Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tässä taas yksi mies jota lapsiarki epäilyttää
Ap
02.01.2022 |
Olen hitusen päälle kolmekymppinen mies. Avovaimoni saman ikäinen. Olemme seurustelleet viitisen vuotta. Lapsenteko alkaisi tulla ajankohtaiseksi iän puolesta. Ajatus siitä itseäni jännittää. Ne perinteiset syyt: lapsiperhearki on rankkaa, ei enää omaa aikaa, ei energiaa riitä mihinkään muuhun, jatkuvia riitoja. Mutta sisäistä halua lapseen löytyy. Huomaan miettiväni välillä omia lapsia ja mitä niiden kanssa voisin touhuilla.
Avovaimolle lapset olisivat kaikki kaikessa. Voin olla varma että hän olisi hyvä äiti. Olen nähnyt miten hän toimii lasten kanssa kun hänellä on paljon siskojen lapsia, joita hän hoitaa paljon. Käytännössä koko ikänsä touhunnut lasten kanssa.
Paljon mietityttää oma luonteeni. Olen aikamoinen introvertti, eli paljon omaa aikaa tarvitsen. Pelkään että onko minusta hyväksi isäksi. Jos olisi henkisesti liian rankkaa kun ei ole enää ollenkaan omaa aikaa. Että olisin ihan väsynyt ja kärttyinen isä ja puoliso. Toki haluan että lapsella ja kaikilla muillakin olisi hyvä olla. Kaikessa sopiva tasapaino. Nyt kun todella paljon nautin että on aikaa syventyä ja toteuttaa omia ideoita, niin ajatus siitä että joku muu vaatisi koko ajan huomiota ei tunnu hyvältä. Todella hektisen ja puuduttavan kuvan lapsiperheen arjesta olen tältä palstalta kommentteja luettuani saanut. Tällaisia itsekkäitä syitä pyörittelen mielessäni.
Eniten mietityttää puolisoni. Elämä puolisoni kanssa on ihan mukavaa nyt vaikka onkin paljon pieniä asioita jotka mietityttävät. Mutta ne ovat juuri niitä asioita joiden pelkää korostuvan rasitteeksi lapsiperheen arjessa. Hänellä on vahva mt-ongelmian tausta josta olen saanut pari vahvaa romahdusta nähdä. Nyt hänellä on lääkitys jonka avulla hän toimii normaalisti ja töissäkin käy. Sinällään siinä ei mitään. Toki se lääkitys mietityttää mitä se vaikuttaa lapseen raskausaikana. Ilmeisesti ei todettu merkittävää haittaa.
Mutta ehkä eniten se, että tällä hetkellä avovaimo on tosi usein väsynyt. Varmaankin juuri sen lääkityksen johdosta. Nyt se sopii, koska tykkään puuhastella yksinäni omassa rauhassa, niin ei ongelmaa että hän on paljon nukkumassa tai vain makailemassa tv:tä katsoen. Mutta mietityttää että mitäs sitten lasten kanssa. Lapsi ei ainakaan helpota väsymystä. Ja esimerkiksi ajokorttia hän ei pysty hankkimaan tietyistä syistä, joten kaikki ajelut tulisivat jäämään minun vastuilleni. Se mietityttää, kun tulevaisuudessa tarkoitus olisi muuttaa vähän pienemmälle paikkakunnalle ja julkisiin ei voisi enää niin vankasti turvautua. Joten autolle tarvis olisi.
Tällaiset asiat mahdollisessa lapsiperhe-tulevaisuudessa pohdituttavat. Miten minä saisin jonkun tolkun omiin ajatuksiini?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ainakaan peitto enää heilu sen jälkeen kun lapset tulee kuvioihin. Kohta runkkaat salaa ja hiljaa suihkussa.
Miehet ei runkkaa suihkussa.
