Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi miniälle: "Jos haluat apua vauvan kanssa, saat kauniisti anella sitä minulta"
05.01.2022 |
Anoppini puhui odotusaikana, kuinka mielellään auttaa vauvan kanssa, kun vauva on syntynyt. Oli tosi innoissaan vauvasta ja suunnitteli, mitä kaikkea haluaa tehdä vauvan kanssa. Anoppi asuu melko lähellä meitä, lapsenlapsi on anopin ensimmäinen ja luultavasti ainoa, ellemme miehen kanssa myöhemmin saa lisää lapsia.
Vauvan synnyttyä tilanne olikin ihan toisenlainen, eikä auttaminen kiinnostanut. Alku vauvan kanssa oli vaikea ja mies pyysi äitiään avuksi (minä olin vuodepotilaana). Anoppi kieltäytyi useamman kerran. Lopulta anoppi ilmoitti, että jos minä ja mieheni kaipaamme apua vauvan kanssa, täytyy minun soittaa anopille ja anella kauniisti häneltä apua ja sitten hän harkitsee avuksi tulemista. Anopille ei käy, että poikansa soittaisi ja pyytäisi anoppia avuksi, vaan nimenomaan minun pitää olla anoppiin yhteydessä. Minusta tuo on ihan järjetöntä, miksi omalta pojalta tuleva avunpyyntö ei kelpaa? Miksi yhteydenoton pitäisi tulla miniältä (ei minunkaan mies soittele vanhemmilleni ja pyydä heitä avuksi, vaan minä soitan)? Ja miksi minun pitäisi "kauniisti anella" apua, eikö ihan riittäisi "hei, pääsisitkö auttamaan vauvan kanssa", kun tämä lause riittää esim. omien vanhempieni kanssa? En koe, että minun pitäisi anella keneltäkään apua vauvan kanssa, ihan tavallisen kysymisen pitäisi riittää. Tuntuu, että vauvan kanssa auttamisesta on tullut jonkinlainen "kauppatavara" anopin mielessä. Minusta ei tunnu hyvältä, että apua saadakseen pitäisi jotenkin nöyristellä ja madella apua kerjäämässä toisen edessä.
Omat kaukana asuvat vanhempani ovat auttaneet useamman kerran, kun olen ihan vain kysynyt, pääsevätkö avuksi. Anoppi on ärsyyntynyt tästä, kun vanhempani ovat nähneet vauvaa useammin. Johtuisiko siitä, että vanhempiani ei tarvitse anella avuksi, vaan tulevat ihan mielellään vain kysymällä. Anoppi ei kylään tullessa halua auttaa, vaan tulee vieraaksi ja odottaa meidän esimerkiksi laittavan ruoat yms hänelle valmiiksi. Ja ei, anopin ei ole mikään pakko auttaa vauvan kanssa, mutta ihmetyttää tuo asenne, miksi apua pitäisi anella eikä ihan vain arkinen kysyminen riitä.
Onko muilla ollut vastaavaa anopin kanssa? Miten tilanteen kanssa kävi?
ap
P.S. Ethän tule sanomaan tilannettani provoksi, tämä on oikeasti ikävä tilanne. Kaikilla ei ole helppoa oman vanhemman/appivanhemman kanssa, eikä se tee asiasta provoa.
Kommentit (126)
M 38 kirjoitti:
Täällähän on pitkät ketjut jo olemassa miniä, anoppi suhteista. Sieltä se kun sujuvasti luet, niin tulee vertaistukea. Pitääkö näitä samoja asioita jatkuvasti jankata. Kovia ovat ihmiset valittamaan asiasta kuin asiasta tänä päivänä.
Kaikki eivät vietä aikaa kuukausi- ja vuositolkulla näillä palstoilla, eikä siten ole perillä ikiaikaisista palstaperinteistä.
Voisin kuvitella, että ap on mahdollisesti vasta äitiyslomalle päästyään tutustunut vauva-palstan tarjontaan.
