En tajua mitä järkeä on hoitajien rokotepakossa koska rokotetutkin voi saada koronan ja tartuttaa
Onhan uutisoitu, että kolmesti rokotettu hoitaja saanut koronan ja tartuttanut sen potilaisiin. Eli mikä järki rokotepakossa?
Kyllä, olen kolmesti rokotettu eikä mua ole kukaan pakottanut. Ihmettelen vain tuota pakkoa kun ei se rokotus edes estä tartuntaa. Voi rokotuksen ansiosta tulla lievempi korona, mutta tartunta silti ja tartuttaa eteenpäin.
Lisäksi aina toitotetaan potilaiden/asukkaiden itsemääräämisoikeudesta, mutta hoitajilla ei ole itsemääräämisoikeutta?
Kommentit (74)
Piikkikammoset asialla. Rokotetaanhan ihmisiä muistakin syistä, ja terveydenhuoltoalalla luulisi ymmärrettävän rokotetarpeen. Foliohatut karsiutukoon riveistä, mikäli eivät ymmärrä terveydenhuollon ammattilaisina velvollisuuksiaan. Olet väärällä alalla, mikäli alat napisemaan rokotteista.
Ap:"hoitaja voi tartuttaa"
Kyseessä ei ole se mitä tapahtuu yhdelle hoitajalle, vaan miten kaikki hoitajat vaikuttavat sekä sairaalaturvallisuuteen, että omaan turvallisuuteen, että perheidensä turvallisuuteen. Hoitajien riski saada korona on korkea.
Skotlannissa tutkittiin yli 100 000 hoitajaa ja heidän riskiä tartuttaa. Jo ensimmäinen rokotus alensi sitä, mutta täysi sarja alensi riskiä selvästi enemmän. Tutkimus on julkaisu joten löydät sen. Todennäköisesti päädyt pitempään MedArchiv luonnokseen, mutta siitä on linkki varsinaiseen tieteelliseen julkaisuun.
Vierailija kirjoitti:
Piikkikammoset asialla. Rokotetaanhan ihmisiä muistakin syistä, ja terveydenhuoltoalalla luulisi ymmärrettävän rokotetarpeen. Foliohatut karsiutukoon riveistä, mikäli eivät ymmärrä terveydenhuollon ammattilaisina velvollisuuksiaan. Olet väärällä alalla, mikäli alat napisemaan rokotteista.
Kerroin jo aloituksessa olevani rokotettu. En ole itse hoitoalalla, mutta saan kai silti asiaa ihmetellä.
Miksi vain hoitajien pakkorokotulsista meuhkataan. Lakimuutos koskee muutakin sote henkilöstöä, sairaalahuoltajia myöten!
Ihmettelen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piikkikammoset asialla. Rokotetaanhan ihmisiä muistakin syistä, ja terveydenhuoltoalalla luulisi ymmärrettävän rokotetarpeen. Foliohatut karsiutukoon riveistä, mikäli eivät ymmärrä terveydenhuollon ammattilaisina velvollisuuksiaan. Olet väärällä alalla, mikäli alat napisemaan rokotteista.
Kerroin jo aloituksessa olevani rokotettu. En ole itse hoitoalalla, mutta saan kai silti asiaa ihmetellä.
Saa kai sitä ihmetellä mutta sitten kannattaa kuitenkin uskoa kun sinulle kerrotaan syy johonkin asiaan. Tavallisin tapaus näillä palstoilla on se "ihmettelijä" joka ei sitten millään suostu uskomaan että asia ei ole kuten hän ajatteli vaikka se hänelle miten selitettäisiin.
Ajatella että lukuisat asiantuntijat ovat tutkineet asiaa ja siitä on laadittu lakiluonnos joka on mennyt läpi eduskunnassa eikä kukaan sinua ennen ole tullut ajatelleeksi että rokotuspakosta ei olekaan mitään hyötytä.
Vierailija kirjoitti:
Rokote estää VAKAVIA tautimuotoja. Mitä osaa et tästä ymmärrä ? Hoitajat eivät ole sen paremmin suojassa teholle joutumisessa kuin tavan väkikään. Jos hoitajat makaavat teholla, kuka niitä muita sairaita hoitaa ? Niin, ei kukaan.