Juu ei, muuten vaan kun miespuolinen kaverini asui luonani kuukauden, kun etsi uutta kämppää, ja vietti puoli tuntia suihkussa - puhelin mukanaan 😂.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä että olen introvertti -äiti, joka tarvitsee ainakin kerran kuukaudessa KAKSI peräkkäistä vapaapäivää. Ensimmäinen vapaailta menee torkkuessa ja nukkuessa, seuraavana päivänä olen kykeneväinen vaikkapa siivoamaan ja tekemään jotain hyödyllistä ja kun päälle saa vielä TOISET kunnon yöunet niin taas jaksaa muutaman viikon.
Riskianalyysiä:
Suhteenne laatu ja kestävyys. Nyt avovaimo makailee paljon itsekseen ja sinä puuhailet omia juttujasi. Lapsi muuttaa tämän kuvion ja kahdenkeskinen aikanne vain vähenee. Miten suhteenne kestää tämän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti myös sitä, että jos sinulle sattuu jotain (kuolemantapaus), niin pärjääkö äiti yh-na mt-taustalla?
Samoin jos tulee sairas lapsi, harva varautuu siihen ja toiselle jää vetovastuu arjesta joka muuttuu haastavaksi.
Ei tässä maailmassa ole varaa jäädä miettimään kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita. Jää äkkiä elämä elämättä. Onhan jokainen kerta esim. auton ratissa riski, kun voi kuolla kolarissa. Tai kauppareissulla liukastuu jäisellä pihalla, lyö päänsä ja kuolee.
Kun nyt ei keskustella potentiaalisesta liukastumisesta jäisellä pihalla.
Viisas aikuinen kartoittaa----> jo olemassa olevat riskit.
Aloittaja kirjoitti selkeästi että kumppanilla on "vahva mt-tausta, jossa kaksi romahdusta".
Tottakai se tulee huomioida (ja varautua siihen) miten se vaikuttaa vauva- ja lapsiarkeen. Onko kumppani jossain vaiheessa sairautta osastohoidossa ja itse vetovastuussa lapsiarjessa.
Miksi ihmeessä olet tuollaisen kivireen kanssa ylipäätään suhteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olisit hyvä ja välittävä isä. Enemmän mua arveluttaa, onko toi parisuhde sulle oikea. Jos tunteita olis tarpeeksi, niin noin rationaaliset pohdinnat puolison puutteista jäis ehkä vähemmälle.
Ap:n pohdinta on ihan fiksua, uskoisin hänen olevan ihan hyvä ja vastuullinen vanhempi aikanaan. Kaikki eivät vain mene tunteidensa vietävissä.
Aloitus voisi olla omalta näppäimistöltä, paitsi että minä olen se mielenterveysongelmainen nainen. Mieheni on aivan ihana ja varmasti hyvä isä, mutta omat ongelmani pelottavat: pysyn toimintakunnossa lääkityksellä ja selkeillä rutiineilla, mutta miten käy jos ja kun vauva tulee ja rikkoo ne? Vähäiset unet, toisen riippuvaisuus ja kiinniolo pelottavat. Nämä pelot eivät poista tunteitani miestäni kohtaan, mutta ne vaikuttavat vahvasti tulevaisuuteemme.
Jos noin pitkiä ajatusketjuja kelailet, niin jää lapset hankkimatta ja yksi elämän suurimmista iloista kokematta. Asiat yleensä järjestyvät. Suurin osa miettii näitä samoja asioita.
”Ei enää omaa aikaa”
Kaikki oma aika ei katoa, järjestelykysymys. Itselläni tarve omaan aikaan ei edes enää ole niin suuri kuin ennen lapsia. Olen nainen ja äiti, ja suurin tarve siihen omaan aikaan oli kun molemmat lapset olivat pikkulapsia. Silloinen mieheni antoi minun välillä hengähtää yön tai jopa muutaman ”omilla lomilla”. Myös työn ja työmatkat koin ihan riittäväksi omaksi ajaksi. Periaatteessa voitte sopia, että molemmat käytte vaikka päivittäin vuorottain omissa harrastuksissa. Kuinka paljon sitä omaa aikaa edes tarvitset? Kun lapsi kasvaa, niin omaa aikaa saa hyvin, vaikka olisi lasten kanssa yksin kotona. Esim. 5-vuotias viihtyy jo aika hyvin omissa leikeissään. Koen, että elämä 5 ja 9 vuotiaiden lasten kanssa ei ole mitenkään kovin kuormittavaa. Antaa enemmän energiaa kuin vie. En tiedä mihin vapaa-aikani laittaisin, jos olisin yksin.
