Tässä taas yksi mies jota lapsiarki epäilyttää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelma tulisi hoitaa kuntoon, jos se on mahdollinen. Synnytyksen jälkeen saattaa tulla uusi pitkä masennus.  Vaikuttaa että olet introventtinä suvaitsevainen ja uhrautuvainen kun mieli on maassa jaksat kuitenkin hänen kanssaan. Tulevaisuutta ei tiedä, mutta mieli maassa oleva ei jaksa tarttua asioihin silloin kun on todella tärkeää olla esim. lastenhoidossa mukana ja sairauksien aikana osoittaa tervettä olemusta.

Vastuu tulee olemaan suuri sinulla ja työsi lisäksi kotona suuri tehtäväkenttä mistä ei pääse eroon.

Kannattaa katsoa se mielenterveysasia ensin ja pohtia tulevaisuutta.

Ohis, jos nainen rakastaa lastaan niin melko realistisesti voi lapsensa vuoksi jaksaa enemmän ja löytää voimia itsestään merkittäcästi enemmän kuin lapsettomana vauvakuumeisena masentuneena epävarmana tulevasta. Ihan vaan ohis, mutta kun täällä vauvalla tuntuu olevan usein niin kummallisia käsityksiä ihmismielestä ja niin erikoisia ennustuksia. Jos mietin nyt vaikka itseäni tai omia tyttökavereitani niin kyllä, jokaisella on joskus ollut mieli maassa tai surkea olo, mutta ei ole omat lapset jääneet hoitamatta ja rakastamatta. Eivät kai kaikki mt-häiriöiset/ongelmaisetkaan ole aivan kelvottomia kaikessa. Todennäköisyydet olisi kuitenkin sen puolella, että lapsi tuo iloa ja häntä rakastetaan vaikka tokikaan sitä ei voi luvata.

No tuo mieli maassa/surkea olo on hieman eri asia kuin diagnosoitu mielenterveysongelma. Esim. keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta sairastava ei oikeasti jaksa välillä (tai usein) huolehtia edes itsestään millään tavalla, ja siinä ei mikään äidinrakkaus lastaan kohtaan auta.

Ap, suosittelen kirjoittamasi perusteella lasten hankintaa vain siinä tapauksessa, että olet tarvittaessa valmis kantamaan kaiken vastuun lapsen hoitamisesta 24/7. Monella isällä tuntuu valitettavasti olevan sellainen näkemys, että äiti hoitaa lapsen, ja isä sitten siinä sivussa vähän auttelee, ja tekee muutenkin lapsen kanssa vain niitä kivoja juttuja, kunhan lapsi vähän kasvaa.

Tännehän tuli hyviä pohdintoja, kiitos!

Ensimmäisenä käskettiin vain laittaa peitto heilumaan. Ja itseasiassa, onhan se heilunutkin jo viimeisen vuoden verran. Ei vain ole vielä osunut kohdilleen. Vaikka minulla on aina epävarmuus ollut asiasta, niin olen miettinyt että ei se auta miettiä kovin pitkään jos lapsia haluaa. Kyllähän me puhuimme epävarmuudestani alussa, mutta hän sai minut puhuttua lapsen hankinnan kannalle. "Luonnollista on että suuret muutokset jännittää. Lapset on laitettava alulle jos niitä meinaa joskus saada. Kyllä asiat aina järjestyy. Perhe-elämä voi olla rankkaa, mutta se riippuu niin paljon lapsesta. Jos on koliikkia niin sitten itketään ja valvotaan, mutta sekin kestää vain muutamia kuukausia. Voi olla että välillä itselläni tulee romahduksia, mutta nyt tietää että niistäkin selviää." Eli puhuimme asiasta jo, mutta epävarmuuteni ei ole poistunut. Ja tällä hetkellä se taas nousee pinnalle vahvemmin. Pakkohan se on myöntää, että pienen helpotuksen olen tuntenut joka kerta kuultuani ettei vieläkään tärpännyt.

