Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen korjannut sukupuoleni ja puolisoni ei tiedä.

Vierailija
15.04.2015 |

Kysymys kuuluu: pitäisikö tästä kertoa?

Taustatietona sen verran että olemme olleet yhdessä yli 6 vuotta ja asumme yhdessä. Asia ei ole koskaan tullut puheeksi, eikä hän ole mitään siihen liittyvää minulta kysynyt. Eikä myöskään koskaan kyseenalaistanut sukupuoltani. Hän on hetero jos sillä nyt on merkitystä. Hän on hyvin empaattinen ihminen eli en usko että hän tuomitsisi jos nyt kertoisin.

Kaikki "korjaustoimenpiteet" on tehty vuosia sitten ja ennen kuin edes tutustuimme. Lähipiirissäni on ihmisiä jotka ovat tunteneet minut lapsena ja näin tietävät taustani. Suurin osa ei kuitenkaan tiedä eikä sitä ulospäinkään pysty sanomaan.

Ainoa ns. muisto menneisyydestä on lääkitys jota joudun käyttämään lopun elämääni, noin kerran kuukaudessa. Lääkityksestä ei tosin koidu mitään sivuoireita esim. mielialaan vaikuttavia tai muitakaan mitä nykyisin huomaisin. Niin ja jos joku mietiskelee niin myös seksielämä on ollut ihan normaalia alusta lähtien eikä ole mitään suurempia ongelmia muillakaan osa-alueilla.

Olisi mukavaa jos vastaukset olisivat asiallisia vaikka aihe olisikin vieras :)

Kommentit (162)

Vierailija
61/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:13"]

Onhan tuo sen verran iso asia, että kannattaisi kertoa. Tai olisi kannattanut heti suhteen alkumetreillä. Ettekö koskaan ole katselleet yhdessä lapsuusajan kuvia, koulukuvia tms.?

[/quote]

On katsottu lapsuuskuvia, ilmeisesti tosin niistä ei sitten voi mitään päätellä eli näytin kai sitten jotenkin neutraalilta. Minua ei yleensä puettu mekkoihin yms. Koulukuvia en ole näyttänyt, eipä ole tosin hänkään kun on sanonut että häpeää omiaan. Eli ei sitten ole katsottu mitään sellaisia :) Ja niin tiedän että alussa olisi ollut parasta kertoa mutta kun nyt ollaan tässä pisteessä niin... -AP

Vierailija
62/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvoossa on tänään vilkasta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä ystävä. Kerro ihmeessä asia kumppanillesi. Jo se, että kysyt asiasta kertoo sinun miettineen oikeaa tapaa kovasti.

Aivan varmasti asia tulee olemaan shokki suhteellenne, mutta mikäli teillä on Rakkautta, hän pääsee sen yli ajan kanssa. Tällainen on todella iso asia ja sinun kertoessasi täytyy ottaa riski, että hän jättää sinut. Salailu ei johda onneen. Tuo on aivan liian suuri asia :). Onnea projektiisi. Rakkaus on rehellinen.

Vierailija
64/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais.

Vierailija
65/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:14"]

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:07"]

Aika erikoista ettet muka tuollaista noinkin tärkeää asiaa ole puolisollesi kertonut. Ihan turha sanoa että on vaan pikku juttu ,ja jos olisikin ,niin silloinhan sen luulisi olevan vielä helpompaa kertoa.

Ihmettelen ettei korjausleikkaus ole jättänyt mitään merkkejä..?

Tai jos popsit jotain hormooneja niin teet sen sitten salaa.

Sinä et sitten taida olla kovin rehellinen tai empaattinen. Vai?

[/quote]

Toki joitain arpia on. Lääkkeistä en ole kertonut, en tosin mitenkään salaa ottanut mutta en kyllä esitellytkään. Enhän voi olla 100% varma ettei hän tiedä. Sitten kyllä oudoksun että hän ei ole asiaa puheeksi ottanut, jos on sen tiennyt tai saanut tietää. Otaksun ettei hän tiedä koska asiasta ei ole puhuttu. -AP

[/quote]No tästä päätellen teitä ei kovasti toistenne tekemiset muutenkaan kiinnosta!

Vierailija
66/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:13"]

Onhan tuo sen verran iso asia, että kannattaisi kertoa. Tai olisi kannattanut heti suhteen alkumetreillä. Ettekö koskaan ole katselleet yhdessä lapsuusajan kuvia, koulukuvia tms.?

[/quote]

Lol, katsellaanko teillä jotain koulukuvia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:15"]

Ja mikset kerro? Ethän pelkää? Haluat vaan olla epärehellinen kuten koko sun suku ja kaveripiiri. 

Pidät puolisoasi pilkkanasi! Häpeä!