”Jatkuvia riitoja”
No näitä pikkulapsiaika meille kyllä toi. Mutta lähinnä koska olimme alunperinkin väärät toisillemme. Jos rakkautta, kipinää ja fyysistä vetovoimaa ei ole, niin lapset eivät sitä tuo. Me päädyimme eroon, mutta emme lasten takia. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen eroon johtaneesta suhteesta, koska sen kautta sain elämäni tärkeimmät - ne lapset. Vuoroviikkovanhempana ei ainakaan ole pulaa siitä omasta ajasta. Vähempikin riittäisi.
Olen uudessa parisuhteessa, ja mies on vahvasti osa arkeamme. Silti myös lapsiviikolla meillä on yhteistä aikaa, läheisyyttä ja seksiä. Tämä puuttui edellisestä suhteesta, mutta selvästi lapset eivät syy siihen olleet.
”Avovaimon mt-ongelmat”
Mt-ongelmat ovat yleisiä ja niihin on hoitokeinot. Ilmeisesti ne tepsivät puolisosi kohdalla. Jos esim kaikki ahdistuneet ja masentuneet jättäisivät lisääntymättä, olisi meillä ongelmia väestörakenteen kanssa. Suuri osa kohtaa jonkun mt-ongelman jossain vaiheessa. Minä olin taipuvainen melankolisuuteen parikymppisenä. Sikäli raskaus ja vauva pelotti. Vauva oli vielä keskonen, eikä mies osallistunut yöheräämisiin ja erikoishoitoihin. Uuvuin ja masennuin siksi, mutta muutamassa kuukaudessa olin kunnossa. Vauvaa hoidin koko ajan hyvin, eli vakavasti en romahtanut. Kakkosen kohdalla ei minkäänlaista masennusta. Masennuslääkkeistä pääsin eroon esikoisen vauvavuoden jälkeen. 9 vuoteen en ole niitä tarvinnut. Lapset ovat tuoneet elämään perspektiiviä ja sisältöä.
Niin, ja kuten joku jo sanoikin: jätä lapsiluku tarvittaessa yhteen. Yhden kanssa ei oikeasti ole kovin rankkaa. Ei toki useammankaan kanssa, mutta ”siinä se toinen menee sivussa” ei kyllä pidä paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos avovaimosi on todella lapsirakas ihminen, niin voihan olla, että hän saisi omasta lapsesta niin paljon iloa ja merkitystä elämäänsä, että sitten myös jaksaisi muutenkin paremmin eikä olisi niin väsynyt. Mutta ei tosiaan kannata mihinkään syrjäseudulle muuttaa, jos vain toisella on mahdollisuus ajaa autoa.
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta tulinpa vielä muistuttamaan myös siitä, että se lapsi voi olla myös vaikeasti ttai vähemmän vaikeasti vammainen eikä sille voi mitään. Edes terveet lapset ei sovi kaikille, niin mites sitten sellainen joka on vielä aikamiehenäkin kuin vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme vanhempi pariskunta, meillä vaan ei ole lapsia, niitä vaan ei tullut, ja hyvä niin . Elämä on hyvää myös ilman lapsia. Joku vaihe elämässä on enemmän lapsia suosiva ja sitten asia menee ohi. Olen ihan tyytyväinen tässäkin vaiheessa elämää siitä ettei meillä ole lapsia.
No meillä on ollut kissa, joka kovasti viihtyi meillä. Jotkut ovat koira ihmisiä enemmän. Hankkisitte koiran ja siitä näkisi jo se välttämätön hoitaminen ja miten se sujuu.
Vierailija kirjoitti:
Jos noin pitkiä ajatusketjuja kelailet, niin jää lapset hankkimatta ja yksi elämän suurimmista iloista kokematta. Asiat yleensä järjestyvät. Suurin osa miettii näitä samoja asioita.