Lisäksi hoitajat tapaavat kasvokkain kymmeniä potilaita päivässä, potilaita jotka oletusarvoisesti ovat sairaita kun kerran ovat vastaanotolle asti tulleet. Jos ei olekaan koronaa, on muitakin tauteja joita vastaan hoitajien kannattaa suojautua. Ihan perushygienia plus rokotukset yleisimpiä (kausi)tauteja vastaan on enemmän kuin järkevää hoitajilel ja lääkäreille, elleivät sitten ehdoin tahdoin halua viettää aikaa saikulla ja hyvin tod.näk. tartuttaa sitä ennen potilaitaan.
Rokotteet eivät estä 100% varmuudella ketään yksilöä saamasta tautia, mutta alentaa todennäköisyyttä, sekä suuremmassa, väestötason mittakaavassa hidastaa tai tukahduttaa taudin leviämisen.
Rokottamaton saa taudin todennäköisemmin kuin rokotettu.
Siksi hän myös todennäköisemmin sitä levittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Kyllä se mielestäni on pakko, jos palkanmaksu lopetetaan sen uhalla, ettei ota rokotetta. Ei sinunkaan mikään pakko tietenkään ole syödä paskaa, mutta vien sinulta toimeentulon, jos et tee sitä. Jne.
Potilastyän tekeminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kaikessa työssä pitää toimia työnantajan määräysten mukaan. Jos ei halua on vapaus tehdä jotain muuta.
Oikeus tehdä työtä ja saada toimeentuloa on perusoikeus ja kirjattu perustuslakiin. Lisäksi tähän rokotteeseen ei pitänyt ketään pakottaa, kiristää tai painostaa ja sen piti olla ehdottoman vapaaehtoinen. Suomi rikkoo perustuslakia, Nürnbergin säännöstöä ja ihmisoikeuksia tällä lakimuutoksella.
Tätä asiaa on selitetty terveydenhuollon ammattilaisten voimin jo kesästä lähtien. Jos ja kun ap ei tähän mennessä ole ymmärtänyt, niin ihan turha haaskata reurussia lisävalistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Rokottamaton saa taudin todennäköisemmin kuin rokotettu.
Siksi hän myös todennäköisemmin sitä levittää.
Väärin. Molemmat voivat ihan yhtä lailla saada taudin. Rokottamaton ehkä todennäköisemmin saa selvempiä oireita ja jää kotiin potemaan, eikä tartuta ketään. Rokotettu taas tulee lievillä oireilla töihin ja tartuttaa vuodepotilaat ja kollegat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Kyllä se mielestäni on pakko, jos palkanmaksu lopetetaan sen uhalla, ettei ota rokotetta. Ei sinunkaan mikään pakko tietenkään ole syödä paskaa, mutta vien sinulta toimeentulon, jos et tee sitä. Jne.
Potilastyän tekeminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kaikessa työssä pitää toimia työnantajan määräysten mukaan. Jos ei halua on vapaus tehdä jotain muuta.
Oikeus tehdä työtä ja saada toimeentuloa on perusoikeus ja kirjattu perustuslakiin. Lisäksi tähän rokotteeseen ei pitänyt ketään pakottaa, kiristää tai painostaa ja sen piti olla ehdottoman vapaaehtoinen. Suomi rikkoo perustuslakia, Nürnbergin säännöstöä ja ihmisoikeuksia tällä lakimuutoksella.
Työtä voi tehdä muuallakin kuin potilaiden parissa ja parempi onkin , jos alalle sopimattomat (rokottamattomat) siirtyvät tekemään itselleen sopivampaa työtä.
Rokote on edelleen vapaaehtoinen.
Hoitajat laitetaan ikään kuin lankulle kävelemään. Tule takaisin, niin pistetään sua sapeleilla (rokote), tai poistu, hyppää avomereen itseksesi, jossa hait (tulottomuus) esimerkiksi koituvat kohtaloksesi. Valinta on sinun, vapaa ehtoista hei valita!

