Mikä työhaastattelukokemus on jäänyt sinulle mieleen?

Etelä-suomeen muutettua työhaastattelu paikalliseen linja-auto tehtaaseen alkoi jännästi kun koulutuskeskuksen ohjaaja kysyi nimen jälkeen olenko yhdeltä tietyltä kylältä kaupungista mistä muutin itä-suomesta. Häkellyin ja sanoin jotta joo....sitten korjasin että kantatien toiselta puolen 😄

Oli ohjaajalla entinen naisystävä kotikaupungistani 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vaihto-opiskelemassa Usassa ja sain kutsun haastatteluun mahdollista harjoittelupaikkaa varten. Stressasin huomattavasti etukäteen ja harjoittelin pitkään peilin edessä asioita. Marssin haastatteluun omasta mielestäni siististi pukeutuneena eli polvipituinen hame, siistit matalakorkoiset kengät, pleiseri jne. Haastattelu sujuu hyvin ja sitten lopuksi todetaan, että saat paikan, mikäli pukukoodi ei ole ongelma. Kysyin, että millainen se on. Sain pitkän listan pukeutumisohjeita. Otin paikan vastaan ja paikka oli kyllä mukava ja hyväksi uralle, mutta alkuun korpesi uusia koko vaatekaappi, kun töihin piti olla polvipituinen kynähame ja vähintään 4 tuuman koroilla varustetut korkokengät. Vain yläosat olivat ok ja niitä ei tarvinnut uusia.

4 tuuman korot, huh huh! Työpaikka edellyttää, että pilaa omat jalkansa. Ei ikinä menisi Suomessa läpi. Onneksi.

Neljän tuuman korot on tosiaan aikamoiset, siis reilun kymmenen sentin korot! Kuulostaa hurjalta.

Olen tosin itse ollut töissä Suomessa kansainvälisessä firmassa, jonka pukukoodissa mainittiin, että naisilla pitää olla tietynmittaiset korot. En muista tarkkoja mittoja, mutta oli siis kerrottu, kuinka paljon vähintään ja kuinka paljon enintään korkojen pitää olla ja nimenomaan naisilla piti korot olla. En muista, oliko miesten kenkiä määritelty, saattoi ollakin. Muutkin vaatteet oli sukupuolittain tarkasti määritelty.

En ikinä mennyt töihin tennareissa, mutta kävi kyllä mielessä, ettei tuo pokukoodi voi olla  Suomen lakin mukainen. Ensinnäkin kaikki eivät edes voi pitää korkokenkiä. Ja tietysti ulkoasun sukupuolitus tuntui  tunkkaiselta.

Työ oli muutenkin aika tunkkaista, joten lähdin parin vuoden jälkeen ja ilokseni sain heittää ostamani työkengät ja tylsät jakut roskiin!

Olen tuon alkuperäisen tekstin kirjoittaja. Jostain syystä näissä aina unohdetaan, että myös miehille oli pukukoodit ja muistan, miten tuolla firmassa moni mies kesäisin pyyhki hikeä ilmastoinnista huolimatta, kun oli pakko käyttää pitkähihaista kauluspaitaa, kravattia ja puvuntakkia. Lisäksi oli oltava pitkät suorat housut. Miehillä oli myös paikko olla oxford-kengät, jotka nekään eivät ole viileät. Miehillä vielä tilannetta pahensi se, että heillä oli sallittuinä väreinä vain musta ja laivaston sininen. Siihen nähden naisilla oli kätevä pukukoodi ja ihanan viileät vaatteet. Myös värivaihtoehdot olivat vapaat.

Nuorena miehenä 60-luvulla sain työnvälitystoimistosta lapun, jonka mukaan yhdelle raksalle haettiin sekatyömiestä. Menin sinne raksalle ja kadulta kattelin touhua. Yksi jantteri lampsi mun luo ja kysyi: "tuukkona töihin". Minä siihen että tuun. Se oli mielestäni ihan asiallinen työhaastattelu. Olin siinä rakennus firmassa 30 vuotta siihen saakka kun se 90-luvun lamassa meni konkkaan.

