Olen korjannut sukupuoleni ja puolisoni ei tiedä.
Kysymys kuuluu: pitäisikö tästä kertoa?
Taustatietona sen verran että olemme olleet yhdessä yli 6 vuotta ja asumme yhdessä. Asia ei ole koskaan tullut puheeksi, eikä hän ole mitään siihen liittyvää minulta kysynyt. Eikä myöskään koskaan kyseenalaistanut sukupuoltani. Hän on hetero jos sillä nyt on merkitystä. Hän on hyvin empaattinen ihminen eli en usko että hän tuomitsisi jos nyt kertoisin.
Kaikki "korjaustoimenpiteet" on tehty vuosia sitten ja ennen kuin edes tutustuimme. Lähipiirissäni on ihmisiä jotka ovat tunteneet minut lapsena ja näin tietävät taustani. Suurin osa ei kuitenkaan tiedä eikä sitä ulospäinkään pysty sanomaan.
Ainoa ns. muisto menneisyydestä on lääkitys jota joudun käyttämään lopun elämääni, noin kerran kuukaudessa. Lääkityksestä ei tosin koidu mitään sivuoireita esim. mielialaan vaikuttavia tai muitakaan mitä nykyisin huomaisin. Niin ja jos joku mietiskelee niin myös seksielämä on ollut ihan normaalia alusta lähtien eikä ole mitään suurempia ongelmia muillakaan osa-alueilla.
Olisi mukavaa jos vastaukset olisivat asiallisia vaikka aihe olisikin vieras :)
Kommentit (162)
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"] Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais. [/quote] Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP [/quote] Miten sitten olet selittänyt sen ettei lasti lennä?
[/quote]
Kuten jo aiemmin todettu niin en ole selittänyt mitään. Asiasta ei ole puhuttu. Kortsua on käytetty, muita ehkäisytapoja ei. Olen kertonut kyllä hänelle että minut on sterilisoitu joten mitkään hedelmöittymiset ei tule kysymykseen. Ja niinhän se tällä hetkellä oikeastikin on. -AP
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:30"]Eräs hyvä ystäväni on kokenut saman kuin sinä ap, sillä erotuksella, että avopuoliso on tiennyt alusta asti asian laidan. Hän on ollut tukena ja kannustanut koko ajan. Sinullahan tilanne on nyt vaikeampi, kun olet jo kauan salannut asiaa. Uskon kuitenkin, että jos avopuolisosi rakastaa sinua, hän rakastaa sinua ihmisenä eikä pelkkänä sukupuolena. Ja jos hänet menetät, ei hän ollut sinun arvoisesi. Mitä kauemmin salaat asiaa, sitä vaikeammaksi asia muodostuu. Kerro heti tänään.
[/quote]
Yhtä hyvin voi sanoa että jos tuollaista asiaa salaa vuosia, ei ole sen kumppanin arvoinen. Ei todellakaan voi moralisoida sitä jos toiselle tuo tieto on liikaa ja lähtee.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:30"]
Eräs hyvä ystäväni on kokenut saman kuin sinä ap, sillä erotuksella, että avopuoliso on tiennyt alusta asti asian laidan. Hän on ollut tukena ja kannustanut koko ajan. Sinullahan tilanne on nyt vaikeampi, kun olet jo kauan salannut asiaa. Uskon kuitenkin, että jos avopuolisosi rakastaa sinua, hän rakastaa sinua ihmisenä eikä pelkkänä sukupuolena. Ja jos hänet menetät, ei hän ollut sinun arvoisesi. Mitä kauemmin salaat asiaa, sitä vaikeammaksi asia muodostuu. Kerro heti tänään.