Rokottamaton saa HYVIN PALJON todennäköisemmin koronan vakavan taudin ja siten kuluttaa sairaanhoidon rajallisia resursseja turhaan vain oman jääräpäisyytensä vuoksi.

Sinun mielestäsi on siis hyvä ratkaisu Suomen vakavassa hoitajapulassa, että kymmeniätuhansia hoitajia siirretään pois tehtävistään? Mielestäni se on vakavampi asia sille paljon puhutulle terveydenhuollon kantokyvylle, ettei hoitajia riitä kohta enää missään, kuin joku meemiflunssa. Kaikkia hoitajia ei voida laittaa pyykkihuoneeseen ja jokainen sairaala kohta anelee hoitajia töihin tai niiden toiminta joudutaan sulkemaan kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajat laitetaan ikään kuin lankulle kävelemään. Tule takaisin, niin pistetään sua sapeleilla (rokote), tai poistu, hyppää avomereen itseksesi, jossa hait (tulottomuus) esimerkiksi koituvat kohtaloksesi. Valinta on sinun, vapaa ehtoista hei valita!
Tää just. Erikoinen käsitys joillain, jotka väittävät, ettei tämä ole pakollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokottamaton saa taudin todennäköisemmin kuin rokotettu.
Siksi hän myös todennäköisemmin sitä levittää.
Väärin. Molemmat voivat ihan yhtä lailla saada taudin. Rokottamaton ehkä todennäköisemmin saa selvempiä oireita ja jää kotiin potemaan, eikä tartuta ketään. Rokotettu taas tulee lievillä oireilla töihin ja tartuttaa vuodepotilaat ja kollegat.
Rokottamaton saa HYVIN PALJON todennäköisemmin koronan vakavan taudin ja siten kuluttaa sairaanhoidon rajallisia resursseja turhaan vain oman jääräpäisyytensä vuoksi.
Huutista. Alkaa olla jo aika väsynyttä vedota tuohon. Nuorella terveellä rokottamattomalla on joku 0,0001% todennäköisyys saada mitään vakavaa körönää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Kyllä se mielestäni on pakko, jos palkanmaksu lopetetaan sen uhalla, ettei ota rokotetta. Ei sinunkaan mikään pakko tietenkään ole syödä paskaa, mutta vien sinulta toimeentulon, jos et tee sitä. Jne.
Potilastyän tekeminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kaikessa työssä pitää toimia työnantajan määräysten mukaan. Jos ei halua on vapaus tehdä jotain muuta.
Oikeus tehdä työtä ja saada toimeentuloa on perusoikeus ja kirjattu perustuslakiin. Lisäksi tähän rokotteeseen ei pitänyt ketään pakottaa, kiristää tai painostaa ja sen piti olla ehdottoman vapaaehtoinen. Suomi rikkoo perustuslakia, Nürnbergin säännöstöä ja ihmisoikeuksia tällä lakimuutoksella.
Mäkkärillä purilaisten paistaminen on myös työtä. Mene sinne siis.
"Rovaniemen kuntoutussairaalan osaston K3 viidellä potilaalla on todettu koronatartunta.
Koronatartunta on peräisin hoitohenkilökunnalta. Hoitaja oli rokotettu kolmesti. Tartunta on johtanut potilaiden altistumiseen ja siten myös viruksen siirtymisen viiteen potilaaseen."
https://yle.fi/uutiset/3-12252009
Hyvä rokote. :DDDD Kolmesti rokotettu tartuttaa kolmesti rokotetut. Kaikkien on pakko ottaa se tai lähtee perusoikeudet!!1111
Kuvittele mitä tahdot, mutta mä olen rokotettu enkä todellakaan ottanut ensimmäisten joukossa rokotetta. Mietin asiaa pitkään. En lue mitään typeriä pjaskasivustoja kuten sä ilmeisesti luet.
Miksi kaikki pitäisi aina purematta niellä? Miksi mitään ei saisi kyseenalaistaa ja ihmetellä? Miksi asioista ei saa kysyä mitään?