Olen äiti, jonka lapsi jättää yhden luokkakaverin kutsumatta synttäreilleen
Lapseni järjestää syntymäpäivät ja jättää vain yhden lapsen luokaltaan kutsumatta kaikista kutsutuista pojista.
Yritin selittää, että on epäkohteliasta jättää yksi kutsumatta, kun kaikki muut pojat saavat kutsun. Lapseni selitti, että tämä yksi poika kiusaa toisia, tönii ja on ilkeä toisille. Mutta. Mikä pahinta: Kukaan muukaan ei aio kutsua häntä syntymäpäivilleen. Tästä ovat pienet pojat keskenään sopineet.
Voi itku! Olen aina niin ihmetellyt, miksi jotkut vanhemmat ovat niin pölvästejä, että jättävät yhden lapsen kutsumatta. Nyt olen itse tuollainen pölvästi-vanhempi.
Olenko toiminut mielestänne väärin, kun annan lapseni jättää yhden lapsen kutsumatta? Enhän minä tiedä kiusaako tuo poika oikeasti toisia lapsia - minulla on siitä vain oman poikani sana. Oma poikani sanoo, että hän ei halua kutsua tuota poikaa, koska poika on ilkeä toisille, aina menemässä joka paikkaan ensimmäisenä ja kiusaa toisia.
Joten annan pojan pitää pääni. Hän saa jättää tuon yhden pojan kutsumatta. Miten muut olette toimineet tällaisessa tilanteessa?
Hän meinasi jättää toisenkin pojan kutsumatta, mutta sain ylipuhuttua (tämä toinen poika ei ole kiusaaja, joten sanoin, että on pakko kutsua).
Kommentit (117)
Mä en antaisi pojan toimia noin. Munkin poika on yrittänyt samaa, mutta sanoin että kaikki kutsutaan tai synttäreitä ei tule.
Lupaisin pitää huolen että minun kodissa ja silmieni edessä poika ei kiusaa ketään. Joko käyttäytyy tai joutuu poistumaan.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:40"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:38"]
Menee hieman ohi aiheen, mutta pakko avautua. Meidän lapsen vanhempainillassa oli päätetty, että jokaisen opiskelijan on kutsuttava kaikki luokan oppilaat synttäreilleen tai ei synttäreitä ollenkaan. Mitä helvettiä?
Melkeinpä kaikki luokan lapset ovat rahakkaista ruotsinkielisistä perheistä. Itsekin olemme ruotsinkielisiä, mutta kaikkea muuta, kuin rahakkaita. Olen yh, eikä isukilta irtoa rahallista jeesiä, joten en todellakaan kutsu 20 lasta kotiimme. Ei rahat yksinkertaisesti riitä. Ja vaikka riiittäsikin, vastustaisin tuollaista ajattelutapaa joka tapauksessa.
[/quote]
Oli päätetty? Et sitten itse viitsinyt osallistua vanhempainiltaan ja kertoa ettet suostu tuollaiseen?
[/quote]
En valitettavasti päässyt, koska minun on käytävä töissä. Olen kyllä ollut kaikissa vanhempainilloissa, joihin olen suinkin vaan päässyt. Oletpa ikävä ihminen.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:54"]

Mä oon tosi mukava ihminen, en vaan jaksa tyyppejä jotka narisee netissä asioista, mutta eivät yritä vaikuttaa niihin oikeasti.
Olispa kiva ylläri, jos kiusaajan isällä olisi töitä ja äiti ajokunnossa...
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 14:47"]Mun mielestä tämä keskustelu synttäreistä on mennyt aivan yli. Kouluun ei saa viedä kutsuja kun jollekin voi tulla paha mieli. Siis what :0
Lapsi päättää kavereistaan ja aikuinen voi olla tukemassa ja ohjeistamassa mutta et sinä vanhempana voi paljoa puuttua lapsen kavereihin. Tietysti jos on vaaraksi/huonoja vaikutteita niin silloin suojellaan mutta muuten en kyllä puuttuisi.
