Anoppi miniälle: "Jos haluat apua vauvan kanssa, saat kauniisti anella sitä minulta"

Kolmen lapsen äitinä täällä luin keskustelua. Puhutaan vaan apua apua apua. Mutta kertokaa tarkemmin. Millaista apua ja missä tilanteissa tarvitsee kaksi aikuista yhden vauvan kanssa?

Entä millainen oli ap:n suhtautuminen raskausaikana anopin innostukseen? Anoppi voi olla suuttunut jostain "alussa haluamme olla vaan rauhassa oman perheen kesken" kommentista. Anoppi oli innoissaan yhteisestä ajasta vauvan kanssa ja mietti asiaa omasta ja vauvan näkökulmasta, että luo heti hyvän suhteen yms. Mutta te vanhemmat katsotte asiaa omalta kantiltanne. Että anoppi on joku joka ilmestyy paikalle, kun te haluatte ja tarvitsette jotain apua.

Anelun pyytäminen kyllä kuulostaa oudolta, mutta yleensä tuollaiset ylilyönnit on seurausta jostain mitä on aiemmin tapahtunut. Ei kai kukaan heitä tuollaista kommenttia yhtäkkiä jos ennen kaikki on ollut ok?

Vierailija kirjoitti:

Jos fyysisesti terve ja kykenevä isovanhempi ei halua auttaa vauvan kanssa, niin se on hänen asiansa. Mutta ei sitten pidä tulla itkemäänkään, että miksi ei näe vauvaa useammin. En mäkään olisi jaksanut vauvavuonna kestittää jotain vierasta säännöllisesti joka viikko, oli isovanhempi, sukulainen tai kaveri. Vauvavuosi on niin erityistä ja työlästä aikaa, että on kohtuutonta olettaa, että voisi tulla kestittäväksi vauvaperheeseen säännöllisesti.

No ei nyt tarvitse kestittää ketään, mutta aikamoista omia vauva jos ei halua auttaa SINUA. Vauva ei ole mikään sinun jatke vaan oma yksilönsä ja kyllä sulla on vanhempana jopa velvollisuus antaa hänen luoda ihmissuhteita läheisiin. Vaikka et siitä itse hyötyisikään mitään.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä on ätöstä jos ei kahdestaan yhden vauvan kanssa pärjätä. Minä olin yksin ja niin kipeä että lähden parin kk päästä suoraan teholle ja niin vaan oli vauva hoidettava silti.

T. Anoppi.

Niin tiukkaa paikkaa ei tulisi, että tuollaiselta anopilta anelisin yhtään mitään. Voi ihan keskenään miettiä, miksi ei näe lapsenlastaan kun käyttäytyy tuolla tavalla.

En koskaan lähde mukaan kenenkään manipulointiyrityksiin. Paljon parempi olla, kun ei ole tekemisissä tuolkaisen mt-tapauksen kanssa.

Toivottavasti myös miehesi ymmärtää tilanteen, eikä ole sokeasti oman äitinsä puolella.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt vaikka neuvoa en osaa tarjota, mutta tilanne kuulostaa hyvin paljon samalta, kuin meillä mahdollisesti edessä oleva.

Meillä on vasta tulossa ensimmäinen lapsi, joka tulee myös olemaan miehen äidille ensimmäinen ja ainut lapsenlapsi jos ei lisää meiltä tule. Anoppi on meilläkin hirveän innoissaan ja jo nyt ostelee kaikenlaista vauvalle ja on luvannut auttaa ja osallistua. Ihanaahan se olisikin, kun olisi läheinen mummi lapselle, sillä oma äitini asuu kaukana.

Minua silti kalvaa jännitys siitä, miten asiat lopulta oikeasti sujuvat kun anoppi on hyvin haastava ihminen sille päälle sattuessaan. Hänellä on tuon tuostakin välit poikki joko äitiinsä, muihin sukulaisiinsa tai mieheeni ja hyvin mitättömistä syistä. Koko ajan saa varoa miten minkäkin asian ilmaisee tai pyytääkö apua mihinkään, kun saattaa ymmärtää yksinkertaisen asian aivan väärin. Oikeasti viesti "olitpa kauniin potkupuvun ostanut vauvalle, kiitos!" saattaa saada aikaan loukaantumisen. Minulla ei hänen kanssaan ole toistaiseksi ollut ongelmia, mutta toisaalta meillä on etäiset ja muodolliset välit hyvin pitkälti hänen "toiveestaan" eli hän tapaa poikaansa aina niin, että minä olen töissä tai muuten tietää etten ole kotona.