[/quote]
Helpotti kuulla että edes jollakin on ollut läheltä liippaava tilanne. Kiitos rohkaisevista sanoista myös! Jos hermo kestää niin voisin ottaa asian puheeksi kun olemme samaan aikaan kotona.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:33"]Ööh, jättäisikö jiku puolisonsa oikeasti tuon takia? Siis oikeesti jos mieheni kertoisi vastaavaa niin sama ihminenhän hän on minulle ja yhtä rakas kuin ennen kertomistakin. Siis jos oikeasti rakastaa toista niin tuolla ole mitään väliä. Olisin toki kiinnostunut kaikista edellä udelluista mutta tuskin rakkaus mihinkään lakkaisi.
[/quote]
Niin, alkuperäisellä sukupuolella ei olisi väliä. Mutta salailulla kyllä pitäisi olla. Vai suhtautuisitko asiaan niin, että valehtele ja pimitä vaan lisää, ei se rakkaus siihen lopu?
En voi uskoa että peniksesi on niin aidon näköinen ettei mitään muka huomaa. Pakko siinä on jotain leikkausarpia sun muita olla. Ja se seisominenkin... Tosin ehkä kumppanisi on menettänyt neitsyytensä sinulle, eikä muusta tiedäkään...
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"] Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais. [/quote] Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP [/quote] Miten sitten olet selittänyt sen ettei lasti lennä?
[/quote]
Kuten jo aiemmin todettu niin en ole selittänyt mitään. Asiasta ei ole puhuttu. Kortsua on käytetty, muita ehkäisytapoja ei. Olen kertonut kyllä hänelle että minut on sterilisoitu joten mitkään hedelmöittymiset ei tule kysymykseen. Ja niinhän se tällä hetkellä oikeastikin on. -AP
[/quote] Käytätte kortsua, vaikka hän tietää sinun olevan steriili ja olette noin kauan olleet yhdessäkin? Nyt haiskahtaa..
Haluan sitten kuulla kuinka tässä käy :)
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:35"]
Yhtä hyvin voi sanoa että jos tuollaista asiaa salaa vuosia, ei ole sen kumppanin arvoinen. Ei todellakaan voi moralisoida sitä jos toiselle tuo tieto on liikaa ja lähtee.
[/quote]
En väitäkään etteikö hänellä olisi oikeus olla tästä loukkaantunut, vihainen tai mitä vain. Tai lähteä. Olen ottanut huomioon tämän riskin. Ideahan tässä koko jutussa olikin kysyä tuntemuksia miten tämä asia pitäisi ottaa puheeksi, jos sen ottaa. -AP
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:40"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:35"]
Yhtä hyvin voi sanoa että jos tuollaista asiaa salaa vuosia, ei ole sen kumppanin arvoinen. Ei todellakaan voi moralisoida sitä jos toiselle tuo tieto on liikaa ja lähtee.
[/quote]
En väitäkään etteikö hänellä olisi oikeus olla tästä loukkaantunut, vihainen tai mitä vain. Tai lähteä. Olen ottanut huomioon tämän riskin. Ideahan tässä koko jutussa olikin kysyä tuntemuksia miten tämä asia pitäisi ottaa puheeksi, jos sen ottaa. -AP
[/quote]
Sanot että sulla olis kerrottavaa ja annat tulla. Yksinkertaista.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:38"]
Käytätte kortsua, vaikka hän tietää sinun olevan steriili ja olette noin kauan olleet yhdessäkin? Nyt haiskahtaa..
[/quote]
Oletko kuullut sukupuolitaudeista? Sellaisen voi saada vaikka olis 10x steriili.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:41"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:38"]
Käytätte kortsua, vaikka hän tietää sinun olevan steriili ja olette noin kauan olleet yhdessäkin? Nyt haiskahtaa..
[/quote]
Oletko kuullut sukupuolitaudeista? Sellaisen voi saada vaikka olis 10x steriili.
[/quote]
Oletko kuullut sukupuolitautitesteistä?
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:38"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"] Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais. [/quote] Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP [/quote] Miten sitten olet selittänyt sen ettei lasti lennä?