[/quote]
Yhden lapsen kutsumatta jättäminen on kiusaamista, asetutte ihan samalle viivalle tuon kiusaajalapsen kanssa. Hävetkää, aikuiset ihmiset! Sääliksi käy sitä pientä, kiusaajalla tuskin on perheasiat muutenkaan kunnossa, mitenkähän käy kun vielä luokka alkaa hylkäämään :(
Entä jos homma onkin niin, että lapsi höpöttää omiaan ja yrittää näin pitää yhden pois porukasta? Näin mä olisin ainakin toiminut jos en jotakin luokkakaveria olisi halunnut kutsua, olisin sanonut hyväuskoiselle äidille että nokun se kiusaa kaikkia.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 14:47"]Mun mielestä tämä keskustelu synttäreistä on mennyt aivan yli. Kouluun ei saa viedä kutsuja kun jollekin voi tulla paha mieli. Siis what :0 Lapsi päättää kavereistaan ja aikuinen voi olla tukemassa ja ohjeistamassa mutta et sinä vanhempana voi paljoa puuttua lapsen kavereihin. Tietysti jos on vaaraksi/huonoja vaikutteita niin silloin suojellaan mutta muuten en kyllä puuttuisi. [/quote] Yhden lapsen kutsumatta jättäminen on kiusaamista, asetutte ihan samalle viivalle tuon kiusaajalapsen kanssa. Hävetkää, aikuiset ihmiset! Sääliksi käy sitä pientä, kiusaajalla tuskin on perheasiat muutenkaan kunnossa, mitenkähän käy kun vielä luokka alkaa hylkäämään :(
[/quote]
Kutsu itse häiriköt kotiisi ja ala ymmärtään kaikkia taparikollisia.
Parempi kuule, kun pitää suunsa kiinni, jos ei tiedä minkälaisia tapauksia koulumaailmassa oikeasti on. Ehkä sitä poikaa ei ole jätetty kutsumatta sen takia, että hänellä on silmälasit taikka finnejä...
Minulle lasten synttärikutsut ovat todellinen mysteeri. Lapseni on hyvätapainen ja mukava kaveri mutta hän ei saa synttärikutsuja kuin vain kolmelta lapselta vuodesta toiseen. Näiden kolmen vanhemmat myös tunnen. Tunnen toki muitakin vanhempia lapsen luokalta, kutsua ei silti tule. Lapseni kutsui vuodesta toiseen ison lauman lapsia, lapsen synttäreitä pidettiin kivoina ja lapsi oli ja on opettajankin mukaan pidetty kaveri. Silti vain kolme kutsua ja aina samoilta tyypeiltä.
Sitten päätin, ettei enää kutsuta niitä, jotka eivät ole meidän lastamme vuodesta toiseen kutsuneet. Nyt sitten onkin kova vääntö porukassa. Kuulemma kutsut ovat hävinneet ja kadonneet vuodesta toiseen ja näitä kolmeakin on jopa painostettu, etteivät saisi tulla lapseni synttäreille, kun kerran muutkaan eivät pääse. Lopettipa eräs äiti tervehtimästä kaupassakin - oletan, että tämän kutsuasian takia, vaikka lastani ei ole kertaakaan kutsuttu hänen lapsensa synttäreille.
Mikä logiikkaa näissä kutsumisissa on? Eikö näissä kuulu ottaa huomioon vastavuoroisuutta lainkaan?
Minusta on aika erikoista, ettei lastasi kutsuta, jos hän on ihan mukava kaveri. Ehkä on jotain, mitä et tiedä.
Todella naiivia kuvitella, että tuollainen eristäminen toimisi millään tavalla positiivisesti. Jotkut täällä väittävät, että kun yhtä lasta eristetään, oppii hän olemaan kunnolla ja sitten muut taas ovat hänen kanssaan. Todellisuudessa se ei toimi noin. Lapset ovat mestareita leimaamaan toisiaan ja kun syrjimisen makuun on päästy siitä pidetään kiinni. Jos oletetaan että tämä eristetty lapsi olisi todella alunperin käyttäytynyt niin että muut ovat tunteneet olevansa kiusattuja (eikä ole siis oikeasti heti ollut itse kiusattu, joka on ihan mahdollista), niin miten tämä muista eristäminen koituu hänen opikseen. Kuvitellaan, että lapsi on ekaluokkalainen, joka ei osaa mennä mukaan toisten leikkeihin vaan vie vaikka kavereiden leikeistä tavaroita huomion saamiseksi. Muut lapset alkavat pitää häntä kiusaajana ja päättävät eristää hänet leikeistään ja elämästään. Lapsi kasvaa ja hän osaisi mennä jo toisten leikkeihin nätisti mukaan, mutta huolitaanko häntä? Ei huolita. Kaikki muistavat miten hän on se tyhmä poika tai tyttö, jonka kanssa kukaan ei halua olla. Kokemusta vahvistetaan puhumalla edelleen tästä lapsesta pahaa ja koetaan muiden kanssa yhteenkuuluvuutta jättämällä edelleen tämä yksi lapsi kaiken yhteisen ulkopuolelle. Näin jatketaan kun mennään toiselle luokalle, kolmannelle, neljännelle...ja vielä yläastelleellakin. Eristäminen ja muiden ilkeät puheet muovaavat yksinäistä lasta ja aikaa myöten hänen olisi enää vaikeampi ja vaikeampi toimiakaan muiden kanssa. Ketkä siis kiusaavat ketä ja kenen elämä tässä pilataan? Onko oikein piinata vuodesta toiseen lasta, joka ei pikkukoululaisena osannut toimia toisten kanssa? Mikä on syy ja mikä seuraus, kun hän myöhemminkin vaikuttaa muista omituiselta. Sallimalla eristämisen teette omasta lapsestanne kiusaajan.