Yksi syy sille, miksi niin paljon jännitän anopin käytöstä lapsen synnyttyä on se, että minulla sattuu itselläni olemaan isä joka täysin tämän anopin miespuolinen versio. Reilu parikymppiseksi asti jaksoin myötäillä ja yrittää tulla toimeen hänen kohtuuttomien vaatimustensa, kiristyksensä ja ailahtelevuutensa kanssa, mutta lopulta sanoin tiukasti että en jaksa enää nöyristellä emmekä sen jälkeen ole olleet enää tekemisissä. Tämä ei minua sureta, mutta en millään jaksaisi enää aloittaa samaa rumbaa uudestaan eri ihmisen kanssa, sillä tuollainen ihmissuhde oikeasti kuluttaa voimavaroja aivan älyttömästi.

Sympatiani siis ap:lle, toivottavasti mummu ymmärtää pian hölmön käytöksensä, ettekä suistu loppuelämäksi taistelutantereelle sillä sieltä on todella vaikea päästä pois jos toinen ei tule yhtään vastaan.

Hyvä että tunnistat tilanteesi, mutta olethan varovainen. Minä olen narsisti-isän lyttäämä ja alistama, narsisti vei koko omanarvontunnon ja kohteli niin nöyryyttävästi ja paskasti että en osannut puolustaa itseäni. Senhän anoppi huomasi. Anoppi otti mut hampaisiin ja kiusasi vuosia, ja mä itkua pidätellen pala kurkussa nielin kaiken. Se vei valtavasti mun voimia, energiaa, ajatuskapasiteettia ja ryösti ison osan lasteni vauvavuosista. Siis sillä lailla että en voinut antaa kaikkea lapsilleni kun voimia meni ilkeisiin sukulaisiin.

Mies ei puolustanut ollenkaan ja vähätteli kaikkea. Lopulta välit sitten katkesivat (helpotus) mutta se olisi pitänyt tehdä jo IHAN HETI ALUSSA.

Älä siis tee samaa virhettä kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen lapsen äitinä täällä luin keskustelua. Puhutaan vaan apua apua apua. Mutta kertokaa tarkemmin. Millaista apua ja missä tilanteissa tarvitsee kaksi aikuista yhden vauvan kanssa?

Entä millainen oli ap:n suhtautuminen raskausaikana anopin innostukseen? Anoppi voi olla suuttunut jostain "alussa haluamme olla vaan rauhassa oman perheen kesken" kommentista. Anoppi oli innoissaan yhteisestä ajasta vauvan kanssa ja mietti asiaa omasta ja vauvan näkökulmasta, että luo heti hyvän suhteen yms. Mutta te vanhemmat katsotte asiaa omalta kantiltanne. Että anoppi on joku joka ilmestyy paikalle, kun te haluatte ja tarvitsette jotain apua.

Anelun pyytäminen kyllä kuulostaa oudolta, mutta yleensä tuollaiset ylilyönnit on seurausta jostain mitä on aiemmin tapahtunut. Ei kai kukaan heitä tuollaista kommenttia yhtäkkiä jos ennen kaikki on ollut ok?

Anelua vaativat yleensä narsistit. Esim oma narsistivanhempi vaati lapsena että piti ryömien pyytää anteeksi tai kumartua kyyryyn eteensä. Apua piti rukoilla polvillaan, tai jos halusi jotain piti nöyristellä ja madella ja anoa. Siltikään sitä ei aina saanut. Ja tarkoitan nyt tällä sitä että ihan perustarpeita (vaatteet, koulutarvikkeet rms) piti anella. Siis asioita jotka vanhemman kuuluisi ilman muuta lapselleen hankkia.

Kyse on VALLANKÄYTÖSTÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt vaikka neuvoa en osaa tarjota, mutta tilanne kuulostaa hyvin paljon samalta, kuin meillä mahdollisesti edessä oleva.

Meillä on vasta tulossa ensimmäinen lapsi, joka tulee myös olemaan miehen äidille ensimmäinen ja ainut lapsenlapsi jos ei lisää meiltä tule. Anoppi on meilläkin hirveän innoissaan ja jo nyt ostelee kaikenlaista vauvalle ja on luvannut auttaa ja osallistua. Ihanaahan se olisikin, kun olisi läheinen mummi lapselle, sillä oma äitini asuu kaukana.

Minua silti kalvaa jännitys siitä, miten asiat lopulta oikeasti sujuvat kun anoppi on hyvin haastava ihminen sille päälle sattuessaan. Hänellä on tuon tuostakin välit poikki joko äitiinsä, muihin sukulaisiinsa tai mieheeni ja hyvin mitättömistä syistä. Koko ajan saa varoa miten minkäkin asian ilmaisee tai pyytääkö apua mihinkään, kun saattaa ymmärtää yksinkertaisen asian aivan väärin. Oikeasti viesti "olitpa kauniin potkupuvun ostanut vauvalle, kiitos!" saattaa saada aikaan loukaantumisen. Minulla ei hänen kanssaan ole toistaiseksi ollut ongelmia, mutta toisaalta meillä on etäiset ja muodolliset välit hyvin pitkälti hänen "toiveestaan" eli hän tapaa poikaansa aina niin, että minä olen töissä tai muuten tietää etten ole kotona.

Yksi syy sille, miksi niin paljon jännitän anopin käytöstä lapsen synnyttyä on se, että minulla sattuu itselläni olemaan isä joka täysin tämän anopin miespuolinen versio. Reilu parikymppiseksi asti jaksoin myötäillä ja yrittää tulla toimeen hänen kohtuuttomien vaatimustensa, kiristyksensä ja ailahtelevuutensa kanssa, mutta lopulta sanoin tiukasti että en jaksa enää nöyristellä emmekä sen jälkeen ole olleet enää tekemisissä. Tämä ei minua sureta, mutta en millään jaksaisi enää aloittaa samaa rumbaa uudestaan eri ihmisen kanssa, sillä tuollainen ihmissuhde oikeasti kuluttaa voimavaroja aivan älyttömästi.

Sympatiani siis ap:lle, toivottavasti mummu ymmärtää pian hölmön käytöksensä, ettekä suistu loppuelämäksi taistelutantereelle sillä sieltä on todella vaikea päästä pois jos toinen ei tule yhtään vastaan.

Hyvä että tunnistat tilanteesi, mutta olethan varovainen. Minä olen narsisti-isän lyttäämä ja alistama, narsisti vei koko omanarvontunnon ja kohteli niin nöyryyttävästi ja paskasti että en osannut puolustaa itseäni. Senhän anoppi huomasi. Anoppi otti mut hampaisiin ja kiusasi vuosia, ja mä itkua pidätellen pala kurkussa nielin kaiken. Se vei valtavasti mun voimia, energiaa, ajatuskapasiteettia ja ryösti ison osan lasteni vauvavuosista. Siis sillä lailla että en voinut antaa kaikkea lapsilleni kun voimia meni ilkeisiin sukulaisiin.

Mies ei puolustanut ollenkaan ja vähätteli kaikkea. Lopulta välit sitten katkesivat (helpotus) mutta se olisi pitänyt tehdä jo IHAN HETI ALUSSA.

Älä siis tee samaa virhettä kuin minä.

Voi kurja, että sinulla on mennyt noin pitkälle tilanne, olen pahoillani! Juuri tuota haluan välttää. Toivon todella, että käytyäni vuosia terapiassa olen oppinut edes sen verran omien rajojeni pitämisestä, että uskallan tarpeen vaatiessa tehdä selväksi sekä anopille, että miehelleni etten hyväksy ihan mitä vain. Mieheni siis onneksi ei pyöri enää äitinsä helmoissa ja ole tämän kanssa samaa mieltä aina, mutta toisaalta hän myös välttelee konfliktia viimeiseen asti, mikä tietysti näkyy niin ettei vastaan voi sanoa. Pääseehän toki noin välillä helpommalla, mutta ei se onnistu ihan joka tilanteessa.

