin haastattelustakin jotakin tällaista mukavaa ja rentoa keskustelutilaisuutta.

Olin väärässä. Tunnelma oli alusta asti todella virallinen ja jäykkä. Istuin eteishallissa kovalla puupenkillä odottamassa vuoroani ja välillä joku kävi sanomassa, että "kutsumme sinut kahden minuutin päästä sisään." Haastattelu pidettiin puolipimeässä isossa salissa, jossa seiniltä tuijottivat vanhat muotokuvat. Kolme haastattelijaa istui siellä hämärässä ison pöydän toisessa päässä, minä toisessa päässä. Muistan, että kukaan ei hymyillyt ja koko keskustelu eteni kysymys-vastaus-tyylisesti, ei mitään vuorovaikutusta tai keskustelua.

En muista edes, mitä kysyttiin. Olin niin hämmästynyt tuosta silmin nähden kalseasta ja ultravirallisesta ilmapiiristä, kun olin odottanut jotakin aivan muuta. Päätin heti haastattelusta lähtiessäni, että en ota työtä vastaan, enkä sitä olisi kyllä saanutkaan, soittivat seuraavalla viikolla. Oli niin ilmiselvää, että ei olisi ollut minun työpaikkani.      

Kyseessä oli siis oikea työpaikka, ei lasten leikkikenttä.

Vierailija kirjoitti:

Minut headhuntattiin asiantuntijatehtävään. Oletettavasti siis koulutukseni oli tiedossa. Kolmannella haastattelukierroksella minut jo kahdesti aiemmin haastatellut henkilö alkoi tiukasti tentata outoon sävyyn, miksi en käynyt yliopistoa ja miksi minulla on vain AMK-tutkinto. Kysyi vielä, että onko minulla itselläni ongelmia olla organisaation alimmin koulutettu henkilö... Tarjosivat paikkaa minulle tuon haastattelun jälkeen, jäi ottamatta. Ei oikein arvomaailmat kohdanneet ja alkoi epäilyttämään firman mahdollinen kulttuuri. Olin tosi kiinnostunut paikasta ja jäi ikävä maku, että jouduin kieltäytymään tilaisuudesta tällaisen asian vuoksi.

Käsittämätöntä lapsellisuutta. Firman onni, että eivät palkanneet sinua, vaan jonkun aikuisen.

Vuosia sitten huomasin työpaikkailmoituksen jossa haettiin myynnin ammattilaista mutta että tarvittaessa valittu työntekijä koulututetaan ja hänestä tehdään myynnin ammattilainen. Tarkemmin ei kuitenkaan kerrottu millaisesta myyntityöstä on kyse mutta jotenkin sain käsityksen, että se olisi sellaista työtä missä potentiaalinen asiakas ottaa itse yhteyttä myyjään. Edes firman omilla kotisivuilla ei kerrottu kunnolla minkälaista hommaa siellä tehdään (viimeistään tämän olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja mutta kun ei, olin nuori). Hain paikkaa ja pääsin työhaastatteluun.

Paikan päällä tajusin, että "voi v*ttu, tämä on puhelinmyyntiä". Haastattelussa olin aika epäkiinnostuneen oloinen enkä muistaakseni vastannut kysymyksiinkään kunnolla mutta koska kyseessä oli puhelinmyyntityö niin siihen valitaan oikeastaan kuka tahansa joka vain on hakenut paikkaa. Niinpä minut valittiin. Seuraavana päivänä kuitenkin soitin työnantajalle ja kerroin, etten otakaan paikkaa vastaan ja hän oikein suuttui. Minulle tuli kuitenkin hyvä mieli. Onneksi mitään sopimusta ei oltu vielä tehty.