Vierailija kirjoitti:

70-luvun lapsena oli outo kuulla 2000-luvun alussa eläköityneeltä kollegalta, että 1970-luvulla töihin pääsi vielä poikkeamalla firmaan sisään suoraan kadulta.

70-luvun lapsi minäkin.

90- luvulla olen noin töitä vielä saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vaihto-opiskelemassa Usassa ja sain kutsun haastatteluun mahdollista harjoittelupaikkaa varten. Stressasin huomattavasti etukäteen ja harjoittelin pitkään peilin edessä asioita. Marssin haastatteluun omasta mielestäni siististi pukeutuneena eli polvipituinen hame, siistit matalakorkoiset kengät, pleiseri jne. Haastattelu sujuu hyvin ja sitten lopuksi todetaan, että saat paikan, mikäli pukukoodi ei ole ongelma. Kysyin, että millainen se on. Sain pitkän listan pukeutumisohjeita. Otin paikan vastaan ja paikka oli kyllä mukava ja hyväksi uralle, mutta alkuun korpesi uusia koko vaatekaappi, kun töihin piti olla polvipituinen kynähame ja vähintään 4 tuuman koroilla varustetut korkokengät. Vain yläosat olivat ok ja niitä ei tarvinnut uusia.

4 tuuman korot, huh huh! Työpaikka edellyttää, että pilaa omat jalkansa. Ei ikinä menisi Suomessa läpi. Onneksi.

Neljän tuuman korot on tosiaan aikamoiset, siis reilun kymmenen sentin korot! Kuulostaa hurjalta.

Olen tosin itse ollut töissä Suomessa kansainvälisessä firmassa, jonka pukukoodissa mainittiin, että naisilla pitää olla tietynmittaiset korot. En muista tarkkoja mittoja, mutta oli siis kerrottu, kuinka paljon vähintään ja kuinka paljon enintään korkojen pitää olla ja nimenomaan naisilla piti korot olla. En muista, oliko miesten kenkiä määritelty, saattoi ollakin. Muutkin vaatteet oli sukupuolittain tarkasti määritelty.

En ikinä mennyt töihin tennareissa, mutta kävi kyllä mielessä, ettei tuo pokukoodi voi olla  Suomen lakin mukainen. Ensinnäkin kaikki eivät edes voi pitää korkokenkiä. Ja tietysti ulkoasun sukupuolitus tuntui  tunkkaiselta.

Työ oli muutenkin aika tunkkaista, joten lähdin parin vuoden jälkeen ja ilokseni sain heittää ostamani työkengät ja tylsät jakut roskiin!

Minusta on älytöntä valittaa pukukoodista, koska kukaan ei pakota olemaan tietyssä paikassa töissä. Jos pukukoodi ahdistaa, on meillä vähintään satoja ammatteja, joissa sellaista ei ole. Siitä vain valitsemaan.  Jos sukupuolittuneisuus ahdistaa, siitäkin on nykyään tavat päästä eroon.

T: nainen, joka tykkää naisellisuudesta ja on käyttänyt töissä korkoja, hameita ja jolle se kuuluu osaksi huoliteltua ammatillisuutta

Olen oikeasti tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja. Huoliteltu ammattilainen voi olla monella tapaa.  Käytän mielelläni mekkoja ja hameita ja pukeudun naisellisesti, ja olen nainen. Myös minulle tuo pukukoodi oli ankea siksi, että piti laittaa aika paljon rahaa sellaisiin vaatteisiin, joita muuten en olisi pitänyt, esimerkiksi ostin monia ntodella tylsiä jakkuja ja sitten niitä tietynlaisia kenkiä. Olisin mielelläni pitänyt vintage-jakkuja, mutta ne eivät tarkkaan pukukoodiin käyneet.