Aikuiset voisivat olla oikeasti aikuisia ja auttaa lapsia sen sijaan että hyväksyvät ja jopa yllyttävät heitä kiusaamaan.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:50"]Mä en antaisi pojan toimia noin. Munkin poika on yrittänyt samaa, mutta sanoin että kaikki kutsutaan tai synttäreitä ei tule.
Lupaisin pitää huolen että minun kodissa ja silmieni edessä poika ei kiusaa ketään. Joko käyttäytyy tai joutuu poistumaan.
[/quote]
Kiusaajat käyttäytyy fiksusti aikuisten aikana. Jälkeenpäin poikasi saa kuulla miten sillä on karseet lelut, huonekalut, vaatteet, koti, paskat tarjoilut ja rumat vanhemmat. Näistä keksitään mukavia nimittelyjä muutamaksi vuodeksi että väitätkö nyt oikeasti näin: Fiksusti edessäsi, läsnäollessasi käyttäytyvä kiusaaja ei kerta kaikkiaan VOI olla kiusaaja vaikka kymmenen muksua sitä karsastaa kiusaamisen takia? Eihän kiusaajat tyhmiä ole, haloo. Kuka nyt aikuisen aikana kiusaa???
Ihan selväähän tässä on, että tämä "kiusaaja" ei ole kiusaaja. Kiusaaminen on ulkopuolelle jättämistä. Kuka meistä on kuullut koskaan epäsuositusta kiusaajasta? Ei kukaan, koska koulussa ilman haaremia ei olla kiusaajia. Jos vähääkään tuntee luokkadynamiikkaa. On aivan selvää, että tässä nyt eristetään yhtä lasta ulkopuolelle. Ap:n lapsi saattaa jopa olla sellainen pahimman luokan herkkis, joka ei oikein tule kenenkään muiden lasten kanssa toimeen kuin omanlaistensa. Sellaisia on. Ja silloin ap:n tulisi nyt opettaa lapselleen avarakatseisuutta.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:58"][quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 14:47"]Mun mielestä tämä keskustelu synttäreistä on mennyt aivan yli. Kouluun ei saa viedä kutsuja kun jollekin voi tulla paha mieli. Siis what :0
Lapsi päättää kavereistaan ja aikuinen voi olla tukemassa ja ohjeistamassa mutta et sinä vanhempana voi paljoa puuttua lapsen kavereihin. Tietysti jos on vaaraksi/huonoja vaikutteita niin silloin suojellaan mutta muuten en kyllä puuttuisi.
[/quote]
Yhden lapsen kutsumatta jättäminen on kiusaamista, asetutte ihan samalle viivalle tuon kiusaajalapsen kanssa. Hävetkää, aikuiset ihmiset! Sääliksi käy sitä pientä, kiusaajalla tuskin on perheasiat muutenkaan kunnossa, mitenkähän käy kun vielä luokka alkaa hylkäämään :(
[/quote]
Jestas että on mennyt hyysääminen liian pitkälle!!! Millä SINÄ kuvittelet kiusaajan tajuavan lopettaa kiusaamisen? Miksi me aikuiset mahdollistetaan kiusaaminen ja vielä hyysätään kiusaajaa! Kaikki empatiat multa lähtee KIUSATULLE. Kiusaaminen pitää lopettaa ja siihen pitää puuttua!!!