Vierailija kirjoitti:

Kun kaadoin kuumat kahvit rinnuksilleni. Luontainen reaktioni oli purskahtaa nauruun ja alkaa kiroilemaan "voi helvetti nyt sentään...". En saanut paikkaa, vaikka olin hakijoista kokenein. Tiedän tämän, sillä ekalla kierroksella oli ryhmähaastattelu. Enimmäkseen muutenkin työn saaminen jäänyt kiinni persoonallisuudestani. Olen aika suora, huumorintajuinen ja sanavalmis. Eli sitä mitä odotetaan usein miehillä, mutta ei naisilta. Naisten odotetaan olevan hymisteleviä sievistelijöitä.

Et ole sanavalmis ja suora, vaan moukka ja epäkohtelias. Siksi et saanut paikkaa, koska sinulla ei ole käytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain terveyskeskuslääkärille pikkupaikkakunnalle, odottelin aikani, mutta mitään kutsua haastatteluun tms. ei kuulunut. Kunnes yhtenä päivänä sitten työkaveri onnittelu, että minut oli valittu virkaan - oli huomannut Lääkärilehden ilmoitusosastolta. 

p.o. terveyskeskuslääkäriksi. 

Joo ja työn ja viran hakeminen ovat kaksi eri asiaa.

Mutta mistäpä kirjoittaja sen tietäisi.

Eihän hän ole työssä. Eikä varsinkaan lääkäri.

Hain nuorena sihteerin paikkaa ja kysyttiin vaikka mitä, kuten mitä eläintä muistutat. Oli kaksi haastattelijaa, mies ja nainen. Satuin olemaan naimisissa ja miespuolinen haastattelija sanoi, että "naimisissa olevat naiset tekevät lapsia ja me etsimme pysyvämpää työntekijää". En tajunnut sen ikäisenä, että tuollainen kommentointi ja syrjintä taisi olla laitonta. Sain firmasta lyhytaikaisesti muuta työtä, mutta en hakemaani sihteerin paikkaa.

Toinen, mikä jäi mieleen, kun kysyttiin isän ammattia. Olin nuori ja vastasin kiltisti, vaikka myöhemmin olen monesti ajatellut, että olisi vain pitänyt kieltäytyä vastaamasta ja sanoa, että ei kuulu tähän asiaan kyllä isäni ammatti mitenkään, kun minä tässä töitä haen. Äidin ammattia eivät jostain syystä kysyneet. En edes enää muista, mikä firma se oli, mutta naurettavaa touhua.

Haastattelija (yli 60-vuotias mies) piti minua vanhana, olin 36 vuotias. Koulutus paikkaan olisi ollut, enkä siis saanut paikkaa. Huolellisesti olen jättänyt kyseisen yhtiön palveluksia käyttämättä :)

Muiden kysymysten seassa:

-miksi sinua ei kannattaisi valita tähän tehtävään?

Onhan näitä. Parhaiten mieleen on painunut rekryfirman pollea mieshaastattelija, joka oli täynnä itseään ja pullisteli ylimielisenä puvussaan. Hän kysyi outoja "luonnetestimäisiä" kysymyksiä ja sitten vastasi itse niihin.

Oikea esimerkki:

Haastattelija: jos sä olisit joku eläin niin mikä sä olisit?

Minä: ensin tulee mieleen jokin lentävä, ehkä pöl..

Haastatelija: Ai kato mä oisin vahtikoira! Mä oisin joku bulldogi tai saksanpaimenkoira ja mulle ei kukaan ryttyilis he he he. Mä oon myös sellanen kova ja uskollinen.

Minä: ...joo..siistiä...

Tuo ei todellakaan ollut sit mitään flirttiä, vaan hän esitti useita tälläisiä ajatusvirtamaisia kysymyksiä. Em saanut paikkaa, hyvä niin, koko haastattelu vaikutti joltain vitsiltä.