”Ei enää omaa aikaa”
Kaikki oma aika ei katoa, järjestelykysymys. Itselläni tarve omaan aikaan ei edes enää ole niin suuri kuin ennen lapsia. Olen nainen ja äiti, ja suurin tarve siihen omaan aikaan oli kun molemmat lapset olivat pikkulapsia. Silloinen mieheni antoi minun välillä hengähtää yön tai jopa muutaman ”omilla lomilla”. Myös työn ja työmatkat koin ihan riittäväksi omaksi ajaksi. Periaatteessa voitte sopia, että molemmat käytte vaikka päivittäin vuorottain omissa harrastuksissa. Kuinka paljon sitä omaa aikaa edes tarvitset? Kun lapsi kasvaa, niin omaa aikaa saa hyvin, vaikka olisi lasten kanssa yksin kotona. Esim. 5-vuotias viihtyy jo aika hyvin omissa leikeissään. Koen, että elämä 5 ja 9 vuotiaiden lasten kanssa ei ole mitenkään kovin kuormittavaa. Antaa enemmän energiaa kuin vie. En tiedä mihin vapaa-aikani laittaisin, jos olisin yksin.
”Jatkuvia riitoja”
No näitä pikkulapsiaika meille kyllä toi. Mutta lähinnä koska olimme alunperinkin väärät toisillemme. Jos rakkautta, kipinää ja fyysistä vetovoimaa ei ole, niin lapset eivät sitä tuo. Me päädyimme eroon, mutta emme lasten takia. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen eroon johtaneesta suhteesta, koska sen kautta sain elämäni tärkeimmät - ne lapset. Vuoroviikkovanhempana ei ainakaan ole pulaa siitä omasta ajasta. Vähempikin riittäisi.
Olen uudessa parisuhteessa, ja mies on vahvasti osa arkeamme. Silti myös lapsiviikolla meillä on yhteistä aikaa, läheisyyttä ja seksiä. Tämä puuttui edellisestä suhteesta, mutta selvästi lapset eivät syy siihen olleet.”Avovaimon mt-ongelmat”
Mt-ongelmat ovat yleisiä ja niihin on hoitokeinot. Ilmeisesti ne tepsivät puolisosi kohdalla. Jos esim kaikki ahdistuneet ja masentuneet jättäisivät lisääntymättä, olisi meillä ongelmia väestörakenteen kanssa. Suuri osa kohtaa jonkun mt-ongelman jossain vaiheessa. Minä olin taipuvainen melankolisuuteen parikymppisenä. Sikäli raskaus ja vauva pelotti. Vauva oli vielä keskonen, eikä mies osallistunut yöheräämisiin ja erikoishoitoihin. Uuvuin ja masennuin siksi, mutta muutamassa kuukaudessa olin kunnossa. Vauvaa hoidin koko ajan hyvin, eli vakavasti en romahtanut. Kakkosen kohdalla ei minkäänlaista masennusta. Masennuslääkkeistä pääsin eroon esikoisen vauvavuoden jälkeen. 9 vuoteen en ole niitä tarvinnut. Lapset ovat tuoneet elämään perspektiiviä ja sisältöä.
Niin, ja kuten joku jo sanoikin: jätä lapsiluku tarvittaessa yhteen. Yhden kanssa ei oikeasti ole kovin rankkaa. Ei toki useammankaan kanssa, mutta ”siinä se toinen menee sivussa” ei kyllä pidä paikkaansa.
Tähän vielä lisäisin olennaisimman ajatuksen:
Se rankin vaihe pikkulasten kanssa on hyvin lyhyt. Kannattaa miettiä muutamaa vuotta pidemmällä perspektiivillä sitä, miten lapset ja joskus sitten ne lapsenlapset elämää rikastuttavat useamman vuosikymmenen ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastentahtoisena isänä sanoisin, että viimeiset neljä vuotta elämä on ollut pelkkää paskaa. Lapsen vuoksi olen pysynyt vielä äidin kanssa yhdessä, mutta vuoden sisällä aion nostaa kytkintä, kun lapsi ei enää tarvitse kokoaikaista valvontaa (mihin äiti ei kykene/halua).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä lasta tuohon tilanteeseen, sehän olisi suorastaan edesvastuutonta.