Esim. minä olen tutustunut palstaan 2 vuoden sisällä eläköidyttyäni. Ei ole ollut tietoa edes sitä ennen ja luulinkin, että tämä on vauvoihin ja lapsiin ym. painottuva keskustelualue, mutta on tässä pikkuhiljaa avautunut palstan laaja-alaisuus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata antaa anopille periksi. Lapsen kasvaessa saatte sitten vääntää muistakin asioista, kun anoppi kuvittelee, että hänellä on niihin jotain sanavaltaa.
Jos fyysisesti terve ja kykenevä isovanhempi ei halua auttaa vauvan kanssa, niin se on hänen asiansa. Mutta ei sitten pidä tulla itkemäänkään, että miksi ei näe vauvaa useammin. En mäkään olisi jaksanut vauvavuonna kestittää jotain vierasta säännöllisesti joka viikko, oli isovanhempi, sukulainen tai kaveri. Vauvavuosi on niin erityistä ja työlästä aikaa, että on kohtuutonta olettaa, että voisi tulla kestittäväksi vauvaperheeseen säännöllisesti.
Kannatta keskustella neuvolassa tilanteista joissa tarvitsee apua. Itselläni kävi tarvittaessa kodinhoitaja ja lastenvahti, kun olin sairaana vauva-aikana. Myös seurakunnan vauva-äiti kerhossa, myöhemmin lasten kerho sain apua, katso myös millaista tukea Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää alueellasi, lastenhoito/vahti ja kerho toiminta.
Veikkaan, että loppupeleissä ei Anoppia hirveästi tarvitse anoa yhtään mihinkään.
Voimia, vauvaaika on yhtäaikaa ihanaa, että raskasta, tai ainakin minulla oli. Nauti täysin rinnoin hyvistä hetkistä, sen avulla selviät vaikeat kaudet. ❤️
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies ei laita äitiään ruotuun ja sano, ettei sinua pompoteta millään anelukäskyillä? Hänen äitinsä - hänen velvollisuutensa hoitaa tuo tilanne.
Hänen äitinsä, eli AP:n anoppi on hänet kasvattanut, ja opettanut, että apua pitää aina anella, ja sitä saa, jos äitimuori sattuu olemaan hyvällä tuulella, yleensä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä mitään ongelmaa ole. Et ikinä pyydä avuksi etkä kyläänkään. Siinä se yhteys katkeaa isovanhempaan jolla on epäterveitä narsistisia piirteitä. Ei sellaista pidä lapsen lähelle päästääkään yhtään enempää kuin on pakko. Poika voi myös passata äitinsä kun se tulee käymään, ei ole sinun tehtäväsi.
Minä laitoin jossain vaiheessa välit pariksi vuodeksi katkolle, kun anoppi kävi liian määräileväiseksi. Nykyisin olemme ihan OK väleissä, mutta olen hyvin varovainen sen suhteen, miten ja missä asiassa annan anopin olla mukana elämässämme. Mitään en häneltä pyydä, ja jos hän jotain tarjoaa, harkitsen kyllä tarkkaan, mitä tarjoukseen vastaan. En siis ota vastaan kaikkea tarjottua "apua".
Meillä appivanhemmilla oli kummallinen käsitys siitä, että minun pitää hoitaa yhteydenpito heihin ja heidän sukuihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano miehellesi, että jos hän haluaa olla tekemisissä äitinsä kanssa, hän hoitakoon sen yhteydenpidon kokonaan, täysin ihan itse, ilman sinun myötävaikutustasi.
Meillä tällaisesta järjestelystä seurasi, että meidän perheen ja mieheni vanhempien välinen vuorovaikutus tapahtui miesten kesken. Eli mieheni puhui asioista isänsä kanssa. Mieheni vanhemmat siis ovat keskenään yhä naimisissa.
Mä en käsitä, miksi oletetaan naisen hoitavan yhteydenpidon myös miehen sukuun. Se on miehen suku eli miehen asia. Taas olisi yksi metatyöasia lisää naisen listalle.
Oma anoppi olisi odottanut, että minä hoidan yhteydenpidon. Toki tavatessa juteltiin, mutta kyllä mies sai hoitaa äitinsä kanssa puhelut ja asioista sopimiset. Muutenkin tein tiukan rajauksen siihen, että en ryhtynyt miehen sukuun päin yhteydenpitäjäksi tai merkkipäivien muistajaksi. Mies saa muistaa, jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en käsitä, miksi oletetaan naisen hoitavan yhteydenpidon myös miehen sukuun. Se on miehen suku eli miehen asia. Taas olisi yksi metatyöasia lisää naisen listalle.