Hain työtä useammasta paikasta omalta alalta ja sainkin paikan. Muut haastattelut peruin. Eräänä päivänä mulle soitti yhden niistä perumistani haastatteluista firman pomo. Hän kyseli että missä luuraan ja että antaa aika huonon kuvan olla työhaastattelusta myöhässä. Kerroin että haastattelu on peruttu, eikä se edes olisi ollut tänään, vaan parin viikon päästä. Tämä pomo ei uskonut, vaan toisti että on meillä tänään haastattelu ja vastahan me tavattiinkin Tampereella viime viikolla ja puhuttiin tästä. Edelleen kerron ettei olla koskaan tavattu, enkä ole ollut Tampereella vuosikausiin. Tämä pomo ei ihan niellyt selitystäni, sillä olemme kuulemma siellä Tampereella kyllä nähneet ja kyllä pitäisi peruuttaa haastattelu, ei ole kovin kohteliasta käyttää hänen aikaa näin.

Lopulta taivuin hänen näkemykseensä ja sanoin, että perutaan sit nyt tämä haastattelu.

Vuosia myöhemmin päädyin tuonne firmaan silti töihin. Yritin selittää tätä tarinaa pomolleni, mutta hänellä ei ole mitään muistikuvaa tuosta räpellyksestä ja taisi vain ihmetellä mitä höpisen.

Se jäi mieleen kun kävin yksvuos lähellä sijaitsevassa rautakaupan myymälässä, kysymässä apulaisen paikkaa, ihan vaikka osa-aikaisena, ja pääsin keskustelemaan myymäläpäälikön kanssa. Myymäläpäällikkö sitten katsoi minun ohutta ansioluetteloa, kyseli teitoja, ja sitten yhdessä vaiheessa oli kysymys, johon piti vastata millainen elämäntilanne nyt on, ja kerroin totuuden mukaisesti, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Tämän jälkee, hän kysyi minulta, vähän nauraen: "Miten luulet voivasi muka tehdä töitä meillä jos kerran olet työkyvytön?", sitten sanoin vastaan että kyllä pystyn, mutta ei auttanu, enkä saannu töitä. Tän jälkee lähin myymälästä itku silmässä, vihasena, lannistettuna, ja kotimatkalla kirosin heitä, sekä esitin äänee kysymyksen "mistä vitusta ne voi tietää mitä töitä mä pystyn tekee ja mitä en, vaikka olen työkyvyttömyyseläkkeellä".

Tästä sitten meni monia vuosia, ennenkuin taas ton kokemuksen jälkee, löyty motivaatiota alkaa etsimää töitä uudestaan (näin eläkelläisenä), mutta työtarjonta on eritasoista eripuolella suomea, ja itse asun alueella, jossa se on huonoa.

Kysytään että kiinnostaako tämmönen työ työ haastattelussa. Siinä on mielessä hymy suin...

Tämä jäi mieleeni positiivisesti:

Hain vastavalmistuneena paikkaa johdon assistenttina. Haastattelussa kysyttiin hyvin vähän mitään yleiskysymyksiä, vaan annettiin lähinnä erilaisia tehtäviä tyyliin "tässä on pdf-tiedosto. Laadi tämän perusteella PowerPoint-esitys olennaisista asioista asioista ja varaudu pitämään meille 10 minuutin esitys. Aikaa esityksen tekoon on puoli tuntia" ja paikassa X pidetään Y konferenssi ajankohtana Z. Selvitä, mitä osallistuminen maksaa, miten sinne kannattaa matkustaa ja missä majoittua. Laadi myös budjetti. Aikaa 45 min".

Tällaisten tehtävien kanssa kului usea tunti, mutta kun haastattelu oli loppu, minulle sanottiin, että "saat paikan. Syitä on kaksi ja ne ovat testeissä onnistuminen ja se, että tajuat, mitä tämä tehtävä vaatii sekä ulosonnin että pukeutumisen osalta. Puhuessasi katsoit yleisöä ja puhuit selvästi ja tajusit, että tällaiseen paikkaan ei marssita farkuissa ja tennareissa, vaan pitää olla business-pukeutuminen".

Olin tuossa firmassa hommissa lopulta lähes 10 vuotta.