Voin sitä paitsi hyvin kuvitella, että jollekin tuo pukukoodi oli vieläkin ahdistavampi. Ainakin yksi mieshenkilö sai tuolla varoituksen tultuaan toimistolle lyhyessä kauluspaidassa. Hän ei siis nähnyt asiakkaita koko päivänä ja oli todella kuuma.

Ja  tuo korkokenkien korkojen tarkka määritely saattoi hyvinkin olla laitonta.

Totta on myös, että ei olisi ollit pakko olla tuolla töissä. Pukukoodista ei kuitenkaan ollut puhetta työhaastatteluissa. Toki voi lähteä hyvinkin nopeasti koeajalla, mutta pitää olla kunnon puskuri kyllä sitten, koska karenssia tulee työkkärissä. Ja ehkä oltava aika varma, että saa töitä, kun CV:hen tulee joko aukko tai todella lyhyt työsuhde. Minäkin siis lähdin vain parin vuoden jälkeen, syynä ei nyt ollut ainoastaan tuo pukukoodi, mutta kyllähän se jotain kertoo yrityksen arvoistakin.

Minulle on jäänyt mieleen työhaastattelu, josta on jo aikaa kymmenen vuotta. Harkitsin työpaikan vaihtoa ja olin hakenut työpaikkaa, jonka työkuva oli hyvin samanlainen kuin silloisen työpaikkani. Haastattelun teki rekrytointifirma ja koko haastattelun ajan turhautti se, etten oikein saanut mitään tietoa työnkuvasta ja työpaikasta. Tämä on muuten tyypillistä - varsinkin rekryfirmojen edustajat ovat valmistautuneet kyselemään eivätkö usein tiedä mitään avoinna olevasta työpaikasta. Tämä on outoa ja ärsyttävääkin, koska minusta haastattelussa tärkeää olisi myös saada realistinen - tai jonkinlainen - kuva siitä, millaiseen työhön on mahdollisesti siirtymässä.

Haastattelun aikana en siis oikein saanut kuvaa työnkuvasta ja firmasta ja aloin tulla siihen tulokseen, etten ehkä halua vaihtaa firmaa. Tässä vaiheessa toinen haastattelija kysyi perhetilanteesta: onko aviomiestä tai poikaystävää (olen siis itse nainen). Häkellyin ja kysyin, miksi parisuhteeni olisi olennainen tieto työpaikan kannalta. Haastattelija perusteli, että koska työssä on paljon matkustamista. Sanoin, että työnkuvani sisältää nytkin paljon matkustamista enkä vieläkään suostunut ymmärtämään, mitä kysytään. Lopulta kun haastattelija oli hetken yrittänyt muilla tavoin kysyä, aionko lisääntyä, tilanteesta ärsyyntyneenä avasin suuni ja sieltä pääsi, että kyllä minulla on tämä minun mielikuvituspoikaystävä ja oikein mukava veikko onkin.

Tämä on ehkä aika tyypillinen haastattelutilanne, mutta tästä haastattelusta mieleen jäi, että toinen haastattelijoita, nuori  mies, vastasi iloisesti, että "Niinhän meillä kaikilla". Nauratti, ja tiesinkin jo siinä vaiheessa, etten saa työpaikkaa. Enkä kuullutkaan sitten pihahdustakaan tästä rekyrfirmasta enää ikinä.

Mulle on usemmankin kerran käynyt niin, että on ilmoitettu, että paikka on minun eikä laisinkaan kysytty, haluanko paikan vielä. Minusta on selvää, että työnhekija hakee useampaan paikkaan (ja on ehkä jo tärpännyt muualla) ja/tai että työnhaun prosessa voi käydä ilmi, ettei avoinna oleva työpaikka olekaan itselle sopiva.

