Laihdutus 2022
Tehdäänkö laihdutus ketju, eli tähän taas keskustellaan tän vuoden laihdutus jutut. Täällä perus mamma 164cm ja painoa kertynyt kiitettävät 90kg. Pitäisi saada se 10kg ainakin pois.
Kommentit (1329)
Minulla paino pudonnut tammikuun puolivälistä 85,7 kg > 77,6 kg eli 8,1 kg (pituus 168 cm). Aika hitaasti etenee, mutta etenee kuitenkin, eikä ole vaikeuksia jatkaa.
Plaaa.
Aapee on samoissa mitoissa kuin ennenkin.
Jauhaa laihtumisesta ja haaveilee arjessa kuitenkin puputtaa sitä pullaa ja ihailen katselee anorektisiä tai kuvakäsiteltyjä kuvia ja haaveilee olevansa barbi. Ja kuvittelee, että siinä on jotakin tavoiteltavaa j että KAIKKIHAN haluaa olla laihoja? Luukasoja.
Ei halua.
Menkää liikkumaan nauttikaa luonnosta.
Ihminen tarvitsee lihasta ja rasvaa liikkuakseen.
Maata sängyn pohjalla sitten ei tartte. Riittää vaikkanpelkkö vauva.fi ravinnoksi.
Mitä soopaa te jaksatte.
Luulis jo olevan kunnossa.
Kuinka monta vuotta täällä on haaveiltu?
Kuka on tarttunut toimeen?
Aapee? Hah.
Vierailija kirjoitti:
Minulla paino pudonnut tammikuun puolivälistä 85,7 kg > 77,6 kg eli 8,1 kg (pituus 168 cm). Aika hitaasti etenee, mutta etenee kuitenkin, eikä ole vaikeuksia jatkaa.
Yli kaksi kiloa kuussa on kyllä ihan reipas tahti minusta, kun ei ole kyse todella isosta ylipainosta. Onnittelut ja tsempit jatkoon!
Saanko kysyä, mitä teet nyt tietoisesti? Onko analyyttisesti tietty kaloriraja ja seuraatko kalorien kulutusta esim. älykellolla vai onko ollut enemmän, kvalitatiivinen vähennän sokeria ja lisään liikuntaa, esim.?
Vierailija kirjoitti:
Mitä soopaa te jaksatte.
Luulis jo olevan kunnossa.
Kuinka monta vuotta täällä on haaveiltu?
Kuka on tarttunut toimeen?Aapee? Hah.
Joo, rn oo vielä.
Mut nyt vapun jälkeen.
Parin kuukauden aikana olen onnistunut pudottamaan painoa alun 78,4 tämän hetkiseen 74,3. Tavoitteena alle 70 nyt aluksi ja siitä normaalipainon ylärajalle, eli n. 65kg. Aikarajaa en ole asettanut!
Suurin muutos ruokavaliossa on ollut lisätä kasviksia korvaamalla niillä pastat ja riisit. Nopeat hiilihydraatit on mun heikkous eli kaikki mikä nostaa verensokeria nopeasti. Tästä sokeripiikistä alas tuleminen on aina aiheuttanut jäätävän väsymyksen jota ei nyt ole tullut kun en ole sen aiheuttavia aineita syönyt. Olo pitkin päivää energisempi sen vuoksi. Lisäksi olen pienentänyt annoskokoja.
Liikuntaa tarkoitus alkaa lisäämään pikkuhiljaa. Ongelmana kipuilevat polvet johtuen nuoruuden urheiluvammasta mutta lempeää uintia, rentoa kävelyä ja esim. joogaa/pilatesta tarkoitus alkaa tutkimaan.
Paino nousi raskauden myötä turhan korkealle, raskausajan diabetes diagnosoitiin ja ruokavaliolla hoidettiin mut kertynyttä painoa en saanut edes imettäessä lasta vuoden ajan putoamaan kuin n. 4kg.
-Jollis-
N37 162/78,4
4.5. -4,1kg / 74,3kg
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla paino pudonnut tammikuun puolivälistä 85,7 kg > 77,6 kg eli 8,1 kg (pituus 168 cm). Aika hitaasti etenee, mutta etenee kuitenkin, eikä ole vaikeuksia jatkaa.
Yli kaksi kiloa kuussa on kyllä ihan reipas tahti minusta, kun ei ole kyse todella isosta ylipainosta. Onnittelut ja tsempit jatkoon!
