Lue keskustelun säännöt.
Onko työkaverini vähän tyhmä?
01.01.2022 |
Pidän hänestä kyllä, ja arvostan, mutta kun kysyin häneltä eilen akuutissa selkävaivassa, että kummalla satulatuolilla hän mieluiten istuu, (kun ne ovat erilaiset, se toinen niistä on sellainen ylipieni ja huono itselleni ja toinen normaalin kokoinen ja hyvä, ja hänellä oli se hyvä itsellään), niin hän vain sanoi, että ”mä tykkään tästä, toi toinen on huono”.
Kiva siinä sitten kysyä, että ”voisitko antaa sen hyvän minulle?” Miten joku ei tajua, että jos selkävaivainen kysyy tuollaista, hän itse istuisi siinä tuolissa hetken mielellään?
Työn luonne on vieläpä sellaista, että emme istu pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti, vaan aina hetken.
Ajatteliko hän, että minua vain ihan hänen näkökulmastaan kiinnostaa kysyä, kummalla tuolilla hän mieluummin istuu? Oikeasti.
Joskus 2 tunnin päästä hänellä oli sytyttänyt ja hän kysyi minulta, että ”haluaisitko sä istua tällä?” En viitsinyt sanoa, että olisin halunnut istua joo, koska ainakin itse olisin hänenä kokenut itseni ihan tyhmäksi siinä tapauksessa, että olisin ollut noin itsekäs. Tai ehkä hän siis oli vain tyhmä ja huonosti kasvatettu. Ei kasvatettu huomioimaan sitä, että kaikki ei liity aina juuri SINUUN.
Kommentit (628)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on joku kuusikymppinen kiltiksi opetettu ”hyvän kotikasvatuksen saanut”. Aika menee muuten pohtiessa, että ”mitähän se tarkoitti, kun…”. Kaikessa on joku piilomerkitys ja viesti, kun itse ei ole oppinut kommunikoimaan mistään tarpeistaan suoraan. Joku reppana tuonkin kanssa ehkä asuu. Säälittää työkaverikin vähän.
No tämä! Olen itse 34-vuotias mutta saanut oikein wanhan ajan kiltin tytön kasvatuksen ja luulenpa että tuo on suurin yksittäinen syy ihmissuhdeongelmiini. Olen saanut tehdä aika paljon töitä itseni kanssa oppiakseni kommunikoimaan paremmin. Muutosta parempaan on alkanut tapahtua vasta ihan viime vuosien aikana.
Aiemmin, varsinkin kun kaveripiirissäni oli samanlaisia tapauksia, aika kului "leppoisasti" miettien että mitähän se ja sekin yritti sillä ja tällä eleellä, ilmeellä, tai epäsuoralla vihjauksella todellisuudessa sanoa ja osasinkohan nyt arvata oikein vai teinkö kuitenkin jotain väärin ja miksiköhän se ja se ei osannut lukea ajatuksiani vaikka kuinka pasiivis-aggressiivisesti yritin osoittaa mieltäni. Huh! Ihan hirvittää kuinka kaunainen ihminen olin ennen kuin opin kommunikoimaan tarpeistani suoraan.
Toisaalta, kun tuollaisen kasvatuksen on saanut, on se niin selkärangassa että siitä on todella vaikea oppia eroon. Se ei mene niin helposti että alkaa vaan sanoa asioita suoraan vaan usein vaatii vuosien harjoittelua.
Jep, mustavalkoisesta ajattelusta on hankala päästä eroon. On vain pirun vaikeaa oppia pyytämään kohteliaasti, kun itselle suora kysyminen tarkoitti ennen tökeröä tölväisyä ("Anna mulle se tuoli") ja kohteliaisuus tarkoitti tuhannen vihjeen ja viidensadan poppamiesliikkeen kautta muodostettavaa "ehkäpäjoskosmahdollisestikauttarantainjossopii" -taikatemppuja. Oli aivan utopiaa, että niiden välissä on kolmaskin vaihtoehto - pyytää nätisti sitä tuolia. Kaikkea sitä oppii! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hei kuule, mulla on nyt vaan selkä niin pirun kipeä. Että saisinko mä vuorostani käyttää tota parempaa tuolia? Tämä toinen tuoli pahentaa vaan kipuja."
En jaksanut lukea ketjua, mutta en tosiaankaan ymmärtäisi tuollaisesta kysymyksestä tarjota toiselle tuoliani.
Ja olen ihan normaaliälyllä varustettu ja hyvin kasvatettu nainen. Ajatustenlukija en kuitenkaan ole.
Onneksi meillä lattiatasolla epäsivistyneiden moukkien keskuudessa ei töissä ole noin korkealentoista ongelmia 😂😂
Mullakin siellä ihan kaksi omaa tuolia, voi vaikka molemmat pakarat istua omilla tuoleillaan 👌
Selkäkipuisena ei tarvitse olla töissä, saa saikulta mukavan korvauksen KTAn mukaan ☺️
Luojan kiitos en korkeakouluttautunut, jos elämä menee sitten tuollaiseksi 😉
-koneistaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitit aloituksessa: "Työn luonne on vieläpä sellaista, että emme istu pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti, vaan aina hetken".
Sitten parin tunnin päästä tarjosi tuolia sinulle. Pari tuntia on melko pitkä aika istua.
Moi muuten, teistä kahdesta sinä vaikutat hieman yksinkertaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap todella ryssi tuolimanööverinsä ja nyt sitä voi surra koko viikonlopun. Mutta hei, ensi viikolla käyt sitten taistoon uudella taktiikalla! Voisit kokeilla vaikka kysymystä:” Jos sinun työkaverisi istuisi huonolla tuolilla olisitko iloinen?”
Kerro sitten ymmärsikö.En ryssinyt, vaan naamalleni todellakin hierottiin tuon ihmisen huonot käytöstavat ja olen äimistynyt, että tuollaisia aina joka paikassa marisevia kitisijöitä on ja aina niitä pitää sietää.
Ap
Ihan tavallinen päivä töissä, siinä istuskellaan työkaverin kanssa. Hän kertoo että on ollut selkävaivoja, ja kysyy minunkin mielipidettäni tuoleista jolla istumme. Vastaan hänen kysymykseensä, että mielestäni se tuoli jolla istun on kyllä tuolina parempi. Vähän ajan päästä kysyn kuitenkin varmuuden vuoksi, josko hän haluaisikin vaikka vaihtaa tuoleja: ehkä se minun tuoli saattaisi vaikka auttaa hänen selkäkivuissaan. Mutta helpotun kun ei hän halua; en ymmärtänytkään väärin, sillä selvästikään hän ei tarvitse sitä minun tuoliani, eli se ei ollut hänen tarkoituksenaan kun kysyi tuoleista.
Seuraavana päivänä luen keskustelupalstalta että olen hieronut hänen naamaansa huonoja käytöstapojani, ja olen joka paikassa mariseva kitisijä.
Apua.
Miten näin tyhmä ihminen voi olla työelämässä?? Ap, nyt valot päälle. Miten ihmeessä kukaa koskaan jaksaa vuorovaikuttaa kanssasi minuuttia pidempään?