Siis miksi puolisosi on väsynyt, nyt kun teillä ei edes ole lapsia? En lähtisi lasta hankkimaan jos ei ole varmuutta että pärjäätte. Varsinkin jos mt-taustaa ja lääkitys olemassa. Puolisosi pitää saada itsensä kuntoon, sinä et voi häntä äitiydessä kannatella vaan hänen pitää itse handlata aika iso osa lapsen hoidosta jne. Se on kuitenkin eri asia heräillä yöllä vauvan kanssa, kun hoitaa siskon lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä lasta tuohon tilanteeseen, sehän olisi suorastaan edesvastuutonta.

Kuinka niin? Kaksi aikuista, lapsirakasta, ihan älykkään ja kykenevän oloista ihmistä, toki omine vaikeuksineen kuten me kaikki ihmiset. Mietipä vähän millaisiin oloihin suurin osa tämän maailman lapsista syntyy.

Se että muualla eletään nälässä, köyhyydessä ja tautien kourissa ei tarkoita sitä, että Suomessa kannattaa tehdä lapsia perheeseen, jossa toisella vanhemmalla on mt-ongelmia, jotka pysyvät kurissa vain lääkkeillä eikä hän silti ole täysin toimintakuntoinen.

Sitä ei aloituksesta voi vielä päätellä onko toimintakyky huonompi lääkkeistä huolimatta vai lääkkeiden vuoksi. (Toivottavasti kovin moni ei tee päätöstä lastenteosta av:n huutoäänestyksen perusteella. Sitä sopii oikeasti itse miettiä jokaisen.) Esimerkiksi oma mieheni on käyttänyt paniikkihäiriööm monia eri lääkkeitä ja haittavaikutukset olivat merkittäviä kaikilla lääkkeillä. Mielenterveyden puolesta on voinut paljon paremmin sittenkin ihan ilman lääkkeitä, arkielämänmuutosten ja terapian avulla eikä ole saanut kohtauksia moneen vuoteen. Lääkkeet onkin tarkoitettu pahimmassa hädässä muun, oikean, hoidon tueksi, mutta valitettavasti moni saa nykyään vain ne lääkkeet.. Lapsiakin on, uskon ja toivon, että on toisaalta hyväkin asia, että vanhemmilla on kokemusta mt-oireista ja -oireiden hoidosta. Eri

Ne hänen romahduksensa, tai ainakin toisen tiedän johtuneen syystä kun hän yritti pienentää lääkeannostaan. Se ei siis noin vain onnistu. Nyt maksimiannoksella ja lääkäri on sanonut että niitä hän joutuu todennäköisesti syömään loppuelämänsä.

Todennäköisesti niitä romahduksia tulee vauva-aikana sitten lisääkin. Moni ei etukäteen ymmärrä, että se on pahimmillaan helvettiä jos esim. koliikki tai muuta yllättävää ilmenee.

En suosittele tekemään lasta, oman enkä globaalinkaan tilanteen vuoksi. Tee ainoastaan siinä tapauksessa, että pärjäät varmasti myös totaaliyhisänä. Ei ole pahitteeksi varautua pahimpaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis miksi puolisosi on väsynyt, nyt kun teillä ei edes ole lapsia? En lähtisi lasta hankkimaan jos ei ole varmuutta että pärjäätte. Varsinkin jos mt-taustaa ja lääkitys olemassa. Puolisosi pitää saada itsensä kuntoon, sinä et voi häntä äitiydessä kannatella vaan hänen pitää itse handlata aika iso osa lapsen hoidosta jne. Se on kuitenkin eri asia heräillä yöllä vauvan kanssa, kun hoitaa siskon lapsia. 

Täytynee ehdottaa että lähdetään tätäkin selvittelemään lääkärin kanssa. Että voiko syy olla lääkkeissä. Ja olisiko asialle jotain tehtävissä.

Ja tarkoitatko että "kunnossa" olisi vain kun ei tarvitse lääkkeitä? Sillä todennäköisesti mt-lääkkeisiin hänen on turvauduttava loppuelämänsä. Tuekseen hän on saanut terapiaa ja sitä on edelleen kuukausittain. Siinä keskitytään nyt työssä jaksamiseen.

”Puolisolla on vahva mt-ongelmian tausta josta olen saanut pari vahvaa romahdusta nähdä”.

Juokse lujaa karkuun tai laita ainakin putket poikki, nyt.