Oma anoppi olisi odottanut, että minä hoidan yhteydenpidon. Toki tavatessa juteltiin, mutta kyllä mies sai hoitaa äitinsä kanssa puhelut ja asioista sopimiset. Muutenkin tein tiukan rajauksen siihen, että en ryhtynyt miehen sukuun päin yhteydenpitäjäksi tai merkkipäivien muistajaksi. Mies saa muistaa, jos haluaa.
Kerronpa sinulle mistä se johtuu. Siitä koska näin toimittiin ennen. Pitää vaan tehdä selväksi, että nyt on nyt. Minäkään en olisi tiennyt jos en olisi näiltä palstoilta lukenut. Ei ole miniää eikä vävyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi apua pitäisi anella?
Joko anoppi auttaa tai sitten ei. Aika moni tuntemani isovanhempi on enemmän kuin mielellään auttanut. Osa tarjoaa apua reippaasti itse, toiset sanovat, että kysykää vain jos tarvitsee apua niin tullaan ilman muuta avuksi.
Itselle tulee tuosta olo, että onko anoppi koskaan ollutkaan oikeasti valmis auttamaan? Omalla anopillani ei ollut koskaan appivanhempia (mieheni isän vanhemmat olivat kuolleet nuorena) ja oma äitinsä asui 5 tunnin matkan päässä. Anopilla ei tukiverkkoja ollut ja ilmeisesti halusi siirtää tämän "ihanan" perinteen eteenpäin. Asuttiin siis alle tunnin matkan päässä toisistamme.
Voi kun kehtaisikin sanoa, että "jos haluat tavata vauvaa, niin saat kauniisti anella ja tuon sen vilkuttamaan ikkunasta kun sinä katsot pihalta."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisi kyllä anelut anelematta ja pärjättäis ihan itte tai-kenen-tahansa-muun avulla.
Vierailija kirjoitti:
Kannatta keskustella neuvolassa tilanteista joissa tarvitsee apua. Itselläni kävi tarvittaessa kodinhoitaja ja lastenvahti, kun olin sairaana vauva-aikana. Myös seurakunnan vauva-äiti kerhossa, myöhemmin lasten kerho sain apua, katso myös millaista tukea Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää alueellasi, lastenhoito/vahti ja kerho toiminta.
Veikkaan, että loppupeleissä ei Anoppia hirveästi tarvitse anoa yhtään mihinkään.
Voimia, vauvaaika on yhtäaikaa ihanaa, että raskasta, tai ainakin minulla oli. Nauti täysin rinnoin hyvistä hetkistä, sen avulla selviät vaikeat kaudet. ❤️
En suosittele. Neuvola ei ymmärrä juuri mitään esim luonnevikaisista, narsisteista tms.
Meillä toiset isovanhemmat alkoholiin suuntautuneita joita tavataan lyhyesti kerta vuoteen. Nää on ne ”paremmat” isovanhemmat. Mutta ne mun vanhemmat sitten… oli suuri virje kertoa narsistisista, ilkeistä, rajattomista ja väkivaltaisista (sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, eikä vain lapsuudessa vaan yhä aikuisuudessani jatkuen) vanhemmista. Heidän kanssa ei voi olla väleissä tai tekemisissä, tulee koko ajan uhkailua, kiristystä, narsistisia raivareita, käydään käsiksi jne.
Mitä tekee neuvola? Joka kerta siellä käydessä painostaa että sopikaapas nyt riidat, ojentakaa käsi sinne suuntaan, lopettakaa lapsellinen kiukuttelu, jokos nyt on jo välit sovittu ja vanhat unohdettu?
Ei helvetti. Eivät tajua mistään mitään. Olen suunnattoman pettynyt ja tästä eteenpäin en kerro sinne enää mitään, koskaan, ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi apua pitäisi anella?
Joko anoppi auttaa tai sitten ei. Aika moni tuntemani isovanhempi on enemmän kuin mielellään auttanut. Osa tarjoaa apua reippaasti itse, toiset sanovat, että kysykää vain jos tarvitsee apua niin tullaan ilman muuta avuksi.
