Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen korjannut sukupuoleni ja puolisoni ei tiedä.

Vierailija
15.04.2015 |

Kysymys kuuluu: pitäisikö tästä kertoa?

Taustatietona sen verran että olemme olleet yhdessä yli 6 vuotta ja asumme yhdessä. Asia ei ole koskaan tullut puheeksi, eikä hän ole mitään siihen liittyvää minulta kysynyt. Eikä myöskään koskaan kyseenalaistanut sukupuoltani. Hän on hetero jos sillä nyt on merkitystä. Hän on hyvin empaattinen ihminen eli en usko että hän tuomitsisi jos nyt kertoisin.

Kaikki "korjaustoimenpiteet" on tehty vuosia sitten ja ennen kuin edes tutustuimme. Lähipiirissäni on ihmisiä jotka ovat tunteneet minut lapsena ja näin tietävät taustani. Suurin osa ei kuitenkaan tiedä eikä sitä ulospäinkään pysty sanomaan.

Ainoa ns. muisto menneisyydestä on lääkitys jota joudun käyttämään lopun elämääni, noin kerran kuukaudessa. Lääkityksestä ei tosin koidu mitään sivuoireita esim. mielialaan vaikuttavia tai muitakaan mitä nykyisin huomaisin. Niin ja jos joku mietiskelee niin myös seksielämä on ollut ihan normaalia alusta lähtien eikä ole mitään suurempia ongelmia muillakaan osa-alueilla.

Olisi mukavaa jos vastaukset olisivat asiallisia vaikka aihe olisikin vieras :)

Kommentit (162)

Vierailija
21/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä Ap on syynä siihen, että 6 vuoden jälkeen juuri tänään kirjoitat asiasta?

Vierailija
22/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun puolisokin on korjannut sukupuolensa, ja on huomannut muttei kerro kun et säkään, ainut mahdollinen selitys. Niin tai provo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/162 |
16.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs jos vaimosi haluaa nähdä lapsuudenkuviasi, koulukuviasi tai todistuksiasi? Eikö vanhemmillasi ole rippi- ja lakkiaiskuviasi esillä? Etunimikin on kai muuttunut? Entä jos törmäätte lapsuusaikaiseen kaveriisi?

Vierailija
24/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olitko ennen mies vai nainen?

Vierailija
25/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 15:54"]

Olitko ennen mies vai nainen?

[/quote]

Olen syntynyt fyysisesti naisena tai miten asian nyt haluaa ilmaista.

Vierailija
26/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs sitten, kun puolisosi haluaa lapsia? Kerrotko olevasi hedelmätön?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 15:58"]

Mitäs sitten, kun puolisosi haluaa lapsia? Kerrotko olevasi hedelmätön?

[/quote]

Asiasta on puhuttu jo suhteen alussa että kumpikaan ei halua lapsia. Ikää on jo sen verran etten tiedä olisiko se kohta enää edes järkevää senkään puolesta.

Vierailija
28/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli siis sinulle on rakennettu penis? Wow, hurjaa mihin lääketiede pystyy :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 15:58"]Mitäs sitten, kun puolisosi haluaa lapsia? Kerrotko olevasi hedelmätön?
[/quote]

Tämä sama minullakin kävi mielessä! Siis minua ei tietenkään haittaisi tieto puolison sukupuolenvaihdoksesta, mikäs siinä, ja bi olen muutenkin. Mutta tuo lapsettomuus kyllä pitäisi kertoa puolisolle.

Vierailija
30/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

:00 miten pimpistä saa toimivan pippelin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 15:57"][quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 15:54"]

Olitko ennen mies vai nainen?

[/quote]

Olen syntynyt fyysisesti naisena tai miten asian nyt haluaa ilmaista.
[/quote] Miten seksi käytännössä sujuu kun naisesta muuttuu mieheksi? Tarkoitan, että
saatko erektion?

Vierailija
32/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:00"]Eli siis sinulle on rakennettu penis? Wow, hurjaa mihin lääketiede pystyy :D
[/quote

mille se näyttää

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin todella todella loukkaantunut jos minulle ei jo kuuden vuoden aikana olisi tuollaista kerrottu. Salailu ja kertomatta jättäminen on aina pahinta ja satuttaa enemmän kuin ne itse tapahtuneet teot. Tuollaisen uutisen jälkeen ei voisi olla miettimättä, mitä muuta sitten salaat ja jätät kertomatta :(

 

Mutta silti vastaan, että todellakin pitäisi -eikö jokaisen parisuhteen tulisi perustua täydelliselle avoimuudelle ja luottamukselle? Miten voi olla kenenkään kanssa parisuhteessa useita vuosia ja pitää tuollaisia asioita omana tietonaan?

Vierailija
34/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ainakin siinä vaiheessa jos haluatte lapsia. Juu, moni "tavallinen" pariskuntakin voi kärsiä siittiöiden puutteen takia lapsettomuudesta ja saada lapsen lainasoluilla eli asiahan ei välttämättä tulisi ilmi silloinkaan. Mutta puolisoa varmaan kiinnostaisi tietää miksi ne siittiöt puuttuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun mielestäni pitäisi ehdottomasti kertoa. Puolisosi saa taatusti tietää asian jossain vaiheessa (ihme ettei ole vielä saanut, on kai sinulla vanhemmat, sisaruksia, muita sukulaisia, ystäviä, jotka kaikki tietävät). On hänelle kova paikka, jos tieto tulee joltakin muulta kuin sinulta itseltäsi.

Vierailija
36/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 16:00"]

Eli siis sinulle on rakennettu penis? Wow, hurjaa mihin lääketiede pystyy :D

[/quote]

Lääketiede onnneksi kehittyy kokoajan eteenpäin :) Voin kuvitella kuinka vaikeaa on ollut silloin kun lääketiede on ollu ihan ruohonjuuritasolla.

Vierailija
37/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eiköhän se ole jo huomannut.

Vierailija
38/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei leikkaukset taida vieläkään onnistua naisesta mieheksi niin hyvin, että menisi läpi. Saati +10 vuotta sitten.

Vierailija
39/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka tuo on voinut edes mennä läpi? Kai se rakennettu penis nyt jotenkin eroaa oikeasta, eihän se pysty siemensyöksyyn?

Vierailija
40/162 |
15.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea kuvitella että sinulla olisi rakennettu penis jonka toiminnassa ei olisi mitään havaittavaa poikkeutta. Jos taas olet hermafrodiitti en varsinaisesti puhuisi sukupuolen korjauksesta, mutta olisit poikkeus sen suhteen että yleensä korjaukset on kai aiemmin tehty nimenomaan niin päin että on "korjattu" tytöksi.  Aihe tosin vieras että voin olla väärässäkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kuusi