En mä kyllä haluaisi tulla raskaaksi miehelle, joka salaa toivoo, etten raskaaksi tule ja on kimpassa ja myöntyy toiveisiini vain, jotten sekoa. Ei se varmaan ole provo-ap:n naisenkaan epätoivoinen päiväuni.

Lemmikki ehdotettiin hankittavaksi ensin. Kissa meillä on viimeisimmän vuoden ollut. Hyvin on hoitunut elo sen kanssa. Onhan se piristystä tuonyt. Avovaimokin pärjää sen kanssa aivan hyvin yksin. Vaikka stressiä hän toisinaan sen hoitamisesta ottaa.

Lapsia hän haluaisi useamman, tosin nykyisin hän on puhunut "Kunhan ensin saisi edes sen yhden." Itse olen miettinyt, että varmaan yksi olisi omalle luonteelleni optimaalinen määrä. Täältä olen lukenut niiden ongelmien alkavan useamman lapsen jälkeen. Siitä hän stressaa: "Jos hän kasvaa ilman sisaruksia, niin miten sen osaa kasvattaa niin ettei siitä tule kauhean itsekäs ihminen?"

Lapsen tekoa hän on ehdotellut jo suhteemme alkuajoista lähtien: "Voitas vaan tehdä se vauva. Vaikka minulla onkin välillä vaikeaa ja romahduksia, niin kyllä minä lapseni aina hoidan."

Todettiin, että minun epävarmuuteni ei niinkään liity lasten hankintaan, vaan nykyiseen parisuhteeseeni ja kysyttiin miksi olen tämän naisen kanssa.

Täytyy myöntää, että kyllähän jo tapailumme alussa tuli ilmi asioita jotka itseäni ehkä jopa hieman säikäyttivät. Mutta tämä nainen oli silloin ensimmäinen joka minun kanssani halusi jatkaa tapailua. Ei ollut mitään kokemusta naisista ja läheisyydestä aiemmin, vaan oli tuskallisiakin yksinäisyyden kokemuksia. Joten tämä oli ihmeellistä ja mukavaa. Ja kuten sanottua, niin sinällään oikein mukavasti menee edelleen. Mutta taas ne muutamat asiat pistävät mietityttämään, että tämä ei ihan ehkä olisi se oma juttuni. Varsinkaan lapsiperhe-elämää ajatellen. Mainitsemieni seikkojen lisäksi hänellä tuntuu välillä olevan vaikeuksia hahmottaa raha-asioita yms.

Vähän jopa huonoa omaatuntoa tunnen ajatuksistani. Ero tässä vaiheessa kaikkien vuosien jälkeen olisi hirveää. Ja enhän minä mitään eroa haluaisi sinällään, sillä onhan hän kuitenkin parasta mitä minulle on tapahtunut. Tuntuu etten uskaltaisi edes ehdottaa tarvisevani lisää miettimisaikaa. Sekin varmasti järkyttäisi häntä. Että mitä minä yhtäkkiä alan empimään, kun olen vuoden ollut täysilä jo mukana. Hän jo muutenkin alamaissa kun ei ole homma vielä onnistunut. Mutta pakko kai se on puhua taas. Varmaan pariterapiaan olisi hyvä mennä kartoittamaan jaksamisen tasoja yhdessä.

Jos elämässä on vaikeuksia (esim. mielenterveysongelmat), lapsen teko ei yleensä varsinaisesti edesauta asiaa. Omasta kokemuksesta sanoisin, että ongelmat paisuvat potenssiin kymmenen, kun valvottuja öitä on takana muutama kuukausi. Valvominen on rankkaa hommaa, ei välttämättä tietysti kaikille, mutta harvassa on ne, jotka heräävät virkeänä seuraavaan päivään, kun yöllä on herätty kahdeksan kertaa. Vaikka vauva olisikin hyvä nukkuja, vauvat heräävät syömään ensimmäisinä kuukausina öisin parin tunnin välein. Kyllä se voimille ottaa. Joten jos puolisosi ongelmat pahenevat, varaudu siihen, että sinä hoidat lapsen päivisin ja öisin.

Olen itse introvertti. Harvassa on ne hetket, kun saa latautua rauhassa ilman, että joku on koko ajan jotain vailla. Parin ensimmäisen vuoden aikana ei ehtinyt kyllä omia puuhailla.