Lopulta toivon kuitenkin, että kaikki menee hyvin, eikä tarvitse noin pitkälle mennä että välit katkeaisivat, sillä haluan vilpittömästi lapselleni hyvän suhteen mummiinsa. Voin kuitenkin hoitaa vain oman osuuteni tästä ja toivoa parasta toiselta osapuolelta.

- Se jota lainasit

Vierailija kirjoitti:

Kolmen lapsen äitinä täällä luin keskustelua. Puhutaan vaan apua apua apua. Mutta kertokaa tarkemmin. Millaista apua ja missä tilanteissa tarvitsee kaksi aikuista yhden vauvan kanssa?

Entä millainen oli ap:n suhtautuminen raskausaikana anopin innostukseen? Anoppi voi olla suuttunut jostain "alussa haluamme olla vaan rauhassa oman perheen kesken" kommentista. Anoppi oli innoissaan yhteisestä ajasta vauvan kanssa ja mietti asiaa omasta ja vauvan näkökulmasta, että luo heti hyvän suhteen yms. Mutta te vanhemmat katsotte asiaa omalta kantiltanne. Että anoppi on joku joka ilmestyy paikalle, kun te haluatte ja tarvitsette jotain apua.

Anelun pyytäminen kyllä kuulostaa oudolta, mutta yleensä tuollaiset ylilyönnit on seurausta jostain mitä on aiemmin tapahtunut. Ei kai kukaan heitä tuollaista kommenttia yhtäkkiä jos ennen kaikki on ollut ok?

Googlaa 'narsistinen loukkaus'. Se kuvaa tilannetta, missä narsisti betää herneen nenään itse kuvittelemastaan loukkauksesta hänen majesteettiaan kohtaan ja aloittaa sen seurauksena sodan sitä toista osapuolta kohtaan. Vain luonnehäiriöiset toimivat niin.

Pari tällaista ihmistä tuntevana en yksinkertaisesti päästäisi lapseni lähelle henkilöä, jolla tarve tuhota ja voittaa ylittää halun rakastaa ja hoivata. Siksi he juuri ovat niin vaarallisia, kun kyky empatiaan puuttuu, eikä heitä kiinnosta, mikä on hyväksi muille, vaan ainoastaan oma itse.

Oudolta kuulostaa. Silti tuli nämä asiat mieleenI:

Sinä tietenkin tunnet anopin paremmin, mutta voisiko olla, että anoppi ei halua tuppautua, mikäli miniä ei häntä halua? Siksi toivoo sinulta yhteydenottoa. Ja kun on käyttänyt sanaa anella, niin ei ole ajatellut sen tarkoittavan muuta kuin sitä, että tulee, jos sinä pyydät. 

Yksi tapa miten ratkaista tilannetta olisi, että lähettäisit hänelle viestiä, että mikäköhän asia on kyseessä, ja hänen poikansa ei pyydä apua sinun ylitsesi. 

Toinen tapa, jota minä ehkä itse tilanteessasi ainakin kokeilisin, koska en siedä konflikteja, olisi, että avuntarpeessa/toiveessa lähettäisin saman viestin sekä anopille että omille vanhemmilleni tyyliin: "Hei anopin nimi, äiti ja iskä! Nyt tarvittaisiin taas jonkun isovanhemman apua, kun minulla on kampaaja-aika. Kuka haluaisi tulla/pääsisi ylihuomenna pikkuvauvelia katsomaan?" Näin olis samalla pyydetty/aneltu apua kaikilta.

Vierailija kirjoitti:

Oudolta kuulostaa. Silti tuli nämä asiat mieleenI:

Sinä tietenkin tunnet anopin paremmin, mutta voisiko olla, että anoppi ei halua tuppautua, mikäli miniä ei häntä halua? Siksi toivoo sinulta yhteydenottoa. Ja kun on käyttänyt sanaa anella, niin ei ole ajatellut sen tarkoittavan muuta kuin sitä, että tulee, jos sinä pyydät. 