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 14:47"]
Mun mielestä tämä keskustelu synttäreistä on mennyt aivan yli. Kouluun ei saa viedä kutsuja kun jollekin voi tulla paha mieli. Siis what :0 Lapsi päättää kavereistaan ja aikuinen voi olla tukemassa ja ohjeistamassa mutta et sinä vanhempana voi paljoa puuttua lapsen kavereihin. Tietysti jos on vaaraksi/huonoja vaikutteita niin silloin suojellaan mutta muuten en kyllä puuttuisi.
[/quote]
Kuvitteletko, että luokassa olisi oppilas, jonka kavereita kaikki muut luokkalaiset ovat? Ei varmasti ole. Eli jos koko luokka kutsutaan, silloin mukaan tulevat kaverit eli ne joiden kanssa lapsi leikkiin muutenkin JA muut luokkalaiset eli kyse on ns. luokkasynttäreistä, ei kaverisynttäreistä. Silloin pitää miettiä uudestaan sitä, voiko jonkun rajata joukosta pois vai ei.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 17:31"]
Ihan selväähän tässä on, että tämä "kiusaaja" ei ole kiusaaja. Kiusaaminen on ulkopuolelle jättämistä. Kuka meistä on kuullut koskaan epäsuositusta kiusaajasta? Ei kukaan, koska koulussa ilman haaremia ei olla kiusaajia. Jos vähääkään tuntee luokkadynamiikkaa. On aivan selvää, että tässä nyt eristetään yhtä lasta ulkopuolelle. Ap:n lapsi saattaa jopa olla sellainen pahimman luokan herkkis, joka ei oikein tule kenenkään muiden lasten kanssa toimeen kuin omanlaistensa. Sellaisia on. Ja silloin ap:n tulisi nyt opettaa lapselleen avarakatseisuutta.
[/quote]
Kiusata voi muullakin tavalla kuin "jättää ulkopuolelle". Pojan tapa kiusata tulee esiin aloituksessa.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 15:25"]
Ihan oikein kiusaajaa kohtaan! Ja hieno päätös pojilta ryhmänä jättää kiusaaja ulkopuolelle! Jos tuo ei lopeta kiusaamista niin ei mikään. En minäkään kutsuisi kiusaajaa lapseni synttäreitä pilaamaan.
[/quote]
Mistäs tiedät, onko kiusaaja todella kiusaaja? Lapset eivät aina puhu totta ja oma kultamussukkakin osaa valehdella, vaikka se on ehkä vaikea uskoa.
[/quote]
Minusta tuntuu, että tunnen oman poikani todella hyvin. Meillä on läheiset välit ja vaistoan hänestä missä mennään.
Hän sai jättää yhden pojan luokaltaan kutsumatta, koska tämä kiusaa poikaamme niin pahoin, että hän itki, kun meinasin pakottaa kutsumaan kiusaajankin. Kuulemma kiusaaja pilaisi sitten kivat juhlat kokonaan, haukkuisi, ilkkuisi, mollaisi, rikkoisi tavaroita, käyttäytyisi törkeästi, rohmuaa karkkeja ja heittelee niitä ympäriinsä. Joten ei kutsuttu. Pahaahan se teki, mutta miksi kiusaajaa pitää sääliä? Eikö omalle pojalle saa osoittaa, että hänenkin omalla mielipiteellä on merkitystä?
Harmittaa kyllä oman pojan puolesta, kun hän ei ole saanut tarhakavereilta yhtään synttärikutsua vaikka poika kutsuu aina omille synttäreilleen tarhakavereita. Poikani on 5 vuotta ja ei ole mikään kiusaaja ja ei ole ujo, en tiedä mistä johtuu ettei kutsua tule. Poika ei itse ainakaan noteeraa tilannetta, mutta itse ihmettelen.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 16:38"]Menee hieman ohi aiheen, mutta pakko avautua. Meidän lapsen vanhempainillassa oli päätetty, että jokaisen opiskelijan on kutsuttava kaikki luokan oppilaat synttäreilleen tai ei synttäreitä ollenkaan. Mitä helvettiä?
Melkeinpä kaikki luokan lapset ovat rahakkaista ruotsinkielisistä perheistä. Itsekin olemme ruotsinkielisiä, mutta kaikkea muuta, kuin rahakkaita. Olen yh, eikä isukilta irtoa rahallista jeesiä, joten en todellakaan kutsu 20 lasta kotiimme. Ei rahat yksinkertaisesti riitä. Ja vaikka riiittäsikin, vastustaisin tuollaista ajattelutapaa joka tapauksessa.
[/quote]
Toihan on ihan pimeetä.