Niin tämä on nyt tällainen provojen provo, johon pitkästynyt tylsämieli kokoaa palstan jankatuimmat aiheet kuten

-mt-ongelmat ja kenen on sopivaa edes haaveilla lapsista

-ymmärtääkö mies miehenä, että hänkin voi ns. joutua lapsesta vastuuseen

-pilaako lapsi elämän ja onko aikaa parisuhteelle tai onko sillä tässä tapauksessa väliä kun tarve olla yhdessä on vähäinen anyway

-nukkuvatko perheelliset vai eivät

-mitä lapsen kanssa voi tehdä, kaikkea vaiko ei mitään

-voiko lapsen saamiseen mitenkään valmistautua kun sukulaislasten kanssa touhuaminen ei valmista mihinkään

-onko aikaa harkita vielä vai eikö ole

-miksei kaikki vajavaiset rupea veloiksi

-montako lasta voi tehdä hyvällä omatunnolla

-ainokaisetko itsekkäitä vai monen lapsen vanhemmat vai ketkä

-vaiko liikakansoitus itsekästä

-kannattaako av:n ennustuksiin luottaa

-onko kyseessä elämän tärkein päätös, jonka on pakko olla oikea ja lapsen saamisen tai saamattomuuden täydellistä kuten oikeasta päätöksestä kuuluu seurata

-voi sen tehdä, ei kannata, miten niin, ainakaan koska, mitä se haittaa, ei ole oikein...

Jaadijaadijaadajaadijaadijaalätilätinää

Jos avovaimo tässä vaiheessa yhtään mietityttää, niin älä rakenna mitään tulevaisuutta hänen kanssa. Muuten tulet pettymään ja katkeroituneen kun lapsiperheen arki iskee.

Onko vaimosi geenit oikeasti ja rehellisesti niin hyviä että ne kannattaa siirtää seuraavalle polvelle? Mielenterveysongelmatkin ovat suurelta osin periytyviä.

Mt-naisen kanssa ei IKINÄ kannata tehdä lasta. Mitä ihmettä edes mietit asiaa?

Time out pariksi vuodeksi. Teet päätöksen että palaat asiaan sitten.

Tuo, että ikää on jo päälle 30 ja seurustelua on takana viitisen vuotta ja asutaan yhdessä, mutta ei kuitenkaan ole ollut halua mennä naimisiin, kertoo minusta aika paljon. Tässä ei nyt mainittu, miksei ole naimisiin menty, mutta joku syyhän siinä on että on jarruteltu ja suhde on jätetty virallistamatta. 

Ehkä ne ovat ne samat syyt, jotka jarruttavat päätöstä lapsen saamisesta?

Tuossa tilanteessa kun pohtii lasta, niin minusta ensimmäisenä pitäisi lakata puhumasta lapsista monikosta. Yksi lapsi saattaisi olla vielä mahdollisuuksien rajoissa ja sitäkin pitäisi punnita huolella, mitkä on ne omat resurssit ja haluaako näillä geeneillä lisääntyä. Kaksi lasta olisi suorastaan edesvastuutonta. Ja jos sen yhdenkin haluaa, siihen pitäisi itsellä olla todella suuri sydämen kaipuu, jolla voi perustella sen, että haluaa lapsen vaikka lähtötilanne ei ole mitenkään päin ideaali. 

Pakko sanoa, että jos jahkailuun taipuvainen mieheni olisi vuoden yrityksen jälkeen ottanut aikalisän, niin se olisi ollut sellainen epäluottamuspommi, että ero olisi tullut.

Totta kai puolisosi on väsynyt ja allapäin, jos jo vuosi lapsettomuutta takana. Itsekin aloin tuossa kohtaa olla aika siipi maassa.

(Teidän tilanteessa ei kuitenkaan ainakaan pienen ikäeron sisaruksista varmaan kannata haaveilla. Me ollaan kaksi introverttia, ja kahden vuoden ikäero lapsilla laittoi koville - vaikka toisaalta mitään en vaihtaisi poiskaan.)

Tässä esimerkki, mitä voi seurata kun mt-naisen kanssa tekee lapsia. 

https://yle.fi/uutiset/3-8315520

ap, mieti siis vielä pari kertaa.