Itselle tulee tuosta olo, että onko anoppi koskaan ollutkaan oikeasti valmis auttamaan? Omalla anopillani ei ollut koskaan appivanhempia (mieheni isän vanhemmat olivat kuolleet nuorena) ja oma äitinsä asui 5 tunnin matkan päässä. Anopilla ei tukiverkkoja ollut ja ilmeisesti halusi siirtää tämän "ihanan" perinteen eteenpäin. Asuttiin siis alle tunnin matkan päässä toisistamme.
Auttamisen kulttuuri on rajusti muuttunut. Meillä kummatkaan isovanhemmat ei auta koskaan, ei edes hädässä. Ja ovat siis sen sanoneet suoraan että emme aio auttaa ollenkaan ja heidän puoleen ei saa kääntyä koskaan vaikka mikä hätä olisi.
Ei siinä silloin apuja kysellä kun on tehty selväksi että apua ei tule vaikka mikä olisi.
Seuraus tietenkin on se että koska isovanhempia ei kiinnosta olla lasten elämässä oikein muutenkaan (eivät soittele tai käy saati kutsu sinne) niin eipä ole kunmoista suhdetta lapsenlapsiinkaan.
Tämä on nykyään todella yleistä ja itseni lisäksi tunnen monia muitakin joilla isovanhemmat ei ollenkan auta tai osallistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi apua pitäisi anella?
Joko anoppi auttaa tai sitten ei. Aika moni tuntemani isovanhempi on enemmän kuin mielellään auttanut. Osa tarjoaa apua reippaasti itse, toiset sanovat, että kysykää vain jos tarvitsee apua niin tullaan ilman muuta avuksi.
Itselle tulee tuosta olo, että onko anoppi koskaan ollutkaan oikeasti valmis auttamaan? Omalla anopillani ei ollut koskaan appivanhempia (mieheni isän vanhemmat olivat kuolleet nuorena) ja oma äitinsä asui 5 tunnin matkan päässä. Anopilla ei tukiverkkoja ollut ja ilmeisesti halusi siirtää tämän "ihanan" perinteen eteenpäin. Asuttiin siis alle tunnin matkan päässä toisistamme.
Auttamisen kulttuuri on rajusti muuttunut. Meillä kummatkaan isovanhemmat ei auta koskaan, ei edes hädässä. Ja ovat siis sen sanoneet suoraan että emme aio auttaa ollenkaan ja heidän puoleen ei saa kääntyä koskaan vaikka mikä hätä olisi.
Ei siinä silloin apuja kysellä kun on tehty selväksi että apua ei tule vaikka mikä olisi.
Seuraus tietenkin on se että koska isovanhempia ei kiinnosta olla lasten elämässä oikein muutenkaan (eivät soittele tai käy saati kutsu sinne) niin eipä ole kunmoista suhdetta lapsenlapsiinkaan.
Tämä on nykyään todella yleistä ja itseni lisäksi tunnen monia muitakin joilla isovanhemmat ei ollenkan auta tai osallistu.
Tämä on joo tosiaan merkittävästi lisääntynyt. Ylipäätään isovanhemmuus on polarisoitunut eli osa on niitä jotka auttaa paljon ja toinen puoli ei osallistu tai auta yhtään mitenkään. Ennen vanhaan sentään oli edes vähän yritystä olla mukana lapsenlapsen elämässä.
Täälläkin on ollut ne tutkimustulokset siitä että 20% isovanhemmista ei ole ollenkaan lastenlasten kanssa tekemisissä eivätkä tapaa niitä ollenkaan. 80% toki on edes jollain lailla tekemisissä, mutta silti tuo 20% on todella iso määrä. Joka viidennet isovanhemmat siis eivät ole lastenlastensa kanssa tekemisissä eivätkä ole omien lastensa perheen elämässä siis mukana.
Mulla omat vanhemmat kuuluu tuohon 20% sakkiin ja ovat itse perseilleet välit aikuisiin lapsiinsa.