Kuinka niin? Kaksi aikuista, lapsirakasta, ihan älykkään ja kykenevän oloista ihmistä, toki omine vaikeuksineen kuten me kaikki ihmiset. Mietipä vähän millaisiin oloihin suurin osa tämän maailman lapsista syntyy.
Rohkenin sanoa hyvin epäsuositun mielipiteen: sen, ettei kaikkiin elämäntilanteisiin kannata tehdä lapsia. Lapsirakkaudella ei pitkälle pötkitä, jos mamma masentuu ja jättää lääkkeensä ottamatta.
Huom en ole itsekään lapsia tehnyt, koska tiedostan oman jaksamiseni rajallisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeen hinku joillain on tuputtaa lapsia kaikille? Se on sellainen homma johon vain harva lopulta kykenee. Saamaan siis aikaan ihan terveitä ja täysipäisiä jälkeläisiä. Mutta kun ei vaan hölmöt lisääntyy minkä ehtii kun on niiin kivaa niin kivaa ja sitten ne häiriintyneet kakarat on vielä aikuisinakin muiden uhka ja riesa.
Olet Ap tyhmä jos teet lapsen pelkästään puolisosi innon takia. Parisuhde ei ole lapsen tekoa varten vaan kahden aikuisen rakkautta varten. Jos sinä et halua lasta on sinulla oikeus olla haluamatta.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta tulinpa vielä muistuttamaan myös siitä, että se lapsi voi olla myös vaikeasti ttai vähemmän vaikeasti vammainen eikä sille voi mitään. Edes terveet lapset ei sovi kaikille, niin mites sitten sellainen joka on vielä aikamiehenäkin kuin vauva.
Olisi kiva kuulla kuka voi tästä olla erimieltä ja miksi?
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelma tulisi hoitaa kuntoon, jos se on mahdollinen. Synnytyksen jälkeen saattaa tulla uusi pitkä masennus. Vaikuttaa että olet introventtinä suvaitsevainen ja uhrautuvainen kun mieli on maassa jaksat kuitenkin hänen kanssaan. Tulevaisuutta ei tiedä, mutta mieli maassa oleva ei jaksa tarttua asioihin silloin kun on todella tärkeää olla esim. lastenhoidossa mukana ja sairauksien aikana osoittaa tervettä olemusta.
Vastuu tulee olemaan suuri sinulla ja työsi lisäksi kotona suuri tehtäväkenttä mistä ei pääse eroon.
Kannattaa katsoa se mielenterveysasia ensin ja pohtia tulevaisuutta.
Ohis, jos nainen rakastaa lastaan niin melko realistisesti voi lapsensa vuoksi jaksaa enemmän ja löytää voimia itsestään merkittäcästi enemmän kuin lapsettomana vauvakuumeisena masentuneena epävarmana tulevasta. Ihan vaan ohis, mutta kun täällä vauvalla tuntuu olevan usein niin kummallisia käsityksiä ihmismielestä ja niin erikoisia ennustuksia. Jos mietin nyt vaikka itseäni tai omia tyttökavereitani niin kyllä, jokaisella on joskus ollut mieli maassa tai surkea olo, mutta ei ole omat lapset jääneet hoitamatta ja rakastamatta. Eivät kai kaikki mt-häiriöiset/ongelmaisetkaan ole aivan kelvottomia kaikessa. Todennäköisyydet olisi kuitenkin sen puolella, että lapsi tuo iloa ja häntä rakastetaan vaikka tokikaan sitä ei voi luvata.
Vierailija kirjoitti:
Vastentahtoisena isänä sanoisin, että viimeiset neljä vuotta elämä on ollut pelkkää paskaa. Lapsen vuoksi olen pysynyt vielä äidin kanssa yhdessä, mutta vuoden sisällä aion nostaa kytkintä, kun lapsi ei enää tarvitse kokoaikaista valvontaa (mihin äiti ei kykene/halua).