Saanko kysyä, mitä teet nyt tietoisesti? Onko analyyttisesti tietty kaloriraja ja seuraatko kalorien kulutusta esim. älykellolla vai onko ollut enemmän, kvalitatiivinen vähennän sokeria ja lisään liikuntaa, esim.?
Välttelen turhia hiilihydraatteja (sokeria, pastaa, perunaa, riisiä, leipää), ja syön vain kolme kertaa päivässä (aamiainen, lounas, illallinen), ja paastoan illallisen jälkeen 12-14 tuntia aamiaiseen. Jos tämä rytmi muuttuu, en hermostu siitä vaan palaan siihen heti, kun se on taas mahdollista. Syön aterioilla jälkiruokia, mutta annokset ovat kohtuullisia ja vähähiilihydraattisia. Punnitsen itseni päivittäin ja kirjaan tulokset (aktiBMI), koska jollen sitä tee, alan lipsua. Vaa'asta ei ole kuitenkaan tullut mitään pakkomiellettä vaan se on minusta hyödyllinen apuväline, jonka avulla pysyn ruodussa. Harrastan hyötyliikuntaa, mikä tarkoittaa lähinnä kävelyä, josta nautin. Niin, ja seuraan myös tätä ketjua, koska minusta on mukava tehdä tätä yhdessä muiden kanssa.
Uskalsin vasta eilen pitkästä aikaa vaa'alle. Mun alotuspaino on 74 kg (luulin olevan paljon enemmän??) ja tavotteena päästä jonnekin 65 kg tienoille. Harjotan joka toinen päivä itsenäisesti joogaa ja mun maksimi kalorit per päivä on 1500 (yleensä jää 1200 kcal paikkeille). Nousen varmaan vaa'alle uudestaan vasta parin kuukauden päästä niin en heti lannistu.
Veden juominen vähentää nälän tunnetta. Kun yrittää laihduttaa on suositelvaa lisätä veden juontia. Itse laihduin 15kg 70 kilosta vain lisäämällä liikuntaa, syömällä terveellisesti (kasvispitoisiaruokia,hedelmiä,marjoja) juomalla enemmän vettä. Puhdistuskuureja tein myös silloin tällöin,24h vesikuuri.

Siis mitä turhaa on pastassa ja leivässä?

Eikö sun maksa ja munuaiset toimi, kun pitää puhdituskuureja olla?
Mitä sä kuvittelet sen puhdistavan?
Vierailija kirjoitti:
Uskalsin vasta eilen pitkästä aikaa vaa'alle. Mun alotuspaino on 74 kg (luulin olevan paljon enemmän??) ja tavotteena päästä jonnekin 65 kg tienoille. Harjotan joka toinen päivä itsenäisesti joogaa ja mun maksimi kalorit per päivä on 1500 (yleensä jää 1200 kcal paikkeille). Nousen varmaan vaa'alle uudestaan vasta parin kuukauden päästä niin en heti lannistu.
1200 kcal? Miksi näännytät itseäsi? Ei tommosilla kalorimäärillä saada pysyviä tuloksia.
1200 kcal on kaksivuotiaan kaloritarve päivässä, ei laihduttavan aikuisen.
Kannattaa lopettaa kaikki hiilihapotettu juomat koska ne venyttää vatsalaukku jolloin tulee syötyä enemmän.
Kävin pitkästä aikaa vaa`alla, kun tuntui, että vaatteet alkaa olla jnkv löysän oloisia ja peilistäkin näkyy selkeää muutosta.
En siis laske kaloreja, enkä noudata mitään dieettiä. Olen lisännyt liikuntaa ja käyn salilla 3-5 x vko, riippuen miten pääsen. Herkuttelua olen vähentänyt minimiin, en siis osta kaupasta suklaata joka on ollut suurin paheeni kuten myös pulla ja leivonnaiset. Muuten olen syönyt normaalisti, kuten ennenkin.
Pituus 162cm
Paino vuoden alussa 66kg, nyt 61,7kg
Tavoitteena olisi päästä n.57-58kg painoon.
N54
Olin ollut koko ikäni normaalipainoinen ja liikuin isojen koirien kanssa paljon, muutenkin elin aktiivista elämää, jossain vaiheessa kävin salillakin sekä uimassa, melomassa jne (joskus olin jopa hetkittäin hoikka - en laiha).