Yksi tapa miten ratkaista tilannetta olisi, että lähettäisit hänelle viestiä, että mikäköhän asia on kyseessä, ja hänen poikansa ei pyydä apua sinun ylitsesi. 

Toinen tapa, jota minä ehkä itse tilanteessasi ainakin kokeilisin, koska en siedä konflikteja, olisi, että avuntarpeessa/toiveessa lähettäisin saman viestin sekä anopille että omille vanhemmilleni tyyliin: "Hei anopin nimi, äiti ja iskä! Nyt tarvittaisiin taas jonkun isovanhemman apua, kun minulla on kampaaja-aika. Kuka haluaisi tulla/pääsisi ylihuomenna pikkuvauvelia katsomaan?" Näin olis samalla pyydetty/aneltu apua kaikilta.

Meillä anoppi vastaisi, että ei tulisi noin lyhyellä varoajalla eikä tuollaisen syyn takia.

Älä ole tahdoton hissukka. Älä anna komentelevan anopin määrätä. Laita välit poikki anoppiin. Niin yksinkertaista!

MIssä on ongelma? Miksi anopin pitäisi auttaa Sinua vauvan kanssa? Sinulla ja miehelläsi on vanhempainvapaat lastenhoitoa varten. Sinulla on mies, joka pystyy hoitamaan lasta ja tekemään kotitöitä. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saatte lastenhoitajan rahalla kotiin. Ja tarvittaessa voitte kysyä kaukana asuvia vanhempiasi joskus avuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mikset sitten soittanut anopille ja pyytänyt apua? Ehkä hän on lukenut näitä palstoja ja ei halunnut olla rajaton, vaan halusi nimenomaan kuulla, että äiti itse nyt varmasti haluaa apua.

Kyllähän se isäkin on halunnut sitä apua, ei se lapsi vain sen äidin ole.

Miten ihmeessä kaksi aikuista ihmistä - lapsen äiti ja isä - eivät pärjää oman vauvan kanssa? Mihin sitä anoppia ja anopin apua tarvitaan? Onko kyseessä vanhempien uusavuttomuus?

Suuren perheen äitinä ihmettelen, miksi nuoret ja terveet vanhemmat eivät pärjää lastensa kanssa? Ihmettelen, miten lasten äiti ja isä ovat sormi suussa ihan yksinkertaisissa asioissa kuten lastenhoidossa, lastenkasvatuksessa,  ruoanlaitossa, siivoamisessa ja raha-asioitten hoidossa. Iäkkäät ja raihnaiset isovanhemmat ramppaavat harva se päivä ja viikko hoitamassa lapsenlapsia ja tekemässä kotitöitä. Osa vanhemmista kuskaa lapsiaan jatkuvasti mummoloihin hoitoon. Lapsiperheen arki on suunniteltu täysin isovanhempien ilmaisen avun varaan.

Lastenhoito ja lastenkasvatus kuuluu lapsen vanhemmille - ei suinkaan isovanhemmmille!

"– Lapsella on oikeus tulla kasvatetuksi hyvin, vastuullisesti ja rakkaudella. Valta ja vastuu kuuluu vanhemmille, ja heidän tulisi ottaa vanhemman rooli tosissaan. Tämä ei ole viranomaiskysymys, vaan kasvatuskulttuurikysymys." Olen täysin samaa mieltä.

- https://www.iltalehti.fi/perhe/a/2014011517932473

Vierailija kirjoitti:

No et todellakaan ala anelemaan yhtään mitään tollaselta! Ite laittaisin välit kokonaan poikki, ei vaikuta hirveän tasapainoiselle ihmiselle.

Ilmoita aloittaja anopille, että jos lapsen syntymäpäivinä ei lapsen tilille ei ilmesty 500 euron lahjarahaa sijoitettavaksi lapsen tulevaisuuteen, niin hän saa nähdä lasta, kun se on täyttänyt 18-v, jos lapsi silloin haluaa tavata.

Ei kuulosta vaivan arvoiselle tuollainen ihminen, on sitten anoppi, ystävä, sukulainen tai vaikka äiti. Anelun tarpeessa olija haluaa käyttää valtaa ja sen vähäisen avun jälkeen olette jatkuvasti ”velassa” juurikin hänen määrittämillään säännöillä. Se olisi surkeista surkein kauppa se.