[/quote]
Kuten jo aiemmin todettu niin en ole selittänyt mitään. Asiasta ei ole puhuttu. Kortsua on käytetty, muita ehkäisytapoja ei. Olen kertonut kyllä hänelle että minut on sterilisoitu joten mitkään hedelmöittymiset ei tule kysymykseen. Ja niinhän se tällä hetkellä oikeastikin on. -AP
[/quote] Käytätte kortsua, vaikka hän tietää sinun olevan steriili ja olette noin kauan olleet yhdessäkin? Nyt haiskahtaa..
[/quote]
Joo. Ilmiselvä trolli.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:41"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:38"]
Käytätte kortsua, vaikka hän tietää sinun olevan steriili ja olette noin kauan olleet yhdessäkin? Nyt haiskahtaa..
[/quote]
Oletko kuullut sukupuolitaudeista? Sellaisen voi saada vaikka olis 10x steriili.
[/quote]
Kuka käyttää kondomia pitkässä parisuhteessa sukupuolitautien pelossa? :D Ei kukaan.
Teistä sukupuoltaan vaihtaneistako täällä jatkuvasti kirjotellaan? "Miehelläni ei lennä lasti ja jos lentää, hän teeskentelee sen" "Mies ei halua panna mua, mutta antaa suuseksiä.."
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:41"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:38"] Käytätte kortsua, vaikka hän tietää sinun olevan steriili ja olette noin kauan olleet yhdessäkin? Nyt haiskahtaa.. [/quote] Oletko kuullut sukupuolitaudeista? Sellaisen voi saada vaikka olis 10x steriili. [/quote] Kuka käyttää kondomia pitkässä parisuhteessa sukupuolitautien pelossa? :D Ei kukaan.
[/quote]
Hyvä kun kysyit. Me käytämme. Eipä niin että se tosin sinulle kuuluisi mitenkään. Onko se jotenkin sinulta pois jos jotkut käyttävät? :D Haloo. Ei siitä varmaan haittaakaan voi olla.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"] Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais. [/quote] Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP [/quote] Miten sitten olet selittänyt sen ettei lasti lennä?
[/quote]
Kuten jo aiemmin todettu niin en ole selittänyt mitään. Asiasta ei ole puhuttu. Kortsua on käytetty, muita ehkäisytapoja ei. Olen kertonut kyllä hänelle että minut on sterilisoitu joten mitkään hedelmöittymiset ei tule kysymykseen. Ja niinhän se tällä hetkellä oikeastikin on. -AP
[/quote]
Eli et ole vain jättänyt kertomatta, vaan olet myös valehdellut. Olet sanonut olevasi steriloitu, mikä ei pidä paikkaansa. Ja tästä huolimatta vaikka sanot olevasi steriloitu, käytätte kortsua, miksi? Teeskenteletkö joskus laukeamisen kortsun kanssa?
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:45"]
Teistä sukupuoltaan vaihtaneistako täällä jatkuvasti kirjotellaan? "Miehelläni ei lennä lasti ja jos lentää, hän teeskentelee sen" "Mies ei halua panna mua, mutta antaa suuseksiä.."
[/quote]
Luulen että nämä ongelmat on ihan tavallisia, ainakin ajoittain!
Miksi kaikki puhuu peniksestä kun miehen erottaa naisesta muutenkin ja nimenomaan luustoon ei pysty vaikuttamaan aikuisiällä mitenkään. En usko hetkeäkään etteikö ap,sta huomaisi, että hän on syntynyt naisena. Avopuoliso tosin voi omista syistään sulkea tahalteen silmänsä totuudelta.
Ööh, jättäisikö jiku puolisonsa oikeasti tuon takia? Siis oikeesti jos mieheni kertoisi vastaavaa niin sama ihminenhän hän on minulle ja yhtä rakas kuin ennen kertomistakin. Siis jos oikeasti rakastaa toista niin tuolla ole mitään väliä. Olisin toki kiinnostunut kaikista edellä udelluista mutta tuskin rakkaus mihinkään lakkaisi.