[/quote]

No jos totta puhutaan niin olen alusta asti pelännyt menettäväni hänet jos kerron. En tiedä onko pelkoni aiheellinen mutta en ole uskaltanut kokeilla, jos hän ei hyväksyisikään asiaa. - AP

Vierailija
68/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmm, täytyy olla provo. Vaikka olisi kuinka hyvin onnistunut leikkaus eikä ulkoisesti mitään huomaisi, niin kai se naisystävä huomaa että lasti ei lennä koskaan vuosien seksielämän aikana. Vaikka olisi kokematon ja seurustelun alussa neitsyt, niin kyllä sen verran pitäisi biologia olla hallussa että sitä ihmettelee. Vai jos ei muka ole provo, niin miten olet selittänyt sen ettei sulta tule spermaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"]

Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais.

[/quote]

Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP

Vierailija
70/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"]

Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais.

[/quote]

Jaksoit kuitenkin olla mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Valheen vangit"

Vierailija
72/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kahvi näyttää maistuvan, heh! Pöytään vietiin lisäksi litran mitta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jonkun lesbon fantasiaa. Saa olla naiselle mies ja heterosuhteessa ilman että toinen huomaisi. In your dreams.

Vierailija
74/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:17"]

Hyvä ystävä. Kerro ihmeessä asia kumppanillesi. Jo se, että kysyt asiasta kertoo sinun miettineen oikeaa tapaa kovasti.

Aivan varmasti asia tulee olemaan shokki suhteellenne, mutta mikäli teillä on Rakkautta, hän pääsee sen yli ajan kanssa. Tällainen on todella iso asia ja sinun kertoessasi täytyy ottaa riski, että hän jättää sinut. Salailu ei johda onneen. Tuo on aivan liian suuri asia :). Onnea projektiisi. Rakkaus on rehellinen.

[/quote]

Kiitos kannustuksesta :) Se riski on olemassa ja se askel vaan pitäisi kai ottaa. Tiedostan että ei ole ihan sellanen asia mihin joka päivä törmää joten se voi tulla asianomaiselle puun takaa. En ole koskaan halunnut loukata puolisoni tunteita vaan pikemminkin säästää häntä "nöyryytykseltä". Sukupuolivähemmistöjä ei katsota kamalan hyvällä - AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"]

Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais.

[/quote]

Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP
[/quote]
Joopajoo. Jatka vaan trollaamistas jos et parempaa tekemistä keksi.

Vierailija
76/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"]

Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais.

[/quote]

Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP
[/quote]

Miten sitten olet selittänyt sen ettei lasti lennä?

Vierailija
77/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä suuttuisin koska olisin myrkyttänyt kehoani turhaan e-pillereillä.

Vierailija
78/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:26"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:17"]

Hyvä ystävä. Kerro ihmeessä asia kumppanillesi. Jo se, että kysyt asiasta kertoo sinun miettineen oikeaa tapaa kovasti.

Aivan varmasti asia tulee olemaan shokki suhteellenne, mutta mikäli teillä on Rakkautta, hän pääsee sen yli ajan kanssa. Tällainen on todella iso asia ja sinun kertoessasi täytyy ottaa riski, että hän jättää sinut. Salailu ei johda onneen. Tuo on aivan liian suuri asia :). Onnea projektiisi. Rakkaus on rehellinen.

[/quote]

Kiitos kannustuksesta :) Se riski on olemassa ja se askel vaan pitäisi kai ottaa. Tiedostan että ei ole ihan sellanen asia mihin joka päivä törmää joten se voi tulla asianomaiselle puun takaa. En ole koskaan halunnut loukata puolisoni tunteita vaan pikemminkin säästää häntä "nöyryytykseltä". Sukupuolivähemmistöjä ei katsota kamalan hyvällä - AP
[/quote]

Sanot että sukupuolivähemmistöjä ei katsota hyvällä. Olisikohan epärehellisyys yksi syy? Ja taas tällä avauksella lisäät itse inhoa sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Vierailija
79/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:26"]

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:22"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:18"] Hahahah. Huono trolli. Oikeasti kyllä sen huomais. [/quote] Toivoisin oikeasti tämän olevan trolli ja että olisin syntynyt oikeaan sukupuoleen alunperin ettei tälläistä asiaa tarvitsisi miettiä. Sitä en osaa sanoa huomaako vai ei. En ole esitellyt kamalan monelle ja kysellyt. -AP [/quote] Joopajoo. Jatka vaan trollaamistas jos et parempaa tekemistä keksi.

[/quote]

Olen pahoillani jos asia on sinulle vieras etkä sitä pysty ymmärtämään mutta kyllä tilanteita maailmaan mahtuu. Ja tälläinen tilanne on varmasti jollakin muullakin jossakin päin maailmaa. En varmasti ole ainoa :) Vaikea se on joka tapauksessa. -AP

Vierailija
80/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs hyvä ystäväni on kokenut saman kuin sinä ap, sillä erotuksella, että avopuoliso on tiennyt alusta asti asian laidan. Hän on ollut tukena ja kannustanut koko ajan. Sinullahan tilanne on nyt vaikeampi, kun olet jo kauan salannut asiaa. Uskon kuitenkin, että jos avopuolisosi rakastaa sinua, hän rakastaa sinua ihmisenä eikä pelkkänä sukupuolena. Ja jos hänet menetät, ei hän ollut sinun arvoisesi. Mitä kauemmin salaat asiaa, sitä vaikeammaksi asia muodostuu. Kerro heti tänään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi neljä