Sinulleko tuli lapsi yllättäen. Sanot, ettei lapsen äiti kykene tai varsinkaan halua olla lapselle äitinä riittävästi.
Ymmärrän, sinun suunnitelmasi kun kotielämä ei mene tasapuolisesti. Harmi, mutta ehkä tulevaisuus on helpompaa oman ratkaisusi myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä lasta tuohon tilanteeseen, sehän olisi suorastaan edesvastuutonta.
Kuinka niin? Kaksi aikuista, lapsirakasta, ihan älykkään ja kykenevän oloista ihmistä, toki omine vaikeuksineen kuten me kaikki ihmiset. Mietipä vähän millaisiin oloihin suurin osa tämän maailman lapsista syntyy.
Rohkenin sanoa hyvin epäsuositun mielipiteen: sen, ettei kaikkiin elämäntilanteisiin kannata tehdä lapsia. Lapsirakkaudella ei pitkälle pötkitä, jos mamma masentuu ja jättää lääkkeensä ottamatta.
Huom en ole itsekään lapsia tehnyt, koska tiedostan oman jaksamiseni rajallisuuden.
Ja silti moni voittaa tämän pelon ja lapsen kanssa menee hyvin. Selkeästi äitiys teki minun mielenterveydelleni hyvää, koska minun masennukseni parani lasten myötä. On ollut vuosikymmenen poissa, vaikka välissä on käynyt rankkoja asioita: äidin saattohoito ja kuolema, avioero ja työpaikan menetys kaikki parin vuoden aikana. Silti en masentunut enää.
Moni nuori aikuinen on masentunut ja hakee itseään - ikään kuin osana kasvuprosessiaan. Parikymppisenä masentunut ei ole välttämättä aina masentunut.
Alue: Aihe vapaa
"Voin olla varma että hän olisi hyvä äiti. Olen nähnyt miten hän toimii lasten kanssa kun hänellä on paljon siskojen lapsia, joita hän hoitaa paljon. Käytännössä koko ikänsä touhunnut lasten kanssa."
Hiukan eri asia touhuilla pari-kolme tuntia siskon lasten kanssa, kuin olla vastuussa 24/7 omasta. Se vastuun määrä on ihan eri luokkaa. Pelkätään jo aikataulutus. Okei, lapsia on erilaisia, mutta joskus voi olla sellainen lapsi tai lapsella sellainen vaihe, että jos ruoka x myöhästyy varttin verran, niin koko päivä (tai se ilta) on aivan järkyttävää kaaosta ja ihan sekaisin. Silloin se on kirjaimellisesti tervassa tarpomista siihen saakka kunnes lapsi nukahtaa ja se voi olla sitä 2-7 tuntia.
Toinen iso asia on lapsen terveys ja hyvinvointi. Vauva ei osaa puhua. Taaperokaan ei ehkä osaa sanoittaa tai osoittaa että on kipeä tai sattuu. Koko ajan vahdit ja valvot että lapsella on kaikki hyvin.
Minulla oli helppo vauva ja helppo taapero. Ja silti olin monesti todella väsynyt. En edes halua ajatella mitä se on muilla, joilla on koliikkivauva tai paljon allergioita tai muuten vain paljon sairasteleva lapsi. Siinä sitten pähkäilet keskellä yötä puolikuolleena että josko sille vauvalle vain antaisi annoksen särkylääkettä ja varmistat sata kertaa että ruiskussa on todella se 2 ml särkylääkettä ettet vain anna yliannostusta sen takia että olet kuolemanväsynyt.
Toki tiedän pari isää, jotka ovat vaimon sairauden takia olleet päävastuussa lapsista ja hyvin heilläkin on mennyt. Pitää vain puhua puhua ja puhua ja suunnitella.
Mutta lapset antavat paljon. Ehkä vasta siinä kolmen ikävuoden jälkeen niistä on oikeasti jo seuraa ja niiden kanssa on kiva esim. leipoa ja tehdä pihatöitä. Mutta sitä ennen älä kuvittelekaan että se nyt vaan olisi ihan kivaa oleilua ja leikkimistä.