Vierailija kirjoitti:
M 38 kirjoitti:
Täällähän on pitkät ketjut jo olemassa miniä, anoppi suhteista. Sieltä se kun sujuvasti luet, niin tulee vertaistukea. Pitääkö näitä samoja asioita jatkuvasti jankata. Kovia ovat ihmiset valittamaan asiasta kuin asiasta tänä päivänä.
Kaikki eivät vietä aikaa kuukausi- ja vuositolkulla näillä palstoilla, eikä siten ole perillä ikiaikaisista palstaperinteistä.
Voisin kuvitella, että ap on mahdollisesti vasta äitiyslomalle päästyään tutustunut vauva-palstan tarjontaan.
Esim. minä olen tutustunut palstaan 2 vuoden sisällä eläköidyttyäni. Ei ole ollut tietoa edes sitä ennen ja luulinkin, että tämä on vauvoihin ja lapsiin ym. painottuva keskustelualue, mutta on tässä pikkuhiljaa avautunut palstan laaja-alaisuus...
Jos olet kiinnostunut päinvastoin toimivista isoäideistä, niin lue ketju "vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä". Siinä vauvat melkein ryöstetään äitiensä käsistä ja äidit ovat hätää kärsimässä. Niin kovasti halutaan hoitaa ja auttaa.
Kommentoin nyt vaikka neuvoa en osaa tarjota, mutta tilanne kuulostaa hyvin paljon samalta, kuin meillä mahdollisesti edessä oleva.
Meillä on vasta tulossa ensimmäinen lapsi, joka tulee myös olemaan miehen äidille ensimmäinen ja ainut lapsenlapsi jos ei lisää meiltä tule. Anoppi on meilläkin hirveän innoissaan ja jo nyt ostelee kaikenlaista vauvalle ja on luvannut auttaa ja osallistua. Ihanaahan se olisikin, kun olisi läheinen mummi lapselle, sillä oma äitini asuu kaukana.
Minua silti kalvaa jännitys siitä, miten asiat lopulta oikeasti sujuvat kun anoppi on hyvin haastava ihminen sille päälle sattuessaan. Hänellä on tuon tuostakin välit poikki joko äitiinsä, muihin sukulaisiinsa tai mieheeni ja hyvin mitättömistä syistä. Koko ajan saa varoa miten minkäkin asian ilmaisee tai pyytääkö apua mihinkään, kun saattaa ymmärtää yksinkertaisen asian aivan väärin. Oikeasti viesti "olitpa kauniin potkupuvun ostanut vauvalle, kiitos!" saattaa saada aikaan loukaantumisen. Minulla ei hänen kanssaan ole toistaiseksi ollut ongelmia, mutta toisaalta meillä on etäiset ja muodolliset välit hyvin pitkälti hänen "toiveestaan" eli hän tapaa poikaansa aina niin, että minä olen töissä tai muuten tietää etten ole kotona.
Yksi syy sille, miksi niin paljon jännitän anopin käytöstä lapsen synnyttyä on se, että minulla sattuu itselläni olemaan isä joka täysin tämän anopin miespuolinen versio. Reilu parikymppiseksi asti jaksoin myötäillä ja yrittää tulla toimeen hänen kohtuuttomien vaatimustensa, kiristyksensä ja ailahtelevuutensa kanssa, mutta lopulta sanoin tiukasti että en jaksa enää nöyristellä emmekä sen jälkeen ole olleet enää tekemisissä. Tämä ei minua sureta, mutta en millään jaksaisi enää aloittaa samaa rumbaa uudestaan eri ihmisen kanssa, sillä tuollainen ihmissuhde oikeasti kuluttaa voimavaroja aivan älyttömästi.
Sympatiani siis ap:lle, toivottavasti mummu ymmärtää pian hölmön käytöksensä, ettekä suistu loppuelämäksi taistelutantereelle sillä sieltä on todella vaikea päästä pois jos toinen ei tule yhtään vastaan.
Alue: Aihe vapaa
Ei tässä mitään ongelmaa ole. Et ikinä pyydä avuksi etkä kyläänkään. Siinä se yhteys katkeaa isovanhempaan jolla on epäterveitä narsistisia piirteitä. Ei sellaista pidä lapsen lähelle päästääkään yhtään enempää kuin on pakko. Poika voi myös passata äitinsä kun se tulee käymään, ei ole sinun tehtäväsi.