42 v todettiin kilpparin vajaatoiminta, siihen normaali hormoonilääkitys, 46v jouduin eroamaan vasten tahtoani ja töissä taas yt:t > kamala stressi > jätin e pillerit joita olin syönyt lähes koko aikuisikäni > ihan samaan syssyyn alko vaihdevuodet melko rankoin oirein = hormonitoiminta täysin sekaisun > ensin jäätyi toinen olkapää sitten toinen > tein istumatyötä pitkiä päiviä > liikunta jäi mm em syistä, ei ollu jaksamista, ei aikaa.
= lihominen alkoi suorastaan räjähdysmäisesti.
Aluksi tuli 3 ekan v aikana 20 kg ja sitten vielä korona-aikana 2 vuodessa 10 kg päälle kun istuu kotona naama kiinni läppärissä 12 h pv ja viikonlopusinki vielä useita h päivässä kauheessa stressissä ja bönarin partaalla. Sit korkeintaan autolla kauppaan ja sohvalle pitkäkseen koska olin niin loppu. Nukuin 10 h yöunia, joten elimistö on ollut n 2 v täysin pysähtyneessä tilassa ja täynnä stressihormoonia.
Naposteltavat ja makea maistui, ruoka on ainoa nautinto ja lohtu elämässä.
= ihan hirveetä
Irtisanouduin ja vaihdoin maisemaa. Aloin ulkoilla ja jätin makean ym naposteltavan minimiin. Käyn salilla 2x vko. Asun kerrostalokaksiossa joten arkiliikuntaa ei tule muutakun jos käy kävellen kaupassa ja 1x vko imuroi. Juurikaan enempää en nyt jaksa toistaiseksi liikkua.
Paino tippuu mutta hurjan hitaasti.
Luen positiivisen kateellisena täällä juttuja joissa on lähtenyt 4-5 kg kuukaudessa jne... ihanaa, onnittelut teille.
Itsellä on lähtenyt noin 1 kg / kk.
Älkää antako itsenne lihoa, viiskymppisenä liikakiloista on hurjan vaikea jos mahdoton päästä enää eroon ilman jotain leikkausta tai muita radikaaleja ja kalliita toimenpiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla paino pudonnut tammikuun puolivälistä 85,7 kg > 77,6 kg eli 8,1 kg (pituus 168 cm). Aika hitaasti etenee, mutta etenee kuitenkin, eikä ole vaikeuksia jatkaa.
Yli kaksi kiloa kuussa on kyllä ihan reipas tahti minusta, kun ei ole kyse todella isosta ylipainosta. Onnittelut ja tsempit jatkoon!
Saanko kysyä, mitä teet nyt tietoisesti? Onko analyyttisesti tietty kaloriraja ja seuraatko kalorien kulutusta esim. älykellolla vai onko ollut enemmän, kvalitatiivinen vähennän sokeria ja lisään liikuntaa, esim.?
Välttelen turhia hiilihydraatteja (sokeria, pastaa, perunaa, riisiä, leipää), ja syön vain kolme kertaa päivässä (aamiainen, lounas, illallinen), ja paastoan illallisen jälkeen 12-14 tuntia aamiaiseen. Jos tämä rytmi muuttuu, en hermostu siitä vaan palaan siihen heti, kun se on taas mahdollista. Syön aterioilla jälkiruokia, mutta annokset ovat kohtuullisia ja vähähiilihydraattisia. Punnitsen itseni päivittäin ja kirjaan tulokset (aktiBMI), koska jollen sitä tee, alan lipsua. Vaa'asta ei ole kuitenkaan tullut mitään pakkomiellettä vaan se on minusta hyödyllinen apuväline, jonka avulla pysyn ruodussa. Harrastan hyötyliikuntaa, mikä tarkoittaa lähinnä kävelyä, josta nautin. Niin, ja seuraan myös tätä ketjua, koska minusta on mukava tehdä tätä yhdessä muiden kanssa.
Siis mitä turhaa on pastassa ja leivässä?
Liikaa hiilareita. Silloin kun se lihottaa, se on turhaa.

Kaikki niissä on turhaa. Ravintoa ei lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
167cm ja 82 kg. Tavoitepaino 65 kg.
Minulla pituutta 168cm ja painoa tällähetkellä 66,5kg ja sekin tuntuu kamalalle. Pariviikkoa sitten oli 68kg ja siitä olen alkanut painoa tiputtamaan. Olen 10/14 dietillä ja se näyttää hyvin purevan. Tavoitteena on 62kg.
1.1.2022 paino: 86,7kg
4.5.2022 paino; 69,9kg
Vihdoin vaaka näytti alle 70, jes! Tavoite olis että paino alkaisi 5:dellä