Joskus olen kissojen ja koirien kanssa, isolla vaivalla joutunut etsimään ihmistä, jolle kertoa, että en ota paikkaa vastaan. Kerran on huudettu täysiä korvaan, että miksi haen paikkaa, jos en sitä kerran haluakaan (huh, siinä väistin pahimmanluokan miinan, onneksi!). Joskus on vaan tullut vaivaantuneita hetkiä, kun olen yrittänyt pysäyttää ns. nauhaa, joka on jo mennyt päälle ja säästää molempien aikaa huutamalla puhelimessa aina johonkin väliin, etten enää ole kiinnostunut paikasta.

Eli rekrytoijat/työnajantajat: kun ilmoitatte, että oletta tarjoamassa paikkaa, kysykää samalla kohteliaasti, vieläkö paikka kiinnostaa. Osoittaa kommunikaatiokykyä ja tilannetajua.

Kun haastattelija esitteli minulle firman sosiaalitiloja ml. saunaosastoa, ison ja hienon saunan lauteilla makasi kolme firman siivoojaa umpiunessa. Olin siivojan paikkaa hakemassa. Haastattelija suhtautui leppoisasti huumorilla tilanteeseen ”kuten huomaat työtahti ei ole aina kova”

Se haastattelija oli tosi symppis, pahoitteli aidon tuntuisesti kun ilmoitin myöhemmin, että olen valinnut toisen (ei siivous) työpaikan.

Vierailija kirjoitti:

Kun haastattelija esitteli minulle firman sosiaalitiloja ml. saunaosastoa, ison ja hienon saunan lauteilla makasi kolme firman siivoojaa umpiunessa. Olin siivojan paikkaa hakemassa. Haastattelija suhtautui leppoisasti huumorilla tilanteeseen ”kuten huomaat työtahti ei ole aina kova”

Se haastattelija oli tosi symppis, pahoitteli aidon tuntuisesti kun ilmoitin myöhemmin, että olen valinnut toisen (ei siivous) työpaikan.

Ei helvetti, kun mä repesin tolle😀

Vierailija kirjoitti:

Hain kunta-alalta työpaikkaa johtavana asiantuntijana. Haastattelussa tuleva esimies kyseli onko terveydessä tai yksityiselämässä jotain sellaista, joka hankaloittaa työntekoa. Jäi melko epämukava mielikuva työyhteisöstä.

Valtion tehtävässä kysyttiin jotakuinkin samaa viime viikolla, joten on ilmeisesti ihan tyypillinen kysymys. En sitten tiedä, mitä tekisivät jos vastaisin että suunnittelen lasta tai olen masentunut. Jos en saisi paikkaa, niin eikö olisi riski että syytän syrjinnästä. Eikö olisi parempi jättää kokonaan kysymättä?

Hain opiskeluaikoina (n.15 vuotta sitten) elintarviketehtaan tuotantoon kesätöihin. Opiskelin silloin saman alan insinööritutkintoa. Vanha tuotantoesimies haukkui minun opiskelut ja sanoi ettei tuollaisella paperilla mitään tee, ei niitä ole ennenkään tarvittu. Häkellyin täysin, enkä vastannut mitään. Sain kuitenkin paikan kesäksi. Vieläkin ihmetyttää miten joku voi sanoa noin. Paikan työilmapiirikin oli sellainen etten enää jatkossa sinne hakenut. Onneksi ukko oli väärässä ja olen päässyt koulutusta vastaaviin hommiin.

Keskutelussa vilahtanut kädenpuristuksesta, onko väliä  miten kättelee, niin on, kuollut käsi kättelyssä on todellakin epämiellytävä ja antaa kuvitelman laiskasta ihmisestä.

Kun tajusin haastattelun jälkeen että mun mustat housut olivat ratkenneet haaroista ja mulla oli alla valkoiset pikkarit. Sen jälkeen olen aina laittanut housujen väriset alushousut, sen verran traumaattinen kokemus.

En saanut paikkaa.

Erikoisin oli, kun työnantaja kysyi harrastuksista ja erehdyin kertomaan, että harrastan yleisurheilua. Olin sellainen kansallisen tason urheilija, mutta en todellakaan mikään ammattilainen tai maajoukkuetasolla.