Tuossa edellä joku narsistisen isän tytär mietti, miten pärjää jatkossa miehensä narsistisen äidin kanssa - minulla oli samankaltaine tilanne ja pieleenhän se meni, toivoin mieheni ihan itse aikuistuvan ja vetävän ne rajat vanhempiinsa, mutta hän ei tähän kyennyt. Edelleen pelkää kolfiktia vanhempiensa kanssa, tosin ei enää yhtä paljon. Hän kyllä yritti ja yritti, mutta lopulta minä olin se, joka sairaana ollessani jouduin ne rajat ylikävelylle ja meidän asioiden ns. omimiselle ja halveksimiselle vetämään. Keneltäkään muulta en olisi niin paljon shittiä ottanutkaan, kuin mitä appiksilta nielin mieheni takia, mutta vedin sen rajan itse, vaikka se epäreilua olikin miehen saadessa olla ns. lapsen osassa tässä. Mies oli hyvillään ja luuli sen riittäneen, mutta katkerasti pettyi ja joutui sitten itse vielä työtä jatkamaan. Ns. jääkauden jälkeen on voitu olla yhteyksissä, mutta herkästi vedetään liinat kiinni, kun se haukkuminen ja ylikävely taas alkaa, tarkat säännöt joutuu pitämään näiden vallankäyttöhullujen rajattomien kanssa toimiessa. Mies palaa herkästi yhä kakaramoodiin vanhempiensa kanssa, kun se kohtelu on niin rajatonta ja se on ollut ainoa toimiva hänelle, mutta tiedostaa kyllä asian. Itselläni ei ole enää vars. ongelmia, se tiukka rajanveto aiheutti jonkin koiramaisen kunnioituksen, että tuolle ei kannata pullikoida. Se on jotenkin ihan absurdia, miten näiden puolihullujen kanssa joutuu toimimaan ihan eri säännöillä kuin normaalien ihmisten, tavallisestihan ihan vihjaaminen riittää ja ihmisten kanssa voi olla aina asiallinen, mutta nää on kuin jotain murrosikäisiä mänttikoiria joille pitää ns. osoittaa paikkansa. Se on niin käsittämätöntä, mutta minkäs sille voi.

Aika myöhään itsekin tajusin, miten samankaltaisia meidän ulkoisesti hyvin erilaiset vanhemmat olivat. Mutta tuo vanhempien itsekeskeisyys ja rajattomuus on meillä molemmilla se ns. yhteinen trauma, miehellä vaan vielä vahvempi kuin minulla. Tuon tajuaminen auttoi myös itseäni ymmärtämään miestäni ja antamaan anteeksi ne kerrat, kun ei ole puolustanut minua tai ei ole uskonut, mitä kerron - pahimmat jutut kun ainakin meillä joutuu kuuntelemaan kahdestaan ollessa. No, nykyään on kuullut samat jutut itsekin, kun on ruvennut pitämään puoliaan ja ollaan ihan samalla sivulla - muuten olisikin varmasti erottu anopin myötävaikutuksesta.

Tsemppiä puolihullujen vanhempien ja appivanhempien kanssa eläville! Onneksi lasten kanssa pärjää ilman niitäkin, kun on pakko pärjätä ja oikeasti maksettu apu on aina parempi kuin epäluotettava, esim. lapsen allergioista välinpitämätön isovanhempi, joka kuljettaa ilman turvaistuinta ja antaa juosta autotielle, syöttää vauvalle sokeria jne jne. Parempi ilman kuin puolihullun matkassa, sanoo vanha sananlaskukin.

Omiin traumoihin kannattaa etsiä myös apua, koska nämä rajattomuusasiat vaikuttaa hyvin vahvasti jaksamiseen ja meilenterveyteen muissakin asioissa kuin vain näiden kahjojen kanssa seurustellessa. Tunnelukoista on kirjoja ja aiheesta löytyy englanniksi paljon sekä kirjallisuutta että myös videoitakin netistä.