Työnantaja ei millään käsittänyt, että yleisurheiluharrastuksen ohella ehtisin tekemään päivätöitä.

Paikka jäi saamatta (voi toki olla muustakin syystä). Sen jälkeen en ole puhunut harrastuksista työhaastatteluissa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi saksalaista tenttasi minua huonolla englannilla C++:n syntaksista, vaikka olin viimeksi käyttänyt C++:aa viisi vuotta aiemmin. Toki olin koodannut sillä vuosia, mutta viiden vuoden tauon jälkeen mahdotonta enää muistaa, varsinkin kun olin opetellut pari muuta ohjelmointikieltä sen jälkeen.

Olin helpottunut kun haastattelu loppui ja vielä enemmän kun tuli ilmoitus etten tullut valituksi.

Ei kieltä voi unohtaa, jos sen on joskus osannut.

Hain terveyskeskuslääkärille pikkupaikkakunnalle, odottelin aikani, mutta mitään kutsua haastatteluun tms. ei kuulunut. Kunnes yhtenä päivänä sitten työkaveri onnittelu, että minut oli valittu virkaan - oli huomannut Lääkärilehden ilmoitusosastolta. 

Vierailija kirjoitti:

Hain terveyskeskuslääkärille pikkupaikkakunnalle, odottelin aikani, mutta mitään kutsua haastatteluun tms. ei kuulunut. Kunnes yhtenä päivänä sitten työkaveri onnittelu, että minut oli valittu virkaan - oli huomannut Lääkärilehden ilmoitusosastolta. 

p.o. terveyskeskuslääkäriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Rekryfirma. Hain yhtä tiettyä työpaikkaa. Ihan yksinkertaista kiireapulaisen hommaa sesonkiaikana...pakkausta ja muuta.

Ensinnäkin kun menin toimistoon, nainen tiskin takana ei sanonut mitään. Sanoin että tulin haastatteluun. Oletin että nainen on joku aulasihteeri (aulassa oli ovia muihin huoneisiin). Seisoin siinä takki kädessä ja mietin että missä helvetissä on vaatenaulakko (oli talvi). Nainen sanoi että saat istua tuohon tuolille ja lisäsi vielä että heillä ei ole naulakkoa vaatteille. Laitoin sitten selkänojalle takkini ja käsilaukun lattialle.

Seuraavaksi nainen tokaisi ilmeettömänä kysymykset:

- mitkä ovat vahvuuksiasi

- mitkä ovat heikkouksiasi

- miksi haluat tämän työn

- onko sinulla muuta kysyttävää

Töks töks töks töks. Vastasin parhaani mukaan tietenkin, nainen ei katsettaan nostanut näyttöpäätteeltä. Lopuksi hän alkoi miettimään että olisi kyllä tuo yksi toinen työpaikka jos se kiinnostaisi... pitäisi vain tulla uudestaan haastatteluun.

Yllättäen tästä rekryfirmasta ei kuulunut mitään....

Jotkut palkkaa rekryfirmoihinkin ilmeisesti ketä vaan. En enää ihmettele epäonnistuneita rekryjä jos ammattitaito on tätä tasoa.

Head hunter soitti ja pyysi keskustelemaan mielenkiintoisesta tehtävästä. Kun sitten menin juttelemaan, niin keskustelu on jatkuvaa pikkuvittuilua. Tuli wtf-fiilis tapaamisesta. Ei tarvitse arvata halusinko jatkaa eteenpäin.

Työhaastattelu oli minun käsitykseni mukaan jo ohi, kaksi haastattelija oli jo oven ulkopuolella, itsekin keräilin tavaroitani, kun toimitusjohtaja esitti ns. hissikysymyksen; miksi sinut pitäisi valita. Naureskelin takkia pukiessani ja sanoin: siksi kun minä olen minä. Tj käski käydä henkilöstöpuolella sopimassa asia loppuun. En tiedä, ratkaisiko vastaus jotakin, mutta sitä ennen ei oltu annettu mitään mielikuvaa työn saamisesta.