Enpä nyt ihan uskoisi kaikkea samantien mitä mieskään on sanonut. Luultavasti mies on kysynyt äidiltään voitko tulla meille auttelemaan. Ja äidillään on huonoja kokemuksia liikaa tunkeilevasta anopista joten on sanonut pojalleen ”joo tulen tottakai oikein mielelläni mutta ”Marja” saa itse kertoa kun hän haluaa apua ja minkälaista apua haluaa”. Eli anoppi ei halua vaan tunkea liikaa ja haluaa varmistaa että sinulle ap sopii.

Mies sitten on tämän kertonut ap:lle käyttäen sanaa ”sun pitää anoa siltä apua” vaikka äitinsä ei ole mitään sinnepäin sanonutkaan. Jos ei ap itse ole kuullut ko. puhelua sanasta sanaan niin kannattaisi ensin ihan selvittää mitä kukakin sanoi ennenkuin vetää hormonikilarit anopille.

Isä ei mielestäni ole ensisijainen avunpyytäjä. Ihan vaan sen takia, että äitihän sen vauvan synnytti ja hänhän se imettää ja hän kyllä ihan itse suoraan voi pyytää anopilta apua. Anoppi voi ajatella, että jospa miniä on eri mieltä.

Ja kuka oli kuulemassa, että käyttikö anelu-sanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen lapsen äitinä täällä luin keskustelua. Puhutaan vaan apua apua apua. Mutta kertokaa tarkemmin. Millaista apua ja missä tilanteissa tarvitsee kaksi aikuista yhden vauvan kanssa?

Entä millainen oli ap:n suhtautuminen raskausaikana anopin innostukseen? Anoppi voi olla suuttunut jostain "alussa haluamme olla vaan rauhassa oman perheen kesken" kommentista. Anoppi oli innoissaan yhteisestä ajasta vauvan kanssa ja mietti asiaa omasta ja vauvan näkökulmasta, että luo heti hyvän suhteen yms. Mutta te vanhemmat katsotte asiaa omalta kantiltanne. Että anoppi on joku joka ilmestyy paikalle, kun te haluatte ja tarvitsette jotain apua.

Anelun pyytäminen kyllä kuulostaa oudolta, mutta yleensä tuollaiset ylilyönnit on seurausta jostain mitä on aiemmin tapahtunut. Ei kai kukaan heitä tuollaista kommenttia yhtäkkiä jos ennen kaikki on ollut ok?

Anelua vaativat yleensä narsistit. Esim oma narsistivanhempi vaati lapsena että piti ryömien pyytää anteeksi tai kumartua kyyryyn eteensä. Apua piti rukoilla polvillaan, tai jos halusi jotain piti nöyristellä ja madella ja anoa. Siltikään sitä ei aina saanut. Ja tarkoitan nyt tällä sitä että ihan perustarpeita (vaatteet, koulutarvikkeet rms) piti anella. Siis asioita jotka vanhemman kuuluisi ilman muuta lapselleen hankkia.

Kyse on VALLANKÄYTÖSTÄ.

Tuo on järkyttävää. Ja kyllä, anelun pyytäminen kuulostaa oudolta noin lähtökohtaisesti (kuten jo sanoin), mutta toisaalta myös se, että ap:lle tilanne tuli yllätyksenä. Anoppi, joka on ennen ollut mukana ja innoissaan, on nyt alkanut käyttäytyä noin. Ei yhden ylilyönnin takia narsistiksi ketään voi leimata. Tilanne on täysin eri kuin sinun tapauksessasi. Jatkuvaa, lapseen kohdistuvaa. Tuo on väärin toki, ihan 100%, riippumatta edes siitä mitä olet sanonut tai tehnyt.

Naurattaa nämä "monen lapsen äidit", jotka ei voi ymmärtää, miten ei yhden lapsen kanssa pärjää. Nämä ei ole oikeasti äitejä, koska muuten ymmärtäisivät hyvin, että se on mahdollista, jos äiti on kipeä, niin lapsen ja kodin hoito käy haasteelliseksi. Harva mies oikeasti ottaa hoitaakseen sen lapsen ja kodin + työn, jos äidillä on rajoituksia.